Eleanor Porter: Pollyanna!

Eleanor Porter
Pollyanna
Alkuteos: Pollyanna grows up
Suomennos ???
K.J.Gummerus, 1951
260 s.

Pollyanna on jatko-osa Iloinen tyttö -teokseen. Orpo Pollyanna on ollut Bostonissa hoitolassa auto-onnettomuuden jälkeen, jossa hän menetti liikuntakykynsä. Pollyanna kuitenkin tervehdyi hyvässä hoidossa. Häntä hoiti pari kuukautta Della Wetherby, joka tämän jatko-osan alussa saa loistoidean. Pollyanna olisi mainio 'lääke' hänen sisarelleen, rouva Carewille, joka kyhjöttää yksin hienossa asunnossaan surren kadonnutta sisarenpoikaansa (Dellan ja rouva Carewin kuollut sisar).

Della puhuu sisarelleen Pollyannasta ja pyytää, että tämä ottaisi tytön luokseen talveksi asumaan, koska Pollyannan Tohtori Chilton Polly-rouvansa (Pollyannan täti) ovat lähdöss Saksaan. Lopulta rouva Carew lupautuu ottaaman tytön. Ja niin Pollyanna matkustaa Bostoniin, jossa hän heti kohta eksyy kaupungin kujilla, mutta tutustuu siinä ohessa kansanpuistossa pyörätuolissa istuvaan orpoon Jamieen, tämän kasvattiveljeen Jerryyn ja nuoreen Sadie-tyttöön, joka myy nauhoja ja ruusukkeita tavaratalossa.

Pollyanna on astetta syvällisempi kuin Iloinen tyttö. Rivien välissä on kannanottoja yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

- Voi Pollyanna pieni. Olet ottanut liian suuren urakan. Sinusta tulee tulipunaisin sosialisti tuossa paikassa.

- MIkä? Mikä minusta tulee? kysyi pieni tyttö ihmeissään. - Mikä sosialisti? Jos se on sellainne, joka tahtoo hyvää kaikille ihmisille, niin olen mielelläni sosialisti.

- Sen kyllä uskon, Pollyanna, hymyili toinen. - Mutta kylvää rahoja noin vain mihin sattuu ... se on pulmallinen kysymys. 

Ajankuva on ehkä parhaiten nähtävissä maininnoissa nauhoja ja ruusukkeita myyvässä Sadiessa, mutta muutoin on vaikea määritellä aikaa, jota kirjassa eletään. Ensimmäinen osa Pollyannasta on ilmestynyt 1913 ja toinen 1915, joten mitä ilmeisimmin miljöö on 1900-luvun alkupuolen yhdysvaltalainen pikkukaupunkilais-/kaupunkilaiselämä. 

Pollyanna jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Pollyanna vierailee rouva Carewin luona ja palaa sitten kotiin tätinsä Pollyn ja tämän puolison tohtori Chiltonin luokse. Polly-täti ei pidä ajatuksesta, että Pollyanna alkaisi kuvitella itseään jonakin lääkkeenä ilottomille ihmisille ja päättää että he lähtevät uudelleen Saksaan ja ottavat Pollyannan mukaansa. Seuraa kuuden vuoden hyppäys ja Pollyanna on jo kaksikymmenvuotias. Tässä toisessa osassa tohtori Chilton on kuollut ja Polly-täti huomaa, että hän on köyhtynyt leski. Polly-tädistä tulee surkeuttaan valittava, mutta suvustaan ja asemastaan kiinnipitävä nainen. Pollyanna ottaa ohjat käsiinsä ja päättää ruveta pitämään täysihoitolaa. Vieraikseen he saavatkin rouvva Carewin, joka on ottanut Sadien sihteerikseen ja pyörätuolissa isuneen Jamie-pojan kasvatikseen. Onko tämä hänen sisarensa kadonnut lapsi vai ei? 

Pollyannan tarinaa kuvaa hyvin tämä tekstilaina:

"Hyvän, iloisen ihmisen olennosta heijastuvalla päivänpaisteella ei ole mitään rajaa, se siirtyy sydämestä sydämeen."

Pollyanna on saanut myös jatko-osia. Niitä  ei ole kuitenkaan kirjoittanut Eleanor Porter itse, vaan toiset kirjailijat. Harriet Lummis-Smithin kirjoittamat ja suomennetut jatko-osat Pollyanna omassa pesässään ja Pollyannan aarteet ovat ihan luettavia. Minua kiinnostaisi myös muut Lummis-Smithin kirjoittamat kirjat, mutta myöhemmät, teokset, joita on taas kirjoittaneet jotkut muut vievät tarinan niin kauaksi vieraisiin maailmoihin (teosten nimien perusteella arvioiden), että ikävää tekee, kun ajattelee miten hyvästä ajatuksesta tehdään  kehnoa kun ei voida lopettaa ajoissa. Mietinpä vain, mitä kirjailija Porter itse olisi ajatellut kaikista niistä jatko-osista, joita Pollyannan pohjalta on kirjoitettu.

Mainittakoon, että tämä jatko-osa Pollyanna on ilmestynyt suomeksi myös nimellä Pollyanna kasvaa suureksi kustantajana Mantere.Omassa teoksessani ei mainita suomentajaa eikä alkuperäistietoja ja olisikin mielenkiintoista verrata teoksia suomennoksen osalta.

---

Kirjankansibingo: Ei kuvaa

 

Ursa Aspegren: Samanlaisin palkitaan!

Ursa Aspegren
Samanlaisin palkitaan
Karisto, 1971
208 s.

"Oh Eevert ---! --- Siitä aamuhetkestä alkaen, hän, hivenen epäröivin sinisilmin kaupunkilaiseen joukkoon liittyvä maalaisneito, kuusitoistias eikä lainkaan hassumman näköinen oli Eevertti ... Hei Eevertti! Kuule Eevertti! Katso Eevertti! Kukaan ei vahingossakaan - Petteriä lukuunottamatta - kutsunut häntä säädyllisellä kasteessa annetulla nimellä."

Eevertin ja Petterin lisäksi on Pirreä (Eevertin paras kaveri), Pimppanaa, Lullea, Kukea, Yrjölää, Seijaa, Typyä - nuorisoa moneneen lähtöön ja tunnelmaan.

Aspegrenin nuorille suunnattu kirja on hyvin seitsytlukulainen tai no, kuuskytlukulainen, sillä kirjahan on ilmestynyt vuosikymmenen vaihtuessa. Mikään tavallinen nuortenkirja tämä ei kuitenkaan ole. Tässä on paljon pohdintaa, nuorten ajatusmaailman moni-ilmeisyyttä, yhteiskuntakritiikkiä, pohdintoja erilaisuudesta ja samaan muottiin kaavoittumisesta, elämästä ja vähän kuolemastakin - aikuiseksi kasvamisesta.

Epätavanomainen, syvällinen, ajatuksia herättävä teos, joka sopisi hyvin tähänkin päivään. Kirjan teemoissa on monia ajankohtaisia aihealueita. Eevertillä, kirjan päähenkilöllä on ajatuksia, jotka nousevat ja vänkäävät vastaan yhteiskunnan luutuneisuutta ja ohjailuja vastaan. Kuka ja mikä meitä ihmisiä tempookaan kuin pässiä narussa.

"Jotkut muokkaavat meitä mieleisikseen. Väkevät, häikäilemättömät..." Eevertin katse luotasi taivaan syvyytttä, siellä sinen takana loistivat tähdet, hän ajatteli, linnunrata; ja linnunradan takana toisia linnunratoja - ihme. Olemassaolon järisyttävä ihme."

Kirja on ilmestynyt aikana, jolloin kouluissa vielä pidettiin aamuhartauksia. Tätä kirjaa ei voi varsinaiseseti luonnehtia hengelliseksi kirjaksi, vaikka kirjassa on uskonnollisia pohdintoja arvojen ja hengellisten kysymysten äärellä. Kirjassa ei varsinaisesti ole juonta ja kutienkin siinä on löydettävissä eräänlainen draamankaari, joka nousee ja saa päätepisteen Yrjölän pitämään aamuhartauteen, jossa hänen puheensä koostuu varioidusta Isä Meidän -rukouksesta. Aamuhartaus keskeytetään ja Yrjölää uhkaa koulusta erottaminen.

Kirjassa käydään kädenvääntöä uskon ja epäuskon välillä kallistumatta oikeastaan kummallekaan puolelle. Pohdintaa, ajattelemaan herättävää ja ei pilkkaavaa, sanoisin.

,,

Kirjallisuusviitteitä:

"- Harmi, kun Mikki ei ole, joku pöydän ääressä istuva haksahti sanomaan ja vaikeni sitten.

- Minusta meillä on ohjelmaa aivan tarpeeksi, joku toinen ehätti.

- Niin, ja l a u s u j a  ainakin on, mitä sinä, Seija, aiot lausua? Juvosta vai Haavikkoa?

- Jotakin vanhaa klassikkoa kevään kunniaksi, Seija sanoi. Filemonkin oli sitä mieltä.  Vain harvat modernit runot suosivat lausujaa. Tunne puuttuu, katsokaa. Ajatuksen välittämiseenhän riittää toteaminen, silkka sisältäluku. En tiedä -, Seija empi, miä pidän Baudelairesta, niemenomaan tästä Humaltuneesta venheestä, en sitten tiedä suhtaudutaanko siihen."

Hmm. Ihan kiinnostaisi tietää, millainen se runo humaltuneesta veneestä mahtanee ollakaan.

Ajatus, joka on maiitsemisen arvoinen.

"Ja milloin jokin kauniin lisäksi oli totta ja oikeaa, se oli j a l o a. 

Ja myös: mikä sillä tavalla oli totta, oikeaa ja kaunista, että sen tunsi jaloksi, se oli P y h ä ä."

---

Pieni Helmet lukuhaaste 2018 kohta 15: Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Laitan tämän tähän kohtaan, koska aiemmin lukemani Aspegrenin kirjan perusteella osasin odottaa jotain, mikä ei olisi ihan tavanomaista. Kauhupelottavaa en odottanut, mutta juurikin tuo kirjassa esiintyvä aihelueiden käsittely versus omat näkemykset oli seikka, jonka valossa hieman arvelutti, tohdinko lukea tätä kirjaa.