Roxanne Van Iperen: Auschwitzin sisaret!

Roxanne Van Iperen

Auschwitzin sisaret

Alkuteos:'t Hooge Nest

Suomentanut Sirpa Parviainen

Bazar, 2020 

365 s.

Alkusanat: Hetkenä, jona ajamme pitkin metsäpolkua ja talo pilkistää näkyviin puiden välistä, me rakastumme. Se ei ole aivan se "pieni mökki maaseudulla", jota olimme odottaneet - tämä talo on valtava, ja sillä on nimikin: Korkea pesä.

Kirjailija Von Iperen alkaa perheensä kanssa kunnostaa vanhaa taloa, joka "huokuu historiaa ja mahtipontisuutta, mutta on vailla irrallisuutta ja teennäisyyttä. Ympärillä on metsäpuutarha, korkea heinikko, köysitikkaat, joita roikkuu siellä täällä ja takapihan hedelmätarha. Kuvauksen perusteella mitä ihanin paikka asua suojassa sivilisaation häiriöiltä, tähtien alla.

Von Iperen saa kuitenkin huomata, että talolla on historiansa. Se alkaa paljastaa vaiettuja asioita. Hän löytää Janny ja Lien Brilleslijperin tarinan. Tarinan rohkeudesta ja pelottomuudesta.

Janny ja Lien Brilleslijper olivat hollantilaisia sisaruksia. Perheeseen kuului isä Jospeh, äiti Fientje ja s nuorempi veli Jaap. Lien oli vanhin, sitten tuli Janny. Brilleslijperit olivat  Hollannin juutalaisia. Janny avioitui ei-juutalaisen Bob Brandesin kanssa, jonka kanssa sai kaksi lasta, Robertin ja Lieseloten. Janny toimi espanjan sisällissodan aikana kommunistisessa vastarintaliikkeessä fasismia vastaan. Lien meni yhteen ei-juutalaisen Eberhard Reblingin kanssa ja sai tyttären Katinkan.Kun natsit valtasivat Hollannin ja juutalaisia käskettiin rekisteröitymään Lien rekisteröityi mutta Janny ei. Kun juutalaisten ahdinko syveni Janny ja Lien alkoivat toimia vastarintaliikkeessä, hankkivat väärennettyjä henkilöpapereita, elintarvikekortteja, piilottivat juutalaisia, vaikka itse olivat juutalaisia. 

Korkea pesä, talo, johon kirjailija rakastui oli heidän piilopaikkansa, jonka Lien ja Janny perheineen vuokrasivat ja josta käsin he toimivat. Sitten heidät petettiin. Henkilö, joka oli itsekin toiminut vastarintaliikkeessä pääsi vapaaksi, mutta häneltä vaadittiin nimiä säilyttääkseen vapautensa. 

Lien ja Janny, heidän vanhempansa, veljensä ja piilottamansa juutalaiset joutuivat ensin Westerborgiin ja sitten Auschwitziin ja viimemmäksi Bergen-Belseniin. Jannyn puoliso Bob oli muualla ja säästyi pidätykseltä. Eberhard, joka oli kieltäytynyt sotapalveluksesta pääsi karkuun Jannyn toimiessa rohkeasti automatkalla. Lapset, jotka olivat 3-5-vuotiaita säästyivät myös. Heidät toimitettiin läheisen lääkärin hoiviin. Suurimmassa vaarassa karkoitettavaksi oli Katinka, joka katsottiin täysin juutalaiseksi, koska vanhempansa eivät olleet naimisissa, mutta Robert ja Lieselotte olivat vain puoliksi juutalaisia, koska vanhemmat olivat avioituneet ennen seka-avioliittoa kieltävää lakia. Katinkaa tullaankin hakemaan, mutta vastarintatoimijat ovat ehtineet kidnapata hänet lääkärin luota. Robert ja Lieselotte ovat jo päässeet isänsä vanhempien luokse turvaan.

Aushwitzin sisaret on hieno tarina rohkeudesta ja pelottomuudesta, periksiantamattomuudesta tilanteessa, jossa luulisi että kaikki toivo on mennyt. Minua kiinnnosti tämä teos lähinnä tuon vastarintatoiminnan takia. Tältä osin tarinassa oli uusi näkökulma. Loppuosa, pidätystä seuraavine puolineen oli liiankin tuttua. Toisaalta se toi myös uutta tietoa Anne Frankin kohtalosta, sillä Brillelijperin sisarten lailla samassa ryhmässä on myös Frankin sisarukset Anne ja Margot joiden viimeisiä hetkiä Janny ja Lien ovat todistamassa.

Suomi-bongaus:

"Vain vähän ennen saklaisten miehitystä Bert Bochhove asui  kilometrien päässä Huizenista. Hän pyöritti myllyä Suomessa aina vuoteen 1939 saakka, jolloin perheensä pyysi häntä palaamaan ja ottamaan hoitoonsa perheen liikeyrityksen veljensä

Teoksen kansista täytyy antaa tunnustusta siitä, että kustantaja ei ole päätynyt kansiratkaisussa samaan, kuin monissa muissa samaa aihetta käsittelevissä teoksissa on päädytty. Kannet ovat tyylikkäät ja vaikuttavat Ne kiinnittivätkin huomioni. Suunnitelijaa ei mainita. Teoksen suomenkielistä nimeä sen sijaan hieman kritisoisin, sillä, kuten aiemminkin vastaavien teosten kohdalla olen maininnut, Aushwitzin nimen liittäminen nimeen, ei minusta anna teokselle lisäarvoa, päinvastoin. Se alkaa olla kulunut määre. Alkuperäinen nimi Korkea pesä olisi ollut kuvaavampi. Tämä ei ollut ensisijaisesti vain keskityVan  sleirikuvaus. Tämä oli tarina talosta, jolla on historia. Tietysti myös tarina ihmisistä. 

Iperen on saanut tästä teoksesta hollantilaisen OPZIJ-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019

Muualla sanottua:.

Yksi luku vielä

Lily Ebert ja Dov Forman: Lupauksen voima!

 

Lily Ebert ja Dov Forman

Lupauksen voima - Kuinka selviydyin Auschwitzista ja säilytin elämänhaluni

Alkuteos: Lily's promise: How I survived Auchwitz and Found the Strenght to Live

Suomentanut Jussi Tuomas Kivi

Karisto, 2022

311 s.

"Meidän on oltava voimakkaita ja sanottava kerran toisensa jälkeen. se tapahtui", hän sanoo eräässä haastattelussa. "On tärkeää, että maailma tietää, mitä tapahtui. Meitä on jäljellä enää muutamia... Suurin osa meistä ei ole enää elossa. Mitä tapahtuu muutaman vuoden päästä."

 Tarina saa alkunsa Unkarista, Bodyhádista, jossa Lily sisarustensa, Imin, Renen, Pirin, Belan ja Bertan kanssa viettävät onnellista lapsuutta isän, Apun ja äidin Anyakan kanssa. Perhe on uskonnollinen juutalaisperhe, joka noudattaa ja kunnioittaa juutalaisia perinteitä. Perheen isä  kuolee vuonna 1942 keuhkokuumeeseen. Saksalaiset miehittävät Unkarin 1944, mutta jo tätä ennen on antisemitistisiä lakeja määrätty ja juutalaisten elämä tehty vaikeaksi. Nuoret miehet ovat kadonneet työleireille, niin myös Muu perhe elää ensin Bodyhádin ghetossa,  hetken Lily on jollain maatilalla töissä, mutta palaa muun perheen yhteyteeen - joutuakseen ensin Pecsiin ja sitten junan kyytiin kohden Auschwitzia. Siellä nuorimmat lapset Berta ja Bela sekä Anyuka-äiti ohjataan vasemmalle, Lily, Rene ja Piri oikealle. Imi on joutunut erilleen.

Sisarukset selviytyvät hengissä siksi, että kykenevät työhön. Mutta venäläiset joukot lähestyvät, samoin amerikkalaiset ja saksalaiset joutuuvat perääntymään, keskitysleiriä aletaan tyhjentää ja alkaa kuolemanmarssi "Vosimmeko vain kadota? Piileskellä jossakin? Ajattelin aina isälleni tekemääni lupausta huolehtia muista. Sitten käy kuitenkin niin, että marssijoiden vartijat pakenevat itse ja Lily sisaruksineen huomaavat olevansa vapaita. 

Lily Ebert 97 v, on kirjoittanut tämän teoksen yhdessä lapsenlapsenlapsensa kanssa. "En koskaan odottanut selviytyväni Auschwitzista ja perustavani perhettä", hän ssanoo. "Nyt juhlin kymmenen lapsenlapsen ja kolmenkymmenenneljän lapsenlapsenlapsen kanssa."

Lily ei klorifioi juutalaisia. Työssä selviytyjien keskuudessaan hän seuraa hämmentyneenä, kuinka kärsimyksiä vertaillaan. - Mitä sinä muka tiedät kärsimyksistä. Ne, jotka piiloutuivat, olivatko heidän kärsimyksensä, epäinhimilliset olosuhteensa jotenkin merkityksettömämpiä, kuin heidän, jotka elivät piinaavissa oloissa kuolemanleireillä. Se, että oltiin selviydytty ei estänyt katkeruudelta, ja onko se ihme.

Miksi jotkut sitten katkeroituivat enemmän, ja toiset vähemmän, tai selättivät katkeruutensa. Lily Ebertin ja Dov Formanin teoksen alkuteoksen nimi How I survived Auchwitz and Found the Strenght to Live on käännetty mielestäni hieman eri suuntaan, kuin suomalainen käännnös. Ero on tosin hiuksen hieno, "löysin voiman elää" / säilytin elämänhaluni. 

Teoksessa vuorottelee Lilyn muistot ja Dovin kertomus. Lily on saanut amerikkalaiselta sotilaalta setelin, johon sotilas on kirjoittanut tervehdyksen "A start to a new life. Good luck and happiness. Dov on Lilyn lapsenlapsenlapsi. Lily on ehtinyt asua niin Sveitsissä, Israelissa ja erinäisten vaiheiden jälkeen asettunut Englantiin. Seteli ja muistot ovat kulkeneet matkassa ja Dov laittaa twitteriin kuvan setelistä löytääkseen tietoa sotilaasta, joka sen on kirjoittanut. 

Keski- tai itäeurooppalaisilla juutalaisilla on tapana nimetä vastasyntynyt äskettäin kuolleen perheenjäsenen ukaan - ehkä isoäidin tai isoisovanhemman. Se pitää heidän musitonsa elossa ja mahdollistaa sen, että nimen saanut varttuu kiinnostuneena edeltäjäänsä kohtaan, --- --- yleensä emme nimeä vauvoja traagisissa olosuhteissa kuoleliden ihmisten mukaan. Holokausti muodostaa ainoan poikkeuksen. --- --- Renellä ja Pirillä on kaikilla Nechama-niminen tytär - hepreankielinen nimi tarkoittaa lohtua.

Kohta puhutteli ja sai ajattelemaan oman suvun nimikäytäntöä. Ehkä tuo tapa ei ollut vain juuttalainen tapa. Omassa perheessäni minua on aina erityisellä tavalla mietityttänyt se, että isälläni oli vanhempi veli, joka kuoli lapsena, ja lapsella oli sama nimi kuin isälläni, Ei täsmälleen sama, sillä toisena nimenä oli kuolleen setäni nimi. Näin tuo lapsena kuollut, perheen vanhin lapsi "eli" myöhemmin syntyneissä isässäni ja sedässäni. Se, millä perusteella lapsille on annettu nimi siis mietityttää minua sukututkijana. Onko esi-isissä, äideissä samanimisiä. Omien sisaruksieni kohdalla en tätä menneisyyden nimivuorottelua ole huomannut, paitsi joidenkin kohdalla toisen nimen kohdalla, tosin elossa olevien.

Kaikkialla on puhdasta ja kiiltävää, mitään ei ole maalattu keltaiseksi, eikä missään ole raidallista kangasta. Ei muistutuksia.

Tämä maininta, jossa Lily kuvaa toimintaa selviytyjien parissa, on kiintoisa, sillä olen monesti miettinyt näitä Auschwitz-kuvausten kansiratkaisuja. Miksi ne ovat niin samankaltaisia. Miksi taustalla on sinivalkoraitaa, kunnes erään kerran muistin, että ai niin, se raitakangas keskitysleirivangeilla. Tässä se tuli vahvistettua. Voisiko kuitenkin kustantajat löytää jonkin muunkin, hieman yksilöllisemmän kansiratkaisun, sillä vaikka kyse on teemasta, joka yhdistää eri kustantajien julkaisemia holokaust-kuvauksia, niin kyse on kuitenkin yksilöistä, ei massasta, joksi natsit halusivat heidät sulauttaa. 

EDIT: Mainittakoon, että tämän suomenkielisen teoksen kansikuva on vastaava englanninkielisen teoksen kanssa.

---

Helmet 2023 -lukuhaaste kohta 22: Kirja kertoo aiheesta josta olet lukenut paljon

 

Eva Mozes Kor & Lisa Rojany Buccieri: Auschwitzin kaksoset!

 

Eva Mozes Kor & Lisa  Rojany Buccieri

Auschwitzin kaksoset

Alkuteos: The twins of Auschwitz

Suomentanut Sirpa Saari

Minerva, 2021

222 s.

 

 

 

 

 

Käskyjä. Itkua. Loputonta itkua. Lapset itkivät vanhempiensa perään. Vanhemmat itkivät kadottamiaan pienokaisia. Jotkut itkivät pelosta ja hämmennyksestä. Toiset taas tiesivät jo varmuuudella, että heidän painajaisensa oli käymässä toteen. Äänet sulautuivat toisiinsa ja muuttuivat yhdeksi yhteiseksi vaitukseksi, johon kiteytyi koko ihmiselon syvin mahdollinen suru, kärsimys ja menetyksen tuska.

Eva seisoo kaksossirarensa Miriamin kanssa Auschwitzin erottelulaiturilla johon heidät on tuotu karjavaunuissa Portzista, Romanian Transsilvaniasta, jossa hän oli syntynyt kymmenen vuotta aiemmin. Eva ja Miriam olivat kaksosia.

 Kun laiturilla kuuluu huuto: Zwillinge, Zwillinge! Onko kaksosia tyttöjen äiti epäröiden: Onko se hyvä asia? On! vastaa vartija. - Kyllä, he ovat kaksosia! Äiti vastaa ja tytöt viedään. Eva ja Miriam eivät enää koskaan näe vanhempiaan eivätkä isosiskojaan Edithiä ja Alizia. Sen sijaan he joutuvat parinsadan muun kaksosen kanssa erityisparakkiin ja natsitohtori Mengelen tutkimuksiin. 

Eva päättää jo alusta alkaen, että hän ei anna periksi. Hän ja Miriam pysyvät yhdessä ja selviävät tästä sodasta hengissä.

Auschwitzin kaksoset on koskettava kertomus järjettömästä ajasta ja järjettömyyksistä, joita pahamaineinen Mengele lääketieteen nimissä teki. Teos ei kuitenkaan pröystäile näillä tutkimuksilla ja raakuuksilla ja tuo vain hyvin lyhyesti ja vähäeleisesti tämän puolen esiin. Silti kuvaukset puistattavat. Teoksen kuvauksessa pääpaino on kuitenkin lasten selviäminen ja Evan päättäväisyydessä selvitä hengissä.

Valokuvat tuovat elävyyttä kerrontaan, joka toki sekin jo on hyvin ilmeikästä ja lapsen näkökulmasta kerrottua. Kaikkein koskettavin kuvista on otettu Auschwitzin portilla puna-armeijan vapauttaman lapsijoukon marssiessa ulos vapauteen, Ewa ja Miriam etummaisina.

Vapauduttuaan Ewa ja Miriam asuivat jonkin aikaa sodasta myös selvinneen Irina-tätinsä luona, jonka jälkeen he muuttivat Israeliin, jonne heidän setänsä oli muuttanut jo ennen sotaa. Israelissa Eva löysi aviopuolison ja muutti Yhdysvaltoihin. Amerikkalaisten tapa viettää Halloweenia on järkytys Evalle ja kulttuuriyhteentörmäys aiheuttaa yhdentoista vuoden kiusaamisen naapuruston lasten ja nuorison taholta, kunnes 1970-luvun lopulla esitetty Polttouhrit tv-sarja saa ihmiset ymmärtämään, mitä Eva on mahdollisesti joutunut kärsimään. Kiusaaminen loppuu ja Eva alkaa miettiä, mitä hän voisi tehdä sisimässään kantavalle kivulle. Eva perustaa Mengelen kaksosille suunnatun yhdistyksen ja sittemin myös museon ja koulutuskeskuksen. 

Evan tarina on vaikuttava. Vaikuttavaksi sen tekee myös anteeksiantaminen. Eva päättää sisimmässään antaa henkilökohtaisesti anteeksi natseille, jopa Mengelelle sen, mitä tämä on tehnyt. Tämä aiheuttaa ristiriitaa Evan ja muiden holokaustin uhrien keskuudessa, mutta Eva vakuuttaa että hänen anteeksiantonsa ei ole kollegiaalinen eikä tarkoita etteikö esim Mengelen pitäisi joutua vastuuseen teoistaan.

"Minusta tuntui kuin harteiltani olisi nostettu raskas, kipeä taakka. Olin elänyt sen kivun kanssa viisikymmentä vuotta. Mutta nyt en ollut enää Auschwitzin enkä oman traagisen menneisyyteni vanki. Olin vapaa.--- --- Viha ja kauna ovat sodan siemeniä. Anteeksiannosta versoo rauha."

Tätä anteeksiantoteemaa avaa Peggy Tierney teoksen loppusanoissa. Kuten sanottua, sitä ei voi ymmärtää tai sen voi ymmärtää väärin. Se, että kaiken kokemansa jälkeen ei katkeroidu on kuitenkin elämää edistävä tekijä. Eva oli sen ymmärtänyt. Hän oli selviytynyt voittajana natsien kauhuista, mutta myös siitä, mikä olisi voinut jättää hänet sisäisesti tuon ajan vangiksi.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

---

Kirkko ja kaupunki -lehden lukuhaaste kohta 43 Kirja, jonka nimessä on lukusana

Kirjallinen maailmanvalloitus:  Romania

Rony Smolar: Elämäni kahdeksas päivä! Mayer Franckin selviytymistarina.

Rony Smolar
Elämäni kahdeksas päivä
Mayer Franckin selviytymistarina
Aikamedia, 2018
187 s.

"Minä, Mayer Franck, olen kulkenut helvetin portista ja nähnyt irti pääseen hulluuden. Olen kohdannut kauhutekohin kyenneitä ihmishahmoisia hirviöitä, kun ihminen oli muuttunut ihmiselle saalistavaksi sudeksi." 

Näin avaa Mayer Franck tarinansa lähtökohdan lukijalle. Mayer Franckin, puolalaisen juutalaispojan tarinan ohella kulkee Rony Smolarin historiallinen katsaus ja taustoitus niin juutalaisten historiaan kuin natsiaikaan ja keskitysleireihin. Mayer Franck eli pitkään suljetussa puolalaisessa getossa, kunnes joutui kuljetetuksi Aushwitchiin. Sodan syttyessä 1939 hän oli 11-vuotias. 

Typografisesti Mayer Franckin kerronta (ja eräät muut lähdeviittaukset) on painettu erilaisella fontilla kuin Smolarin teksti. Kirjan lopussa on luettelo lähdekirjallisuudesta.

Teos on samanaikaisesti tietokirja ja muistelma/todistajanlausunto. Mikä minua eniten puhuttaa on suomalaisten osuus ja merkitys tuon ajan tilanteeseen.Esim. Elina Suomisen teos  Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn: Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa. Teos kiinnostaisi, vaikka sanotaan ja luulen sen olevan tottakin, että tieto lisää tuskaa. Tuska voi olla myös estämässä tämänkaltaisen tilanteen toistumisen. Joskus mietin, miten minä olisin toiminut tuolloin, tuollaisissa oloissa?

--

Kirjojen kuisketta -blogin Anneli on myös lukenut ja kirjoittanut teoksesta.

--
Kirjankansibingo kohta unenomainen. Tämä kansi edustaa lähinnä painajaisunta. BINGO!

Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu!

Maria Àngels Anglada
Auschwitzin viulu!
Alkukieli Katalaani: El violi d'Auschwitz
Suomentanut ja esipuheen laatinut Satu Ekman
Bazar, 2018
142 s.

Hirmuvallan alkaessa hän oli kiinnittänyt vaatteisiinsa keltaisen daavidintähden aavistamatta, että se oli annettu heille kuoleman merkiksi niin kuin männyt maalataan kirvestä varten, eikä hän oikeastaan ollut havahtunut uuteen, karmaisevaan todellisuuteen ennen sitä kamalaa päivää, jolloin kaikki oli takavarikoitu hänen verstaastaan - samaan aikaan lähistöllä oli palanut kotikorttelin vanha synagoga, paikka jossa hän oli lapsena tuntenut olevansa turvassa isän tallitin liepeiden alla...

Auschwitzin viulu on pieni herkkä teos, jonka kirjailija on omistanut uhrien muistolle. Kirjoittajan sanoissa soi viulumusiikin sävyt aina hauraasta hienovireisyydestä korvissa soivaan pauhinaan, selkärankaa värisyttävistä sydänalaa riipaiseviin, mutta myös huojentaviin sävyihin. Iloiseksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi sanoa. Tämä viulu soi mollissa.

Auschwitzin viulu on kooltaan pieni teos, mutta sisällöltään suuri. Se ei mässäile kauhuilla, ei julmuuskuvauksilla, silti se, mitä holokausti piti sisällään tulee kaunistelemattomasti kuvatuksi. Teos koostuu suomentajan esipuheesta ja kirjailijan esittelystä, kaunokirjallisesta fiktiivisestä tarinasta (???), joistakin kirjallisuuslainoista sekä arkistoista löytyneistä natsiaikaa käsittelevistä asiakirjaotteista, jotka kertovat omaa karua ja puistattavaa kieltään keskitysleirien oloista ja niistä kärsimyksistä, joiden kuvaamiseen ei sanat riitä.

SS:n kannattavuuslaskelma

KESKITYSLEIRIVANKIEN KÄYTÖSTÄ

Kannattavuuslaskelma

Saatu käyttökorvaus päivässä keskimäärin RM² 6,-

Miinus ravinto RM -,60

Keskimääräinen elinaika 9 kuukautta =

270 x RM 5,30 - RM 1431,-

Vaatetetuskulut RM-,10

² Reichsmark = valtionmarkka

Nämä kansalissosialistiset arkisto-otteet lukujen alussa ovat kylmäävää luettavaa. Ne osoittavat tuon ajan ja aatteen makaaberisuuden. Otteet tiuovat todellisuuden tuntua teokseen, muutoin en ole oikein varma, onko kyseessä tositarinaan pohjautuva teos vai fiktiivinen tarina. Kallistuin kuitenkin fiktiivisyyteen .

Vaikka kansallissosialismin kasvot näyttäytyvätkin makaabereilta - ovat luotaantyöntävät, tämän kirjan tarina itsessään ei sitä ole.

Varsinaisen tarinan pääosassa on käsityöläinen, isältään viulunrakentamisen oppinut Daniel sekä Viulisti Bronislaw. Daniel on päässyt tavallaan "hyvään" liukuhihnatyöhön jollain työleirin verstaalla, kun hän erään kerran avaa suunsa hetkessä, juhlatilaisuudessa komendantin luona, jossa Viulisti Bronislavin viulusta kuuluu särähtävät sävelet. " Ei se hänen vikansa ole" Daniel sanoo ja ilmoittaa, että hän pystyy korjaamaan viulun, siinä on vain halkeama kannessa. Daniel korjaa viulun, mutta se ei kuitenkaan kestä, kun se olisi pitänyt myös vahvistaa. Bronislaw joutuu rangaistavaksi, mutta  Daniel saa tehtäväkseen valmistaa viulun, joka on stradivariuksen veroinen. 

Tästä viulunvalmistuksesta ja sen merkityksestä sille, selviääkö hän hengissä vai ei,  muodostuu tämän kirjan ydin. 

Angladan kerronta on korutonta ja konstailematonta, suoraselkäisen koskettavaa. Kirjan tapahtumat eivät niinkään kerro historiallisia tapahtumia kronologisesti aikaan sidottuina, kuin sisältäpäin, tunteen tasolla.  Kerronnassa on paljon ilmaa, väljyyttä. Kaikkea ei kerrota, vaan lukijan ajatuksille jätetään tilaa.

Viulunrakentaja Danielin ja viulunsoittaja Bronislaw välille syntyy ystävyys, luja side. Kun Bronislaw pääsee Wallenbergin kuljetukseen ja vapaaksi, tuntee hän syyllisyyttä lähdön hetkellä vilkuttavan Danielin takia.

Tämä on kirja, joka jättää jäljen sisimpään ja tarina, jonka äärelle voisi ajatella palaavansa. Tässä oli myös kiintoisa Suomi-kytkös.  

Kiintoisa Suomi-viittaus:

Hän ei halunnut enää poistua Ruotsista, maasta josta oli saanut turvapaikan. Ei enää. Orjuus oli jättänyt jälkeensä eräänlaisen fobian, epävarmuuden, joka ilmeni armottomana matkustuspelkona. Ei aikaakaan, kun hän oli alkanut kieltäytyä kiertueista, sillä ne aiheuttivat hänelle painajaisia, vaikka joskus hän kävi konsertoimassa naapurimaissa, joissa tunsi olevansa turvasssa, Tanskassa, Norjassa sekä Sibeliuksen kotimaassa....

...

Seinäjoen kaupunginkirjasto kirjastohaaste kohta 45: Toisen maailmansodan aikaan sijoittuva kirja

---
Kirjan on ehditty lukea ainakin Tuijata-blogissa, jossa siinä laillani kuultiin viulunsoiton haikeus, sekä Kirjakassi-blogissa, jossa kirjan kerrontaan ihastuttiin.