Ilmaisia munia

Kanaharrastajien keskuudessa naureskellaan asiaan vihkiytymättömien ajatukselle, että kun on omia kanoja, saa ilmaisia munia. Voi olla, että joku harhautunut sieluparka hankkiikin kanoja mojova säästö mielessään. Muttei kummoista kesätarhaa ja -koppia tarvitse väsätä, kun päänsisäinen laskin alkaa jo antaa vastakkaisia lukuja.

Pagistaanissa, jossa munia pidetään lähinnä iloisena bonuksena kananpidosta, on heinäkuusta asti värkätty talvikanalaa kuin Iisakin… kanalaa. Tai vasara kädessä syntynyt siippahan sitä on pääasiassa rakentanut; allekirjoittanut on tehnyt pieniä avustavia toimia, kuten sullonut villaa kattoon ja telannut maalia seinään.

Kanala tehtiin ulkorakennukseen, jossa on ollut kahden lehmän pikkunavetta, liiteri ja varastotilaa. Se, että mies halusi navettaosiosta itselleen verstaan, toimi ilmeisen hyvänä motivaattorina kanalaprojektille (muutenhan kanat olisi voinut majoittaa sinne). Noin yhdeksän neliön pöksä rakennettiin maalattialla varustetun liiterin paikalle; siihen tehtiin rossipohja ja tuhti eristys, joka on taatusti parempi kuin mökissämme. Kenties talvipakkasilla muutamme kaikki kanojen seuraksi.

Mutta ajatuksena oli, että jos tästä joskus lähdetään, tulevat asukkaat voivat halutessaan hyödyntää tilan lämpimänä varastona tai vaikka nukkuma-aittana. Tehtiin siis kerralla hyvä.

Älkää kysykö, paljonko projekti tuli maksamaan. Ei ole vielä ehditty - tai tohdittu - tehdä loppusottaa. Luultavasti olisimme voineet syödä summalla loppuikämme kaupan luomumunia. Tosin siippa totesi, että helpommaksi ja kenties halvemmaksikin olisi tullut rakentaa erillinen kanalapömpeli; siinä olisi voinut kukaties hyödyntää tehokkaammin kierrätysmateriaalia. Esimerkiksi nuo pikkuikkunat piti ostaa uutena, koska lautaseinää tukenut viistohirsi rajoitti ikkunoiden kokoa, eikä sopivia löytynyt käytettynä. Vaneri, eritoten maatilavaneri, on niin ikään kallista. Reilu villamäärä näkyy toivottavasti sähkönsäästönä talven mittaan.

Koska varsinkin maatiaiskanat tykkäävät ulkoilla leudolla säällä ympäri vuoden, kanalan yhteyteen tehtiin noin 20 neliön tarha. Kuten näkyy, toisen ikkunan ulkolistat ovat vielä tekemättä. Myös vanhan lantalan hapattamien lautojen alaosat menevät ensi kesänä vaihtoon.

Kuluneella viikolla urakka vihdoin valmistui ja Luftwaffe Ost siirtolennätettiin kesätiloista talvihangaariin. Samalla laivueeseen liittyi kaksi täydennyslentäjää, eli nyt parvessa on kahdeksan kanaa ja kaksi kukkoa (ylimmässä kuvassa on nuorempi kukko, Luutnantti Lammio, ja sen takana uudet nuorikot). Parempia kuvia seuraa, kunhan sulkasato on pidetty - nyt osa rouvista näyttää leikkuupuimurin alle jääneiltä. Eikä niitä ilmaisia muniakaan tipahtele mainitun sulkasadon vuoksi kuin yksi, korkeintaan kaksi päivässä.

---

Asiasta toiseen: käykääpä lukemassa Marja-Leenan ja Saaran mainiot tekstit mykkäkoulusta eli vaikenemalla rankaisemisesta ja siitä, miten vahingollista se ihmissuhteille on.

Maatiaiskanoja

Ensin tiedotusluontoinen asia: Valgeissa on pari mustavalkokuvaa Voiton päivästä, kun siitä tuli edellisessä sairaspäivityksessä mainittua.

Sitten viime näkemän Pagistaanin pääluku on kasvanut peräti kahdeksalla. Päät ovat tuollaisia kuin vasemmalla olevassa kuvassa. Siis kananpäitä. Ja kaksi kukonpäätä.

Tuore parvemme - jonka taloutemme ikiteekkari on nimennyt Luftwaffe Ostiksi - edustaa suomalaisia maatiaiskanoja, tarkemmin sanottuna Alhon kantaa. Muiden maatiaiskotieläinten tavoin vanhat kanakannat olivat jäädä tehokkaampien tuotantorotujen jalkoihin viimeistään sotien jälkeen. Niillä on kuitenkin paljon hyviä, nimenomaan pohjoisissa oloissa tarvittavia ominaisuuksia, ja MTT:n säilytysohjelman ansiosta sukupuuton uhka on nyt väistynyt ja geenit turvattu ainakin joidenkin kantojen osalta.

Alhon kannan kanat, joita myös punaisiksi itäsuomalaisiksi kutsutaan, ovat vilkkaita ja uteliaita, kohtalaisia munimaan ja kovia hautomaan. Poikaset hoidetaan hyvin. Haudonta- ja hoitamisvietti ovat esimerkkejä kanaan ohjelmoiduista perusominaisuuksista, jotka on tehokkuuden nimissä karsittu jalostetummilta roduilta pois.

Kuten sanottu, kukkoja on parvessamme kaksi, suoraan vanhan aapiskirjan kannesta oleva pääkukko Hermann - mikäpä muukaan - ja musta pikkukukko Luutnantti Lammio (tosin siipan mielestä Lammio on vasta vänrikki ja epäilen hänen olevan oikeassa; huhtikuussa kuoriutunut kukkopoika piipittää vielä). Munivia kanoja on viisi ja nuorikoita eli Lammion ikätovereita yksi.

Kesäkanalan perustaminenhan on jonkinmoinen trendi nykyään, mutta kyllä tämä poppoo on otettu ihan ympärivuotista kananpitoa ajatellen. Alhojen vinkeet tuntien myös pienimuotoinen poikastuotanto lienee väistämätöntä. Koskaanhan ei tiedä, miten ja minne elämä milloinkin viskelee, mutta tällä kiekuvalla, kotkottavalla ja tietysti haukkuvalla kokoonpanolla mennään eteenpäin ainakin jonkin matkaa.