Vain kolme kuva - e niin kuin elokuu

Maailma on täynnä sanoja ja myös paljon sellaista, mille ei ole sanaa. Kielet elävät, mikä on hyvin kiehtovaa.
Pidän tästä kuukausitehtävästä, jossa etsitään kuukauden alkukirjaimella alkavia sanoja ja julkaistaan sanan sisältöä ilmaiseva kuva ja tekstiä oman maun mukaan. Haasteen on pannut alulle Kristiina K ja hän myös keräilee linkkejä kirjoituksiin. On kiinnostavaa käydä katsomassa, mitä toiset ovat valinneet kuvattavakseen.  
 

1. ESSUMEKKO

Kuva on vuoden 2000 alusta, jolloin vietimme viimeistä uutta vuotta Kuhmossa. Näyttikö tina, että muutamme kesällä Kymenlaaksoon Anjalankosken kaupunkiin, jota pian ei sitten enää ole olemassakaan vaan olemmekin osa Kouvolaa? No, eihän se mitään näytä, leikki illan ratoksi ja ajatustenvaihdon pohjaksi. 
Marimekon Essumekko oli jo tuolloin ollut minulla monta vuotta joulun ajan asuna. Se on edelleen kaapissa, ehkä vanhimpia vaatteitani. Essu on sama, mutta mimmi hieman harmaantunut ja oi nuo kätöset ovat nyt isot ja möykkyiset. Mimmistä on tullut mummi. 
Pidän myös varsinaisista essuista ja käytän niitä aina ruokaa laittaessani. Minulla on jouluessu ja pääsiäisessu, molemmat Marimekolta, muumikuvioinen essu ja kesäessu jossa on kedon kukkia. 



2. EINEKSET

 

Kuvassa tämän päivän eines-ostokseni. En käsitä, miksi pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että käyttää valmisruokia. Ostajia vartenhan niitä tehdään ruuanlaiton  helpottamiseksi. Ei ole järkevää olla aina kiinni ruuanlaitossa, kun on niin paljon muutakin kivaa puuhaa, ellei juuri kokkaus ole harrastus.
Sitä paitsi, ravintotieteilijät ovat todenneet monet "meiän äitin teiän äideille tekemät" (se ihana mainos!) ruuat hyvin maukkaiksi ja tasokkaiksi ravintoarvoiltaan. 
Maksalaatikko jakaa ihmisiä, jotkut inhoavat sitä ja joillekin, kuten minulle, se on maukas ruoka puolukkahillon kanssa nautittuna. Joskus kun hiukoo, saatan ottaa pari lusikallista kylmää maksalaatikkoa ja suolaisen tarve on tyydytetty.
Riisipuuuroa tykkään syödä iltapalana marjojen, hillojen ja kuivattujen hedelmien kanssa. Kun tekee mieli herkutella lisään puuron päälle kanelisokeria ja kermavaahtoa, jotka tekevät siitä myös kivan jouluisen. 
Pidän jääkaapissa varalla myös soppia, lohikiusausta, pastaruokia ja kaalikääryleitä. 

 

3. EMAJÕGI 

Emajõgi (Äiti-joki) on 100 kilometrin pituinen joki Virossa. Tartossa se virtaa kaupungin läpi ja sen yli kulkee idyllisiä siltoja. Joesta käytetään myös nimeä  Suur Emajõgi erotukseksi pienemmästä joesta, joka on nimeltään Väike Emajõgi (Pieni Emajõgi).
Emajõgi on navigointikelpoinen koko pituudeltaan ja sitä on käytetty kaupankäynnin väylänä satojen vuosien ajan.
Ei ihme, että kaupunkeja on syntynyt paljon juuri vesiväylien varrelle. Ennen teitä, rautateitä ja moottoriajoneuvoja vesiliikennöinti on ollut tärkein ihmisten ja tavaran kuljettamisen muoto.  
Vesi tekee kaupungista viehättävän. Mitä olisi Istanbul ilman Bosporinsalmea ja Marmaranmerta tai Barcelona ilman merenrantaa! Nyt iski matkakuume. Barcelonassa olen ollut kolmesti parin viikon lomilla, mutta Istanbulissa aivan liian lyhyesti, vain vajaan viikon. Sinne eläytymään ja kokemaan elämyksiä, ehkä.  
 

12.8. 
No niin sanoista tekoihin: varasimme mieheni kanssa lokakuun alkuun Istanbulin matkan. Huomenna hakemaan kirjastosta Istanbul-oppaita.

"Tuhat vajalikku asja" ja muuta Tartossa koettua

Valitsin juttuni nimeksi tarttolaisen sekalaista tavaraa myyvän kaupan nimen, tuhat tarpeellista tavaraa. 

Kauppa sijaitsi aivan Dorpat-hotellimme vieressä osana maalaistoria, josta jotkut suomalaismatkailijat näyttivät ostavan tuliaisiksi Suomeen mm. erikoisempia pensaita ja kukkia. Kaupassa oli hyviä ortopedisia pohjallisia, ihan yhtä hyviä kuin suutarin juuri minun jalkaani muotoilemat ja kymmenen kertaa kalliimmat pohjalliset. Ostin myös suloisia palasaippuoita, Suomesta kun saa nykyään lähinnä vain nestemäisiä.

Tartto on yksi tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Tapahtumia on runsaasti. Meidän reissumme aikana oli Suudlev Tartu, Suuteleva Tartto. 

Raatihuoneentorilla esitettiin parin päivän ajan ennen pääkonserttia parhaita euroviisukappaleita koko Euroviisujen historian ajalta. En ollut muistanutkaan, miten kauniita lauluja oli mennävuosina. Ne toimivat kivana lounasmusiikkina, kun Tartossa, kuten meilläkin, kesä tuli yllättäen jo toukokuun puolivälissä ja saattoi syödä ulkopöydissä. 
Hevoskastanja, omenapuu, tuomi, kirsikkapuu ja syreeni, kaikki olivat juuri puhjenneet kukkaan. 
Odottelimme jonkin aikaa ilmaisen ulkoilmakonsertin pääesiintyjää Conchita Wurstia (Euroviisu-voitto 2014, Rise Like a Phoenix), mutta emme jaksaneet seistä, vaan lähdimme kävelemään joen rantaan ja katselemaan ihmisiä.

Suutelevat ylioppilaat -patsas, Suudlevad tudengid, on Raatihuoneentorin keskipiste. Nyt se oli  esiintymislavan sisällä aika ajoin kauniisti valaistuna ja jopa sadetta tehosteenaan. Patsaan taustana on tarina rakastuneista opiskelijoista, jotka suutelivat sateessa ukkosilmalla toivoen, että juuri se ihana hetki jatkuisi ikuisesti, ja niinpä salama iski heihin ja he jäivät siihen hetkeensä kivipatsaiksi. 

Lauantaina oli ilmainen pääsy kaikkiin museoihin, ja lelumuseolla, Tartu Mänguasjamuuseum, oli juhlavuosi, 30 vuotta. Kaupungin läpi kulki iso kulkue, joka julisti lastenkulttuurin tärkeyttä. Kulkueessa oli tuttuja satuhahmoja, kärjessä Intiaanipäällikkö. Suomessa tätä hahmoa ei tietenkään voisi olla, koska tietyt nipottavat tahot syyttäisivät juhlijoita kulttuurisesta omimisesta. 

Kävimme järjestetyllä sightseeing-ajelulla inspiroivan Reet-oppaan johdolla. Reetillä oli kiva stand up -koomikon tyyli vitsailla neuvostoajan systeemeistä, niin ettei heti tajunnutkaan. Syytä katkeraan huumoriin tarttolaisilla kyllä onkin, kaupunki oli täysin suljettuna muulta maailmalta 50 vuotta, koska siellä oli sotilastukikohta lentokenttineen.

Supilinnin taloja

Supilinn, oikealla hammashoitola

Tarton kaupunginosat ovat moninaisia. Kannatti mennä opastetulle kierrokselle, koska siellä sai niin paljon tietoa.     
Karlova on maailman isoimpia puujugend-tyylin kaupunginosia. Alueella on noin 400 puutaloa ja useita tunnelmallisia vanhoja kahviloita alkuperäisessä 1800-luvun asussaan. 
Tammelinnan kaupunginosassa on toinen toistaan kauniimpia, eri tyyleillä rakennettuja taloja isoine puutarhoineen, osa funkkista, osa jugendia ja osa Heimat-tyyliä. Moninaisuus viehättää.
Supilinn on entinen työläiskaupunginosa. Nykyään alueella on kivaa katutaidetta. 

Tartto on Tallinnan jälkeen Viron toiseksi suurin kaupunki ja tunnettu kulttuurikaupunki. 
Tarton yliopisto on perustettu jo 1632. Siellä on nykyään noin 10 000 opiskelijaa, joista tuhat ulkomailta, Suomesta parisataa.
Kävimme monissa museoissa ja Vanemuine-teatterissa katsomassa modernin sovituksen baletista Romeo ja Julia. Minä olisin kaivannut hieman enemmän perinteistä balettia, mutta esitys oli kyllä kiinnostava näinkin.   
Tietenkin kävimme kirjastossa ja kirjakaupoissa. 
Tavarataloissa oli kirjojen kierrätyspisteitä. 

Tasuta raamatud = Ilmaisia kirjoja

Pieni, kiva kohtaaminen Emajoen uimarannan liepeiltä. Kaksi pikkupoikaa tappeli kiivaasti haukkuen tosiaan venäjäksi. Miehessäni heräsi sovittelija ja hän meni toppuuttelemaan poikia viroksi. Pojat lopettivat heti ja toinen ojensi kyynelehtien vääntyneitä uimalasejaan, vaihtoi kielensä viroksi ja selitti itkunsa seasta: "Tegi mu prillid katki."

Emajõgi antaa kaupungille tunnelmallista joenrantatunnelmaa. Tartto olisi paljon tylsempi kaupunki ilman sitä. 

Hauskassa tornitalossa on kahdessa alimmassa kerroksessa 
toimisto- ja liiketiloja ja ylemmissä kerroksissa 85 asuntoa.

.

Varo vihaista varista!
Kunpa ongelmat olisivat aina tämän kokoisia.

Kavitieteellisen puutarhan laitamilla, kuva: Ume

Repalereunainen tulppaani kasvieteellisestä puutarhasta
Kuva: Ume

Juttusilla Oscar Wilden ja Eduard Vilden kanssa
Patsaan tekijä on T. Kirsipuu 1999

Tämmöinen kuvakimara Tartosta sekä jotain, mitä muistan Reetin kertoneen. 
Innostuin Baltian kaupungeista, seuraavana ehkä Riika joskus syksyllä.  

Auringossa aina...

Nyt on kesä kauneimmillaan ja mieleni täynnä kirjoitusaiheita. Voi miten auringon valo ja lämpö virkistääkään ihmistä!
Lainasin otsikkoon lastenlaulua Ihme ja kumma, jossa lauletaan, miten maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. 

Tarton matkan kokemukset on yksi niistä monista asioista, joista mielin kirjoittaa. Tulossa on...  vaatii oman tilansa.  

Entä mistä muusta koen tärkeäksi teitä valistaa ja  mielipiteitänne kysellä? 

Päällimmäisenä mielessäni on monen kirjailijan esiin nostama äänikirjojen negatiivinen vaikutus paitsi kirjailijoiden toimeentuloon niin myös kirjojen sisältöön. Mediaanipalkkio luetusta kaunokirjasta on 0,53 e ja painetusta kirjasta 2,68 e. On ajateltu, että tilanne korjautuisi ajan mittaan, kun äänikirjoja kuunnellaan yhä uudelleen, mutta luulenpa, että niiden elinaika on yhtä lyhyt ellei lyhyempi kuin oikeiden kirjojen; aletaan suosia juuri tästä ajasta kertovaa, helppoa, siivoamisen taustaksi tai seuraksi lenkille sopivaa tarinaa.
Moni kirjailija on puhunut painetun kirjan puolesta jo pitkään. Laura Lindstedt otti romaaninsa Ystäväni Natalia pois äänikirjamarkkinoilta, ja jotkut muut ovat harkinneet samaa. Jos tarpeeksi moni seuraisi Lindstedtiä, niin sillä voisi olla vaikutusta. Entä me lukijat: jos useampi lukisi kuuntelemisen sijaan, niin sehän kääntäisi suunnan printtikirjan hyväksi.
Hyvä on mielestäni myös kustantaja Touko Siltalan idea, että äänitteen saisi julkaista paperikirjaa myöhemmin. 

Seuraava asia, josta koen tarvetta kirjoittaa, on Maailma kylässä -tapahtuman yhteydessä esiin nousseet jyrkät kannat. Kirjailija Koko Hubara ja ihmisoikeuskouluttaja Natalia Kallio käänsivät selkänsä koko kaksipäiväiselle tilaisuudelle, jonka yhdessä ohjelmanumerossa, EU-vaalipaneelissa, oli kaikkien puolueiden edustajia. Ei olisi saanut olla kokoomuksen eikä kristittyjen edustajia, koska näiden puolueiden maahanmuuttopolitiikka ei ole boikotoijile mieleen, eikä varsinkaan haluttu Sebastian Tynkkystä, koska hänen läsnäolonsa aiheuttaa "turvattoman tilan" erinäisille vähemmistöryhmille. Järjestäjät saivat sapiskaa myös siitä, että tilaisuudessa ei ollut ketään palestiinalaista esiintymässä. Järjestäjä selitti, ettei ollut saanut ketään.

Jaa-a, Tynkkynen on hassu tyyppi, mutta ei hän nyt uhkaava ole, melkeinpä päinvastoin. Hän hakee aina ja kaikkialla vahvistusta loukatun imagoonsa ja työntyy tilaisuuksiin, joissa toivoo saavansa osakseen epäystävällisyyttä. Eräässäkin mielenilmauksessa hän meni ahtaaseen paikkaan eikä kääntynyt kun muut kääntyivät, vaan yritti, että saisi osuman sateenvarjon piikistä ja vihaisia katseita kuvattavaksi sosiaalisen median sivuillaan. Olin siinä vieressä. Sebastian seisoi kuin toteemi ylhäisessä yksinäisyydessään, häntä väisteltiin ja jotkut hymyilivät hänelle ystävällisesti, tapahtuman vihavastaisen teeman mukaisesti. Seuraavana päivänä hän kertoi tulleensa häirityksi. 
 
Dialogi kuuluu demokratiaan. Kun kieltäydytään kohtaamasta erilaisia ihmisiä ja koitetaan vääntää kaikesta juuri oman mielen mukaista, niin sehän alkaa kuulostaa... niin miltäköhän -  yksinvallalta.

Miksi meidän nuoret kulttuuri-ihmisemme ovat niin kärsimättömiä ja yhteistyökyvyttömiä?

Ei ikkunoiden sulkemisella ja ovien säpittämisellä ole koskaan saatu mitään hyvää aikaan.
Yhdessä täällä ollaan, ei siitä pääse mihinkään!

Olimme upean toukokuun lopun helleviikon saaressa Taavetissa. Lämpötila oli lähellä 30 astetta ja pintavesikin jo 23 astetta. 
Ihme tapahtui: minä viihdyin mökillä!
Vertasin itseäni ruotsalaisen Bertin päiväkirjan (nuorten kirja- ja televisiosarja) erääseen vihaiseen Klimpen-nimiseen kaveriin, joka saa tällin päähänsä kesäleirillä ja muuttuu kiltiksi. Entinen yrmy kantaa lauhkeana essu päällä lautasia pöytään keittiöväen apuna toisten leiriläisten tuijottaessa epäuskoisina.
Minun nopean kyllästymiseni mökkielämään hyvin tietäen mieheni kyseli jo toisena päivänä, haluanko lähteä käymään Lappeenrannassa. No, en tietenkään. Minusta oli mukavaa haravoida aamuisin pihaympäristöä puhtaaksi lehdistä, kerätä käpyjä ja kaisloja ja asettua lounaan jälkeen lukutuoliini rantaan kaikki tarvittava tarjotinpöydällä vieressäni. Laskin pihan kukkivat kasvit, kirjoitin mökkipäiväkirjaa, kuuntelin lintuja ja katselin, miten ne touhusivat pöntöissä. Käki kukkui tuhansia elinvuosia, kuikka huusi nimeään ja isokoskelo ui poikue perässään, kymmenkunta pientä palleroa. No, kävimmehän me Taavetissa sentään, äänestämässä, kirjastossa ja jäätelöllä "al chiosco da Massimo", Massimon kahvilassa.
Kuulin, kun mieheni sanoi puhelimessa jollekulle, että nyt siitä on tullut vihdoin Mökki-Maiju. 

Mökki-Maiju 80-luvun shortseissa, 
ostettu Rodokselta, ja pojan kesätöistään
Museoliitossa vähän myöhemmin
äitilleen tuomassa paidassa

Mitä luin? 
Luin Saara Turusen omaan elämään pohjautuvan romaanin Hyeenan päivät, jossa aiheena on lapsettomuus ja äitiys sekä siihen liittyvät monenlaiset ajatukset ja epävarmuudet. Ei huono. 
Luin myös Amélie Nothombin hämmästyttävän romaanin Jeesuksen elämästä, Thirst (suomeksi jano, ei ole suomennettu, harmi). Upea teos! Näinhän se olisi voinut mennä, ajattelin. Tiheää tekstiä, piti välillä kävellä katselemassa metsätähtiä ja mietiskellä. Kirjoitan tästäkin vielä. 
Kesä jatkuu. Nyt lukeminen tapahtuu parvekkeella, kunnes taas lähden Mökki-Maijuksi.   

Vain kolme kuvaa - toukokuu

Tämä on toinen kerta, kun kirjoitan aiheesta, jonka pani alulle Kristiina blogissaan (klik)  Kolme kuvaa, joista kertova sana alkaa kuukauden ensimmäisellä kirjaimella, nyt siis T niin kuin toukokuu.

1. TAIDE

Ilmar Malin Hüpe/Leap, 1970

Kävin äskeisellä Tarton matkallani Tarton taidemuseossa Tartmusissa. Ihastuin erityisesti Ilmar Malinin töihin, joille on omistettu kokonainen kerros. Malinin näyttelyn nimi on Igaviku hõõg/ The Glow of Eternity.
Tässä maalauksessa näen hypyn pois jostain tutusta ja suloisesta, edessä valtava, pohjaton äärettömyys, joka tuntuu ihan mahan pohjassa vääjäämättömänä, väistämättömänä kohtalona.
Tarttoon matkalla pysähdyimme käymään läpi myös Helsingin taidetarjonnan. Ateneumin Eero Järnefelt -näyttely on upea. Kannattaa käydä. 
Nämä molemmat näyttelyt ovat menossa vielä, Ilmar Malin Tartossa 21.7. asti ja Eero Järnefelt  Helsingissä 25.8. asti.  

2. TALVI

Dianaa saattamassa, 1982, Kuva: Ume

Talvi, huh, taas kerran siitä päästiin. Kyllä nautin, kun saan kulkea kevyissä vaatteissa, syödä ulkona, pyöräillä ja tuntea kaikki ihanat kesän tuoksut. Tuoksukin voisi olla yksi t-sanani, niin paljon nautin luonnon tuoksuista. Juuri nyt tuomet, syreenit, omenankukat ja ruoho. 
Mutta siis, tässä kuvassa on talvi, Kuhmossa. Olen saattamassa kahden vanhemman poikamme kanssa englantilaista ystäväämme Dianaa Kajaanin bussiin. On hiihtoloman aika. Lontoolaisen taidecollegen väkeä vieraili Kajaanissa ja mieheni oli siellä yhdellä valokuvausretkellä tulkkina. Eräs osanottajista, Diana, oli alkanut kysellä, miten hän pääsisi tutustumaan ihmisiin heidän omissa kotiympäristöissään. No, mieheni siihen, että ootappa hetki. Hän soitti minulle ja minähän heti innostuin, varsinkin kun meillä oli sopimus yläkerrassa asuvan ystävämme kanssa, että jos hänen poissaollessaan saamme vieraita, niin sinne vain nukkumaan. Reilua, kiitos ystäväni Raisa, vielä takautuvastikin. Meillä oli kaksi lasta ja asuimme yhden makuuhuoneen asunnossa. Pojat nukkuivat makuuhuoneessa, me vanhemmat olohuoneessa. 
Mieheni kuljetti Dianaa tapaamassa "oikeita immeisiä". Hän pääsi seuraamaan rönttösten (ruistaikinapohjaisia puolukkapiirakoita) valmistamista ja metsurien työtä perukassa. 
Olemme tavanneet Dianan kanssa muutaman kerran tämän jälkeenkin ja suunnitelmia uusille tapaamisille on laadittu.
Katsokaa kuvan vaatteita: pojilla on turkislakit, pienemmällä kelkassa naapurin tytöiltä saatu ja isommalla hangessa koivistolaismallinen, jossa nahkainen yläosa ja turkisreunus, minulla lapikkaat ja perulaismyssy, Dianalla turkki.  

3. TYYLI

Tämä kuva on Tarton Supilinn-kaupunginosasta. Vanhoja puutaloja on alettu rakentaa tänne 1700-luvulla. Osa taloista on kunnostettu, osa vielä kunnostamatta ja yksi oli tuunattu tällaiseksi iloiseksi hippitaloksi. 

Tartossa on monenlaisia kaupunginosia.
Mieleeni jäivät Karlova, joka on maailman isoimpia puujugendtyyliin rakennettuja kaupunginosia ja Tammilinn, jossa on eri tyylisiä komeita taloja isoine pihoineen, jugendia, funkkista, vanhaa ja uutta.
Minusta on hienoa, että saman kadun talot saavat olla keskenään erilaisia, vaikka monen kaupunginarkkitehdin mielestä pitää katsoa isoja kokonaisuuksia ja noudattaa alueittain samaa tyyliä ja värimaailmaa.
En pidä myöskään mustan värin käytöstä suomalaisissa rakennuksissa nykyään. Meillähän on muutoinkin pimeää suuren osan vuodesta. Onneksi ei nyt! Kesä, kesä, kesä... 

T-tarina toteutui täten.
Olisin halunnut vielä tarinoida Turkista, turkista ja talviturkin heittämisestä, mutta hyvä, että on rajoitus, 3 kuvaa!

   

Pientä matkailua, makuelämyksiä ja kirjoja (tietenkin)

Paimio 14.5.2024, Kuva: Ume

Edellisviikonloppuna kävimme Turussa kyläilemässä. Olimme siellä heillä syksyllä käydessämme retkeilemässä Paimiossa, ja huomasin polun varrella viitan entiseen tuberkuloosiparantolaan. Oi, olispa kiva mennä tuonne joskus, huokaisin, ja - ihmeellistä - joulutontut kuulivat sieltä metsästä toiveeni ja saimme mieheni kanssa lahjaksi tutustumiskierroksen, joka toteutettiin nyt kauniina kevätpäivänä. Pääsimme kivassa seurassa opastetulle kierrokselle kuulemaan, mitä kolmikymppiset nuoret suunnittelijat Aino ja Alvar Aalto olivat ajatelleet tätä parantolaa suunnitellessaan ja näkemään, miltä nykyään museona toimivassa rakennuksessa näyttää.

Aallon arkkitehtitoimisto voitti vuonna 1928 järjestetyn suunnittelukilpailun ja funkkistyylinen rakennus ympäristöineen oli valmis vuonna 1933. Periaatteena oli, että sairaala itsessään olisi parantava elementti. 

Paimio 14.5.2024, Kuva:Ume

Kun rakennus tulee näkyviin mäntymetsän keskeltä, ensimmäisenä ihastuu sen kokoon ja puhtaaseen valkoisuuteen.
Vaaleus jatkuu sisällä, pääväreinä käytävillä ovat valkoinen ja auringon keltainen.
Eri kerrokset on maalattu erilaisin kirkkain värein. Potilaspaikkoja on parisataa.
Muodot sisätiloissa ovat sileitä ja pyöreitä, jolloin pöly ei tartu niihin kuten tarttuisi nurkkiin, koloihin ja koukeroihin. Jopa vaatekaapit ovat pyöreitä ja ovenkahvat renkaan muotoisia, mistä on sekin etu, että vaatteet eivät tartu niihin kuten suorana sojottaviin kahvoihin. Bakteerien uskottiin pesivän erityisesti pölyssä.

Artek valmistaa edelleen samoja huonekaluja, joita on ensimmäiseksi suunniteltu Paimion parantolaan, mm. vanerista taivutettuja istuimia. Kuuluisa Paimio-tuoli on suunniteltu niin, että siinä istuessa keuhkot saavat mahdollisimman paljon happea.  

Paimio 14.5.2024, Kuva: Ume

Potilaat asuivat parantoloissa kuukausia. Parannuskeinoja olivat yleensä vain puhtaus, väljä asuminen, raikas ilma, ravitseva ruoka ja maltillinen liikunta, lääkkeinä kuumelääkettä ja yskänlääkkeitä. Radikaaleimmiksi hoidoiksi kehitettiin typetyshoito ja keuhkon osien poistoja.
Aterioiden välillä potilaat vietiin sängyissään lepäilemään kattoterassille useampaan otteeseen päivittäin, talvella turkisvuorisissa makuupusseissa. Makuuterassilla oli - on edelleen yli sadan petitilan edessä - mäntyjä isoissa ruukuissa. Potilalle järjestettiin elokuvaesityksiä ja konsertteja, joihin he osallistuivat kuntonsa mukaan. Hyvässä kunnossa olevat potilaat lukivat kirjastossa, tekivät potilaslehteä, harjoittelivat näytelmiä, tekivät ohjelmaa parantolan omaan keskusradioon ja ulkoilivat lähimaastossa, "lumpustelivatkin", mitä termiä käytettiin romanttisesta seurustelusta. Metsälampi on nimetty Lemmenlammeksi.

Olosuhteet olivat parhaat mahdolliset paranemiselle, mutta tietenkään kaikkia ei pystytty näillä menetelmillä auttamaan. Ruumiita säilytettiin alueen ruumiskellarissa siihen asti, että niitä ehdittiin tulla hakemaan menehtyneiden kotipaikkakunnille.
 
Alueella on myös hoitajien sekä lääkäreitten asunnot, oma vedenpumppaamo ja puhdistuslaitos. Aallot suunnittelivat kaiken kaikkiaan yhdeksän rakennusta parantola-alueelle. 

Paimio 4.5. 2024, Kuva:Ume

Paimion parantola oli ensimmäinen rakennus Suomessa, johon tehtiin maisemahissi. Hissistä avautui näkymä mäntymetsään. 

Menneestä muistuttava asia on sylkykupit, joille on ollut myös oma erityinen hissinsä. Sinne saattoi laittaa kupin sisältöineen ja hissi vei kupit puhdistettaviksi.
Ihmisillä oli ennen tapana syljeksiä sinne tänne, tekeväthän jotkut sitä vieläkin, ja julkisissa tiloissa oli kieltoja lattioille syljeskelemisestä. Tuberkuloosi on tarttuva tauti, joten hygienia on ollut sen hoidossa erittäin tärkeää. 

Hienompi versio sylkykupista

Paimio 4.5.2024, Kuva Ume

Retken jälkeen meitä odotti maukas espanjalainen koti-illallinen, mikä sekin kuului tonttujen lahjakokonaisuuteen: alkupaloina tapasvati, pil pil -katkaravut ja patatas bravas kaksine kastikkeineen, pääruokana kanaa ja paellaa, hyvää viiniä tietenkin ja jälkiruokana kahvi ja sitruunatorttu. Söimme pitkään... ah, kyllä maistui.  

Me syömme arkena yksinkertaisesti, joten "fine dining" on kivaa joskus, eikä meillä ruuat jäähtyneet kuten isoilla, hienoilla illallisilla, joitten pienten annosten jälkeen on mentävä hampurilaiselle. 
Tässä muistuu mieleeni Anna-Leena Härkösen kolumni, jossa hän ihmetteli gourmet-ravintolan alkupaloina tarjottuja friteerattua jäkälää ja punajuuripölyä. Härkönen oli tehnyt kotiin päästyä itselleen meetvurstileivän.

Tällä reissulla mukanani oli Tomi Norhan romaani Naarasperho. 
Miten joku voikin kirjoittaa niin vanhanaikaisen kauniisti...

Puutarhan kukkaloisto levittäytyy Ellin eteen koko runsaudessaan. Taffelipiano soi, linnut laulavat, perhoset joko lentelevät tai pysyvät paikoillaan, niin kuin luonto on kullekin määrännyt. Tässä on kesä, Elli ajattelee. Tässä on kesän korkein kohta, tämän ylemmäs ei suvi tällaista ihmispiikaa päästä.

Tämä pienenä maistiaisena. Kirjoitan kirjasta lisää kunhan palaan ja palaudun Tarton reissusta, jonne olemme lähtökuopissa. 
Kohti uusia seikkailuja ja lomalle lompsis, ne hyvät kuluneet sanonnat.
Olen kuullut sanottavan, että eihän eläkeläinen tarvitse lomaa, koska on aina lomalla. Asia on aivan päinvastoin: eläkeläisellä on niin paljon arkea, että hän se vasta lomaa tarvitseekin.
Matkalukemiseksi otan kaksi pienoisromaania, jotka vaikuttavat kiinnostavalta luettavalta: Vigdis Hjorth, Toisto ja Amélie Nothomb, First Blood.
Aina pitää olla lukemista, vaikka nautin myös, ja ensisijaisesti tietysti, ihmisten ja paikkojen katselemisesta matkoilla, ja ihmeesti meillä myös riittää juteltavaa matkakumppanini kanssa, vaikka olemme olleet yhdessä jo lähes viisikymmentä vuotta.