Lyhyesti rikoskirjoista - Kalman kevät ja Suurta pahaa

Viime kuukausina olen lukenut ja kuunnellut enemmän kuin olen kirjoittanut blogiin. Siksipä esittelen tänään lyhykäisesti pari kotimaista dekkaria yhteisessä postauksessa. Mukana on tämänvuotinen ja vanhempi teos. Kumpikin kuuluu sarjaan, jonka aiemmat osat olen tuonut blogiin, joten olen ehtinyt esitellä päähenkilöt ja sanoa jotain kirjoitustyylistä.

Aloitan Virpi Hämeen-Anttilan tuoreimmista Karl-Axel Björkin tutkimuksista eli romaanista Kalman kevät, jossa elellään vuotta 1922. Rikosten tutkimista vapaa-aikanaan harrastava Björk saa uuden tehtävän, kun hänen ystävänsä Iida kertoo nuoresta naisesta, jonka eno Otto Granlund on kuollut tapaturmaisesti ja jonka kodissa on alkanut kummitella.

 

Niin Björk kuin Iidakin ovat ratsionaalisia 20-luvun ihmisiä eivätkä niin vain niele puheita kummituksista. Asia on kuitenkin tutkittava, ja Björkin tie vie niin spiritistiseen istuntoon kuin säikähdyttävään kohtaamiseen mainitun aaveen kanssa. Kun vielä enon kaatuessaan saamissa vammoissa on jotain outoa, Björk alkaa epäillä kuolemaa tahallaan aiheutetuksi.

Tutkimus vie Björkin tällä kertaa Viipuriin. Otto Granlund on aikaisemmassa elämässään asunut pitkään Venäjällä. Hänen kuolemansa jälkeen Helsinkiin ilmestyy mies, joka sanoo olevansa Granlundin ja venäläisen naisen poika, jolle hänen isänsä on testamentannut huomattavan summan rahaa. Tästä kaikesta on Björkin otettava selvää samalla, kun hän ratkoo aaveen arvoitusta.

Yksityiselämässä Björk tekee vihdoin päätöksen ja viettää kihlajaisia. Jo oli aikakin! Vuosia kestäneen epäröinnin jälkeen Björk on yllättynyt siitä, miten viihtyisää kihloissa oleminen on, ja ehkä jossain tulevassa kirjassa päästään Björkin ja hänen valittunsa häihin. Siis ellei jotain yllättävää tapahdu sitä ennen.

Kalman kevät on Björk-sarjan seitsemäs osa. Edellinen kirja on Kirkkopuiston rakastavaiset, ja blogikirjoituksesta löytyvät linkit kaikkiin aiempiin osiin.

        Virpi Hämeen-Anttila: Kalman kevät, 351 s
         Kustantaja: Otava 2020

KIRJA on kirjastolaina. MUUALLA: Kirjakaapin kummitus, Oksan hyllyltä

Helmet-haaste: Kohta 17. Tutkijan kirjoittama kirja.

         

Tunnustettakoon tässä, että olen melkoisen ihastunut Seppo Jokisen komisario Koskiseen, vaikka luen hänen kuulumisiaan harvakseltaan. Olen kyllä yrittänyt saavuttaa dekkarisarjan julkaisutahtia, mutta minkäs teet! Aloitin Koskisen kanssa treffailun ensimmäisestä kirjasta vasta silloin, kun romaaneja oli julkaistu kahdeksantoista, ja joka vuosi on tullut uusi jakso entisten päälle.

Poliisiromaanit sijoittuvat Tampereelle, ja kaupunki on kirjoissa oikeastaan yksi sen hahmoista. Onneksi kaupungin keskusta on jonkin verran tuttu, niin on helpompi seurata, minne Sakari Koskinen ja hänen alaisensa tai rosmot kulloinkin menevät kulkupeleillään tai jalkaisin. Nyt luin sarjan yhdeksännen osan Suurta pahaa, jossa komisario lähentyy jälleen ex-vaimonsa kanssa kuuden erovuoden jälkeen. He jopa suunnittelevat yhteistä ulkomaanmatkaa, vaikka Koskinen epäilee hankkeen järkevyyttä.

Rikosrintamalla on hiljaista, kunnes kirjaston historiakirjojen hyllystä löytyy ihmisen sormi muovipussissa. Vähän sen jälkeen löytyy päätön, tuntemattoman vainajan ruumis  hautausmaalta valmiiksi kaivetusta, mutta vielä käyttämättömästä haudasta. Samaan aikaan eräs vaimo ilmoittaa miehensä kadonneeksi. Kun vielä poliisi löytää ihmisen pään Stockmannin tavaratalosta, seuraa hankala ja monipolvinen rikostutkinta. Mielettömille teoille ei tunnu löytyvän mitään motiivia, mutta Koskisella on vahva aavistus, että tapaukset liittyvät toisiinsa.

Lukija tietää kaiken aikaa enemmän kuin poliisi ja jännittää sitä, miten Koskinen ryhmineen pääsee perille rikoskuviosta. Taustalta löytyy yhteiskunnallisia ja psykologisia syitä, kuten Koskis-kirjoissa tapana on. Pienyrittäjien ahdinko suuryritysten siirtäessä tuotantoaan ja alihankintatöitä halpamaihin on tänään sama kuin kirjan julkaisuaikaan.

        Seppo Jokinen: Suurta pahaa, 248 s. (e-kirja)
        Kustantaja: Crime Time 2004

Tätä ennen kirjoitin yhteisesti 7. ja 8. osasta: Piripolkka ja Vilpittömässä mielessä.

E-KIRJA on oma ostos Elisa-kirjasta. MUUALLA: Lukuneuvoja

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Metro on 19-vuotias tyttö. Hän jakaa aamuöisin lehtiä kotkalaisiin koteihin ja maalaa sitä ennen yön pimeydessä graffiteja poikaystävänsä Rustin ja muutaman muun kanssa. Hän unelmoi taideopinnoista ja Helsinkiin muutosta, mutta Taikin pääsykokeissa hän ei selviytynyt ensimmäisestä vaiheesta jatkoon. 

Metrolle elämä on Rust ja graffitit. Erityisesti junavaunut vetävät Metroa puoleensa: monta kymmentä metriä tyhjää pintaa taideteoksiin! Junat tuovat mieleen kongolaisen isän, joka jätti Metron äidin kanssa kahden, kun Metro oli vielä pieni. Isä ei kestänyt enää suomalaisten rasistisia asenteita ja hyökkäyksiä, vaan muutti Berliiniin.

"Syyskuu oli täydellistä maalausaikaa, yöt olivat jo mustia ja pimeitä, eikä kukaan huomannut, kun liikuimme katuvalojen kehän ulkopuolella. Elokuussa ihmiset viettävät vielä aikaa terasseilla ja hortoilevat myöhään ulkona, ne koettavat kalastaa pakenevasta kesästä viimeiset sametinpehmeät yöt jaksaakseen kulman takana huohottavat koleat kuukaudet."

Metro ja Rust ovat maalaamassa satama-alueella seisovia tavarajunavaunuja. Kaikki valmistelut on tehty hyvin, mutta varovaisia heidän pitää olla, sillä kaikkialla vaanivat Rotat, turvallisuuspalvelun työmiehet, jotka kiinni saadessaan hakkaavat ja pahoinpitelevät graffitintekijät. Metro ja Rust eivät tiedä, että tänä syksyisenä yönä Rotat ovat virittäneet graffitintekijöille ansan. Tavallisen kahden sijaan vartijoita on kätkeytynyt alueelle toistakymmentä. VR ja turvallisuuspalvelu ovat kerta kaikkiaan päättäneet saada töhrijät kiinni ja edesvastuuseen.

Yksi Rotista on kätkeytynyt satamanosturiin tarkkailemaan aluetta ja ennen pitkää hän näkee Metron ja Rustin. Sitten on enää vain ajan - ja varovaisen hivuttautumisen - kysymys, milloin verkko on tarpeeksi kireällä kiinniottoa varten. Graffitintekijät ovat kuitenkin nopeita ja nokkelia ja tottuneet liikkumaan ratapihalla. Kumpikin heistä melkein pääsee pakoon. Melkein. 

Jari Järvelä alkaa esikoisjännärinsä Tyttö ja pommi keskeltä toimintaa. Graffitintekijöiden maailma on omanlaisensa, sitä sävyttää taiteentekemisen, maalaamisen, intohimo ja kapina rahan hallitsemaa arvomaailmaa vastaan. Vähitellen Järvelä lisää vauhtia ja jännitettä, ja tapahtumat kiihtyvät hätkähdyttävään lopputulokseen. Samaa voi sanoa viimeisen luvun poikkeuksellisesta miljööstä, mikä nostaa kiinnostuksen tietää Metron vastaisistakin vaiheista. Niitä riittää kahden kirjan verran, sillä Järvelä kirjoitti graffitintekijöistä trilogian. Tyttöä ja pommia seuraavat Tyttö ja rotta sekä Tyttö ja seinä, jotka menevät lukulistalle.

Tyttö ja pommi on hyvä, vaikuttava. Siinä on syvempiä tasoja kuin tavanomaisessa toimintajännärissä, yhteiskunnallinen ja psykologinen. Järvelä vaihtaa näkökulmaa ja kertojaa Metron ja Jeren, turvallisuuspalvelun työntekijän, välillä. Lukija seuraa mukana ja  antaa myötätuntonsa laskeutua milloin Metron ja Rustin, milloin Jeren puoleen. Kuka on syyllinen ja mihin? Ja mihin koston kierre voi ihmisen syöstä?

Jari Järvelä on taitava sanankäyttäjä. Suomen dekkariseura myönsi Tyttö ja pommi -jännärille Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Aikaisemmin olen lukenut Järvelän Finlandia-ehdokkaan Kosken kahta puolta, joka katsoo sisällissodan tapahtumia ja jakolinjoja aikalaisten lasten ja nykypojan silmin.

KIRJA on omasta hyllystä (ostos alelaarista).
MUUALLA: Kirsin kirjanurkka, Luettua elämää, Oksan hyllyltä

        Jari Järvelä: Tyttö ja pommi, 261 s
         Kustantaja: CrimeTime 2014

         Kannen suunnittelu: Jussi Kaakinen 

Tapani Bagge: Pikku enkeli

Suomen etelärannikon pieni kaupunki herää syyskuiseen aamuun. Pikkupoikkien leikki keskeytyy, kun he löytävät nuoren lukiolaistytön vatsallaan ojasta, kasvot vedessä. Samana aamuna paikallisen lehtitalon toimiston ala-aulasta löytyy nuori vartija hengettömänä, ilmeisesti toisen kerroksen kaiteen yli pudonneena - tai työnnettynä. Kumpikin tapaus osoittautuu henkirikokseksi, ja pikkukaupungin poliisilla on kädet täynnä työtä. Henkirikoksia ei tule eteen kovin usein, onneksi, ja nyt niitä on kaksi samaan aikaan.

Tapani Bagge aloittaa Pikku enkeli -kirjalla Elviira Noir -sarjan. Kaupungin nimi romaanissa on tosiaankin Elviira, se on Porvoon naapurikaupunki, ja nimelle annetaan - kieli poskessa - historiallinen selitys. Anna, ojaan hukkunut, oli edellisenä iltana lähtenyt lentopallojoukkueen treeneistä eikä palannut koskaan kotiin. Poliisi puhuttaa vanhempia, koulu- ja lentiskavereita, valmentajaa, koulun rehtoria, löytöpaikan lähellä asuvaa itsensäpaljastajaa. Poliisilla riittää työtä. Annan kynsien alta löytyy ihoa, joten yhden jos toisenkin käsivarsia tutkitaan, kun etsitään naarmuja.

Lehtitalon vartijan kuolema on arvoituksellinen sekin. Miksi vartija oli hälytetty paikalle aamuyön tunteina? Kuka muu oli paikalla ja miksi? Kun poliisin rikospaikkatutkimus keskeytyy pommiuhan takia, asia muuttuu vain mutkikkaammaksi. Onko asialla joku muutama vuosi aikaisemmin erotettu ja siksi katkeroitunut työntekijä? Ja oliko joku toimittajista erotettu siksi, että oli erehtynyt kirjoittamaan johtoportaalle liian kiusallisista asioista, jotka viittaavat talousrikoksiin.

Pikku enkelin rikostapaukset ratkaistaan peruspoliisityöllä. Kirja ei äidy kovin jännittäväksi, mutta kyllä lukijakin saa pähkäillä, poliisien kanssa, mahdollisia tekijöitä ja heidän motiivejaan. Rikospoliisin työryhmä, rikoskomisario Sundman ja hänen konstaapelinsa, on hitsautunut yhteistyöhön vuosien varrella, sillä jotkut heistä ovat tutustuneet toisiinsa jo poliisikoulussa vuosikymmeniä sitten. Heidän keskinäinen sanailunsa on mukavan rentoa ja humoristista, ja jokaisen siviilielämäänkin päästään kurkistamaan hieman. Kovin syvällisesti ei heihin perehdytä eikä kukaan ryhmästä tule kovin lähelle lukijaa.

Pikku enkeli on kepeä ja nopealukuinen dekkarivälipala. Elviira Noir -sarjan seuraavat kirjat ovat Pirunsaari (2017) ja Pitkä kosto (2019). Tämä on ensimmäinen lukemani Tapani Baggen kirja, vaikka mies on kirjoittanut yli sata teosta. Oli siis jo aika tehdä tuttavuutta.

               Tapani Bagge: Pikku enkeli, 213 s.
               Kustantaja: Crime Time 2016
               Kansi: Jussi Kaakinen

KIRJA tuli minulle Bookcrossing-kierrätyskirjana.
MUUALLA: Kirsin kirjanurkka, luetut.net, Tuijata
Helmet-haasteessa kirja käy esimerkiksi kohtiin 7. Kirjassa rikotaan lakia, 24. Kirjailija on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 38. Kirjan kannessa on puu.

Leskirouva ja muita Tykki-rikosnovelleja

Äänikirjojen kuuntelemiseni on melkoisesti vähentynyt sen jälkeen, kun en ole voinut enää kuunnella niitä auton CD-soittimella. Jotenkin en ole oppinut nauttimaan puhelimella kuuntelusta, vaikka olen sitäkin yrittänyt. Asia muuttui, kun tajusin, että automatkoilla pääsen äänikirjojen maailmoihin bluetoothin kautta, ilman kuulokkeita tai muita härveleitä.

Jo pitempään kuuntelussa on ollut suomalaisten dekkaristien rikosnovelleja. Hankin kokoelman Tykki muutama vuosi sitten novelli kerrallaan. Niitä on kaikkiaan täysi tusina, ja ne ovat juuri sopivanmittaisia tunnin ajomatkoille. Kaikki pitävät mielenkiinnon yllä juonikehittelyllään ja onnistuvat ällistyttämään minut loppukäänteillään. Asialla on joukko ammattitaitoisia rikosgenren taitajia. 

Jokaisen novellin rikokseen liittyy Lahti-35 sotilaspistooli eli Tykki. Että yhdestä aseesta saakin niin erilaisia tarinoita! Esittelen tässä vain sarjan neljännen osan, Juha Nummisen kirjoittaman novellin "Leskirouva". Numminen on minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, mutta sen verran herkullisesti hän henkilöitään ja juontaan kiepauttelee, että luulen hakeutuvani hänen dekkareidensa pariin toistekin ja silloin romaaninmittaisella rikosjutulla.

"Leskirouvassa" pari taparikollista suorittaa aamuyössä ryöstöä iäkkään leskirouvan asunnossa tämän mentyä kylpylään joksikin aikaa. Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, ja hädissään Koukku tarttuu aseeseen. Hän pakenee paikalta polkupyörällä. Polkiessaan vinhaa vauhtia karkuun hän joutuu onnettomuuteen auton kanssa.

Samana yönä Ville Eronen, joka on Helsingissä työmatkalla viimeistä päivää, päätyy illalla sattumoisin samaan ravintolaan nuoruudenrakkautensa Marjan kanssa. He viihtyvät yhdessä, ja Eronen palailee aamuöisessä pääkaupungissa kortteeriinsa juuri samalla kadulla, missä Koukku joutuu onnettomuuteen. Eronen löytää maassa makaavan miehen rintataskusta Lahti-pistoolin ja nappaa sen mukaansa. Myöhemmin pistoolia käytetään erään rikoksen yhteydessä, ja paikalle saapuu rikosylikonstaapeli Esko Heiskanen, joka on Marjan veli. Hänet ammutaan. Tutkimuksissa selviää, että pistooli on sama kuin se, jota käytettiin leskirouvan ryöstön yhteydessä.

Peukutan "Leskirouva"-novellia sen sivuhahmosta: Marjan veli osoittautuu monitahoisemmaksi kuin ensi silmäyksellä voisi nähdä. Lisäksi peukutan Nummisen luomaa hahmoverkostoa, jossa satunnaiset henkilöt liittyvät toisiinsa monin yllätyksellisin tavoin.

      Juha Numminen: Leskirouva, äänikirja
      4. luku rikosnovellikokoelmasta Tykki
      Kustantaja: CrimeTime 2011
      Lukija: Petteri Kaukoranta, 57 min

Muista novelleista nosta esiin Tuomas Liuksen ja Eppu Nuotion tarinat, ne kun onnistuivat yllättämään käänteillään eniten. Kaikki olivat kuitenkin laadukasta kuunneltavaa jännitysnälkään. Yhden sarjan novelleista olen esitellyt blogissa jo aikaisemmin, Harri Nykäsen vauhdikkaan takaa-ajonovellin "Jahti", joka innosti lukemaan muitakin Nykäsen dekkareita. 

Muut kokoelman kirjoittajat ovat Tapani Bagge (novelli "Seppä"), Seppo Jokinen  ("Kapiainen", mukana Sakari Koskinen), Marko Kilpi ("Maasta sinä"), Tuomas Lius ("Suden tunti"), Eppu Nuotio ("Perintö"), Outi Pakkanen ("Naisen kosto"), Markku Ropponen ("Porakorpi"), Matti Rönkä ("Viattomat"), Jarkko Sipilä ("Tuntematon mies", mukana Osmo Takamäki) ja Antti Tuomainen ("Rako"). Saatan jossain vaiheessa tuoda lisää yksittäisiä Tykki-novelleja blogiin.

ÄÄNINOVELLI on oma ostos. 
Osallistun novelleilla Novellihaaste 2:een, johon saan 11 novellia lisää (Nykäsen novellin kuuntelin jo ennen haastetta) ja peukutuksen hahmosta,

Lyhyttä, rouheaa ja rikollista

Välipäivinä luvussa on ollut välipaloina rikoskirjoja. Toinen on uutukainen rikosnovelli, toinen taas pienoisromaaninpituinen esikoisdekkari lähes kolmen vuosikymmenen takaa.

Elisa Kirja tarjosi asiakkailleen joululahjaksi Harri Nykäsen rikosnovellin Raidin joulu, jonka latasin tietokoneelle äänikirjana. Se kuulemma enteilee uutta Raid-kirjaa ensi vuonna.

Raid-dekkarit ovat jääneet minulta lukematta, jonkin osan televisiosarjasta olen tainnut joskus nähdä. Raidin joulu -novellissa sankari palaa vuosien jälkeen kotikyläänsä käydäkseen joulun alla vanhempiensa haudalla. Sattumoisin hän näkee vanhan kaverinsa, jonka kanssa oli tullut rötösteltyä Ruotsissa ja joka oli petkuttanut häneltä miljoonia kruunuja saalisrahoja. Raid ei voi jättää käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Rikoskumppani kokee ikävän yllätyksen, mutta joulu kun on, Raid pitää huolen, että jotkut saavat odottamattoman joululahjan. 

Novelli tarjoilee lopussa jouluisen yllätyksen niin lukijalle kuin Raidillekin. Yleensä rikoksista rikollisten näkökulmasta kirjoitetut dekkarit eivät ole suurinta herkkuani, mutta Raid tuntuu tämän perusteella varsin sympaattiselta tyypiltä. Aikaisemmin olen lukenut Nykäsen rikosromaanin Valhe sekä tykästynyt hänen juutalaistaustaisesta poliisista kertovaan Ariel-sarjaansa, jota en tosin ole tuonut blogiin asti.

      Harri Nykänen: Raidin joulu, rikosnovelli, äänikirja MP3 (myös e-kirjana)
      Kustantaja: CrimeTime 2017
      Lukija: Jukka Pitkänen, 46 min

Markku Ropponen kirjoitti esikoiskirjansa vuonna 1990, ja sen jälkeen rikosromaaneja on putkahdellut maailmaan melkoinen määrä. Esikoinen Pronssijuhlat on ensitutustumiseni Ropposen tuotantoon. Kirja alkaa kuvauksella parista rakennusmiehestä, jotka juhlivat Toivo Hyytiäisen saamaa pronssimitalia Helsingin olympialaisten aikaan heinäkuussa 1952. Keskeneräiseen rakennukseen harhautuu nuori nainen, joka joutuu karmean rikoksen uhriksi.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Tuomainen pitää Kisa-baaria, joka on janoisten laitapuolen kulkijoitten kantapaikka. Yksi hänen satunnaisista asiakkaistaan ammutaan kaupungin puistossa eräänä yönä pian baarista lähtönsä jälkeen. Poliisi kuulustelee Tuomaista ja hänen asiakkaitaan, mutta ei pääse rikoksen tekijän jäljille. Tuomainen itse  kuulee surmatusta asioita, jotka saavat hänet tiedusteluretkille yksityisetsivän malliin. Pian kolkataan Tuomaisen paras kaveri, samassa liikerakennuksessa pilaillupuotia pitävä yrittäjä. Kun Tuomainen vielä saa hulppean ostotarjouksen kulahtaneesta baaristaan, vaikka se sijaitsee kiinteistössä, joka huhujen mukaan aiotaan purkaa lähitulevaisuudessa ostoskeskuksen alta, jutussa on liikaa käsittämättömiä ja jollain hämärällä tapaa toisiinsa liittyviä osia.

Pronssijuhlien miljöö ja hahmot ovat vähän liian rouheita dekkarimakuuni, mutta voi pojat ja tytöt!, kylläpä Ropponen osaa punoa yllätyksen pienoisromaaninsa loppuun. Koko kirjan ajan olin tyytyväisenä siinä luulossa, että lukijana tiedän enemmän kuin Tuomainen tai poliisit - ja niin tiesinkin! - ja osaan sanoa, miten kirja päättyy, mutta rikoksen ratkaisu osoittautuu aivan joksikin muuksi. Ja yllätetyksi tulemisestahan dekkarinystävä pitää.

          Markku Ropponen: Pronssijuhlat, 141 s.
          Kustantaja: Tammi  2002 (2. painos; 1. p. 1990)
          
KIRJOISTA Nykäsen novelli on lahja, Ropposen romaani taas kirjastolaina.
HAASTEET: 100 suomalaista kirjaa (no 96-97), Novellihaaste 2 (1 novelli).
Superlukumaraton: 1 ääninovelli (46 min), 1 kirja (141 s).

#superlukumaraton

Outi Pakkanen: Julma kuu (äänikirja)

Tartuin ensimmäisen kerran Outi Pakkasen rikosromaaniin ja yllätyin. Kirjaksi valikoitui Julma kuu, ja kuuntelin sen äänikirjana. Teoksen loppupuolelle asti odotin, milloin joku enemmän tai vähemmän sympaattinen suomalainen rikoskomisario astuu kehiin ja alkaa tutkia rikosta. Sitä ei tapahtunut. Sillä Julma kuu

• on kirja rikoksesta - tai rikoksista - mutta lukijan itse pääteltäväksi jää, onko se rikosromaani vai ei. Psykologista jännitystä riittää kyllä.
• on kirja naisista ja naisten keskinäisestä ystävyydestä, välittämisestä ja huolehtimisesta. Naisista, jotka tarvitsevat kuuntelevaa ystävää ja myötäelävää sisaruutta, tuli se sitten hyvältä pitkäaikaiselta ystävältä tai naapurin vanhemmalta, ennestään tuntemattomalta naiselta.
• on kirja parisuhdeväkivallasta ja sen vaikutuksista.
• on kirja siitä, miten täysin sivullisenkin välittäminen ja arkirohkeus voi muuttaa tapahtumien kulun ratkaisevasti ja ehkä pelastaa elämän.
• sisältää hieman kuuhulluutta.

Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla työskentelevä Johanna Lind kohtaa elämänsä miehen, niin ihanan, ettei sellaisia olekaan. Myös vastapäisen naapuritalon ikkunasta elämää ja ihmisiä tarkkaileva nainen ja hänen valtava valkoinen kissansa näkevät, mitä Johannalle tapahtuu, nainen aavistaa pahaa ja päättää toimia. Johannan ystävätär ja uskottu käy omia kipujaan avioliitossaan, kun mies kertoo, että haluaa eron.

Helsingin keskustaan ja sen tuttuihin paikkoihin sijoittuva romaani oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta tämän perusteella en sijoittaisi Pakkasta lempidekkaristieni kirjavaan kastiin. En oikein tiedä, olinko pettynyt vai en, kun sitä rikospoliisia tai vähintään jotain muuta rikosta selvittelevää ei missään vaiheessa ilmestynytkään, mutta sen verran uteliaan olon tämä jätti, että kokeilen varmasti Pakkasta vielä toisenkin kirjan verran.

Elokuvien ystävä löytää tästä monia klassikkoja, sillä vastapäisen talon tarkkailija tuntee hyvin vanhempia elokuvia ja hakee niistä tosielämän vertailukohtia kerran jos toisenkin.

     Outi Pakkanen: Julma kuu, äänikirja
     Kustantaja: CrimeTime 2012 (alkuperäinen paperikirja 2012)
     Lukija: Marja Myllylä, 1 CD-levy (MP3 formaatti), 8 h 5 min
     Kotelon kuvat: Timo Ahola

ÄÄNIKIRJAN lainasin kirjastosta.

MUUALLA: Dekkaripäivät, Kirjavinkit, Booking It Some More, Nenä kirjassa

Maistiaisina Harri Nykänen: Jahti sekä Valhe

Minulla on jonkinsorttinen kynnys uusiin jännityskirjailijoihin tutustumisessa. Dekkareita en yleensä pelkää, jos ajattelen niiden sisältävän rikoksen ratkaisua enemmän aivoilla kuin lihaksilla tai aseilla, mutta mainokset trillerimäisistä toimintapaketeista ja hyytävästä jännityksestä melko varmasti karkottavat minut. Mitä sitten kartan jännäreissä? Ehkä raakuutta ja väkivallalla mässäilyä, paikasta toiseen koheltamista, ronskia kielenkäyttöä. Silti on tunnustettava, että luettavan valikointi ja hylkiminen toimivat aikalailla mutu-tuntumalla, jostain tulleen käsityksen perusteella. Joskus kustantamojen mainostekstien perusteella. Joskus kirjablogit onnistuvat karsimaan turhia luuloja, kun pääsen tutustumaan kirjojen sisältöihin niiden lukijoiden kautta.

Harri Nykäsen tuotantoon tutustuin - no, kylkiäisenä. Rekisteröidyin ilmaiseksi Elisa Kirjan asiakkaaksi ja liittymislahjana sain Nykäsen rikosnovellin Jahti äänikirjana. Latasin sen puhelimeeni, pistin napin korvaan ja ei kun menoksi lenkille. (Tämä ei ole maksettu tai pyydetty mainos, kunhan kerron, miten kirja käsiini, ei kun puhelimeeni, tuli.)

Jahti teki vaikutuksen. Tosiasiassa siinä oli kyllä runsain mitoin "pelkäämääni" paikasta toiseen kaahaamista, mutta kirjailija oli rakentanut sen varaan alusta loppuun kantavan jännitteen, joka sai minut jatkamaan lenkkiä, kunnes tietäisin, miten jahdissa kävisi. Nimensä mukaisesti novellissa jahdattiin kahta vankikarkuria, joiden pakomatka alkoi, kun he saivat käsiinsä Tykin, Lahti 35 -sotilaspistoolin. Ase singottiin vankilan muurien yli ja päätyi monien käsien kautta heille, joille se oli tarkoitettu, ja koko Suomi seurasi takaa-ajoa, aina yllättävään loppuun asti.

Jahti on ensimmäinen luku Tykki-nimistä rikosnovellikokoelmaa, jonka jokaisessa itsenäisessä osassa esiintyy mainittu sotilaspistooli. Kokoelman novellit on kirjoitettu suoraan sähköiseksi kirjaksi, ja kirjoittajina on 12 tunnettua suomalaista rikoskirjailijaa. Olen sittemmin hankkinut koko kokoelman, joten maistiaisia muiltakin dekkaristeilta riittää jatkossa.

Jahti sai aikaan sen, että hiljattain kirjaston hyllyltä tarttui mukaan Harri Nykäsen äänikirja Valhe. Se osoittautui oikein sopivaksi valinnaksi dekkarikuuntelun nälkään, vaikkei varsinainen poliisiromaani ollutkaan. Kuolemantapausta siinä kuitenkin selviteltiin. Kustantajan sivulta luin kirjailijasta, että tässä kirjassa "konnamaailman kuvaaja siirtyy keskiluokan pariin".

Valheen päähenkilö on keski-ikäinen asianajaja Kai Manner, joka äitinsä kuoltua palaa lapsuudenkotiinsa Helsingin keskustassa. Äidin makuuhuoneesta löytyy laatikollinen papereita ja valokuvia, joista selviää, että tämän veli oli tehnyt nuorena itsemurhan, josta oli visusti vaiettu perheen ulkopuolella, olihan Kaikin aina uskonut, että eno oli kuollut johonkin hävettävään sairauteen. Äidin ja enon jo edesmennyt isä, Kain isoisä, oli aikanaan huomattavassa poliittisessa asemassa sodanjälkeisessä Suomessa, oikeusministeri ja Kekkosen luottomies. Kai Manner löytää myös äitinsä sängyn viereen pudonneen vanhan valokuvan nuoresta naisesta - äidistään - ja jostain tuntemattomasta nuoresta miehestä. Isästäkö? Häntä asianajaja Manner ei ole koskaan nähnyt, sillä isä oli häipynyt tietymättömiin jo ennen poikansa syntymää, samoihin aikoihin enon kuoleman kanssa.

Äiti on jättänyt jälkeensä vihjeitä, joita Kai Manner alkaa seurata, ja hänelle paljastuu monia asioita hänen perheestään, niin isoisästä kuin enosta ja isästäkin. Enon itsemurhasta löytyy kummallisia yksityiskohtia nyt 50 vuotta myöhemmin. Kaikki tapaukseen liittyvät asiapaperit on siirretty suojelupoliisin arkistoihin. Kun Kai haluaa jututtaa tapauksen aikaan naapurissa asunutta naista, tämä surmataan. Manner törmää myös Petsamon vakoiluskandaaliin, joka tapahtui ennen sotia, jolloin hänen isoisänsä oli Petsamon Nikkelin lakimiehenä. Asioihin perehtyminen asettaa Kain vaaraan, sillä hän joutuu parin hyökkäyksen ja asuntomurron kohteeksi.

Valhe oli varsin koukuttavaa kuunneltavaa, jossa Mannerin perheen sukuhistoria ja -salaisuudet sekä sotaa edeltävä ja sodanjälkeinen politiikka kietoutuivat toisiinsa tarinaksi, joka imaisi mukaansa. Lopussa kaikki langat solmittiin yhteen ja perheenjäsenten mysteerit saivat selityksensä. Kirja aiheutti myös uteliasta pohdintaa siitä, mikä historiallisista seikoista oli totta ja mikä fiktiota. Netissä etsiydyin sivuille, joissa kerrottiin Petsamon vakoilujutusta 1939. Kirja onnistui mainiosti viihdyttämään ja houkutti kuuntelemaan toiseen kertaan heti perään.

Jahti oli liittymislahja Elisa Kirjalta. Valhe löytyi kirjaston äänikirjahyllystä. Haasteosallistus (Jahti): Elegian Hei, me lusitaan!, jossa voi lukea itsensä ulos vankilasta vankila-aiheisilla kirjoilla. Tällä ensimmäisellä haasteen kirjalla pääsen jo eristyssellistä tavalliseen selliin.


Harri Nykänen: Jahti, rikosnovelli, äänikirja MP3 (myös e-kirjana)
1. luku rikosnovellikokoelmasta Tykki
Kustantaja: CrimeTime 2011
Lukija: Petteri Kaukoranta, 59 min

Harri Nykänen: Valhe, äänikirja
Kustantaja: WSOY 2007 (paperiversio 2007)
Lukija: Lars Svedberg (8 CDtä)
Päällyksen kuva: Rikosmuseon arkisto
Päällyksen suunnittelu: Kai Toivonen