Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Klassikkohaaste 18)

Sain muutama vuosi sitten tädiltäni hyvin säilyneen ja kauniin Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjan, jota en ole koskaan lukenut. Tarina on toki televisiosarjasta tuttu, ja nyt se on jälleen  ajankohtainen uuden elokuvaversion saatua ensi-iltansa aiemmin tässä kuussa. Mikä siis voisi olla sopivampi aika lukea Klassikkohaasteeseen kirjasarjan ensimmäinen osa, Tie Myrskyluodolle. Klassikkohaaste on ehtinyt jo 18. kierrokselle. Sitä luotsaa tällä kertaa Ankin kirjablogi.

Myrskyluoto-sarjan viisi ohutta romaania on Maijan kehityskertomus. Alkuosa kertoo nuoresta ahvenanmaalaisesta tytöstä, joka on ihastunut kotikylän poikaan, Magnukseen. Sitten tulee Kala-Erker, isän tuttu kalakaupoista, ja tuo poikansa Janin mukanaan. Kun Erker ja Jan saapuvat uudelleen, Maija tietää, että jotain erityistä on tiedossa. Varmasti he ovat tulleet pyytämään talosta tyttöä Janille vaimoksi, ja se tyttö on tietysti Maijan isosisko Anna. Kaikki yllättyvät, kun Jan haluaakin Maijan eikä ketään toista.

Ahvenanmaalainen Anni Blomqvist (1909-1990) on sijoittanut romaanisarjan itselleen tuttuun elämänpiiriin ja ammentanut siihen omasta henkilökohtaisesta historiastaan. On kiinnostavaa lukea niistä vuosista, jotka Maija eli vielä vanhempiensa kodissa kihlauksen ja häitten välissä. Äidin mielestä Maijan tuli oppia paljon lisää niin elämästä kuin kuolemastakin ennen miehelään menoa ja muuttoa eristyneelle Myrskyluodolle. Niinä vuosina Maija tuskin näki Jania, mutta niin vain alkoi nuoruudenihastus vähitellen haalistua ja tilalle syntyä kiintymys tulevaan aviomieheen. Missään vaiheessa Maijan mieleen ei noussut kapinointi, kun isä yksin päätti hänen tulevaisuudestaan.

Maija on reipas ja työteliäs ja samaan aikaan taipuvainen unelmoimaan sekä tarkkailemaan luontoa. Häntä kiehtovat porraskamarissa asuvan vanhan Ollen tarinat vanhoista ajoista ja kaikesta, mikä on näkymätöntä ja silti elämään kuuluvaa kuten haltiat, tontut ja veden emäntä. Mietin, mihin ajankohtaan tapahtumat sijoittuvat. Jossain kohtaa mainitaan matka uuteen pääkaupunkiin. Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki 1812. Miehet myös jutustelevat suuresta Paosta, josta arvelevat olevan yli sata vuotta. He tarkoittanevat isovihan aikaa 1700-luvun parina alkuvuosikymmenenä. Arvelenkin kirjan fiktiivisen Maijan eäneen 1800-luvun alkupuoliskolla.

Tie Myrskyluodolle on nopealukuinen kirja, jossa ei kikkailla omaperäisillä kerronnallisilla ratkaisuilla tai kielellä. Anni Blomqvist vaihtaa taitavasti tunnelmasta toiseen. Yhdessä luvussa äiti lähettää Maijan kummitätinsä kanssa valvomaan naapurin papan kuolinvuoteen äärelle. Tummasävyistä lukua seuraa kappale, joka on täynnä kevään aurinkoa ja lintujen iloista laulua.

Kirja päättyy siihen, kun Maija muuttaa Myrskyluodolle tuoreena aviovaimona. Tuntuu, että tarina on vasta alussa, mutta niin kai pitääkin, kun sarjasta on vielä neljä teosta jäljellä. Niiden kimppuun siis pikapuoliin.

             Anni Blomqvist:  Tie Myrskyluodolle, 154 s.

             Kustantaja: Gummerus 1977 (1. suomenkielinen painos 1974)

             Ruotsinkielinen alkuteos Vägen till Stormskäret (1968), 

                      suomentanut Björn-Christer Lindgren.

*** *** ***

Osallistun jälleen Klassikkohaasteeseen parin vuoden blogitauon jälkeen. Edellinen kirjoitukseni blogiin olikin tasan kaksi vuotta sitten samaisessa haasteessa. Ehkä säännöllisempi kirjoittelu viriää taas hiljalleen. Lukemisesta ei taukoa ole ollut.

Muut haasteeseen osallistuvat kirjat löytyvät koonnista.

Aiemmat klassikkohaastekirjani:

    Klassikkohaaste 1: Juhani Ahon Papin rouva
    Klassikkohaaste 2: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
    Klassikkohaaste 3: Tšingiz Aitmatovin Valkoinen laiva
    Klassikkohaaste 4: Maria Jotunin Arkielämää
    Klassikkohaaste 5: F. E. Sillanpään Hurskas kurjuus
    Klassikkohaaste 6: Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri
    Klassikkohaaste 7: Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen
    Klassikkohaaste 8: Pearl S. Buckin Hyvä maa
    Klassikkohaaste 9: Anne Brontën Agnes kotiopettajatar
    Klassikkohaaste 10: Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista

    Klassikkohaaste 11: John Galsworthyn Omenapuu

    Klassikkohaaste 12: A. C. Doylen The Hound of the Baskervilles

    Klassikkohaaste 13: Anni Swanin Ollin oppivuodet

    Klassikkohaaste 14: V. S. Naipaulin The Mystic Masseur

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ulla-Lena Lundbergin Jää onnistui yllättämään minut. Osasin odottaa lukuelämystä, sen verran monet ovat kirjaa hehkuttaneet, mutta en silti ajatellut, että loppuun päästyäni koko kirjan ihmiset ja tapahtumat jäisivät elämään niin voimaakkaasti mielessäni.

Jään tarina alkaa rauhallisesti ja viipyillen. Ahvenanmaalaisten Luotojen uusi pappi, Petter Kummel, saapuu keväällä vaimonsa Monan ja pienen tyttärensä Sannan kanssa. Petter rakastuu Luotoihin ja seurakuntaansa ensi silmäyksellä, ja kaikkien iloksi ja onneksi tunne on molemminpuolinen. Myös Petterin perhe viihtyy Kirkkosaarella, sillä he ovat onnellisia saadessaan elää valovoimaisen Petterin kanssa.

Kummelin perheen ja heitä rakastavien seurakuntalaisten elämää seurataan muutaman vuoden ajan. Perhe saa Luodoilta monenmoisia ystäviä, Petter opiskelee pastoraalitutkintoaan varten voidakseen hakea vakinaista kirkkoherran virkaa rakkaasta seurakunnastaan, Mona on omassa elementissään hoidellessaan lehmiään ja viljelyksiään eikä kaipaa ollenkaan kansakoulunopettajan työhönsä. Kaikki on onnellista ja mallillaan.

Ja sitten lukija hätkähtää ja pidättää henkeään. ---

Pidin kovasti Lundbergin kauniista ja vivahteikkaasta kielestä, jolla hän kuvasi ahvenanmaalaisten Luotojen luonnon karuutta ja voimaa. Meri ja tuuli, ja jää, saivat ison osan niin saarelaisten elämässä kuin kirjassakin. 

Pidin myös taitavasta henkilökuvauksesta ja siitä, miten kirjailija kuvasi ihmisten välisiä suhteita. Erityisen tarkkaan hän piirsi lukijalle Petterin ja Monan, heidän erilaiset luonteensa ja avioliittonsa, mutta myös muutamalla viivalla sen, millainen suhde heillä kummallakin oli lapsuudenkotiinsa ja vanhempiinsa. Monen Luodoilla asuvan elämään mahtui rujoutta ja rumuuttakin, mutta nekin kirjailija kuvasi kauniisti ja hienotunteisesti, juuri niinkuin Luodoilla asuvat uskaltautuivat niistä asioista kertomaan luotetuilleen, toivoen, että nämä ymmärtäisivät vähistä sanoista.

Aina kirjan kannen nähdessäni olen ihmetellyt sen salkkua. Enää en ihmettele.


KIRJAN lainasin kirjastosta. Osallistun tällä Oi maamme Suomi ja Avioliittojuonia-haasteisiin.

Lundberg: Ulla-Lena, 365 s.
Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms 2012
Alkuperäinen: Is
Käännös: Leena Vallisaari (suomennettu käsikirjoituksesta)
Kansi: Helena Kajander

Joel Pettersson: Sininen kehä

Sininen kehä, Kertomuksia on erikoinen kirja, jota on vaikea sijoittaa mihinkään valmiiseen muottiin.

Kirja ensinnäkin ilmestyi vasta viime vuonna, vaikka Joel Pettersson eli elämänsä jo 1892-1935. Kansiliepeen mukaan hän oli ahvenanmaalainen kirjailija ja taidemaalari, joka kirjoitti tuhansia sivuja proosaa, erityisesti kertomuksia, mutta myös näytelmiä. Vasta 1970-luvulla hänen kertomuksiaan julkaistiin neljä kokoelmaa. Vuoden 2000 jälkeen julkaisuun on päässyt lisää kokoelmia, ja myös suomeksi käännettyinä. Sininen kehä on kolmas suomennettu valikoima.

Toisekseen Sininen kehä on sisällöltään moninainen ja vaihteleva. Sieltä löytyy lähettämättömiä kirjeitä, joissa Pettersson kuvaa arkielämäänsä ja usein eksyy kauas mielikuvituksen poluille omaperäisellä tavalla. Kertomukset on koottu omiksi ryhmikseen, joiden otsikot liittävät ne Petterssonille tuttuun ympäristöön: "Kirjailija", "Kylä", "Meri". Yksi otsikko on "Tarinat", ja se varsinkin sisältää kertomuksia, joita kutsuisin aikuisten saduiksi, joissa eläimet, puut ja vesipisarat muuttuvat elollisiksi olennoiksi. Unikin voi etsiä nukkujaa:

Kun olin hyvin nuori, olin kerran kaukana kotoa, makasin vieraassa huoneessa saamatta unta. En pystynyt nukkumaan ollenkaan. Olin ensimmäistä kertaa poissa kotoa, ja vasta nyt ymmärrän, miksi en saanut sinä iltana unta. Uni ei löytänyt minua. Miten se olisikaan löytänyt, hyvä, siunattu uni. Se oli aina löytänyt minut iltaisin kotisängystäni. Näen nyt miten uni etsi minua, käänteli vuodevaatteita, nosti patjaa. (Lentoon lähtevä mielikuvitus, s. 21.)

Kirjan teksteistä voi paikoin aistia, että ne on kirjoittanut taidemaalari, joka on vaihtanut siveltimensä sanoihin:

Jo eilen oli etelässä pilviseinämä, kuin pyöränpuolikkaan yläreuna. Oikeastaan se ei ollut seinämä, vaan iso määrä riekaleita, jotka levisivät toistensa päälle. Riekaleitten välissä oli pieninä rakoina sitä tyhjyyttä, jota sanotaan taivaaksi. Riekaleet olivat aluksi valkeita. Kun aurinko nousi taivaanrannan ylle ja huusi: "Ohhohhoijaa", silloin riekaleet kellertyivät. (Lähettämätön kirje, s. 79.)

Joel Pettersson kirjoitti myös näyttämölle, ja kertomuksissaankin hän rakentaa kuva- ja äänimaailman lukijalleen. Näin hän kuvaa äitinsä aamutoimia:

Äkkiä tulee liikettä, se on latautunut vähitellen.Muori kaataa vettä lehmien pataan. Kun hän työntää kauhan vesisaaviin kuuluu pull. Saavista padan viereen on kaksi askelta. Boff, puff. Ensimmäinen askel osuu matolle, ääni on pehmeä, toinen paljaalle lattialle, sen ääni on kovempi. Muori lorisuttaa veden pataan. Loo-o-o-o-r-rr. Sitten hän astuu takaisin saaville, ensin puff ja sitten boff. (Lähettämätön kirje, s. 76.)

Sininen kehä, Kertomuksia on omaperäistä kielenkäyttöä, saariston maalaisarjen realismia, sadun fantasiaa ja maailmaa taiteilijan ja ajattelijan silmin. Joissakin kertomuksissa on uskonnollinen teema kuten tarinoissa "Aatami ja Eeva ja onnentunne" sekä "Saatana-setä". Luin kirjaa pieninä paloina, ja jokin kielen arkisuuden ja fantasian yhdistelmässä kiehtoi. 

Joel Pettersson asui elämänsä Ahvenanmaalla lukuun ottamatta parin vuoden jaksoa, jolloin hän harjoitti taideopintoja Turussa. Joissakin kertomuksissa vilahtavat paikannimet kuten Ahvenanmeri, jäätie Maarianhaminaan, Lumpar, Norrskog. Jälkisanoissa tekstien toimittaja Ralf Svenblad selostaa lyhyesti Petterssonin elämänvaiheet. 

Osallistun tällä kirjalla Oi maamme Suomi-maakuntahaasteeseen.

KIRJAN löysin kotikaupungin kirjaston palautettujen vaunusta.


Joel Pettersson: Sininen kehä, Kertomuksia, 240 s.
Kustantaja: Pequod, 2012
Kannen kuva: Joel Pettersson, Mänty, öljymaalaus, 1916
Kirjailijan käsikirjoituksesta toimittanut, Jälkisanat: Ralf Svenblad
Valikoinut ja suomentanut: Antero Tiusanen