Maalina luonnollisesti Sateenkaarivärien vanhanajan lakkaöljymaali, jolla on maalattu nyt melkein kaikkien remontoimiemme huoneiden lattiat. Alkuun tehtiin virhe ja hairahdus Betolux Akvaan, jota jää tässä juuri piiloon. Nopeasti totesimme, että lopputulos Akvalla ei vaan ollut kovin kestävä eikä pinta yhtään niin kauniin kiiltävä kuin lakkaöljymaalilla maalattu. Haluan tuoda lakkaöljymaalia esiin aina kun mahdollista, sillä se on vaan oikeasti niin hyvä tuote ja tuntuu että edelleen Betolux jyrää kaikki muut kuus-nolla, vaikka jälki on lakkaöljymaalilla ihan eri luokkaa. Niin, ja samat jorinat kuin aiemminkin: lakkaöljymaali on luonnonmukainen perinnemaali, joka perustuu laadukkaaseen kasvipuolen hartsiin. Ei siis ole mikään kemianteollisuuden tuote.
Lakkaöljymaalinhan saa sävytettyä mihin sävyyn haluaa - tämä mudanharmaa sävymme on NCS S5000-N. Maalausmetodina olen käyttänyt joko leveää sutia tai niin kuin nyt, telalla ensin nopeat vedot ja sitten sudilla sipaisten ilmakuplat ja "appelsiini-iho" pois. Ainoa miinus on haju. Nyt saadaan viettää pari päivää pienissä maalipöyssyissä ja kynttilöitä ei kandee poltella, sillä niistä tulee maalin ansiosta kauhea lamppuöljyn katku, samoin uuneista. No, muuten kaikki hyvin ja maalari tyytyväinen! Huomenna sitten loput köökistä :)
Tosi kivan näköinen lattia. Tämä lakkaöljymaali onkin minulle aivan uusi tuttavuus. Haiseeko voimakkaasti?
VastaaPoistaKiitoksia! Nii-in, tätä ei "suuri yleisö" edes tiedä - siksi näköjään hyvä tiedotella välillä :)
PoistaMaali haisee kyllä jonkun verran kuivuessaan. Herkemmillä voi ottaa vähän sieraimeen. Onneksi nukumme yläkerrassa toisessa päässä taloa niin ei haittaa niin paljon pieni maalin käry :)
Hieno ja hyvä väri��!!
VastaaPoistaTerkut!
Tänks! =)
PoistaOnpa ihanan ahkera postaus! Ihana aurinko!! <3 Ja voi kun joskus vielä saisin lautalattiat joita maalailla niin olisin super onnellinen! ^_^
VastaaPoistaEhkä vielä joskus saat lautalattiat. Pidän peukkuja :)
PoistaEi huano :D
VastaaPoistaKesällä saattaapi olla oikein passeli....paljain jarpain kun ulkoa sisälle edestakaisin, eiks niin...
Nimenomaan! Tohon hukkuu risut ja männynkävyt :)
PoistaKiitos vinkistä, laitetaan tuo korvan taa! Nimittäin tosiaan tuntuu siltä, että Betolux on ainoa maali, josta puhutaan. Sekä suositellaan, että todetaan se kestämättömäksi... Että ota siitä selvää sitten. :D Ja kaunista mutaa nätytää siellä tulevan!
VastaaPoistaKiitoksia! Betoluxilla tuntuu olevan niin vankka suosio, että hyvä aina muistutella ihmisiä muistakin vaihtoehdoista :)
PoistaIhana väri! Kertoisitko värisävyn? Olen maalannut kuistin lattiamme juuri tuolla Betolux akvalla ja se on tosi huonoa, kulunut jo pois, vaikka maalauksesta vasta pari vuotta. Värisävynkin voisi uusia :-) Ja hienoa, jos ton lakkamaalin voi laittaa siihen päälle, kun perus-Betoluxia ei kuulemma voi, kun akva on vesiohenteinen.
VastaaPoistaNIin, sävy on siis NCS S5000-N :)
PoistaOlisiko se, ettei perus-Betoluxia voi maalata Akvan päälle, vain suositus parhaan ja kestävimmän lopputuloksen saavuttamiseksi? Vai onkohan siinä oikeasti joku ongelma? Me ollaan ihan kevyesti hiottu lattiat santapaperilla ja sitten maalattu välittämättä sen kummemmin edellisistä maalipinnoista. Tämä lakkaöljymaali on kestänyt hyvin. Ensimmäinen kerros on saattanut kuivua vähän hitaammin, jos se on reagoinut edellisen maalikerroksen kanssa.
kiitos tästä tiedosta - ensi kesänä pitäis maalata lattiat uudestaan - ja olen ollut betoluxiin pettynyt - nytpä tiedän mitä kannattaa kokeilla. Sävy on muuten tosi makee.
VastaaPoistaNo tätä sitten! =)
PoistaMinä olen pettynyt Betoluxiin ja Uulaan ja olen täysin varma, että tämä teidän valinta on ainoa oikea valinta, kiitos siis tiedotuksista! Keväällä pääsen urakoimaan meidän olkkarin lattiaa!
VastaaPoistaKivan näköinen lämmin harmaa!
Kiitos kiitos! Kevättä siis odotellessa... :D
PoistaTodella kaunis mudan sävy, jota vasten erityisesti valkeat kalusteet ovat varmasti hyvännäköisiä. Mutta tummatkin sopii. Hyvä valinta! :)
VastaaPoistaKiitti! Nii-in, tuohon sopii kyllä tumma ja vaalea. Sitten kun vielä osaisi päättää keittiökaappien värin... ;)
PoistaOnko Betoluxista nykyään vaan tuo akva maali, eikö enään saa sitä kunnon vanhaa Betoluxia? 25 vuotta sitten kun kunnostimme vanhaa hirsitaloamme maalasimme lattiat sillä kunnon betolux maalilla, ei tuolla vesilitkulla, on lattiat edelleen hyvässä kunnossa, toki naarmuja lasten ja koirien kanssa eläessä on tullut, mutta pinta on pysynyt muuten hyvänä. Mutta meidän lattiat on tosiaan maalattu sillä liuotinohenteisella betoluxilla ja sitä en voi kun kehua. t:länsi-suomesta vanhan hirsitalon onnellinen omistaja.
VastaaPoistaLiuotinpohjainen Betolux on kai ihan eri tavaraa kuin tuo vesilitku, johon kaikki (myös me!) tuntuvat sortuvan :( Poistaisivat hitto vie koko tuotteen, kun siihen on niin moni pettynyt, tai sanoisivat ainakin, ettei sovellu lattioihin, heh... Me itse asiassa maalattiin ihan hiljan sillä Akvalla keittiön katto (ei siis ole todellakaan mikään kattomaali), koska halusimme kiiltävän valkoisen katon ja lakkaöljymaali ei taas sovellu ruiskumaalaukseen. ;D
PoistaHieno tulee lattiastanne!
VastaaPoistaKiitti! =)
PoistaHyvännäköinen sävy. Ja hyödyllinen postaus - kiitos!
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
PoistaKuivuuko teillä tuo lattia parissa päivässä????? Meillä ei todellakaan, edes kesällä! Meni silloinkin kolme päivää, ja syyskuussa olohuoneen lattia kuivui viikon. Siksi päätettiin jättää lattianmaalailut ensi kesään. Mutta miten kummassa sama maali voikin käyttäytyä niin eri tavalla, johtuneeko sitten erilaisesta pohjasta (meillä petsattu/lakattu lautalattia, jolle tehty pintahionta)...
VastaaPoistaKaunis on tuo teidän sävy!
Kuivuu!!! Kävin juuri koittamassa eilen iltapäivällä maalattua lattiaa ja se on melkein kuiva! Nyt kun se alkaa saamaan valoa päivän mittaan, veikkaan että on viimeistään illalla täysin kuiva. Ainoa paikka, mikä meillä on kestänyt vähän kauemmin kuivua (noin neljä päivää) on portaikko yläkertaan, johon ei tule luonnonvaloa juuri lainkaan. Kyllähän se pohja vaikuttaa, kun maali kuitenkin muodostaa jonkinlaisen reaktion vanhan maali- tai lakkapinnan kanssa ja kuivuu sitten sen mukaan.
PoistaKiitoksia!
Seuraava projekti saa kyllä tämän maalin kokeiluun! Onneksi on vielä yli puolet kodista kunnostamatta;) meillä kans Betoluxia ja Uulaa ollut käytössä. Itse olen vielä tyytyväinen maaleihin lattian pinnalla, mutta tämä gtuote lähtee seuraavana sutiin. Mukavaa maalikatkuevakkoa teidän huusholliin;:) ja rauhaisaa joulun odotusta!
VastaaPoistaHyvä hyvä hyvä, testiin vaan :)
PoistaYllättävän vähän oli maalin katkua tällä kertaa. Se auttaa paljon, kun ei tarvitse oleskella ihan maalatun lattian välittömässä läheisyydessä.
Kivaa joulunalusaikaa sinne myös!
Meillä on maalattu uulan maalilla ja kyllää sekin taiitaa peittyä jollakin :) Kiva tulee...
VastaaPoistaMutta älä nyt sitten sitä akvaa kuitenkaan valkkaa, ethän ;) Kyllä tästä kiva tulee... jonain päivänä, huh.
PoistaTiina/Bridgehill
VastaaPoistaOnnea hyvän maalisävyn löytämisen johdosta! sehän ei ole ihan helppoa hommaa, kuten tiedämme. Lattiasi on upea! Itsekin pidän ko. sävystä. Kokeilin sitä kerran makkarin seinään, muttei se pieneen makuuhuoneeseemme sopinut kyllä ollenkaan. Nimenomaan seinästä tuli tunkkaisen näköinen, joten se siitä kokeilusta...
Kiitoksia! Olen huomannut, että maaleissa ns. rohkeus kannattaa - ainakin lattian suhteen. Aina kun olen valinnut liian vaalean sävyn, on jäänyt harmituttamaan etten ottanut sitä aavistuksen tummempaa, jota mietin. Nyt osui nappiin :) Hmm, seinässä tämä mudanharmaa varmaan vasta eksoottinen olisikin ;D))
PoistaMeillä on vanhat puulattiat maalattu Permo-lattiamaalilla, joka on Tikkurilan vanhan ajan maalit -tuote. Se on kyllä ollut todella hyvä valinta! Ainoa miinus oli todella pitkä kuivusmisaika, myös pari päivää aina kerrosten välissä, mikä kysyi kärsivällisyyttä lapsiperheessä. Huone kerrallaan aina mentiin ja pari-kolme viikkoa kuivateltiin ennen kuin oli huonekalujen painoa kestävässä kunnossa. Sen vuoksi nejään tilaan johtavaan eteiseen vedettiin samoin sävytetty ja nopeasti kuivuva Betolux. Ei olisi todellakaan kannattanut! Maalipinta on ruma, kuluu nopeasti ja rumasti, myös sävy selvästi sinertävämpi. Permolla mennään sekin tila vielä.
VastaaPoistaMeilläkin nykyisen keittiön lattia vedettiin kiireen vuoksi Akvalla ja lattia on mennyt tosi rumaksi kahden vuoden aikana. Normaalin kulumisen ja kolhut ymmärrän ja se ikäänkuin kuuluukin maalattuun vanhaan lattiaan, mutta tuota Akva-lattiaa ei parhaalla tahdollakaan normaaliksi kauniiksi kulumiseksi ;) Permo on kai ihan jees, mitä olen lukenut käyttäjien kommentteja :)
PoistaRoskat ja villakoirat hävittävä sävy on hirveen tärkeä pointti lattian väriä valitessa! :D Näyttää oikein hyvältä! :)
VastaaPoistaThe tärkein pointti =D Tänks hani!
PoistaOoh, olisipa hyvä väri meillekin! Koiran- ja kissankarvoista ei olisi tietoakaan tuolla sävyllä. Olisiko se sitten taas hyvä juttu, niin onkin toinen kysymys :D.
VastaaPoistaHehee, niinpä... :D
PoistaMUTA! Tuo olisi täydellinen sävy täälläkin kaikille lattioille! Talo makaa monimetrisen savipatjan päällä ja isäntä kulkee sisään ja ulos maansiirtokengät jalassa. Laitetaan mieleen!
VastaaPoistaMutaa siis kehiin! =)
PoistaHyvältä näyttää! Innostuin blogisi kautta tästä maalista, kun teimme remonttia, mutta hankalaksi osoittautui sen saaminen Helsinkiin. Jälleenmyyjillä se oli tilaustuote, mutta kukaan ei tiennyt oikein sävytyksestä mitään. Minkä sävykartan väreillä sitä voi sävyttää? Verkkosivuilta en löytänyt kunnon tietoa eikä puhelimeen vastattu. Tällä kertaa päädyttiin siis Uulaan, mutta ehkä vielä joskus!
VastaaPoistaNo höh... Minullakin on vähän semmoinen kutina, että maalia voi olla vähän hankala saada ja sävytyksestä (ja juuri mistään muustakan) ei ole nettisivuilla valitettavasti riittävästi tietoa :(
PoistaNCS-värikartasta olen valinnut paikan päällä mieleisen sävyn.
Ehkä vielä joskus... :)
Kiitos maalivinkistä! Mekin petyttiin Betolux Akvaan, eikä toi pelkkä Betoluxikaan oo kovin suurta vaikutusta tehnyt. Ehkä kokeillaan seuraavaksi tätä sun ehdottamaa maalia :)
VastaaPoista-Miia
eimikaanblogikoti.blogspot.fi
Meillä on vesiohenteinen Betolux lattiassa ja on mennyt huonoksi tosi nopeasti. Monta kertaa vedätte uutta maalia päälle?
VastaaPoistaYksi kerta vain. Näyttäisi riittävän/peittävän hyvin.
Poista