Heipä hei. Täällä ollaan taas - ja niiiin paljon paremmilla fiiliksillä kuin viimeksi. Voitto on sopeutunut hoitopaikkaan loistavasti ja parina viime päivänä, kun olen hakenut poikaa hoidosta kotiin, hoitaja kommentoi, että juuri paremmin ei voisi mennä. Ihan huippua! Vaikuttaa
hiukan omaan mielialaan ja työmotivaatioon, kun tietää, että omalla murusella on kaikki hyvin :)
Meillä täällä remonttirintamalla ollaan oleskeltu viime viikot ilman olohuonetta - tai ruokahuonetta - miten sen nyt ottaa. Olohuoneen tavarathan siirtyivät taannoin entiseen ruokahuoneeseen ja ruokapöytä siirtyi puolestaan toiseen huoneeseen jne. Tilan puolesta yhden huoneen puuttuminen ei juuri arkeemme vaikuta, mutta muuten kyllä jo kutkuttaisi saada valmista ja laitella tavaroita omille paikoilleen. Itse asiassa aika paljonkin... Pari pikkujuttua olisi kuitenkin vielä tehtävänä; betonin hiomista, muurin laastittamista, seinän levyttämistä, tapetointia, lattian maalausta…hohhoijaa. No, pääasia kuitenkin, että ne persikat ja boordit ovat historiaa! Mun ei enää IKINÄ tarvitse katsella persikanvärisiä seiniä omassa kodissani - paitsi jos niin jostain syystä joskus tahdon :D)
Tästä kaikki lähti. Muovimatto oli liimattu niin tiukasti alla oleviin lastulevyihin, että parin suirun repimisen jälkeen paikallistimme vain lastulevyjen saumat ja ruuvauskohdat ja revimme maton pois niiltä kohdin. Muovimaton alla olikin erittäin järeät lastulevyt ja niiden alla vanhat kovapahvit. Joskus muinoin (ilmeisesti 60-luvulla) lattiaa on peittänyt järkyttävä jäkälänvärinen muovimatto, josta oli pieni pala jäljellä muistona. Puulattia lastulevyjen ja pahvien alla oli moitteettomassa kunnossa pieniä ruuvin- ja naulanjälkiä lukuunottamatta. Reikiä oli tässä lattiassa ihan inhimillinen määrä paklattavaksi verrattuna ruokahuoneen naulanreikäriveihin.
Ulkoseinät eristettiin eristelevyillä. Levyjen saumoihin käytettiin Tikkurilalta blogiyhteistyönä testattavaksi saatua uutuustuotetta
Presto R:ää, vihreää telattavaa tasoitetta. Asemapäällikkö sai kunnian toimia testihenkilönä ja kommentoi tuotetta seuraavasti: "
Vihreä väri on loistava idea, mutta tämmöisenä old school -remontoijana perinteinen lastalla levitettävä tasoite on kyllä enemmän mieleeni. Tuote on koostumukseltaan vähän turhan juoksevaa, eikä tästä syystä sovi liian nopealle remppaajalle. Ylitasotus on helppoa, kun Preston voi telata seinään ja vetää isolla lastalla yli. Saumajälkeen olen tyytyväisempi kuin perinteisellä tasoitteella saumattuihin saumoihin. Preston hiominen ja hiomapölyn imurointi oli myös miellyttävämpää kuin perinteisen tasoitteen, koska pöly oli vihreää ja erottui seinistä ja lattiasta. Rautakaupassa ei valitettavasti osattu sanoa, millä telalla tasoitetta kannattaa levittää, eikä se myöskään käynyt ilmi Tikkurilan nettisivuilta. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä kokeilu. Käyttäisin tuotetta uudestaan, mutta levittäisin sen lastalla." Että näin :)
Kun seinät oli hiottu ja hinkattu ja katto pesty, asemapäällikkö pääsi testaamaan kevättalvella hommaamaansa maaliruiskua. Ruiskun mukana tullutta pikkuruiskua on kyllä jo käytetty ahkerasti erilaisissa kalustemaalausprojekteissa, mutta nyt käytettiin ekaa kertaa varsinaista isoa maaliruiskua. Tai asemapäällikkö käytti... Ja voi morjes, sanon minä. Kukahan mahtoi viime vuonna viimeisillään raskaana maalata tuntitolkulla, niska vääränä ja tukka maalissa makuuhuoneen kattoa? Ja nyt sitten herralla on pelit ja vehkeet, joilla
koko huoneen maalaa kivuttomasti noin
puolessa tunnissa. Aika epäreilua, vai mitä? :)
On niistä vanhoista muovimatoista jotain hyötyäkin... Hyvää suojausmateriaalia :)
Tällä hetkellä olohuone on kovin valkoinen, kun seinät on pohjamaalattu ja kattokin valkaistu. Pehmusteet vain puuttuvat ;) Eilen lähetin tapettitilauksen Englantiin. Pidän teitä jännityksessä vielä hetken ennen kuin paljastan, minkälaista tapettia on tulossa. Arvauksia saa heittää kehiin ;)