Hyvää alkanutta syksyä, lempivuodenaikaani! Rakastan syksyn tuoksua ja tunnelmaa, ilmojen viilenemistä, sitä kun sienimetsässä rämpimisen jälkeen voi sytyttää kynttilät ja laittaa tulet uuniin. Tämä syksy on vähän erilainen. Talo löysi uudet asukkaat! Fiilis on todella hyvä, mutta odottava, innostunut ja ehkä aavistuksen vielä levoton. En uskalla tuulettaa ennen kuin myyjän ja ostajan pankit ovat sanoneet käsipäivää ja antaneet "siunauksensa" :) Paljon tekemistä onkin sitten edessä ja alkaa se rankin vaihe: pakkailu ja MUUTTAMINEN. No ehkä siitä selvitään :) Sisustusrintamalla on luonnollisista syistä hiljaista, kun katse on tulevassa ja ainoat sisustussuunnitelmat tällä hetkellä koskevat lähinnä muuttolaatikoiden väriä :)
Omenat ja päärynät ovat meillä vielä kovin raakoja. Päärynöitä noukin kokeeksi muutaman, josko kypsyisivät tuossa laarissa ja pääsisin testaamaan maun. Sipulisato ei ollut tänä vuonna häävi. Osa sipuleista ei kasvanut juuri istukassipulia suuremmaksi.
Chili, jonka lajiketta en tiedä, on tehnyt paljon pieniä palkoja. Yrttejä olen ottanut säännöllisesti talteen talven varalle.
Tämmöiset nopeat (puutarha)kuulumiset tällä kertaa. Toivottavasti ensi kerralla voin jo tuulettaa ja kertoa teille lisää uutisia. Voikaahan hyvin!
Ai niin, meinasin ihan unohtaa tämän kivan tunnustuksen, jonka sain "
Saa kurkistaa" -blogista.
Kiitos Minttu! <3
Säännöt tunnustukseen ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Tämähän sopi minulle kuin nenä päähän, kun ei tarvinnut keksiä vastauksia kysymyksiin tai tehdä jotain muuta aivokapasiteetin käyttöä vaativaa... ;)
Annan tämän tunnustuksen ilomielin eteenpäin. Kaikki lukemani blogit sen toki ansaitevat, tällä kertaa nimeän seuraavat:
Pikkutalon elämää - kestosuosikki ja hengenheimolainen Turuust :)
Suvikumpu - upeita kuvia, kivoja kisuja, puutarhatunnelmaa ja käsitöitä
hyvää&kaunista - parhaat ja hauskimmat jutut!
Koivukujan varrella - pohojoista kauneutta :)
~ villa tölli ~ - Töllin ihana emäntä vaan tarttee tän lapun...