Johan on ollut erikoinen kesä. Tuntuu kuin kesä ei olisi ikinä kunnolla alkanut ja nyt eletään jo elokuun ensimmäistä päivää. Meillä kesä on mennyt hyvin pitkälti työn merkeissä, mikä on yrittäjille aina mahtavaa, että töitä on tarjolla. Heinäkuu taiteiltiin lasten kesäloman ja töiden välillä, mutta niin vain siitäkin suoriuduttiin ja tänään lapsukaiset menivät iloisin mielin takaisin päiväkotiin. Mitään sen kummempia ulkoprojekteja emme tänä kesänä saaneet aikaiseksi, sillä sisällä on ollut muutama projekti vielä kesken (niistä pian lisää). Talonmaalausta toki mietittiin, mutta sekin päätettiin suosiolla siirtää ensi kesään - tai sitä seuraavaan... Mikäs tässä kiire valmiissa maailmassa ;)
Viime kesänä tehdyn
pation päälle aloin kuitenkin heinäkuun puolivälissä kaipailemaan jotain pergolatyyppistä juttua. Vaikka ilmat eivät ole olleet kovin suotuisat ulkona istuskeluun, katos toisi patiolle kivempää ilmettä ja tekisi siitä enemmän oleskelupaikan. Puntaroimme itse tehdyn ja valmiin pergolan välillä ja tällä kertaa aikataulu ja helppous puolsi valmista pergolaa. Olin jo aiemmin katsellut lempääläläisen
P. Matintupa Oy:n tarjontaa ja pyöritellyt heidän näppärällä
suunnitteluohjelmalla meille sopivia pergolavaihtoehtoja. Hyvä tarjous ja mukava palvelu johtivat siihen, että parisen viikkoa sitten Matintuvan miehet tulivat laittamaan meille pergolan pystyyn.
P. Matintupa Oy tekee pergolat ja muut puiset rakennelmat Timber Frame -tekniikalla eli rakenteet kootaan käsityönä perinteisin puuliitoksin, joissa ei käytetä nauloja tai naulauskulmarautoja. Pergolan pystytys on omatoimisestikin helppoa ja ammattilaisilta pystyttämisessä ei juuri toista tuntia kauempaa nokka tuhissut.
Pergolan kattoruoteet olivat ainoat, joihin laitettiin kulmaraudat. Nyt täytyisi keksiä joku kiva materiaali katoksi sekä tehdä vähän seinäkkeitä estämään tuulta. Pergolaa ei ole vielä juntattu maahankaan eli ennen kuin sille tehdään katto, se täytyy valaa tukevasti maahan, ettei sille käy niinkuin sitä edeltäneille
paviljongeille ;) Painoahan tuolla on enemmän kuin jollain metallihäkkyrällä, mutta jos katon laittaa tiiviiksi, ottaa tuuli siihen kummasti ja siirtää helposti paikaltansa.
Käsittelemätön puu on huvittavasti ihan saman värinen kuin talomme vaaleankeltaiset osat. Tykkään kyllä luonnonvärisestä puusta, mutta tuo vaaleankeltainen ei ole lempparini... Ajattelin, että jos ensi kesänä maalataan talo, pergola maalataan taloon sopivalla värillä. Onko se sitten tumma vai vaalea - talvi aikaa päättää ;)
Siinä se nyt on - ihana kesäkeitaamme, jossa on mukava olla ja rentoutua. Vähän viiniköynnöksiä, seinää ja kattoa niin hyvä tulee! :) Kattovinkkejä otetaan muuten vastaan! Onko muita vettä pitäviä vaihtoehtoja kuin valokate tai joku peittävä huopa? Toimisiko joku purje tai markiisi...?