perjantaina, syyskuuta 13, 2013

Sisustusliike LIVE WITH ME Tampereella

Sillä välin, kun olen elänyt vauvakuplassani landella, Tampereen keskustaan on putkahdellut toinen toistaan kivempia sisustus- ja designputiikkeja, joista en ole ollut edes tietoinen. Aleksis Kiven kadulla pari kuukautta toimineen sisustusliike LIVE WITH MEn Johanna otti minuun yhteyttä ja pyysi putiikkiinsa visiitille. Olisinhan sinne varmasti ennemmin tai myöhemmin eksynyt muutenkin, mutta nyt tiesin ottaa kameran mukaan ja lupasin myös laittaa hieman juttua blogiini.






Voi mitä kaikkea ihanaa LWM:ssä onkaan tarjolla! Jos meillä ei olisi kotona tällä hetkellä "pienoinen" remppakaaos ja tavaraongelma, mukaan olisi tarttunut kaikenlaista pientä kivaa. Erityisesti tykästyin teollisuushenkisiin valaisimiin, vanhoihin peltipäniköihin, kyltteihin, kynttilän- ja lasinalusiin, puukirjaimiin… ja oikeastaan kaikkeen, mitä tarjolla on ;) Liikkeestä löytyy pientavaran lisäksi muutamia vanhoja intialaisia upeasti kulahtaneita kaappeja. Voisin ottaa semmoisenkin (siis jos voisin…) ;D Ja isot englantilaiset julisteet ovat niin makeita!





 






Käykääpä itse kurkkimassa valikoimaa LIVE WITH MEn verkkokaupassa ja Facebook-sivuilla. Kivijalkaliike löytyy osoitteesta Aleksis Kiven katu 30 - mars sinne, tamperelaiset!

Sovimme Johannan kanssa, että koodisanalla VOIKUKKAPELTO, saat ostoksistasi 10 % alennuksen syyskuun loppuun asti (13.-30.9.2013). Koodi toimii sekä myymälässä että verkkokaupassa. Tarjous ei koske osastoa "Taidejulisteet ja kanvaasit". Verkkokaupassa koodisana kirjoitetaan ostoskorissa koodille tarkoitettuun lokeroon ja klikataan "Käytä kuponki". Alennus lisätään ostoksiisi automaattisesti. Kivijalkaliikkeessä alennuksen saat huikkaamalla sanan Voikukkapelto ;)
SHARE:

14 kommenttia

  1. Näyttää tosi ihanalta kaupalta!

    VastaaPoista
  2. Täytyypä käydä kurkkaamassa ja kiva, että on verkkokauppakin.

    VastaaPoista
  3. Pakkohan tuonne on jossain välissä ehtiä :)

    VastaaPoista
  4. Mä kävinkin tuolla jo elokuun alussa ja ihastuin myös!Ihania tavaroita:)

    VastaaPoista
  5. Tuttu liike, vierailin tuolla myös meidän kesäreissulla ja tottakai mainitsin myös blogissa :) Ihan mahtavia tavaroita ja jotain jäi itsellekin kassalle :)

    VastaaPoista
  6. Kiitti vinkistä! Onpas kyllä ihana kauppa, pitää käydä tuolla kun ens kerralla reissailee Tampereelle :)

    VastaaPoista
  7. Voi kehveli. Miten mä oon kävellyt niin silmät kiinni viime reissulla, etten tätä nähnyt :(
    Nyt pitää päästä takaisin!

    VastaaPoista
  8. Näyttääpä mielenkiintoiselta kaupalta. Tuolta huolisin vaikka mitä :)

    VastaaPoista
  9. Näyttää kivalta paikalta. Taas yksi kohde lisää kun matkustaa treen suuntaan.. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitti vinkistä, tietääpähän minne pitää suunnistaa ens Tampereen reissulla. Oispa tuollanen Oulussakin...

    VastaaPoista
  11. Näyttää mielenkiitoiselta paikalta, kylteistä varsinkin toi restroom...

    VastaaPoista
  12. That shop looks great,so many temptations!!!!!
    Tove :)

    VastaaPoista
  13. Onpas ihania aarteita! Kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista