Keskiaikaisia tiilimerkkejä Maarian kirkossa

 

Maarian kirkon länsipäädyssä huomio kiinnittyy
poikkeukselliseen torniin ja ullakon pyöreään valoaukkoon.
Kirkon edestä kulkee keskiaikainen Varkaantie. Kuva: Ilari Aalto.

 

Kerroin vähän aikaa sitten Vakka-Suomen keskiaikaisiin kirkkoihin tekemästäni tutkimusretkestä, jolla etsin keskiaikaisia tiilentekijöiden merkkejä. Nyt palaan yhteen kiinnostavaan kirkkoon, jonka kävin kartoittamassa helmikuussa 2021 väitösohjaajani Panun kanssa. 

 

Turussa sijaitseva Maarian keskiaikainen kivikirkko on mieleenpainuva kahdesta syystä: ensinnäkin sen goottilaisia ruusuikkunoita jäljittelevät pyöreät ullakonaukot ja länsipäädystä ulkoneva torni tekevät siitä poikkeuksellisen näköisen, ja toisekseen kirkkosalin maalauskoristelu hakee vertaa veikeydessään.

 

1440-luvulla rakennetun kivikirkon maalaukset ovat todennäköisesti kirkonrakentajien tekemiä, koska ne on tehty tuoreelle laastipinnalle ennen rakennustelineiden purkamista. Maalaukset avaavat ilmaisuvoimaisen ikkunan keskiajan tavallisen ihmisen mielikuvamaailmaan. Kirkon seinillä ja holveissa seikkailevat ketut, pyhimykset, dominikaaniveljet ja pirut suojaavien taikamerkkien, kasvikiemuroiden ja QR-koodeja muistuttavien neliömäisten abstraktien kuvioiden ympäröiminä. Maalaukset eivät olleet varsinainen tutkimuskohteeni, mutta niistä voi lukea lisää vaikkapa täältä.

 

Kirkon maalauskoristelu avaa huikean ikkunan keskiajan
ihmisten ajatusmaailmaan. Kuva: Ilari Aalto.

Tiilimerkit sijaitsevat kirkoissa siellä, missä tiiliä on käytetty: oviaukoissa, holvipilareissa, ullakolle johtavassa muurinportaassa ja päätykolmioissa. Jos kirkkojen tiilissä on merkkejä, osa niistä jää väistämättä piiloon muurauksen sisään ja seinärappauksen alle. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkit on usein tarkoituksella muurattu näkyviin pintoihin.

 

Kävin kirkkosalista läpi kaikki tiilipinnat, ja löysin yhdestä pilarista tiimalasin mallisen merkin. Se olikin mukava löytö, koska samaa merkkiä löytyy myös Turun tuomiokirkosta, Taivassalon kirkosta ja Ruskon kirkosta. Näissä kirkoissa samalla merkillä varustetut rakenteet on tehty hyvin samaan aikaan kuin Maarian kirkon holvit, joten kyseessä on todennäköisesti sama tiilimestari. Pienoisena yllätyksenä kirkkosalista löytyi myös tiili, johon on ennen polttoa piirretty kirjaimet BDA. Kirjaimet ovat erittäin harvinaisia keskiaikaisissa tiilissä, ja on vaikea sanoa, mihin juuri nämä kirjaimet viittaavat.

 

 

Kirkkosalin jälkeen jatkoimme dramaattisen jyrkkään, ullakolle johtavaan muurinportaaseen. Muurinporras on rakennettu kahdessa osassa: sen alaosa on tehty osana sakaristoa ennen kirkon runkohuoneen rakentamista, ja yläosa on tehty samaan aikaan kuin muu kirkko. Siksi olikin kiinnostavaa, ettei vanhemmasta alaosasta löytynyt yhtäkään tiilimerkkiä, mutta ylemmässä osassa niitä oli muutamia. Näitä olivat muun muassa hakaristimäinen puumerkki ja sakaramainen merkki, jota esiintyy myös hyvin samaan aikaan rakennetussa Pyhän Katariinan kirkossa, vain kivenheiton päässä Aurajoen toisella puolella.

 

Maarian kirkon tapauksessa merkkejä oli aivan turha edes etsiä 1500-luvun taitteessa muuratuista päätykolmioista, koska kirkon katto oli palanut salaman sytyttämänä vuonna 1876, ja päätykolmioiden tiilten pinnat olivat sulaneet kuumuudessa. Toisaalta en olettanutkaan löytäväni päädyistä merkkejä, koska niitä ei ole tullut kirkoissa vastaan mistään 1500-luvun taitteen jälkeen muuratusta rakennusosasta.

Kirkon vintillä tiilien pinnat ovat sulaneet tulipalon
kuumuudessa vuonna 1876. Vähän myöhempien aikojen
rakentajat ovat jättäneet merkkinsä kirkon ruusuikkunan
luukkuun. Kuva: Ilari Aalto.

Maarian kirkko oli siis merkkien suhteen antoisa etenkin siksi, että kirkossa on useita eri-ikäisiä rakennusosia, ja merkit puuttuvat sekä vanhimmista (sakaristo ja muurinporras) että nuorimmista (torni) rakenteista. Tämä vahvistaa muista kirkoista saamaani käsitystä, että tiilentekijämerkkien käyttö olisi alkanut Suomessa keskiajalla 1440-luvulla ja jatkunut 1480-luvulle. Itse asiassa Maarian muurinportaasta löytyneet merkit ovatkin tähän mennessä vanhimmat, mitä olen suomalaisista kirkoista löytänyt.

 

Onnistuneen tutkimusretken päätteeksi on helppo hymyillä!
Huomasimme Panun (oik.) kanssa, että kirkkomaan aita
sopii hyvin pöydäksi kirkkokahveille. Kuva: Elina Helkala.

Keskiaikaisten tiilimerkkien jäljillä Vakka-Suomessa

Olen päivätyöni ohessa tehnyt jo kolme vuotta väitöstutkimusta keskiakaisista tiilentekijöiden merkeistä, siis ennen polttoa tiiliin piirretyistä tekijänmerkeistä, jotka esittävät usein esineitä tai erilaisia abstrakteja symboleita. Viime marraskuussa tein merkkien perässä tutkimusretken kolmeen Vakka-Suomen alueella sijaitsevaan keskiaikaiseen kivikirkkoon, Laitilan, Kalannin ja Taivassalon kirkkoon. Vaikka yhdestäkään näistä kirkoista ei ollut aiemmin mainintoja tiilimerkeistä, minulla oli ennen tutkimusmatkaa hyvä kutina, että merkkejä löytyisi.

Tähän mennessä löytämieni merkkien perusteella  tiilimestarit piirsivät puumerkkejään tiiliin melko lyhyen aikaa, vuosien 1440 ja 1480 välillä. Kirkkotutkija Markus Hiekkasen mukaan Laitilan kirkko on rakennettu 1460–1483, Taivassalon kirkko 1425–1440 ja Kalannin kirkko 1430–1450. Kaksi jälkimmäistä ovat siis aiemman perusteella vähän liian vanhoja merkkikirkoiksi, mutta niiden holvit on muurattu hieman myöhemmin 1400-luvun puolivälissä, ja olin toiveikas, että holvipilareista voisi löytyä merkkejä.

Laitilan kirkko on suuri ja näyttävä. Kuva: Ilari Aalto.

Tutkimusryhmämme koostui kolmesta hengestä ja skotlanninhirvikoirastamme Jurasta, joka ei valitettavasti saanut tulla kirkkoihin mukaan. Ensimmäinen tutkimuskohde oli Laitilan kirkko, josta minulla oli suurimmat odotukset. Kirkkosali on suuri ja vaikuttava, mutta korkeissa pilareissa ei ollut ainuttakaan merkkiä, vaikka tiilipinnat olivat säilyneet hyvin. Yhtenä kirkon hienouksista täytyy mainita säilynyt keskiaikainen sivualttari, joita ei ole Suomessa montakaan.

 

Laitilan kirkkosalissa on korkeat holvit ja upeat maalaukset vuodelta 1483. Huomaa vasemmalla yksi Suomen harvoista säilyneistä keskiaikaisista sivualttareista. Kuva: Ilari Aalto.

 

Käynti kirkon vintille ei ole ihan helppo, koska ovi on parin metrin korkeudessa. Kuva: Ilari Aalto.

Kirkon vintille pääsi tikkailla korkelalla pääalttarin vieressä pohjoisseinässä olevasta ovesta. Muurinporras on hieno, tiilestä muurattu kierreportaikko. Portaikko on rakennettu alun perin puisen keskuspaalun ympärille, mutta siitä on jäljellä vain hiiltynyt nysä muistona vuoden 1793 tulipalosta.
 

Muistona kirkon palosta vuonna 1793 ullakon kierreportaan keskuspaalusta on jäljellä vain palanut alaosa. Kuva: Ilari Aalto.

Syynäsimme muurinportaan seinät tarkkaan, mutta merkkejä ei näkynyt. Kuva: Ilari Aalto.

Kirkon vinttiä. Kuva: Ilari Aalto.

Vintiltä ei löytynyt yhtäkään merkkiä, mutta koko kirkkoa ei oltu vielä katsottu: asehuoneen eli kirkon eteisen seinän sisällä oli myös portaikko, joka johti ulkosaarnatuolille, mistä pappi saarnasi suurina kirkkopyhinä kirkkomaalle kerääntyneelle kansalle. Asehuoneestakaan ei löytynyt tiilimerkkejä, eli melko suurella varmuudella niitä ei ole Laitilan kirkossa. Rakennusajan huomioiden tämä on yllättävää, mutta Laitilan kirkolla on samankaltaisia piirteitä samaan aikaan rakennetun Lemun kirkon kanssa, eikä sieltäkään tunnetta merkkejä.

Ulkosaarnatuolille (vasemmalla.) johtaa kapea käytävä, jossa pappi on seissyt saarnatessaan kirkkokansalle. Kuva: Ilari Aalto.

Laitilasta matka jatkui Kalannin kirkolle, jossa on yksi Suomen keskiajan upeimmista kirkkomaalauskoristeluista. 

Kalannin kirkko marraskuun auringossa. Kuva: Ilari Aalto.

Kalannin kirkossa on korkealaatuinen ja tasapainoinen maalauskoristelu. Kuva: Ilari Aalto.

 

Maalausten joukossa on yksi harvoista keskiaikaisten kirkkomaalausten signeerauksista. Maalari Petrus Henriksson työryhmineen maalasi seinät 1470 ja holvit 1471. Kuva: Ilari Aalto.

Kalannin kirkkosalista merkkejä ei löytynyt edes holvipilareista, mutta maalauskokonaisuus oli erittäin näkemisen arvoinen. Vintiltäkään ei löytynyt merkkejä, mutta hauskana yksityiskohtana löytyi 1800-luvun käsialalla kirjoitettu kirje tien varresta löytyneestä silkkivaatteesta.

 

Vintiltä löytyi salaperäinen kirje. Onkohan naakka kuljettanut sen sinne? Kuva: Ilari Aalto.

Lopuksi kävimme tutustumassa Kalannin kirkon tornissa olevaan sympaattiseen museoon, jossa on kaikenlaista kiehtovaa kirkon historian varrelta. 

1600-luvun hautamuistomerkki, joka on myöhemmin palvellut kirkon kynnyskivenä. Kiven takana on kirkon alkuperäinen länsi-ikkuna, joka on jäänyt rakennuksen sisään kun torni on rakennettu.

Keskiaikaisia pyhimysveistoksia kirkkomuseossa. Kuva: Ilari Aalto.

Kalannin jälkeen söimme eväät ja siirryimme viimeiseen kohteeseen, Taivassalon kirkkoon. Taivassalon kirkon mukaan on nimetty myös kahteen edelliseen kirkkoon maalauksia tehnyt Taivassalon ryhmä, ja Taivassalon maalauskoristelu onkin aivan valtavan hieno. Harmillisesti sen hienous tajuttiin jo 1800-luvulla, jolloin maalauksia paranneltiin päällemaalauksella ja lisäämällä kaikkiin aiheisiin suomenkieliset kuvatekstit.

 

Taivassalon kirkko. Kuva: Ilari Aalto.

Päivän aiempien kirkkojen perusteella odotukseni merkkien suhteen eivät olleet korkealla, eikä niitä kirkkosalista löytynytkään tarkasta syynäämisestä huolimatta. Vielä oli kuitenkin toivo, että vintillä saattaisi olla merkattuja tiiliä. Taivassalon päätykolmiot on nimittäin muurattu myöhemmin keskiajalla, mutta tutkijoilla ei ole tarkkaa käsitystä milloin.

 

Taivassalon kirkko on todella tunnelmallinen. Kuva: Ilari Aalto.

 

Maalaukset olivat vaikuttavat, vaikka niitä onkin paranneltu 1800-luvulla. Kuvassa Pyhän Laurentiuksen pariloiminen ja pyhimyksiä (Vanhan testamentin profeetta ja apostolit Pietari ja Paavali). Kuva: Ilari Aalto.

Kuoriholvi on vaikuttava sekä toteutuksensa (28-jakoinen tähtiholvi) että maalaustensa puolesta. Kuva: Ilari Aalto.

Reitti Taivassalon vintille oli vaikein ja kummallisin, mitä minulla on tullut vastaan mistään kirkosta. Kirkon koillisnurkassa oli pieni ovi, josta portaille noustiin todella korkean askelman kautta. Hieman ylempänä portaat muuttuivat kapeaksi kierreportaaksi, ja lopulta ylhäällä piti kavuta ahtaasta tilasta kaarevan holvin yli että pääsi vintille.

Taivassalon kirkon vintille vievät portaat alkoivat hurjan oloisina... Kuva: Ilari Aalto.

...ja jatkuivat vielä hurjempina. Kuva: Ilari Aalto.

 

Vintillä halusin katsoa erityisesti päätykolmioiden sisäpinnat, ja kappas vain, läntisestä päätykolmiosta löytyi retken ensimmäinen ja ainoa tiilentekijän merkki! Tiimalasin mallinen merkki on hyvin yksinkertainen, mutta sitäkin kiinnostavampi. Samaa merkkiä on nimittäin Maarian ja Turun tuomiokirkossa 1450- ja 1460-lukujen rakennusosissa, joten Taivassalon kirkonkin tiiliset päätykolmiot on todennäköisesti tehty samaan aikaan. Päätykolmiot on siis voitu tehdä samaan aikaan, kun kirkkoon muurattiin holvit 1460-luvulla.

Löytyi! Kirkonvintillä kajahti pieni riemunkiljahdus.

Tutkimusretki oli siis menestyksekäs: vaikka merkkejä löytyi vain yksi, se lisäsi taas tietoa keskiajan tiilimestareiden liikkeistä ja antaa yhden lisätodisteen Taivassalon kirkon rakennusvaiheista. Yhtä tärkeä tulos on sekin, ettei muista kirkoista löytynyt merkkejä. Tämä voi viitata siihen, että Laitilan kirkko olisi muurattu vuoden 1480 tienoilla, kun merkit ovat jo jääneet pois käytöstä, tai sitten on jokin muu syy, miksi tiilimerkkejä ei ole jätetty näkyviin.

Kiitos matkaseurasta ja tutkimusavusta Elinalle ja Helille ja tutkimuksen mahdollistaneesta apurahasta TOP-säätiölle!

Tiiliä ja tarkentuvia ajoituksia

Aboa Vetus & Ars Nova -museon kesän kaivauksen yksi tarkoitus on ollut tarkentaa, milloin tutkimamme kivitalo on rakennettu. Viime kesänä selvisi jo, että kellarin vanhimmat osat ovat keskiajalta, mutta vasta eilen saimme tarkempaa tietoa ajoituksesta.

Saimme vapaaehtoistemme voimin tiistaina kaivettua tutkimamme kellarin itänurkan tyhjäksi purkujätteestä, ja sen alta paljastui hyvässä kunnossa säilynyt tiiliseinä.

Kellarin nurkka ennen kaivamista esiin. Kuva: Ilari Aalto.

 

Kellarin nurkka esiin kaivettuna. Vasemmalla on seinäkomero, jossa on
valeampiaispesä. Oikealla on umpeenmuurattu ikkuna. Kuva: Ilari Aalto.

Yllä olevasta kuvasta näkyy, että oikealla kellarin seinä on kokonaan harmaakiveä, mutta vasemmalla materiaali vaihtuu tiileksi. Kellaria on siis joskus laajennettu tiilimuuratulla osalla, ja koska tiilet on ladottu munkkilimityksellä, se on tapahtunut joskus keskiajalla.

Tämä oli sinänsä jo vanha uutinen, koska huomasimme laajennuksen jo viime kesänä. Nyt saimme kuitenkin mahdollisuuden tarkentaa ajoitusta onnekkaan löydön avulla. Kellarin nurkassa oli kappale hajonnutta tynnyriholvia. Kun poistimme sen, löysimme yhdestä sen tiilestä tiilentekijän merkin, vinoristin.
 

Vinoristi, tiilentekijän merkki. Kuva: Ilari Aalto.

Vinoristi on niin yksinkertainen merkki, että se ei välttämättä ollut vain yhden tiilimestarin käytössä. Samalla merkillä varustettuja tiiliä on kuitenkin Turun tuomiokirkon 1400-luvun jälkipuolella muuratuissa osissa, Kuusiston piispanlinnassa ja erään toisen Aboa Vetus & Ars Novan kivitalon raunion 1400-luvun loppuun ajoittuvassa kattoholvissa.

Jos leikitellään ajatuksella että kyseessä olisi sama tekijä, merkki ajoittaisi tiiliholvin ja siis koko kellarin tiililaajennuksen 1400-luvun jälkipuolelle. Tämä taas tarkoittaa, että kellarin vanhempi, harmaakivinen osa on vieläkin vanhempi, ehkä 1400-luvun alusta. Siihen saadaan varmuus vain kaivamalla ajoitusnäyte seinän alla olevasta hirsiarinasta.

Joka tapauksessa tiilentekijän merkki oli mukava löytö, ja viittaa vahvasti 1400-luvulle. Olemme jo kaksi kesää syynänneet kaikki tiilet tarkkaan merkkien varalta, mutta nyt sellainen tuli vihdoinkin vastaan.

Kissoja ja koordinaatteja

Kissan viikset! Neliraajaisia Felis-suvun edustajia löytyy Aboa Vetuksen suuren kivitalon kellarista lisää ja lisää. Sunnuntaina keskiaikamarkkinoiden aikaan lattialta paljastui jo kolmannen kissan pääkallo. Viime kesänähän löytyi lähes kokonainen kissa.

Kallohan se siellä! Aboa Vetus & Ars Nova/Ilari Aalto.

Kallo hautautuneena palojätteeseen. Aboa Vetus & Ars Nova/Ilari Aalto.

...ja kallo kokonaan esillä. Mihinköhän kuvausasentoon olen taipunut, kun
jalkanikin mahtuivat kuvaan? Aboa Vetus & Ars Nova/Ilari Aalto.

Miau. Aboa Vetus & Ars Nova/Ilari Aalto.

Nyt on selvää, että kissojen luut eivät ole kellarin täyttömaata, vaan ne ovat palojätteen seassa. Ehkä kissapoloiset ovat jääneet jumiin palavaan rakennukseen tai taintuneet häkäkaasuihin?

Kissojen lisäksi löytyy toki muutakin jännittävää. Olen jäljittänyt tiilentekijöiden merkkejä, ja viimeisin tulokas on laittanut taas raapimaan päätä. Onko siinä riimukirjaimia? Ainakin joku on jättänyt varpaanjälkensä tiilen keskelle.

Mahdollisia riimuja ja varpaanjäljet tiilessä. Aboa Vetus & Ars Nova/Ilari Aalto.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää löytöjen kaivamista. Turun yliopiston arkeologian oppiaineen suosiollisella avustuksella siirsimme tarkkuus-GPS:llä museoon uuden koordinaatiston, Museovirastonkin edellyttämän ETRS-TM35FIN:in. Tämä on sitä tulevaisuutta!

Koordinaatteja siirtämässä assistentti Marian kanssa. Kuva: Emmi Saari.

Tähdet, tähdet

Viime vuoden Aboa Vetuksen suuren kivitalon kaivauksen huippulöytöjä oli avaimen kuvalla varustettu tiili. Kyseessä on tiilimestarin merkki, jolla tämä on signeerannut tekemänsä tiilierät. Jo aiemmin samalta kaivaukselta oli löytynyt kaksi tiilentekijän merkkiä, kirves ja vinoristi. Nyt määrä kasvoi taas yhdellä: tiilestä löytyi viisisakarainen tähti.

Pentagrammilla merkattu tiili heti löydyttyään. Ilari Aalto.

Miksi ihmeessä viisikanta, pentagrammi? Nykyään sitä käyttävät tunnuksenaan wiccalaiset ja muut uuspakanat, mutta alunperin kyseessä on hyvin vanha taikamerkki, jonka juuret johtavat Mesopotamiaan. Se on kuitenkin myös täysin kristillinen symboli. Keskiajalla pentagrammin viisi sakaraa symboloivat Kristuksen viittä haavaa.

Tähdestä lohjennut palakin löytyi täydentämään kuvion. Ilari Aalto.

Minusta tuntuu, kuin olisin keräämässä koko sarjaa Turun keskiaikaisia tiilimestareita. Kaikki löytyneet merkit voi käydä nimittäin bongaamassa myös Turun tuomiokirkon seinästä. On täysin loogista, että samat ammattilaiset ovat tehneet tiiliä sekä maallisiin rakennuksiin että kirkkoihin, mutta tämä on ensimmäinen konkreettinen todiste siitä.

Pentagrammi Turun tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappelin ulkoseinässä.
Ilari Aalto

On hauskaa yrittää miettiä ihmisiä merkkien takana. Tämäkin pentagrammi on ollut jolle kulle henkilökohtainen allekirjoitus. Koska tiilet löytyvät tuomiokirkosta samasta rakennusvaiheesta, tiilimestarit ovat myös väkisin tunteneet toisensa. Ovatko viisikannan ja avaimen piirtäjä olleet hyvissä välissä keskenään vai kilpailijoita? Ainakin heidän tiilensä pääsevät nyt vierekkäin säilytettäviksi.

Lisää jälkiä menneestä

Aboa Vetus & Ars Novan vuoden 2014 kaivaus lähestyy loppuaan. Viimeisimpiin löytöihin kuuluu taas lisää tiiliä, joissa on ihmisen jalanjälkiä. Viime vuoden jalanjäljet kuuluivat lapsille, mutta tämänvuotiset ovat aikuisten jättämiä. Kaikki kaivauskohteen tiilet on valmistettu 1400–1500-luvuilla.

Oikean jalan varpaat ja päkiä suoraan keskiajalta. Ilari Aalto.

Keskiajan ihmisillä oli hieman nykyistä pienempi jalka, ja näiden räpylöiden koko on ollut noin nykyisen asteikon kokoa 38. Jalanjäljet kuuluvat luultavasti miehille, jotka ovat voineet itse olla tiilityömaalla töissä. Jäljet ovat syntyneet pihamaalla ennen polttoa kuivumassa olleisiin tiiliin. Tiilet ovat jäljistä huolimatta kelvanneet rakennusaineeksi.

Yllättävintä kuitenkin on, että toisen jäljen jättäjä on pitänyt kenkiä jalassaan. Keskiajalla kengät eivät olleet mitenkään harvinaisia, mutta ei kaikilla ollut varaa hienoihin nahkakenkiin. Painaumassa näkyy jopa kengän sauma, josta voi päätellä jotakin kengän rakenteesta. Kengänjäljet tiilissä ovat hyvin harvinaisia, ja tämän jäljen jättäjä onkin saattanut olla tiilimestari itse. Tai sitten huolimaton läpikulkija.

Siinähän on... kenkä! Ilari Aalto.

Merkattu tiili

Oltuani kaksi viikkoa värjöttelemässä UNESCO:n foorumissa Qatarissa olen palannut kaivuupuuhiini Aboa Vetus & Ars Nova -museoon.

Työn alla on yhä sama suuren kivitalon kellari kuin kahtena edellisenäkin vuotena. Kaivausten aluksi kellariin rakennettiin jämäkkä tukirakenne suojaamaan kaivajia kunnoltaan arveluttavalta seinältä, ja nyt siellä näyttää tältä:

Suuren kivitalon kellari ja hieno uusi tukirakenne. Ilari Aalto.

Nyt ollaan jo hyvin lähellä kellarin lattiaa, eikä löytöjä ole tullut kovin paljon. Yksi löytö kuitenkin kutkutti erityisesti, koska se paljasti yllättäviä kytköksiä keskiajalta. Kyseessä oli tiili, mikä ei tiilitalon raunioissa sinänsä ole yllättävää. Yllättävää sen sijaan oli tiilentekijän tiilen päähän rustaama merkki, avain.

Suuresta kivitalosta löytynyt tiili. Vasemmalla on avaimen
lenkki, oikealla kieli. Ilari Aalto.

Löytö on merkittävä siinä mielessä, että avaimen kuva on heti liitettävissä Turun tuomiokirkkoon, johon sama tiilimestari on tehnyt tiiliä. Samoin merkattuja tiiliä tunnetaan myös Ruskon ja Liedon kirkoista. Turun tuomiokirkossa avain-merkittyjä tiiliä näkee yksinomaan 1470-luvulla rakennetun Kaikkien Pyhien kappelin (nykyinen pääkuori) ulkoseinässä. Liedon kirkon rakentaminen puolestaan on ajoitettu vuosiin 1470–1480 ja Ruskon kirkon 1510–1530. Näin suuren kivitalonkin tiili saa ajoituksen 1400-luvun loppuun tai 1500-luvun alkuun.

Turun tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappeli. Ilari Aalto.

Vastaava tiili Kaikkien Pyhien kappelin seinässä. Ilari Aalto.

Tämä on tietääkseni ensimmäinen kerta kun Turusta löytyy sekä kirkollisesta että maallisesta rakennuksesta saman tiilentekijän tuotteita. Löytö paljastaa siis mielenkiintoista tietoa keskiajan Turun rakentamisen dynamiikasta: tiilimestari ei ollut yksin kirkon palveluksessa.

Vielä yksi mielenkiintoisen seikka liittyy symboliin itseensä. Edellisvuosien kaivauksissa suuresta kivitalosta löytyi kaksi tiiltä, joihin oli merkitty kirves. Sekä kirves että avain ovat katolisten pyhimysten tunnusmerkkejä, ensimmäinen Pyhän Olavin ja jälkimmäinen Pyhän apostoli Pietarin. Mieleeni juolahti ajatus, että kenties kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin tiilentekijöiden nimistä. Ehkä tiilentekijät Olli ja Pekka ovat 1400-luvun lopussa signeeranneet tiilensä nimikkopyhänsä tunnuksella?

Ruskon kirkon avaintiiliä Carolus Lindbergin väitöskirjasta
Om teglets användning i finska medeltida gråstenskyrkor (1919).

MUOKKAUS 11.7. 2014: Toisin kuin alunperin väitin, ei vastaavia avaintiiliä tunneta Raision vaan Ruskon ja Liedon kirkoista. Tämä väärä tieto pääsi leviämään mediaankin, ja allekirjoittanut pahoittellee etenkin raisiolaisille aiheutunutta hämminkiä. Tieto ei välttämättä kuitenkaan ole täysin väärä: kirkot on rakennettu hyvin samoihin aikoihin, ja sama tiilimestari on hyvinkin saattanut valmistaa tiiliä myös Raision kirkkoon. Niitä ei vain vielä ole löydetty.

Keskiajan luonto

Vielä eiliseen palatakseni on Aboa Vetus -museon tiloissa radioitu Keskiajan luontilta kuunneltavissa Yle Areenassa täällä.

Minäkin pääsin Jouni Koutosen syyniin. Vasemmalla professorit Jussi-Pekka
Taavitsainen ja Markus Hiekkanen, oikealla museonjohtaja Johanna

Lehto-Vahtera. Kuva: Elina Helkala.

Luontoilta oli menestys: museo oli täynnä yleisöä ja kysymyksia raadille tuli paljon. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan hauska, ja kahden tunnin ohjelma meni hujahtaen. Esitetyt kysymykset olivat monet todella laaja-alaisia: mitä kaloja keskiajalla syötiin ja miten niitä pyydystettiin, millaisia metsät olivat, miten rottia vastaan taisteltiin... Hieman korvaan särähti yhden kysyjän kommentti, että kun keskiajalla ei ollut vielä hakkuita... On vaikea kuvitella täysin luonnontilaista metsää minään aikakautena siellä missä on ihmisiä. Ainakaan keskiajan Turussa ei lähes koko kaupungin ympäristössä ollut puun puuta pystyssä, ja monin paikoin kaskikulttuuri on tehnyt puustosta selvää. Oli kuitenkin jopa yllättävää, että mitään aivan päättömiä kysymyksiä ei tullut. Sen sijaan värjäyksestä kysynyt soittaja oli selvästi vastaajia perehtyneempi asiaan.

Tiilinäyttely astuttuine tiilineen. Kuva: I. Aalto

Illan yhteyteen olimme koonneet mininäyttelyn suuren kivitalon kaivauksissa löytyneistä "tassutiilistä", siis tiilistä, joissa on eläinten ja ihmisten jättämiä jälkiä. Kokoelma herätti ansaittua mielenkiintoa yleisössä, ja oli hauska nähdä miten hartaasti jotkut vieraat varovasti kokeilivat painaa sormensa 600 vuoden takaisiin jälkiin. Onko vuosisadoilla todella merkitystä?