Viikon sitaatti

    Tämä ei ole mitään rakettifysiikkaa.        

                 - Mikko Helmisen näkemys arkeologiasta Kronobyn Korpholmenin kaivauksilla 2012

Ensimmäisenä yleisökaivauspäivänä Korpholmenilta löytynyt
muutaman vuosikymmenen ikäinen kello. Kuva: I.A.

Korpholmen, Kronoby - lauantai

Päivä 5
Lauantai 7.7.2012

Viimeinen kaivauspäivämme sujui yllättävänkin mutkattomasti. Siinä missä viime vuonna ahkeroimme ylityötunteja keskiyöhön aski saadaksemme kuopat kaivettua pohjaan, saimme tänään lopetettua jo kuudelta. Kolme kaivantoamme oli kaivettu jo lähes puhtaaseen pohjamaahan, joten päätimme avata vielä yhden kuopan alueella olevan kolmannen kumpareen kohdalle. Oletimme sen olevan kolmas spitaalisten talon liesi. Kaivannosta paljastui runsaasti tiilimurskaa ja kivijalka, jotka vaikuttivat lupaavilta. Kuoppa oli kuitenkin liian pieni että rakenteesta voisi sanoa mitään varmaa. Turhaa sen kaivaminen ei kuitenkaan ollut, saimmehan sentään tietää että kumpareessa todella on jotain.

Kruunupyyssä vietettiin tänään Krombi-päivää, ja kahvitauolla saimme lahjaksi päivillä myytyjä "Korpholmenin sekoitus" -karkkipusseja. Mahtavan kekseliäissä minigrip-pusseissa oli kaivauksen hienoimmat löydöt: sokerista, marsipaanista ja karkkimassasta tehtyä ikkunalasia, ruostuneita nauloja ja liitupiipun pesä ynnä muita murusia. Hyviä olivat!

Kaivausten aikana ei samassa määrin kuin viime vuonna tullut ajatelleeksi paikkaa itseään. Viime kesänä jatkuvasti oli ajatellut spitaalisia ja spitaalisten suljettua elämää aitansa takana, mutta näissä kaivauksissa ajatukset keskittyivät vain tekniseen työskentelyyn. Vasta kun kuopat oli täytetty ja jäin yksin katselemaan kaivausaluetta, jossa viikon tallaamisen jälkeen spitaalisten talon jäännökset olivat selvästi esillä, palasivat mieleen ne elämänkohtalot jotka juuri sillä paikalla oli vuosisatoja sitten koettu. Jotkut hospitaaliin suljetuista kuolivat varsin pian tultuaan, toiset taas sinnittelivät toistakymmentä vuotta. Yhtä kaikki Korpholmenille tultiin kuitenkin vailla toivoa paluusta. Näissä oloissa oli vain tehtävä elämästään niin miellyttävää kuin mahdollista. Lähdin alueelta pois hiljaisena.

Tässä taas ja viimeisen kerran tältä kaivaukselta päivän videobloggaus. Tack och hej!

Kronoby, Korpholmen - perjantai

Päivä 4
Perjantai 6.7.2012

Päivämme alkoi melkein verisesti, kun Mikko roiskaisi erehdyksessä mustikkakeitot Jannen päälle. Näytti siltä että mökkiä olisi kohdannut pahempikin verilöyly, mutta ikävä kyllä hirmuteon yhteydessä emme saaneet otetuksi valokuvaa.
 
Tänään putsasimme, valokuvasimme ja mittasimme eilen löytämiämme lattiarakenteita. Saimme makoisat naurut kun huomasimme Keskipohjalaisen nimenneen kaivausjohtajamme Mikon ja Jannen "Turun yliopiston professoriksi" ja tämän kollegaksi. Äkkiä meillä olikin siis kaksi professoria kaivauksella.

Löytöinä saimme luita, isojakin paloja keramiikkaa, kummallista paksua lasiastiaa johon törmäsimme viime vuonnakin ja hauskan vaatehakasen. Taistelimme irti myös erään tuulenkannon.

Tässä bloggaus villistä päivästämme:

Kronoby, Korpholmen - torstai

Päivä 3
Torstai 5.7.2012

Päivä oli antoisa jos ei suoranaisesti löytöjen niin ainakin rakenteiden suhteen. Kaivamamme kumpareen alta alkoi paljastua laastinsekaista tiilirakennetta, joka oletettavasti on peräisin liedestä. Sen juuresta puolestaan löytyi jälkiä puisesta lattiasta, joka paljasti meidän kaivavan spitaalisten rakennuksen sisäpuolella.

Päivän hienoimpiin löytöihin lukeutui koristeellinen 1600-luvun tyypin liitupiipun koppa.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä tulee videobloggaus:

Seuraava päivä

Edellinen päivä

Kronoby, Korpholmen - keskiviikko

Päivä 2
Keskiviikko 4.7.2012

Korpholmenilla aloitettiin tänään itse kaivaminen. Yleisökaivajia oli parhaimmillaan kuusi kappaletta, ja saimme avattua kaksi parin metrin pituista kaivantoa. Tarkoituksemme on selvittää, miten viime vuonna tutkimamme uuni on sijoittunut suhteessa spitaalisten asumukseen. Toisin sanoen yritämme parhaamme mukaan löytää rakennuksen rajat ja selvittää, mitä kaksi uunin ympärillä olevaa kivi- ja tiilipitoista röykkiötä pitävät sisällään.

Löytöjä tuli suorastaan yllättävän paljon; pääasiassa luuta mutta myös keramiikkaa, lasiesineen paloja, veitsi ja täydellisesti säilynyt ongenkoukku.

Tänään löytynyt ongenkoukku. Kuva: I.A.

Tässä päivän videobloggaus:

Seuraava päivä

Edellinen päivä

Kronoby, Korpholmen - tiistai

Päivä 1
Tiistai 3.7.2012

Så här börjar det igen!

Lähdimme aamulla Turusta nelihenkisen kaivajaporukan kanssa jälleen Kronobyhyn, Korpholmenin spitaalihospitaalille loppuviikoksi suorittamaan tutkimuksia. Paikan päällä seuraamme liittyi viime vuonnakin mukana ollut Therese. Raivasimme alueen muun muassa moottorisahaa käyttäen ja testasimme laserkeilainta. Ehdimme myös tehdä ensimmäisen löydön jo kaivamatta lapion lapiollista: uuniröykkiön päällä olevasta tuulenkaadosta löytyi hioinkiven kappale.

Seuraava päivä

Korpholmen: kahdeksas ja viimeinen päivä

Kahdeksas päivä, sunnuntai 10.7.

 Yleisökaivaus ei todellakaan lopu aina siihen kun yleisökaivajat lähtevät hyvin mielin kotiin. Edellisillan puurtamisestamme huolimatta meillä oli vielä paljon työtä tehtävänä, sillä meidän oli tarkoitus saada uuni kaivettua puhtaaseen pohjamaahan asti. Tietysti kuoppa oli myös täytettävä.

Joku voisi toki kysyä, mitä järkeä oli jatkaa kaivamista tuntitolkulla kun tiesimme melko varmasti, ettei löytöjä tulisi. Arkeologia on kuitenkin ennen kaikkea eettistä tiedettä: kaivaus tuhoaa aina kohteensa, ja on ainutlaatuinen tilaisuus saada siitä irti kaikki mahdollinen. Koskaan kaivauksen jälkeen ei tule uutta mahdollisuutta saada kaikkea mahdollista tietoa rakenteista, yksiköistä ja löydöistä. Kun arkeologit avaavat kuopan, nämä sitoutuvat kaivamaan sen loppuun asti.

Toivoimme että olisimme päässeet lähtemään keskipäivällä, mutta viisihenkiselle ryhmällemme töitä riitti neljään asti. Kun kaikki oltiin mitattu, kuvattu ja peitetty oli jäljellä tyhjä, voipunut ja ehdottoman onnistunut olo. Vaivaisen viikon aikana olimme saaneet rutkasti uutta tietoa mielenkiintoisesta ja erinomaisesti säilyneestä kohteesta. Tutkimusta suunnitellessamme olimme päättäneet asettaa etusijalle yleisön, ja kaiken tiedon ja elämyksellisyyden mitä saatoimme tälle välittää. Tässäkin mielessä keikka oli mielestäni hyvin onnistunut, sillä kaikki osallistujat kehuivat kokemusta hyväksi ja avartavaksi.

Korpholmen: seitsemäs päivä

Seitsemäs päivä, lauantai 9.7.

Viimeinen virallinen kaivauspäivä, aika kului kuin siivillä.
Edellisiltana olimme seuranneet pelokkaina sääprognooseja ja eteneviä ukkosrintamia. Håkan oli virittänyt meille nerokkaan köysisysteemin, jonka päälle ripustaa pressu teltaksi kaivausalueen ylle pahimman varalta.

Löytöjä oli viikossa ehtinyt kasaantua aikamoinen määrä. Kuvassa vain osa. Kuva: I.A.

Päivä oli todella hektinen, jouduin jatkuvasti juoksemaan ympäri alue A:ta tarkistamassa löytöjä (joista suurin osa oli tavallisia kiviä) ja pähkäilemässä yksiköitä, kun Janne ja Mikko olivat mittaamassa alue B:llä.

Tytöt alkoivat ehkä vähän kyllästyä kaivamiseen, mutta kanavoivat energiansa johonkin muuhun: Anjan, Rebeckan ja Jamikan rytmibändi teki meille arkeologialaulun ja esitti sen ämpärein, lastoin ja rikkakihvelein säestettynä. Olimme varsin otettuja.

Bändi esiintyy. Arkeologisången! Kuva: I.A.

Uuni paljastui ongelmalliseksi, sillä siinä oli enemmän tiilikertoja kuin olimme ounastelleet. Niitä reunustivat todella jykevät reunakivet.

Kello kahden ruokatauon aikaan jouduimme päättämään yleisökaivaukset etuajassa, kun myrsky viimein iski. Vettä tuli kuin saavista kaataen ja salamat välkkyivät. Kaivajat olivat yhtä kaikki koko keikkaan todella tyytyväisiä, ja monet ilmoittivat olevansa valmiita tulemaan ensi vuonnakin jos uusi projekti järjestyisi.

Satoi vähän. Kuva: I.A.

Kaivaustelttamme muuttui uima-altaaksi. Kuva: I.A.

Kaivausjohto vetäytyi pahimman myrskyn ajaksi leirintäalueelleen lajittelemaan löytöjä ja vetämään ansaitut tupluurit. Kun palasimme kaivamaan, oli pressu revennyt osittain ja täyttynyt vedellä, mutta koeoja oli kuitenkin suojattu. Puursimme ilta yhteentoista asti uunin kanssa poistaen tiilikerroksen toisensa perään.

Uunin perustusta. Keskiosan palaneet tiilet kertoivat, missä kohti varsinainen pesä oli sijainnut. Kuva: I.A.

Tiilet olivat kiinni ihmeellisellä savimaisella sinertävällä laastimössöllä, jonka saimme myöhemmin kuulla olleen tyypillistä ajan tulisijoissa.
Miten valtava riemun hetki olikaan, kun viimeisen tiilikerran jälkeen lasta karahti uunin perustuksen täytehiekkaan!

Jännästi koristeltuja tiiliä uunista. Therese hoiti virallisen tiilten mittaamisen. Kuva: I.A.

Mitä ihmettä, Runebergin mökki oli kiinni jo ennen kahtatoista yöllä? Kuva: I.A.

Illalla kävimme vielä ihastelemassa Runebergin mökkiä, joka oli aivan leirintäalueemme naapurissa. Maisteltuamme erittäin maltaista olutta nukuimme syvät yöunet.

Edellinen kaivauspäivä

Korpholmen: kuudes päivä

Kuudes päivä, perjantai 8.7.

Kaikki keskittyvät kuuntelemaan radiota. Kuva: I.A.

Kaivaukset alkoivat kello 9.00 lähes hartaassa tunnelmassa, kun kaikki hiljentyivät kuuntelemaan Radio Vegan meistä tekemää ohjelmaa. Jamikalla ja Rebeckalla oli naurussa pidättelemistä kun tuli heidän haastatteluosuutensa, mutta tytöistä oli selvästi hauskaa olla median valokeilassa.

Eräs paikallinen herrasmies kävi aamulla myös kertomassa, että ennen vanhaan oli lähiseudulla elänyt niin suuria hyttysiä (krankar), että niistä oli saanut lypsytuoleja. Viikon kuluessa oli onneksi vaivihkaa oppinut ymmärtämään enemmän ja enemmän paikallista puheenpartta, ja kruunupyyläisiä huvitti aina kun käytimme paikallisia ilmaisuja. Yksi erityispiirre on korvata a-loppuisten sanojen pääte u:lla; vad är klockun? Hauskaa on myös, että kaikki käyttävät hirmu paljon vanhahtavaa sanaa skåda merkityksessä katsoa, tarkastella. Kuinkakohan yleinen se on ruotsinkielisten keskuudessa muualla?

Kuva: I.A.

Päivän huomio keskittyi kaivausalue A:n koeojan laajennukseen, josta löytyi edelleen jatkuvasti luuta, hylkeenluut kaikkein yllättävimpänä ryhmänä. Sieltä löytyi myös iso vihreän paksua lasia olevan astian pala, josta emme päässeet varmuuteen onko se jonkinlaisesta kulhosta vai pikarista. Ikävä kyllä en älynnyt ottaa siitä valokuvaa.

Seulojia. Sållare. Kuva: I.A.

Koeojasta tehtiin löytöjä muualtakin; suurin piirtein keskeltä ojaa uunin vierestä löytyi komea ruokaveitsi.

Kuva: I.A.

Kaivausjohto oli kuvauksellinen. Kuva: I.A.

Sekä uunin kyljestä että koeojan laajennuksesta löytyi puuta, jonka käsittelyssä sai olla varovainen. Uunin puu on mitä ilmeisimmin osa rakennetta kiertänyttä hirsiarinaa, mutta toinen hirsi jäi arvoituksellisemmaksi.

Terese puhdistaa varovasti kuvan keskellä olevaa hirttä. Kuva: I.A.Laajennus oli huomion keskipisteenä. Kuva: I.A.

Kaivajat lähtivät kotiin, mutta kaivauksen vetäjät jäivät taas pitkäksi aikaa ylitöihin. Olin ajatellut ottaa viikon loman kannalta, mutta työtunteja kertyikin ruhtinaallisesti enemmän kuin viikkotöissä Turussa.

Viimeisiä mittauksia prismasauvan kanssa ilta-auringon kajossa. Kuva: I.A.

Leirintäalueelle palattuamme palkitsimme itsemme grillaamalla halloumia, maissia ja makkaraa. Pitkälle arkeologisoituneen grillimme ongelmana oli, että edellisillan kahden tähden naapurimme olivat riehuessaan hävittäneet grilliritilän, eikä henkilökunta osannut edes sympatiseerata tilannetta. Onneksi löysimme sentään läjän makkarakeppejä.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: viides päivä

Viides päivä, torstai 7.7.

Yle kuvaamassa kaivauksia. Kuva: I. A.

Julkisuutta on vaikea välttää. Torstaina Yle kävi kuvaamassa meitä aamulla, ja myöhemmin kävi Radio Vega. Vega teki meistä parinkymmenen minuutin jutun, jossa Korpholmenista kirjoittanut kirjailija Lolan Björkman oli haastateltavana. Kaivausten nuoret valopisteet Jamika ja tämän ystävä Rebecka päätyivät tietysti myös mukaan ohjelmaan.

Kaivamisen suhteen keskityimme täysin alue A:lle, missä seurasi jännitystä kun Jamikan äiti Maja löysi uunin lounaispuolelta rautaesineen, joka pilkisti maakerrosten välistä. Luulimme kaartuvaa esinettä ensin tulusraudaksi, mutta kun Mikko oli putsannut sen esiin huipputieteellisellä välineistöllämme (suti & jäätelöpuikko) olikin kädessämme varsin isokokoinen haka.

Kaikki seuraavat jännittyneinä, mitä maan uumenista mahtaa nousta. Kuva: I. A.

Haka oli hauska kyllä tismalleen samanlainen kuin spitaalisaidan rekonstruktion portissa. Kuva: I. A.Pontus esitteli meille metallinetsintätaitojaan. Meillä oli hieman ristiriitaiset tunteet, kuinka tähän tulisi suhtautua. Kuva: I. A.

Avasimme koeojaan pienen poikittaisen laajennuksen nähdäksemme, kuinka talon seinälinja on kulkenut. Laajennuksessa näytti olevan paljon kiviä ja luita, mutta vähän seinää. Kenties kyseessä on talon ulkopuolinen jätekuoppa?

Rebecka ja Jamika avaavat laajennusta. Kuva: I. A.

Kun päivän yleisöosuuden osalta viimeistä ämpäriä seulottiin, jäi seulaan kaunis ja hauska esine, pronssiriipus. Juuri sellainen henkilökohtainen esine, johon kaivauspäivän kuuluukin loppua.

Päivän viimeinen ja hienoin löytö. Kuva: I. A.

Vaikka virallinen osuus päättyi, jäimme me vastuussa olevat henkilöt kaivamaan vielä kello kahdeksaan asti. Kaivajamme eivät olleet niin varovaisia kuin yleisö keskimäärin, mutta pakko sanoa että yleisön lähdettyä saimme aikaan paljon enemmän kuin nämä koko päivänä. Kun tekee tätä työkseen, alkaa uskoa tehokkuuteen.

Tunnelmakuvaa. Hyttyssavuista on hyötyä, mutta ne aiheuttavat ikävästi päänsärkyä kun kaivausalue on niitä täynnä. Kuva: I. A.

P.S. Alkavana viikonloppuna en julkaise uusia kaivauskertomuksia, koska olen mukana toisen hospitaalin tutkimuksissa Seilin saarella. Tarina jatkuu ensi viikolla.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Viikon sitaatti 21

"Du tysta graf du mörka mull,
som inneslöt min maka huld"
- tuntematon kruunupyyläinen runoilija

och detsamma på finska:

"Sa hiljainen hauta sa tumma multa,
joka sisääsi suljit miehen armaan multa"

Usein kaivantoa katsellessaan tälle tulee esittäneeksi kysymyksiä. Mitä täällä on aikoinaan tapahtunut, miksi maanalaiset rakenteet näyttävät siltä kuin näyttävät? Kuka nämä jäljet on jättänyt? Useimmiten tuntuu että kuoppa pysyy vaiti.

Kuva: Anniina Laine

Kruunupyyn hautausmaan muistokivistä siteerattu runonpätkä osui suoraan arkeologin sydämeen iskevillä alkusanoillaan. Niiden on täytynyt osua myös Gustafva Wilhelminaan, joka joutui kiven mukaan hautaamaan 27-vuotiaan miehensä Johanin 1870, ja jäämään yksin pienten lastensa kanssa. Olkoon tämän viikon sitaatti omistettu heille ja kaikille vaitonaisille haudoille.

Korpholmen: neljäs päivä

Neljäs päivä, keskiviikko 6.7.

Kaivausalue B:lle mitataan uutta kuoppaa. Kuva: I. A.

Keskityimme aamupäivällä kaivamaan alue B:tä ja etsimään hautausmaan rajaa samalla, kun Anniina, Janne ja Mikko piirsivät takymetrillä kiviä alue A:lla. "Piirtämisellä" tarkoitetaan, että takymetrillä mitataan esimerkiksi kivestä pisteitä, jotka laite yhdistää toisiinsa viivoilla ja tallentaa koordinaatistoon. Näin saadaan aikaiseksi digitaalinen kaivauskartta.

Seulalöytöjen ihmettelyä. Nuorin kaivajamme oli 7-vuotias Patrick. Yhteensä kaivajia oli keskiviikkona 11, eniten koko kaivauksen aikana. Kuva: I.A.

Mitään rajapintaa ei alue B:llä tullut vastaan. Sen sijaan hiilipitoinen koekuoppa 1 tuotti yllättäen ison läjän vihreää ikkunalasia ja piikivenpaloja. Koekuoppa 2:sta paljastui tiiliä, kun taas 2, 3 ja 4 sisälsivät kaikki kiviä, jotka lienevät luonnollisia. Mutta mistä ihmeestä kuopan 1 löydöt ovat peräisin? Jos Jannen ja Mikon karttatulkinta pitää paikkansa, sekä spitaalisten kirkko että sen kyljessä kiinni ollut 1700-luvun asunto ovat sijainneet loivassa ylärinteessä melko lähellä koekuoppaa. Ikkunalasi on kuitenkin 1700-luvullakin ollut arvokasta tavaraa, joten olisi mielenkiintoista tietää mitä kautta se on maahan päätynyt.

Kun kello 11 kahvi oli juotu, siirryttiin penkomaan kaivausalue A:ta. Löydöt ylittivät odotukset: posliinimaista fajanssia, punasavikeramiikkaa, 1600-luvun liitupiippu leimoineen kaikkineen, liitupiipun katkelmia, padan rautakahva – sekä tietysti iso läjä luita. Yllättävimpänä Therese tunnisti harmaahylkeen, jota on kyllä hospitaalin toiminta-aikaan pyydetty valtavia määriä saaristosta, mutta jonka löytyminen hospitaalista oli jokseenkin odottamatonta. Mikko tosin muisti törmänneensä tietoon, että spitaalisilla oli ollut hylkeennahkaiset kengät.

Liitupiipun leimat auttavat ajoittamaan sen ainakin parin vuosikymmenen tarkkuudella. Kuva: I.A.

Erityisesti nuorisoa kiinnostivat luulöydöt, joita Therese (toinen vasemmalta) esitteli. Kuva: I.A.

Löydöt pistävät hieman uudelleenarvioimaan kuvaa, joka meillä on hospitaalin asukeista. Korpholmenin museoaitassa on elävänkokoinen spitaalishahmo, joka näyttää kaikin puolin kurjalta. Tällä on resuiset vaatteet, ja ruoka-astiatkin ovat vain kurjia puukippoja.

Kuolemaan tulleita potilaita surkutellessa helposti unohtaa, että he olivat kuitenkin ihmisiä hyvin erilaisista elämäntilanteista. Naisia, miehiä, lapsia ja vanhuksia, varakkaita ja rutiköyhiä. He saattoivat elää niemellä vuosikymmeniä, ja on vaikea kuvitella että he olisivat eläneet tulevaisuudettomina haamuina vailla iloa tai suunnitelmia. Jos heillä oli piippuja, on aivan mahdollista että he kasvattivat tupakkansa – sinänsä jo ylellisyys- ja nautintoaineen – itse. Se vaatii jo suunnitelmallisuutta keväästä seuraavaan syksyyn.

Sekin täytyy muistaa, ettei liha ollut mikään itsestäänselvyys 1600-luvun ruokapöydässä. Kaiken kaikkiaan löydöistä voisi päätellä spitaalisten syöneen (ainakin verraten) hyvin. Kaivajan näkökulmasta en näe suurta eroa Turun paremman väen asuntojen ruokaan liittyvän löytöaineiston ja Korpholmenin löytöjen välillä.

Spitaalisten elämä oli synkkää. Vai oliko? Kuva: I. A.

Illalla kävimme Kokkolassa vohvelilla ja vierailimme kotiseutuyhdistyksen toisessa entisöintikohteessa, amiraaliston laivanrakennuspaikalla. Käväisimme myös Kruunupyyn kirkolla, jonka vanhoissa hautakivissä oli yllättävän iskeviä, joskin synkkämielisiä riimejä.

Kruunupyyssä on aikoinaan asunut joku runosielu. Kuva: I.A.

Edellinen kaivauspäivä
Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: kolmas päivä

Kolmas päivä, tiistai 15.7.

Ensimmäiset kaivajat saapuivat paikalle yhdeksältä aamulla. Ilmassa oli hieman jännitystä (ainakin meidän järjestäjien osalta), mutta kaikki lähti sujumaan hyvin. Mikko otti vetovastuun, ja esittelyn jälkeen kertoi yleisölle kohteesta ja kaivamisen perusteista. Johdannon jälkeen aloimme avata asumuksenperusta I:stä, minkä aloitimme yksinkertaisesti pintaturpeen poistolla.

Mikko esittelee... kaivaustekniikoita? Kuva: I.A.

Olimme edellisiltana suorittaneet pientä tehtävienjakoa kaivausta varten, ja minä sain osakseni löytövastaavan tittelin. Tämä tarkoitti että minulla oli kädet täynnä työtä kun kuopasta nousi tiiltä, fajanssiastian paloja, hiiltä, pari naulaa, lasinsiruja ja erikoinen hevosenkengän näköinen kappale, joka mahdollisesti on ollut osa lukkoa. Hienoun löytö oli kuitenkin mielestäni hiomakiven kappale, jossa näkyi ahkeran teroitustyön aikaansaama syvä uurre.

Hioinkivenkatkelma. Kuva: I.A.

Therese osoittautui taas kullanarvoiseksi luutietämyksineen; heti uuninraunion päältä löytyi lehmänluu. Sitten luita tuli enemmänkin, ja niistä löytyi selviä merkkejä teurastuksesta. Hienoin esimerkki oli lehmän kalloluu, joka oli siististi halkaistu keskeltä kahtia. Osteologimme tunnisti myös yhden hauen selkänikaman.

Kronobyn murre on varsin jännittävää. Siinä on piirteitä jotka muistuttavat lähinnä muinaisnorjaa, ja on hauska kuunnella kun nuoret puhuvat sitä. Vanhojen setien paksusta puheesta onkin sitten huomattavan paljon vaikeampi saada tolkkua. Mm. ei-diftongi sanoissa "bein" ja "stein" kuulostaa muinaiselta, ja sitä tuli löytöjä käsitellessä kuulleeksi usein.

Lehdille oltiin lähetetty tiedote kaivauksista, mutta tiistain mediahuomio yllätti meidät silti. Paikalla oli sekä lehdistöä että televisio (MTV3). Julkisuus on tietysti hyödyksi meille, etenkin nyt kun Museovirasto lopettaa omat yleisökaivauksensa. Yhtä lailla hyötyy kuitenkin Kruunupyyn kotiseutuyhdistys, joka ei varmasti koskaan ole saanut niin paljon huomiota osakseen.

Yleiskuvaa alue A:lta. Taustalla Mikkoa haastatellaan. Kuva: I.A.

P.S. Hyttysiä oli edelleen kammottavan paljon, ja hyttyssavujen vaikutus oli korkeintaan vaihteleva.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: toinen päivä

Apukorkeuspisteiden määrittämistä takymetrillä kaivausalue A:lla. Kuva: I.A.

Toinen päivä, maanantai 4.7.

Aloitimme aamumme metsätöillä: kaivausalue oli raivattava kevyestä kasvillisuudesta. Håkan oli jo kaatanut ystävällisesti puolestamme suuren kuusen, joka oli kasvanut aivan uuninraunion päällä. Nytkin hän auttoi meitä moottorisahallaan, ja umpinainen metsä muuttui valoisammaksi.

Kaivausalue A. Kuva: I.A.

Aamu toi muassaan myös uusia tuttavuuksia. Tapasimme ensi kertaa paikallisen Visbyssä osteologiaa ja arkeologiaa opiskelevan Theresen, joka oli innokas auttamaan meitä projektimme kanssa. Kaivausten edetessä ymmärsimme miten korvaamaton lisä hän oli tiimiimme. Theresen lisäksi tapasimme myös insinööri Simonin, joka asui toisella puolella Kruunupyyn jokea (minkä Håkan osasikin meille kertoa, pienellä paikalla kaikki ilmeisesti tuntevat toisensa). Simon tuli mittaamaan meille muutamia korkeuspisteitä satelliittien avulla, jotta voisimme asemoida takymetrimme.

Mikko ja Simon mittaavat korkeuspistettä. Täysin ruotsinkielisen Simonin paidassa lukee suomeksi "Kaikki paitsi metsästys on turhaa". Kuva: I.A.

Saatuamme kiintopisteet jaoimme porukan kahtia niin, että Mikko ja Janne tekivät kaivausruudut Husgrund I:ksi (kaivausalue A) nimeämällemme kaivausalueelle, ja Therese, Anniina sekä minä avasimme kolme koekuoppaa kaivausalue B:lle. Omasta koekuopastani tuli lähes mustaa noensekaista maata heti pintaturpeen jälkeen, kun taas Theresen ja Anniinan kuopat olivat juuri sellaista ruskeaa multaa kuin voi odottaakin. Tämä oli varsin omituista. Hyttysongelmammekin kävi jatkuvasti pahemmaksi, eikä hyttyssavustamme tuntunut olevan pahemmin apua.

Anniina, Janne, Mikko ja Therese koekuoppa 2:lla. Kuvan edustalla prismasauva, josta takymetri mittaa koordinaatteja ja korkeuksia. Kuva: I.A.

Pojat työskentelevät ahkerina toimistossamme. Kuva: I.A.

Illalla Janne ja Mikko pystyttivät toimistonsa mökkimme kuistille. Harjoittelimme takymetrin käyttöä, suunnittelimme kaivausta ja orientoiduimme katsomalla André Wickströmin sketsejä.

Edellinen kaivauspäivä

Seuraava kaivauspäivä

Korpholmen: ensimmäinen päivä

Sain kuulla alkukesästä, että Turun yliopiston arkeologian oppiaine järjestäisi yhdessä Kruunupyyn hembygdsföreningin kanssa yleisökaivaukset Korpholmenin vanhalla hospitaalialueella. Pidin sitä ensin vain hauskana mahdollisuutena, mutta lopulta päädyin mukaan projektiin; meitä lähti Turusta neljä opiskelijaa, joista kaksi (minä mukaan lukien) saa reissusta kurssisuorituksen.

Mikä Korpholmen?

Monille nimi Seili tuo mieleen muutakin kuin Jenni Vartiaisen levyn, mutta samanaikainen Korpholmen on paljon huonommin tunnettu spitaalihospitaali. Paikka sijaitsee Kruunupyyn kunnassa Pohjanmaalla, Kokkolan ja Pietarsaaren välissä. Korpholmenin kruununhospitaali perustettiin 1631, ja se jatkoi toimintaansa vuoteen 1841. Hospitaali toimi käytännössä spitaalisten karkoituspaikkana, sairailla ei näet ollut paluuta Spetälskgårdin aidan takaa. Suuri kysymysmerkki kuitenkin on, miten spitaaliset aitansa takana elivät. He saattoivat asua hospitaalissa puolet elämästään, joten oletusarvoisesti he ovat jättäneet itsestään paljon arkeologisia merkkejä.
Spitaalialueen lisäksi paikalla sijaitsi dårhus, hourujenhuone, ja 1800-luvun alussa paikalle rakennettiin myös verraten moderni sukupuolitautien hoitolaitos.

Ote J.J. Wickarsin kartasta 1743. Kartassa näkyy vasemmassa yläkulmassa kirkko, hautausmaa ja kiinni kirkon kyljessä silloinen spitaalisten asuinrakennus. Björkman 2007.

Ensimmäinen päivä, sunnuntai 3.7.

Turussa aamu oli aurinkoinen ja lämmin, suorastaan kuuma. Meitä neljää, kaivausjohtajia Mikkoa ja Jannea sekä Anniinaa ja minua odotti pitkä automatka halki Suomen – kaikeksi onneksi ilmastoidussa autossa. Lähdimme matkaan vähän kymmenen jälkeen aamulla kun olimme saaneet pakatuksi kaivausvälineet: takymetrin jalustoineen ja prismoineen, ämpärit, lastat, kihvelit, lapiot, mitat, korkeuksien lukemiseen käytetyn latan, seulat ja kaiken muun tarpeellisen.

Matkasta ei ole paljon sanottavaa, se sujui parin tauon kanssa sutjakkaasti ruotsia ja tutkimussuunnitelmaa tankaten. Janne ja Mikko olivat jo viime syksynä tehneet mittauksia Korpholmenissa, ja valikoineet soveliaat kaivausalueet.

Tie Korpholmeniin. Kuva: I.A.

Loputtomien tasaisten peltomaisemien jälkeen käännyimme Hästön tielle, jolta koukkasimme pian tiheään kuusimetsään, jonka keskellä hospitaalialue sijaitsee. Paikan tunnelma on välitön: paikallinen kotiseutuyhdistys (Hembygdsförening) on rekonstruoinut paikalle hospitaalin kirkon ja osan spitaalisten alueen rajannutta aitaa, sekä pystyttänyt paikalle kaksi vanhaa tupaa.

Korpholmenin pihaa. Kuva: Kronoby hembygdsförening.

Meitä vastassa oli kotiseutuyhdistyksen Eva-Maria, joka itsekin on valmistunut Uumajan yliopistosta arkeologiksi. Yllättävän monilla kaivauksiin tavalla tai toisella osallistuneista oli arkeologista taustaa. Kiersimme alueen, ja se alkoi vaikuttaa kaiken aikaa lupaavammalta: metsän siimeksessä oli selvästi nähtävissä rakennuksenperustuksia uuninsijoineen, ja paikka oli selvästi koskematon spitaaliaidan sisäpuolelta. Oli hauska nähdä miten hyvin 1700-luvun kartat osuivat maastoon. Alueen ainoa haittapuolikin kävi hyvin pian tutuksi: hyttysiä oli järkyttävän paljon.

Mikko, Janne ja Anniina purkamassa lastiamme. Kuva: I. A.

Olimme saaneet Museovirastolta kaivausluvan kahteen kohteeseen spitaalisaidan sisäpuolella: rakennuksenperustaan, joka ei näkynyt 1700-luvun kartoissa ja jota pidimme ensimmäisenä spitaalisten asuntona 1630-luvulta, ja kirkon hautausmaalle, jossa halusimme selvittää miten se rajautuu spitaalisten alueen kanssa. Janne ja Mikko olivat karttoja asemoidessaan huomanneet, että suhteessa nykyiseen kirkkoon, aitaan ja hautausmaahan vanhoissa kartoissa oli paha mittavirhe, joka tuskin johtui pelkästään karttureiden osaamattomuudesta. Hypoteesi oli, että rekonstruktioita rakennettaessa kirkko ja aita on rakennettu hieman sivuun ja väärässä kulmassa alkuperäisistä, mikä selittäisi vääristymän. Näin ollen tuntui mielenkiintoiselta selvittää, missä todellinen aidan paikka kulki, sillä sen avulla kaikki rakenteet oltaisiin voitu sijoittaa oikeille paikoilleen.

Kokoustimme kotiseutuyhdistyksen kanssa kirkkoa vastapäätä seisovassa kaffestugassa ja kävimme suunnitelmiamme läpi. Kotiseutuyhdistyksen Håkan toi esille, että kirkon jäljennöstä tehtäessä oltiin löydetty neliskulmainen kaivanto, joka vaikutti kirkon perustukselta. On kuitenkin hyvin mahdollista, että tämä olisi ollut vain ensimmäinen kirkko: asiakirjojen mukaan tämä purettiin liian huonokuntoisena vuonna 1677 ja tilalle, kenties hieman eri paikkaan, rakennettin uusi.

Yleiskartta, johon on merkitty kaivausalueet.

Illan vietimme tukikohdassamme Pietarsaaren leirintäalue Svanenissa, joka ehkä joskus oli ollut tasokas. Kaikki tuntui hyvältä: kaivaus oli vasta alussa, eikä kukaan osannut sanoa mitkä olisivat lopputulokset, saati mitä yleisökaivajat tulisivat saamaan keikasta irti. Hieman myös jännitti, syntyisikö kommunikointiongelmia jos ruotsintaitomme ei riittäisikään, paikalliset kun eivät todellakaan pruukanneet puhua mitään muminsvenskaa.

Seuraava kaivauspäivä

Viikon sitaatti numero 20

Ensimmäiset kaivajat ovat saapuneet. Kuva I. Aalto

Joo, se on just ehdottomasti tärkeä asia, että ilman sitä [paikallisten ihmisten osallistumista] ei oikeastaan mun omasta mielestä arkeologiaa voi tehdä. Ihmisten on oltava läsnä ja ihmisten on päästävä seuraamaan ja parhaassa tapauksessa ihmiset pääsevät itse sitten myös kouriintuntuvasti mukaan tähän hommaan.

- Tutkija Mikko Helminen Yle:n haastattelussa Kruunupyyn Korpholmenin spitaalihospitaalin kaivauksilla

Kuluneen viikon olen ollut töissä yleisökaivauksilla yllämainitussa Korpholmenissa, ja kokemus on ollut avartava. Ensi viikon mittaan julkaisen päivä päivältä kuvin varustettua kaivauskertomusta reissusta, olkaahan kuulolla!
Onneksemme saimme runsaasti mediahuomiota, ja sitaatin lähteen voi toistaiseksi nähdä Yle Areenasta (linkki).