Oppikirja 13: Mitä piispa Henrikistä voidaan tietää?

Osa 13. Näkökulma: Mitä piispa Henrikistä voidaan tietää?

Sääksmäen kirkon alttarikaapin Pyhä Henrik istuu piispanistuimella kaikkien piispan tunnusten kanssa. Keskiajan kirkollinen perinne piti Henrikiä Uppsalan piispana, mutta mikään aikalaislähde ei kerro Henrikin olleen piispa sen enempää Suomessa kuin Uppsalassa. Kuva: Suomen kansallismuseo CC BY 4.0.

Perimätiedon mukaan piispa Henrik oli englantilaissyntyinen Uppsalan piispa, joka saapui Ruotsin kuningas Erik Pyhän mukana ristiretkelle Suomeen vuonna 1155. Suomessa ollessaan Henrik koki marttyyrikuoleman paikallisen talonpojan käsissä, ja kuolemaa seuranneiden ihmeiden takia häntä alettiin kunnioittaa Suomen suojeluspyhimyksenä.

Hyvä tarina, mutta miltä osin se on totta? Piispa Henrikin hahmoa voidaan lähestyä kahden lähdeaineiston kautta: kirjallisten kertomusten ja Henrikin reliikkeinä eli pyhäinjäännöksinä kunnioitettujen luiden arkeologisen tutkimuksen. On selvää, että luut ovat kuuluneet jollekulle varhaiskeskiajalla eläneelle henkilölle, mutta oliko hän todella englantilaissyntyinen piispa?

1100-luvun Suomea koskevia tekstilähteitä on säilynyt vain kourallinen, eikä piispa Henrikiä koskevia aikalaislähteitä ole olemassa. 1200-luvun lopulla Henrikistä laadittiin kuitenkin latinankielinen legenda eli virallinen pyhimyselämäkerta Henrikin pyhimyskulttia varten. Legendateksti on hyvin yleisluontoinen ja idealisoitu, eikä anna paljon tietoja piispan henkilöstä. Se on myös kirjoitettu yli vuosisata Henrikin oletetun kuoleman jälkeen. Legendan mukaan piispan tappoi murhamies, jota piispa oli nuhdellut – legenda ei siis mainitse murhaajan nimeä, vaikka kansanperinne tuntee hänet Lallina. Joku Naantalin luostarin veljistä täydensi legendaa 1400-luvulla lisäten yksityiskohtia, kuten maininnan, että Henrik olisi tullut Ruotsiin maanmiehensä, paavin lähettilään Nicolaus Albanolaisen kanssa. Toisin kuin Henrikistä, myöhemmin paaviksi nousseesta Nicolauksesta on olemassa aikalaislähteitä, ja tieto on sinänsä mahdollinen.

Ilmeisesti legendaa myöhemmin syntynyt kansanomainen Henrikin surmavirsi kertoo piispan surmaan johtaneista tapahtumista paljon yksityiskohtaisemmin: sen mukaan piispa seurueineen aterioi Köyliössä tilalla, jonka isäntä Lalli oli poissa. Piispa maksoi kestityksestä, mutta Lallin petollinen vaimo Kerttu valehteli miehelleen piispan seurueen heittäneen vain kiviä maksuksi. Lalli suuttui, hiihti piispan kiinni ja löi tämän kuoliaaksi. Henrikin kuoleman jälkeen hänet haudattiin Nousiaisiin. Yksityiskohtaisista tiedoista huolimatta surmavirsi on enemmän taiteellinen tuote kuin historiallinen lähde. Se pyrki selittämään ja laajentamaan asioita, jotka jäävät virallisessa legendassa epäselviksi.

Akaan kirkosta peräisin olevassa veistoksessa piispa Henrikn on kuvattuna polkemassa jalkoihinsa Lallia. Legendan mukaan murhaaja sai murhatyönsä jälkeen jumalallisen rangaistuksen, kun hänen päänahkansa irtosi Lallin kiskaistessa päästään piispalta ryöväämänsä lakin. Kuva: Suomen kansallismuseo, CC BY 4.0.

Keskiajalla Henrik nousi Suomessa tärkeäksi pyhimykseksi, jonka kultti kytkeytyi kiinteästi kuningas Erikin kulttiin. Henrikiin liittyneistä pyhistä paikoista muodostui tärkeitä pyhiinvaelluskohteita, ja esimerkiksi Henrikin haudan merkityksestä Nousiaisten kirkossa kielii 1420-luvulla kirkkoon teetetty Henrikin sarkofagi, joka on Suomen keskiajan tärkeimpiä taideaarteita. Sarkofagin messinkikaiverruksiin on kuvattu Henrikin legenda ja ihmetekoja. Henrikin kuoleman muistopäivä tammikuussa ja luiden Nousiaisista Turun tuomiokirkkoon siirtämisen muistopäivä kesäkuussa olivat suuria kansanjuhlia, joiden yhteydessä pidettiin myös suuret markkinat.

Piispa Maunu Tavast teetti Pyhän Henrikin sarkofagin Nousiaisten kirkkoon 1420-luvulla. Alkuperäisenä säilyneen sarkofagin kanteen on kuvattu Pyhä Henrik, ja sarkofagin sivuja kiertävät sarjakuvamaiset kuvat Henrikin elämästä ja ihmeteoista. Kuva: Ilari Aalto.

Tuomiokirkossa on säilynyt nykypäivään asti pääkallo ja joukko muita luita, jotka kuuluvat luonnontieteellisten tutkimusten perusteella samalle, iäkkäälle miehelle. Radiohiiliajoituksen perusteella mies eli 1100-luvulla. Tulosten perusteella ei voida sanoa, että luut kuuluvat juuri englantilaiselle lähetyspiispalle, mutta luiden ajoitus sopii kuitenkin yhteen legendan kanssa. Voidaan siis päätellä, että ainakin jonkun oikeaan aikaan eläneen henkilön luita kunnioitettiin tuomiokirkossa Henrikin reliikkeinä. Yrityksistä huolimatta henkilön alkuperää tai perimää ei kuitenkaan ole saatu selville. Henrikin kohtalonhetkiin liittyvä perinne on myös alusta asti kytkeynyt Köyliöön ja Nousiaisiin, ja arkeologisten löytöjen valossa nämä paikat todella liittyivät kristinuskon varhaiseen historiaan Suomessa. On siis hyvin mahdollista, että Henrikin hahmon taustalla on joku todella elänyt ja Köyliössä surmattu lähetystyöntekijä. Lopullista varmuutta Henrikin elämän yksityiskohdista on kuitenkin mahdoton saada.

Aiheesta lisää:

Kuuntele Ensemble gamut! -yhtyeen tulkinta Henrikin surmavirrestä täältä.

Heikkilä, Tuomas 2005. Pyhän Henrikin legenda. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Juusela, Pauli 2009. 850 vuotta vanha pääkallo. Kirkko ja kaupunki 6.8.2009.

 

Suomen esi- ja varhaishistoriaa käsittelevä lukion historian oppikirja Areena 5 oli käsikirjoituksen osalta jo valmis, kun kustantaja perui sen julkaisemisen. Koska olisi kurjaa jättää hyvä aineisto pöytälaatikkoon, julkaisen kirjoittamani esihistoriaa ja keskiaikaa käsittelevät osuudet Mullan alta -blogissa. Tekstit löytyvät tunnisteella #opetusmateriaali, ja tekijä (Ilari Aalto) mainiten niitä saa käyttää vapaasti opetuskäyttöön. 

Pyhiinvaelluksia Aurajokilaakson menneisyyteen

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on ollut kaikin puolin kummallinen, mutta kaikkien koronarajoitusten keskellä olen saanut olla mukana kahdessa kiinnostavassa hankkeessa: keskiaikaisten kirkkojen kattorakenteita tutkivassa projektissa ja kehittämässä Aurajoen pyhiinvaellusreittejä.

Liedon Vanhalinnan linnavuori hallitsee kahta vanhaa kulkureittiä, Hämeen Härkätietä (vas.) ja Aurajokea. Vanhalinna on yksi Aurajoen pyhiinvaellusten kohteista. Kuva: Ilari Aalto.

Joku voisi kysyä, mitä annettavaa pyhiinvaelluksilla on 2020-luvun ihmiselle. Ajatukset menevät helposti keskiajan massapyhiinvaelluksiin Roomaan ja Pyhälle maalle. Pyhiinvaellukset ovat kuitenkin elävä perinne, joka kuuluu useimpiin maailmanuskontoihin: islamiin kuuluu vaellus Qaaban kiven luo Mekkaan, juutalaiset tungeksivat vuosittain pääsiäiseksi Jerusalemiin ja buddhalaiset vierailevat muun muassa Buddhan valaistumisen paikalla Bodh Gayassa Intiassa. Ihmisille on yhteistä jano päästä pyhille paikoille, ja satojen ja jopa tuhansien vuosien saatossa pyhiinvaellusreiteistä on samalla tullut oikeita kulttuurireittejä, joita reunustavat kiinnostavat historialliset kohteet.

Lepäävä pyhiinvaeltaja kuvattuna keskiaikaiseen käsikirjoitukseen
1400-luvulta. Kuva: Wikimedia Commons CC BY 4.0.

Euroopassa pyhiinvaellusten huippuaikaa todella oli keskiaika, ja 1500-luvulla reformaation ja katolisen kirkon vastareformaation seurauksena pyhimysten haudoille ja muille pyhille paikoille matkustaminen joutui huonoon huutoon. Pyhiinvaellusperinteen uusi elpyminen alkoi 1980-luvulla, kun avautuvaan Eurooppaan alettiin avata maiden välisiä kulttuurireittejä. Yksi keskiajan tärkeimmistä pyhiinvaellusreitistöistä, apostoli Jaakobin oletetulle haudalle Espanjan Santiago de Compostelaan johtava Camiño de Santiago kaivettiin naftaliinista, ja nykyään hautakirkkoon tekee pyhiinvaelluksen yli 300 000 ihmistä vuodessa.

Keskiajan Suomessakin pyhiinvaellukset olivat jonkinlainen juttu, mistä todistavat yli 60 pyhiinvaelluksiin suoraan tai epäsuoraan viittaavaa kirjallista lähdettä sekä keskiaikaisten kirkkojen yksityiskohdat ja säilyneet esineet, kuten muutamat pyhiinvaelluskohteista muistoksi hankitut pyhiinvaellusmerkit. Suomesta tehtiin keskiajalla pyhiinvaelluksia kristikunnan trendikohteisiin, kuten Jerusalemiin, Roomaan, Santiago de Compostelaan ja Maria Magdalenan luolalle Saint Baumeen Ranskaan.

Vielä useammin lähdettiin kuitenkin pohjoismaisiin kohteisiin, kuten Pyhän Olavin haudalle Nidarosiin (nyk. Trondheim), Pyhän Birgitan luostariin Vadstenaan ja esimerkiksi Helga Lösen ihmeitätekevän ristin luokse Tukholmaan. Suomen puolella tärkeitä pyhiinvaelluskohteita olivat Turun tuomiokirkko, jossa säilytettiin muun muassa Pyhän Henrikin ja Autuaan Hemmingin pyhäinjäännöksiä, Henrikin hautakirkko Nousiaisissa ja Hattulan kirkko, jossa säilytettiin Kristuksen ristin kappaletta.

Turun tuomiokirkko oli keskiajalla tärkeä pyhiinvaelluskohde, ja uudet Aurajoen
pyhiinvaellusreitit alkavat kirkolta. Kuva: Ilari Aalto.

Palataan nykypäivään ja Aurajoen varteen: Turkuun ollaan perustamassa ensi vuonna Suomen ensimmäistä pyhiinvaelluskeskusta, ja keskuksen yhteyteen haluttiin avata kaksi uutta reittiä. Reitit kulkevat Aurajoen varressa, ja ne yhdistävät esikristillisiä, rautakautisia pyhiä paikkoja ja keskiaikaisia kirkkoja ja kirkonpaikkoja. Reitti kertoo kristinuskon saapumisesta Aurajokilaaksoon noin tuhat vuotta sitten ja siitä, mitä alueella oli aikaisemmin.

Pähkinämäen kansainvaellusaikainen hautaröykkiö 500-luvulta jaa. on
vaikuttava paikka. Kohde on ollut tärkeä pitkään, koska röykkiöön
on vielä viikinkiajalla (800–1050 jaa.) uhrattu aseita.
Kuva: Ilari Aalto.

Aurajokilaakso tarjoaa hyvät puitteet pyhiinvaelluksille. Alueella risteilee useita historiallisia kulkureittejä, joiden varrella on tasaisin välein kirkkoja, rautakautisia kalmistoja, kuppikiviä ja muita kiinnostavia kohteita. Päätimmekin rakentaa pyhiinvaelluspolut niin, että ne seuraavat mahdollisimman tarkkaan historiallisia reittejä, mutta tarjoavat myös luontoarvoja, kulttuurimaisemaa ja tilaa hengittää. Yksi lähtökohta reiteille on Uppsalan arkkipiispan vuonna 1396 antama anekirje, jossa luetellaan Turusta pyhiinvaellus kuudelle kirkolle, yhteen kirkkoon päivässä. Kirjeessä luetellut kirkot ovat Pyhän Yrjänän hospitaalikirkko, Turun tuomiokirkko, Pyhän Hengen kirkko, Pyhän Olavin dominikaanikirkko, Maarian kirkko ja Pyhän Katariinan kirkko.

Maarian keskiaikaista kivikirkkoa ympäröi tunnelmallinen hautausmaa.
Kuva: Ilari Aalto.

Aivan Turun ylioppilaskylän vieressä on Nummen keskiaikainen kirkonkylä,
jonka kylänraitti on säilyttänyt hienosti historiallisen hahmonsa. Kuva: Ilari Aalto.

Pyhän Pietarin kirkko Liedossa on pidemmän pyhiinvaellusreitin päämäärä.
Kuva: Ilari Aalto.

Päädyimme avaamaan kaksi reittiä, lyhyemmän 8 km mittaisen Helenan polun tuomiokirkolta Pyhän Katariinan kirkon ja Maarian kirkkojen kautta takaisin tuomiokirkolle ja pidemmän 34 km Pietarin polun tuomiokirkolta Liedon kirkolle ja takaisin. Pidempi reitti kulkee muun muassa keskiaikaisia Hämeen Härkätietä ja Varkaantietä pitkin. Kummallakin reitillä kulkee faktasisältöä, mietiskelytekstejä ja keskiaikaan sijoittuva fiktiivinen tarina, ja tarinoiden päähenkilöt ovat antaneet poluille nimensä.

Reitin varrelle mahtuu myös teollisuushistoriaa: Aurajoen Halistenkosken
vesimyllystä on ensimmäinen maininta vuodelta 1352, ja sen jälkeen koskessa on
vuosisadat pidetty myllyjä viljan jauhamiseen ja teollisuuden tarpeisiin.
Taustalla kohoaa Halisten keskiajalle palautuva ryhmäkylä. Kuva: Ilari Aalto.

Pidempi Pietarin polku kulkee Haagan kartanon kautta kohti Liedon
Vanhalinnaa. Kuvassa iloisia pyhiinvaeltajia testivaelluksella. Kuva: Ilari Aalto.

Kaikki pyhiinvaelluskohteet eivät ole suuria ja näyttäviä. Härkätien varrella
lähellä Vanhalinnaa on Kuninkaanlähde, jolla Kustaa Vaasan kerrotaan juottaneen
hevosiaan. Tarinan mukaan lähteellä myös kummittelee neidon haamu kesäöinä.
Kuva: Ilari Aalto.

Reitit sisältöineen löytyvät Nomadi-sovelluksesta, jonka voi ladata puhelimeensa. Nomadin kaikki tekstit voi joko lukea itse tai kuunnella meidän tekijöiden lukemina. Oikeaan pyhiinvaellusreittiin kuuluvat tietenkin myös leimat, ja Turun tuomiokirkon Dom cafésta saakin ilmaisen pyhiinvaelluspassin ja -kartan, johon voi kerätä leimoja reitin pysähdyspisteissä olevista mustista postilaatikoista.

Pyhiinvaelluspassi. Kuva: Ilari Aalto.

Pyhiinvaellusreitin suunnittelu on ollut hetkittäin intensiivistä, mutta meillä on ollut huipputaitava tekijätiimi, ja olen valtavan ylpeä lopputuloksesta. Kevään mittaan on myös ollut kiehtovaa kiertää samoja reittejä ja nähdä, miten nopeasti luonto on muuttunut kohteissa viikon tai parin aikana. Samojen reittien kiertäminen on tuonut elämään myös hyvää rytmiä ja auttanut ainakin vähän pääsemään menneisyyden pyhiinvaeltajien kenkiin.

Suomen kirjoitetun historian voi sanoa alkavan Koroistenniemeltä, 1200-luvulla
rakennetun Suomen ensimmäisen tuomiokirkon paikalta. Taustalla vasemmalla
näkyy Turun nykyinen tuomiokirkko, joka on perustettu vuoden 1300 tienoilla.
Kuva: Ilari Aalto.

Vaikka pyhiinvaellus saattaa kuulostaa vain pienen himouskovaisen porukan sisäpiiritouhulta, niin kyse on jostain ihan muusta. Päinvastoin polku on avoin kaikille, eikä vaeltajalta kysytä, uskooko johonkin jos ylipäätään mihinkään. Muinaisilla poluilla jokainen voi löytää puhuttelevia paikkoja ja ajatuksia. Joskus on hyvä kävellä ajatustensa kanssa monen jalkaparin aiemmin tallomaa uraa. Sitä paitsi omatoiminen lähimatkailu on paljon ajankohtaisempaa kuin osasimme keväällä arvatakaan.

Lisää tietoa Aurajoen pyhiinvaellusreiteistä, kohteista ja palveluista löydät täältä.