Kymmenen vuotta Ravattulan Ristimäen kirkon löytymisestä

Tutkijaryhmä on voinut rekonstruoida yhdestä hautalöydöstä Ravattulan muinaispuvun arkeologi Jaana Riikosen johdolla. Kuvassa mallina arkeologi Siiri Tuomenoja. Kuva: Anne-Mari Liira.

Suomen vanhimman tunnetun kirkon arkeologiset jäänteet löytyivät Ravattulan Ristimäestä Kaarinasta läheltä Turkua kymmenen vuotta sitten 2013, kuten tuoreeltaan blogissa kirjoitin. Tasavuotinpäivän kunniaksi Turun Aboa Vetus Ars Nova -museossa avautui viime viikolla Ravattulan Ristimäki -näyttely, joka esittelee värikkäästi kohteen löytöjä ja niiden pohjalta tehtyjä rekonstruktioita: näyttelyn keskiössä ovat aidot arkeologiset hautalöydöt ja ennen kaikkea vuonna 2021 valmistunut Ravattulan muinaispuku, jonka tutkijat valmistivat pikkutarkan tutkimuksen avulla yhden 1200-luvun alun naisen haudan perusteella.

Uuden näyttelyn ja yli kymmenen vuotta jatkuneiden tutkimusten kunniaksi julkaisen kokonaisuudessaan avajaispuheeni. Olkaapa hyvät!

 

Avajaispuhe Ravattulan Ristimäki -näyttelyn avajaisissa 28.9.2023

Kuva: Laura Isomäki.

 

Hyvä avajaisyleisö, menneisyyden ystävät. Olen arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto, ja minulla on kunnia tänä iltana avata Ristimäki-näyttely sekä museon edustajana että arkeologina. Tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen avaamaan taidemuseon näyttelyä, vaikka aiheeltaan Ars Novan puolella avautuva näyttely sukeltaakin syvälle Aurajokilaakson arkeologiaan. 

Hyvät kuulijat: Yhdeksänsataa vuotta sitten ei ollut Turkua. Oli joki, joen varressa peltoraivioita ja peltojen keskellä harmaiden hirsitupien muodostamia pihapiirejä. Vaikka maisema näytti uneliaalta, se oli käymässä läpi suuria muutoksia. Uusi uskonto, kristinusko, muokkasi ihmisten maailmankuvaa ja loi uusia valtarakenteita samaan aikaan kun Lounais-Suomi liittyi entistä vahvemmin osaksi pikkuhiljaa kehittyvää Ruotsin valtakuntaa. Ristimäki-näyttely kuljettaa meidät tähän muutosten maisemaan. 

Mitä tavallinen Aurajokivarren asukas ajatteli? Miten kauas hän oli matkustanut? Miten hän pukeutui? Yksikään tältä ajalta säilyneistä harvoista kirjallisista lähteistä ei anna vastauksia näihin kysymyksiin, joten tieto täytyy kaivaa esiin maan uumenissa säilyneistä arkeologisista löydöistä. Ristimäki onkin ollut 2000-luvun arkeologinen jymylöytö, joka tarjoaa ikkunan tähän kadonneeseen maailmaan, rautakauden ja keskiajan, esihistorian ja historian taitteessa. 

Ristimäki-näyttelyn keskiössä on upea Ravattulan muinaispukurekonstruktio. Kuva: Ilari Aalto.

Jos paikka ei ole tuttu, Ravattulan Ristimäki sijaitsee Kaarinassa, neljä kilometriä ylävirtaan Turun keskustasta, pienessä metsäsaarekkeessa joen länsipuolella. Ennen arkeologisia kaivauksia paikassa ei herättänyt huomiota mikään muu kuin kohteen nimi, ja matalat painanteiden rivit, jotka tarkkasilmäinen katsoja saattoi erottaa kasvuston seasta. 

Ristimäki on erinomainen esimerkki siitä, miten arkeologinen tieto muodostuu. Suomalaisen arkeologian kirkkaimmat tähdet ovat etsineet Aurajokilaakson muinaisjäännöksiä jo yli sadan vuoden ajan, ja silti Suomen vanhin tunnettu kirkonpaikka lymysi – ei edes piilossa, vaan keskellä maisemaa vuoteen 2010 asti, jolloin paikalla alkoivat arkeologi Juha Ruohosen johtamat tutkimuskaivaukset. Syyskuussa 2010 Turun yliopiston arkeologian oppiaineen nuoret arkeologinalut könysivät sadetakkeihin sonnustautuneina peltosaarekkeella kasvaneeseen umpimetsään.

Ravattulan kirkon pohja löytyi vuonna 2013. Kuva: Juha Ruohonen.

Sain itse olla parikymppisenä mukana Ristimäen ensimmäisillä kaivauksilla, muutaman asteen lämpötilassa ja kahden viikon yhtäjaksoisessa vesisateessa, ja kirjoitin silloin arkeologiablogiini näin innostuneen kuvauksen kaivausoloista: ”Harva ammatti on kirjaimellisesti yhtä maanläheinen kuin arkeologia. Ei ole maailman autuain tunne kontata märässä maassa litimärillä vaatteilla ja kaivaa mutaista kuoppaa.” Ihme kyllä, tästä kokemuksesta huolimatta jaksoin opiskella arkeologin opinnot loppuun. 

Kun tulimme ensimmäistä kertaa kaivauspaikalle, siellä oli vain umpeenkasvanutta pöheikköä eikä aavistustakaan Suomen vanhimmasta kirkonpaikasta. Aloitimmekin kaivaukset sahoilla ja kirveillä, että saimme edes harvennettua metsään alueen, jota kaivaa. Jo ensimmäisenä kaivausvuonna Ristimäki osoittautui merkittäväksi paikaksi, jossa oli 1100-luvulla ristiretkiajalla sijainnut varhaiskristillinen hautapaikka. Rautakaudella vainajat haudattiin polttamalla, mutta rautakauden päättyessä Aurajokilaakson asukkaat alkoivat haudata rakkaansa puisissa arkuissa, parhaisiin vaatteisiin puettuina.

Ristimäki-näyttelyssä on Ravattulan puvun lisäksi esillä lapsen haudan ja keihään kanssa haudatun miehen rekonstruktiot. Kuva: Ilari Aalto.

Ensimmäisen opetuskaivauksen jälkeen kaivaustutkimukset jatkuivat vuosittain, ja vuonna 2013 mäeltä paljastui rakennuksen kivijalka, jonka merkityksen tutkijat ymmärsivät nopeasti: vaatimaton, 10 metrin mittainen hirsirakennus oli vanhin kirkonpaikka, joka Suomesta on löydetty. Se oli käytössä vain muutaman vuosikymmenen 1100-luvun jälkipuolelta 1200-luvun alkuun. Kun kirkko purettiin, paikalle pystytettiin muistoristi, ja kauas näkynyt risti antoi paikalle sen tähän päivään asti säilyneen nimen. 

Ravattulan Ristimäestä on siis löydetty kalmisto, kirkko ja kirkkomaata kiertänyt aita, jonka perustukset ovat yhä nähtävissä. Ristimäen tutkijat ovat arvioineet, että mäellä on noin 400 hautaa, joista kuutisenkymmentä on tutkittu arkeologisesti. Haudat ovat vaikuttavia todistajia menneisyyden elämästä: vaikka vainajien luut ovat säilyneet huonosti, Ristimäen maaperä on säilyttänyt välkehtivistä lasihelmistä koottuja kaulakoruja, vainajien nutturalle kierrettyjä hiuksia ja erityisesti vaatteiden katkelmia, jotka ovat antaneet poikkeuksellisen mahdollisuuden rekonstruoida Suomen kymmenes muinaispuku, Ravattulan puku, ja tämä puku on myös tänään avautuvassa näyttelyssä pääosassa.

 

Kolme Ravattulan pukua rivissä. Kuva: Anne-Mari Liira.

  

Ristimäki-näyttely on sekä menneisyyden että nykypäivän käsityömestareiden ylistys. Tekstiileihin erikoistuneen arkeologi Jaana Riikosen johdolla työryhmä on seikkaperäisesti tutkinut ja rekonstruoinut vaatteisiin käytetyt materiaalit ja niiden valmistusmenetelmät. Asiantuntijalle Ristimäen tekstiilifragmentit ovat riemunkiljahdusten aihe, mutta rekonstruktioiden kautta kuka tahansa pääsee näkemään, miten kauniista materiaaleista, aikaa ja kaukomailta tuotuja raaka-aineita säästelemättä muotitietoiset Aurajokilaakson asukkaat laativat vaatteensa yli 800 vuotta sitten. 

Nyt olemme saaneet upean näyttelyn, josta arkeologit Juha Ruohonen ja Jaana Riikonen ansaitsevat lämpimän kiitoksen. Ilman teidän työtänne Ravattulan Ristimäen kirkkomaa odottaisi vielä löytymistään maan kätköissä, eikä meillä olisi mahdollisuutta tutustua Ravattulan puvun mukana Aurajokilaakson morsingonsiniseen ja krapinpunaiseen muinaismuotiin. Kiitän Aboa Vetus Ars Nova -museon puolesta myös Turun yliopiston arkeologian oppiainetta, jonka kokoelmista olemme saaneet lainaksi upeita alkuperäisiä löytöjä Ristimäeltä, sekä Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:tä, joka on rahoittanut Ristimäen tutkimuksia sekä osallistunut kaikkien esillä olevien rekonstruktioiden tuottamiseen ja kustannuksiin. 

Lopuksi haluan kiittää kaikkia niitä taitavia käsityöläisiä, jotka ovat osallistuneet Ravattulan puvun toteutukseen. Kiitos siis Helena Honka-Hallila, Tuija Hukkanen, Hanna-Leena Juhola, Kristiina Juvas, Maikki Karisto, Heini Kirjavainen, Susanna Koskelo, Hannele Köngäs, Salla-Mari Latvala, Toive Lehtinen, Anne-Mari Liira, Johanna Marttila, Mizuki Miyoshi-Nissilä, Minna Paavola, Janita Palomäki, Veronika Paschenko, Annina Helmi Rokka, Sue Salminen ja Siiri Tuomenoja, sekä muut näyttelyn rekonstruktiot valmistaneet JT Pälikkö ja Jere Uurasmaa. Pitkä lista kiitettyjä kertoo, miten paljon taitoa näyttelyesineiden valmistus on vaatinut!

Ravattulan Ristimäki on avannut uusia näkökulmia historian alkuun Aurajokilaaksossa, ja se kätkee varmasti vielä monia löytöjä, jotka tarkentavat käsityksiämme kaukaisesta menneisyydestä, jos kaivaustutkimukset pääsevät jatkumaan. Olemme onnekkaita, että olemme saaneet kappaleen Turun kaupungin syntyhistoriaa ensimmäistä kertaa laajasti turkulaisten saataville keskelle kaupunkia. Nyt onkin aika juhlistaa yli 10 vuoden aikana tehtyä työtä, ja täten julistan näyttelyn Ravattulan Ristimäestä avatuksi. Skål!


Ristimäen kirkonpaikan kaivauksista löytyy lisää tietoa blogiin vuoden 2010 kaivauksilta kirjoittamastani kaivauskertomussarjasta, täältä oppikirjatekstistä ja tietysti täältä Ravattulan tutkimushankkeen sivuilta. Ravattulan muinaispuvusta on myös tänä vuonna ilmestynyt mainio kirja.

Pyhiinvaelluksia Aurajokilaakson menneisyyteen

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko on ollut kaikin puolin kummallinen, mutta kaikkien koronarajoitusten keskellä olen saanut olla mukana kahdessa kiinnostavassa hankkeessa: keskiaikaisten kirkkojen kattorakenteita tutkivassa projektissa ja kehittämässä Aurajoen pyhiinvaellusreittejä.

Liedon Vanhalinnan linnavuori hallitsee kahta vanhaa kulkureittiä, Hämeen Härkätietä (vas.) ja Aurajokea. Vanhalinna on yksi Aurajoen pyhiinvaellusten kohteista. Kuva: Ilari Aalto.

Joku voisi kysyä, mitä annettavaa pyhiinvaelluksilla on 2020-luvun ihmiselle. Ajatukset menevät helposti keskiajan massapyhiinvaelluksiin Roomaan ja Pyhälle maalle. Pyhiinvaellukset ovat kuitenkin elävä perinne, joka kuuluu useimpiin maailmanuskontoihin: islamiin kuuluu vaellus Qaaban kiven luo Mekkaan, juutalaiset tungeksivat vuosittain pääsiäiseksi Jerusalemiin ja buddhalaiset vierailevat muun muassa Buddhan valaistumisen paikalla Bodh Gayassa Intiassa. Ihmisille on yhteistä jano päästä pyhille paikoille, ja satojen ja jopa tuhansien vuosien saatossa pyhiinvaellusreiteistä on samalla tullut oikeita kulttuurireittejä, joita reunustavat kiinnostavat historialliset kohteet.

Lepäävä pyhiinvaeltaja kuvattuna keskiaikaiseen käsikirjoitukseen
1400-luvulta. Kuva: Wikimedia Commons CC BY 4.0.

Euroopassa pyhiinvaellusten huippuaikaa todella oli keskiaika, ja 1500-luvulla reformaation ja katolisen kirkon vastareformaation seurauksena pyhimysten haudoille ja muille pyhille paikoille matkustaminen joutui huonoon huutoon. Pyhiinvaellusperinteen uusi elpyminen alkoi 1980-luvulla, kun avautuvaan Eurooppaan alettiin avata maiden välisiä kulttuurireittejä. Yksi keskiajan tärkeimmistä pyhiinvaellusreitistöistä, apostoli Jaakobin oletetulle haudalle Espanjan Santiago de Compostelaan johtava Camiño de Santiago kaivettiin naftaliinista, ja nykyään hautakirkkoon tekee pyhiinvaelluksen yli 300 000 ihmistä vuodessa.

Keskiajan Suomessakin pyhiinvaellukset olivat jonkinlainen juttu, mistä todistavat yli 60 pyhiinvaelluksiin suoraan tai epäsuoraan viittaavaa kirjallista lähdettä sekä keskiaikaisten kirkkojen yksityiskohdat ja säilyneet esineet, kuten muutamat pyhiinvaelluskohteista muistoksi hankitut pyhiinvaellusmerkit. Suomesta tehtiin keskiajalla pyhiinvaelluksia kristikunnan trendikohteisiin, kuten Jerusalemiin, Roomaan, Santiago de Compostelaan ja Maria Magdalenan luolalle Saint Baumeen Ranskaan.

Vielä useammin lähdettiin kuitenkin pohjoismaisiin kohteisiin, kuten Pyhän Olavin haudalle Nidarosiin (nyk. Trondheim), Pyhän Birgitan luostariin Vadstenaan ja esimerkiksi Helga Lösen ihmeitätekevän ristin luokse Tukholmaan. Suomen puolella tärkeitä pyhiinvaelluskohteita olivat Turun tuomiokirkko, jossa säilytettiin muun muassa Pyhän Henrikin ja Autuaan Hemmingin pyhäinjäännöksiä, Henrikin hautakirkko Nousiaisissa ja Hattulan kirkko, jossa säilytettiin Kristuksen ristin kappaletta.

Turun tuomiokirkko oli keskiajalla tärkeä pyhiinvaelluskohde, ja uudet Aurajoen
pyhiinvaellusreitit alkavat kirkolta. Kuva: Ilari Aalto.

Palataan nykypäivään ja Aurajoen varteen: Turkuun ollaan perustamassa ensi vuonna Suomen ensimmäistä pyhiinvaelluskeskusta, ja keskuksen yhteyteen haluttiin avata kaksi uutta reittiä. Reitit kulkevat Aurajoen varressa, ja ne yhdistävät esikristillisiä, rautakautisia pyhiä paikkoja ja keskiaikaisia kirkkoja ja kirkonpaikkoja. Reitti kertoo kristinuskon saapumisesta Aurajokilaaksoon noin tuhat vuotta sitten ja siitä, mitä alueella oli aikaisemmin.

Pähkinämäen kansainvaellusaikainen hautaröykkiö 500-luvulta jaa. on
vaikuttava paikka. Kohde on ollut tärkeä pitkään, koska röykkiöön
on vielä viikinkiajalla (800–1050 jaa.) uhrattu aseita.
Kuva: Ilari Aalto.

Aurajokilaakso tarjoaa hyvät puitteet pyhiinvaelluksille. Alueella risteilee useita historiallisia kulkureittejä, joiden varrella on tasaisin välein kirkkoja, rautakautisia kalmistoja, kuppikiviä ja muita kiinnostavia kohteita. Päätimmekin rakentaa pyhiinvaelluspolut niin, että ne seuraavat mahdollisimman tarkkaan historiallisia reittejä, mutta tarjoavat myös luontoarvoja, kulttuurimaisemaa ja tilaa hengittää. Yksi lähtökohta reiteille on Uppsalan arkkipiispan vuonna 1396 antama anekirje, jossa luetellaan Turusta pyhiinvaellus kuudelle kirkolle, yhteen kirkkoon päivässä. Kirjeessä luetellut kirkot ovat Pyhän Yrjänän hospitaalikirkko, Turun tuomiokirkko, Pyhän Hengen kirkko, Pyhän Olavin dominikaanikirkko, Maarian kirkko ja Pyhän Katariinan kirkko.

Maarian keskiaikaista kivikirkkoa ympäröi tunnelmallinen hautausmaa.
Kuva: Ilari Aalto.

Aivan Turun ylioppilaskylän vieressä on Nummen keskiaikainen kirkonkylä,
jonka kylänraitti on säilyttänyt hienosti historiallisen hahmonsa. Kuva: Ilari Aalto.

Pyhän Pietarin kirkko Liedossa on pidemmän pyhiinvaellusreitin päämäärä.
Kuva: Ilari Aalto.

Päädyimme avaamaan kaksi reittiä, lyhyemmän 8 km mittaisen Helenan polun tuomiokirkolta Pyhän Katariinan kirkon ja Maarian kirkkojen kautta takaisin tuomiokirkolle ja pidemmän 34 km Pietarin polun tuomiokirkolta Liedon kirkolle ja takaisin. Pidempi reitti kulkee muun muassa keskiaikaisia Hämeen Härkätietä ja Varkaantietä pitkin. Kummallakin reitillä kulkee faktasisältöä, mietiskelytekstejä ja keskiaikaan sijoittuva fiktiivinen tarina, ja tarinoiden päähenkilöt ovat antaneet poluille nimensä.

Reitin varrelle mahtuu myös teollisuushistoriaa: Aurajoen Halistenkosken
vesimyllystä on ensimmäinen maininta vuodelta 1352, ja sen jälkeen koskessa on
vuosisadat pidetty myllyjä viljan jauhamiseen ja teollisuuden tarpeisiin.
Taustalla kohoaa Halisten keskiajalle palautuva ryhmäkylä. Kuva: Ilari Aalto.

Pidempi Pietarin polku kulkee Haagan kartanon kautta kohti Liedon
Vanhalinnaa. Kuvassa iloisia pyhiinvaeltajia testivaelluksella. Kuva: Ilari Aalto.

Kaikki pyhiinvaelluskohteet eivät ole suuria ja näyttäviä. Härkätien varrella
lähellä Vanhalinnaa on Kuninkaanlähde, jolla Kustaa Vaasan kerrotaan juottaneen
hevosiaan. Tarinan mukaan lähteellä myös kummittelee neidon haamu kesäöinä.
Kuva: Ilari Aalto.

Reitit sisältöineen löytyvät Nomadi-sovelluksesta, jonka voi ladata puhelimeensa. Nomadin kaikki tekstit voi joko lukea itse tai kuunnella meidän tekijöiden lukemina. Oikeaan pyhiinvaellusreittiin kuuluvat tietenkin myös leimat, ja Turun tuomiokirkon Dom cafésta saakin ilmaisen pyhiinvaelluspassin ja -kartan, johon voi kerätä leimoja reitin pysähdyspisteissä olevista mustista postilaatikoista.

Pyhiinvaelluspassi. Kuva: Ilari Aalto.

Pyhiinvaellusreitin suunnittelu on ollut hetkittäin intensiivistä, mutta meillä on ollut huipputaitava tekijätiimi, ja olen valtavan ylpeä lopputuloksesta. Kevään mittaan on myös ollut kiehtovaa kiertää samoja reittejä ja nähdä, miten nopeasti luonto on muuttunut kohteissa viikon tai parin aikana. Samojen reittien kiertäminen on tuonut elämään myös hyvää rytmiä ja auttanut ainakin vähän pääsemään menneisyyden pyhiinvaeltajien kenkiin.

Suomen kirjoitetun historian voi sanoa alkavan Koroistenniemeltä, 1200-luvulla
rakennetun Suomen ensimmäisen tuomiokirkon paikalta. Taustalla vasemmalla
näkyy Turun nykyinen tuomiokirkko, joka on perustettu vuoden 1300 tienoilla.
Kuva: Ilari Aalto.

Vaikka pyhiinvaellus saattaa kuulostaa vain pienen himouskovaisen porukan sisäpiiritouhulta, niin kyse on jostain ihan muusta. Päinvastoin polku on avoin kaikille, eikä vaeltajalta kysytä, uskooko johonkin jos ylipäätään mihinkään. Muinaisilla poluilla jokainen voi löytää puhuttelevia paikkoja ja ajatuksia. Joskus on hyvä kävellä ajatustensa kanssa monen jalkaparin aiemmin tallomaa uraa. Sitä paitsi omatoiminen lähimatkailu on paljon ajankohtaisempaa kuin osasimme keväällä arvatakaan.

Lisää tietoa Aurajoen pyhiinvaellusreiteistä, kohteista ja palveluista löydät täältä.

Muinaisuutta Keetterinmäellä

Keetterinmäki näkyy kuvassa suoraan edessä. Kuva: Ilari Aalto.

Turun ja Kaarinan rajalla Aurajokilaaksossa sijaitsee Keetterinmäki, joka ei välttämättä kiinnitä suuremmin ohikulkijan huomiota. Ehkä kannattaisi, koska mäki ympäristöineen pitää sisällään runsaasti historiaa. Mittarin hieman laskettua päivän pahimmista hellelukemista päätin tehdä sinne pyöräretken ja koska jaettu ilo on paras ilo, kirjoitan siitä tänne.

Keetterinmäki sijaitsee aivan Ravattulan Ristimäen lähellä, Turun
ohikulkutien pohjoispuolella. Kuva: Ilari Aalto.

Keetterinmäki (tai Kietterinmäki, kuten kohde on maastokartassa) sijaitsee Turun ohikulkutien varressa, vain puolen kilometrin päässä Ravattulan Ristimäen kirkonpaikalta. Paikalla vierailun voi hyvin yhdistää käyntiin Ravattulan alueen muilla muinaisjäännöksillä, ja Ristimäeltä Keetterinmäelle pääsee kätevästi ohikulkutien ylittävää siltaa pitkin. Mäki on ilmeisesti saanut nimensä sen juurella 1800-luvulla asuneesta Michel Tjäderistä, jonka nimen paikalliset väänsivät turkulaiseen suuhun sopivaan muotoon Kietteriksi.

Keetterinmäellä sijaitsee useampia pronssi- ja rautakautisia muinaisjäännöksiä. Aivan mäen laella on kaksi pronssikautista hautaröykkiötä eli hiidenkiuasta. Niistä läntisempi on pahasti hajotettu ja kasvaa nuorta kuusikkoa, mutta läntinen ja parempikuntoinen röykkiö hahmottuu paljon selvemmin. Turun yliopiston arkeologit tutkivat sen vuonna 1979, ja röykkiö on rekonstruoitu kaivauksen jälkeen.

Keetterinmäen läntinen, paremmin säilynyt röykkiö. Kuva: Ilari Aalto.

Keetterinmäen kalliosta silmään osui luonnon omaa taidetta. Kuva: Ilari Aalto.

Keetterinmäen läntinen röykkiö ei ole Suomen näyttävin hiidenkiuas eikä paikalta aukea puuston takia sellaista näkymää kuin pronssikaudella, jolloin röykkiö on rakennettu näkyvälle paikalle merenlahden vieressä kohonneelle mäelle. Röykkiö on kuitenkin sympaattinen jäännös ehkä 3000 vuoden takaa. Kaivausten perusteella röykkiöön on haudattu kolmen vainajan poltetut luut.

Hiidenkiukaiden menneestä loistosta on vaikea saada käsitystä, koska niiden kivet on tehokkaasti kierrätetty. Röykkiöistä vietyjä kiviä ei tarvitse etsiä kaukaa, koska aivan niiden vieressä kulkee kivistä tehty vanhan aidan pohja. Aita on merkannut Haagan kartanon ja Ravattulan kylän rajaa.

Aidan tolppien perustuksia, joihin
röykkiöiden kiviä on kierrätetty.
Kuva: Ilari Aalto.

Laskeuduin Keetterinmäeltä vanhaa kulku-uraa, josta löytyi vuonna 2014 metallinilmaisimella viikinkiaikainen hopearaha-aarre. Aarre on erikoinen: 26 hopearahaa oli levinnyt 7 metrin matkalle metsätien varteen. Nuorimmat kolikot on lyöty vuoden 1036 jälkeen, joten rahat ovat päätyneet maahan varmaankin joskus 1000-luvulla. Minun korvaani kuulostaa siltä, että rahat olisivat pudonneet maahan kiireessä. On kutkuttavaa kuvitella, mitä paikalla olisi voinut tapahtua tuhat vuotta sitten. Joka tapauksessa löytö viittaa siihen, että sama kulku-ura on ollut käytössä jo rautakaudella.

Polku, jonka varresta löytyi 26 viikinkiaikaista hopearahaa vuonna 2014.
Kuva: Ilari Aalto.

Päästyäni takaisin pellon reunaan seurasin sitä Keetterinmäen eteläkärkeen (Suutela), missä on toinen keskittymä muinaisjäännöksiä. Pienellä alueella on kuppikivi, kuppikallio ja rautakautinen röykkiö. En ollut päivän ainoa muinaisjäännösretkeilijä paikalla, vaan törmäsin siellä ilokseni samalla asialla olevaan pyöräilijäjoukkoon.

Suutelan kuppikallio on aivan pellon vieressä. Kuva: Ilari Aalto.

Kuppikallio löytyi helposti pellon vierestä, ja ilta-auringossa kupit näkyivät erittäin hyvin. Ne oli hiottu siististi kahteen riviin, mikä oli tapana Varsinais-Suomessa. Miksi, sitä ei kukaan tiedä.

Kuppikivi kielomeren keskellä. Kuva: Ilari Aalto.

Kuppikivikin löytyi melko helposti niemekkeen toiselta puolelta. Kiven tasainen, pöytämäinen pinta erottui kauas, vaikka itse kupit eivät näkyneet yhtä hyvin kuin kuppikalliossa.

Suutelan hautaröykkiö. Kuva: Ilari Aalto.

Hieman kuppikiven yläpuolella oli melko pusikoitunut hautaröykkiö, jonka isohkot kivet erottuivat kuitenkin hyvin. Tämä röykkiö on siis rautakautinen, eli satoja vuosia nuorempi kuin mäen laella olevat röykkiöt. Sitä ei ole arkeologisesti kaivettu.

Lopuksi vielä kuva kauniista mäkitervakoista (Viscaria vulgaris), joita Keetterinmäen juuressa kasvoi runsaasti. Mäkitervakko on arkeologinen indikaattorikasvi, jota kasvaa usein rautakautisen asutuksen alueella.

Mäkitervakkoa Keetterinmäen juurella. Kuva: Ilari Aalto.

Kaarinan Ravattulan kirkko goes 3D

Bloggasin taannoin innoissani Agisoftin PhotoScan-konenäkösovelluksesta, jolla voi tehdä helposti näyttäviä 3D-malleja. Pelkkään digikameraan ja kuvat yhteen nivovaan tietokone-ohjelmaan perustuva sovellus kilpailee huomattavasti kalliimman (mutta tarkemman) laserkeilauksen kanssa.

Joonas Kinnunen on testaillut PhotoScanin mahdollisuuksia ja tuottanut seuraavan makupalan Kaarinan Ravattulan Ristimäen kohutun kirkon alttarista. 3D-videolla näkyvät kivet vaativat ehkä hieman selittämistä – kyseessä ei tosiaan ole vain kasa kiviä, vaan alttarin paikka. Kulmissa olevat kivet ovat kannatelleet puista alttarirakennetta, ja kivien välissä oleva vaatimattoman näköinen kuoppa symboloi Kristuksen hautaa. Jos joku epäilee, niin Pohjoismaista löytyy vastineita samanaikaisista kirkoista. Alttarirakenne sijaitsee kirkon kuoriosassa juuri siinä missä pitääkin.



Toinen, laserkeilausaineistosta luotu malli saman rakennuksen kivijalasta löytyy täältä.
Ristimäen kirkko on näyttänyt aikoinaan 1100-luvulla kutakuinkin samalta kuin Ruotsin Södra Rådan kirkko ennen sen tuhoutumista tuhopoltossa 2001.

Södra Råda ennen 2001 tuhopolttoa.Wikimedia Commons.

Suomen vanhin kirkko löytyi Kaarinasta

Pahoittelen etten päässyt välittämään tätä uutista tuoreeltaan, koska olen tämän viikon ollut Tšekissä arkeologikonferenssissa. Mutta nyt tämä puskaradion kautta levinnyt vaiettu salaisuus on julkista tietoa: Kaarinan Ravattulan Ristimäestä on löytynyt Suomen vanhin tunnettu kirkko 1100-luvulta. Pääsin viime viikolla käymään paikalla esitellessäni uusille opiskelijoille Aurajokirannan muinaisjäännöksiä.

Kirkonpohjaa suurinpiirtein itään. Kuva: I. Aalto.

Sensaatiomaiseen löytöön johtivat Turun yliopiston opetuskaivaukset, jotka käynnistyivät paikalla 2010 ja jossa allekirjoittanutkin tuolloin oli kaivamassa. Kohde on käynyt vain kaiken aikaa mielenkiintoisemmaksi: Ristimäeltä paljastui ensin kivikautinen asuinpaikka ja myöhäisrautakautinen ruumiskalmisto. Sitten kalmiston koko vain paisui entisestään, löytyi kiviperustainen kalmistoa kiertävä aita ja ajoittamaton rakennuksen kulma. Tämän vuoden kaivauksilla rakennuksesta ei ollut enää epäilystä, kirkkohan se on.

Kirkon runkohuoneen nurkka. Kuva: I. Aalto.

Kirkko on samansuuntainen kuin haudat, ja koostuu neliskulmaisesta runkohuoneesta ja pienemmästä kuorihuoneesta. Kuorissa alttarin paikka on säilynyt ihmeellisen hyvin: Kristuksen hautaa symboloivan kivetyn kuopan päällä on neljä kiveä, jotka ovat kannatelleet alttaria. Ylipäätään kirkon näkeminen paikan päällä oli mykistävä kokemus. Koko rakenne oli paljon selkeämpi kuin osasin odottaakaan.

Kristuksen hauta ja alttaria kannatelleet kivet. Kuva: I. Aalto.

Malliltaan kirkko muistuttaa mm. Södra Rådan tuhopoltettua puukirkkoa Ruotsissa, ja malli onkin lännestä peräisin. Ajoitusta täsmentävät 1100-luvun loppupuolen rahalöydöt, joita kirkosta oli viime kuulemalta yli 10 kappaletta. Näin vanha kirkkorakennus on sanalla sanoen sensaatio: kuten kaivausjohtaja Juha Ruohonen on mediassa todennut, on jotain tällaista tuloksetta etsitty Suomesta 150 vuoden ajan.

Osaltaan Ristimäen kirkko tarkentaa kristillistymisen kuvaa Aurajokilaaksossa ja koko Suomessa, koska se edeltää seurakuntien organisoitumista 1200-luvulla. Se antaa viitteitä myös siitä, miksi piispanistuin 1230-luvulla siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, joka on Ristimäestä vain kivenheiton päässä alavirtaan.

Hienon kohteesta tekee myös se, että ajallinen perspektiivi jatkuu myös varhaisempaan menneisyyteen: samassa yhteydessä sijaitsee kaksi kuppikiveä (toinen löytyi vasta viime vuonna) ja (samoin viime vuonna löytynyt) viikinkiaikainen polttokenttäkalmisto. Kirkko ei siis ole noussut tyhjään, vaan se on jatkanut esikristillisen uskonnolisuuden perinteitä.

Joonas K. esittelee uusille arkeologian opiskelijoille Ristimäen kuppikiveä.
Bongaatko kupit? Kuva: I. Aalto.

Pakko sanoa, että olen pirunmoisen tyytyväinen kun olen päässyt kaivamaan noin ainutlaatuista kohdetta.

Uutisen voi lukea mm. Yleltä täältä ja videon katsoa MTV3:lta täältä. Youtubesta löytyy myös viime vuoden laserkeilaukseen perustuva kivijalan toisen puolen 3D-malli täältä.