Rautakautta juurakossa

Opin jo kouluikäisenä Suomen muinaistaideseuran retkellä, että tuulenkaatojen juurakot ovat hyvä kurkistus pintaturpeen alaiseen maailmaan. Kaatuneet puut saattavat paljastaa maasta arkeologisia löytöjä ja rakenteita, joten katson aina metsässä kulkiessani juurakot läpi. Vaikka tämä on ollut tapanani jo parikymmentä vuotta, en ole aiemmin tehnyt juurakoista löytöjä.

 

Tuulenkaadot on hyvä aina kurkata läpi arkeologisten
löytöjen varalta. Tästä tuulenkannosta tärppäsi. Kuva: Ilari Aalto.

Olin alkuviikosta kuvaaja Ville Kaakisen kanssa kuvaamassa lyhytdokumenttia keskiajan pyhiinvaelluksista Turun Aurajokivarressa (dokumentin traileri on muuten nähtävissä täällä). Yksi kohteistamme oli Pähkinämäen vaikuttava kansainvaellusaikainen hautaröykkiö, joka on rakennettu noin 1500 vuotta sitten keskisellä rautakaudella. Muutaman kymmenen metrin päässä röykkiöstä oli kaatunut puun juurakko, ja huomasin uteliaana heti, että tällä kertaa juurakossa oli jotakin: juurakon kivet ja maa vaikuttivat palaneelta, ja juurakossa oli rautakuonan kappaleita ja pieni palanen keramiikkaa, saviastian reunapala.

Pähkinämäen hautaröykkiö on osittain hajotettu, mutta silti
vaikuttava. Kuva: Ilari Aalto.

 

Rautakautisen saviastian reunapala paikoillaan eli "in situ",
kuten arkeologit sanovat. Kuva: Ilari Aalto.

Rautakautisessa astian reunapalassa näkyy ulkopinnalla
naarmukoristeita. Kuva: Ilari Aalto.

Digiaikana tiedonhaku on helppoa, joten varmistin saman tien rautakauden asiantuntijalta palan olevan rautakautista keramiikkaa, joka voi hyvin olla samalta ajalta kuin hautaröykkiö. Löytöjen perusteella on vaikea sanoa, paljastiko tuulenkaato rautakautisen asumuksen paikan vai liittyvätkö löydöt paikalla suoritettuihin rituaaleihin, mutta joka tapauksessa löytö paljastaa muinaisjäännösalueen jatkuvan laajalla alueella.

Kauan tähän löytöön meni, mutta se on hyvä muistutus, että metsissä liikkuessa on hyvä pitää silmät auki!

Partamiehenkannu

Suurin osa Aboa Vetus & Ars Novan tämän kesän kaivauslöydöistä on peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Syy on selvä: tutkimusalueella on kaksi kivitaloa, jotka on purettu Turun palon 1827 jälkeen, ja täyttömaan mukana kellareihin on kulkeutunut silloin melko nuorta tavaraa.

Partamiehenkannujen palasia Aboa Vetus & Ars Novan kaivaukselta.
Kuva: Ilari Aalto.

Poikkeuksiakin on. Vapaaehtoiset kaivajamme löysivät yhtenä päivänä lähes samaan aikaan kolme palaa astioista, joiten tyypistä ei voi erehtyä. Palaset ovat peräisin 1500-luvun puolivälissä valmistetuista partamiehenkannuista eli Bellarmineista. Astian nimi tulee sen kaulaan kuvatusta parrakkaan miehen naamasta, joka kävisi mallikkaasti tämän päivän hipsteristä. Partamies esittää ilmeisesti keskiaikaisten myyttien villimiestä, metsänhenkeä, joka komeilee myös Lappeenrannan vaakunassa.

Mary Rosen hylystä löytynyt kölniläinen partamiehenkannu
(n. 1540). Kuva: Victoria & Albert Museum.

Kivisaviset partamiehenkannut ovat mukavia löytöjä, koska niiden muoto muuttui historian aikana nopeasti ja palaset on siis helppo ajoittaa. Varhaisimmat tyypit tehtiin vuoden 1500 tienoilla, ja 1500-luvun kuluessa tyypillisen näköisiä partamiehenkannuja valmistettiin Saksassa Reinin alueella. Kannujen valmistus jatkui 1700-luvulle asti. Myöhemmät kannut tunnistaa muun muassa siitä, että 1500-luvun kannujen hymyilevä partamies muuttui 1600-luvulla irvisteleväksi hirviöksi.

1600-luvun partamiehenkannu.
Kuva: Steve Caffery/Wikimedia Commons.

Nimitys Bellarmine tulee muuten italialaisesta jesuiitasta, Pyhästä Roberto Bellarminosta (1542–1621), joka oli paitsi parrakas, myös vastusti viinan kiroja. Niinpä englantilaiset ja hollantilaiset protestantit pitivät Bellarminea sopivana lempinimenä olutkannulle.

Museon kaivauksilla löytyneet palat ovat peräisin kahdesta eri kannusta. Toinen, Kölnissä valmistettu, on massaltaan harmaa ja koristeltu erittäin hienoilla tammenlehvä- ja -terhokoristeilla. Koristelu ajoittaa kannun noin vuosiin 1525–1550.

Toisen kaivauksilla löytyneen kannun kappaleet ovat todennäköisesti peräisin
tällaisesta, Kölnissä 1500-luvun puolivälissä tehdystä kannusta.
Kuva: Rijksmuseum/Wikimedia Commons.

Toinen kannu on paksumpaa, keltaiseksi lasitettua kivisavea, ja koristeina on käytetty yksinkertaisempia lehtiä ja ruusua. Massa ja lasite muistuttavat Frechenissä valmistettuja astioita, mutta koristelu on hyvin samanlaista kuin eräässä Kölnissä valmistetussa astiassa. Tämäkin kannu on luultavimmin valmistettu 1500-luvun puolivälissä jossakin Reininmaan alueella.

Kaivaukset jatkuvat, ja toivottavasti löydämme vielä kannun kaulaosan partoineen kaikkineen.