Sohvan paikka

Täällä ollaan varkain luikahdettu siihen tilanteeseen, että remontti on melkein-valmis ja remonttisiivoustakin on harrastettu sen verran, että pääsiäisvieraat saatiin majoitettua säällisesti. Muutama juttu on vielä kesken, kuten komeroitten hyllyt ja keittiön kaapin ovien uudelleenmaalaus - ne maalattiin yli neljä vuotta sitten ja ovat häiritsevän paljon eri väriset kuin tänä keväänä maalatut kaappien rungot. Mutta noin muuten, valmista.

Ja täytyy todeta, että varsinkin keittiön osalta visio muuttui todellisuudeksi aikalailla täydellisesti.

Hellan päältä puuttuu vielä huuva, mutta muuten ollaan jo melko lähellä valmista. 

Olohuoneesta taas ei ollut oikein mitään visiota, ja siksi se tuntuu edelleen lähinnä käsittämättömältä. Että meidän karvatapettiolkkarista tuli yks kaks kaunis, iso, avara, vaalea tila, jossa ei mikään särje silmää. 

Paitsi ehkä jotakuta silmää nuo pääsiäisvieraiden patjat, itselle ne tuovat mieleen vain lämpimän ailahduksen siitä, että on olemassa ystäviä, jotka voivat tulla kyläilemään myös kirjaimellisesti remontin keskelle. Olipa meillä mukava pääsiäinen. 

Tällä erää remonttitunnelmien kuuminta hottia on kaiken maailman komeron hyllyjen ja puuhellan peltikuoren vaihtoehtoisten puhdistusmenetelmien sijasta pohdiskella käsi poskella sohvan paikkaa. Tilannetta ei varsinaisesti helpota se, että tuo nyt olohuoneessa töröttävä sohva ei ole edes se, joka on olohuoneeseen jäämässä, mutta esittääpä vain muina sohvina sitä varsinaista kalustetta, joka on vielä lakanalla peitettynä varastoituna makuuhuoneen puolelle. Onko sohva hyvä keskellä lattiaa? Tulisiko se kuitenkin tällätä ikkunan eteen? Kuinka hankalaa voi olla lukuisten piironkien sijoittelu olohuoneeseen, jossa on perin vähän ehjää seinäpintaa? Kuinka paljon ihminen ylipäänsä tarvitsee piironkeja? Pianon ihminen nyt ainakin tarvitsee, vaikka siihen menisi sitten se viimeinenkin ehjä seinänpätkä. 

Ensi viikonloppuna lapset on neuvoteltu mummolaan ja tavoitteena on remonttiviimeistelysiperrysten loppuunsaattaminen. Sitten pitäisikin olla vuorossa jo muutto alakertaan, ei yhtään liian aikaisin, koska pihamaalla alkaa vaikuttaa siltä, että kevät on saapunut myös eteläiseen Savoon. 

Tyhjää tilaa

En ole ehtinyt bloggaamaan, enkä edes valoisaan aikaan ottamaan kuvia joka päivä askelta valmiimpana olevasta alakerrasta. Nyt sentään.  Olkaa hyvä, tältä meillä jatkossa näyttää:

Yritin ottaa kuvia vähän samoista vinkkeleistä kuin edellisessä postauksessa, koska ennen-jälkeen-kuvat ovat hauskoja. Yllä siis näkymä olohuoneesta keittiöön. Hammastahnanväriset listat saavat vielä uutta maalia pintaan ja lattia ei lopullisesti tule aaltoilemaan, se on nyt lepäämässä ja liimataan huomenna. Uusi komero tuli vanhan komeron paikalle, aiemminhan tuossa oikealla oli vain yksi, nyt on kaksi.

Tässä alla se kaikkein ihmeellisin asia: Suihkupömpelitön olohuone!

Ja seuraavana vielä kerran komerot. Karmit piti rakentaa uudestaan, seinä tehtiin suihkupömpelin päällä jostain syystä majailleesta paksusta vanerilevystä. Iso ovi oli oneksi vintissä, pieni ovi ostettiin kympillä Rantasalmelta Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen varaosapankista. Pieni pulma on nyt se, mistä löytyisi samanlaista listaa kuin tuo talossa joka paikassa käytetty. En ole vielä ehtinyt selvittämään mutta jahka melko kaamea työputki tästä helpottaa, ryhdyn siihen toimeen. Saa vinkata, jos on hyviä listasahureita tai -höylääjiä tiedossa.

Onpa ne nätin näköiset, totta tosiaan.

Tässä olohuoneen toista nurkkaa. Uusi halltex-katto on ihana, tapetti on kaunis. Lattiaan en ole ihan tyytyväinen, koska se ei ole ihan samanlaista kuin alkuperäinen vaan linoleumissa on paljon voimakkaampi kuviointi. Tuo nyt oli kuitenkin tarjolla olevista vaihtoehdoista se kaikkein sopivin, joten tällä mennään. Eniten häiritsee se, että Panu sanoi tuon raitakuvioinnin muistuttavan sitä entistä mäntyjäljitelmäkovalevyä... enkä saa nyt sitä mielleyhtymää pois systeemistäni.

Tässä näkymää entisen suihkupömpelin paikalta ikkunaa kohti kuvattuna. Onpa meillä kaunis olohuone, tulee mieleen näitä kuvia katsellessa. Huomioikaa myös alkuperäinen, puukeskuslämmitykselle mitoitettu kohtuusuuri lämpöpatteri ikkunan alla.

Loikataan sitten keittiön puolelle. Täälläkin on tapahtunut. Katto on maalattu, samoin seinät. Seiniin en uskaltanut valita enää Uulan Intoa, koska se karisee jostain syystä alakerran vessassa pois saman maalin päältä, millä keittiökin oli maalattu. Pesin keittiön seinät huolella maalipesuaineella, erityisen huolella sähköhellan kohdalta ja muista sellaisista paikoista, joissa oli rasvaista likaa tai muita kökköjä. Antti maalasi keittiön lopulta aikamoisen pähkäilyn jälkeen Uulan sisäöljymaalilla, sävy Vanilja, jonka nyt ainakin pitäisi kestää ties millä maalatun ensopahvin päällä. Nyt ei ole mitään tulipalokiirettä saada remonttia valmiiksi, koska vernissapohjainen maali saa kuivua (ja ennen muuta haista kuivuessaan) kaikessa rauhassa ennen muuttoa takaisin alakertaan. 

Olen oikeastaan aika tyytyväinen tuohon värisävyyn. Se on kellertävä, kuten seinät ennenkin, mutta tuollainen huomattavasti vaaleamman keltainen eikä yhtään tunkkainen. Ja noin yleisesti ottaen on ihan kiva, että keittiön seinät eivät ole enää törkylikaiset ja tahraiset.

Muurista ei tullut keltainen vaan valkoinen. Se näyttää sillä tavalla jotenkin raikkaammalta.

Tässä vielä näkymä keittiöstä olohuoneen suuntaan. Jos jostain olen erityisen onnellinen niin siitä, että keittiön muovimatto on mennyttä. Jospa meillä jatkossa pystyisi kulkemaan valkoisissa sukissa sisätiloissa ilman sukanpohjien muuttumista mustiksi... Kun se "tämä likainen muovimatto ihan kohta vaihdetaan niin en viitsi nyt tätä ruveta puunaamaan ja vahaamaan" -ajatus muuttopäiviltä vähän venähti.

Keittiössä tuo lattiakin näyttää kiistatta minusta ihan sopivalta, ehkä siksi, että vertailukohta oli niin kamala.

Jatkossa sitten tosiaan linoleumin liimausta, vähän pitäisi noille listahommille uhrata ajatusta myös, eli listat on tarkoitus maalata ja hammastahnaväri peittää. Remontti-Antti tekee mattotöiden jälkeen meille vielä puuttuvat kaapit tuohon yllä olevassa kuvassa vasempaan reunaan. Putkimiestä tarvitaan kytkemään keittiöön huippuimuri ja peltiseppää tekemään sen ympärille huuva. Ja sitten vielä iso operaatio eli olohuoneen ja keittiön sähköistäminen, jonka yhteydessä nurkkakamariin lisätään pistorasioita koska sähköt vedetään joka tapauksessa sitä kautta olohuoneeseen.

Oisko se sitten siinä? Jos ei mennä ihan kokonaan konkurssiin tänä keväänä, niin oli muuten elämäni helpoin remontti.

Hajanaisia olohuoneajatuksia

Minun on pitänyt tänä iltana tiskata, pyykätä ja tehdä töitä. Vaan kun en ole.

Olen sen sijaan istunut tietokoneen ääressä ja plärännyt Kansalliskirjaston digitoituja aineistoja, löytyvät tästä. Kun sieltä valitsee Pienpainatteet ja sitten välilehden Julkaisijat, ja klikkaa kohdasta A Asko Avoniuksen, on kuulkaa meikäläisen sisustussuunnittelun kulmakivien äärellä.

Askon huonekaluja ja esitteiden valokuvattuja huoneita katsellessa minun sieluni lepää. Tuollaisen kodin haluaisin, huokean keittiönkaluston ja nurkissa olevat "säiliöt", lienee hienompi nimi komerolle. Inspiroidun Askon70 vuotta vanhoista katalogeista enemmän kuin kaikista 2000-luvulla julkaistuista sisustuslehdistä yhteensä.

Samalla tulee väkisin muututtua Mielensäpahoittajaksi. Miksi ei enää valmisteta koivusta ruokailuhuoneenkalusto "Sopua", salinkalusto "Kestiä", makuuhuoneenkalusto "Leilaa" tai tupakkapöytiä "Eino" ja "Väinö"? Miksi en uskonut Askon Kodin sisustuksen aakkosia -kirjasta, jossa todetaan muun muassa näin: "Värien valinta huoneisiin on arka asia ja vaatii synnynnäistä väriaistia."

No, tästä aasinsilta olohuoneeseen.Tältä se suurin piirtein näytti, ennen kuin iso paha (ei kun hyvä) remontti hyökkäsi sen kimppuun.

Otetaan vielä yksi näkökulma toiseen ilmansuuntaan:

Tässä remontissahan käy niin, että juuri mitään siitä, mitä tuolla olohuoneessa näissä kuvissa näkyy, ei tule siellä jatkossa enää olemaan. Styrox-katto on purettu ja paikalla on nyt jo valkeaksi maalattu uustuotanto-Halltex, jonka ajatteleminen saa minussa aikaan mielenrauhaa. Poissa on suihkupömpeli, poissa tuo mäntykuvioinen kovalevy ja kummallinen huoneen pienentävä lippa tuossa oviaukon päällä.

Keinutuolinurkkaan on tänään rakentunut toisen vaatekaapin runko. Lattian huonokuntoinen, saumoista irronnut ja suihkupömpelin alta osin irti revitty linomattokin on poissa ja haristunut puulattia odottaa päälleen uutta linoleumia.

Monet rintamamiestaloremontoijat haluavat nimenomaan säilyttää alkuperäisen puulattian. Minä en koe sitä mitenkään tarpeelliseksi - linoleumit ovat olleet lattioissa täällä jo niin kauan, että ne saavat olla jatkossakin lattiapäällysteinä. Linoleumia puoltaa myös käytännöllisyys - se sama, minkä takia niitä ylipäänsä ruvettiin elintason noustessa lattioihin lätkimään. En siis oikein näe, miten tuon puolen sentin rakoja täynnänsä olevan puulattian kanssa arjessa toimittaisiin. Vissiin putsaamalla raot jouluna ja juhannuksena haarukalla, kuten meidän talon keittiössä on perimätiedon mukaan tehty.

Olohuoneeseen vaihtuu lattian lisäksi tapetti, kuten kuulittekin. Ja hammastahnanväriset listat hiotaan ja maalataan, en vielä tiedä minkä värisiksi, luultavasti samalla Uulan Pellava-sävyllä millä maalasin lastenhuoneen listatkin syksyllä tapetoinnin yhteydessä. Se näyttää auringonlaskun aikaan vaaleanpunaiselta, muulloin hyvin, hyvin vaaleanruskealta.

Mitä sitten jää jäljelle? No ainakin iso, ihana huone. 

Ja ainakin toistaiseksi myös tuo televisiokaappi, nähdäkseni tuohon samalle paikalle.

Pianokin jää, mutta se siirtyy kaiketi tuosta entisestä sijoituspaikastaan olohuoneen nykyistä ja alkuperäistä, keittiön vastaista seinää vasten.

Tuossa, missä yllä olevassa kuvassa on seinäkello, on jatkossa siis kahden oviaukon välinen tila. Siihen olemme ostaneet vaalean koivulipaston, johon kuuluu myös lipaston päälle tuleva kirjahyllyosa.

Kuten tässä vanhassa postauksessa kerron, olohuoneen sohvakalustoksi on tulossa Pormestari-kalusto, jonka toinen tuoli on myös tuossa ylhäällä olevassa kuvassa. Tuoleja on siis kaksi, ja lisäksi yksi kaksimetrinen sohva ja pyöreä tupakkapöytä. Niiden lisäksi meillä on vielä yksi loimukoivuinen lipasto, jonka ajattelin sijoittaa nurkkakamarin vastaiselle seinälle tuohon, missä alla olevassa kuvassa on tumma peilipiironki. Kattolamppu jää, koska se on sukukalleus, vaikka puoliso ei pidäkään siitä. En minäkään pidä pahkapöydistä.

Haluaisin olohuoneeseen ehdottomasti lukunurkkauksen, samaan aikaan sen ovien väliin tulevan lipaston kanssa ostetun ihanan jalkalampun ja nojatuolin. Siinä tapauksessa tuo nurkassa oleva kirjoituspöytä ei voi enää jatkossa olla tuossa, eikä se kyllä mahtuisi siihen oikein muutenkaan kun loimukoivupiironki on leveämpi kuin tuo nykyinen. Se, minkä haluan ehdottomasti kokonaan pois olohuoneesta, on tuollaisen sekalaista sälää sisältävän avohyllyn tuoma levottomuus.

Ja tuo talossa meidän muuttaessamme ollut, oranssiraitainen räsymatto muuttaa jatkossa joko yläkerran keittiöön tai kierrätyskeskukseen. Olohuoneeseen olemme jo sopineet hankkivamme jollain aikataululla (ja budjetilla) ison, aidon itämaisen maton, todennäköisesti Bukowskilta. Mattoja voi käydä kuikuilemassa tästä. Minä pidän eniten sellaisista, jotka ovat vähemmän punaisia, kuten vaikka tällaisesta:

Aika paljon on siis jo fundeerattu valmiiksi, mutta aika paljon vielä kysymysmerkkejäkin. Miten käy keinutuolin? Entä kirjoituspöydän ja tietokoneen, joille ei ole oikein mitään muutakaan järjellistä sijaintipaikkaa kuin olohuone? Entäs verhot? Minulla on säilössä ne fiikuksenlehtikuvioiset, ohuet sivuverhot, jotka olivat noiden pormestareiden kanssa samaan aikaan lapsuudenkotini olohuoneessa, mutta en ole niistä aivan vakuuttunut.

Oman haasteensa tähän mööpelien sijoitteluun tuo se, että olohuoneessa on hävyttömän vähän ehjää seinäpintaa, kuten tästä pohjakuvasta ehkä näkyy. Piirustuksesta poiketen keittiön ja olohuoneen välissä ei ole tuollaista komeroa muurin kupeessa vaan ovi, ja sen oven takana komerot. Olohuoneessa on iso ikkuna pihalle päin ja sen kanssa kulmaikkunan muodostama pienempi ikkuna naapurin Paulin suuntaan ja tosiaan kaksi ovea nurkkakamarista ja käytävästä vielä yhdellä seinällä. Ovia on rakastettu palavasti kun tätä taloa on suunniteltu.

Minä tuijottelin tänään olohuonetta sillä silmällä. Olohuoneessa oli sirkkeli sellaisten pukkien päällä, tai mikä liekään jalusta se on viralliselta nimeltään. Ja tämä laitos oli sijoitettu vinoon tuon kulmaikkunan eteen. Siitä sain idean, että jospa sen kaksimetrisen sohvan laittaisikin sillä tavalla vinoon, niin komeron viereen voisi jäädä tilaa tuolle pienelle kirjoituspöydälle. Toisaalta tämä iso all in one -tietokoneen ruutu tukkisi sitten puolet näkymästä pihamaalle. Ja Asko Avoniuskin toteaa: "Asetelkaa yleensäkin varovaisesti huonekaluja vinoon suuntaan. On nim. olemassa laki, jota aloittelijan olisi parasta suurin piirtein noudattaa; sen mukaan huonekalun asennon täytyy noudattaa huoneen ns. rakenteellisia viivoja - s.o. seinien suuntia, siis useinmiten suorakaiteen sivuja! - tai olla kohtisuorassa niitä vastaan."

Uskaltaako tässä nyt ruveta Askon teesejä rikkomaan, mene tiedä. Yksi vaihtoehto olisi laittaa sohva ikkunan eteen, missä se ennen olikin. Minä kaipaisin  kuitenkin olohuoneeseen enemmän sellaista pesämäistä kodikkuutta, joten tuo pormestari-porukka saisi olla melko läheisessä kontaktissa toisiinsa.

Puoliso totesi näihin pohdintoihin, että eikö sitä voi miettiä sitten kun remontti on valmis. Kuitenkaan ei osteta uusia huonekaluja vaan sijoitellaan näitä olemassa olevia paremmin uusiin tiloihin. Vaikea on noita mittasuhteitakaan hahmottaa, kun huone on näennäisesti avartunut hirmuisesti, mutta ei sinne ole lisää neliöitä kuitenkaan tullut muutamaa enempää.

Jos jollain sattuu olemaan sisustuksellista silmää, saa mieluusti vilkuilla sillä tähän suuntaan.

Erikoista remontointia

Meidän äiti oli tänään hoitamassa yhtä sairasta ja yhtä ei vielä sairastunutta lasta sillä aikaa kun uraohjusvanhemmat singahtelivat ympäri itäistä Suomea työasioidensa perässä. Uraohjukset ovat onnistuneet vuoronperään hoitelemaan sairastupaa nyt parisen viikkoa, joten yksi mummopäivä välissä lienee sallittu.

Kävimme näyttämässä mummolle illansuussa remonttityömaata. Keittiössä näyttää tältä, muurista on jo viime viikolla rapsittu täysin kopo, halkeillut ja jollain eksoottisella kipsimassalla paikkailtu rappaus irti ja ahkeroitu uusi tilalle:

Olohuoneessa taas on nyt tämännäköistä, välillä siellä kerkesi olla myös raakalautakatto kun styrox-levyt ja niiden turmelemat alkuperäiset Halltexit oli revitty irti. 

Tässä vielä lähikuvaa Halltex-katosta. Nämä ovat siis niitä perinnelaattoja. Joku joskus juksasi, että näissä olisi joku folio joka tekisi niistä sopimattomat perinnehippeilyyn tai hengittävään rakenteeseen, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa. Ehtaa puukuitulevyä ilman mitään nykyajan kotkotuksia.

Ainoa ero vanhoihin ja alkuperäisiin on se, että tuo laattojen viiste ei ole ihan niin jyrkkä. Mutta eipä se haittaa, kun näitä uusia on meillä koko olohuoneen katossa, muissa huoneissa on sitten ne alkuperäiset.

Niin joo, ehkä aiheellista julkaista myös kuva siitä, miksi emme toteuttaneet alkuperäistä suunnitelmaa ja ihan vaan kevyesti paklaamalla ja maalaamalla entisöineet styrox-katon alla olevaa alkuperäistä Halltex-kattoa:

Olisi saattanut tuossa pikku paklausoperaatiossa mennä sekä ikä että terveys. Turkasen styroxit. Ne ovat jo kaatopaikalla energiajaekasassa, enkä totisesti jäänyt niitä kaipaamaan.

Tässä vielä vähän kuvamateriaalia tältä illalta. Tuossa olohuoneen nurkassa, kuten arvata saattoi, oli siis alkuperäinen komeron paikka. Nyt siihen tulee minun vaatekaappini, pari kuvaa ylempänä olohuoneen seinään nojaa sen alkuperäisovi ja Vanahoo ossoo -varaosakaupasta kympillä hankittu yläkaapin ovi.

Mutta se tarina, mistä tämä postaus alkoi, ja miksi tämä on nimenomaan erikoista remontointia. Minä puuskahdin äitihahmolleni alakertaa katselmoidessamme, että me emme olisi IKINÄ saaneet tätä remonttia kahdestaan puolison kanssa tehtyä. Emme ikinä. (Ja se on totuus.) Puoliso säesti osuvasti toteamalla, että sen verran turnausväsymystä näistä kaikista tähänastisista remonteista on kertynyt, että on kyllä aikalailla takki tyhjä tämän remontin kanssa.

Eikä me olla kyllä juuri mitään tehtykään. Panu on nyppinyt siitä raakalautakatosta ziljoona naulaa ja purkanut olohuoneesta sähköt. Olemme kantaneet purkujätettä peräkärryyn ja vieneet kaatopaikkakuorman. Mitään siivoukseen viittaavaa ei tarvitse tehdä, nuo kaikki yllä olevat kuvat ovat remontti-Antin jäljiltä eli hän huolehtii kiitettävästi siitä, että työmaa jää päivän jälkeen siistiin kuntoon. Minä purin äsken itseni korkuisen pinon noita Halltexien tyhjiä pahvilaatikoita peräkärryn kaatiskuorma numero kakkoseen vietäväksi. Siinäpä se.

Ja siksi tämä remontointi on erikoista. Suorastaan ihmeellistä. Aamulla lähdet töihin, illalla tulet takaisin ja hellan muuri on rapattu. Tai aamulla lähdet, olohuoneessa on raakalautakatto, illalla tulet takaisin niin sinne on päivän aikana ilmestynyt valmis Halltex-katto. Käsittämättömän hienoa.

Varsinkin siksi, että me ei ikinä oltaisi jaksettu, ehditty, viitsitty tai avioeroamatta kyetty tekemään tuota remonttia. Mikä onni, että naapurista on löytynyt hyvä, osaava, luotettava ja asiakkaiden epäkonventionaalisia toiveita kuunteleva ja noudattava ammattilainen sitä remonttia tekemään.

Onnea on myös tuo sekä kuvissa että tosielämässä ihan valtavalta näyttävä olohuone. Ihmeen paljon onnistui pieni parin neliön suihkukoppi sitä kutistamaan. Nyt meillä on suorastaan sali. Jatkamme sen remontista raportointia taas pikimmiten, koska kuten näette, se remontti etenee perin sukkelaan.

Muutto.

Olen saanut koko syksyn ajan eri kanavia pitkin paljon viestejä teiltä, rakkaat lukijat. Viesteissä on toivottu, että päivittäisin useammin, tai että ylipäänsä edes joskus päivittäisin. Kiitos kaikista niistä viesteistä, on ollut häkellyttävää huomata, että tätä blogia kaipaa niin moni.

Blogin pitäminen on vähän niin kuin hampaiden... no, ei harjaus sentään, mutta ehkä lankaus. Jos sen ottaa ilta- tai aamurutiineihinsa, siitä on helppo pitää kiinni. Jos sen unohtaa kerran, unohtaa helposti toisenkin kerran. Päivä päivältä hammaslankaan tarttuminen muuttuu vaikeammaksi ja koko operaatio saa mielessä megalomaaniset mittasuhteet. Sehän vie aikaa. Tai hammaslanka on hukassa tai peräti lopussa. Tai ientä kolottaa. Tai. Moninaiset ovat selitykset, mutta lopputulos sama - hampaat jäävät lankaamatta, ja samalla tavalla jää myös blogi päivittämättä. Kun edellisestä päivityksestä alkaa olla kuukausi tai toinenkin, kynnys uuden postauksen naputtelemiseen on kasvanut ainakin puolen metrin korkuiseksi. Ja sitten sekin jää kirjoittamatta. Kuukaudeksi, toiseksikin.

Mutta nyt minä kirjoitan, ja aion tämän julkaistakin. Istun yksin olohuoneen lattialla ja katselen tätä näkymää:

Neljä ja puoli vuotta sitten muutimme keltaiseen taloon. Mietin silloin, että olohuone on ainakin niin ruma että se pitää aika pian remontoida omannäköiseksi. Karvatapetti ja mäntyviilukuvioinen kovalevy eivät sen neljän ja puolen vuoden aikana varsinaisesti tulleet esteettisiksi suosikeiksini, mutta yllättävän pitkämielisesti niitä on silti jaksanut tuossa katsella. 

Ja nyt on tyhjä olohuone, ja sen nurkassa kirpputorikasa. 

Olen ollut viime syksyn ja alkuvuoden poissa blogistani siksi, että olen käyttänyt nettiaikaani toisaalla. Kyllästyin jo viime kesänä totaalisesti keltaisen talon remonttien keskeneräisyyteen, sotkuun ja kaaokseen, koko kodin ja elämän sitku-vaiheeseen. Yhtenä iltana googlailin aihetta "valokuvien säilyttäminen", ja siitä alkoi suuri muutos. Suuri, mutta pienin ja varmoin askelin etenevä. 

Löysin nimittäin ensin ammattijärjestäjä ja life coach Sandy Talarmon (klik). Sandyyn tutustumisen jälkeen päädyin hänen Unelmien koti -verkkokurssilleen  ja sitä kautta kyseisen kurssin suljettuun Facebook-ryhmään. Siellä olen aikaani viettänyt silloin, kun tietokoneen kanssa olen nokakkain ehtinyt. 

Kirjoitan tästä nyt vähän arastellen ja ujona. Kaiken maailman life coachit ja elämäntapavalmentajat ja muut postmodernin yhteiskunnan uudet palveluammatit ovat tuntuneet minusta(kin) jotenkin vierailta. Että osataanhan tässä elellä ihan itsekin, maalaisjärjen ja mummon neuvojen varassa. Enää en ole sitä mieltä. Olen oikeastaan koko ajan vähän häkeltynyt siitä, miten pari-kolme oikeaa kysymystä kysynyt ihminen ja hänen kehittelemänsä kurssi ja perustamansa uskomattoman loistavia ihmisiä yhteen koonnut vertaistukiryhmä ovat aikaansaaneet meidän kotona todella ison muutoksen. Ei se muutos vielä ulotu kaikkialle, eikä se ole kääntänyt elämää sormien napsautuksella kaikin osin autuaaksi ja ihmeellisen ihanaksi. Mutta jotain se on kyllä kiistatta tehnyt. Jotain ihan näkyvää ja konkreettista.

Kuluneen syksyn ja talven aikana meidän yläkerran remontti on nimittäin kokonaan valmistunut. Sillä tavalla kokonaan että IHAN kokonaan. Kuuluisaa viimeistä listaa myöten. 

Jopa yläkerran vessa, joka aiheutti puolentoista vuoden ajan masennusta ja eripuraa, on nyt valmis. Siinä tosin auttoi aika paljon naapurin maksullinen remonttimies. Mutta ehkä se onkin osa sitä kaikkea oppimaani - viisautta on tunnistaa omien voimien ja ehtimisen rajat ja mahdollisuuksien mukaan hankkia apua niihin tilanteisiin. 

Tähän samaan jatkumoon kuuluu myös tuo otsikko: Muutto. Nyt on nimittäin niin, että kun tätä kirjoitan, on puoliso hakemassa lapsia mummolasta. Me olemme riehuneet täällä kahdestaan viikonlopun, ja tätä ennen vielä loppiaisviikonlopun, ja sen riehumisen tuloksena olemme virallisesti muuttaneet yläkertaan asumaan. Alakerrassa on olohuoneen kirpputorikasa, remppaimuri ja, no, se pakollinen jokaiseen muuttoon liittyvä viimeisten tavaroiden epämääräissotku keittiön hellan päällä. 

Olemme nukkuneet yläkerrassa jo melkein koko tammikuun ajan ja tästä päivästä eteenpäin muutamme sinne kokonaan asumaan. Tammikuussa teemme purkuhommia - hyvästi jää, mäntyviilukovalevy ja sen takana oleva suihkupömpeli - ja helmikuun alussa samainen naapurin remonttireiska tulee tekemään keittiön ja olohuoneen remontit. Niihin liittyy toki paljon muutakin kuin pintojen maalaamista, tapetointia ja uusia lattiapäällysteitä - sähkötöitä, huippuimuria, puhallinkonvektoria olohuoneen kattoon ja sen sellaista, monimutkaistakin. Jossain vaiheessa kuluvan kevään aikana muutamme yläkerrasta takaisin remontoituun alakertaan. 

Ja sitten ne kaikkein suurimmat on tässä talossa tehty. Toki kaikenlaista pienempää ja vähemmän tärkeää on vielä jäljellä, kellarin viimeistelyä ja ensi keväänä loppujen ikkunanpuitteiden nyhertämistä, mutta mitään remonttirintamalla suuria tekosia ei meillä ole enää tällä kierroksella jäljellä. Putkiremontit, lämmitykset, pyykkituvat kellariin, saunat, ulkomaalaukset, ikkunaremontit, ja sitten vielä nämä sisätilat ylhäällä ja alhaalla - ne ovat kaikki valmiina. 

Vaikea sitä on todeksi uskoa. Ja vähän pelottavaakin ajatella, mihin sen kaiken ajatusenergian ja nämä viikonloput sitten käyttää, kun ei tarvitsekaan enää miettiä keskeneräisyyksiä koko aikaa. No, sitten vaikka se väitöskirja seuraavaksi. Höm.

En tiedä, millä aikataululla raportoin blogiin valokuvien kanssa kaiken sen, mitä tapahtui viime syksynä. Raportoin kuitenkin, sen lupaan. Nyt olen päässyt sen suurimman kynnyksen yli ja osaan räpsiä kuvia pädillä ja pienentää niitä Bloggeriin sopivaksi - sikäli päivityksiä voisi olla luvassa piankin. Jos pyrkisin ensin johonkin säännöllisyyteen ja yrittäisin kirjoitella vaikka kerran viikossa? 

Nyt kuitenkin sen keittiön hellan päällisen ja loppujen muuttosotkujen kimppuun. Seuraavaksi lienee asiallista esitellä meidän uusi koti, väistötila tuolla vintissä!

Ai niin, ps. Meille kuuluu noin muuten ihan semmoista tavallista hyvää. Töitä ja päivähoitoa ja maksalaatikkoa ja jauhelihakastiketta. Pikku kakkosta ja lumiukkoja ja vähän jo lasten harrastusrumbaakin. Välillä riidellään, välillä ollaan sovussa keskenämme. Ja välillä käydään Urpolanlammen jäällä luistelemassa. 

Olohuoneen tapeteista

Olen ollut jokseenkin pintaremontointiahdistunut, koska minun on helpompi sopeutua annettuihin olosuhteisiin kuin luoda niitä olosuhteita itse. Otetaan nyt vaikka tämä olohuoneen tapetointi: 70-luvun karvatapetti ei saa jäädä, vaikka miten olisi ajallinen kerrostuma. En halua katsella tuon sortin ajallista kerrostumaa kodissani. Tuolla se pilkottaa radion takana mukaviattoman näköisenä, näkisittepä livenä.

Tämä tarkoittaa sitä, että jostain on löydettävä uusi tapetti. Tapettivalikoimat ovat kuin Pandoran lippaan aukaisisi - silmille pomppii kolme miljoonaa erilaista vaihtoehtoa joista yhdestäkään ei sitten lopulta tiedä että miksi tämä olisi parempi kuin se toinen.

Päätin helpottaa urakkaa ensinnäkin sillä, että ei edes yritetä mennä merta edemmäs kalaan ja lähteä tutkailemaan mitään ruotsalaisia tai brittiläisiä valikoimia. Suomalainen Tapettitalo saa luvan olla tapettitoimittajamme. Olkoonkin, että Panu Kaila, jonka toki pitäisi ainakin kaikkien modernimman remonttityylin kannattajien mukaan olla meidän huushollissa jonkinlainen jalustalle nostettu oraakkeli, jonka jumalaisia ilmoituksia on toteutettava pieteetillä, ei suuresti arvosta noita tapetteja kun niissä on nykyään muovinen kelmu pinnassa. Minä en jaksa murehtia moista, luotan valmistajaan, joka sanoo näin: Myönnytys nykyajalle on, että paperisen tapetin päälle ajetaan aivan ohut kerros muoviainesta, jolloin saadaan kevyttä pyyhkimistä kestävä tapetti. Tapetti säilyttää kuitenkin hengittävyytensä, koska liitu on karkeata kiviainesta, joka rikkoo muovikalvon ja päästää siten kosteuden haihtumaan tapetin läpi. Muoviainesta on ainoastaan muutama gramma neliömetrillä, ja se on samaa koostumukseltaan kuin elintarvikealalla käytetty. Tapetit eivät ole muovitapetteja.

Meidän mökissä suurin pieleen menon mahdollisuus olohuoneen tapettivalinnassa olisi minusta se, että räväyttäisimme seinään jonkun sellaisen tapetin, joka irrottaisi olohuoneen alkuperäisissä kuoseissaan seinien osalta säilytettävistä muista keskikerroksen huoneista. Kyllähän vaikka joku kaikkien tuntema Kiurujen yö on kiistatta 50-luvulla suunniteltu tapettimalli ja sikäli olisi ihan aikakauden mukainen. Mutta todennäköisyys sille, että sekatavarakauppias Mikkelin Kattilansillasta olisi 50-luvulla tempaissut seinälleen moiset korskeat kiurut, on aika olematon. Siksi minun meistä pitää noudattaa olohuoneen tapetissa enemmänkin "mitä mummo valitsisi" -lähestymistapaa. Toki tapetti voi siinä samalla miellyttää myös omaa silmää. 

Sain muistaakseni rintamamiestalo-foorumilta, jossa tätä samaa pintaremonttituskaa ulos ulvoin, hyvän vinkin että pitäisi ensin päättää lattia ja vasta sitten tapetti. Se olikin hyvä vinkki sikäli, että meidän nykyisen lattian linomaton kanssa yksi yhteen olevaa mattoa ei ole olemassa. Haalean kaakaon värisen lattian sijaan on joko vahvemman kaakaon tai harmaamman värinen lattiamatto, joista olemme kaiketi kallistumassa sen vähän harmaamman puoleen. Tästä kerron lisää tuonnempana. 

Mutta se lattian väri tosiaan vaikutti tapetin väriin. Kerran jo päätettiin, että Tapettitalon valikoimista Jukka Pellisen suunnittelema Bownet olisi meidän tapetti. Siis tämä:

Mutta ei se sitten sopinutkaan yhtään siihen lattiaan. Ja tällä hetkellä tuntuu, että olemme tilanteessa, jossa...no, jossa tilanne on tämä: 

Siinä valikoimaa salamavalolla, ja tässä samat mallit ilman salamaa: 

Suurimmassa osassa noista kauniista tapeteista on se vika, että niissä on minusta liian iso kuvio meidän pieneen olohuoneeseen, jossa on vielä hyvin vähän sitä ehjää seinäpintaa. Tai sitten ne ovat liian ruskeita. Tai liian kukikkaita. Tai muuten vaan liian selvästi "Hei, olen tapetti, huomaathan minut!!!" -tyyppisiä huudahduksia huudahtelevia. En halua tapettia, joka hyppii silmille. Haluan tapetin, joka sulautuu seinään kuin olisi aina siinä ollutkin. 

Noista yllä olevista malleista tällä hetkellä johtaa tapetti, jonka oikea nimi on Asteri, mutta joka meidän huushollissa kulkee nimellä "kukikas aivo". 

Se näyttää kauneimmalta sen ehkä jo valitun harmaamman olohuoneen linoleumin kanssa. Laitan kuvan siitä kunhan kerkiän päiväsaikaan kuvaamaan. 

Niin, nimi "kukikas aivo" tulee siitä, että yksi vaihtoehto oli jossain vaiheessa myös tapetti nimeltä "Marmori", joka sai kuviointinsa ansiosta hyvin pian lempinimen "aivo". Tuossa Asterissa on jotain samaa, mutta selvästi näkyvämmät kukkakuviot.

Oikeastaan tämä on asia, jota on ihan turha edes vatvoa. Teimme taannoin työnjaon, jonka mukaisesti minä saan valita keittiön lattian ja puoliso saa korvaukseksi valita olohuoneen tapetin. Luulen, että hän on jo melkolailla päätynyt "kukikkaaseen aivoon". Mikä on ihan hyvä, koska se vaikuttaa hyvältä tapetilta juuri meille: Mummo luultavasti tykkäisi, ei liian moderni, taiteellinen tai hippi, ei toisaalta kuitenkaan mikään ihan krumeluurikukkanenkaan. 

Sitä paitsi sillä on hyvä lempinimi. Ja se on tapetin valinnassa ihan yhtä hyvä kriteeri kuin mikä tahansa muukin. 

Kirjoille hylly

Siirretäänpä hedelmälliseksi osoittautunut Facebook-teema tänne blogin puolelle niin ehkä keitos mehevöityy lisää.

Aihe on lyhykäisyydessään se, että meille pitäisi olohuoneeseen saada kirjahylly. Ja nyt tarkoitan siis hyllyä kirjoille, ei mitään televisiotaso-baarikaappi-kummilastenkuvat-aaltovaasi -huonekalua. Kirjoja on arviolta parikymmentä pahvilaatikkoa ja ne majailevat tällä hetkellä osin pahvilaatikossa, osin vinttiin siirretyssä kirjahyllyssä joka esitellään tarkemmin tässä postauksessa.

Kirjahylly on tulossa tuohon nurkkaan, jossa nyt on tuollainen huuto.netistä hankittu väliaikaishylly. Siihen mahtuu parisen metriä hyllyä kaiken kaikkiaan ennen kuin ovi tulee vastaan. Toisaalta ovenkin voisi ylittää kirjahyllyllä ja jatkaa vielä yhden hyllykokonaisuuden verran nurkkakamarin ja käytävän ovien väliin. Mene tiedä.

No, millainen kirjahylly. Tarpeetonta sanoa, että kaikki modernit lastulevyviritelmät, Ikean Billyt sun muut nykyajan vempeleet ovat poissuljettu vaihtoehto. Uustuotantovaihtoehtoina ajattelin vaikka nyt Boknäsin valmistamia lasiovellisia hyllyjä - niitähän valmistaa useampi muukin puulaaki Suomessa - tai sitten ihan perus-Lundiaa myös lasiovilla. Boknäsiä toki ilman sitä massiivista sokkelia ja ylälistaa, se on meidän taloon liian pompöösi tyyli.

Toinen vaihtoehto olisi löytää jostain vanha, sopiva kirjahylly tai vanhat sopivat kirjahyllyt. Toistaiseksi etsintä on ollut tuloksetonta, vaikka useampikin kirjahyllyn nimikettä kantava kapine on tullut huusholliin haalittua.

Kolmas vaihtoehto on Handmade by Panu.

Pitänee ehkä valottaa vähän sitä, millaisia ominaisuuksia kirjahyllyllä pitäisi olla. Sen pitäisi

- ulottua kattoon asti, koska olohuone on aika pieni ja siellä on hyvin vähän yhtenäistä seinäpintaa kolmen oven ja kolmen ison ikkunan takia. Piano vielä varastaa ison osan seinänvieruspaikoista. Matalampia hyllyjä pitäisi olla enemmän kuin tilaan mahtuu, jotta kaikki kirjat saisi soviteltua esille. (Kirjoistahan ei voi luopua. Paitsi ehkä yhteensä kolmesta, ja koska se ei ratkaisisi tilannetta suuntaan eikä toiseen, on paras olla luopumatta niistäkään.)

- olla kaunis katsella. Ja sopia muuhun mummolan perintösisustukseen.

- koostua varsinaisten hyllyosien lisäksi myös ovellisesta alaosasta. Ovien taakse piiloon voisi laittaa tavaroita kuten Afrikan tähti, Rumat Mutta Tarpeelliset Mapit ja mappien ulkopuolella vellovan paperisäläkaaoksen. Minä tulen aina ja ikuisesti olemaan ihmispolo, jonka ympärillä ajelehtii selluloosasta valmistettua kaaosta. Olen perinyt ominaisuuden äidiltäni ja hyväksynyt sen osana minua, parempi hankkia mööpelit sen mukaan.

- olla mielellään varustettu lasiovilla. Tämä useamman vuoden jatkunut sisustustyyli nimeltä "remonttia odotellessa" on saanut ainakin minut kaipaamaan lopputulokselta jonkinmoista siisteys ynnä helppohoitoisuus -kombinaatiota. Toki estetiikka edellä mennään, mutta jos kirjat olisi mahdollista säilöä pölyltä piiloon niin mielelläni sen tekisin.

- olla tosiaan kirjahylly. Eli topakka, jämäkkä ja tukeva. Kaikki 50-60-lukujen sisustuslehdet ovat täynnä niitä kauniita kuvia, joissa olohuonetta koristaa ilmava ja kevyt hyllyrakennelma, jolle on aistikkaasti koottu muutamia kirjoja, muutamia koriste-esineitä eikä sitten muuta. Siis tyyliin tämä, kuva on anastettu Jyväskylän taidemuseon Oravien aarteita -sivustolta.

Jos googlaa "60-luvun kirjahylly" niin ensimmäisinä tuloksina tulee vastaan niitä mukavan näköisiä, tiikkiä ja metallia yhdistäviä kirjahyllyjä, jollaisia meilläkin on vintissä muistaakseni parisen kappaletta. Ne ovat kivoja ja kauniita, mutta täysin hyödyttömiä kirjahyllykäytössä. Jos ne änkee täyteen kirjoja, ne menettävät ulkonäkönsä ja alkavat huojua ja tutista. Eivät siis sovi ratkaisuksi ongelmaan.

Kävin tuossa eilispäivänä nykimässä sekä Boknäsejä että Lundioita paikallisissa huonekalukaupoissa. En oikein vakuuttunut. Boknäs vaikutti hyperkalliiseen hintaansa nähden jotenkin kuitenkin kompromissiratkaisulta - jos kirjahyllyyn sijoittaa tonnikaupalla euroja, pitäisi sen kyllä sitten olla just eikä melkein. En tiedä, mikä se häiritsevä juttu niissä on, ehkä kuolleen teolliselta vaikuttava pintakäsittely tai mikä liekään. Lundiat puolestaan eivät herättäneet tunteita oikein mihinkään suuntaan, ja nekin maksavat sen verran paljon että saisivat kuitenkin ihan mielellään niin tehdä. Siis lähettää jotain fiboja sinne asteikon positiiviseen päähän.

Facebook-keskustelussa suositeltiin kolmen edellä esitetyn vaihtoehdon lisäksi myös vaihtoehtoa "paikallinen puuseppä". Vaan minä kun en niiden kanssa asioi. Soitin valehtelematta jokaisen seutukunnan puusepänretaleen läpi kun meillä oli joskus sellainen ajatus, että vuokralaisen ovi ja autotallin ovi pitäisi tehdä uusiksi. Kipitin kerta toisensa jälkeen töistä avaamaan ovia puusepille, jotka vuorotellen jättivät saapumatta sovittuun aikaan, eivätkä toki koskaan ilmoittaneet syytä saapumatta jättämisilleen. Tästä aiheutunut kimmastus pääsi jopa lehteen.

(Vuokralaisen ovi on muuten kunnostettu. Ulkopuolen lahot paneelit vaihdettiin uusiin, paneelin taakse lisättiin eristeeksi 12 millin Tuulileijona-levy, ovi maalattiin Uulan pellavaöljymaalilla. Operaation suorittivat viime kesänä puoliso ja appiukko, minä maalasin. Autotallin ovi on kunnostuslistalla ensi kesänä. Sen tekevät puoliso ja appiukko, minä maalaan. Meni usko rakennusalan yrittäjiin taas kerran, eikä ole palautunut. Onneksi on näitä kotitarvepuuseppiä.)

Takaisin kirjahyllyhin.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen vaihtoehto Handmade by Panu on alkanut houkuttaa entistä enemmän.  Pitäisi vain tietää, millainen hylly, ja luultavasti luopua niistä lasiovista, koska puoliso ei ehkä jaksa kaiken muun remonttitoimen ohessa ryhtyä moiseen nyhertelemiseen.

Siinä alussa mainitussa Facebook-keskustelussa sitten vinkkasi minulle yksi entinen työkaveri, että on olemassa sellainen kuin Huonekaluliike Laakkonen, joka tekee tilaustyöstä kirjahyllyjä. Minä sinne oitis katsomaan.

Se unelmien kirjahyllyhän olisi siis tällä hetkellä osapuilleen tämä. Pikkuisen pois tuosta noita krumeluureja niin a vot. Mutta idean tästä varmasti saa:

Kuva: Bukowskis Market

Ja kas, tuolla Laakkosen sivuilla oli yksi jos toinenkin hylly, jossa on jotain samaa, jotka ovat silti ihan helposti Panun kotiverstaan taidoilla ja työkaluilla toteutettavissa ja jotka sopisivat ainakin minusta ihan hyvin meidän olohuoneeseen. Tässä kuvakavalkadia, kaikki kuvat ovat Laakkosen sivuilta: 

Simppeli, mutta tuo ylöspäin kapeneva muoto on kiva.

Tämä ilman tuota kulmapalasta olisi sellainen, jonka ottaisin vaikka saman tien. Nuo pyöristetyt yläosat ovat kivat ja niissä on sitä henkeä, mitä haen.

Tämä on enemmän kuuskytlukua, mutta ideana hauska. Ehkä ilman noita vitriiniovia kuitenkin, mutta alhaalla voisi olla tuollaiset liukuovet. 

Semmoista pohdintaa. Mutta nyt ottaisin mielelläni vastaan kommentteja - tuleeko kenellekään mieleen, missä 50-luvun kulttuurikodeissa säilytettiin kirja-arsenaalia? Myös kaikenlaisia muita kirjahyllyideoita olisi kiva lukea, ja nähdä linkkejä toteutuksiin. 

Oodi linoleumille eli olohuoneen ja keittiön lattioiden uusi tuleminen

Olen harrastanut koko syksyn mielikuvaremontointia keittiössä ja olohuoneessa. Remontointini on perustunut lähinnä sille ajatukselle, että jos tarpeeksi paljon etukäteen pähkäilen ja pohdiskelen, on lopulta ensi keväänä helppoa (!) ja nopeaa (!!) surauttaa kyökki ja olkkari uuteen uskoon.

Tiedän, että olen väärässä.

Mielikuvaremontoin silti.

Haastavaksi tämän homman tekee todellakin se, että olen hyvin surkea tekemään päätöksiä minkään sisustus- tai väriasian suhteen. Keittiön seinä oli helppo - värikartasta piti jaksaa sitkeästi etsiskellä niin löytyi sama sävy kuin nykyisessäkin seinässä. Katot ovat helpot - keittiön Halltex-laatat täytyy vain maalata valkoisiksi. Olohuoneessa yritämme pelastaa alkuperäiset Halltexit nykyisen styrox-laatoituksen alta. Tässä kuva nykytilanteesta:

Mutta loppu olikin vaikeaa. Olohuoneen tapetti aiheuttaa edelleen keskivaikeaa hengenahdistusta, vaikka olen päättänyt, että sen on vaihtoehtojen karsimiseksi löydyttävä Tapettitalon valikoimista. Ja sitten ovat vielä lattiat.

Olohuoneessa meillä on siis samanlainen beessinharmaa linoleummatto kuin eteisessä ja kamareissakin. Olohuoneen matto poikkeaa muista huoneista niin, että se on paljon huonommassa kunnossa, läpitahraantunut ja saumoista repsottava. Lisäksi olohuoneen nurkan suihkupömpelin alta on revitty koko matto pois. Olohuoneen linoleumin säästäminen ei siis ole vaihtoehto. Vaikka se tässä kuvassa näyttääkin ihan siistiltä ja sievältä.

(Niin, vihreä-oranssin karvatapetin lisäksi olohuoneen seinästä lähtee tuo. Tuo, tuo, tuo... He/she-who-shall-not-be-named. Viilukuvioitu mikälie levy. Sanokaa minun sanoneen, että lattialaminaatit näyttävät yhtä säpäköiltä 30 vuoden kuluttua.)

Keittiön muovimaton säästäminen ei myöskään ole vaihtoehto. Kuva puhuu enemmän kuin tuhat aiheesta ikinä kirjoittamaani sanaa. Uhhuhhuhhuhhuh, Anni, minkä menit tekemään. Valitsimme minkä tahansa lattian keittiöön, tulee olemaan mahdotonta löytää yhtä hallitsevaa elementtiä:

No niin, kauhistelut sikseen ja asiaan.

Meillä oli tarkoitus ottaa keittiöstä ja olohuoneesta esille alkuperäiset lautalattiat, jotka sekä perimätiedon että noiden mattojen alta kuultavien ääriviivojen perusteella piilossa majailevat. Lattiat oli tarkoitus maalata vanhahtavan vaaleanruskeiksi Uulan värisävyllä Kaakao. Näin siitä huolimatta, että alkuperäiset puulattiat on käsittääkseni lakattu. Minä pidän enemmän maalatuista puulattioista, ihan vain siksi.

Sitten tuli uusi ajatus, jonka esitti muuan Pekka. Ajatus kumpusi siitä, kun nau'uin lattiaremontin ikävyyttä - sekä olkkarin linomatto että keittiön muovimatto on liimattu kokonaan kiinni lattiaan ties millä tökötillä, joten ensin pitäisi irrottaa tökötti ja sitten hioa lattiat, jotta ne voisi maalata. Työn määrä on kauhea ja pölyn määrä sitä luokkaa infernaalinen, että sitä löytyisi vielä ensi vuosisadalla jostain kolosesta jos hiomahommaan jouduttaisiin.

Ja siihen se Pekka muina Pekkoina ehdotti, että mitä jos laitatte vaan uuden linoleumin.

Ja me että miten ei tuota itse keksitty!

(Nyt tulee se lupaamani oodi.)

Linoleumi on ekologista - se valmistetaan luonnonaineista, pääosin se koostuu juuttikankaan päälle kerrostetusta pellavaöljystä ja hartsista. Linoleumi on mukavaa - jos linolattialla istuu, istumakohta lämpiää kankun alla. Tai jalankin, miksei, jos ei harrasta lattioilla istuskelua. Linoleumi on meidän talon aikakauden tyyliin sopivaa - miksei se puulattiakin, mutta meidän talossa on jo linomattoa osoituksena aikojen paranemisesta ja köyhän lautalattian peittoon saamisesta. Ja linoleumi on aivan uskomattoman paljon aikaa, hermoja ja pöllyytystä säästävä - vanhojen mattojen kuorimisen jälkeen alustalle voi levittää uuden linomaton paljon vähemmällä vaivalla kuin puulattioiden esiin kuoriminen vaatisi.

Olenkohan väärässä, mutta tuntuu, että koko linoleumi on vähän niin kuin unohdettu lattiapäällyste tätä nykyä rintamamiestaloremonteissa? Voi tietysti olla, että hinta selittää jotain - on sen neliökustannus aika eri luokkaa kuin halvan laminaatin. Mutta on se kyllä materiaalinakin aivan eri luokkaa kuin  paraskaan laminaatti.

Olen tässä nyt googlaillut linomattoja edestakaisin ja käynyt jopa rautakauppakierroksella asti, eli tässä ollaan liikkeellä ikään kuin tositarkoituksella. Forbo vaikuttaisi tarjoavan laajimman kuosi- ja värikirjon ja valikoima tulee sikäli tarpeeseen, että haluaisin löytää olohuoneeseen mahdollisimman lähellä alkuperäistä sävyä ja kuosia olevan uuden linomaton.

Keittiö on sitten se vaikein. Siellä pitää lähteä puhtaalta pöydältä. Olen ehkä vähän sitä mieltä, että 30*30 -ruudullinen lattia kahdella värillä olisi aika hieno. Ei mustavalkoista tai muuta vastaavaa kauhean voimakasta tai hallitsevaa - hallitsevien keittiönlattioiden aika on talossamme ohi. Mutta kahdella vaaleahkolla, toisistaan kuitenkin poikkeavalla sävyllä ruudutettu lattia... en usko, että se olisi ollenkaan hullumman näköinen.

Vai olisiko? Tulisiko ruutua liikaa, jos katon lisäksi lattiakin olisi ruudullinen? Alkaisiko kyökki muistuttaa amerikkalaista 50-luvun dineria mikkeliläisen 50-luvun rintamamiestalon sijasta? Yritän tässä tehdä näitä tapetti- ja lattiapäällystevalintoja vähän silläkin meiningillä, mitä talon edellinen valtiatar olisi valinnut. Minua pelottaa eniten se, että pihan puoli talosta - siis ne keittiö ja olkkari - eroaisivat remontin jälkeen ratkaisevasti kadun puolesta, eli nykyasuun jätettävistä kammareista.

Tässäpä pohdintaa. Palaan asiaan niin pian kuin voin selventävän kuvamateriaalin kanssa.