Vierailin nyt ensi kertaa Tukholmassa Formex-messuilla. Näistä messuista olen haaveillut jo muutaman vuoden ajan, mutta nyt vasta kalenteristani löytyi sopiva parin päivän aukko messureissulle.
Lensimme ystäväni kanssa tiistai iltapäivällä Tukholmaan, ja yövyimme Södermalmilla. Illalla teimme pienen kävelykierroksen, ja illastimme paikallisessa italialaistyylisessä ravintolassa. Kauneusunet tuli vedettyä pylvässängyssä kaakeliuunilla varustetussa huoneessa. Malmgård -hotelli tarjosi siis vanhan talon viehätystä leveine lattialankkuineen ja kaikkineen.
Keskiviikko aamuna olimme hyvässä viereessä aloittamaan messukierroksemme. Aloitimme A-hallin tutuista ja tuntemattomista brändeistä. Jo herttasen valikoimasta löytyvät brändit katsastin melko pikaisesti. Formexin tarjonnasta löytyi minulle iso liuta aivan uusia tuotemerkkejä, ja näiden kiinnostavien tuttavuuksien parissa vierähti tovi jos toinenkin.
Herttaselle on tulossa näiden messujen saldona ainakin ekologisia tuoksutuotteita aivan uudelta ruotsalaiselta pieneltä brändiltä, printtituotteita niin ikään ruotsalaiselta designerikaksikolta, hauskoja tarjottimia ja tyynyjä pastellisävyissä, täydennystä laadukkaisiin kodin puhdistustuotteisiin, pellavalakanoita sekä piensisustustuotteita kahdelta kivalta brändiltä.
Messuilla oli kiva nähdä myös tiettyjä tuotteita minulle jo tutuilta brändeiltä ihan livenä. Ainakin Nordalin mustat aterimet ja Merakin muutamat uutuus tuotteet tulevat ilmestymään herttaselle kevään aikana.
Yleisesti ottaen sisustustrendeihin pukkaa selkeästi boheemimpaa ja rennonpaa otetta. Tanskalaiset tutut sisustustalot kuten House Doctor olivat rakentaneet osastonsa aiempaa laajemmalla väriskaalalla, ja erilaisten sävyjen yhdistely sekä asettelu vaikutti milteinpä vapaamuotoiselta. Tarkkaa harkintaa tuo rento meininki on taatusti taustalla vaatinut, mutta lopputuloksessa oli mukavaa kerroksellisuutta ja elämää.
Värisävyissä oli vahvasti mukana vihreä. Metallisävyt (kupari, messinki / kulta) olivat vielä menossa mukana, mutta ei enää mielestäni niin suuressa roolissa. Maanläheisiä väriskaalojakin löytyi kivasti, ja vaaleanpunainen vilahteli varsinkin tekstiilipuolen sööttinä kevennyksenä. Materiaalipuolella keramiikka on selkeästi nousussa, ja astioihin se tuo perinteikkään oloiset mukit, lautaset ja kulhot takaisin.
Sen verran tuli tuota inspiraatiota ladattua messujen merkeissä, että herttasesta saattaa kohta pullahtaa ehta sisustuksen tavaratalo. Ideoita on siis vähintäänkin yhden tavaratalon verran, mutta ehkä lompakon painelu otsaa vasten saa realiteetit muistumaan mieleen, ja etenen herttasen kasvun kanssa pienin sievin askelin. Seuraaviin steppeihin on valikoitunut mukaan mukavia uutuuksia kiinnostavilta suunnittelijoita ja pieniltä aidoilta tavarantoimittajilta.
Asiaa koiranruuista | WATW
-
Wednesday around the world
Hakusessa kivan pieniä koulutusnameja? Onko millä merkillä ja mistä
saatavilla? Nyt on käytössä Mustin ja Mirrin irtotuottei...