.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkku. Näytä kaikki tekstit

8.10.2016

Blogirientoja

Viikonloppua! Lauantaisen illan tullen on kiva katsella kuvia puhelimen muistilta ja kameran kortilta. Viikolla olen ehtinyt piipahtamaan muutamassakin blogiriennossa, joten syksyn merkit ovat selvästikin ilmassa myös blogiaktiviteettien muodossa.

Keskiviikkona lähdin tutustumaan Dysonin uusiin tuotteisiin. Näistä kiinnostavin oli eleetön ja toimiva led-tekniikalla toteutettu pöytävalaisin. Valaisin on itse asiassa hyvän ja oivaltavan designin tulos tekniikkaa unohtamatta. Valaisimen juju tulee parhaiten esiin ihan livenä koettuna, sillä korkeussäätö sekä valon voimakkuuden säätäminen toimii todella vaivattomasti.

Torstai-iltana tieni vei jälleen Helsingin suuntaan, sillä Svanefors -sisustusbrändi sekä heidän naapuristaan löytyvä muotiliike Malou C olivat kutsuneet bloggaajia tunnelmoimaan syksyä ja jopa hippusellista joulua. Svanefors on ollut minulla mielessä ihan herttasenkin valikoimaan asti, ja nyt sain samalla kertaa tilattua hieman mattoja, tyynynpäällisiä sekä piensisustustuotteita herttasen syysvalikoimaan. Kuormaa odotellessa!

Perjantaina työpäivän jälkeen alkoi olemaan takki tyhjä viikon kuvioista, mutta tunteroinen omaa aikaa hyvän kahvin sekä muutaman sisustuspuodin parissa saivat jälleen akkuihin hieman lisää virtaa. Tämän jälkeen suuntasin tossut kohti perinteikästä Salve -ravintolaa. Salvessa oli koolla joukko 40+ bloggaajia, eli pääsimme maistelemaan muutamia Salven annoksia. Nokan eteen ilmestyikin uunissa paahdettu ruisleipätikkuja (tuhdilla valkosipulilla hyöstettynä), suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa sekä lautasellinen lohikeittoa. Illanvieton viimeisteli marjainen jälkiruoka-annos.

Tämän jälkeen olinkin valmis hyppäämään maitojunaan ja huristelemaan kotitien suuntaan. Nyt lauantaina puuhailin intopiukkana herttasen puodilla. Kyllä tuo puotipuksun työ on niin rentouttavaa puuhaa viikolla tekemäni konsultin homman vastapainoksi. Sisustuskaupassa alkaa selkeästi loppuvuoden sesonki tehdä tuloaan, ja säpinää onkin taas luvassa jos jonkinlaista.

Rentouttavaa sunnuntaita!



16.4.2016

Mun

Kerran vuodessa jokaisella on se ihan oma omituinen päivä. Tämä päivä on minun. Ja ehkä muutaman miljoonan muunkin, mutta silti jokaiselle myös se ikioma. Lapsena omat syntymäpäivät saivat hymyn huulille heti aamusta. Pienet juhlat olivat kenties tiedossa ja hieman muistamisia läheisiltä lahjojen muodossa. Näin aikuisiällä varsinaisella juhlinnalla tai lahjoilla ei ole kummoista merkitystä, mutta kivahan tämä on joka tapauksessa kakkukahvit keitellä ja vastaanottaa onnentoivotuksia.

Aurinkoisia hetkiä!



16.8.2015

Mummin mustikkakakku

Unelmien Talo ja Koti -lehden sivustolla oli kivan kuuloinen mustikkakakkuohje. Sunnuntai tuntui vaativan makaronilaatikon jälkkäriksi jotain hyvää, ja tämä mustikkakakku lähti sitten testaukseen.

Ohje on helppo, ja riittää, että kotona on perus raaka-aineita kuten jauhoja, munia, voita, sokeria ja niin pois päin. Mustikoita ei sovi tietystikään unohtaa. Ohjeessa neuvotaan käyttämään tuoreita mustikoita, ja näin tein minäkin.

Noudatin (kerrankin) lehden reseptiä varsinaisen kakun osalta sangen täsmällisesti. Meillä kakku paistui noin 45 minuuttia 170 asteen kiertoilmauunissa. Jäähdytyksen jälkeen kakun päälle tuli kuorrutus. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin yksi desi raaka-aineita, mutta itse en halunnut säilöä jääkaappiin avattua kermaa, joten tein kuorrutteeksi 2 desiä vispikermaa, 2 desiä tomusokeria ja 200 grammaa vaniljatuorejuustoa. Puristin hieman limen mehua makuaineeksi kuorrutteen sekaan (koska pöydällä väijyi puolikas viaton lime). Lopuksi hain puutarhasta mintunlehtiä, ja ne päätyivät mustikkakakun koristeeksi sekä vesikannuun.

Kakku sai vetäytyä hetkisen vielä jääkaapissa. Ilman kuorutetta kakkua voisi syödä miltein käsin kuivakakun tapaan. Mustikat toki tuovat kakkuun kivaa kosteutta.

Kahvihetki oli siis valmis alkamaan!

PS. En muuten lapioinut koko kuorrutemäärää kakun päälle, vaan käytin kuorrutukseen reilu puolet tekemästäni kuorrutteesta. Loput laitoin erilliseen kulhoon santsailuja varten. Kannattaisi muuten varmaan tehdä kuorrute erilliseen tarjoiluastiaan, jos tekee kakun edellisenä iltana ja tarjoilee sen vasta seuraavana päivänä vieraille (tai tutuille).

Mustikka on pop! 

 




19.6.2015

Syömisiä

On se kumma, kun  joka päivä pitää syödä. Ja kun pitää syödä, niin sen murkinan täytyy olla hyvää. Hyvä ei ole vaikeaa, eikä kallista. Ihan sellaista tavallista ja arkistakin, mutta mielellään kauden raaka-aineista. Kesäaikaanhan tuo ei ole temppu eikä mikään. Talvella saa sitten keplotella enemmän ja tukeutua tuontitavaraan.

Muistetaan siis nauttia! Välillä pikaruokaa on eilisen päivän perunat ja pala lohta, joista syntyy joku salaatin tapainen. Naapurista kun saa nipun raparperia, niin se on puolestaan piirakan paikka. Tuhti raparperipiirakka syntyi muuten tällä ohjeella. Piirakasta tuli hyvä, mutta mietin jälkikäteen josko hieman vähemmälläkin maitotuotteiden määrällä olisi pärjännyt. Ohjeessa oli nimittäin piimää, maitorahkaa sekä kermaviiliä. Yksittäinen piirakan palakin oli tosi painavaa tavaraa.

Kirsikoita, mansikoita ja muitakin marjoja saadaan pikku hiljaa. Jopa meidän oman pihamme pensaat ja puut näyttävät tuottavan ensi kertaa vähän reilummin satoa. Kasvihuoneessa meillä on paria eri tomaattia ja chiliä, joten ryytimaan lisäksi meillä on kohta myös kelpoja salaattitarpeita.







23.6.2014

Jauhottomat muffinsit: maapähkinävoi & banaani

Moni on ehtinyt jo kokeilemaan lettuohjetta, johon tulee vain kananmunaa ja banaania. Hieman samaisella linjalla ovat nämä jauhottomat muffinsit, joihin tulee vain viisi raaka-ainetta. Ainekset sekoitetaan kunnolla yhteen vaikka blenderillä, ja kaadetaan vain vuokiin. Muffinsien valmistus ei siis vaadi mitään erityistä leivontakäpälää, eli taikinan kuohkeus tai vatkaamisen jalot taidot eivät tämän reseptin kanssa pääse loistamaan. Muffinsien maku oli oikein hyvä, ja mikä parasta, nämä leivonnaiset sopivat myös gluteenittoman ruokavalion noudattajille.

Ne viisi ainesosaa ovat maapähkinävoi (Nutella*), kananmuna, banaani, ruokasooda ja vaniljasokeri. Ohjetta voi tuunata halutessaan vaikka lisäämällä taikinaan hunajaa, suklaarouhetta tai hieman pähkinää. Meillä taikinaan laitettiin juurikin muutama pala suklaalevystä rouhittuna. Osa muffinseista sai jäähdyttyään vielä maustamattomasta tuorejuustosta (laktoositon Philadelphia), limenmehusta ja tomusokerista tehdyn kuorutuksen ylleen.

Alkuperäisessä ohjeessa maapähkinävoita tuli laittaa yksi kuppi, joka nähdäkseni on noin 250 grammaa. Muffinsitaikinaan voi hyvin käyttää ylikypsät banaanit, mutta me testasimme ohjetta keltaisilla syöntikypsillä banaaneilla. Meillä muffinsit paistettiin kiertoilmauunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia. Valmiit muffinsit jäivät hieman kosteiksi sisältä.

Ohje:
250 g maapähkinävoita (Nutella*)
3 kananmunaa (2 isoa riittänee)
2 banaania
1/2 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria

Extrat:
2 rkl hunajaa (suosittelen!)
50 g suklaata rouhittuna

PS. Kannattaa kurkata tuo alkuperäinenkin ohje, sillä minulla on tapana säveltää leivonnassa.
*Nutella on hasselpähkinä-kaakaolevite (edit)


































































































































































19.6.2014

Viimeistä viedään

Maistuva startti aamuun, ja viimeisen työpäivän kimppuun. Tässä on eväät ja kuviot tälle päivälle. Tsau!






























































































11.3.2014

Avec Nicolas

Meillä on testailtu pikku hiljaa  herttasen valikoimista löytyviä Nicolas Vahén herkkuja. Muutama päivä sitten herttasen Facebook-sivulla tuli puheeksi herkkuvalikoiman hillot, ja muistin vaihteeksi paneutua makutesteihin. Facebook-vinkin mukaisesti maistelin Vahén mango-inkivääri-lime hilloa jogurtin kanssa. Jogurttina minulla oli kreikkalaistyyppistä rasvatonta tuotetta, johon sekoitin teelusikallisen hilloa ja ripottelin päälle hieman mysliä. Herkullista!

Tämän viikon kuormassa on tulossa täydennystä herttasen herkkuvalikoimaan, joten tässä ihan odotellaan vesikielellä, että millaisia makuelämyksiä on luvassa seuraavaksi.





















































22.12.2013

Viimeinen




































Nyt tämä niinkuin lähtis aamulenkille, ja sitten aamutoimien jälkeen puodille. Tänään herttanen on viimeistä päivää auki, joten parin kuukauden ympäri pyöreä työputki on sitten finaalissa. Niin kai minäkin.

Herttanen tarina jatkuu ensi vuonna jossakin muodossa, mutta niistä ideoista ja ponnistuksista juttelen sitten jossain vaiheessa lisää.

Iloista joulunodotusta! Toivottavasti teillä tyypeillä siellä alkaa olla jo valmistelut suurin piirtein paketissa (niinkuin lahjat!), niin pikku hiljaa juhla-aika voi kääntyä nauttimisen ja mukavan tunnelmoinnin puolelle.

23.11.2013

Ne kaakaot

























Marraskuussa blogini sisältö yksinkertaistuu (jälleen): raportoin lähinnä erilaisista tuikku- ja kynttiläasetelmista sekä kuumista juomista, jotka tähän vuodenaikaa alkavat voittopuolisesti olemaan kaakaoita. Tosin kyllä kuumat teet pitävät myös pintansa. Jos oikein aletaan revittelemään, niin saattaa sitä jokunen glögilasikin mahtua joukkoon.

Kuvassa on extrasuperdupermokatsiinokaakaoherkku minttusuklaakeksimuruilla. Ei sen vähempää, mutta onneksi ei enempääkään. Oli meinaan aika tajunnanräjäyttävä kokonaisuus. Varoitus: ei aloittelijoille!

PS. House Doctorin Shopperin voi voittaa huomenna!

10.11.2013

Herkkua vaan






















































































Herkkua, herkkua. Sellainen sunnuntai. Eilinen päivä hurahti herttasen avajaisissa, ja tänään on sitten lusmuiltu ihan kunnolla. Puoli päivää meni tässä huti ilman sähköjä, mutta ei se mitään. Iltapäivällä koekeittiössämme syntyi setti Nicolas Vahén Cookie Mix -seoksella leivottuja keksejä. Helppoja ja hyviä!

Täytyypä testailla muitakin Vahén tuotteita, jotta osaa puodilla kertoa suosituksia ja käyttökokemuksia herkkutuotteiden osalta.

Alkavalla viikolla on luvassa hauskoja juttuja. Niistä myöhemmin lisää! Lauantaina on muuten myös Indiedaysin Inspiration Blog Awardsit vuorossa. Niihin ehdin puodilta nipin napin. Jos et muuten ole vielä äänestänyt inspiroivinta blogisuosikkiasi, niin siihen on vielä mahdollisuus hetkisen ajan. Äänestämään pääset tästä. Koti kolmelle on myös ehdokkaana sisustusblogi sarjassa.

27.10.2013

Stop! (in the Name of Love)

























Rentouttavaa sunnuntaiaamua, ja hyvää talviaikaa!

Minulla viikonloputkin ovat olleet nyt uuden puodin myötä aika haipakkaa. Pieni parin tunnin taukokin (kaikesta) lataa mukavasti akkuja, ja sitten jaksaa taas puuhata ihan uudella teholla. Minulle rentoutumishetkessä on tärkeintä, että nousee pois koneen äärestä. Ihan parasta on jos lähtee vaikka ulos kävelylle, kameran kanssa taikka ilman. Sisustuslehdet ja leffat kuuluvat myös suosikkeihin, kun vapaa-ajan viihdykkeitä listataan.

PS. rentoutumishetkessä ei tietenkään ole ihan PAKKO olla herkkuja (viitaten kuvitukseen).

8.10.2013

Pöydällä

Milloin viimeksi teit köyhiä ritareita? Meillä nämä helpot herkut muistuivat mieleen viikonloppuna. Köyhät ritarit menevät minulla samaan kategoriaan pannukakun ja lettujen kanssa. Vähillä aineksilla saa aikaiseksi kivan jälkkärin tai välipalan.

Keittiön pöydällä on Marimekon Sääpäiväkirja-sarjaan kuuluva pellavainen pöytäliina. Harmaat lasituikut luovat leppoisaa tunnelmaa arjen keskelle. Meillä erilaiset kynttilänjalat ja tuikut vaihtuvat asetelmissa eri puolilla taloa. Tällä hetkellä ruskean senkin päällä on kuparin- ja ruskeansävyisiä kynttilänjalkoja. Isot Lantern-lyhdyt ja pari mustaa sorvattua kynttilänjalkaa tekevät seuraa ruskean sävyille. Pitkät kynttilät ovat juuri nyt olleet valkeita, ruskeita sekä harmaita. Viime kevään pastellinsävyinen iloittelu on nyt muisto vain. Ehkä niiden kirkkaiden ja karkkisten värien aika on taas myöhemmin?

PS. Dualit-paahtimen arvonta on käynnissä blogissani 13.10. sunnuntaille asti. Käy osallistumassa!


















































30.9.2013

Just Chillin'









































































Hupsis. Se oli nimeltään maanantai. Miten teillä muilla - lähtikö viikko rennosti liikkeelle?

Päivällä oli inspiraatio ottaa kuvia kodista. Kokeilin erilaisia kuvakulmia ja jopa niitä vähän laajempiakin kuvakulmia. Siitä tulikin mieleen, että olisi kiva päästä testaamaan laajakulmalinssiä ja mielellään vielä aika valovoimaistakin. Onko kenelläkään mitään hyvää suositusta sisustuskuvakseen sopivasta (valovoimaisesta) linssistä? Kamerana minulla on Canonin 7D.

Laitan tässä viikolla jossain vaiheessa pystyyn kivan keittiöön liittyvän arvonnan. Pysykäähän siis kanavalla!

20.9.2013

Pannukakut naamaan

Viikolla oli aika kiire. Silleesti. Kesken työpäivän teki mieli lähteä vähän kylille lounastelemaan, mutta ei kerinnyt. Onneksi kaapeista löytyi sen verran aineksia, että siinä sivussa saattoi laitella mustikkapannukakun uuniin. Kahvitunnin pelastus oli hetken kuluttua taattu!

Ihanaa viikonloppua! Minä pidän vapaata. Piste.


13.9.2013

Alku

Aloita aasta. Alku, aamu, aloitus. Varsinkin kun on kiire, kannattaa keskittyä ihan perus kuvioihin ja asioihin. Pitää muistaa A niinkuin aamiainen. Jos ei muista, niin silloin tulee V niinkuin väsy ja S niinkuin stressi. Hyviä muistettavia ovat myös H niinkuin hali ja K niinkuin koti.

Mitkä ovat sinun kirjaimesi?
















































































Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...