.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste onni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onni. Näytä kaikki tekstit

25.12.2015

Ensimmäinen joulu

Koiramme Rica viettää nyt ensimmäistä jouluaan perheenjäsenenä. Ikää koiralla on noin 1,5 vuotta, eli viime joulu hänellä meni tarhalla Romaniassa. Joulunvieton ihmeet ovat olleet siis sangen kiinnostavaa ja jännittävää seurattavaa ensikertalaisen näkökulmasta. Eniten kummastusta taisi herättää joulukuusen tuominen sisälle. Rica kantaisi mielellään omat ulkoa löytämänsä kepukkansa sisälle asti, mutta ne tulee jättää pihamaan puolelle. Koiran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun kuusi muutti takaterassilta olohuoneemme puolelle. Rica loi pitkän katseen minuun ja viestitteli selkeästi mielipiteensä metsän tuomisesta sisätiloihin. "Tuoko on nyt sitten ihan sallittua vai?"

Sittemmin kuusen alta on löytynyt miellyttäviä yllätyksiä uuden pehmolelun ja herkkujen muodossa. Kuusi on hyväksytty osaksi olohuoneen sisustusta vaikka ihan pysyvästi, veikkaan.

Yleisesti ottaen joulun vietto on sujunut perinteisesti eli leppoisasti hyvän ruoan, yhdessäolon ja kiireettömyyden merkeissä.

Mukavia joulun pyhiä!






27.9.2015

Sunny Sunday




















































Lähdimme koiran kanssa aamulenkille seiskan tiennoilla. Lämpöä oli mittarissa noin neljä astetta. Aurinko alkoi näihin aikoihin sen verran hyvin jo lämmittämään, että ensin peltojen ja meren ylle työnsi paksummalti sumua, mutta hetkisen päästä sumu alkoi jo pakkautumaan varjopaikkoihin sekä notkelmiin. Aurinkoisissa kohdissa ilmassa pirskahteli miljoonia pieniä vesipisaroita aamusumun antaessa periksi auringon lämmölle.

Kuljimme tuttuja metsäteitä ja kävimme kurkkimassa muutamia uusiakin polkuja. Kuvauksellisia kohtia oli jälleen tarjolla runsaasti, ja kaivoinkin kameran repusta esille vähän väliä. Koira on jo tottunut kamera-assistentin arkeen ja odottaa kiltisti sen aikaan kun saan kuvan napattua. Sitten pistetään taas menovaihde silmään ja jatketaan eteenpäin.  Niityillä ja niitetyillä pelloilla on lupa riehua, ja se on erityisen mukavaa Rica-koiran mielestä.

27.12.2014

Koti ♥

Onpa ollut ihanaa! Ihan kotona vaan rentoillen ja ulkoillen. Hyviä leffoja, herkkuhetkiä ja paljon unta. Ja kolmantena päivänä minä sen sitten huomasin: vau, nyt olen oikeasti rentoutunut!





7.10.2014

Herttanen design & deli tiedottaa

Surrur, sanoi arvontakone. Kiitokset kaikille herttaseen arvontaan osallistuneille! Kommentteja arvontapostaukseen kertyi 204. Näistä kilpailuun osallistui 196 kommenttia, joilla oli yhteensä 475 arpalipuketta. Arpaliput kopioin taulukkoon, sekoitin rivit, pyysin satunnaisgeneraattorilta luvun (119) ja hain osuman taulukosta. Voittoriville osui kommentti nimimerkillä Viivi / Valkoinen soihtu (5.10.2014 10.27). Onnea!!

Kommentteihin oli kivasti linkitetty kiinnostavia tuotteita sekä jätetty muutamia mielipiteitä sekä kehitysehdotuksia. Huomioin parannusehdotuksenne nettikaupan alustan mahdollisuuksien mukaan. Muutamassa kommentissa liputettin myös suomalaisten (käsintehtyjen) tuotteiden puolesta. Itsekin pidän kovasti taitavien ja luovien tekijöiden tuotteista. Toivon, että pikku hiljaa lisääntyvä pienten suomalaisten tuottajien valikoima kiinnostaa myös nettikaupan asiakkaita.

Herttasella on parhaillaan menossa myös kivijalkamyymälän (pop up) muutto Loviisan keskustaan. Maalaan liikehuoneistoa valkoisella ja mustalla, jotta herttasen tuttu ja oma tyyli löytyy myös uudesta osoitteesta. Mustavalkoista linjaa jatkaa myös herttasen uusi logo, jonka herttaselle suunnitteli taitava Ainoa Graphic Design. Uusi logo mielyttää ainakin minun silmääni!


28.7.2014

Illy-kahvit & Modo-makusiirapit täällä hoi!















































Jääkahvit ovet olleet poikaa (ja tietysti myös tyttöä) näillä helteillä. Olen testaillut normaali tavoistani poiketen myös erilaisia jäälatteja makusiirapeilla. Aika maukasta!

Illy+Modo -arvonta on nyt suoritettu. Arvontaan osallistui 88 kommenttia, joista löytyi 87 aitoa arpaa. Pyöräytin kahteen kertaan satunnaisgeneraattoria, ja sain luvut 8 ja 50 tuloksiksi. Laskin voittajat suoraan kommenttiosiosta alkuperäisessä järjestyksessään.

Voittajia ovat kommentilla numero kahdeksan Laura / Kaksin kaksiossa ja numerolla 50 Jenni / 2 x Ilo. Onnea voittajille! Odottelen yhteystietojanne sähköpostiini (raksanne ät gmail com), ja laitan täältä voittokassit matkaan, kun osoitteet ovat tiedossani.

Nyt hikoilun lisäksi jotain iltapalaa. Kylmiä juomia vaikka!



14.7.2014

Onnittelun paikka

Kaunista uutta viikkoa! Pikku puuhanurkassa on nyt saatu kesäkassiarvonta näperreltyä. Osallistuvia arpoja kerääntyi kaiken kaikkiaan (blogi + Facebook) 321 kappaletta. Kesäkassiarvonnan lisäksi 11 osallistujaa halusi kokeilla onneaan myös yllätysarvonnan merkeissä (aika hyvät voitto mahdollisuudet!).















































Tadaa! Kesäkassin sisältöineen voitti Johanna L. Yllätysarvonnan voitti puolestaan Kirsi. Onnittelut voittajille! Laittakaa tulemaan yhteystietojanne minulle sähköpostitse (raksanne ät gmail com), niin saan laitettua paketit täältä matkaan.








Arvonta: Kävin läpi jokaisen osallistumiskommentin blogista sekä Facebookista läpi. Kopioin kommentin taulukkolaskentaohjelmaan. Arvontaan osallistuvilla oli 1 - 3 arpaa käytettävissään. Erittelin kommenteista vielä erikseen lisäarvontaan osallistuneet linkitykset. Varsinainen arvonta (321 arpariviä) suoritettiin sekoittamalla arparivit. Tämän jälkeen pyysin satunnaisgeneraattorilta luvun väliltä 1 - 321. Voitto arvan numero oli 246, ja taulukosta löytyi kyseiseltä riviltä Johanna L / Koti Aurorassa -osallistumiskommentti.

Lisäarvonta suoritettiin samalla metodilla (rivit 1 - 11). Voitto osui arvalle / riville 6, josta löytyi Kirsin kommentti.

31.5.2014

Vapaalle





















































































































Nyt laitetaan koneet kiinni hetkeksi. Tänään juhlitaan lasten kesäloman alkua, muistellaan hieman mennyttä ja iloitaan saavutuksista. Uudet kuviot saavat vielä odottaa syksyyn, sillä nyt on lupa nauttia suvesta ja vapaista huolettomista päivistä.

Alkukesä on niittykukkien parasta aikaa. Koiranputki on yksi suosikeistani. Juuri nyt koiranputkea on pellonreunat pullollaan. Meillä on maljakoissa myös kielokimppuja ja syreenin oksia. Voi kauneutta!

Jos niittykukkien kukinta sattuisi jäämään vähäiseksi, tai lähiseudulta ei löydy sopivia kukkasia, toimivat myös vihreät oksat kivasti maljakoissa. Yksittäinen pihlajanoksakin on kaunis, ja lehden muodot tulevat kivasti esiin yksinkertaisessa asetelmassa.

Onnea valmistuneille! Lämpimiä kesäisiä tuulahduksia lomalaisille! Ihanaa viikonloppua!

15.2.2014

Ohoi


















































































































O niinkuin onnea! Little White Rabbit Designsin kanssa yhteistyössä järjestetty arvonta on nyt pyöräytetty. Voittajat ovat selvillä! Onnea Kotikolmio ja Tarja / Tarjas Snowland! Laitan teille tulemaan vielä viestiä henkilökohtaisestikin. Lisätietoja voittonne lunastamisesta saatte minulta sähköpostitse (raksanne ät gmail com).

Mitä muuta? Tänään olen ollut ahkera, ja rästihommien lista on onnistuneesti kutistunut. Nyt vuorossa on rentoilua ja hieman unihiekkaakin. Samalla vielä kuitenkin mietiskelen olohuoneen sisustusratkaisuja. Ehkäpä yksi pikku pöytä kaipaa mustaa maalia päällensä. Jospa nukkumatti vaikka maalaisi sen...

BLOGIYHTEISTYÖ | Tein jokaiselle arvontakommentille oman arvan kuvankaappauksena. Lisäsin kuvat taulukkolaskentaohjelman riveiksi ja sekoitin lopuksi rivit. Hyväksyttyjä arpoja kertyi yhteensä 104 kappaletta. Osalla osallistujista oli arpa sekä Facebookin että blogin puolella. Kysyin kaksi voittonumero satunnaisgeneraattorilta (27 ja 41), ja etsin voittoisat rivit taulukosta.  


29.11.2013

Just Wandering






















































































































Joskus on hyvä ihmetellä ja mietiskellä. Elämää, tulevaa, mennyttä. Joskus on taas hyvä ihan vain vaeltaa ilman päämäärää, ilman pakkoja ja suunnitelmaa. Kiireen keskellä sitä kaipaa erityisesti hetkiä ilman sen kummempaa aikataulua tai merkittyjä tavoitteita kalenterin sivuilla.

Mutta erityisesti, eikö se olekin suloisinta vaeltaa jonkun kanssa yhdessä? Näitä ajattelen samalla kun mietiskelen jo pieniä jouluisia juttuja kotiamme kaunistamaan.

27.11.2013

Heräämisiä







































































































































































































































































































Marraskuisessa pakkasaamussa luonnon väripaletti herää harmaan ja ruskean sävyissä. Aamun ensimmäiset säteet sytyttävät kasvit kimaltelemaan hopeisina. Hetken kuluttua aurinko maalaa maisemaan oranssia reilulla sudilla. Kontrasti maanläheisiin väreihin on huikea.

Kun aurinko jaksaa nousta metsän yläpuolelle, on oranssi värikylpy ohi, ja marraskuun värit palautuvat ennalleen. Kirkkaudesta voi nauttia hetkisen ajan.

11.11.2013

Herttanen juttu

Pääsette nyt käymään pienellä virtuaalikierroksella pikkuruisessa sisustuskaupassani näin valokuvien välityksellä. Herttanen design & deli myy sisustuksen pientavaroita, lyhtyjä, tuikkukippoja, säilytysratkaisuja, valaisimia ja herkkutuotteita. Kaikki tämä on saatu mahtumaan entisen Pernajan kunnan kunnanjohtajan vanhaan työhuoneeseen. Kunnantalolla on myös pari muuta sisustusalan yritystä, joten voimme kutsua vanhaa kunnantaloa mahtipontisesti ostoskeskukseksi. Puodit ovat avoinna viikonloppuisin.

Lisää tunnelmakuvia pääset katsomaan myös Facebook-sivumme kautta!






































































































































































































































































































































































































Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...