Minulla on ollut kesäduuni (ja on edelleen). Maalaushommat ovat edenneet, joo, mutta vielä on kesää jäljellä, ja niin on myös sitä maalattavaa. Terassi on myös edelleen sävyttämättä. Ehkä vielä viimeisen lomaviikon aikana ehtii.
Olen vältellyt nyt aika monta päivää kaupassa käyntiä, ja ruoaksi näin ollen valmistuu jotain, jonka ainekset löytyvät kaapin perukoilta ja kasvimaalta. Koska on kesäkurpitsojen kulta-aika, niin niitä tungetaan tietysti joka ruokaan mukaan. Tällä kertaa nälkäiset sudet ruokittiin kesäkeittomukaelmalla, johon tuli porkkanaa, uutta sipulia, perunaa, pari valkosipulin kynttä, herneitä, pikkuisen parsakaalia, keltaista kesäkurpitsaa, lehtipersiljaa, luomu ruokakermaa ja hieman voita. Hyväähän se oli!
Tänään oli vuorossa kevyttä pihatalkoilua, eli levitettävänä oli kasetillinen soraa. Ehdin aamulla kumota mukillisen teetä kurkkuun, ja sitten ne lapiohommat jo alkoivatkin. Muutaman tunnin päästä kahvihammasta kolotti, ja aamupalanälkä alkoi olla jo aikamoinen. Edelleenkään kaapeista ei löytynyt oikein mitään syötävää. Se oli sitten äkkiä leivottava sämpylöitä (löysin ohjeen Esmeraldan blogista) kaappien antimilla. Sämpylöihin tein makuraidoiksi ylläreitä punaisella pestolla.
Pakastimessa oli vielä pari pussillista viime kesän mustikoita, ja ne oli nyt hyvä popsia pois uusien tulokkaiden alta. Hetken kun bongaillin mustikkapiirakkaohjeita blogeista, niin löysin kivan ja nopean ohjeen. Mikähän siinä muuten on, että välillä näistä ihme köyhän päivän ruokavirityksistä tulee niin älyttömän hyviä herkkuja?
Asiaa koiranruuista | WATW
-
Wednesday around the world
Hakusessa kivan pieniä koulutusnameja? Onko millä merkillä ja mistä
saatavilla? Nyt on käytössä Mustin ja Mirrin irtotuottei...
Keitto oli varmasti maukasta...januo sämpylä...namm....:)
VastaaPoistaErilaiset kasviskeitot ovat suosikkejani! Kesän "uudet" vihannekset ovat makujen juhlaa :)
PoistaHerkullisia ruokakuvia! Juu, ja parasta mitä tiedän on käyttää mielikuvitusta ja loihtia kaapista löytyvistä aineksista maittava ruoka.Harrastetaan meillä usein. Etenkin mies:).
VastaaPoista"Mitä kaapista löytyy" toimii välillä ihan napisti. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin täytyy taas lähteä täydentämään varastoja (vissiin huomenna :)
PoistaSamaa keittoa syötiin tänään meilläkin ja ihanalta maistui:)
VastaaPoistaOlisin halunnut meidän keittoon kukkakaalia, mutta jääkaapissamme ollut kaali oli päässyt nahistumaan. Toimi tuo onneksi ihan ilman kukkakaaliakin. Jatkoimme keitto vielä yhden lämmityskierroksen kanssa, jolloin keittoon lisättiin reilusti nuudeleita ja lehtipersiljaa.
PoistaJa sitten tulikin nälkä kivasti keskellä yötä :D!
VastaaPoistaHeh, jospa tästä sitten ideaa seuraavan päivän ruokailuihin?! :)
PoistaIhania ruokakuvia! Alkoi tehdä mieli kokeilla kesäkeiton tekemistä. (miksi ihmeessä en ole tehnyt sitä aiemmin?)
VastaaPoistaKesäkeitto on siinä mielessä jännä ruokalaji, että muistan inhonneeni sitä lapsena (vaikka tykkäsin jo silloin kaikista sen raaka-aineista). Tätä nykyään kesäkeitto maistuu kyllä aivan mainiosti.
VastaaPoistaEilen keitin myös vihanneskeiton, kun en jaksanut miettiä päivänruokaa muuten. Kummasti kaapista löyty erilaisia vaihtoehtoja, ja keitot ovat aina erilaisia. Kovin olet ahkerana ollut ja jälki näkyy, tietysti.
VastaaPoistaJotenkin vielä nuo ex tempore -tyyliset ruokajutut maistuvat tosi hyvälle. Liekö sitten se kokkaamisen rentous syynä onnistuneisiin makuelämyksiin?! :)
Poista