keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Sateentekijä

a' la Viljamin Puoti


Viljamin puodin kuosit puhuttelevat aina. Niistä voi kertoa hauskoja tarinoita, ne ovat kauniita, herkkiä ja hauskoja. Pandojen väritys meni hieman pipariksi ja  odottelemme uutta erää. Vihreänkin jo värjäsin, mutta siitä sitten myöhemmin.


Piiperoiselle oranssia ja äidille harmaata. Materiaali on jämäkkää puuvillaelastaania. Oranssin paidan kaverina on farkkuresoria ja omassani on resorit korvattu iki-ihanalla Hilcon campan-trikoolla. Sitä pitää aina varastosta löytyä.


Periaatteessa molemmilla sama malli, itselläni takana SiiriMyyrystäkin tuttu pisarahalkio.


Tytölle vielä leggarit, kun kangasta riitti.


Väsyneitä ja pimeitä arkiotoksia


lauantai 22. helmikuuta 2014

Leivoksia ja laattoja

Inspiroidu arjen väreistä

Huomaan, että Savan veivien tehtävänannoista antoisimmat ovat inspiroivat kuvat. Sopivat minulle, sillä silloin alkaa päässä aina surisemaan. Näin kävi myös nyt.



 Kuvat ovat Hanna Juutilaisen Lontoon reissulta napattuja.







Suunnitelmia syntyi, kaksi niistä toteutui, ei ihan piirrosten mukaisesti, mutta idea pysyi loppuun asti.

Lämmittelynä tein leivosten inspiroimana liivimekon oman mekkokaavan pohjalta.

Kankaana Fabriinasta hankittu farkkujersey ja erivärisiä trikoita sieltä sun täältä. Pallot on kiinnitetty liimaharsolla ja suoraompeleella. 
Tästä tuli kyllä ihana.


Varsinainen pääveivi oli itselle huppari, Taskuun se "juttu", jonka idea lähti tuosta mosaiikkilaatoituksesta.


Resorikaitaleet on pujoteltu leikattujen lovien väleistä ja ommeltu puolihuolimattomasti "sauman" kohdalta sekä reunoista kiinni. Taskun takana on trikookangas tukemassa.


Ei valmistunut määräajassa, tuli vähän muita juttuja ompelun lomaan hoidettavaksi. 


Materiaalina ihana farkkujoustocollege Kameleont:lta ja samainen farkkujersey Fabriinasta. Turkoosi trikoo on Ikasyrin. 
Hupusta tuli hitusen liian iso ja en vieläkään osannut arvioida tuota lomittain menoa etuosassa, tarkoitus oli tehdä muhkeampi.

Tällainen veivaus tällä kertaa, kivaa oli taas kerran! 
Nyt korkkareiden kimppuun, ensi viikolla taas töihin.


torstai 20. helmikuuta 2014

Toiveiden mukaan tehtyä

Pienille pojille


Täällä sitä tilaillaan perhosia ja kirsikankukkia sekä ommellaan kohti kevättä ja kesää. Ulkona sataa lunta ja pakkanen kiristyy.

Uuden erän Siiri&Myyry (Pehmiä, Majapuu ja PaaPii)
 pääsi pienen pojan vaatteisiin.
Jännä tuo pohjaväri, mutta siinä mielessä hyvä, sillä siihen sopii tosi hyvin erilaiset muut värit antamaan ilmettä, jos niin tahtoo.


T-paita, pitkähihainen paita, ja tuollaiset polven alapuolelle tulevat shortsit. Koko on 104cm.

Elisa Tuohimaan käsialaa on tämä Seikkailu-kuosi (Pehmiä ja Majapuu). Ihastuttavaa piirrosjälkeä ja hahmot ovat isoja. Niiden ehdoilla kasattiin tämä asu.

Edestä

Takaa


Kaveriksi kangas sai punaista ja turkoosia joustocollegea, joustocollegea on myös itse Seikkailukin. Housut ovat sivusaumattomat, jotta kuvio saa jatkua vapaasti.
Oma pala tytölle odottaa vielä syntymistään, mutta kummoista en mallin puolesta tee, kuosi on tässä pääosassa.

Tässä vielä yksi pojan perusvaatekokonaisuus kuva-arkistosta.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

TeräsBetonia

Digiprintit...


...ovat tulleet markkinoille. 
Ne joko onnistuvat tai sitten eivät.
Olen hankkinut vain sellaisia, joista pidän.
Osa on edelleen kankaana, odottavat tulemistaan.
Oivallusta.

Käpynen teetti kaksi digiprinttiä, onnistuneita molemmat.
Myös muiden mielestä, sillä ne myytiin hetkessä loppuun.
Aikansa kuitenkin kesti, että sain nämä kankaat vaatteeksi asti, koska ihan mitä tahansa niistä ei mielestäni voi tehdä.

Teräs, ruostuneet ja tägätyt kontit.
Minulle noista metallipannoista tuli mielleyhtymä keskiaikaisesta haarniskasta. Eli siihen suuntaan siis.



Suuressa Käsityökerholehdessä oli venepääntiepaidan kaava. Se oli vähän erilainen, joten valitsin sen.


Kaula-aukko just passeli minulle. Ja väritys myös.


Hihoihin ylimääräistä pituutta ja tuohon kyynärpään kohdalle tuollaiset laskokset.



Betonista minulle tuli mieleeni mieheni. Ja muutamat taulut, jossa on samanlaista kuviointia ja väritystä.











Päätin tehdä tägin. Ja kangaskin on käännetty.

Nyt kyllä näyttää siltä , että teksti on mennyt vinoon ja nuo kankaan roiskeet osuivat niin, että tuossa lukee "WÄLL".

Kaavaa pitää vähän muokata, harteista vähän nafti.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Hyvää tekevää huutokauppaa!

15.2.2014 Huutokauppa

https://www.facebook.com/pages/Piilo-lastenvaatekirpputori-/120673634676762?fref=ts
Tämä teksti on kopiotu ylläolevalta sivulta.

"Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!"



HommaHuoneelta lähtee huutokauppaan aikuiselle liivimekko koko s/m




Ja Keikun-mekko koossa 98cm



Toivottavasti näillä muutama euro saadaan kasaan!


perjantai 7. helmikuuta 2014

Suloisesti siipeensä saanut

Varsin ihana!


PaaPiin Anniina oli lainannut Nanulle kuosiaan.
Tämä kuuluu niinhin yhtä sympaattisiin hahmoihin kuin Siiri ja Myyry sekä Viljamin puodin hahmot. 



Tästä piti tulla myös paita minulle, mutta toisin kävi. Uusi kaava ja liian ahdas. Siirto askel alaspäin ja paita tytölle. Isomman leikatusta tuli tunika pienemmälle. Minulle jäi sitten muutama birdy johinkin applikoitavaksi.

Raglan kaavaa kuositeltu uusimman ob:n mukaisesti. Edessä, takana ja hihoissa hiuslaskoksia.


Isommassa tuo hihan raglan-sauma on aika korkealla, eikä tuo silmukka pääse oikeuksiinsa. Kanttaukset ja resorit ihanaa Hilcon raitatrikoota.


Toisella on leggareissa rypyt, toisella hihoissa.
Johan taas samistellaan.


lauantai 1. helmikuuta 2014

Mistä on pienet pojat tehty?

Vaikka mistä!

Saumanvaran perjantaiveivin aiheena oli pienet Pojat.
Piirsin yhden asun ja suunnittelin, mutta...

Koska minulla ei ole pientä poikaa enää, niin käännyin ystävieni puoleen, joilla niitä on. Kannattaa hyödyntää asiantuntijuutta.

Kirjasin ylös mm. nämä asiat:
Käytännöllisyys, hyvänlaatuiset kankaat, taskut, leikkaukset, tikkaukset, resorit, epäsymmetrisyys, jokin juju, menopelit, sarjakuvamaiset efektit, avaruus, tähdet, kasvit ja hyönteiset, selkeät kuviot, värikkyys, mustavalkoisuus, rokahtava, raidat, kitara, rumpusetti, vetoketjut, erikokoiset napit, niitit, nepparit, samistelu isän kanssa....

Näistähän alkoi syntymään vaikka mitä piirroksia, koska kaikki ideat eivät suinkaan mahdu yhteen vaatekertaan.

Kohteeksi valitsin 3-vuotiaan synttärisankarin. Matkaan nappasin tuosta listasta leikkaukset, mustavalkoisuus, värit, vetoketjun ja hahmon.


Materiaalina Linnelin napakka muva-trikoo, Stenzon mukavan ohuet joustocolleget ja Royal-tuotteelta hankittu vetskari+ silitysarkkia silmään. Kaava joku OB:n raglan koko 104cm.

Vetoketkua ei ole tässä tarkoitus sulkea.


Kaveriksi housut Majapuulta ostetusta tosi jämäkästä ja paksusta joustocollegesta. Nämä melkein seisovat itsestään.


Halusin jättää näistä keltaisen pois (paitsi nyöri), koska pelkään tuon mustan, esipesusta puolimatta, värjäävän sen likaiseksi.

Taakse kaitaletaskut. Tikkasin taskunpussit kiinni, etteivät ole pukiessa siellä sun täällä.


Koko setti edestä...


...ja takaa.


Tällä hetkellä minusta tuntuu, että voisin mennä tämän paketin kanssa kahden vuoden kuluttua uudestaan. Näyttää isolta.

Toinen asukokonaisuus pyörii mielessä, saattaisin tietää kenelle se kelpaisi. Ehkäpä toteutan sen ensimmäisenkin idean...