tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Onhan tätä työmaata

Pakko vähän viilistellä tätä täydellisen väristä pukukaappiani, jonka virastokaapiksikin olen joskus nimennyt. Siitä tulee keittiön kuivamuona- ja astiakaappi. Älkääkä yhtään päivitelkö ja huokailko siellä, että mitähän tuostakin kyökistä tulee. Kaappi jää tuohon, piste. Minipyörät vaihtuvat jaloiksi ja viereen tulee alakaappia ja tasoa. Kaapin sisään täytyy rakentaa hyllyt, sillä henkareissa ruokatarvikkeiden säilytys ei ehkä ole kaikkein kätevintä :) 

Olen tässä leijunut keittiön osalta muutaman päivän enkä enää malta olla kertomatta asiasta. Tapasin aivan mielettömän taitavan puuseppämestarin tästä lähiseudulta, jonka kanssa alan tekemään yhteistyötä (siis ei blogiyhteistyötä vaan ihan oikean työni merkeissä;)). Tässä on pitkin syksyä kaikessa hiljaisuudessa mietitty sitä, kun rahaa keittiöremonttiin ei varsinaisesti ole. Käyttövesiputkisto vedettiin uusiksi ja sehän ei tietenkään ollut mitään halpaa lystiä ja näin ollen ainoa olemattomaan budjettiin sopiva keittiövaihtoehtomme on ollut tähän asti Ikea. Ikean keittiöissähän ei ole mielestäni mitään vikaa - ne eivät häviä laadussa ja toiminnallisuudessa muille valmiskeittiöille (T: nim. "kaksi edellistä keittiötä Ikeasta") - MUTTA nyt kun ilmoille heitettiin vaihtoehto puusepän tekemästä oikeasta puukeittiöstä, ei paluuta Ikeaan enää ollut. Ja kun asiat tuppaavat järjestymään niin nyt ne järjestyivät niin, että meille tulee puukeittiö!

Teille, jotka suunnittelette keittiöremonttia ja joilla on siihen budjetoitu vähän rahaakin, tiedoksi, että puusepän suunnittelema ja kokonaan puusta valmistama keittiö ei ole yhtään sen kalliimpi vaihtoehto kuin lastulevystä ja MDF:stä tehty valmiskeittiö. Siis jos jätetään se Ikea pois laskuista :) Itse asiassa uskallan väittää, että puusepän tekemä keittiö tulee jopa huomattavasti paljon edullisemmaksi kuin keittiö alan johtavista, nimeltämainitsemattomista merkkiliikkeistä ;) Kannattaa siis pitää tämä mielessä, kun remppaa esim. vanhaa taloa. Ja ne ”minun puuseppäni” tekemät keittiöt ovat ihan uskomattoman hienoja! Sen enempiä suunnitelmia en nyt vielä paljasta, vaan palaan aiheeseen taas jahka asiat etenevät. Sähköpostilla saapi yhteystietoja, jos jollain on akuutti keittiön tarve :)



Onhan tätä työmaata tässä ennen kuin mitään sisustuksia tai keittiökaappeja voi edes ajatella. Iso työmies ja pikku-työmies tekevät parhaansa. Sähköjä on vedetty ja vedetään vielä paljon lisää. Lattia pitäisi maalata ja laittaa "laattapiste" kuntoon. Ensi vuoden puolelle menee... Nou hätä, kyllä tämä tästä :)
SHARE:

44 kommenttia

  1. Voi että näyttää ihanalta! Huokailen täällä vaan...
    Oletkos muuten seurannut salolaisen Merjan Villa Inkeri -blogia? Sielläkin teetettiin kesällä puusepällä ihana keittiö.
    http://villainkeri.com
    Käys kurkkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti :)
      Mulla on tuo Villa Inkeri ollut kyllä lukulistalla ja olen sitä seurannut, mutta jostain syystä päivityksiä ei ole näkynyt lukulistallani pitkään aikaan ja olen vähän unohtanut sen olemassaolon. Hyvä kun muistutit niin tajusin lisätä blogin taas listalleni ja kävin kurkkimassa siellä keittiötä. Hyvältä näytti :)

      Poista
  2. Hommaa riittää, tottakai, mutta lopputulos on kyllä ihanaakin ihanampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... ja voiton puolella tässä kai jo ollaan :) Kiitoksia :)

      Poista
  3. Kyllä nuo Voiton kengät pian Karvakäden kengänkoon tavoittaa :)

    Kaverit aikanaan teetti vanhaan asuntoonsa puusepällä koko hela hoidon keittiöön ja siitä jäi minullekin mieleen, että ei ollut yhtään sen kummoisempi hinta kuin valmiilla hökötyksillä. Paitsi, että saivat puuta samaan rahaan kuin suoraan kaupasta jotain epäpuuta :) Eläköön vanha kunnon käsityötaito!
    Kiva nähdä sitten joskus, millainen (upea) keittiö teille tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mee enää kauaa :D
      Eläköön käsityötaito, perinteiset menetelmät ja oikea puu!

      Poista
  4. Siis vau mikä kaappi! Upea. Ja onnea tulevasta puukeittiöstä, olen vähän kade. Oma ikeakeittiö on vähän lommoilla jo ja niillehän ei mitään fikausta voi tehdä kun kerran jostain kulmasta vähän lohkeaa...

    Ja laatat on hienot ja musta seinä ja tilaa on ihanasti ja ja ja... Kyllähän tulee varmasti makia keittiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Tuo kaappi oli yksi huippulöydöistä täkäläiseltä kirppikseltä ennen kuin se vaihtoi omistajaa ja muuttui susihuonoksi. Joo-o, on meidänkin ikeakeittiö joistain ovien kulmista hieman kärsinyt ja sille tosiaan ei ole paljoakaan tehtävissä - toisin kuin puuoville :)

      Poista
  5. Aivan ihana kaappi - kertakaikkiaan. Tuttu väri tuo laasti :) minunkin lemppari. Tulee kyllä niin kodikas ja tyylikäs ja persoonallinen keittiö. Olen hyvin samoilla linjoilla tuosta laadusta. . . käsityötä parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitoksia! Odotukset ovat kyllä keittiön suhteen kovat täälläkin. Hiukan alkaa jo kutkuttaa, että olisipa jo valmista, mutta edetään nyt kaikessa rauhassa ;)

      Poista
  6. Mahtava kaappi! Ja laatoituskin on mulle mieleen, ollaan aika samanlaista suunniteltu uuteen keittiöön. Ihan kohta pitäisi päättää, ja nyt oli kiva nähdä tuo seinä täällä. Ehkäpä, ehkäpä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä? =D Mä kyllä tykkään tuosta laattaseinästä älyttömästi. Ja kaapistakin tietty :)

      Poista
  7. Kaappi ihana, mutta tuo keittiöasia vasta kutkuttaakin! Kivaa rakentelua!

    VastaaPoista
  8. Oi tuota ihanaa kaappia! :) Ja ihan huippua, että puusepän keittiö toteutuu! Jee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan hieno kaappi :) Eilen toteutui myös yksi toinen suunnittelemani juttu eli HERVOTON suurtalous-rosterijääkaappi on meille tulossa... :)

      Poista
  9. Että mä olen onnellinen sun puolesta siitä köökistä :D
    Pikkuapulainen näyttää ihan melkein asiantuntevalta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muru :)
      Pikkuapulainenhan ON toki asiiijantuntia ;D

      Poista
  10. Joo, kyllä mittatilaustavara aina hyllytavaran voittaa, ja varsinkin puu mdf:n. Aivan mahtava tuo kaappi!

    VastaaPoista
  11. Ihana kaappi. Mun peltikaapit on vielä maalaamossa josta ne ehkä ens vuosituhannella saan takasin. =(. Näyttää jo nyt hyvältä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ai hitsi, hyvä kun sanoitkin... Täytyy muistaa jossain välissä ottaa käsittelyyn tallissa majailevat peltikaapit. Niistä saa poika hyvät vaatekaapit :)

      Poista
  12. Ihana kaappi. Minulla on keittiönkaappina entinen hopeasepän kaappi, jossa on vähän jotain samaa fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Teillähän on keittiössä vaikka mitä kivoja kaappeja :)

      Poista
  13. Puuseppien sukuun kuuluvana (ja onhan mulla itselläkin se penkkipuusepän koulutus 30 vuoden takaa ;)), olen niin mielissäni aina, kun joku ymmärtää alan ammattilaisten kädentaitoja hyödyntää. Etenkin kun tosiaan voi saada itselleen räätälöidyn uniikin keittiön samalla rahalla kuin liukuhihnalla valmistetun.

    Ja mieltä lämmittää tottakai myös se ihan oikean elämän yhteistyö. Sitä ei koskaan voi olla liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in... nyt kun olen aiheeseen perehtynyt paremmin tässä viime aikoina, minusta tuntuu päivä päivältä ihmeellisemmältä, miksi joku ottaa isolla rahalla keittiön liukuhihnafirmasta, kun saa aitoa, uniikkia, puutyötä samalla rahalla. (Korostan vielä, että eri asia tietenkin ne köyhät tee se itse -miehet, joihin itseni luen, joilla ei ole varaa tilata kallista keittiötä yhtään mistään ;)) Onko syynä tietämättömyys vai se ettei pieniin puusepänpajoihin luoteta niin vahvasti kuin isoihin jättifirmoihin (joiden toimituksiin sitten kuitenkin loppupeleissä kenties petytään)? Vai koetaanko valmiskeittiö helpommaksi ja halvemmaksi lähtökohtaisesti ja sen tähden ei edes kysytä tarjousta puusepältä. Näitä syitä ja myyttejä tässä olisi tarkoitus ratkoa oikean elämän yhteistyönä :D

      Poista
  14. Onnea keittiöstä, Ikea keittiöt on kyllä hyviä mutta puusepän ikuinen :)

    VastaaPoista
  15. Näyttää upealta, kertakaikkiaan! :)

    VastaaPoista
  16. Ensiksikin haluan sanoa, että on teillä ihana sähköpmies talossa :) Jännityksellä odotetaan millainen keittiö teille valmistuu, uskoisin että on odottamisen väärti lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosi tosi avulias ja reipas sähkömies talossa =D Voi kiitoksia - kyllä täälläkin jo kovasti jännitetään ja odotetaan valmista, vaikka tietysti yritän neutraalisti suhtautua asiaan ;)

      Poista
  17. Peukkua ja tykkäystä ja hymiötä laitan minkä kerkiän!! Et varmasti tule katumaan keittöpäätöstä.

    Toi jauhot henkarissa-säilytysidea voisi olla kyllä ihan hauska ja omaperäinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kiitti kiitti!

      Niinpä... olen tässä miettinyt, että minkä virityksen oikein keksin, että saan jauhot henkariin. Eiköhän ne jollain konstilla sinne saada :D

      Poista
  18. Tuo kaappi ja keittiö suunnitelmat,täydellisiä!! Odotan jo valmista,tiedän että tulee kaunis ja persoonallinen keittiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hetki saadaan vielä odotella... Mutta ihanaa, kun on tätä blogiseuraa, joka odottaa valmista yhtä paljon kuin itse ;D

      Poista
  19. Ihan mieletön toi kaappi. Teille tulee niin hieno keittiö, että mun naaman väri alkaa tilapäisesti vihertää ;) Mahtavaa, että saatte puusepän tekemän. Oon onnellinen teidän puolesta !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Äläs nyt kuitenkaan viherrä siellä :D

      Poista
  20. Tulin tänne huikkaamaan että kylläpä näyttääkin lupaavalta nämä teidän keittiönäkymät, nyt jo! Ja kuten Nonnakin tuossa ehti jo sanoa, meillekin tehtiin viime keväänä puusepän toimesta keittiö, ja kyllä täytyy sanoa että kannatti! Puusepän kokopuusta tekemä keittiö on tietysti ekologisempi kuin valmiskeittiöiden materiaalit, ja todellakin pitkäikäisempi.

    Onnea ja kärsivällisyyttä keittiön rakenteluun, siitä tulee varmasti hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos! Oli kiva katsella kuvia teidän kauniista puusepän valmistamasta keittiöstä. Nonnalle laitoinkin tuossa, että jostain syystä en aina näe blogisi päivityksiä lukulistallani, mutta lisäsin sen nyt uudelleen ja seuraan jatkossa, että päivitykset varmasti näkyvät niin en missaa mitään! :D
      Kiitos - kärsivällisyyttä tässä vaiheessa tarvitaan, kun ollaan tavallaan lähellä, mutta kuitenkin vielä niin kaukana... :)

      Poista
  21. Siis mitäh, ei muuta kuin ruoka-aineet kangaskasseihin ja hengarille kaappiin roikkumaan! :) No ei vaineskaa, hyvältä näyttää ja kuulostaa sekä kaappi- että keittiösuunnitelmat! Puusepän tekemälle keittiölle iso peukku jo ihan sen vuoksi, että se on samalla hyvä tilaisuus omalta osaltaan tukea ja kannattaa katoavaa (?) ammattikuntaa ja käsillä tekemisen perinnettä. Tsemppiä remppahommiin!

    VastaaPoista
  22. No ehkä se henkarihomma ei tosiaan ole toimivin ;D
    Ihana hurmuri siellä remppa hommissa <3
    Ja kyllä, juuri se puuseppäfirma on pätevä ja ihanat tyypit kanssa. :)
    Mukavata viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
  23. Olet kyllä saanut maailman suloisimmat remppamiehen joukkoihisi... ♥

    VastaaPoista
  24. Tiina/Bridgehill

    Innolla odotan, miltä huone näyttää sit valmiina. Musta seinä on hieno, meilläkin on sellainen, tosin valkoinen kakluuni seinän kyljestä tosin puuttuu...
    Jään odottamaan remppanne valmistumista : )

    VastaaPoista