Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

30.10.2024

Havuja haudalle

Onneksi sidoin havuseppeleen haudalle eilen.
 
 
Nyt olis kastunu hanskat, kun havut lumisia.
Omalta tontilta keräsin ainekset, 
tien reunasta muutama koivuvitsa rungoksi
 ja pari pientä kuusta havuiksi. 
Löytyi vielä sopiva nauhan pätkä, josta rusetti.
Seppele viedään miehen äidin haudalle.
Olen parina syksynä sitonut seppeleen sinne.

3.9.2024

Syksyn lehtiä

Keittiön pöydälle kokosin vähän valurautaa.
 
 
 
Rosenlewin kynttiläjalka ja syksyn lehtiä.

 Risasta kynttiläkiposta peräisin olevia lehtiä,
  niitä olen tuunaillut jo aiemminkin.
Nyt vain vähän spriitusseilla värittelin.

31.8.2024

Syksyn värejä

 Suomen luonnon päivä.
Keräsin kotimetsästä punertavia sävyjä.

Horsman varsia ja ruohokanukkaa.
Illemmalla sitten tulistelua omalla pihalla.

29.8.2024

Pelaillen

Illat pimenee, virittelin jo tunnelmavaloja.
 

 Olohuoneen lipaston päälle tällainen asetelma.
Kurkkupurkilla korjattu Tilley tunnelmavalona.
Laatuaikaa näyttävä kello, met. hohto kukkia,
 perintö purkki, korttirasia ja pikkusälää.
Ajatuksena, että pelata korttia
ja kenties hävitä autot, rahat ja arvotavarat.
(kortia tykkään pelata, rahasta en kyl pelaa)

2.11.2023

Kummulle

Taas sidoin oman pihan havuista seppeleen,
miehen äidin haudalle vietäväksi.
 

Tällainen siitä tuli tänä vuonna.
5 pajunvitsaa ja 1 metrinen kuusi meni.
Sidoin 0,9 mm rautalangalla.

Oman suvun haudat on toisessa päässä maata.
Näin kun kerään materiaalit omalta pihalta
 ja teen omin käsin, 
he tavallaan tulevatkin muistetuiksi 
ja joku sukupolvia yhdistävä ketju jatkuu...

Sekä EN 388 standardin hanskat,
etten saa allergista reaktiota havuista.

14.9.2023

Mokomatkin

Taitaa sienet tietää, ettei tarvita enempää.
 

Tulevat pihalle ilkkumaan;
Ähäkutti, voidaan kasvaa tässäkin.
Piti ihan tarkistaa, kangasrouskuja ovat.

6.9.2023

Pieneen menee

Ämpärillinen kangasrouskuja kerätty.
 

 Luulin jo, ettei sieniä edes tule,
kun näytti että mätänevät samoin tein.

Vähiin se tuokin ämpärillinen meni.
Putsattuna ja ryöppättynä 3 x 0,5 litraa.

31.8.2023

Puolen euron puu

Sopivasti löytyi kirpparilta tämä puutarjotin.
 
 
 
50 senttiä maksoi ja tarvettakin tuolle oli. 

Samalla kun siivosin, laitoin lisää kausivaloja.
Lasi ja pullo ledisarjalla, olleet aiemminkin.
Vaihdoin vain tummemmat helmet pulloon.

Keittiön ikkunalaudalle laitoin.
Ilman punaista tarjotinta olisi näyttänyt vajaalta.

Kytkin kaikki kausivalot kauko-ohjattaviksi.
Kun eihän noissa ledisarjoissa ole katkaisimia, 
niin ohjaimella helppo napsutella päälle ja pois.

29.8.2023

Johan sitä

 ...piti ensimmäisiä kausivaloja viritellä,
kun alkaa olla illat hämäriä.
 
 
Joskus kurkkupurkilla korjattu Tilley
ja muuta romua olohuoneen lipaston päällä.
Laitoinpa siihen taskulamppukokoelmankin.

3.11.2022

Viis kuusta

 Sidoin oman tontin puista havukranssin haudalle.

Rungon kieputin pienistä pajuista.
Viisi pikkuista kuusta meni havuihin.
0,9 mm hehkutetulla rautalangalla sidoin.
Juuttinarusta laitoin vielä rusetin. 

Joskus muinoin, tein joka vuosi havukransseja,
muttei kestä kädet, saan allergisen reaktion.
Pitää olla tarpeeksi paksut hanskat käsissä, 
ettei tule ihottumaa ja vesikelloja käsiin.
On vaan hitaampaa ja hankalampaa niin.

29.10.2022

Satokauden päätös

Olohuoneen pöydälle kokosin uuden asetelman.
 

Ajatuksella, että satokausi on jo päättynyt.
No eihän täällä kasva noista kuin puolukka,
eikä sekään puisena, eikä metallisin lehdin.
Omena, kirsikat ja puolukat omia väkerryksiä. 
Valuraudat dyykattuja tai kirpparilta ostettuja.

26.10.2022

Nippusitoja

 En ostanut kanervia tänäkään syksynä.
Niputin taaskin vain oman tontin kuusia.

Kolmeen nippuun meni lähemmäs 10 puuta.
Eivät kyllä olleet isoja, eikä edes kauniita.
Siivosin vain tontilta pois pieniä kuusia.
Sidon niput kokoon nippusiteillä.
 


Etuoven syvennykseen, 
 vanhoihin kahvipannuihin kaksi nippua.
Pistin myös vanhaan risukimpuun sydämen.
Sainpa yhden oranssin jämän sudittua pois.
 
 
Tien viereen yksi nippu.
Kuten kuvasta näkyy, ensilumi on satanut.

23.9.2022

Roseeta

 Päivät lyhenee ja pimeän määrä lisääntyy,
joten hyvä syy viritellä tunnelmavaloja.

 
Tyhjentyneeseen rosepulloon tungin ledisarjan.
Tuo pizzolato pullo näyttää kivalta tyhjänäkin.
Pohjalle laitoin (joulukoriste)helmet,
jotta näyttäisi siltä, kuin olisi tilkka jäljellä.

 
Keittiön ikkunalaudalle laitoin pullon.
Värimaailmakin sopii hyvin saintpaulioihin.
Pitäs kai ostaa kaukosäädettäviä pistorasioita,
jotta olisi helppo päiväksi sammutella valoja.

20.9.2022

Kesä meni jo

Kesä meni jo ja niin meni kesäkukatkin.
 

Maahumala työkalupakissa sentään jaksaa vielä.
Siirsin sen rappusille, kun niin tyhjiltä näyttivät.

 
Josko nyt edes jonkun päivän vielä ilostuttaisivat.
 

Ihan oli rumia jo kaikki kukat, joten kiskoin pois.

Samettikukissa oli vielä väriä, mutta puolet mätiä.
Pois, pois, pois vaan nekin.

Saniaisetkin sai leikata pois.
Leikkelin pois myös nauhukset, ukonhatut ja humalat.

Maahumala omassa penkissäänkin syksyn väreissä.

15.9.2022

Valettua

Touhunnut vain vimmaisesti työhuoneella.
Myytäviä juttuja siis, ei tänne kuvattavia.
Eilen ehdin vähän viritellä syystunnelmaa.
 

 Olohuoneen pöydälle valurautaa ja kynttilöitä.
Kynttilänjalka ja pannu, vanhoja kirppislöytöjä.
 
 
Syksyiset lehdet sain tehtyä tästä,
kauan sitten kaverilta saadusta,
rikkinäisestä kynttiläjutusta.

Rautasahalla poistin enimpiä kiinnityskohdasta.
 


Sitten miniporalla hioin pois loput siitä.
Vähän viilailin myös epätasaisuuksia reunoista.

 
Lehdet puhtaaksi poltettuina ja teräsharjattuina.

12.9.2022

Vähempi watteja

Muokkasin taas kerran, 
jo monesti aiemminkin muokkailtua lyhtyä.
 
 
Vaihdoin siinä olleen verkon tiiviimmäksi,
niin ei näy ruma, energiaa säästävä lamppu.
Vaihdoin lamppuun myös lyhyemmän johdon.

 
Tätä olen tuunaillut jo useampaankin kertaan.
Edellinen ulkoasu, noin kuuden vuoden takaa.

 
Uuden, tai no vanhan ja ruosteisen verkon,
sen leikkasin saadusta viinapullon peltirasiasta.
Leikkasin putken pätkiksi ja hyödynsin keskiosan.
Hioin pois valkean maalin ja enimmät ruosteet.

 
Nyt ei niin rumasti pilkota parin watin lamppu.
Illat on jo niin hämäriä, että lisää valoja kaipaa.

16.8.2022

Pihapiiristä 2

Mustikkaa saatiin omalta tontilta 22 litraa.
 

Ehti tuohon touhuun jo kyllästyäkkin,
ja marjojen putsaaminen vie niin aikaa.
Ei toi muutenkaan ole mitään lempipuuhaa,
mutta on se vaan niin kiva talvella kaivaa
omasta pakastimesta marjat jogurttiin.
Nyt nostan poimurin hetkeksi naulaan 
ja teen välillä jotain muuta...

15.8.2022

Pihapiiristä

Innostuttiin tänä syksynä sienestämäänkin.
Kun pihapiiristä alkoi rouskuja löytymään.
 

Kakkoskodin pihalta löytyi karvarouskuja.
No pitihän ne sitten pois kerätä ja keitellä.

Omalla tontilla mustikoita poimiessa,
nähtiin niin paljon kangasrouskuja,
että poimittiin keitettäväksi nekin.

26.11.2021

Kausikuksa 2

Eilisen kausikuksan tehtyäni, muistin toisenkin kelvottoman.
Joten toinenkin kausikuksa, tällä kertaa snapsikuksasta.
 

Niin pieni, ettei sisälle ei mahtunut, kuin huovutettu sydän.

Mitä lienee mustaa, ihan läpi asti, joten ei käyttökelpoinen.
Pohjassa oli myös yrityksen logo, jonka hioin pois.

 Musta puuvaha peittää mustat läntit.
Sydämen neulahuovutin varsin tiukaksi, tapojeni mukaan.
Niin tiukaksi, että yksi neulakin katkesi.
Sydän ei ole kiinni millään, joten helppo uusiokäyttää...

19.10.2021

Niputukset

Tein  pari pientä kuusenhavukimppua pihaa koristamaan.
 
 
 
Olisi tullut nätimpiä, jos olisin valinnut kauniimman kuusen.
Mutta poistin vain väärässä paikassa olevan, turhan näreen.

Kahteen kimppuun riitti.
 Nippusiteillä sidoin tiukoiksi nipuiksi.

Pyöreässä purkissa oleva päätyy tiehaaraan
ja teepurkissa oleva etuoven syvennykseen. 
 
 
Taitaa kyllä huomenna jo lumi peittää nämä...