Teresa Välimäki & Johanna Lundholm: Hyvää joulua

Teresa Välimäki & Johanna Lundholm: Hyvää joulua. Valokuvat Laura Riihelä. WSOY. 2014.

Tip tap tip tap... Alkaa hyvinkin olla se aika vuodesta, jolloin joulun valot ja tuoksut hiipivät mieleen. Lapset kirjoittavat listojaan joulupukille ja kodeissa mietitään joulun viettoa.

Kun alat suunnitella joulupöydän kattausta, käännypä Terasa Välimäen ja Johanna Lundholmin puoleen! Heidän Hyvää joulua -keittiökirjansa antaa nimittäin sopivat vinkit valmisteluun, lahjoihin ja aaton ruokapuuhiin. Kirja jatkaa herkuttelua vielä joulun jälkeenkin, sillä se opastaa käyttämään joulun tähteetkin hyväksi. Mainiota!

Välimäen ja Lundholmin resepteissä maistuu ja tuoksuu joulu. Kaikkeen on tarjolla jotakin: aamuun, naposteluun, pää- ja jälkiruoaksi. Makeannälkäisiä hemmotellaan leivonnaisin ja karkein. Kodin koristeluun on pikkuvinkkejä ja lopuksi joulu pyyhitään pois maukkaalla tavalla tähteitä hyödyntämällä.

Kirja on erittäin kaunis. Laura Riihelän kuvien sommittelu hivelee silmää ja Timo Hämäläisen taitto on tyylikäs, raikkaan jouluinen. Kansi kutsuu kurkkaamaan sisälle ja käytettävyyspointsit teos saa siitä, että siinä on kirjanmerkkinauha mukana omasta takaa. Voisipa niitä toki olla vaikka kaksikin!

Hyvää joulua antaa aika helppoja ohjeita herkullisen joulun valmistamiseen. Itse kokeilin mieluisten vieraiden iltapalaksi marjaskonsseja ja pikahilloa. Molemmat ovat nopeita ja pomminvarmoja sekä helposti omien kaappitarpeiden mukaan muunneltavia ohjeita, jotka maistuvat! Toiseksi tein joulubrownieta työkavereille kokousmakeaksi. Huomenna nähdään, miten suklainen namu maistuu. Mun huushollissa on ainakin taivaalliset tuoksut! Suklaisen leivonnaisen kylkeen ajattelin jokaisen antaa pursottaa valmiskermavaahtoa oman maun mukaan.

Uusi kirja on aina vähän jäykkä, ja keittokirjassa se on hankala ominaisuus, kun resepti pitäisi pysyä näkösällä vaivattomasti. Mikä sen kätevämpää kuin laittaa kirja Umodel-lukutelineeseen!

Kirja sopii kaikille jouluihmisille ja hyvän ruoan rakastajille. Se on aivan oivallinen tunnelmantuoja juuri tähän mustaan vuodenaikaan. Lahjakirjana loistava - olisiko tarpeen hemmotella itseäkin pikkujoululahjalla?

Kirjan sain kokeilta itseltään Helsingin kirjamessujen ruokaosastolta:

Kiitos tuhannesti - tämä kirja tulee olemaan käytössä ympäri vuoden. Hyvää joulua teillekin, Teresa ja Johanna!

Tähtiä: 5/5

Tästä upeasta keittiökirjasta on kirjoittanut myös Leena Lumi.

Daniel Bergner: Mitä nainen haluaa?

M-L Muukan graafinen suunnittelu kirjassa on tyylikäs ja oivaltava.

Daniel Bergner: Mitä nainen haluaa? Tutkimusmatka naisen seksuaalisuuteen. (What do women want? Adventures in the Science of Female Desire. 2013. Suom. Natasha Vilokkinen.) Siltala. 2014.


Kollegani suosituksesta lähdin jälleen kirjalliselle matkalle naisen seksuaalisuuteen. "En suosittelisi kirjaa kenellekään alle nelikymppiselle!" oli niin houkuttava kuvaus, etten tietenkään voinut olla ottamatta selvää, mistä teoksessa Mitä nainen haluaa on kysymys. Käsissäni oli suorapuheinen opus, jossa estottomat esimerkit lomittuvat tiukkaan tutkimukselliseen otteeseen. Aluksi pelotti: mitä käänteentekevää kirjasta löydän. Lopussa olin vain helpottunut: vanhat muotit ja rooliodotukset voidaan heittää tutkimusten valossa menemään!

Tietokirjailija ja toimittaja Daniel Bergner tutkii naisen seksuaalisuutta useiden eri näkökulmien kautta. Hän selvittää uusimpia tutkimuksia eri tieteenaloilta ja käyttää hyväkseen naisten omia kuvauksia seksuaalisuudestaan. Lopputuloksena on vetävä tietokirja, joka on kenties käänteentekevin sitten Shere Hiten 1970-luvun lopussa tekemän raportin naisen seksielämästä.

Naisen seksuaalisuus on varsin vähän selvitetty elämän alue. Sitä leimaa pitkälti mystisyys. Puhutaan esimerkiksi g-pisteestä, jonka olemassaoloa myös laajalti epäillään. Naisen orgasmi on myös niin salaperäinen asia, että sitä ei oikein voi edes kuvailla. Naisen halukkuus se vasta kinkkinen ilmiö onkin, sillä usein todistellaan vain sitä, miten naisen himo on suoraan ja/tai kiertäen riippuvainen milloin mistäkin, kuun asennosta tai kumppanin tai omien sukkien väristä.

Mitä nainen haluaa todistelee, miten naisen halu on aliarvioitu ja määritetty ahtaasta (pelkästään miehisestä?) näkökulmasta. Bergner tuo esiin aiempien tutkijasukupolvien "umpisilmäisyyden", joka on johtanut siihen, että toista sukupuolta on pidetty seksuaalisena ja toinen on nähty vain suvunjatkajana. Naisen oma seksuaalinen määräysvalta on edelleen monin paikoin mahdottomuus. Nainen nähdään objektina ja passiivisena vastaanottajana, jolle kerrotaan, miten pitäisi tuntea ja käyttäytyä.

Mitä nainen haluaa sen sijaan tuo naisen itsensä keskiöön, ja näkökulman ja roolien muutoksilla se saa piirrettyä osan erilaista todellisuutta. Tuossa todellisuudessa naisen seksuaalisuudelle ei aseteta esteitä eikä nainen ole sen enempää yksiavioinen tai läheisyys- ja turvallisuushakuinen intiimisuhteissaan kuin mieskään. Erilaisessa todellisuudessa nainen hahmottuu kokonaisempana ihmisenä, tekijänä omine valintoineen. Tuo todellisuus on humaanimpi ja lohdullisempi, se on suvaitsevaisempi ja - totta vieköön - hauskempi.

Suosittelen Bergneriä kaikille niille, joita ei kyseenalaistaminen häiritse, joita uudet näkökulmat innostavat ja jotka ovat tarpeeksi seikkailunhaluisia lähteäkseen tutkimusmatkalle. Toisaalta jos esimerkiksi dopamiini, hippokampus, vanhemmuusinvestointi ja evoluutiopsykologia termeinä vieraannuttavat, ei kannattane vaivautua kokeilemaan.

Tähtiä: 4/5.

Pitkästä aikaa kirjapostaus!

Katariina Vuori, Janne Pekkala, Vesa Ranta: Saunakeittokirja. Ruokaa ja tunnelmia kiukaan lämmössä

Katariina Vuori, Janne Pekkala, Vesa Ranta: Saunakeittokirja. Ruokaa ja tunnelmia kiukaan lämmössä. Tammi. 2014.

Loppukesän aurinko hellii, kun Kiantajärven rannalla maustuu hauki ja kirjolohi folionyyteissä. Porkkana, parsakaali, sipuli ja kesäkurpitsa saavat valkoviinihauteen. Liekinkestävä vuoka sujahtaa kamiinaan ja pian tienoon täyttää herkullinen tuoksu. Kala kypsyy nopeammin, joten se lisätään samaan pesään vasta myöhemmin.

Sipulit viinihauteeseen, lime kalalle.

Porkkanaa sipulille kaveriksi. Oikea leikkausote on
harjoittelukysymys.

Lohen ja hauen väliin suolaa, ruohosipulia,
tilliä ja nokare voita.

Hygieniasta pitää huolehtia mökilläkin, vaikka juokseva vesi puuttuisi.

Tässä tilavassa kamiinassa paistuu kätevästi yhtä aikaa
kalat ja kasvikset.

Bon appétit! Asettelu ei ehkä hivo silmää,
mutta voin vakuuttaa, että ruoka vei kielen mennessään.

Lähes jokainen on paistanut kiukaalla makkaraa saunaevääksi, mutta monikaan ei ole tullut ajatelleeksi, miten monenlaiseen kypsentämiseen kiuas sopii. Kiukaalla on kuitenkin tehty ruokaa ikiajat. Katariina Vuoren ja Janne Pekkalan  Saunakeittokirja näyttää, miten kiukaassa valmistuu mikä vain modernimpikin ruoka pullasta entrecôteen ja piparkakusta ravunpyrstöihin.

Saunakeittokirjan ehdoton paras puoli onkin se, että se toden teolla innostaa kokkaamaan saunassa - tai missä tahansa tulipesässä. Vai mitä sanotte siitä, kun viiden naisen seurue kokeilee Saunakeittokirjan ohjeita Suomussalmen mökillä, kukin haluaa oman kirjansa kotiin vietäväksi? Yksi aikoo kokata saunassa, toinen leivinuunissa ja kolmas takassa saunankiukaan lisäksi. Kirjan ruokaohjeet inspiroivat keksimään uusia uuninvalloitusreseptejä.

Vakuuttunut testiryhmä. <3

Maittavan päivällisen jälkeen lämpiää sauna. Voista ja jauhosta syntyy taikinakuori, jonka alle piilotetaan vasta metsästä haetut mustikat. Kun löylyt on heitelty ja kylpeminen lopetettu, mustikkapiiras laitetaan saunan pesään. Kuori kypsyy nopeaa ja piirakka on valmis. Vaniljakastikkeen kanssa se meinaa viedä kielen mennessään, vaikka piiraassa maistuu kainosti lievä savun maku.

Vastapoimitut mustikat,
fariinisokeri ja voi pohjalle...

... ja taikinakuori päälle. Keikauskakku on valmis.
Huomatkaa myös pöydällä oleva kirja. Loistava!

Suussasulavaa. - Keikauskakku oli reseptissä
raparperistä ja mansikasta. Varmaan hyvää niinkin,
mutta muunneltavuudelle pointsit! Toimii millä marjalla
tahansa ja vaikka hedelmillä.

Saunakeittokirja yllätti vaivattomasti muunneltavilla resepteillään ja rennon huolettomalla otteellaan. Se ihastutti upeilla Vesa Rannan kuvilla ja innosti lähtemään saunaan erityisesti kokkaamaan. Erittäin ilahduttavaa on, että kirjan reseptien ainekset ovat tuttuja perustarvikkeita, joita löytää helposti mökkikylienkin kaupasta - ja tuloksena on monipuolisia toinen toistaan maittavampia ja takuuvarmasti onnistuneita kattauksia. Kaiken lisäksi kirjan taitto on sanalla sanoen upea.

Saunakeittokirja sopii kaikille hyvän ruoan ystäville, varsinkin niille, jotka ovat valmiita kokeilemaan jotakin muuta kuin kiuasmakkaraa. Mökkituliaisina kirja on lyömätön, isänpäiväksi oikein osuva ja myöhemmin vaikka pukinkonttiinkin sopiva. Myös saunan suurille ystäville kirjalla on paljon annettavaa, sillä se esittelee 19 erilaista saunaa, niiden tunnelmaa ja ihmisiä pitkin Suomenniemeä.


Tähtiä: 5/5

Maria Sveland & Katarina Wennstam: Onneksi erosimme

Kannen kuva: Minna Ristolainen

Maria Sveland & Katarina Wennstam: Onneksi erosimme. Naiset kertovat. (Happy, happy - En bok om skilsmässä 2011. Suom. Salla Korpela.) Minerva. 2013. (196 sivua.)

Voi, miten kurjaa, kun erositte! Onpa ikävää, että kävi näin. Lasten takia olisin toivonut, että perhe olisi pysynyt kasassa.

Kuulostaako tutulta?

Onneksi erosimme tömäyttää piintyneiden käsitysten päältä tomut pois. Se osoittaa, miten ero saattaa olla pelastus, vapautus, lahja. Se näyttää, miten eron jälkeen erityisesti naiset alkavat kukoistaa. Kirja vakuuttaa, että lastenkin kannalta on parempi, että (itsetunnoltaan vahva) äiti tekee eropäätöksen huonossa suhteessa kuin että kärsisi ja kuihtuisi vähitellen elämänsä loppuun saakka. Onneksi erosimme paljastaa, ettei ero ole epäonnistuminen.

Samaan aikaan Onneksi erosimme kertoo myös riipaisevia tarinoita siitä, ettei ero kuitenkaan ole (useinkaan) helppo. Kipua vältetään yleensä pitkään. Samaan aikaan, kun nainen on eropäätöksen jälkeen tyytyväinen pitkän avioliittotaistelun loppumista, hän itkee yksinään unelmien särkymistä. Nainen suree sitä, ettei rakkaus riittänytkään eivätkä haaveet toteutuneet. Yhtä aikaa, kun olo on helpottunut, voi myös kaivata sitä kaunista, mitä on joskus ollut tai josta ainakin on elätellyt toivetta. Itku voi tulla siitä, etteivät kyvyt riittäneet, vaan kaikki kilpistyi väärinkäsityksiin ja etäisyyteen. Kaikki tehty ja tekemättä jätetty voi tuntua raskaalta.

Onneksi erosimme -kirjan toimittaneet Maria Sveland ja Katarina Wennstam huomauttavat esipuheessa, miten avioliitto on muinaisjäänne. Siitä kertoo heidän mukaansa sekin, miten moni meistä haluaa kirkkohäät, vaikkei muuten piittaa Jumalasta tuon taivaallista! Minkälaista tehtävää avioliitto palvelee nykymaailmassa, jossa kuitenkin nainenkin voi (hyvä tavaton sentään!) elättää itsensä (ja lapsensa), omistaa itse omaisuutensa ja päättää asioistaan?

Mutta häpeällisempää kuin mikään muu - alhaisempaa ja raukkamaisempaa kuin talouden, yksinäisyyden tai niiden summan syyttäminen - on sanoa, että jää suhteeseen lasten takia.
Niiden, jotka uskovat, että lasten on parempi kasvaa naimisissa olevien kuin onnellisten vanhempien kanssa, on parempi lopettaa lukeminen tähän
Tai ehkä - päinvastoin. Voitte terästäytyä ja kuunnella nyt tarkasti.
Jos minulta kysytään, mikään ei ole pahempaa kuin sanoa, että jää suhteeseen "lasten takia". Lapsen harteille ei voi laskea raskaampaa taakkaa kuin sanoa, että äiti tai isä jäi liittoon "sinun vuoksesi". (s. 122, Katarina Wennstam)

Onneksi erosimme on erilainen erokirja. Se kertoo kymmenen tarinan kautta, millaista eroaminen naiselle on. Suosittelenkin sitä erityisesti naisille, mutta myös miehet saavat siitä varmasti uutta näkökulmaa suhdetuumailuihinsa. Ruotsissa ja Tanskassa kirja on herättänyt kovasti kohua. Onhan se ehkä ennenkuulumatonta, että erosta voi jopa onnitella ja vielä hymyillä päälle.

Minä olen toistaiseksi vankasti naimisissa.

Tähtiä: 3/5

Annette Årheim: Misery lit

Kannen suunnittelu: Kalle Berglind

Annette Årheim: Misery lit. Brutaalien ja kaiken paljastavien kertomusten imu. (Misery lit. Om suget efter brutala och självut lämnande berättelser. 2012. Suom. Päivi Jokitalo.) Avain. 2013.







Enpä ole vähään aikaan (vai koskaan?) lukenut niin ärsyttävää kirjaa kuin Annette Årheimin Misery lit! Luetteloin ärsytykset, sillä olen kuullut, että tapa laskee stressitasoa. Vielä, kun voisin polttaa listan tai heittää sen roskikseen, teho olisi taattu, mutta nyt tyydyn taltioimaan ärsytykset tähän. Tervetuloa provosoitumaan!

1. Misery lit on niin sanottua kurjuuskirjallisuutta. Puhtaimmillaan se mässäilee synkillä aiheilla ja elämän varjopuolilla. Monesti kaavaan kuuluu se, että tarinalla on jokseenkin onnellinen loppu. Usein tarina alkaa päähenkilön kurjasta lapsuudesta, josta ei ankeutta puutu.
2. Annette Årheim tutkii aihettaa muutaman esimerkin voimin ja vetää näistä johtopäätöksiään. Eniten hän ruotii Liza Marklundin Uhatut-teosta. Muita vaatimattomammalla osuudella mukana olevia kirjoja ovat esimerkiksi Natascha Kampuschin 3096 päivää, Åsa Linderborgin Minua ei omista kukaan, Dave Pelzerin Pimeän poika ja suomalaisissa kirjablogeissa hiljattain näkyvyyttä saanut Felicia Feldtin Näkymätön tytär. Kurkkaa vaikka Kirjojen keskellä ja Kirjasähkökäyrä-blogeihin!
3. Misery litin kulutus on kasvanut (Ruotsissa) merkittävästi muun kaunokirjallisuuden kustannuksella (?). Lukiolaiset haluavat lukea misery litiä. Misery lit täyttää kirjakauppojen hyllyt.
4. Annette Årheim käyttää oppaanaan yhtä lukiolaispoikaa ja hänen mielipiteitään Lisa Marklundin kirjasta Uhatut.
5. Esitys on jokseenkin sekava. Välillä ollaan lukiolaispojan lukukokemuksissa tai elämänviisauksissa kiinni, välillä puhutaan kirjankansitaiteesta ja eri painosten kansien eroista. 
6. Myös misery litin käsite on sekava. Välillä tuntuu, että kaikki elämän laitapuolista kertova kirjallisuus on misery litiä.
7. Misery lit on vahingollista, sillä se ruokkii stereotypioita ja ennakkoluuloja. 
8. Siitä huolimatta sitä käytetään kouluissa viljalti, jotta nuoret innostuisivat lukemaan.
9. Suuri osa opettajistakin lukee vain misery litiä.
10. Misery litiin kuuluvia teoksia pidetään perusteettomasti totena! 

Huoh.

Kommenttini edellisiin:

1. Misery lit on oikeastaan varsin halventava nimitys muistelmille ja elämäkerroille, jotka käsittelevät hankalia aiheita. Misery lit niputtaa heterogeenisen teosjoukon perusteettomasti halvan genren alaisuuteen. (Katso myös lyhyt keskustelu tästä Kirjavalas-blogissa!)
2. Muutama esimerkki saattaa ehkä esitellä aihetta, mutta ei se anna kattavaa kuvaa ilmiöstä.
3. Mitä sitten, jos kirjojen kulutus kasvaa? Mitä sitten, jos kirjakaupat myyvät paljon ns. misery litiä? Onko kyseessä sama ilmiö kuin kaiken muunkin uuden taivastelemisessa: milloin tv on vahingollinen, milloin tietokonepelit, milloin taas hurja ja vaarallinen misery lit!
4. Yksi tyyppi kertomassa näkemyksiään värittää kokonaisuutta aika tavalla!
5. Olisiko lyhyestä kirjasta voitu karsia edes kustannusyhtiöiden business pois?
6. Itse olisin halukas rajaamaan misery litiin, jos sellaista käsitettä on edes järkevää käyttää, julkeat halvalla rahaa tahkoamaan tehdyt opukset, joissa jonkun oikean ihmisen kurjasta elämästä kirjoittaa ammattikirjailija, joka haamuna taustalla vie kustannusyhtiön lisäksi kirjan tuottamat voitot taskuihinsa... Misery litin ulkopuolelle taas rajaisin esimerkiksi ainakin kaiken puhtaasti fiktiivisen kirjallisuuden.
7. Mihin unohtui Jörn Donnerin viisaus: "Lukeminen kannattaa aina?" Kyllä ennen vanhaan kirjallisuuskin oli sitten niin paljon parempaa, eikö? No ei! Sitä paitsi uskon tässä porttiteoriaan: jos joku saadaan koukutetuksi kirjallisuuteen misery litillä, hän todennäköisesti kokeilee myös muita genrejä. No, sehän onkin tietysti jo varsin vaarallista! (Ja entäpä vampyyrikirjat? Nehän vasta vaarallisia ovat, sillä pian nuoret purevat toisiltaan kaulavaltimot poikki!)
8. Niin, eivätkö opettajat olekin melkoisen ovelia, kun on kyse lukuharrastuksen pariin houkuttelemisesta? - ja mikä taas olisi vaihtoehto? Pakkosyötettäisiin nuorille vain ns. korkeakirjallisuutta?
9. Ok, ymmärrän edes yhdessä kohdassa Årheimin pointin erittäin hyvin. Minunkin mielestäni opettajilla on oltava laaja kirjallinen sivistys useassa genressä, pelkkä misery lit ei riitä. Siitä huolimatta on muistettava, että opettajatkin ovat ihmisiä ja he lukevat viihtyäkseen tai ehkä elämyksiä saadakseen eniten ominta kirjallisuuttaan! 
10. Milloinpa silkan fiktion kirjoittajaa ei olisi rinnastettu omaan tarinaansa? Voiko Tuula-Liina Varis kirjoittaa naisen ja miehen välisestä suhteesta ilman, että lukija etsii tekstistä Pentti Saarikoskea ja kirjailijaa itseään? No voi tietysti! Ihan samalla tavalla misery litin lukijat osaavat erottaa todellisuuden kirjan tekstistä - tai sitten ei - riippuu lukijasta.

Kylläpä helpotti! Myönnän, että suhtaudun nyt Årheimin teokseen korostuneen tunteellisesti ja kärjistän, mutta onpa minua ärsyttänytkin! Jatkan kuitenkin vielä puhinaani hiukkasen siitä, mitä Årheim kirjoittaa misery litin imusta: miksi ihmeessä sitä luetaan.

Årheimin mukaan misery litiä lukevat haluavat jotakin kevyttä lukemista, joka ei vaadi ponnisteluja. He haluavat yhtä aikaa viihtyä ja oppia elämästä. Heillä on tarve tirkistellä, tai he etsivät vertaiskokemuksia, jos ovat itse tulleet kaltoinkohdelluiksi elämässään. Osa saa siitä terapiaa ja nojatuolimatkan pois todellisuudesta (sic! eikö Årheim juuri väittänyt, että tarinoita pidetään tosina?). Kyse on pohjimmiltaan turvattomuudesta: voidaan olla hyvillä mielin, että jollakulla on asiat vielä huonommin! Lopulta Årheim kysyy, voiko misery litin lukijaa pelastaa mikään.

Olen itse muun muassa tummien tarinoiden ystävä. En ehkä lue varsinaista misery litiä (mitä se ikinä tarkkaan ottaen onkaan), mutten voi kieltää sen joskus kiinnostavankaan. Pidän enemmän kuitenkin kurjuusfiktiosta tai sitten elämäkerroista ilman painavaa pakollista misery-osuutta. Myönnän, että Årheim tuntui silti osoittelevan minua teoksellaan, eikä se tuntunut hyvältä. En nimittäin koe olevani tirkistelyn tarpeessa. Sen sijaan Årheimkin kirjoittaa, että

Kuten jo todettu, nykyisin näkyy yhä enemmän, kuinka lööppijournalismi määrittelee aikalaisongelmat, joita tämän tyyppisessä kirjallisuudessa tematisoidaan. On mahdollista, että lööppeihin viittaava kirjallisuus palvelee lukijan kannalta sekä terapeuttista että kriisinhallintatarkoitusta. Lukijoilla on tarve paneutua ja yrittää ymmärtää, kuinka voi olla mahdollista, että tämän päivän vanhemmat voivat pitää lapsiaan vuosikausia kellarissa ja käyttää heitä systemaattisesti hyväksi, kuinka vanhemmat voivat jättää kehitysvammaisen lapsen paleltumaan kuoliaaksi lumihankeen ja heittää hänet myöhemmin järveen, kuinka lapsi voi kylmäverisesti murhata toisen lapsen jne. (s. 71 - 72)

Minä luen (ja kirjoitan), että ymmärtäisin. Entä sinä?

Koska kirja sai niin tunteet pintaan, tähtiä on pakko tiputella, vaikka vieläkin vähän potuttaa ja vaikka suomennoksessa oli joitakin kielellisiä hupsuuksia. Kyllä tämä kiinnostavakin oli!

Tähtiä: 4/5

Mari a on myös blogannut Årheimin kirjasta.

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo

Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo. (Fredrika Charlotta, född Tengström. En nationalskalds hustru. Suom. Raija Viitanen.) Tammi. 2007. (294 / viitteineen, liitteineen ja luetteloineen 334 sivua.)


"Minun täytyi kirjoittaa, vaikka kukaan ei koskaan lukisi mitä olen kirjoittanut. Kuitenkin koetin välttää kaikenlaista yltiöpäisyyttä, pysyä ajan tavallisen romaanikirjailijan jäljillä eikä olla niin "epänaisellinen" että uskaltaisin sanoa oman ajatuksen. Olin aivan liian usein sekä lukenut että kuullut sanottavan ettei semmoinen vähääkään sovi naiselle - mutta ajattelin ettei kai ollut niin ylenmäärin, niin anteeksiantamattoman rohkeata viedä torille samaa tavaraa kuin tuhannet muut."

Näin pohdiskelee Fredrika Runeberg siihen aikaan, kun hän maamme yhtenä merkittävimmistä naiskirjailijoista alkoi saavuttaa ominta ääntään, kun tunne-elämän tyrskyt lainehtivat mielen meriltä paperille saakka. Lainauksessa tulee erinomaisesti esiin Fredrika Runebergin kirjailijaminä: yhtäältä kova palo kirjoittaa ja tahto sanoa ilmi sisinpänsä, toisaalta kahleet, jotka pidättelevät (naista) niin ulkoisesti kuin sisäisesti, kolmanneksi kapinahenki, joka tuuppii sanomaan kaikesta huolimatta.

Merete Mazzarella kirjoittaa Fredrika Runebergin elämästä ja tuotannosta kiinnostavan kokonaisuuden, jossa ääneen pääsee päähenkilö itse. Mazzarella käyttää elämäkerta-aineistona laajalti Fredrikan kirjeenvaihtoa ja kirjoituksia. Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo (jatkossa FCTKV) onkin monitasoinen kokonaisuus, joka kulkee elämäkerrallisista tekstistä ja historiakuvauksesta kirjallisuusesseeseen ja polveilee niiden välillä sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Mazzarellalla on kaunis kieli ja terävä kynä, mikä tekee lukemisesta erityisen nautinnon.

Mazzarella kuvaa päähenkilöään ihastuttavan ristiriitaisena persoonana, sielultaan aitona henkilönä. Lukiessa tuntuu, että Fredrika saapuu kahdensadan vuoden takaa kulkemaan hetkeksi rinnalle ja kertomaan näkemyksiään ajan kulusta. Vaikka naisen asema on paljon Fredrikan ajoista muuttunut, edelleen nykyäänkin perhe nauttii useimmiten juuri äidin huolenpidosta ja kukoistaa sen kuistannuksella, kuten aikoinaan kansallisrunoilijan perheessä, johon siunaantui yhteensä kahdeksan lasta:

-- milloin on leivottu näkkileipää taoi muunlaista leipää, milloin hillottu, mehustettu tai pesty suurpyykki, vedetty lakanat, mankeloitu ja silitetty. Lisäksi pantiin olutta, suolattiin liha ja kalaa, keitettiin lihalientä pullotettavaksi tehtiin makkaraa, valettiin kynttilöitä ja keitettiin saippuaa. Hänellä oli tosin keittäjä ja useita piikoja, mutta vastuu oli hänen. Hän nousi aamuisin neljältä tai viideltä, mutta yhä useammin hänestä silti tuntui, että työt karkasivat käsistä. (--)  Taloon virtasi kaupunkilaisia ja pitempiaikaisia vieraita, yhä enemmän sitä mukaa kuin Runebergin maine kasvoi. Kaikille piti tarjota ruokaa ja monet viihtyivät aamukolmeen, -neljään tai -kuuteenkin saakka.

Kuulostaa tutulta, mutta samalla tulee miettineeksi, mitä me nykyaikana valitamme, kun koneet tekee valtaosan töistä ja kaupasta voi valmiina ostaa lähes mitä tahansa! - Toisaalta, nykyään kirjoja julkaistaan moninkerron se määrä, mitä Runebergin aikaan julkaistiin.

Samaan aikaan, kun Fredrika huolehti näin suurtaloudesta ja piti lähes kestikievaria miehensä ystäville ja tuttaville, hän haaveili kirjailijuudesta ja kirjoitti. Ajan oloon hän julkaisi teoksiaan, joista kriitikot yleensä kohtuullisesti pitivätkin, lukuunottamatta C. G. Estlanderia, joka tuntui ottaneensa Fredrikan hampaisiinsa ja sai kirjailijan itsetunnon vapisemaan. Uransa heikolla hetkellä Fredrika jopa ajatteli polttaa koko tuotantonsa!

FCTKV on upea kokonaisuus naisesta, jonka kirjailijaura on usein nykypolvilta piilotettu rommilla ja mantelilla maustetun leivonnaisen sisään ja koristeltu vadelmahillolla ja sokerikuorrutteella. Arvatenkaan tästä osin sepitetystä perinteestä Mazzarella ei mainitse teoksessaan sanallakaan! FCTKV antaa sen sijaan Fredrikalle sen äänen, jota ilman hän jäi aikanaan.

(On totta vieköön petos suomalaista kulttuuria kohtaan, että Fredrika Runebergista kerrotaan alakoulusta saakka meille vain se, että hän leipoi Johan Ludvigille torttuja!)

FCTKV:n lukijalle syntyy pakosta ajatus, kuinka Fredrikasta olisi tullut mitä taitavin kirjailija, jos hän olisi voinut keskittyä kirjoittamiseen paremmin ja päässyt miehensä varjosta näkyvämmin esiin. Kirjoitukset olivat tasokkaita näinkin! Etuoikeutettu Fredrika kaikesta huolimatta oli aikanaan. Hän kuului niihin piireihin, jossa muun muassa Sakari Topelius saattoi antaa kirjallista suojelustaan kirjailijalle, ja pystyi nauttimaan apuvoimasta kodinhoidossa, jolloin kirjoittamiseen oli käytettävissä edes se vähä aika, joka talouden johtotehtäviltä jäi. Olisi ollut kiinnostavaa lukea Mazzarellan luonnehdintaa myös Fredrika Runebergin sosio-kulttuurisesta asemasta. Nyt aihe jää paljolti rivien väliin.

Suosittelen FCTKV:a kaikille niille, joita kiinnostaa suomalainen kirjallisuus- tai kulttuurihistoria, naisen asema 1800-luvulla tai (nais)kirjailijan elämä ja ajatukset kirjoittamisesta. On ihan selvää, että tämän jälkeen kannattaa lukea myös Fredrika Runebergin omaa tuotantoa, josta minua kiinnostaa ensisijaisesti nyt Kynäni tarina.

Tähtiä: 4/5.

Sinisen linnan kirjaston Maria haastoi minut kesällä lukemaan Merete Mazzarellan Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimon. Teos jää useasta syystä sydämeeni loppuiäksi. Kiitos, Maria! <3

Osallistun teoksella myös Marian Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteeseen. Tämä on haasteeseen kolmas kirjani, joten olen nyt päässyt haasteessa maaliin saakka!

Kiltti tyttö jää ilman. 99 tapaa saada arvostusta, menestystä ja hyvä elämä

Lois P. Frankel & Carol Frohlinger: Kiltti tyttö jää ilman. 99 tapaa saada arvostusta, menestystä ja hyvä elämä. Talentum. 2012.




Onneksi en ole kovin kiltti tyttö, sillä tämän kirjan jälkeen olisin todennäköisesti burn outissa. On nimittäin totisesti kiltillä tytöllä tekemistä, jos aikoo muuttaa tapojaan ja alkaa pitää puoliaan ja muuttua "voittajanaiseksi"! Lois P. Frankel ja Carol Frohlinger esittelevät kirjassaan otsikon mukaisesti tasan 99 keinoa ottaa oma elämä haltuun, ja jokainen konsti jakautuu vielä kolmeen tai useampaan vinkkiin siitä, miten temppu tehdään! Huhhuh.

Hyvää on, että self help -opas tarttuu vinkein käytännön asioihin! Kiltti tyttö jää ilman tähdentää esimerkiksi, että

• älä stressaa pienistä asioista
• jätä säätämisen varaa
• näe toimimattomuutesi seuraukset, tai vaikkapa
• harjoittele suvaitsevaisuutta.

Hyvässä oppaassa tietysti selitetään, mitä nämä ohjeet tarkkaan ottaen tarkoittavat. Esimerkkejä oikeasta elämästä onkin tarjoiltu pitkästymiseen asti.

Jotakin jujua Frankelin ja Frohlingerin teoksessa kuitenkin on. Ei Frankel ole aivan ilman ansioita kirjoittanut aiempia bestsellereitään samaan Kiltti tyttö -sarjaan. Ehkäpä teos puhuttelee jokaisessa naisessa olevaa kilttiä tyttöä, tunnollista puurtajaa ja vastuunottajaa. Ehkäpä se on juuri se kiltti tyttö jokaisessa meissä, joka saa ottamaan tästäkin teoksesta edes yhden läksyn itselleen: ensi kerralla muistan arvoni ja toimin niiden mukaisesti, ensi kerralla päästän irti ihmissuhteesta, josta tuntuu olevan vain taakkaa, tai ensi kerralla olen harjoitellut small talkin etukäteen - ensi kerralla olen vieläkin parempi. (Vastuullisempi? Tunnollisempi?)

Oma-apukirjat ovat parhaimmillaan sellaisia, että ne avaavat silmät ja ihan aidosti auttavat pääsemään elämäntaidoissa eteenpäin. Silloin niistä jää lukijaan jälki, jonka avulla elämä on aiempaa laadukkaampaa. Huonoimmillaan oma-apukirjat ovat latteita luetteloita itsestäänselvistä asioista.

Kiltti tyttö jää ilman asettuu hyvän ja kehnon elämäntaito-oppaan välimaastoon. Mitään uutta ja mullistavaa se ei tarjoa, mutta sisällöltään laajana opuksena se onnistuu terävöittämään joitakin ajatuksia, jotka arjessa saattavat unohtua. Kirja muistuttaa taas, että omista asioista on jokaisen pidettävä itse huolta. "Voittajanaiselta" vaaditaan paljon, mutta kirjoittajat vakuuttavat, että sen tähden rautarouvan elämä on hyvää. Olkoon näin.

Tähtiä: 3/5

Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä. Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi?

Kansi: Maria Appelberg

Elisabeth Schönbeck: Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä.Miten paikka sisarussarjassa vaikuttaa elämääsi? Kirjapaja. 2009.


Esikoiset ovat synnynnäisiä johtajia. Kuopukset huolettomia hunsvontteja. Ainoat lapset eivät osaa jakaa. Kaksoset ovat liimattuja toisiinsa lopun elämänsä. Totta vai tarua?

Jos Elisabeth Schönbeckiltä kysytään, hän vastaa: sekä että. Vanhin, nuorin vai katraan keskeltä kertoo sisarustutkijan näkemyksistä, millaisia ihmisiä kasvaa eri aikaan perheeseen syntyneistä lapsista ja miten syntymäjärjestys vaikuttaa lapsen valintoihin myöhemmässä elämässä: rooliin aikuisiällä, ammattiin ja uraan, parinvalintaan ja vanhemmuuteen. Mainitut yleistykset ovat ihan totta; suurissa linjoissa ja kärjistettynä näin on. Kuitenkin elämään ja persoonaamme vaikuttavat monet muutkin seikat, kuten sukupuoli, sisarusten ikäero ja siarusten lukumäärä, mutta sisaruusasemasta johtuvat piirteet ovat niin merkittäviä, että ne kannattaa pistää merkille. Schönbeck sanoo monen löytäneen hänen tutkimuksistaan vastauksen oman elämänsä suuriin kysymyksiin.

Mistä erot sitten johtuvat? "Vanhemmat eivät koskaan kohtele lapsiaan tasavertaisesti, vaikka he itse niin uskoisivatkin, mistä todistaa sekin, että he antavat enemmän nuhteita vanhemmalle lapselle kuin nuorimmalle. (--) Meillä kaikilla on tarve tulla rakastetuiksi, ja jotta se toteutuisi, käytämme erilaisia strategioita. Esikoiset ja ainoat lapset tuntevat muita useammin, että heidän on oltava reippaita ja aikaansaavia. (--) Nuoremmat sisaret saavat sitä vastoin useammin rakkautta aivan sellaisenaan, sen perusteella mitä he ovat." (s. 19)

Tässä on perää. Vaikka sisarusten roolikuvaukset ovatkin kirjassa korostetun liioiteltuja, kyllä sivuilta voi tunnistaa itsensä. Mistä näistä väittämistä sinä itsesi näet:

1. Karttelet riskejä.
2. Olet menestynyt elämässäsi ja tehnyt paljon työtä sen eteen.
3. Vastustat auktoriteetteja.
4. Olet kunnianhimoinen.
5. Olet lojaali.
6. Noudatat mielelläsi sääntöjä.
7. Seikkailut ja vaara kiehtovat sinua.
8. Tärkeintä on hauskanpito ja rentous.
9. Rakastat perinteitä ja tapoja.
10. Olet järki-ihminen.
11. Pystyt parhaiten työskentelemään yksin.
12. Karttelet vastuuta.
13. Tavoitteesi ovat korkealla.
14. Haluat olla tarpeellinen ja pidetty.
15. Olet taiteilijatyyppi.

Jos valitsit paljon ominaisuuksia 1, 6, 4, 9 ja 10, olet ehkä esikoinen. Jos taas valintasi osuivat numeroille 2, 5, 11, 13 ja 14, olet ehkä ainoa lapsi. Kuopus saatat olla, jos ominaisuutesi ovat lähimpänä numeroita 3, 7, 8, 12 ja 15. Huomaa, että jos sinulla on ikäeroa sisarukseesi yli viisi vuotta, olet käytännössä ainut lapsi. Jos taas ikäero on kahta vuotta vähemmän, sinua voidaan pitää sisaruksesi kanssa näennäisesti kaksosena. Jos olet useampilapsisen perheen vesa ja keskimmäinen, olet ehkä sopiva sekoitus kuopusta ja esikoista.

Itse olen perheen kuopus, ja en aivan tunnista tästä itseäni, mutta kyllä jotakin suuntaa tässä pienessä, typistetyssä ja leikkimielisessä testissä on. Näin pitää ollakin: kukaan ei ole tyypillinen ihminen, vaan kaikki me olemme omia persoonallisuuksiamme. Schönbeckin mukaan sisarusasema on kuitenkin monessa elämän valinnassa ratksiseva tekijä. Onhan sisaruussuhde usein pitkäikäisin kaikista ihmissuhteistamme elämämme aikana, ja usein myös vakain. Kun olemme rooliamme harjoitelleet lapsuuskodissamme liki parikymmentä vuotta, mielellämme hakeudumme jatkossakin vastaavaan tilanteeseen, jossa tunnemme olomme tutuksi.

Sain kirjavinkin työkaveriltani, joka kertoi ymmärtävänsä tämän luettuaan paremmin muun muassa suhdetta aviopuolisoonsa. Kirja onkin vahvimmillaan siinä, että sen kanssa voi miettiä omaa elämääsä, itseään ja valintojaan sekä selittää suhdettaan ympärillä oleviin ihmisiin. Varsin kiinnostavaa kesälukemista - osin ehkä tiukan tieteellisyyden sijaan vapaan viihteellistä, mutta aivan haitatonta! Kansi on loistava.

Tähtiä: 3/5

Postauksen myötä onnea ja iloa tänään syntymäpäiväänsä viettävälle isosiskolleni, 

joka ei ole ehkä hänkään aivan tyypillinen isosisko, 

mutta maailman paras hän on!

Mitä miehet haluavat sängyssä?

Kansi: Katariina Tirkkonen-Wane

Bettina Arndt: Mitä miehet haluavat sängyssä? (What men Want - in Bed. 2010. Suom. Rita Oksanen.) Tammi. 2011. (315 sivua.)

Säästän teidät jännitykseltä ja tarjoilen vastauksen kirjan kysymykseen heti alkuun: miehet haluavat sängyssä silmänruokaa, vaihtelua, hyvää omaa suoritusta, tyytyväistä kumppania ja paljon, paljon toistokertoja, jos Mitä miehet haluavat sängyssä -teokseen on uskominen. Kannattaa kaiketi uskoa, sillä kirjoittaja Bettina Arndt on menestynyt australialainen seksuaaliterapeutti, joka on aiemmin jukaissut bestsellerin Seksipäiväkirjat (Tammi 2011).

Luin viime vuonna kotimaisen loistoteoksen Aikuisen naisen seksi (Korteniemi-Poikela - Cacciatore) ja jäin tuolloin kaipaamaan maskuliinista paria tuolle upealle tietokirjalle. Mitä miehet haluavat sängyssä näytti olevan juuri se, mitä kaipasin. Osittain se olikin.

Mitä miehet haluavat sängyssä esittelee yli 150 miehen päiväkirjojen perusteella miehen seksuaalisuutta. Kirja kertoo miesten halusta, turhautumisista, fantasioista ja seksin esteistä sekä mitä erilaisimmista ratkaisuista näihin pulmiin, joille onkin omistettu puolet koko teoksesta.

Se on minulle vähän liikaa. Olkoonkin, että seksuaalisen kyvykkyyden hiipuminen sairauden, vaikean tai haasteellisen elämänvaiheen tai ikääntymisen vuoksi saattaa liki invalidisoida koko miehen, silti Viagran, pumppaus- ja pistoshoitojen luetteleminen puuduttaa. Ansiokasta on, että potenssiongelmia ja niiden hoitoa käsitellään, mutta tähän kirjaan - ja minulle - olisi riittänyt vähempi. Onneksi välillä Arndt aivan Korteniemi-Poikelan ja Cacciatoren tavoin muistaa korostaa myös puhumisen tärkeyttä kumppanusten kesken. Ilman toimivaa vuorovaikutusta parisuhdetta on vaikea rakentaa, ja seksi jos mikä on särkymäaltis suhteen osa-alue.

Läpi koko teoksen Arndt näkee miehen seksuaalisuuden pulmallisena syystä tai toisesta. Usein syy on haluton, pihtaava tai umpimielinen nainen, ja siitä Arndt jaksaa muistuttaa tuon tuosta. Viesti menisi perille vähemmästäkin, eikä liene tarpeen vain hakea syyllisiä ongelmiin vaan paremminkin ratkasita niitä. Jos Aikuisen naisen seksi sai oloni tuntumaan turvalliselta ja hyvältä, Mitä miehet haluavat sängyssä jätti edellä mainituista syistä hämilleen.

Miehen seksuaalisuus onkin kenties naisen libidoa pulmallisempi. Seuraava kirjassa esitelty runo kuvaa ilmiötä:

Pesää en enää saa,
eikä vaimoani edes pänni,
että entinen miehuuden mittani
on nyt pelkkä ränni.

Vanhoina hyvinä aikoina
alinomaa se päätään nosti.
Nyt se pää ain' roikkuu vaan
ja käyttäytyy ujosti.

Sen käytös mua nuorena nolotti,
oli jatkuvasti etukenossa.
Ennen kun itse aamulla nousinkaan
se seisoi jo asennossa.

Nyt ikä alkaa painaa
ja mua niin kaivelee,
että uskollinen kumppanini
kengänkärkiäin vain katselee.
(s. 177)


Hyvänä uutisena naisille kuitenkin kerrottakoon, että Bettina Arndtin mukaan (hetero)miehet yksinkeratisesti rakastavat meitä naisia. Ei heille ole niin nöpönnuukaa, olemmeko pitkiä vai pätkiä, onko meillä vähän ylimääräistä lanteillamme vai vain luut ja nahka tai onko silmämme vihreät vai siniset. Miehet rakastavat, kunhan me jaksamme palvoa heitä, luottaa itseemme ja osoittaa sen esimerkiksi anteliaisuudella lakanoiden välissä.

Vaikka miesten ja naisten ansiokkaat, liikuttavat ja viettelevät päiväkirjamerkinnät elävöittävät Arndtin teoksen kerrontaa, lukuisat lainaukset ja referoinnit tekevät kirjan jäsentelystä hieman sekavan ja jopa uuvuttavan. Tämä kirja on parhaimmillaan hiipuvaa tai jo hiipunutta seksuaalista suoriutumiskykyään pohtivalle miehelle tai hänen kumppanilleen. Kirjan ensimmäinen osa saattaa tosin olla mukavaa tirkisteltävää muillekin. Kaipaan silti vielä Aikuisen naisen seksi -teokselle virkeää velipuolta, jota voisin suositella vaikka aikuistuville pojanklopeille. Tämä ei aivan sellainen kirja ole.

Tähtiä: 2/5

Bettina Arndtin teoksesta on kirjoittanut myös Kaunosielu.

365 ja yksi hauskaa askartelua

Kun pimeys imee illoista ajan ja taudit ovat nujertaneet puolikkaan perheestä, on mukavaa saada inspiraatiota tahmeaan elämään. Tässä vinkki kera kirjasuosituksen muillekin:

1. Lapset katselevat ja leikkaavat sopivia kuvia lehdistä: kokonaisia ihmisiä ja hahmoja, talviajanvietettä, taloja, rakennuksia, puita, patsaita, kulkuneuvoja, eläimiä - mitä vain, mitä voi nähdä talvisessa (katu)maisemassa.

2. Askarrellaan leikaten ja teipaten tai liimaten rakennuksia ja irtopäille vartalot.

3. Maalataan sormiväreillä ikkunaan talvinen maa.

4. Asetellaan ikkunan talviseen maisemaan rakennukset, hahmot ja muut elementit.

Tällaisen teoksen saivat aikaiseksi kaksi- ja neljävuotias kuvataiteilija noin tunnin työllä:

Yhtä aikaa itsenäisyyspäivä,
joulu ja uusivuosi - mahtavaa!

Oman kotitalon tanhuvilla tonttu tepsuttelee samaan aikaan,
kun hevisaurus huutaa RÄYH! Etualalla vihreissään Harry Potter.

Idea on reippaasti mukaellen otettu WSOY:n julkaisemasta Fiona Wattin askartelukirjasta 365 hauskaa askartelua paperista ja pahvista. Kirjassa on vuoden jokaiselle päivälle hauska vinkki, jota voi soveltaen käyttää vaikka minkälaisiin tarkoituksiin: kortteihin, kollaaseihin, lasten ajankuluksi, sisustukseen... 

Fiona Watt: 365 hauskaa askartelua
paperista ja pahvista. WSOY. 2011.

Parhaimmillaan kirja onkin antamassa ideanituja itse kasvatettaviksi. Materiaalit löytyvät jokaisesta kodista, sillä valtaosa töistä on tehty kierrätyspaperista. Yksinkertaisesti saa näyttävää aikaiseksi!

Eikö tämä olisi todella upea esimerkiksi lastenhuoneen
seinäkuvana tapetista leikeltynä?

Kirja soveltuu erittäin hyvin myös päiväkotien ja koulujen käyttöön sekä lahjakirjaksi näppäräkätisiin koteihin.


Tähtiä: 4/5

Fiona Watt on tehnyt myös muita 365-askartelukirjoja ja pari kirjaa jouluaskarteluun! Ehottomasti tutustun.

The Penguin Atlas of Women in the World (Tietokirjahaaste)

Joni Seager: The Penguin Atlas of Women in the World. Earthscan. 2009. (128 sivua)

Vaikka The Penguin Atlas of Women in the World on parin vuoden takaa, poimin sen mukaan kirjaston uutuushyllystä. Olen aina ollut kiinnostunut naisasioista, ja yhteisen maailmamme asiat kiinnostavat toki laajemminkin. Pikaselailu kirjastossa imaisi minut atlakseen kiinni, sillä niin upeita tämän julkaisun grafiikat ovat! Paitsi että niitä on kaunis katsella, ne tarjoavat todella kiinnostavaa tietoa meistä naisista tässä maailmassa. Teos kuuluu Earthscanin Atlas- ja State-sarjaan, jossa on julkaistu muun muassa ilmastonmuutoksen, veden, ruoan ja terveyden teemanumerot.

Atlas of Women in the World tarkastelee naisia kahdeksan eri näkökulman kautta erittäin monipuolisesti. Se kertoo, millainen ryhmä me naiset oikein olemme, mitä äitiys ja perhe meille tarkoittaa, kuinka terveitä me olemme, mitä me omistamme, kuinka työskentelemme ja miten me suhtaudumme omaan kehoomme. Puoltamme maailman väestöstä ei tietenkään voi käsitellä ilman, että kiinnittäisi huomiota myös siihen, miten me käytämme tai pystymme käyttämään valtaa yhteisöissämme.

Julkaisua tarkastellessa en voinut olla tuntematta suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että asun Suomessa. Maassamme naisten asema on niin hyvä, että kuulumme siinä kymmenen parhaan kärkikaartiin maailmassa. Lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus on maailman vähäisintä, ja esimerkiksi raiskaus on kriminalisoitu myös avioliiton sisällä. Suomessa naisilla on ollut äänioikeus vuodesta 1906 lähtien, ensimmäisenä Euroopassa!

Kauneuskirurgiaa USA:ssa:
silmäluomet, nenä, kasvojenkohotus, rinnat, vatsa, reidet.
Botoxia, ihon kuorintaa, karvojenpoistoa.
Oletko sinä harkinnut joskus jotakin näistä?

Silti kuitenkin me suomalaisnaisetkin koemme välillä tuskaisiakin ulkonäköpaineita. Johtopaikoille meitä estää nousemasta lasikatto: kuntien johdossa naisia on esimerkiksi vain 8 % johtajista! Naisurheilijoita edustusjoukkueissa on alle puolet, 26 - 45 %. Olemme globaalissa ihmiskaupassa vastaanottajamaa.

Suomessa naispäälliköitä koko työvoimasta on vain 20 %, kun
esimerkiksi Ranskassa luku on miltei puolet suurempi.

Kun lähdemme Suomesta ulkomaille, tulemme aivan erilaisten faktojen äärelle: Egyptissä 94 % naisista hyväksyy sen, että mies pieksee hänet, jos esimerkiksi ruoka palaa pohjaan tai nainen lähtee ulos ilman miehen lupaa. Chadissa, jossa naiset menevät naimisiin keskimäärin parikymppisinä tai sitä nuorempina, miesten lapsitoive on 12 lasta. Chadilaiset naiset puolestaan toivovat keskimäärin 8,9:ää lasta. Naiset tekevät USA:ssa miehiä enemmän osa-aikatyötä, ja he viivästävät lasten hankkimista ja avioliiton solmimista miehiä useammin. Tämä pätee todennäköisesti myös Suomeen.

Muun muassa tällaisia tietoja tarkastellessa tulee kysyneeksi, mikä ryhmä me naiset oikein olemmekaan. Mitä nämä luvut tarkoittavat? Millaista on olla nainen tässä yhteiskunnassa? Mitä on olla nainen tässä maailmassa? Vaikka naisten oikeudet ovat parantuneet maailmanlaajuisestikin viime vuosikymmeninä, olemme edelleen ryhmistä se 'toinen'. Meidän ihmisarvomme eivätkä mahdollisuutemme ole samanlaiset kuin miehillä, eivät edes täällä Suomessa.

Atlas of Women in the World tarjoaa siis tietoa, mutta samalla se nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä erilaisuudestamme. Erilaisuuden ei pitäisi koskaan tarkoittaa eriarvoisuutta!

Tähtiä: 4/5

Osallistun Atlas of Women in the Worldilla Taavan tietokirjahaasteeseen.

Blogihaastattelussa Varo varo varo -kirjailija Tatu Hirvonen

Tatu Hirvonen: Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta. Minerva. 2011. (184 sivua)

Varo varo varo päätyi lukulistalleni keskiviikkona kirjanjulkistamistilaisuudessa, jossa kirjilija Tatu Hirvonen valotti kirjansa taustoja ja sivujuonteita. Vielä en ole ehtinyt kirjan pariin, mutta sitä ennen saamme nyt ilon kurkata ylisuojelevan kasvatuksen olemukseen, sillä Tatu Hirvonen lupautui rohkeasti lajissaan ensimmäiseen blogini kirjailijahaastatteluun. Tervetuloa mukaan!

* * *

Minä: Mitä on ylisuojeleva kasvatus (joka on varsin arvottava ilmaisu!)?

Tatu: Kirjassani esittelemän riskikasvatuksen näkökulmasta ylisuojeleva kasvatus on kasvatusmalli, jossa lasta suojellaan tavalla, joka ei salli hänen ottaa kokonaiskehitykselleen ja kasvulleen tarpeellisia riskejä. On huomattu, että suuri osa lasten kehittävistä leikeistä on jollakin tapaa riskialttiita. Riski kuuluu uusien taitojen opetteluun.

Riskit voidaan kuitenkin jakaa hyviin ja huonoihin: hyvät riskit kehittävät ja opettavat eivätkä niiden mahdolliset ikävät seuraukset todennäköisesti ole vakavia, huonot riskit ovat turhia eivätkä kehitä tai asettavat lapsen liian suureen vaaraan.

Minä: Miksi siitä pitäisi päästä eroon?

Tatu: Lasten kasvun ja kehityksen turvaamiseksi! Täydelliseen riskittömyyteen pyrkivä kasvatus päätyy valitsemaan toisenlaisia, usein pidemmällä aikavälillä toteutuvia riskejä, kuten motoristen taitojen kehittymättömyyttä, liikkumattomuutta, ylipainoa, erehtymisen pelosta johtuvaa luovan ajattelun puutetta, lasten levottomuutta ja siitä seuraavaa mahdollista yliriskinottoa. Lapset päätyvät esimerkiksi tekemään riskialttiita asioita aikuisilta salaa ja/tai viettämään yhä suuremman osan ajastaan virtuaalimaailmassa.

Minä: Puhuit hallitusta riskien ottamisesta. Eikö kuitenkin (omien) lapsiemme sysääminen riskialttiiksi ole aivan järjetöntä touhua? Lapset ovat sentään arvokkain pääomamme.

Tatu: Kasvattamalla riskikompetentteja lapsia, siis riskien arvioimiseen ja käsittelyyn tottuneita lapsia, suojelemme heitä kaikkein parhaiten. Onnettomuuksilla on tutkimusten mukaan vakavampia seurauksia lapsille, joiden ei ole annettu ottaa vähäisiäkään riskejä, kuin lapsille, joiden on annettu kehittää taitojaan. Riskitön maailma/lapsuus on utopia, joka ei valitettavasti ole valittavissamme. Lapsia kasvatetaan heidän omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan kohden, ei aikuisten omaksi pääomaksi. :) Sen verran sanottakoon riskikompetenssin kehittymisestä, että se kypsyy vähitellen. Tarkoitus ei siis ole "sysätä" lapsia mihinkään vaan antaa heidän harjoittaa taitojaan omassa tahdissaan, sopivan silmälläpidon ja rohkaisun tukemina.

Minä: Mistä mielestäsi johtuu se nouseva trendi, johon kirjasikin tavallaan kuuluu, että pyritään irti hallitusta kasvatusajattelusta, palataan siis takaisin luontoon ja intuitioon kasvatuksessa?

Tatu: En ole oikeastaan samaa mieltä, että teos pyrkii eroon hallitusta kasvatusajattelusta. Riskien suhteen aivan erityisesti pätee se, että intuitio johtaa meitä usein harhaan - arvioimmehan riskejä esimerkiksi vertaispaineen, median kauhukuvien ja omien hatarien tietojemme varassa. Silti uskon, että aikuisten kannattaa kuunnella itseään ja luottaa omaan vanhemmuuteensa. Muutoinhan olisimme aika eksyksissä kuunnellessamme vuosikymmenittäin vaihtuvia pedagogisia virtauksia. Siis kannattaa ottaa tästäkin kirjasta vastaan se, mikä tuntuu omassa kasvatustyössä mielekkäältä ja hyvältä.

Luonnon suhteen uskon kyllä riskipedagogienkin todentamaan tulokseen siitä, että luonto on lapselle erityisen hyvä ja rikas kasvu- ja kasvatusympäristö. Metsään mahtuu elämää ja vähän meteliäkin, ja lapset tottuvat vastaamaan vaihtelevan ympäristön vaatimuksiin.

* * *

Kiitos haastattelusta, Tatu Hirvonen!

Varo varo varo! Irti ylisuojelevasta kasvatuksesta on siis uunituore kirja, josta toivon myöhemmin pystyväni kirjoittamaan blogiini lisää. Nyt olisi hienoa kuulla, mitä ajatuksia aihe teissä muissa herättää.

Harpottu: Kirjat jotka muuttivat maailmaa

Kannen suunnittelu Two Associates

Andrew Taylor: Kirjat jotka muuttivat maailmaa (Books That Change The World. 2008. Suom. Simo Liikanen.) Ajatus kirjat / Gummerus. 2010.

Kirjat jotka muuttivat maailmaa on kiistatta hieno opus. Minulla ei vain kärsivällisyys riittänyt lukea niistä kirjoista, jotka minun pitäisi lukea itse, kuten Mao Tse-Tungin ajatukset, Mein Kampf, Unien tulkinta ja sitä rataa. Suurin hyöty Taylorin teoksesta lieneekin minulle se, että poimin kirjasta muutaman tärpin taas omaan haluaisin lukea -sarjaani. Tällainen on esimerkiksi Rachel Carsonin Hiljainen kevät. Onko se kenellekään tuttu?

Käyttökelpoisimpana pitäisin tätä kirjaa käsikirjana, johon voisin aina palata, kun jostakin tietystä kirjasta kuulen tai jos sen itse olen innostunut lukemaan. Luettavana ollut kappale oli kuitenkin minulla kirjastolaina, joten käsikirjaa ei tästä nyt tullut. Ehkä löydän Kirjat jotka muuttivat maailmaa joskus parilla eurolla divarista tai kirppikseltä. Silloin poimin sen hyllyyni ehdottomasti.

Yksi Taylorin esiin nostama teos on Harry Potter ja viisasten kivi. Aloittelin itse Pottereista joskus ihan varteenotettavaa tutkielmaa, joka jäi ikävä kyllä kesken työelämän painaessa päälle. Nyt Taylor kirjoittaa todella kiinnostavasti:

"Tulevat sukupolvet saattavat kuitenkin muistaa tarinat ennemminkin siitä, mitä ne kertovat 2000-luvun lapsista ja nuorista. Jos J. D. Sallingerin Sieppari ruispellossa (1951) toi kirjallisuuteen ajatuksen nykyaikaisista teini-ikäisistä, ehkä lähes puoli vuosisataa myöhemmin ilmestynyt  Harry Potter ja viisasten kivi on merkki lajityypin sammumisesta. Oikeassa elämässä nuoret kehittyvät lapsuudesta yhä enemmän suoraan puoliaikuisuuteen, johon liittyvät omat oikeudet ja velvollisuudet, aikuisille kohdistetut tuotteet ja omat käyttövarat; vaikuttaakin siltä, että teini-ikäisyyden välivaihe on haihtunut. 11-vuotias Harry Potter aloittaa perinpohjaisen elämän ja kuoleman kamppailujen sarjan, hänen lapsuutensa rikkoutuu, ja siihen liittyy valtava taakka. Kyseessä on kirjaimellisesti - ja taikamaailman suhteen ironisesti - eräänlainen harhakuvista irtautuminen, ja tässä mielessä Harry Potter ja viisasten kivi on verhottu ja eleginen hyvästijättö lapsuudelle."

Koska olen harpponut kirjan, en liitä sitä Kirjallista elämää -haasteeseen, vaikka siinä kirjailijoistakin kerrotaan. Kaikkiaan Kirjat jotka muuttivat maailmaa on oikein kelpo opus maailmanhistorian merkittävimmistä kirjoista, vaikka joku toinen tekijä olisi voinut valita toiset teokset luetteloonsa. Lisää kirjasta voi lukea vaikka Hesarin sivulta. Myös Leena Lumi on kirjoittanut tästä viehättävän esittelyn.

Hullu rakkaus. Selviytymisopas

Hannele Törrönen: Hullu Rakkaus. Selviytymisopas. WSOY. 2009.

Hullu rakkaus on ajatuksia herättävä teos tunteista kenties kuumimmasta. Kirjoittaja Hannele Törrönen osaa asettaa kysymyksiä ja tökkiä lukijaa miettimään erilaisia rakkaussuhteita. Hullu rakkaus kirjassa tarkoittaa suhdetta, joka jollakin tavalla runtelee sen osapuolia. Jompikumpi tai molemmat kärsivät, käyttäytyvät itsetuhoisesti, toimivat väkivaltaisesti, hukuttavat elämänsä johonkin addiktioon, antavat hyväksikäyttää itseään tai esimerkiksi unohtavat itsensä, toiveensa ja halunsa kokonaan. Joskus suhteen päättymisen jälkeenkin jompikumpi osapuolista jaksaa roikkua henkisesti suhteessa kymmeniäkin vuosia.

Rakkautta käytetään markkinoinnin vauhdittajana yhteiskuntamme kaikilla saroilla. Myös taide on käyttänyt rakkautta aiheenaan iän kaiken. Itsellänikin on parasta aikaa kesken Rakkauden aikakirja, joka kaiketi on kuvaus eräänlaisesta hullusta rakkaudesta. Samaan aikaan, kun avioerot ovat yleisiä, saattaa tuntua yllättävältä, että häihin satsataan nykyään ennennäkemättömiä taloudellisia ja henkisiä ponnistuksia!

Ihmiset tuntuvat täyttävän arvotyhjiötä rakkaudella ja kaikilla sen oletetuilla lupauksilla. Kun uskonnosta tai yhteisöstä ei ole tueksi elämän taipaleelle, kaikki toivo heitetään kumppanin niskaan. Luonnollinen vuorovaikutus ihmisten välillä on käynyt kovin kapeaksi. Ole luonani edes sinä, rakastettuni!

Törrösen teos kuljettaa lukijan läpi hullun rakkauden ilmentymien, valottaa syitä ja seurauksia ja kuvaa, miltä hullu rakkaus näyttää ja tuntuu. Lopuksi kirjoittaja antaa vinkkejä hullusta rakkaudesta irrottautumiseen:

Hullun rakkauden käsikirjoituksen muuttaminen on kova juttu. Sitä on yhdessä naputeltu, se on yhdessä tuotettu. Muutosta siihen ei voi kuitenkaan tehdä yhdessä. Kummankin on tehtävä oma osuutensa, ihan vain itsekseen.

Samalla Törrönen tulee antaneeksi aidon - voisiko sanoa terveen - rakkauden vihjeen.

Hullu rakkaus on tekijänsä näköinen. Kirjoittajan ammattitaito lastensuojelu-, päihde ja perhetyöstä näkyy tekstin otteessa. Asiantuntijan tekstiä siivittää ja keventää otteet elävästä elämästä hulluja rakkauksia kokeneiden lyhyinä tarinoina.

Suosittelen teosta selviytymisoppaaksi, parisuhteen puntarointiin (vaikkei ihan hullua olisikaan) ja välipalaksi rakkauden nälkään!

Joutilaat vanhemmat

Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat. (The Idle Parent 2009. Suom. Mirja Muurinen.) Basam Books. 2009.

Ketäpä vanhempaa ei kiinnostaisi joutilaisuus? Varsinkin pikkulapsiperheissä saadaan tuta elämän kiihkeä rytmi ja monenlaiset paineet joka suunnasta. Olen itse jokseenkin osannut rauhoittua parin äärimmäisen stressivuoden jälkeen, ja Tom Hodgkinsonin kirja Joutilaat vanhemmat vahvisti minua valinnoissani.

Joutilaisuus

Olen paljosta Hodgkinsonin kanssa samaa mieltä ja jaan pitkälti hänen elämänkatsomuksensa. Joutilaisuus ei Hodgkinsonilla tarkoita laiskuutta eikä vetelyyttä. Joutilaisuus tarkoittaa enemmänkin rauhallista asennetta ja aikaa tehdä sitä, mistä nauttii. Toisaalta joutilaisuus on myös sitä, että huomaa nautinnon siinä, mitä ympärillä on. Joutilaisuus ei taas puolestaan ole hötkyilyä, uhrautumista, raatamista, itsensä unohtamista, kuluttamista, markkinavoimien vetoon antautumista tai yhteiskunnan vaatimuksiin kritiikittömästi suostumista.

Mitä tämä kaikki tarjoittaa sitten vanhemmalle lapsiperheessä? Parhaiten jokainen pystyy miettimään joutilaisuuden omassa elämässään tutustumalla Joutilaisuuden ylistykseen itse, mutta makupaloina mainittakoon muutamia periaatteita: Lapset jätetään rauhaan. Lasten ympärillä ei puuhata ja häärätä jatkuvasti esimerkiksi kuormittamalla heitä lukuisilla harrastuksilla, vaan luotetaan siihen, että lapset löytävät oman polkunsa ja tulevat oman elämänsä aktiivisiksi omistajiksi, kun he saavat tehdä ja toimia rauhassa. Lapset otetaan mukaan perheen askareisiin. Lapset osallistutetaan kotitöihin. Perhe kuuluu kiinteästi yhteisöönsä, jolloin ympärillä on monipuolinen joukko ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Unohdetaan valtaosa leluista ja lopetetaan television tuijottaminen, ja niiden sijaan otetaan ote elämästä ja nautitaan tekemisestä. Lapsia ei kasvateta tiukan auktoriteetin avulla vaan omalla esimerkillä. Lopetetaan pyrkimästä virheettömyyteen ja täydellisyyteen niin vanhempina kuin ihmisinäkin. Kun vanhemmat lakkaavat valittamasta ja ryhtyvät elämään avointa iloista elämää, lapsi oppii siihen itsestään. Vaikka lapsen ympärillä ei pörrätä jatkuvasti, ollaan kuitenkin koko ajan saatavilla ja myöntyväisiä alkamaan mukaan lapsen touhuihin. Tuloksena on parhaimmillaan joutilas vanhemmuus, ja lapsesta voi kasvaa itseensä luottava, iloinen, rohkea ja avoin ihminen. Kasvatusnäkemyksissään Hodgkinson nojaa erityisesti Jean-Jacque Russeauhon (1712 – 1778) ja John Lockeen (1632 – 1704), joskin hän myös kritisoi näiden filosofien näkemyksiä.

Kirjabloggarille Hodgkinsonilla on ihan erityistä sanottavaa:

Tutkijoiden mukaan lapsessa herää elämänikäinen kiinnostus oppimiseen, jos koti on täynnä kirjoja. Kirjat ovat hyödyllisiä. Ne ovat ystäviä ja seuralaisia. Teknologian aikakausi ei ole tuonut tullessaan mitään parempaa. Kirjat ovat täydellisiä: ne on helppo ottaa mukaan, ne on tehty uusiutuvasta materiaalista, niissä voi olla sekä tekstä että kuvia, eivätkä ne tarvitse paristoja.

Tämän lisäksi Hodgkinson listaa lapsille kirjoittavia suosikkikirjailijoitaan, joita ovat muun muassa Janet ja Allan Ahlberg, J. M. Barrie, Willian Blake, Enid Blyton, Lewis Carroll, Grimmin veljekset, C. S. Lewis ja A. A. Milne. Klassikot lienevät pomminvarma valinta kenelle tahansa.

Joutilaat vanhemmat korostaa vanhempien oman ajan tärkeyttä. Hodgkinson toistaa alinomaan sitä, miten vanhempi saa tehdä, mitä haluaa, vain jättämällä lapsensa rauhaan. Hyvä, juuri näin, sillä siinähän terävöityy taas kerran koko joutilaisuuden ajatus! Lievästi minua pääsi kuitenkin häiritsemään Hodgkinsonin toistuvat toiveet siitä, miten näin irtoaa aikaa myös oluen juomiseen ja krapula-aamujen uniin. Provosointia ehkä, mutta minun ärsyyntymiskynnystä hivoteltiin. Alkoholin varjo on tässä maassa langennut kannustuksettakin liian monen lapsen päälle. Sitä paitsi minusta on yhtä turhaa tuupertua humalaan - krapulaunista puhumattakaan - kuin katsoa illat pitkät televisiota, joten en näe enää joutilaisuuden merkitystä alkoholin (suurkulutuksen) tullessa mukaan kuvaan.

Suositukset ja loppusanat

Joutilaat vanhemmat on muutamista häiritsevistä piirteistään huolimatta hieno kirja, joka ravistelee lukijaa irti vanhemmuuden ahdistuksesta. Suosittelen teosta kaikille väsyneille vanhemmille. Myös muut siitä varmasti hyötyvät, jotta väsymys pysyy loitolla. Vanhemmaksi aikovat voivat puolestaan testata etukäteen kasvatusnäkemystään.

Joutilaat vanhemmat ei ole mikään kasvatus- tai elämäntaito-opas, vaan paremminkin esseetyyppinen pohdiskeleva teos siitä, mitä nykyaikainen lapsuus ja vanhemmuus oikein ovat. Carl Honorén Perhe paineessa -kirjaa voisi luonnehtia jonkinlaiseksi teosveljeksi tälle Hodgkinsonin teokselle.

Hodgkinson on aiemmin kirjoittanut teokset Joutilaisuuden ylistys ja Vapauden ylistys, joihin en ole vielä ennättänyt tutustua. Nyt vanhemmuus ja siinä sinnittely puhuttelivat minua, ja tämän lukukokemuksen jälkeen toivon löytäväni aikaa myös Hodgkinsonin muiden kirjojen lukemiseen.

Aitoa ruokaa. Väärentämättömän ruoan opas

Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa. Väärentämättömän ruoan opas. (Äkta vara. Guiden till oförfalskad mat. Suomentanut ja Suomen oloihin mukauttanut Riikka Toivanen.) Atar. 2010.

Tiesitkö, ettei lohen liha ole luonnostaan punaista? Oletko tullut ajatelleeksi, ettei tavallinen crème fraiche olekaan puhdas maitotuote? Voitko kuvitella, että "tuore" kala saattaa olla jo kaksi viikkoa vanhaa, kun ostat sen tuoretiskiltä lähikaupastasi? Hedelmäsäilykkeiden kirsikat värjätään syöpää aiheuttavalla erytrosiinillä, jota muissa ruoissa ei saa Suomessa käyttää. Alkoholin tuoteselostetta ei tarvitse ilmoittaa, jos juoman alkoholipitoisuus on yli 1,2 prosenttia. Ja niin edelleen. Nämä ovat arkipäivämme kummallisia faktoja, josta minä en ainakaan tiennyt mitään, vaikka pidän itseäni tiedostavana kuluttajana.

Nilssonin Aitoa ruokaa teos osaa yllättää ja hätkäyttää. Teoksen ytimen ja laajimman annin muodostaa 150 elintarvikkeen esittely, johon loppuvaiheessa jo puutuu - lisäaineita, niin, niin. Nilsson kertoo välillä hyvin seikkaperäisestikin ruokien alkuperistä, tuotantoprosesseista ja lisäainekuormasta. Monesti mukana on vinkkejä ruoan laadun tarkkailuun tai puhtaan ruoan valmistamiseen. Toiset elintarvikkeet saavat vain nopean maininnan osakseen. Luettelo on kiinnostava ja nopealukuinen, mutta olisin kaivannut kirjoittajalta täsmällisempää otetta laadukkaiden ja kehnojen elintarvikkeiden erotteluun. Pääpaino on kehnojen ruokien ja juomien ruotimisessa, ja hyvä niin, mutta kaupoista löytyy myös helmiä, jotka olisivat mielestäni ansainneet kehunsa. Toinen seikka, mikä jäi kaihertamaan, on se, että suomennoksessa esimerkiksi luomutarjontaa kuvataan korostuneesti vain pääkaupunkiseudun näkökulmasta.

Kirjassa on ennen elintarvikeluetteloa pitkä kiinnostava johdanto. Nilsson saa lukijan samaistumaan esimerkkihenkilönsä Ninaan, jonka tavallista arkea seurataan ravintoa havainnoiden. Nina tekee tietoisia ostopäätöksiä koko päivän ajan - hän on kiinnostunut ruoasta ja sen terveellisyydestä. Hänen päivittäinen ruokansa saattaisi olla ihan hyvin kenen tavallisen tallaajan tahansa. Tietoisuudesta huolimatta Nina tulee nauttineeksi 84 erilaista lisäainetta ravintonsa osana yhden päivän aikana. Melkoinen kasa ylimääräistä, eikö vain?

Nilsson toteaa, miten nykyään käytetään vähemmän ensinnäkin aikaa ruoan hankkimiseen ja valmistamiseen ja toiseksi rahaa ruoan ostamiseen kuin koskaan aiemmin. Meillä on valittavanamme marketeissa sadoittain tuotteita, joista tiedämme vähemmän kuin koskaan. Edes valmistajat eivät välttämättä osaa seikkaperäisesti kertoa tuotteen koko valmistusprosessia tai ainesosia, sillä tuotannossa käytetään alihankkijoita, joilla on omat valmistuskeinonsa. Edelleen, on kummallista, että tällaisena yltäkylläisyyden aikana ravintomme pohja on yllättäen supistunut, kun maissi, soija, riisi ja vehnä valtaavat alaa tuotantoeläinten rehuna, erilaisten lisä- ja täyteaineiden raaka-aineena ja ravintomme osana sellaisenaan.

Miksi ruoastamme on tullut melkeinpä ravinnoksi kelpaamatonta? Suomessakin julkisessa keskustelussa on teollisuus vyöryttänyt palloa kuluttajalle: kuluttaja haluaa halpaa ruokaa. Minä en pysty uskomaan tätä. Jos saisimme oikeasti valita, syömmekö mummon lihapullia vai lisäaineilla rikastettuja mitä-lienevät-pyöryköitä, uskon, että useimmat valitsisivat oikean lihapullan hinnasta piittaamatta. Olen itse tehnyt toisaalta ruokaostoksia myös pienellä rahalla ja pystynyt valitsemaan aitoja raaka-aineita ja makuja kotiin kannettavaksi. Eniten minua kauhistuttavatkin yhteisömme jäsenet, jotka eivät voi itse ruokaansa valita: vanhukset vanhainkodeissa ja lapset päivähoidossa ja kouluissa. Nilssonin mukaan laitosruoka pursuaa lisäaineita. Myös ravintoloissa ja työpaikkaruokaloissa hyväksymme tietämättämme lisäaineet lautasellemme.

Kirjan loppuosassa tuodaan esiin vielä kootusti tietoa tavallisimmista lisäaineista, pakkausselosteista, ruoan laatuleimoista, elintarvikkeiden harhaanjohtavasta nimeämisestä ja kaupan tavoista ohjailla ostopäätöksiämme. Lopussa käy ilmi muun muassa se, että Ruotsin luomumerkki Krav on antanut laatuleimansa myös joillekin lisäaineille. Nilssonilta jäinkin kaipaamaan henkilökohtaista selkeää kannanottoa siitä, mitkä lisäaineet on ehdottoman vältettäviä tai vaarallisia, mitkä taas hyväksyttävämpiä. Kravin lista saattaa osin vastata kaipuuseeni. Tavoitteena voi toki olla kokonaan E-kooditon ruoka, mutta koodittomiakin lisäaaineita on. Kyllä kuluttajaparka rämpii ruokakaupassa kuin syvässä suossa!

Mats-Eric Nilsson on kirjoittanut aiemmin kirjan Petos lautasella (Den hemliga kocken), joka saattaisi olla myös kiinnostavaa luettavaa. Aitoa ruokaa kirjan opetus oli minulle, että ruokaostoksilla ei ole varaa herpaantua huomioimasta, mitä ostoskärryyn tulee valinneeksi. Olen kuitenkin optimistinen ja ajattelen, että tulevaisuudessa ainakin osa ruoasta on nykyistä laadukkaampaa.

Aikuisen naisen seksi

Erja Korteniemi-Poikela & Raisa Cacciatore: Aikuisen naisen seksi. Tunteita - kokemuksia - nautintoja. WSOY. 2011.

Korteniemi-Poikelan ja Cacciatoten uusinta voisi suositella kaikkien kotien kirjahyllyyn. Aikuisen naisen seksi on lämmin perusteos (hetero)naisen seksistä ja seksuaalisuudesta. Se on kirjoitettu naisille, mutta siinä on myös miehille korvaamatonta tietoa. Itse antaisin sen mielihyvin myös oman aikuistuvan lapseni luettavaksi.

Ansiokasta kirjassa on se, että se piirtää seksuaalisuudesta monipuolisen kuvan. Teosta varten on tehty kysely parillesadalle naiselle, jotaka ovat avautuneet seksikokemuksistaan ja kysymyksistään tekijöille ja teoksen kautta myös meille muille. Myös joitakin miesten kommentteja on herkullisesti mukana. Kirjassa on paljon naisilta lainattuja ajatuksia ja esiin nostettuja kysymyksiä, ja välillä kirjassa ihastuttavaa ja liikuttavaa tarinaansa kertoo joku nainen, mikä elävöittää, havainnollistaa ja tuo seksin monenkirjavuuden lukijan silmien eteen hyvin kauniilla tavalla. Naisen seksuaalisuutta ja seksiä on siis niin paljon erilaista kuin on naisiakin.

Aikuisen naisen seksi ei ole niksikirja, vaikka joku lukija saattaa sivuilta löytää tarvittaessa myös vinkkejä seksielämän virittämisen ja värittämiseen. Kirja on kokonaisvaltainen kuvaus naisen seksuaalisuudesta. Se painottaa elämän kokonaisuuden tasapainon tärkeyttä. Seksielämä ei voi hyvin, jos muu elämä on mullin mallin. Itsensä hyväksyminen, arkionnellisuus ja kiitollisuus ovat vakaa perusta, johon naisen seksielämä voi kasvaa. Hyvässä, osapuolia kunnioittavassa parisuhteessa seksi voi rauhassa rehevöityä. Erityisen hienoa on, että tässä seksikirjassa on vinkkejä myös mm. kiitollisuuden lisäämiseen ja oman kehon kauneuden löytämiseen, mutta silti teos pysyy vankasti pääasiassaan.

Korteniemi-Poikela ja Cacciatore kuvaavat aikuisen naisen seksiä koko sen kaaressa. Ihan teiniaikojen kasvavaan seksuaalisuuteen ja seksin ensikokemuksiin ei juuri puututa, mutta kaikkeen muuhun - rakastumisen ajoista ja vauvakuumeesta lähtien seksiin sairauden aikana ja sen jälkeen ja "isoäidin seksiin". Kirjassa puhutaan myös seksittömyydestä, haluttomuudesta, syrjähypyistä, seksin esteistä ja ongelmista. Seksi nähdään kaiken muun elämän tavoin vaihtelevana ja vaihtuvana. Rakastuneena seksi on helppoa, mutta joka suhteeseen tulee arki, ja elämän muutoksissa seksi elää mukana ja muuttuu. Muutokset ovat kaikille yksilöllisiä.

Aikuisen naisen seksi heittää hyvän tietokirjan tavoin myös joitakin kliseitä roskakoriin. Näitä ovat esimerkiksi se, että seksin pitäisi luonnistua tuosta vaan, että "oikea rakastaja" tietää intuitiivisesti, mitä tonen tarvitsee. Näinhän ei tietenkään ei ole, vaan yksi avain hyvään seksiin on puhuminen. Omista toiveista pitää kertoa kumppanille, olivatpa ne ajatuksia seksin määrästä, omista fantasioista tai vaikkapa toiveista viettelyn suhteen. Kukaan ei voi eikä kenenkään pidä yrittääkään lukea toisen ajatuksia.

Minulle kirjan lukeminen jätti hyvän mielen ja luottamuksen tunteen. Erja Korteniemi-Poikelalle ja Raisa Cacciatorelle antaisin kiitettävän arvosanan siitä, miten he teoksellaan saavat lukijanaisensa selkärangan suoristumaan ja itsetunnon kohoamaan. Jos lukisin teoksen toiseen kertaan, lukisin luvun Seksin esteitä ennen lukua Seksikäs minä. Näin kirjasta jäisi, jos mahdollista, vielä parempi mieli. Kirjaa suosittelen aikuisille naisille ja heidän kumppaneilleen sekä heidän aikuisiksi kasvaville lapsilleen. Tässä on hyvä vinkki vaikka kevään äitienpäivälahjaksi! Minä jään odottamaan kirjalle paria "Aikuisen miehen seksi".