Laura Lindstedt: Oneiron

Pitkästä aikaa - eikä suotta! Upea lukukokemus. Teksti on tehty alunperin Nousu.net -kulttuurijulkaisua varten. Käykääpä tutustumassa sivustoon!

Laura Lindstedt: Oneiron. Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista. 4. painos. Teos. 2015.

Seitsemän erilaista naista, Ulrike, Wlbgis, Maimuna, Rosa Imaculada, Polina, Nina ja Shlomith, tapaavat toisensa tilanteessa, josta heidän tulee ottaa yhdessä selvää. Käy ilmi, että naiset ovat kuolemanjälkeisessä valkoisessa välitilassa. He sovittavat elämäänsä ja kulkevat yhdessä matkan, jonka Laura Lindstedt on piirtänyt toiseen romaaniinsa Oneiron niin syvin kynänvedoin, että teos palkittiin Finlandialla marraskuussa 2015.

Oneironia voi epäilemättä luonnehtia feministiseksi romaaniksi. Teksti kuljettaa lukijaa naisen nautinnosta sen kieltämiseen, naisen kehon kuvaan, rooleihin, kauneusihanteisiin ja puhtauskäsityksiin, äitiyteen ja naisen kohtaamaan henkiseen, fyysiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Kullakin naisella on kerrottavanaan oma elämänpolkunsa, ja jokaisen on lyötävä lopulta kuoleman kanssa kättä. Kuolema on Oneironissa lempeä: se on höyhenenkevyt kokemus sen jälkeen, kun kohtaloa uskaltaa katsoa silmästä silmään. Tämän vuoksi en suosittelisi kirjaa itsetuhoisia ajatuksia hautovalle. Kuolema on Oneironissa lohtu.

Tarina on fantasiaksi hämmästyttävän uskottava, vaikka se ei suostu oikeastaan minkään meidän maailmamme lainalaisuuksiin. Oltiinpa kuolemanjälkeisessä ajattomassa maailmassa, Brooklyn Bridgellä, moskovalaisessa teatterissa, kibbutsilla tai brasilialaisessa lähiössä, miljöö elää ja tarina vyöryy syliin. Henkilöhahmot muuttuvat sivu sivulta läheisemmiksi, ja lukija alkaa toivoa saavansa omaksi viimeiseksi seurueekseen juuri nämä naiset eri puolilta maailmaa. Lopussa jää ikävä. Ihan niin kuin silloin, kun joku läheinen kuolee.

Oneiron onkin opus paitsi kuolemasta, myös luopumisesta ja sovittamisesta. Se on kysymättömien kysymysten ja selvittämättömien asioiden kirja. Teos kuljettaa lukijaa seitsemän naisen askelissa samaan aikaan, kun se haastaa tutkimaan omia haarautuvia elämänpolkuja. Se kuvaa myös siitä, miten käy, ellei kuolemassakaan pysty kohtaamaan omaa kohtaloaan.

Naisten tarinoiden lomassa Oneiron tarjoaa soljuvasti paljon kiinnostavaa knoppitietoa. Lindstedt on kirjoittanut teosta kahdeksan vuotta, ja se näkyy perusteellisuudessa. Hän tehnyt tarkkaa työtä erityisesti tutkiessaan juutalaista perinnettä, kulttuuria ja elämäntapaa. Mukana on muutakin, esimerkiksi kiinnostava tarina Otto Eppersistä. Eppers hyppäsi seitsemäntoistavuotiaana Brooklyn Bridgeltä ja selvisi tempauksestaan naarmuitta, toisin kuin monet muut itsemurhan sillalla tehneet tai sitä yrittäneet. Eppers sai kuitenkin muiden tavoin syytteen itsemurhan yrityksestä, vaikka kuten Lindstedt kirjoittaa, eikö itsemurhasta selviäminen jo ole sitä yrittäneelle pahin rangaistus, minkä voi saada. Tai anekdootti kuolemaan tuomittujen viimeisestä ateriasta: vankilakokin mukaan se on pitkään ollut – aika mielikuvituksettomasti kenties – juustohampurilainen ja ranskalaiset perunat. Kuolema myllää kerrontaa Oneironissa jatkuvasti eri suunnista.

Oneiron on yhdellä sanalla runsas niin sisältönsä kuin ilmaisunsa puolesta. Oneiron ei siksi kenties olekaan teoksista helpoimpia, mutta ehdottomasti palkinnon arvoinen mestariteos, jota on hankala tiivistää tai lokeroida. Jokainen lukija muodostaa siitä oman kokonaisuutensa. Kieli on paikoin lyyristä ja ilmaisu alusta loppuun monipuolista, jopa monikielistä. Teosta täydentävät monet suorasta kerronnasta poikkeavat tekstityypit, kuten kuolinilmoitus, puhe ja työpaikkailmoitus. Niiden kautta muun muassa henkilöhahmot monitahoistuvat ja kuolema saa uusia merkityksiä.

Oneiron on täydellinen kirja kaikille, jotka uskaltavat avata sen sivut ennakkoluulottomasti ja vastaanottaa nerokkaasti rakentuvat aallot, jotka välillä tyrskähtävät terävästi ja voimalla, välillä lempeästi kuin kevättuuli. Lukeminen jättää joka tapauksessa jälkeensä levollisen mielen. Helppoa selkeärakenteista lukemista etsivälle Oneiron ei ole nappivalinta, mutta kokeilemisen arvoinen jokaiselle.

Tähtiä: 5/5

Saattaa olla, että tämä blogi päivittyy laiskanlaisesti jatkossakin!

The Addams Family Oulun kaupunginteatterissa

Pukuloistoa Addamseilla.
Kuva Oulun kaupunginteatteri / Kati Leinonen

Mitä tehdä, kun avioliitto on pelkkää tylsää arkea, mikään ei maistu, puoliso on huono häivähdys siitä, johon joskus rakastuit? Lähde kylään Addamseille! The Addams Family on nimittäin kertomus rakkaudesta ja avioliitosta. Se on myös kuvaus erilaisuudesta ja ennakkoluuloista. Ehkä hirviömäisten hahmojen kautta voidaan tavisarkea tutkailla vähän tarkkasilmäisemmin?

Oulun kaupunginteatteri osaa musiikkinäytelmät. Tällä kertaa vetonaulaksi on hankittu Broadwayltä tämä klassikkokappale, joka on Pertti Sveholmin ohjaamana viihdyttävä ja näyttävä. Pääosissa loistavat aviopari Merja Larivaara ja teatterinjohtaja Kari-Pekka Toivonen. Muun muassa Oulun oma poika Aki Louhelakin esiintyy jälleen edukseen tutisevana sivuosassa.

The Addams Familyä kannattelee ja kuljettaa nimenomaan monipuolinen musiikki. Orkesteri on sijoitettu klassisesti monttuun, mikä aina luo oikeanlaista teatteritunnelmaa, ja tähän esitykseen se sopii lyömättömästi. Tanssit ja tanssijat tempaavat katsojan näytelmään mukaan, Pasi Räbinän puvustus ja Jyrki Sepän lavasteet ovat hurjan hienot. Pidän kovasti siitä, että suuren näyttämön tekniikkaa käytetään, sillä sitä on. Lumoavaa se oli nyttenkin.

Tarina kulkee sekä reploissa että musiikissa. Merja Larivaaralle olisi toivonut annetun enemmän lauluosuuksia. Kauhukammioista, iljettävyyksistä, tavisperheen ja hirvittävien Addamsien erilaisuudesta olisi saanut kärjistettyä vieläkin viiltävämpää komiikkaa. Huumori jäi ehkä aavistuksen puolitiehen. Kävikö klassisesti, että kovat odotukset taittoivat osan elämyksestä pois?

Jos haluat viihtyä ja tulla hyvälle mielelle - liikuttuakin - The Addams Family on ehdottomasti Sinun esityksesi! Tässä on teatteria loisteliaasti tarjolla!

Amadeus Oulun kaupunginteatterissa

Janne Raudaskoski Salierina ja upeat solistit.
Kuva: Oulun kaupunginteatteri

Huhhahhei, mitä Oulun kaupunginteatterissa oli tehtykään ja mitä olin pitkään vain sivusta katsellut ja seuraillut! Pääsin onneksi vielä viimeisimpiin näytöksiin ja - krashboombang - ihastuin ikihyviksi! Oulun kaupungintetatterin kateudesta, kauneudesta, lahjakkuudesta, juonittelusta ja ihmisyydestä kertova Amadeus oli aivan huikea! Valitettavasti esitystä ei enää voi suositella, sillä näytökset ovat ohi.

Janne Raudaskoski kateellisena hovimuusikko Salierina loisti kerta kaikkiaan. Saattaisinpa sanoa, että tämä oli äkkiseltään muisteltuna Raudaskosken paras roolisuoritus. Vain 35-vuotiaana kuollutta ihmelapsi Amadeusta esittävä Tomi Enbuska oli ihastuttava ja villi, uskottavasti täysi sekopää. Myös muut näyttelijät onnistuivat mainiosti. Heta Haanperä oli tehnyt ohjauksessa loistotyötä. Kuoro lauloi erinomaisesti ja soljui esityksen mukana rooleissaan saumattomasti. Ja musiikki - no Mozart sentään - sai taitavasti esitettynä ihokarvat nousemaan pystyyn.

Loistelias Ulpu Korpuan puvustus ja kekseliäs Kalle Nurmisen lavastus veivät yleisön satoja vuosia ajassa taaksepäin. Teatterissa elävä esitys saa aina aikaan pikkujännitteen kaiken sujumisesta oikein. Tällä kertaa näyttämötekniikka petti pian toisen puoliajan alettua, mutta se vain toi esille teatterilaisten ammattitaidon. Yleisö ei liiemmin puutteita huomannut, ennen kuin teatterin puolesta asiasta ilmoitettiin, pidettiin pieni huoltotauko ja näytelmä jatkui jälleen. Upeaa työtä, Oulun kaupunginteatteri!

Viime aikoina olen käynyt Oulussa katsomassa paljon musiikkinäytelmiä. Kaikki ovat olleet onnistuneita taideteoksia. Vasta ensi-iltansa saaneesta musikaalikomedia The Addams Familystä kirjoitan niin ikään aivan kohta. Menkäähän katsomaan!

Minä rukoilen tätä Amadeuksen rinnalla riutunutta keskinkertaisuuksien pyhimystä, Antonio Salieria, siihen saakka, kun Heta Haanperän käsissä saa erittäin kiinnostava Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ensi-iltansa Oulussa syyskuussa. Salierilta pyydän, ettei iske näppejään Taivaslauluun, vaan siitä tulee tällainen Amadeuksen ja Mielensäpahoittajan kaltainen mestariteos! Siihen lujasti uskon ja pohjattoman tyytyväinen olen siihen, että Oulussa on Taivaslauluun uskallettu tarttua.

Back to blog!

Iltaa maailma! Pitkä aika on ollut hiljaista täällä, ja nyt riepoo blogin ulkoasukin. Toivottavasti saan siihen muutosta ja ääntä tänne eetteriin.

Luettu on! Paljon fiktiota, enemmän asiaa. Kirjoittaminen on ilmiselvästi ollut katkolla. Teatteri ja muu kulttuuri roikkuu kivasti mukana. Elämä kuljettelee.

Lähdetäänpä tästä liikkeelle.

PS. Hauskaa, ajassa liikkuu tätä samaa ajattelua. Hanna Kirjainten virrassa pohti juuri samaa: Lue pohdintaa blogihiljaisuuden takaa!

Teresa Välimäki & Johanna Lundholm: Hyvää joulua

Teresa Välimäki & Johanna Lundholm: Hyvää joulua. Valokuvat Laura Riihelä. WSOY. 2014.

Tip tap tip tap... Alkaa hyvinkin olla se aika vuodesta, jolloin joulun valot ja tuoksut hiipivät mieleen. Lapset kirjoittavat listojaan joulupukille ja kodeissa mietitään joulun viettoa.

Kun alat suunnitella joulupöydän kattausta, käännypä Terasa Välimäen ja Johanna Lundholmin puoleen! Heidän Hyvää joulua -keittiökirjansa antaa nimittäin sopivat vinkit valmisteluun, lahjoihin ja aaton ruokapuuhiin. Kirja jatkaa herkuttelua vielä joulun jälkeenkin, sillä se opastaa käyttämään joulun tähteetkin hyväksi. Mainiota!

Välimäen ja Lundholmin resepteissä maistuu ja tuoksuu joulu. Kaikkeen on tarjolla jotakin: aamuun, naposteluun, pää- ja jälkiruoaksi. Makeannälkäisiä hemmotellaan leivonnaisin ja karkein. Kodin koristeluun on pikkuvinkkejä ja lopuksi joulu pyyhitään pois maukkaalla tavalla tähteitä hyödyntämällä.

Kirja on erittäin kaunis. Laura Riihelän kuvien sommittelu hivelee silmää ja Timo Hämäläisen taitto on tyylikäs, raikkaan jouluinen. Kansi kutsuu kurkkaamaan sisälle ja käytettävyyspointsit teos saa siitä, että siinä on kirjanmerkkinauha mukana omasta takaa. Voisipa niitä toki olla vaikka kaksikin!

Hyvää joulua antaa aika helppoja ohjeita herkullisen joulun valmistamiseen. Itse kokeilin mieluisten vieraiden iltapalaksi marjaskonsseja ja pikahilloa. Molemmat ovat nopeita ja pomminvarmoja sekä helposti omien kaappitarpeiden mukaan muunneltavia ohjeita, jotka maistuvat! Toiseksi tein joulubrownieta työkavereille kokousmakeaksi. Huomenna nähdään, miten suklainen namu maistuu. Mun huushollissa on ainakin taivaalliset tuoksut! Suklaisen leivonnaisen kylkeen ajattelin jokaisen antaa pursottaa valmiskermavaahtoa oman maun mukaan.

Uusi kirja on aina vähän jäykkä, ja keittokirjassa se on hankala ominaisuus, kun resepti pitäisi pysyä näkösällä vaivattomasti. Mikä sen kätevämpää kuin laittaa kirja Umodel-lukutelineeseen!

Kirja sopii kaikille jouluihmisille ja hyvän ruoan rakastajille. Se on aivan oivallinen tunnelmantuoja juuri tähän mustaan vuodenaikaan. Lahjakirjana loistava - olisiko tarpeen hemmotella itseäkin pikkujoululahjalla?

Kirjan sain kokeilta itseltään Helsingin kirjamessujen ruokaosastolta:

Kiitos tuhannesti - tämä kirja tulee olemaan käytössä ympäri vuoden. Hyvää joulua teillekin, Teresa ja Johanna!

Tähtiä: 5/5

Tästä upeasta keittiökirjasta on kirjoittanut myös Leena Lumi.

Kurkistus viikon taakse kirjamessuille

Sunnuntaiaamuna kirjamessuilla oli lauantaita rauhallisempaa.

Kirjamessuilin Helsingissä lauantaina 25. ja sunnuntaina 26. lokakuuta. Päätavoitteeni oli tavata muita kirjabloggareita ja päivystää kirjabloggaajien sohvanurkkauksessa Boknäsin osastolla. Olin poiminut messuohjelmasta muutaman tärpin, joihin ajattelin osallistua, jos sopivasti aikaa jää.

Lauantaina pyyhälsin suoraan Oulun-koneesta Messukeskukseen ja WSOY:n ja Tammen järjestämälle kirjabloggareiden brunssille, joka oli jo hyvää vauhtia menossa, kun pääsin mukaan. Ehdin kuitenkin kuulla kolmesta erittäin kiinnostavasta uutuuskirjasta, jotka kaikki lähtivätkin messuilta mukaani siitä huolimatta, että olin pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustavana päättänyt olla ottamatta messumatkalta mukaani ainuttakaan kirjaa.

Ella Kanninen juonsi ja haastatteli kirjailijat kirjabloggareiden
brunssilla. Haastattelussa Paolo Giordano.

Ensimmäinen kirjoista on Riina Katajavuoren Wenla Männistö. Sen isättömyysteema ja kytkökset Seitsemään veljekseen nostivat kiinnostukseni siihen pisteeseen, erttä kirja oli saatava. Toiseksi norjalaiskirjailija Kim Leine kertoi tiiliskivestään nimeltä Ikuisuusvuonon profeetat sellaisia juurevia kuvauksia, että uteliaisuus heräsi. Aika näyttää, miten tiiliskiven kanssa käy. Kolmanneksi Paolo Giordano Italiasta kertoi kirjastaan Ihmisruumis. Giordano on toimittaja, joka oli pyytänyt päästä Afganistaniin juttukeikalle. Tuosta matkasta on jalostunut Ihmisruumis, joka on siis eräänlainen sotakirja, jonka Giordano on kirjoittanut ilman omakohtaista kokemusta sotimisesta. Se on kirjakolmikosta ehdottomasti kiinnostavin. Neljänneksi poimin vielä mukaani Jari Järvelän Särkyvää, jonka takakansiteksti ja prologi liikuttivat minua niin, etten pystynyt jättämään kirjaa koditta.

Johanna Lundholm ja Teresa Välimäki ihastuttavan uutuuskirjansa kanssa.
Testaan reseptejä ja bloggaan joulukirjasta lähiaikoina! Maiskis...

Niinpä käsimatkatavarani olivat paisahtaneet, ja kun vielä messuilta ostin tuliaisiksi lapsille Mauri Kunnaksen Herra Hakkarainen harrastaa ja sain ruokamessuilta mukaani Teresa Välimäen ja Johanna Lundholmin Hyvää joulua -keittokirjan, jouduin lainaamaan tilaa messutuliaisilleni kaverin laukusta. Maltillinen kirjakasa joka tapauksessa, eikö vain?

Kirjabloggareiden sohvalla
bloggarikollega ja kirjailija Paula Havaste,
jonka kanssa keskustelimme muun muassa lukulaitteista
ja ruoanlaitosta.

Kirjabloggareiden sohvanurkkauksessa oli juuri niin kivaa, kun etukäteen ajattelin - tai oikeastaan päivystäminen oli mukavampaa, kuin osasin odottaa. Lauantain kohokohta oli se, kun juttelin pitkään kirjoittamisesta erään kirjoittamiskärpäsen pureman saaneen kanssa. Sellaisessa hetkessä on aina jotakin tavattoman sykähdyttävää, kun yhteisen innostuksen kautta löytyy yhteys ja vuorovaikutuksen riemu. Sunnuntaina hienoja hetkiä oli paljon, muun muassa kirjailijatapaamiset, kustantamojen esittäytymiset, kirjavinkkaukset ja tietysti muut paikalla pyörähtäneet bloggarit.

Bloggari yhdessä mielipuuhassaan:
lukemassa ja antamassa tekstistä palautetta.

Omaan messuohjelmaani olin tärpeiksi poiminut lähinnä lastenkirjoja käsitteleviä esityksiä. Ainoa haastattelu, johon ehdin, oli minun ja poikieni yhteisen idolin Mauri Kunnaksen esiintyminen Aleksis Kivi -lavalla. Emma Alftan haastatteli Kunnasta uutuuskirjasta Herra Hakkarainen harrastaa. Itse kävin esityksen jälkeen kiittämässä Kunnasta kaikista kirjoista, jotka ovat antaneet minulle ja pojilleni valtavasti iloa ja oppia, ja utelin tulevista. Kirjailija-piirtäjä paljasti, että uusi työn alla oleva teos on Koiramäkeä. Odotamme kuumeisesti!

Mauri Kunnas.

Olin Helsingin kirjamessuilla pitkän tauon, ehkä noin kymmenen vuoden jälkeen. Matka kannatti ehdottomasti! En oikein jaksa messuhulinaa kovin kauaa kerrallaan, mutta ensi kerralla koetan siitäkin huolimatta - ja sen tähdenkin - suunnitella ohjelmani vielä huolellisemmin. Messuilla on oma valtava voimansa, ja kirjabloggareiden oma soppi toimi keitaana messumaassa. Kiitos kaikille!

Kirjamessuilla

Olen mukana Helsingin kirjamessuilla lauantaina 25. ja sunnuntaina 26.102014!

Kirjabloggareiden kulmauksessa Boknäsin osastolla 6g85 päivystän sunnuntaina keskipäivän molemmin puolin. 

Tuu moikkaan!

Daniel Bergner: Mitä nainen haluaa?

M-L Muukan graafinen suunnittelu kirjassa on tyylikäs ja oivaltava.

Daniel Bergner: Mitä nainen haluaa? Tutkimusmatka naisen seksuaalisuuteen. (What do women want? Adventures in the Science of Female Desire. 2013. Suom. Natasha Vilokkinen.) Siltala. 2014.


Kollegani suosituksesta lähdin jälleen kirjalliselle matkalle naisen seksuaalisuuteen. "En suosittelisi kirjaa kenellekään alle nelikymppiselle!" oli niin houkuttava kuvaus, etten tietenkään voinut olla ottamatta selvää, mistä teoksessa Mitä nainen haluaa on kysymys. Käsissäni oli suorapuheinen opus, jossa estottomat esimerkit lomittuvat tiukkaan tutkimukselliseen otteeseen. Aluksi pelotti: mitä käänteentekevää kirjasta löydän. Lopussa olin vain helpottunut: vanhat muotit ja rooliodotukset voidaan heittää tutkimusten valossa menemään!

Tietokirjailija ja toimittaja Daniel Bergner tutkii naisen seksuaalisuutta useiden eri näkökulmien kautta. Hän selvittää uusimpia tutkimuksia eri tieteenaloilta ja käyttää hyväkseen naisten omia kuvauksia seksuaalisuudestaan. Lopputuloksena on vetävä tietokirja, joka on kenties käänteentekevin sitten Shere Hiten 1970-luvun lopussa tekemän raportin naisen seksielämästä.

Naisen seksuaalisuus on varsin vähän selvitetty elämän alue. Sitä leimaa pitkälti mystisyys. Puhutaan esimerkiksi g-pisteestä, jonka olemassaoloa myös laajalti epäillään. Naisen orgasmi on myös niin salaperäinen asia, että sitä ei oikein voi edes kuvailla. Naisen halukkuus se vasta kinkkinen ilmiö onkin, sillä usein todistellaan vain sitä, miten naisen himo on suoraan ja/tai kiertäen riippuvainen milloin mistäkin, kuun asennosta tai kumppanin tai omien sukkien väristä.

Mitä nainen haluaa todistelee, miten naisen halu on aliarvioitu ja määritetty ahtaasta (pelkästään miehisestä?) näkökulmasta. Bergner tuo esiin aiempien tutkijasukupolvien "umpisilmäisyyden", joka on johtanut siihen, että toista sukupuolta on pidetty seksuaalisena ja toinen on nähty vain suvunjatkajana. Naisen oma seksuaalinen määräysvalta on edelleen monin paikoin mahdottomuus. Nainen nähdään objektina ja passiivisena vastaanottajana, jolle kerrotaan, miten pitäisi tuntea ja käyttäytyä.

Mitä nainen haluaa sen sijaan tuo naisen itsensä keskiöön, ja näkökulman ja roolien muutoksilla se saa piirrettyä osan erilaista todellisuutta. Tuossa todellisuudessa naisen seksuaalisuudelle ei aseteta esteitä eikä nainen ole sen enempää yksiavioinen tai läheisyys- ja turvallisuushakuinen intiimisuhteissaan kuin mieskään. Erilaisessa todellisuudessa nainen hahmottuu kokonaisempana ihmisenä, tekijänä omine valintoineen. Tuo todellisuus on humaanimpi ja lohdullisempi, se on suvaitsevaisempi ja - totta vieköön - hauskempi.

Suosittelen Bergneriä kaikille niille, joita ei kyseenalaistaminen häiritse, joita uudet näkökulmat innostavat ja jotka ovat tarpeeksi seikkailunhaluisia lähteäkseen tutkimusmatkalle. Toisaalta jos esimerkiksi dopamiini, hippokampus, vanhemmuusinvestointi ja evoluutiopsykologia termeinä vieraannuttavat, ei kannattane vaivautua kokeilemaan.

Tähtiä: 4/5.

Pitkästä aikaa kirjapostaus!

Umodel-lukutelineen saa...

Arvoisa blogistanian kulkija,

Umodel-lukuteline-arvonta on suoritettu, ja Onnenpoika nosti tällä kertaa Kartsun arvan voitokkaaksi. Onnea aivan tavattoman paljon! Lähetätkö minulle postitusosoitteesi sähköpostiini luenjakirjoitan at gmail piste com, kiitos, niin saan paketin postiin.

Kiitos kaikille osallistuneille! <3

Suomalaisen kirjallisuuden päivän arvonta

Hyvät blogini lukijat ja seuraajat!

Kiitokseksi kärsivällisyydestä ja sitoutumisesta, tunnustukseksi siitä, että luotatte blogiini ja kiinnostutte kanssani samoista asioista, avaan nyt, suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivänä

arvonnan suomalaisen kirjallisuuden kunniaksi!

Samalla juhlistan sitä, että blogissa teitä on jo huikeat 200 ja Facebookissa 163.

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy viikon päästä, perjantaina 17.10.2014 klo 18.00. Palkintona on aivan mainio, upouusi suomalaista käsityötä oleva Umodel-lukuteline (kurkkaa Umodelin nettisivut)! Olen aiemmin kirjoittanut telineestä käyttökokemuksiani täällä. Tämä palkinto on tosin vielä parempaa: siinä on liukuesteet, mikä helpottaa telineen käyttöä esimerkiksi sängyssä luettaessa!

Voit osallistua arvontaan, jos olet blogini seuraaja Bloggerissa tai Facebookissa. Jos et vielä seuraa kummassakaan ja haluat mukaan, voit toki nyt liittyä jompaankumpaan mediaan ja osallistua sitten. Arpalipukkeen saat ilmoittamalla olevasi mukana arvonnassa joko tämän postauksen kommenteissa tai Luen ja kirjoitan -blogin Facebook-sivulla. Jakamalla tietoa arvonnasta joko omassa blogissasi tai Facessa saat toisen arpalipukkeen. Ilmoita kommentissasi, osallistutko yhdellä vai kahdella arvalla. Selvää? Hyvä.

Arpaonnea kaikille!

Lopuksi avaudun päivänsankarin kunniaksi omasta suhteestani Aleksis Kiven pääteokseen, Seitsemään veljekseen. Nykyään pidän teosta suurkirjana ja erittäin taidokkaana kasvukertomuksena ja kansankuvauksena, ja ilman muuta se on yksi suomalaisen kirjallisuuden kiistattomimpia merkkiteoksia. Alakoululaisena Seitsemän veljestä sen sijaan ahdisti. Se oli pakkopullaa, jota joka Aleksis Kiven päivä tuotiin esille, vähän niin kuin kaikkien aikojen inhokkini kanaviillokki koulun ruokalistassa. En voinut sietää takkutukkaisia veljeksiä ja äijäilyä, lukkarin koulun äyskintää ja keskinäistä riitelyä.

Myöhäisteini-iässä, viimeistään lukiossa iki-ihanan äidinkielenopettajani viitoittamana, suhde merkkiteokseen muuttui. En enää tarvinnut kirjalta pelkkää samaistuttavaa tarinaa tai kaunista, kepeää luettavaa. Samaan saumaan sattui Jouko Turkan Seitsemän veljestä -elokuva, joka taas ampui niin yli, että sitä en voinut muuta kuin ihailla, vastoin suuren yleisön reaktioita. Nyt myöhemmin taas omien poikieni kanssa Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä on ollut mitä mainioin matka, joka on kuljettukin jo moneen kertaan. Vähitellen päästään liukumaan myös aitoon, alkuperäiseen Kiven kerrontaan, ja ihaillen seuraan vierestä poikien intohimoa Seitsemää veljestä kohtaan.

Jos haluat, voit mielihyvin jakaa omat ajatuksesi Seitsemästä veljeksestä samalla, kun lunastat arpalipukkeesi!

Muistathan vielä, että arvonta alkaa siis N-Y-T!