Kylä Kainuussa

Syksy on jo sen verran pitkällä, että hankkeen viimeinen inventointiraportti on valmistumassa. Kesän työt veivät Kajaanissa Saaresmäen kylän maisemiin ja syksy on mennyt alueen historiaan tutustuessa. Saaresmäki (johon kuuluu myös Leppikylän alue) sijaitsee syrjässä, entisen Vuolijoen alueella, kaukana Oulujärven rannasta. Sijaintinsa perusteella voisi luulla, että kyseessä ei ole historiallisesti kovin merkittävä paikka, mutta siinä ei voisi olla enemmän väärässä. Saaresmäki on nimittäin Kainuun vanhimpia asuttuja kyliä.

Kylän historia alkaa 1500-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin Kustaa Vaasa käynnisti toimet Ruotsi-Suomen itärajan asuttamiseksi. Vuonna 1555 mainitaan kylän ensimmäisenä asukkaana Olli Halikainen ja vajaa kymmenen vuotta myöhemmin kylässä oli jo 13 taloa. Eläminen rajaseudulla ei kuitenkaan ollut helppoa ja sen saivat tuta myös Saaresmäen asukkaat. Kylä poltettiin Ruotsi-Suomen ja Venäjän välisen 25 vuotta kestäneen rappasodan aikana useasti ja vuoteen 1585 mennessä koko Oulujärven seutu oli autioitunut niin, ettei siellä ollut ainuttakaan veronmaksukykyistä taloa. Osa hengissä selvinneistä oli paennut Savon puolelle, mutta osa piilotteli piilopirteissä. Kesän inventointialueella sijaitsi yksi Saaresmäen kylän kauimmaisista taloista paikassa nimeltä Vihotti. Perimätiedon mukaan tämä olisi ollut paikka, jossa olisi ollut yksi Saaresmäen kylän asukkaiden piilopirteistä.

Vihotin aluetta. Kuvassa sammaleen ja kaatuneen puun peittämä peltoröykkiö. Paikalla ovat asuneet Honkaset ja Raappanat. Viimeisimpänä Vihotissa on ollut kaksi taloa, joita asuttivat Leinosen veljekset. Vihotin tila on aina sijainnut syrjässä ja matkaa lähimpään taloon on ollut 3 km. Alueella on perimätiedon mukaan sijainnut 1500-luvulla piilopirtti. 

Täyssinän rauha vuonna 1595 mahdollisti jälleen alueen asuttamisen. Rajakahakoita käytiin tosin vielä 1600-luvun puolellakin, mutta asutus säilyi alueella aina tästä eteenpäin. Saaresmäen kylässä on 1600-luvulla ollut jonkin aikaa talvimarkkinoiden pitopaikka. Tämän Kainuun vanhimman markkinapaikan tarkkaa sijaintia ei kuitenkaan tiedetä. Lisäksi Saaresmäen Hukkala on toiminut etelään vievän postitien varrella kestikievarina. Kerrotaan, että kun venäläiset isovihan aikaan vuonna 1715 hyökkäsivät Saaresmäkeen, polttivat he Hukkalan talon ja hakkasivat talon isännältä kädet poikki.  

Suomi siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809 ja kymmenen vuotta myöhemmin kulki Venäjän keisari Aleksanteri I Kainuun matkallaan Saaresmäen kylän halki. Vierailusta säilyneen muistitiedon mukaan keisarin tulosta oli ilmoittanut ratsulähetti, joka oli ohjeistanut kylän väkeä pitämään koirat kiinni ja pukeutumaan pyhävaatteisiin, kun he tulevat seuruetta katsomaan. 

Saaresmäen halki mutkittelevaa tietä keväällä 2015.

Isojako, joka toteutettiin Kainuussa 1840-1870, selkeytti kruunun ja yksityisten talonpoikien välistä omistusoikeutta. Muutokset eivät olleet Saaresmäellä suuria, sillä kruunu ei omistanut alueella paljonkaan maata. Isojaon jälkeen kylän talojen määrä nousi yhdeksästä neljääntoista. Kruununmetsien myötä tulivat myös metsänvartijatorpat, joista yksi, Honkamäki, inventoitiin kesällä. Torppa on sijainnut Vuolijoen kylän mailla.

Honkamäen metsänvartijatilan kellari.

Saaresmäen kylästä on olemassa muistitietoa 1800- ja 1900-luvuilta. Kylässä on tuolloin asunut eräs hyvin toimelias isäntä, joka on muun muassa perustanut tervatehtaan (joka räjähti) ja rakentanut tammen (jonka ensimmäinen kevätutlva vei) ja myös sillan Vuolijoen yli. Lisäksi kylässä kerrotuissa tarinoissa esiintyvät pirut ja trullit sekä tietäjät Honkanen, Niskan ukko ja Pahaksi Mallaksi kutsuttu muori. Yksi tarinoista liittyy metsäyhtiön mieheen, joka oli särkenyt Niskan ukon linnunpyydyksen. Ukko oli ennustanut, että pyydyksen rikkoja tulisi tunnustamaan tekonsa. Näin tapahtuikin, sillä särjettyään pyydyksen oli metsäyhtiön miehen jalat tulehtuneet rakkuloille, joihin eivät lääkärin linimentit tehonneet. Mies oli mennyt Niskan ukon luokse ja tunnustanut tekonsa. Ukko oli antanut neuvoksi pestä jalat lämpimällä vedellä kolmena iltana peräkkäin ja niin olivat jalat parantuneet.

Saaresmäellä, kuten muuallakin Kainuussa, tervanpoltto on ollut keskeinen elinkeino ja kyläläisillä on ollut lupa ottaa tervaksia kruununmetsistä. Kylässä on myös 1840-1850 -luvuilla toiminut rautasulatto Saaresjoen varrella Hytinkosken kohdalla. Rautaa on perimätiedon mukaan paikalla poltellut Hytin Heikki ja rautaharkot on viety talvella hevosella Salahmin ruukkiin.

Tervahauta Saaresmäen kylässä lähellä Vihotin tilaa.

Sodan jälkeen Saaresmäellä ja Leppikylässä on ollut yhteensä 65 asuttua taloa. Viime kesänä vain muutamassa talossa näytti enää olevan ympärivuotista asutusta suurimman osan taloista ollessa kesäkäytössä tai täysin autioituneita. Osa autioituneista taloista oli päätynyt valtiolle ja pääsin näin tutustumaan tähän yhteen Kainuun vanhimmista asutuista kylistä. Suosittelen kylässä pistäytymistä kaikille, jotka haluavat ajella vanhaa latojen ja riihien reunustamaa mutkittelevaa kärrytietä. Ette tule pettymään.

Leppimäen tilan leivinuuni tuo mieleen mukavia muistoja menneisyydestä. Samanlaisessa uunissa valmistui karjalanpaistit ja -piirakat lapsuuden kesinä. 

Ruunamäen torpasta/tilasta on jäänyt jäljelle muhkea kivistä tehty navetan perustus. Talo on merkitty 1800-luvun karttoihin ja muistitiedon mukaan sitä ovat asuttaneet Karjalaiset ja Pikkaraiset.

Korkeamäellä sijainneen talon jäännös. Vieressä seisseestä ehjästä huussista löytyi ajoittavaa materiaalia - sunnuntain Hesari vuodelta 1990.

- Hanna

Lähteet: 
Jokelainen, Eljas (2005): Perinnetietoa ja muistelmia Saaresmäen, Leppikylän ja Kytökosken kyliltä. 
Tervonen, Päivi (2003): Vuolijoen kulttuurimaiseman kerroksia. Alueelliset ympäristöjulkaisut 316. Kainuun ympäristökeskus.
Väisänen, Heino (1998): Kainuun kansan waiheita vv. 1500-1900. Jyväskylä.