Luhovaaran Ukko

Rajavartija oli tarkastamassa rajalinjaa, kun tunsi jonkun katsovan häntä. Hän kääntyi ympäri ja siinä se oli - Luhovaaran Ukko. 

Näetkö Ukon?

Ukko on kallionseinämässä rajalinjan Venäjän puoleisessa osassa. Se on varmastikin pääosin luonnon muodostelma, mutta onko se sitä kokonaan? Voiko ukon huulten yläreuna kaarineen olla luonnon muovaama? Jos ihminen on avustanut Ukon syntymistä, milloin ja miten tämä on tehty? Onko Ukko ollut esihistoriallisten ihmisten tuntema ja mitä se on heille merkinnyt? Jos kallion edessä tehtäisiin arkeologiset kaivaukset, mitä löydettäisiin?

 Ukko sivusta.

 

Kallio rajalinjalla.

T:  Lieksan tiimi

Vaarojen naiset

Matka etenee metsäautotieltä toiselle. Maasto nousee yhä ylemmäs ja ylemmäs. Lopulta on jatkettava jalkaisin ja puskettava metsän läpi. Silmien eteen aukeaa avoin piha, jossa luonnonkukat ja pensaat kasvavat – korkeimmat ulottuen aina vyötärölle asti. Olemme saapuneet vaara-asuinpaikalle. Näitä vaaroja on itäisessä Lieksassa useita kymmeniä ja useimpien päällä on vanha asuinpaikka. 

 Talonrauniot Pienellä Hemminvaaralla.

Navetanrauniot Kirkisenvaaralla.

Rakennuksen jäänteet Koivusillan asuinpaikalla.

 Rakennuksen jäänteet Kakkarassa. 

Vaaroille ei ole halla jaksanut kivuta, mutta ei viljely siellä silti helppoa ole ollut. Vaara-asuinpaikoilla on jäljellä rakennusten raunioita, jotka pääasiassa tilojen isännät ovat paikalle rakentaneet. Vaaroilla on asunut myös vaimoja ja lapsia sekä lehmiä ja lampaita. Mitä ovat vaimot ajatelleet asuessaan korkealla vaaralla ja onko näistä naisista jäänyt mitään merkkejä asuinpaikan raunioille?

Eräs inventoimistamme vaara-asuinpaikoista sijaitsee Hemminvaaralla. Paikalla on ollut metsänvartijantila, jossa on asunut Oinosia. Kirjassa Hukan hännän mitalla. Rajaseudun historiaa Lieksasta Ritva Oinonen kertoo äitinsä ja äidinäitinsä elämästä Hemminvaarassa. Asuinpaikka sijaitsi 250 metrin korkeudessa ja viljelyspinta-alaa siellä oli kolme hehtaaria. Lapsista osa kuoli vauvaiässä ja naapurista piti hakea välillä heiniä lehmille, jotta niistä saatiin maitoa ja voita nälän karkottamiseksi. Karhu ja muut pedot tappoivat lehmiä silloin tällöin. Vettä haettiin vaaran alta tai sulatettiin lumesta. Naapuriin matkattiin useita kymmeniä kilometrejä jalan pitkin polkuja, ja kävellessään naiset aina neuloivat samalla. Talvisodan syttyessä tuli äkkilähtö evakkoon ja kun Hemminvaaran asukkaat palasivat kotiinsa vuonna 1942, vain riihi ja sauna olivat polttamatta. (Oinonen 2004: 431−438)

Hemminvaaran navetan rauniot pusikon ja hyttysten keskellä.

Hemminvaaran palotornin jalusta.

Helppoa ei siis ole ollut vaaran naisella. Kertomuksesta heijastuu kuitenkin sinnikkyys ja rakkaus metsää sekä luontoa kohtaan. Naiset ovat voineet olla onnellisia vaaralla, siinä missä muuallakin.

Naiset ovat varmasti osallistuneet varsin moninaisesti kotitilan rakentamiseen ja sen töihin. Viljelysmaat ovat olleet kivisiä ja usein peltojen raivaaminen on ollut valtava työ. Tästä kertovat peltoja reunustavat valtavat kiviröykkiöt. 

 Raivausröykkiö Koivusillan asuinpaikalla.

Naisten läsnäolosta kertovat kuitenkin parhaiten asuinpaikoilla kasvavat kasvit. Rakennusten rapistuessa ruusut, marjapensaat, humalat, ruskoliljat ja muut ihmisten seuralaiset kukoistavat.

 Liljan nuppu kasvuston seassa Vesalassa.

 

Liljoja Hemminvaarassa.

Ruusuja Mustavaaralla.

Humala kiipeää koivua pitkin Kakkarassa.

T: Team Lieksa 
 

Lähteenä käytettiin: 

Oinonen, Ritva 2004. Hemminvaaran Helenat -  (toim.) Asko Saarelainen, Hukan hännän mitalla. Rajaseudun historiaa Lieksasta. Jyväskylä: 431−439.

Ylläksen kainalossa

Kolarin tiimiltä tervehdys täältä Ylläksen kainalosta. Uutisten mukaan suomalaiset varaavat huonojen säiden vuoksi matkoja etelään, mutta täällä pohjoisessa olisi aurinkoa tarjolla paljon lähempänä. Metsässä on seuraakin riittämiin sitä kaipaavalle, kun pienet Suomen ilmavoimat suorittavat herkeämätöntä ilmavalvontaa parvena ympärillä. Paljaat lakialueet tarjoavat hetken tauon korvissa soivasta ininästä ja maisemat ovat huikeita. Jos myyntipuhe tehosi, niin tässä kuvakavalkadia mainoksen tueksi.  

Pakasaivon saivojärvi Muonion puolella. 

Järven pinta- ja pohjavesi eivät sekoitu koskaan. Noin 12 metrin syvyydessä on harppauskerros, jonka alapuolinen vesi on hapetonta ja hyvin rikkivetypitoista ja todennäköisesti kaikki veteen aikojen saatossa joutunut on säilynyt siellä lähes muuttumattomana. Järvi on useita kymmeniä metrejä syvä, vanhojen saamelaisuskomusten mukaan pohjaton. 

 Maisemia kohti Äkäslompoloa Kuertunturin laelta.

Äkäsjoki kutsuu kalastajia ja eipä tuo hullumpi paikka ole ihan vaan istuskella jokitörmällä tuumailemassa syntyjä syviä. 

Kuerjoen kuohuja Äkäslompolossa.

Kolarissa on varsin runsaasti kirkasvetisiä lähteitä joista janonsa sammuttaa.

Kolarin ja Muonion rajalla, vain taivas kattona.

Maisemia Ylläksen huipulta 2.

Myllylaella kävimme dokumentoimassa kaksimetrisen kivilatomuksen, todennäköisesti vanhan rajamerkin. Seuraa riitti.

 Kaikki lentävä ei onneksi ole räkkää.

Inventointialueet jalkojemme juuressa.

Mainioita kesäretkiä itse kullekin!

Inga ja Jussi