Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku & Martha Wells: Taktinen vetäytyminen & Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi -kuunnelma

 Hyvää syntymäpäivää, minä! 💖 Niin se vain 38 vuotta tuli matkamittariin. Sen kunniaksi parit scifi-kirjat! Scifiä tykkään lukea.

Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku

suomentanut Einari Aaltonen

Tää kirja teki muhun vaikutuksen!

"Valkoinen yläluokka on orjuuttanut tummemman väestönosan raadantaan avaruusalus HSS Matildan ruumassa. Uhmakas Aster saa tietää kuolleen tutkijaäitinsä suunnitelmasta rakentaa pakoalus. Mutta valtaistuimelle nousee uusi hirmuhallitsija, jota Asterilla on henkilökohtainen syy vihata. Asterin on valittava: pako vapauteen vai kosto kuoleman uhalla."

Ensinnäkin, Aster on ihan selkeä autisti ja mulle niin samaistuttava hahmo monin tavoin. Jo tän takia nautin kirjan lukemisesta niin paljon. Kivaa saada representaatiota kirjoista.

Toiseksi. Toi mielettömän suuri avaruusalus oli kiinnostava maailma. Toi alus oli jotain pilvenpiirtäjän kokoluokkaa joka suuntaan. Siellä oli oma aurinkonsa jne. Suljettu maailma. 

Sitte ihan nuo Asterin tutkimukset siitä, että miksi hänen äitinsä on kadonnut ja onko hän enää elossa ja mitä tapahtui. Aster koittaa parhaansa mukaan selviytyä orjuutuksen ja tutkimustensa ja muutaman harvan elämänsä ihmisen kanssa kaikesta. 

Minut tää kaikki vei niin mennessään. Vieläkin välillä mietin tuota kirjaa ja tarinaa.

Martha Wells: Taktinen vetäytyminen

suomentanut Mika Kivimäki

Murhabotti päätyy pelastamaan siepattua tohtori Mensahia pulasta ja siitä taas kehkeytyikin melkoista seikkailua. Oli taas oikein viihdyttävä välipala tämä. Nämä sarjan kirjatkin on niin sopivan pituisia, ku ovat olleet n.200-sivuisia.

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi -kuunnelma

linkki kuunnelmaan Areenaan

suomentanut ja sovittanut Kalevi Nyytäjä

musiikki Johnny Lee Michaels

pääosissa Jussi Lampi & Marja-Leena Kouki

Mulla jäi tämä kirja kesken, kun sitä aloittelin muistaakseni vuosi tai 1,5 vuotta sitten. Ei vaan vetänyt. Sattumalta törmäsin Areenassa tähän ja huvikseni kokeilin, että lähtiskö tää tämmöisenä versiona. Jo vain! Oli ihan supervetävä ja vei niin mennessään.

Genly Ai (Jussi Lampi) saapuu ekumeenisena suurlähettiläänä Gethenin planeetalle, tarkoituksenaan saada yhteistyötä planeettojen ja maailmojen välille. Hän osuukin sitten kivasti Gethenin kahden valtakunnan, Karhiden ja Orgoreyn, välisen poliittisen taiston keskelle ja siitä se kehkeytyykin sitten ihan omanlaisensa seikkailu. Minä jännitin miten Genly Aille käy, kun hän joutuu pakenemaan sieltä ja täältä ja myös päätyy Estravenin (Marja-Leena Kouki) kanssa pienelle jäätikkövaellukselle. Huhheijaa mitä menoa tää vähä päälle neljätuntinen kuunnelma olikaan! Oispa jatkoa tälle tällä samalla ääninäyttelijäkokoonpanolla!

Sara Osman: Kaikki mikä jäi sanomatta

Päähenkilöt, joista en tykänny yhdestäkään. Tukholma. Odottamaton loppu. Semmonen oli tää kirja ja tää oli kyllä aika mahtava.

Kolme päähenkilöä Tukholmasta:

Amanda, bilehile ja menneiden vangitsema.

Caroline, kultalusikka suussa syntynyt influensseri.

Sofia, toisen polven somalimaahanmuuttaja ja uusi lakifirman kiinnitys. 

Heidän elämiään seurataan ja pikkuhiljaa asiat eskaloituvat tasolla jos toisella. Oli kyllä ahmittava kirja! Mikä jännää, ku miettii, että en todellakaan tykännyt yhdestäkään päähenkilöstä, vaikka pystyin kyllä ymmärtämään heidän vaikuttimiaan tekojen takana. Sitten tulee juhannus ja kaikki menee miten menee. Loppu tuli kyllä yllätyksenä mulle ja jäi kaihertamaan mieltäkin. Miksi tapahtui se mitä tapahtui? Yääähhh. En tykkää.

Vaikuttava kirja monellakin tapaa. Hyvin käsitelty etuoikeuksia, rasismia, traumoja, elämän outoja polkuja. Toivottavasti Osman kirjoittaa vielä paljon lisää!

Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan & Janina Waenthongkham: Mixed - Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä

 Tämä on mun kirjablogin 1000. postaus! Wau! Tää kirja sopii hyvin juhlistamaan tätä mun merkkipaalua: suomalaisessa kirjablogissa kirja suomalaisuudesta.

Jäske, Niemi-Sampan ja Waenthongkham ovat tehneet avartavan kirjan mixed-suomalaisuudesta eli siitä, kun toinen vanhempi on valkoinen suomalainen ja toinen vanhempi ei-valkoinen jostain päin maailmaa. Mitä se on, kun ei tunnu kuuluvan kumpaakaan kotimaahan, esim. toisessa on liian ruskea ja toisessa liian valkoinen. Kirjassa on paljon tietoa rasismista ja antirasismista, kokemustarinoita yms. Suomalaisuus ei todellakaan ole valkoisuutta. Eihän me suomalaiset olla koskaan oltu vain valkoisia. Meissä on aina ollut kaikkea muutakin. 

Tässä muutama haastattelu kirjailijoista:

Me Naiset

Maailman kuvalehti

Yle

Helsingin Uutiset

Kirjailijat ovat tosiaan perustaneet Mixed Finns- yhteisön ja sillä on myös instagram-tili, jossa he jakavat tietoa antirasismista jne. Ihan mahtavaa, että he ovat tehneet tän! Jokainen ihminen tarvitsee representaatiota ja vertaisuutta elämäänsä. 

Täältä löytyy heidän nettisivunsa: mixedfinns.fi. Sieltä löytyy tietoa lisää.

Ihanaa, että Jäske, Niemi-Sampan ja Waenthongkham ovat tehneet tän kirjan! Iso kiitos heille!

Ps: Kirjassa on Caroline Suinnerin tekemä kuvitus.

Tinashe Williamson & Thea Jacobsen: Nuoren antirasistin käsikirja

"Puhuminen on ensiaskel muutokseen. Napakka tietopaketti rasismia vastaan.

Yksi rasistinen kommentti on kuin vesipisara - se ei vielä kastele. Tuhat vesipisaraa kastelee kuitenkin läpimäräksi. Nuoren antirasistin käsikirja opettaa tunnistamaan rasismin ja puuttumaan siihen. Kirjan esimerkit ja kymmenen erilaista hahmoa näyttävät, miksi monimuotoisuus on tärkeää.

Käsikirjan avulla niin lapsen kuin vanhempienkin on helppo tarttua keskusteluun rasismista. Kirja valaisee rasismin isoja kysymyksiä, historiaa ja perusfaktoja. Ennen kaikkea se kannustaa pohtimaan niitä itse ja kavereiden kanssa, koulussa ja kotona. Sopii ala- ja yläkouluikäisille."

 

Tää oli tosiaan napakka tietopaketti. Hyvä ja selkeä. Hyvää oli myös se, että esitettiin kysymyksiä ja vastattiin niihin. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Kerrottiin erilaisten nuorten kokemuksia ja saatiin niihin näkökulmia. Kuvitus oli mun mielestä myös hyvä.

Lolá Ákínmádé Åkerström: In every mirror she's black

Tämä se oli mitä mainioin kirja! Upposin näiden kolmen naisen tarinaan ja välillä ei olisi malttanut kirjaa laskea käsistään sitä ahmiessa. Näiden naisten tarinat liikuttivat.

 

Kolme mustaa naista: 

Kemi Adeyemi, joka on menestyvä markkinointipäällikkö ja joka palkataan Ruotsiin sen suurimpaan markkinointifirmaan, jotta firmaan saataisiin parempaan kuntoon rasismin suhteen.

Brittany-Rae Johnson, joka on lentoemäntä ja joka kohtaa lennolla Jonnyn, joka vie jalat alta ja kanssaan Ruotsiin. Jonny on muuten Kemin pomo.

Muna Saheed, pakolainen Somaliasta, jonka perhe hukkui Välimereen ja hän jäi ainoana henkiin. Muna saa turvapaikan Ruotsista ja päätyy työskentelemään siivoojana samaan firmaan Kemin kanssa ja näin näiden naisten tiet risteävät.

Kirjassa seurataan näiden naisten elämää Ruotsissa. Kenelläkään ei ole helppoa. Kemi on vähän hukassa itsensä ja rakkauselämänsä kanssa ja uusi työ uudessa maassa ei olekaan ihan helppoa. Brittany on rakastanut ja raskaana ja sopeutumassa Ruotsiin, mutta häntä ei hyväksytä Ruotsin kermaa olevaan perheeseen miniänä ihon värinsä takia. Muna on traumatisoitunut ja yrittää vain selvitä ensin vastaanottokeskukessa ja sitten omassa asunnossa. Jokainen heistä yrittää myös selvitä rasismin kanssa.

Tämä oli tosiaan ahmittava kirja. Kirjan loppu oli semmonen, että olisin halunnu vain huutaa eeeeeiiiiiii. Kemille tilanne pääty hyvin, mutta Brittany on miehensä rakentamassa vankilassa ja Muna taas pääty ratkasuun, joka on ymmärrettävä, mutta ääääääääääää. Vaikuttava kirja, koska näitä naisia miettii vielä kauan kirjan lukemisen jälkeenkin, mitä tapahtuu harvoin.

Third Culture Kids Suomi Finland

Kiia Beilinson, Mona Eid, Koko Hubara ja Caroline Suinner ovat koonneet kirjan, jossa kerrotaan nykypäivän suomalaisten tarinoita. Kuka on suomalainen? Mun mielestä hän, joka on Suomen kansalainen ja/tai hän, joka kokee olevansa suomalainen. Ihonväri ei kerro suomalaisuudesta yhtään mitään. Itehän sitä on oppinut olevansa suomalainen, koska sitä mulle on kerrottu pienestä pitäen. Mitä kokisin olevani ilman tuota "aivopesua"? En tiedä.

Tää on muuten iso kirja! Alemmasta kuvasta näkyy, ku laitoin vertailun vuoksi normaalin kokoisen kansion viereen.

Kirjan esittelyteksti kertoo kaiken olennaisen tämän kirjan sisällöstä:

"40 henkilökuvaa tämän päivän suomalaisista, jotka elävät kulttuurien risteyksissä.

Millaista on kasvaa ja elää usean kulttuurin todellisuuksissa samanaikaisesti? Tähän vastaavat suomalaiset, jotka luovat omaa identiteettiään ja määrittelevät uusia olemisen tapoja erilaisten kulttuuritaustojen keskellä. Nämä tarinat kertovat identiteeteistä, jotka ovat liukuvia ja hylkivät kaksinapaisia määrittelyjä. Samalla ne avaavat niitä kipeitä kokemuksia ja voimaantumisia, joiden keskellä yhä useampi suomalainen elää tänä päivänä."

Tarinat olivat mielenkiintoista luettavaa. Myös herätteleviä, koska itse elän hyvin valkoista elämää. Mun elämässä ei ole muita kuin valkoisia ihmisiä perheessä ja ystäväpiirissä. En oikeasti edes tunne ketään ei-valkoista ihmistä, mikä on mun mielestä surullista ja oon miettinyt sitä, että miten asian saisi muutettua. Miten tutustuisin muihinkin, kuin valkoisiin suomalaisiin?

Mutta tää kirja. Kaikkien kannattaa lukea tää ja miettiä näitä asioita, mitä ihmiset kertovat tässä kirjassa. Parhaiten jäi mieleen kirjan alun lapsi, joka kertoi olevansa afroprinsessa. Ihanaa, että saa vapaasti määritellä itsensä! Sen soisin kaikille.

Jocelyn Nicole Johnson: My Monticello

Dystopia nykyhetkestä. Onko se oikeastaan enää edes dystopia? Tän kirjan tapahtumat vois olla aivan hyvin vaikka viime viikolta, mutta sijoittuvat luullakseni hieman eteenpäin tulevaisuudessa.

 

Valkoisen ylivallan edustajat, eli ketkäs muutkaan kuin valkoiset cis-heteromiehet hyökkäävät Da'Naishan asuinalueelle ja hän pakenee yhdessä (valkoisen) poikaystävänsä Knoxin ja isoäitinsä MaVioletin kanssa. He ja ryhmä muita ihmisiä päätyvät Monticelloon, joka on Yhdysvaltain entisen presidentin Jeffersonin kotitalo ja joka on nykyään museo. Kaiken lisäksi Monticello on Naishan sukutila, koska hän on suoraan alenevassa polvessa Jeffersonin ja yhden hänen orjansa jälkeläinen.

Monticellossa ihmiset yrittävät pärjätä valkoisen miesten aiheuttaman uhkan kanssa ja tekevät suunnitelmia suojellakseen siellä olevaa porukkaa, jossa on Knoxin lisäksi myös yksi valkoinen pariskunta. Kaiken lisäksi MaVioletin astma on hyvin pahana ja lääkkeet jääneet pikaisen paon vuoksi kotia ja sen päälle vielä Naisha huomaa olevansa raskaana, eikä ole varma lapsen isästä.

Tämän kaiken kanssa tämä pienoisromaani etenee ja polveilee ja sivut kääntyivät menemään, kun haluan tietää miten kaikkien käy. Kirja loppuu siihen, kun Monticellon porukka odottaa valkoisten miesten hyökkäävän sinne halutesaan tuhota kaikki ei-valkoiset ihmiset. Sekin kuvastaa hyvin nykyhetkeä ja rasismia. Uhka on päällä kaiken aikaa. Sen kanssa joutuu elämään.

Kopano Matlwa: Evening Primrose

Tämäki kirja oli aika täräyttävä. Se kertoo Masechabasta, joka opiskelee lääkäriksi ja joka työvuoron aikana raiskataan. Se kertoo xenofobiasta. Se kertoo surusta. Se kertoo ystävyydestä.

 

Miten kipeitä asioita voikin sanoa niin kauniisti? Miten rumista asioista voi syntyä jotain niin kaunista? Kopano Matlwa osaa pukea sanoiksi tämän kaiken: traumat, suru, ystävyys. Ja myös tuon xenofobian, mikä täälä Suomessakin jyllää.

Minusta tuli tämän kirjan lukemisen aikana Kopano Matlwan fani. Haluan ehdottomasti lukea myös muut hänen kirjansa.

Audre Lorde: Zami

Tää kirja otti ja vei. Tän lukemisen jälkeen mietin, että onko enää elämää sen jälkeen ku luki ensimmäisen Audre Lordensa.

 

Tää oli niin hyvä, ettei oikein ole edes sanoja kertomaan asiasta. Tää vaan uppos muhun veitsi sulaan voihin. Lorden tyyli on jotenkin niin mukavaa ja mukanaan vievää lukea.

Tää oli ihana kirja. Samaan aikaan myös kamalakin kirja, johtuen joistain Lorden kokemuksista. Tää oli sellanen lukukokemus, että Zami pyyhkäs yheksi mun lempikirjaksi heittämällä. Gayn Hunger on toinen lemppari. 

Lukekaa tää. Mulla ei kertakaikkiaan oo sanoja kuvata tätä kirjaa ja mun lukukokemusta tän enempää.

Comics for Equality

Sarjakuva-albumi tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, rasismista ja muukalaispelosta. Sarjakuva-albumi, jonka ovat tehneet ihmiset, joilla on maahanmuuttotausta. Kiinnostuin heti!

Tää oli kyllä mielenkiintoista luettavaa. Osaan tarinoista ihan upposi. Ois hyvä, jos tää suomennettaisiin! Kyllä tekis kaikille suomalaisille hyvää ymmärtää mitä on rasismi ja miten se vaikuttaa. Välillä tuntuu, että sitä ei vaan haluta ymmärtää.

Lukusuositus tästä.

Tahar Ben Jelloun: Isä, mitä on rasismi?

Ihan mielenkiinnosta lainasin tän kirjan.

En kyllä mitenkään suurta riemua repiny tästä kirjasta. Kertoo kyllä selkeästi, että mitä rasismi on, mutta oli vähän tylsä. Onneksi ei ollu pitkä. En tiiä ees, mitä ootin tältä. En ehkä tylsyyttä kuitenkaan? Osa tylsyyttä oli vähän vanhahtava kieli ja tyyli. Ehkä Jelloun uppoaisi minuun paremmin runoissa.

Robin DiAngelo: White Fragility

Mulla on kuulkaa ristiriitaiset tunteet tästä kirjasta. Tää on valkoisen naisen kirjoittama kirja rasismista. Somessa oon törmänny kommentteihin siitä, miten DiAngelo hyötyy rasismista, koska valkoisena ihmisenä valkoiset kuuntelevat häntä ja kirja myy yms.

Ristiriidasta huolimatta luin kirjan. Kirjan lukeminen aukaisi kyllä lisää silmiäni rasismin suhteen ja tuli se kuuluisa epämukava olo asian suhteen entistä enemmän. Siinä kirja siis teki tehtävänsä. Mutta. En voi silti muuta kuin miettiä, että miksi ihmeessä se on niin, että valkoinen haluaa oppia rasismista toiselta valkoiselta, vaikka parempi opettaja olisi ihminen, joka kokee rasismia päivittäin ja on sen todellinen asiantuntija jo pelkästään kokemusasiantuntijuutensa takia.

On päivänselvää, että jokainen valkoinen on rasisti. Jos ei ookaan räikeästi rasisti, ni alitajunnassa kuitenkin on. Sen oon huomannu itsessäni, kun oon tutkaillu viime vuosina omia ajatuksiani ja voin siksi sanoa olevani rasisti. Opitut ennakkoluulot ja syrjivät asenteet ovat syvässä. Se tuntuu pahalta ja kuuluukin tuntua. Vielä pahemmalta minusta tuntuisi, jos en haluaisi muuttaa omia ennakkoluulojani ja syrjiviä ja rasistisia ajatuksiani ja asenteitani.

White fragilityä eli valkoista haurautta on se, että kun kohtaa itsessään rasistisia ajatuksia tai tulee huomautetuksi rasismista ja sen seurauksena asian olemassaolo kielletään samantien, sitten uhriudutaan ja vika on jossain muualla ku ittessä, koska enhän minä ole paha ihminen ynnä muut kootut selitykset. Hippulat vinkuen torjunta päälle ja kyynel silmäkulmaan tai jotain vastaavaa. Oikeasti meidän valkoisten pitäis pitää vaan turpa kiinni ja kuunnella. Ei se tee susta pahaa ihmistä, jos sulla on rasistisia ajatuksia. Ei pelkät ajatukset tee kenestäkään pahaa. Se tekee, jos niiden ajatusten johdattamana toimii väkivaltaisesti ja/tai mitätöivästi ja/tai syrjivästi, eikä edes yritä muuttaa toimintaansa. Pahoilla ajatuksilla ja pahoilla teoilla on kuitenkin vissi ero.

Itse opin tästä inhottavasta ristiriidan tunteesta kirjan suhteen sen, että aion jatkossa lukea rasismista vain rasismia kokevien ihmisten kirjoittamana. Ällöttää ja hävettää. Miksi luin tän kirjan, vaikka olin jo lukenu kyseenalaistavia kommentteja tästä kirjasta ja vähän ahdisti lukea tää kirja sen takia? Miksi lankesin just siihen opin rasismista valkoiselta- ansaan? Ei ole oikein valkoisen hyötyä rasismista näinkin. Kyseenalaistan kovasti oman toimintani.

Jos haluat lukea rasismista lisää niin lue mieluummin nämä:

Ijeoma Oluo: So you want to talk about race

ja

Reni Eddo-Lodge: Why I'm no longer talking to white people about race

Jos sulla on ehdottaa aiheeseen liittyviä kirjoja niin kerro kommenttiboksissa!

Lilian Thuram: Vår historia

Jalkapallosta en pahemin välitä, enkä ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta jalkapalloilijasta ku Lilian Thuram. Ruotsinkielen petrausprojektini takia lainasin tällaisen sarjakuvan.

Sarjakuvassa Thuram kertoo elämästään ja kuinka hän lapsena muutti Ranskaan Guadeloupesta. (Googletin ja Guadeloupe on Ranskan hallinnon alainen saari Karibianmerellä.) Ranskassa hän kohtaa vanhemman mustan miehen, joka kertoo heidän yhteisen kotisaaren historiasta. Thuramin tarina oli mielenkiintoinen ja hänen kotisaarenssa tarina oli mielenkiintoinen. Kaiken kaikkiaan lukemisen arvoinen sarjakuva.

Bernardine Evaristo: Girl, Woman, Other

Huh, mikä kirja! Heittämällä parhaita, mitä oon tänä vuonna lukenu tai tuun lukemaan.

Kirjassa tarinat etenee kolmen naisen kertomuksen ryppäissä. Kukin heistä kertoo samaan tarinaan oman versionsa. Sitten vaihtuu naiset ja tarina. Punainen lanka kaikissa tarinoissa on yksi naisista, Amma, johon kukin muista naisista on tavalla tai toisella yhteydessä. Se oli supermielenkiintoista! Pieni maailma ja silleen.

Kun kirjaa aloitti lukemaan, meni aikaa tottua siihen, ettei ole pisteitä. Eikä lauseiden alussa isoja alkukirjaimia. Ainoastaan erisnimet oli kirjassa isolla alkukirjaimeilla. Piste tuli kunkin luvun lopussa. Se oli outoa. Miksihän Evaristo oli valinnut tehdä näin? Tehokeino, johon en ole aiemmin törmännyt. Se ei kuitenkaan mitään, koska kirja vei mennessään hyvin pian.

Naisten tarinat oli ihania ja kamalia. Varsinkin kirjan lopussa oleva 1900-luvun alkuun sijoittuva Hattien tarina oli riipaiseva ja jäi mieleen. Muista tarinoista jäi mieleen Dominiquen ja Carolen tarinat. 

Kirjan ihan viimeisessä luvussa saatiin myös miesääni kehiin. Se tuntui ihan tökeröltä ja jäi vaan miettiin, että oliko pakko. Kirja oli kuitenkin niin vaikuttava lukukokemus, että annan sen anteeksi.

Melkoinen oli lukukokemus, kun tätä kirjaa miettii vielä 2kk lukemisen jälkeen. Harva kirja jättää sellaista jälkeä mieleen.

Nyt riittää!

Antirasistinen sarjakuva. Jes! Heti piti varata ja lainata, kun tähän törmäsin.

Tää sarjakuva on syntynyt reaktiona Suomessa jatkuvasti kovenevaan rasismiin ja siihen, kuinka sitä vaan hyssytellään ja asiaan ei kunnolla puututa. Tää oli kyllä hyvä kannanotto, kun luki tätä. Monin paikoin nauratti ja monin paikoin vitutti. Tää oli myös hyvä muistutus ittelleki, että jatkaa edelleen omien opittujen rasististen ajatusten ja asenteiden kyseenalaistamista ja muuttamista. Esim. suomalaisuuteen ei kuulu ihonväri tai uskonto, ne ei oo mittareita, joiden mukaan määritetään, että kuka on suomalainen ja kuka ei. Suomessa puhutaan kaikille ensisijaisesti suomea ja sitte jos ei toinen ei ymmärräkään, niin vasta sitten vaihdetaan kieltä esim. englantiin.

Hannele Richert: Mitä sä täällä teet?

Valaiseva sarjakuva.

Kuvaus by GoodReads:

"Ajankohtainen sarjakuvakirja maahanmuuttajista ja heidän tarinoistaan. Kun tutustumme ihmiseen, jonka nimi, olemus tai puhetapa vihjaa vierasmaalaisuudesta, uteliaisuutemme herää ja mietimme hänen tarinaansa: miten hän on päätynyt Suomeen. "Mitä sä täällä teet?" kuulostaa kuitenkin kysymyksenä kömpelöltä, tylyltäkin. Tässä sarjakuva-antologiassa viisitoista eri puolilta maailmaa Suomeen tullutta eri-ikäistä ihmistä vastaa kysymykseen ja kertoo kokemuksestaan maahanmuuttajana. Jokaisella tarinankertojalla on visuaalisesti oma "ääni". Erilaiset kertomukset näyttävät rinnakkainesitettyinä poikkileikkauksen siitä, miten lähtömaa, matkalla kohdatut ihmiset ja puhdas sattumavaikuttavat matkantekoon. Sarjakuvien välissä on ytimekkäitä, kuvitettuja tietoiskuja aiheeseen liittyen. Niiden tehtävänä on selkeyttää käsitteitä ja näyttää, miten poliittiset päätökset ja kansainväliset sopimukset määrittävät maata vaihtavien ihmisten kohtalon. Lopputulos on yhtä aikaa jännittävä, ahdistava, hauska ja valaiseva."

Tää oli valaiseva, mielenkiintoinen ja monin paikoin koskettava albumi. Harmitti, ku moni tarina jäi vähä töksähtäen kesken. Silti lukemisen arvoinen. Tällaisia tarvitaan, koska sarjakuvienkin kautta saa helposti tietoa ja se esitetään muodossa, johon helppo tarttua.

So you want to talk about race

Tääki oli taas näitä mun tänä vuonna lukemia silmiä ja ymmärrystä avaavia kirjoja.

Oluo selittää ja kertoo kirjassaan tosi hyvin ja selkeästi rotuun ja rasismiin liittyviä asioita. Esimerkiksi sen, miksi mustat ihmiset (Yhdysvalloissa) eivät luota poliisiin ja mistä se juontuu. Mitä on mikroaggressiot, mitä on etuoikeus, mitä on intersektionaalisuus jne. Ittellä oli lukiessa semmonen olo, että ihanaa, ku Oluo on jaksanut kirjottaa asiat niin selkeästi ja esimerkein varustettuna ja ihanaa, että voin vaan lukea ja yrittää ymmärtää, eikä tarvitse kokea noita asioita. Kyllä sitä valkoisena ihmisenä on valitettavan etuoikeutetussa asemassa ihonvärinsä takia niin monissa asioissa. 

Suosittelen isosti kaikki lukemaan tämä kirja. Tämä avaa kyllä ymmärrystä rasismin suhteen. Ois kyllä todella mahtavaa, jos tämä myös suomennettaisiin.

Elovena-tyttö

Tää kirja oli vähä semmonen läpihuutojuttu. Se oli niin nopea lukea.

"Elovenatyttö kertoo tarinaa suomalaisuudesta, kerrostalonaapureista ja rakkaudesta.

Kirjassa taloyhtiöön muuttaa uusi naapuri. Ulkomaalainen. Osa talon asukkaista ottaa uuden naapurin ilolla vastaan, osa vastustaa ankarasti. Pekka päättää auttaa tulijaa sopeutumaan Suomeen sekä löytämään kadonneen suomalaisnaisen, joka on kaunis kuin elovenatyttö.

Alkaa riemastuttava reissu Suomeen ja suomalaiseen sielunmaisemaan." By GoodReads tää kuvaus.

Oli vähä ristiriitainen kirja. Välillä nauratti jotku jutut, välillä vaan turhautti. Juoni oli ihan kiva, henkilöt ihan kivoja, kaikki ihan kivaa. Osaa ees muuta sanoa, että ku oli kiva kirja. That's it. Ei mua mitenkään riemastuttanu tää, enempi turhautti. Sitä ku vaan oletetaan kaikkia asioita, eikä osata omia oletuksiaan kyseenalaistaa. Semmosena suomalaisuus näyttäytyy tässä kirjassa mun mielestä. Aika plääh siis. On siinä myös totuuden siemen. Opittavaa niin itellä ku muillakin. 

Jos jotain hyvää voi sanoa tästä kirjasta, niin kirjan juoni osas yllättää jonkun verran. Se oli mukavaa. Tyyli oli ittelle tuttu, ku oon joskus muinoin lukenu Lipastin kolumneja jostain lehdestä säännöllisesti.

Why I'm no longer talking to white people about race

Koska olen kiinnostunut ja saanut silmäni auki rasismin suhteen niin tartuin tähän Reni Eddo-Lodgen kehuttuun kirjaan.

Kirjassa käydään läpi Iso-Britannian historiaa rasismin suhteen, sekä kerrotaan millä eri tavoilla rasismi näkyy esim. vaikka rikostutkinnassa, jossa mustien ja ruskeiden ihmisten kokemat rikokset jäävät ratkaisematta, koska valkoiset poliisit eivät niitä tutki kunnolla. Kirja oli silmiä avaava ja pisti taas miettimään, että eihän tässä hommassa ole mitään järkeä. Ei valkoinen iho tee kenestäkään parempaa tai arvokkaampaa ihmistä. Ei omasta poikkeavat tavat ja kulttuuri tee kenestäkään huonompaa ja arvottomampaa. Miksi ihmiset ovat niin paskoja? 

Rasistisia ajatuksia ja asenteita löytyy omastakin päästä vaikka kuinka paljon. En ollut aiemmin tajunnut edes sitä. Ne olivat vain normaaleja ajatuksia ja normaaleja asenteita, joihin ei kiinnittänyt edes huomiota. Nuo ajatukset ja asenteet sitä on oppinut jo äidin maidosta niinkuin varmasti suurin osa meistä valkoihoisista suomalaisista. Eikä niitä ajattele sen kummemmin, koska on normaalia ajatella niin. Oon onnellinen, että olen itse herännyt tähän nyt kolmikymppisenä ja että voin muuttaa omat ajatukseni ja asenteeni. Muita en voi muuttaa, mutta itseäni voin ja muutan.

Kirja on kehujensa arvoinen ja avarsi lisää omaa maailmaani.

Toiseus 101 - näkökulmia toiseuteen

Törmäsin Ruskeat tytöt- sivustolla Toiseus 101- kirjaan, joka on ilmainen, ladattava pdf- versio. (Tuo linkki vie siihen ilmaisversioon.) Koska aihe kiinnostaa, luonnollisesti luin sen.

Kuvat täältä

Kirjassa on useita eri kirjoittajia ja he kirjoittavat erilaisista aiheista, mutta silti samasta asiasta. Kaikki aiheet liittyvät kuitenkin toiseuteen ja sen kokemiseen, rasismiin ja syrjintään. Tämä kirja on  niitä kirjoja, joista ei osaa oikein sanoa mitään, mutta asia jää silti muhimaan päähän. Tärkeää asiaa! Toiseus on asia, jota valkoihoisena ei tässä mittakaavassa joudu kokemaan varmaan ikinä.

Lukekaa tuo kirja!