Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mielenterveys. Näytä kaikki tekstit

24 joulukuuta, 2024

Sarjakuvia selviytymisestä

 Jouluaaton kunniaksi sarjakuvia selviytymisestä! Meille monelle joulu on sitä vuoden surkeinta aikaa, ankea, ahdistavaa, pelottavaa, pelkkää selviytymistä. Siksi tässä muistutus siitä, että kaikesta voi selvitä, vaikka jäljet aina jääkin.

Hyvää joulua kaikille teille jotka vietätte sitä! Ja hyvää arkipyhää kaikille meille, jotka sitä ei vietä!


Zeina Abirached: Minä muistan
suomentanut Aura Sevón

Tämä sarjakuva on libanonilaisen Abirachedin muistelmat lapsuudestaan Beirutissa sisällissodan keskellä. Hän kuvaa sodan keskellä elämistä ja mitä seurauksia siitä on tullut. Eimerkiksi myöhemmin ukkosmyräkkä isoine äänineen on saanut aikaan takaumia, että pommikoneet tulee.

Koskettava sarjakuva ja tykkäsin Abirachedin tyylistä.




Jen Wang: Ash's cabin

Tää on sarjakuva Ashista, joka kipuilee ilmastonmuutoksen kanssa ja kun aikuiset ignooraa sen täysin. Muutenkin on vaikeaa ja hän päättää siitä kaikesta sisuuntuneena lähteä etsimään vasta kuolleen isoisän majaa keskeltä erämaata. Ash harjoittelee taitoja ja hommaa tarvikkeet ja niin hän yks kesäloma ottaa ja lähtee majan etsintään koiransa kanssa. Ash on siellä kauan ja häntä etsitään kissojen ja koirien kanssa kun Usan länsirannikon jokavuotiset maastopalot alkavat. 

Tää oli ahmaistu yhdellä lukukerralla. Upposin niin tarinaan.




Mamoru Hosoda &Yu: Susilapset 1
suomentanut Suvi Mäkelä

Tämä on tarina Hanasta, joka yliopistossa rakastuu toiseen opiskelijaan. Hana ei jätä rakkauttaan, vaikka hän paljastuu ihmissudeksi. He aloittavat yhteisen elämän ja saavat kaksi lasta. Sitten lasten isä katoaa ja Hana jää yksin Amen ja Yukin kanssa. Tämä kuvaa Hanan selviytymistaistelua kahden pienen lapsen kanssa, joiden susipuolta pitää piilotella toisilta ihmisiltä ja samalla hän suree kuolleeksi paljastunutta rakkauttaan.

Oli kyllä mielenkiintoinen tän mangan aihe! Ahmaisin tämänkin yhdeltä istumalta ja varasin saman tien tän seuraavat osat ittelle luettavaksi.

20 joulukuuta, 2024

Sarjakuvia vaikeuksien voittamisesta

 Kolme ihan erilaista ja ihan erilaisista aiheista olevaa sarjakuvaa. Silti kaikissa sama teema: vaikeuksien voittaminen, tavalla tai toisella.




Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper girls 1

Tämä on tarina tytöistä, jotka jakavat sanomalehtiä aamutuimaan. Lehtienjakoreissulla he kohtaavat yllättäin ufoja. Tämä on tarina siitä, mitä sitten tapahtuu. Tää on sarjakuvasarjan eka osa, joten tarina vielä jatkuu tästäkin. Itse en aio jatkaa tän lukemista enempää.




Victoria Ying: Hungry ghost

Tämä on sarjakuva syömishäiriöstä ja siitä toipumisesta. Valeriella on ollut jo vuosia syömishäiriö, mutta mitä tapahtuukaan kun hänen isänsä kuolee lento-onnettomuudessa? Tää oli liikuttava tarina ja myös toivoa antava. 




Maggie Tokuda-Hall & Faith Schaffer: The worst ronin

Tää on nykyaikaan sijoittuva samurai-tarina! Chihiro on harjoitellut koko ikänsä samurai-taitoja ja on nyt lähdössä isänsä puolesta samurai-keikalle. Chihiro ihailee suuresti Tatsuota ja haluaa hänet mestarikseen tälle keikalle ja oppiakseen lisää taitoja. Tatsuo ei olekaan sellainen, kuin Chihiro luulee ja kaiken lisäksi koko keikka olikin huijaus ja Chihiron vanhemmat kuolevat kotikylän hyökkäyksessä. Chihiro onkin uuden edessä nyt, mitä tehdä. 

Tää oli kyllä aika mahtava tarina. Väliin hauska, väliin surullinen. Tykkäsin tosi paljon tästä nykyaikaistuksesta: älypuhelimet yms. Ois kivaa, jos tälle tulis jatkoa.

23 heinäkuuta, 2024

#naistenviikko2024: Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu

Naistenviikko jatkuu. Tänään aiheena on alkoholismi. Se koskettaa niin monia naisia Suomessakin. Joko oman alkoholismin takia tai sitten läheisen alkoholismin takia.




"Sairaus kehittyy hiipien, mutta niin nopeasti, että sen salaaminen on hyvin vaikeaa.

Päihderippuvuus on parantumaton ja hoitamattomana kuolemaan johtava sairaus. Kulissit murenevat, ihmissuhteet romuttuvat ja työt loppuvat. Rakas päihde muuttuu vankilaksi. Käytön hallitseminen ei onnistu ja elämä karkaa käsistä.

Ei ois susta uskonu on tositarina nuoren alkoholistin rimpuilusta päihteen pihdeissä, yrityksistä olla ilman ja pelosta tuntematonta, ehkäpä parempaakin, tulevaisuutta kohtaan. Kun vain uskaltaisi!

Päiväkirja selviytymisestä alkaa päihdekuntoutuksessa, kun oma pohja ja kuolevaisuus on kohdattu liian monta kertaa. Riippuvuudesta toipuminen vaatii luopumista, harjoittelua, nöyrtymistä ja pään hakkaamista seinään. Ennen kaikkea se vaatii rohkeutta antaa elämälle mahdollisuus.

Emilia Laatikainen (s. 1995) on oululainen kuvataiteen opettaja ja sarjakuvantekijä, joka opettelee elämään päivän kerrallaan. Ei ois susta uskonu on hänen toinen sarjakuvateoksensa.
Mustavalkoinen."




Laatikainen kuvaa tässä sarjakuva-albumissa omaa kokemustaan alkoholismiin sairastumisesta ja toipumisprosessista sitten kun hän asian oli viimein valmis kohtaamaan ja tekemään sille jotain. Paljon oli tuttua minullekin, vaikkei ole sen kummempaa kokemusta alkoholismista. Riippuvuuden piirteitä on niin monessa asiassa ja oireet voivat olla niin samankaltaisia eri asioissa.

Tämä sarjakuva voitti Finlandian, eikä suotta! Tämän olisi hyvä lukea kaikkien, ainakin jos aihe vähääkään kiinnostaa.

22 toukokuuta, 2024

Sylvia Plath: Lasikellon alla

Taisin tätä lukiessa vähän rakastua Sylvia Plathiin. Mikä kirja!




"Esther Greenwood on lahjakas opiskelija, joka voittaa kuukauden stipendin New Yorkiin. Kaikki on hänelle siellä ilmaista: tarjolla ovat suurkaupungin ilot, mielenkiintoiset ihmiset, lounaat hienoissa ravintoloissa. Estherin pitäisi olla ikionnellinen; ja niin hän alussa onkin. Mutta sitten Esther alkaa tuntea yhä syvenevää vierautta. Kotiin paluun jälkeen hänen otteensa kirpoaa lopullisesti. Alkaa sairaalakierre eikä paranemisesta näy aikoihin merkkiäkään.

Lasikellon alla pohjaa legendaarisen amerikkalaisen runoilija Sylvia Plathin (1932-1963) omiin kokemuksiin. Lasikellon alla on hänen ainoa romaaninsa, vaikuttava kuvaus herkän ja kunnianhimoisen nuoren ihmisen suhtautumisesta elämään, ihmisiin ja omaan itseensä."

Tää oli upea kirja! Mulle täysin 5/5. Tunnistin itseäni ja elämääni tästä niin monin paikoin, että oli ihan huimaavaa lukea tätä. Ahmin! Plath osaa niin hyvin kertoa ajatukset, tunteet, kokemukset. Tää kosketti mua syvältä. En osaa muuta ku hehkuttaa tätä, joten en sano enää muuta, kuin todellakin kaikkien kannattaa lukea tämä!

06 helmikuuta, 2024

Kaksi vähän surullista lastenkirjaa

 Tykkään lukea lapsille suunnattuja kirjoja. Välillä tuntuu, että ne sykähdyttää helpommin ku aikuisten kirjat. Mikähän näissä lie.


Emilia Aakko: Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset
kuvittanut Veera Aro

Tää oli kyllä niin ihana kirja! Oi että! Tän luin joulukuussa.

"Kaihon rauhallinen elämä mullistuu, kun Untamo-kotitonttu pyytää Kaihon tuuraajakseen Koikkalaisten perheeseen. Tehtävä on luonnollisesti otettava vastaan, vaikka kotitonttutaidot olisivat kuinka ruosteessa.

Jo hyvin pian Kaiho saa huomata, etteivät kotitontun tehtävät olekaan niin helppoja ja yksinkertaisia kuin saattaisi arvella. Etenkään kun samalla on pysyttävä näkymättömissä ja pidettävä silmällä arkkuun suljettuja murheita eli kärsiväisiä, jotka Kaiho otti mukaansa Untamon kielloista huolimatta.

Kun murheet yllättäen pääsevät karkaamaan, Kaiho ja perheen Lyyti-tyttö kohtaavat ongelman, joka olisi parasta ratkaista niin nopeasti kuin mahdollista. Yhdessä he ryhtyvät selvittämään sotkua, joka sisältää kaikki suuren katastrofin ainekset.

Kaiho-kotitonttu ja karanneet kärsiväiset on eloisa kirja, josta ei puutu seikkailumieltä ja hauskoja sattumuksia. Kommellusten keskellä tämä lämminhenkinen kirja kertoo myös tarinan siitä, mitä tapahtuu, kun perheen aikuinen masentuu."

Mää tykkäsin niin paljon siitä, miten tässä kirjassa käsitellään vanhemman masennusta. Mun sydän sykki tälle kirjalle sitä enemmän, mitä pitemmälle pääsin lukemisessa. Kaiho oli mahtava hahmo ja samaten Lyyti ja hänen perheensä oli kivoja. Lyytin isän masennus tuli hyvin esille kirjassa. 

Varasin toisen osan kotitontun seikkailuista, että pääsen takaisin tähän maailmaan.


Anja Portin: Radio Popov
kuvittanut Miila Westin

Ja tää kirja! Ihana tämäkin! Ei suotta saanu tämä Finlandia-palkintoa, ei todellakaan. Sydäntä särki kirjan päähenkilö Alfred, kun hänen isänsä oli niin unohtanut hänen olemassaolonsa ja huiteli vain pitkin maailmaa, eikä aina muistanut ostaa hänelle ees ruokaa reissujensa ajaksi. Mutta sitten:

"Yhdeksänvuotias Alfred elää käytännössä yksin. Äitiä Alfred ei ole nähnyt syntymänsä jälkeen, eikä työmatkoilla viipyvä isä taida aina edes muistaa, että Alfred on olemassa. Eräänä yönä Alfred lähtee seuraamaan salaperäistä Hiipparia, joka työntää postiluukusta lehden mukana muutakin: omenoita, villasukkia ja voileipiä.Alkaa unohtumaton seikkailu, joka muuttaa Alfredin ja samalla monen muunkin yksinäisen lapsen elämän: Hiippari on omalaatuinen Amanda Lehtimaja, lehdenjakaja, joka kuuluu Herkkäkorvaisiin. Amandan luota Alfred löytää vanhan radiolähettimen, jonka on suunnitellut venäläinen fyysikko A.S. Popov. Amandan kotoa käsin Alfred alkaa tehdä salaista, öistä radiolähetystä unohdetuille lapsille.Jännittävä ja humoristinen, lämminhenkinen tarina tuo mieleen lastenkirjallisuuden rakastetuimmat klassikot, Astrid Lindgrenin ja Marjatta Kurenniemen saturomaanit."

Amanda pelastaa Alfredin ja he yhdessä auttavat muitakin unohdettuja lapsia. Mun sydän kyllä suli tätä lukiessa! Rakastan tällaisia kirjoja!

28 joulukuuta, 2023

Pari kirjaa oman hyvinvoinnin eteen

 Tässäpä kolme hyvin erilaista hyvinvointiin liittyvää kirjaa. Tykkäsin jokaisesta.


Chidera Eggerue: What a time to be alone

Vihdoin sain luettua tän kirjan! Ku vielä olin somessa, seurasin Eggerueta instassa ja sillon tää kirja meni mun lukulistalle. Kirjassa käydään Eggeruen somesta tutulla tyylillä läpi asioita liittyen itsetuntoon, ihmissuhteisiin ja vastaavaan. Tykkäsin kovasti! 



Yumi Sakugawa: There is no right way to meditate (2010)

Ihana kirja meditaation harjoittamisesta! Sakugawa käy läpi lempeällä tyylillä, että mitä meditaatio on ja miten sitä tehdään. Meditoiminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista ja et tarvitse siihen mitään välineitä. Haaste onkin sitten olla läsnä hetkessä ja kestää sitä, että mieli auttamattomasti karkailee milloin mihinkin. Siihen pitää suhtautua lempeästi ja vain siirtää ajatukset takaisin nykyhetkeen. Itsensä ruoskiminen ei auta siinä yhtään, koska mieli nyt vain on sellainen. 



Pirjo Turpeinen: Narskuttelu ja lihasperäiset purentaongelmat (2017)

Käsi ylös, kellä on purulihakset kireällä. Mulla ne soi ja on kipeätkin monesti. Tässä kirjassa Turpeinen esittelee kehittämäänsä metodia. Selkeä opas kyllä. Oli mulle tuttujakin juttuja ja sitten ihan uusia. Kannattaa lukea, jos kiinnostaa saada helpotusta purentalihaksille. Ite otin tuon kannessa näkyvän jutun käyttööni. 

07 joulukuuta, 2023

Monzusu: My brain is different

 Tässä sarjakuva-albumissa on koskettavia tarinoita ihmisistä, joilla on adhd ja joista harva on saanut siihen apua lapsena.




Monzusu kertoo oman tarinansa ja monen muun ihmisen tarinan. Kaavan on aikas sama joka tarinassa. Lapsena on ongelmia ja aikuiset ajattelee, että lapsi on vaan laiska ja ei yritä tarpeeksi. Sitten myöhemmin lapsuudessa tai aikuisena selviää, että kyseessä onkin adhd, eikä ookaan mistään laiskuudesta kyse. Parissa tarinassa apua oli tullut jo lapsena, että onneksi kaikilla ei oo ollut se tilanne, että hankalaa aina. 

Nää tarinat oli kyllä silmiä avaavia! Pidin Monzusun tyylistä kertoa tarinat. Osa oli koskettaviakin. Melkoista kamppailua on ihmisten elämä adhd:n kanssa, ku apua ei saa ja syynä pidetään laiskuutta yms. Onneksi nykyään tietous adhd:sta on lisääntynyt paljon, myös Japanissa.

29 marraskuuta, 2023

Lisa Fipps: Starfish

 Tää oli todella koskettava lastenkirja! 😭💔



Tää kerto Elliestä, joka on lihava lapsi ja jota hänen äitinsä ei jätä painon takia rauhaan. Ellietä myös kiusataan koulussa lihavuutensa takia. Tästä teki tosi koskettavan se miten paljon Ellie joutuu kamppailemaan asian kanssa, että äiti kiusaa ja koulussa kiusataan ja vain uima-altaassa hän saa olla rauhassa. Lisäksi hänen paras ystävänsä muuttaa kauas. Tässä oli paljon samaistuttavaa. Tää pisti myös miettimään lasten kasvurauhaa ja lasten ja aikuisten kehorauhaa. Pisti miettimään myös ihmisten paskoja asenteita lihavuutta kohtaan. Nykyään onneksi jo tiedetään, että lihavuus ei todellakaan ole ihmisen omaa syytä. Siihen vaikuttaa geenit, ympäristö ja niin moni muu asia. 

Tän lukemista voi kaikille suositella! Varsinkin niille, jotka puuttuvat läheistensä ja ehkä tuntemattomienkin ihmisten painoon. Se ei auta ollenkaan, eikä saa ketään laihemmaksi. Itse asiassa painon kommentoinnilla vaan heikennetään toisten terveyttä, koska kommentointi saa aikaan stressiä ja stressi on tunnetusti terveydelle huonoksi.

20 marraskuuta, 2023

E-sarjakuvia osa 2

 Kolme sarjakuvaa, jotka kaikki näköjään liittyvät jotenkin mielenterveyteen ja/tai traumoihin. Miten oonkin tällaisia nyt lukenut? No, aihe on ikuisesti kiinnostava.




Margaret Kimball: And now I spill the family secrets

Tämä oli yhtäaikaa kiinnostava ja paikoin tylsähkö kirja perhesalaisuuksista ja niiden vaikutuksista kaikkiin perheen jäseniin. Miten se kaikki piiloteltu tuntuu ja näkyy silti, vaikka sitä yritetään peitellä ja ei puhuta mitään tapahtuneista. Ja kun Margaret alkoi kaivella salaisuuksia esiin saatuaan yhtäkkiä tietää jotain ihan uutta, niin kaiveltavaa riittää. Tää oli kyllä todella samaistuttava sarjakuva!




Étienne Davodeau: Lulu Anew
kääntänyt englanniksi Joe Johnson

Tämä on tarina Lulusta, perheenäidistä, joka yhtäkkiä katoaa. Häntä yritetään etsiä ja tarina alkaa keriytyä pikkuhiljaa auki perheenjäsenille ja ystäville. Tämä se oli kyllä mielenkiintoinen! Ai että! Suurella mielenkiinnolla seurasin Lulun tarinan mutkia. Ja loppu oli vielä odottamaton niin a vot!




Debbie Tung: Everything is ok

Debbie Tungilta luin aiemmin Quiet girl in a noisy world ja pidin siitä. Kun törmäsin tähän e-kirjastossa niin pitihän se lainata ja lukea. Tän lukeminen alkuun ahdisti aika iloisesti. Tässä on niin hirveän paljon samanlaisia asioita, mitä itse oon kokenut masentuneena, että tuntu kertakaikkisen inhottavalta kohdata niitä tässä. Tasasin hengitystä ja luin loppuun. Pidin tästä paljon kaikesta huolimatta. Tung on kuvannut kyllä todella hyvin masennusta! Siitä isot pojot hälle!

23 elokuuta, 2023

Erika L. Sánchez: I am not your perfect mexican daughter

Tää oli hyvä kirja! Postauksen kirjoittaminen on vaan kestäny ja kestäny.




Päähenkilö on Julia, Chicagossa asuva ja lukiota käyvä meksikolaisen perheen tytär. Hänen isosiskonsa Olga on vastikään kuollut. Julia kamppailee sen kanssa ja vanhempiensa tiukkuuden kanssa. Julia kun ei ole mikään täydellinen meksikolainen tytär kuten Olga oli. Vai oliko sittenkään? Kirjassa seurataan Julian elämää Olgan kuoleman jälkeen. Hän käy koulua, viettää aikaa kavereidensa kanssa, ottaa selvää Olgan elämästä ja koittaa selvitä eritoten äitinsä kanssa, heillä kun on melkein aina sukset ristissä toistensa kanssa. 

Tykkäsin tästä paljon. Julian elämä aukeni eteen just niin raadollisena ja myös hetkittäin niin ihanana ku se on ton ikäisellä. Muistelenpa omia lukioaikojani ni tuollaista se suunnilleen oli. 

Isoja teemoja kirjassa, kun suru, suhteet vanhempiin, tulevaisuus ja mielenterveys. Hienosti niitä käsitelty tässä! Eli voin suositella lukemista.

18 elokuuta, 2023

Laura Benyik & Shamuel B. Kohen: Nuoret tappajat kouluissamme

Tän kirjan aihe on kiinnostava. Miksi ihmeessä lapset ja nuoret tarttuvat aseisiin ja menevät kouluihinsa tappamaan toisia ihmisiä?

"Kasvaako kouluissamme uusia nuoria tappajia valmiina toistamaan Jokelan ja Kauhajoen tragediat? Kirjassa paneudutaan väkivallantekijän sielunmaisemaan ja persoonallisuuden näkökulman kautta siihen, mitkä asiat johtivat karmeaan tekoon. Kirja sisältää kuvauksen kahdestatoista kouluammuskelijasta sekä ennen julkaisemattoman tositapahtumiin perustuvan nuoren tarinan. Hän oli koulunsa pihalla aseen kanssa odottamassa uhrinsa saapumista, valmiina tappamaan kaikki, jotka asettuisivat hänen tielleen. Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden jälkeen monia asioita on syyllistetty - aseiden helppoa saatavuutta, poliiseja aseluvan antamisesta, väkivaltaisia elokuvia ja pelejä. Myös vanhemmat ovat saaneet osansa syytöksistä. Mutta kuka todellisuudessa on syyllinen? Miksi nuori tekee niin raa'an ja epätoivoisen teon ja samalla satuttaa niin monia muita? Mitä liikkuin ampujan mielessä jopa vuosia ennen tekoa? Mitä asioita vanhemmat, opettajat, koulukuraattorit ja psykologit eivät ole huomanneet ja edelleen jättävät huomiotta? Kirja antaa uuden, erilaisen ja hyvän näkökulman kaikille, jotka asian kanssa joutuvat tekemisiin. Muun muassa vanhempien, opettajien, lastentarhanopettajien, poliittisten päättäjien sekä oman elämänsä kriisissä tai muissa vaikeuksissa painivien nuorten tulisi lukea tämä kirja. Toivomme, että kirja tarjoaa lukijoille toivoa - kriisistä huolimatta on mahdollista löytää valoisa tulevaisuus. Lukijat tulevat saamaan kirjan avulla tarkemman kuvan aiheen monimutkaisesta luonteesta sekä nuorten kertomusten ja kuvausten kautta keinoja tunnistaa käyttäytymismalleja ja -tapoja ennen väkivallanpurkausta. Näiden avulla lukija voi paremmin ymmärtää, miten kohdata ongelmallinen lapsi tai nuori, ja miten väkivallan kierteen voi saada katkaistua, näin auttaen lapsia."
 


Tää oli todella valaiseva kirja. Tiivistetysti voi sanoa, että kouluammuskelut ovat lapsen ja nuoren pahan olon huipentuma. Käytännössä kaikilla kirjassa esitetyillä kouluammuskelijoilla oli traumatausta: kouluväkivaltaa, kotiväkivaltaa tai muita mielenterveydenongelmia, joita ei tunnistettu. Eli syyttävän sormen voi kääntää aikuisia kohti. Joko lapsen avuntarvetta ei huomioitu tai sitten apu loppui ihan liian aikaisin tai tiedonkulku eri tahojen välillä ei toiminut ja kaiken seurauksena on ollut lopulta kouluammuskelu. Aihe on todella kiinnostava ja haluan lukea siitä lisää. Tässä kirjassa nuorin kouluampuja oli vain 11-vuotias. 11!!! Miettikää. Ihan älytöntä ja järkyttävää. 

Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan kirjan. 

23 heinäkuuta, 2023

#naistenviikko: Katarina Meskanen & Heidi Strengell: Rakas keho

Jatketaan naistenviikkoa taas aiheella, joka on kohdistettu erityisesti naisiin!




Naisten kehoihin kohdistuu ihan valtavia paineita, joka suunnasta. Tämä kirja auttaa niiden paineiden kanssa. Ainakin ittelläni ymmärrys lisääntyi.




Niitä pätkiä, mitä kirjotin muistiin:

"Seksuaalisuudessa mieli ja keho ovat yhtä: seksuaalisuuden ydin on kehon ja mielen välisessä yhteydessä, kehomielessä. Keho lähtee mukaan, jos mieli on läsnä, ja vastaavasti jos keho ei ole mukana seksuaalisessa tilanteessa, ei mielikään pysty syttymään. Siinä missä mieli virittää mielenkiinnon ja halun päästä toisen lähelle, keho mahdollistaa tämän konkreettisesti. Seksuaalisuus on mielen ja kehon yhteistyötä, joka tuottaa mielihyvää ja nautintoa sekä keholle että mielelle." 
Traumojeni takia tätä on ollu hankalaa ymmärtää.


"WHO:n määritelmän mukaisesti "mielenterveys on hyvinvoinnin tila". Mielenterveys koostuu psykologisesta, sosiaalisesta, emotionaalisesta ja fyysisestä hyvinvoinnista. Psykologinen hyvinvointi sisältää muun muassa itsensä hyväksymisen, henkilökohtaisen kasvun, merkityksellisyyden kokemuksen, itsenäisyyden ja myönteisen suhteen itseen. Sosiaalinen hyvinvointi sitä vastoin koostuu hyväksytyksi tulemisesta, omasta osallisuudesta ja joukkoon kuulumisen kokemukseta. Emotionaalinen hyvinvointi viittaa tunne-elämän tasapainoon, positiivisiin tunteisiin ja tyytyväisyyteen elämään. Tutkimuksissa saadaan yhä enemmän tietoa siitä, miten olennainen rooli ihmisen fyysisellä hyvinvoinnilla on mielen hyvinvoinnissa ja mielenterveydessä. Siksi mielenterveyteen kuuluu olennaisesti myös fyysinen ulottuvuus: liikkuminen, fyysinen hyvinvointi, terveyttä edistävät teot, uni, lepo, kehollisuus ja suhde omaan kehoon."
Me ihmiset ollaan aikamoinen sekamelska ja kokonaisuus!


"Tosiasiassa suhde omaan kehoon on opittu tapa ajatella omasta kehosta. Se koostuu ajatuksista, tunteista ja asenteista - ei kehostasi. Kehonkuvasi on tallennettu aivosoluihin, joten se on aivotoimintaa, ei kehossasi oleva ominaisuus."
Tää oli kova juttu ymmärtää! Että ei se johdu kehosta vaan ajatuksista ja niistä viesteistä, mitä ollaan saatu ympäristöstä. Niinku määki oon saanu lapsesta asti kuulla mun painosta ja siksi oon pitäny itteeni aina lihavana, vaikka lihava musta on tullu vasta 30-vuotiaana.


" Kun uskomme kehomme olevan se, joka meissä aiheuttaa näitä epämukavia tuntemuksia, haluamme luonnollisestikin välttää sitä. Jos näemme kehomme kaiken pahan alkuna, teemme kaikkemme suojautuaksemme tyytymättömyyden aiheuttamilta uhkilta: korostuneelta itsetietoisuudelta, epävarmuudelta, syyllisyydeltä, häpeältä, itseinholta. Samalla kuitenkin välttelemme myös itseämme. Piilotellessamme kehoamme piilottelemme itseämme - ja ennen kaikkea piilottelemme itseltämme."
Tää on se, mitä mulle on tapahtunu kaiken väkivallan seurauksena. Nyt kun sen tietää, niin voi rueta muuttamaan asiaa. Psykofyysinen fysioterapia on siihen hyvä apu mulla.


"Rentoutuminen kannattaa

Rentoutumisen fyysiset vaikutukset
- sydämen syke hidastuu ja tasoittuu
- hengitys hidastuu ja helpottuu, hengästyneisyyden tunne vähenee
- verenpaine laskee
- ääreisverenkierto paranee ja verisuonet laajenevat
- lihasjännitys vähenee ja lämmöntunne lihaksissa lisääntyy
- aivot lepäävät ja elpyvät ja koko keho palautuu
- unen lattu paranee ja uni pitenee ja syvenee
- aineenvaihdunta palautuu ja ruoansulatus paranee
- päänsäryt, pistelyt ja puutumiset vähenevät
- kehollinen levottomuus helpottuu

Rentoutumisen psykologiset vaikutukset
- hermostuneisuus ja levottomuus helpottuvat
- keskittymiskyky paranee
- jännittäminen vähenee
- nukahtamis- ja univaikeudet helpottuvat
- ärtyneisyys vähenee
- pelot helpottavat
- huolestuneisuus vähenee
- hallinnan tunne paranee"
Saa nähä kuin kauan menee, että saan kehon rentoutumaan. Saan sen hetkeksi, mutta heti ku lopetan rentouden ylläpidon ni keho singahtaa takas jännittyneeksi.


Muutamia tehtäviä kirjasta:

"Kirjoita kehoosi liittyviä ajatuksia. Jatka seuraavia lauseita kehoosi liittyvillä ajatuksilla:
KEHONI ON...
ARVOSTAN KEHONI...
KEHOSSANI PARASTA ON...
RAKKAIN OMINAISUUS KEHOSSANI ON...
HALUAISIN OPPIA HYVÄKSYMÄÄN...
HYVÄKSYN...
OLEN YLPEÄ...
PIDÄN...
OLEN TYYTYVÄINEN...
KEHONI PYSTYY...
KEHOSTANI TEKEE AINUTLAATUISEN...
KEHONI TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON...
KEHONI ON MINULLE RAKAS, KOSKA..."

"Harjoittele kehosi arvostamista. Jatka seuraavia lauseita:
PIDÄN ITSESSÄNI ENITEN...
MINUSSA ON PARASTA...
ARVOSTAN ITSESSÄNI...
MUUT PITÄVÄT MINUSSA...
OLEN HYVÄ...
MINÄ OLEN ARVOKAS, KOSKA...
OSAAN...
OLEN TAITAVA...
OLEN IHANA...
PARHAITA OMINAISUUKSIANI OVAT...
OLEN YLPEÄ SIITÄ, ETTÄ...
RAKASTAN ITSESSÄNI..."

Näissä oli kyllä osassa miettiminen ja osa tuli helposti!


Nää mun muistiinpanot oli aika sekalainen seurakunta. Kirjotin ylös myös monia tehtäviä, joita kirjassa oli, mutta en jaksanu kaikkia tähän kirjata. 

Tää kirja pisti kyllä miettimään! Mun suhde kehooni on ollu aina vaikea ja etäinen, traumoistani johtuen. Kovan työn seurauksena suhde on parantunu pikkuhiljaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja eritoten, koska oon "naisen" ruumiissa elävä ni sen takia myös joutuu ottaan vastaan erilaisia paineita ulkonäköön liittyen. En ollu ymmärtäny sitäkään, koska se on ollu niin arkista. Lapsena alkanu painon kommentointi ja se stressi mitä siitä on seurannu, ku aina on epäkelpo kehon suhteen. Ja se etäännytti vaan lisää kehosta. Lopulta keho on ollu mulle pelkkä kulkuväline. Samaan tapaan ku mun auto oli mulle, ku sellasen vielä omistin. Nyt aikusena sitte kiva korjata näitä asioita. Sentäs haluan tehdä sen.

Kirja vahvisti mun ajatusta siitä, että kerran täällä vaan eletään ja kehoa kannattaa arvostaa. Kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta omiin asenteisiin ainakin voi. Siksi jatkan valitsemallani linjalla, että en kommentoi kenenkään kehoa, ellei mua erikseen pyydetä niin tekemään. Sillonkin mietin, että mitä sanon. Aina voi kehua kampausta tai vaatteita, koruja, meikkiä. Niihin voi jokainen itse vaikuttaa. Kehon koko yms taas on sellaisia, mihin ei aina voi vaikuttaa mitenkään. Siksi en kommentoi niitä. En myöskään puhu itse itselleni rumasti kehostani. Omat ajatukset vaikuttaa myös negatiivisesti, jos pään sisällä aina soi paska. Ei tarvi positiivisesti välttämättä puhua ittestään ittelle, mutta jos edes neutraalisti.

Hyvä kirja tämä! Suosittelen lukemaan ja tekemään kirjan tehtäviä!

19 heinäkuuta, 2023

#naistenviikko: Kaksi minulle hyvin henkilökohtaista sarjakuvaa

 Jatketaan naistenviikkoa aiheilla, jotka koskettaa kaikkia naisia ja naiseksi luultuja tavalla tai toisella: seksuaalinen väkivalta (alkaen häirinnästä ja päättyen raiskauksiin) ja lihavuus eli keho ja minkälaisia vaatimuksia sen suhteen etenkin naiset kokee.




Mulle nää aiheet on hyvin henkilökohtaisia omien kokemusteni takia. Oon lapsena ja nuorena ja aikuisena kokenut seksuaalista väkivaltaa. Oon myös aina pitänyt itseäni lihavana eli mun ruumiinkuva on ollu todella vääristyny. Lihava musta on kylläkin tullu vasta kolmikymppisenä kolmannen vakavan masennuksen myötä.



Bryan Talbot: Tuhman rotan tarina
suomentanut Jukka Heiskanen

Tän bongasin Elegian blogista ja harvinaisesti kiinnostuin. Nykyään en jaksa lukea juuri mitään aiheeseen liittyvää ku harvon. Nyt tää sarjakuvamuoto herätti kiinnostuksen aiheeseen eli seksuaaliseen väkivaltaan ja eritoten, että miten sitä on käsitelty tässä sarjakuvassa.

Tää on aika klassinen tarina. Päähenkilö Helen on kokenut insestiä ja lopulta pakenee. Tää on kertomus pakomatkasta ja miten Helen alkaa sen aikana käsitellä asiaa ja purkaa kokemuksiaan. Pikkuhiljaa hänen toipumisensa etenee. Sarjakuvassa on myös tuotu ihan hyvin esiin muiden ihmisten reaktioita Helenin kokemuksiin. Mun mielestä paras reaktio on sanoa vain, että olen pahoillani ja jättää oma shokki ja järkytys käsiteltäväksi muiden kuin väkivallan uhrin kanssa. Jos uhri puhuu asiasta ekaa kertaa niin voi ja kannattaa ohjata avun pakeille. Jos lapsi kertoo sulle asiasta niin älä missään nimessä jätä häntä yksin vaan soita heti vaikka hätäkeskukseen tai jos arkipäivä ja virka-aika niin sossuun. Mää nimittäin lapsena kerroin asiasta eräälle aikuiselle ja hän ei tehnyt asialle yhtään mitään ja niin väkivalta pääsi jatkumaan vielä vuosia. Sun asia ei oo arvioida, että onko asia totta vai ei vaan laittaa viranomaiset ottamaan asiasta selvää.

Tää Talbotin sarjakuvat oli hyvä kokemus lukea aiheeseen liittyen. Voin suositella muillekin.




Sari Sariola: Tiedän olevani ylipainoinen

Tästä kiinnostuin, koska luin Sariolan aiemman aiheeseen liittyvän zinen. Nyt aiheesta oli koottu ihan kunnon sarjakuva-albumi. Ja tää oli todella ihana ja samaistuttava! <3 Ai että! Kyllä lihavan sydäntä lämmittää, kun tää aihe ja kokemukset tuodaan näkyväksi. Tässä albumissa nimittäin käydään läpitte sitä, miten yhteiskunta suhtautuu lihaviin ja miten monin tavoin se sitten näkyy. Klassiset lääkäri syyttää kaikesta lihavuutta ja siksi ei hoida sua ja ihmiset ällöää sua pelkästään sun kehon takia, ihan kuin se lihavuus tarttuis jos vahingossa koskee lihavaa. Kaikkea tällaista. Lihava kun ei kannata olla, jos haluaa olla ihmisarvoinen. Varsinkaan lihava nainen ei kannata olla. Sariola tehny sarjakuvan kyllä hyvällä tyylillä ja otteella. Nostan hattua hänelle! Ja toivon, että hän tekee vielä lisää aiheeseen liittyviä sarjakuvia. Nautin hänen tekeleistään. 


Sellaisia sarjakuvia! Molempia voin suositella!

06 heinäkuuta, 2023

Runohaaste 6.7.2023: Susipaimen- runoantologia

 Ankin kirjablogissa julistettiin runohaaste Eino Leinon ja runon ja suven päiväksi eli tänään on se päivä. Innolla lähdin mukaan, koska tänä vuonna mulla tuntuu olevan runojenlukuvuosi. Koko ajan jokin runokirja luvun alla.




Susipaimen- runoantologia

"Susipaimen on runoantologia mielestä ja sen häiriöistä.

Teokseen on koottu yhteensä yli sata runoa. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka moniäänisyydessään valottaa mielenterveyden ympärillä käytävää keskustelua sekä elettyä
elämää. 46 kirjoittajan joukko koostuu runouden ammattilaisista,
mutta myös nuorista harrastajista ja mielenterveysaktivisteista.
He käsittelevät mielenterveyttä kukin eri tavoin: suoraan, tutkien, rajusti ja lempeydellä, usein omakohtaisten kokemusten kautta.

Susipaimen on tehty vierelläkulkijaksi ja vertaisteokseksi kaikille
meille, joita mielenterveysteemat kiinnostavat ja koskettavat. Oikeus kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen kuuluu jokaiselle. Antologia toimii niin ammattilaisten apuvälineenä ja keskustelunavaajana kuin täysin henkilökohtaisena runokokemuksena.

Antologian ovat toimittaneet runoilijat Leena Sainio ja Jonna Nummela. Jokaisesta myydystä teoksesta lahjoitetaan 1 euro Mieli ry:n Kriisipuhelimessa vastaavien vapaaehtoisten koulutustyöhön. Susipaimenen julkaisee Kustannus Raikuu."




Runoilijoita oli tässä antologiassa niin paljon, että otin vain kuvat sisällysluettelosta. Kuvan laatu ei paras, mutta en jaksanu ottaa uusiksi. Kyllä nuista selvän saa. Muutamia runoja oli englanniksi, kaikki muut suomeksi.




Muutama runo malliksi.


"masennus

sielu lähti
heräsin oven kolahdukseen


-Teija Jokelainen-"



"Joskus
sitä haluaa kirjoittaa
vaikka ei ole mitään sanottavaa

Joskus
sitä haluaa nauraa
vaikka ei enää iloitsekaan

Joskus
sitä haluaa rakastaa
vaikka ei ole ketään kumminkaan

Ja joskus
sitä haluaa hautaan
vaikka ei ole lapiota


-Emilia Taimen-"


Tää oli kyllä antoisa antologia. Otin kuvia monesta runosta ittelleni talteen. Jotkut vaan kolahti, kuten nuo kaks yllä olevaa runoa. Joskus runot osaavat sanoa asiat niin hyvin, paremmin kuin mikään muu kirjoitus ikinä. Mulle runot on tunteiden tulkki ja niiden kirjoittaminen mun tunteiden purkamista ja ilmaisemista. 

Ei elämää ilman runoja.

26 kesäkuuta, 2023

Mielenterveyden ensiapu 2: Haavoittuva mieli - tunnista ja tue

Osallistuin keväällä Mielenterveyden ensiapu 2- koulutukseen. Siihen kuului kirja, niinkuin MTEA1- koulutukseenkin, jonka olen myös käynyt. Molemmat ensiapu-koulutukset oon käyny Oulussa Hyvän mielen talolla.




Kun MTEA1-koulutuksen tarkoitus oli antaa tietoa, kuinka vahvistaa omaa ja toisten mielen hyvinvointia niin tämän MTEA2-koulutuksen tarkoitus oli taas antaa tietoa mielenterveyden häiriöistä, keinoja niiden kohtaamiseen ja ensiavun askeliin.

Tässä kirjassa oli kolme osaa. Ekassa osassa oli johdanto aiheeseen, mielenterveyden ensiavun askeleet ja käsiteltiin myös Suomen tilannetta. Toisessa osassa käsiteltiin masennusta, ahdistuneisuutta, psykoosia ja päihteiden käyttöä ja jokaisen kohdalla myös niiden ensiapua. Kolmannessa osassa oli tarkemmat ensiaputoiminnot itsetuhoiseen käyttäytymiseen, itsensä vahingoittamiseen, paniikkikohtaukseen, traumaattisen tapahtuman jälkeisen apuun, vakaviin psykoositiloihin, alkoholin aiheuttamiin vakaviin oireisiin, huumeiden käytön aiheuttamiin vakaviin oireisiin ja myös ensiapuohjeet aggressiiviseen käytökseen. 

Ne mielenterveyden ensiavun askeleet:
1. askel: Lähesty, arvioi ja auta kriisitilanteessa
2. askel: Kuuntele avoimena ja tuomitsematta
3. askel: Tue ja tarjoa tietoa
4. askel: Kannusta huolehtimaan itsestä
5. askel: Rohkaise tarvittaessa hakemaan ammattiapua
Nämä siis käytiin läpi kunkin tilanteen näkökulmasta.

Kirjan lopussa oli myös lähteitä, mistä saada apua. Otin niistä kuvat ja laitan ne tähän. Luulis niiden olevan ajantasaisia ku painos on viime vuodelta. Klikkaamalla saa kuvat suuremmaksi.





Tää oli hyvä ja kattava kirja! Samaten ku ite kurssiki.
Suosittelen lämpimästi kaikille näiten mielenterveyden ensiapukursseja.
Haluan ite vielä käydä sen nuorten mielenterveyden ensiapukurssin.

22 marraskuuta, 2022

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

Tästä tuli kilometripostaus. Niin paljon ajatuksia ja tunteita tämä kirja herätti. Kaikkein parasta oli se, että tämän kirjan luettuani mulla oli niin nähty ja kuultu olo! En ole yksin läskeineni tässä maailmassa. On muitakin lihavia, jotka kohtaa ihan samoja asioita kuin minä. Ja se, että ei lihavuudessa oo mitään väärää, ei moraalisesti, ei rikosoikeudellisesti tai yhtään minkään lain mukaan. Vika ei oo edes mussa lihavana ihmisenä, vaan vika on tässä meijän yhteiskunnassa, joka on niin täynnä läskivihaa, läskifobiaa ja perkelöitynyttä laihdutuskulttuuria. Ja se jos mikä on terveydelle vaarallista, jopa hengenvaarallista, eikä mun läskit.



Lainaukset kirjasta ja mun pohdinnat niihin:


"Yhteiskunnalla on kova kiire korjata meitä läskejä, jo lapsesta alkaen. Korjauskeino on aina sama: meille kerrotaan että kasvikset ovat terveellisiä ja että kannattaa laihduttaa. Aina sama ratkaisu, vaikka se ei toimi. En ymmärrä. Olisiko aika jo kokeilla jotain muuta?" 
Tää on tosi kummallinen asia. Sama asia, ku sanottais astmaatikolle, että kasvikset on terveellisiä ja kannatta laihduttaa. Tai kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle. Tai syöpää sairastavalle. Kaikille yhtä toimiva keino.


"Laihduttaminen on miljardibisnes, jonka ansaintalogiikka on nerokas. Koska laihduttaminen ei toimi, samat ihmiset palaavat ostamaan laihdutustuotteita vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Markkinointikin on helppoa, kun sitä hoitaa koko ympäröivä yhteiskunta koko ajan, ihan ilmaiseksi."
Tää on oikiasti aika ällöttävääkin. Miljardibisnes, joka leikkii ihmisten terveydellä pilaten sitä joka päivä ja leikkii jopa ihmisten hengellä. Koko maailma on niin aivopesty laihdutuskulttuuriin, että kaikki pitää sitä vaan hyvänä asiana.


"Jos jokin yksinkertainen keino ylipainon selättämiseen olisi olemassa, ylipaino olisi historiaa. Sellaista ei kuitenkaan ole olemassa."
Niin. Miksi ei voi vain rehellisesti sanoa, että tälle asialle ei voi kauheana mitään. Tai miksei voi sanoa, että tällain voit kuitenkin parantaa terveyttäs ja pysyvästi toisin ku laihduttamalla. Tiedän, että sisäistetty läskiviha on se syy, miksi mikään muu kuin laihdutus ei kelpaa, ei edes se terveyden parantaminen liikunnalla ja muilla oikeasti toimivilla keinoilla.


"Laihdutuskuureista yli 90% epäonnistuu. Tätä on tutkittu pitkään, enkä käsitä miksei tästä puhuta enemmän. Entuudestaan tiesin, että karistetut kilot pysyvät yleensä poissa muutaman vuoden ajan, ja että viiden vuoden kuluttua valtaosa laihduttajista lihoo takaisin entiseen painoonsa, monet sen ylikin.

Vielä lyhyemmästä tehosta kertoo vuonna 2020 toteutettu meta-analyysi, jossa tutkijat perehtyivät laajaan aineistoon (121 tutkimusta, lähes 22000 ylipainoista osallistujaa). Tutkimuksissa laihdutettiin erilaisilla menetelmillä, keskimäärin puolen vuoden ajan. Valtaosa osallistujista pieneni puolen vuoden aikana, ja heidän veriarvonsa paranivat. Mutta jo vuoden kuluttua lähes kaikkien paino oli noussut, ja heidän veriarvonsa olivat lähellä lähtöarvoja. Laihduttamalla ei laihdu, eikä tule terveemmäksi.

Silti laihduttaminen on ratkaisu jota läiskitään meidän läskien kasvoille uudelleen ja uudelleen lääkärien, neuvolatyöntekijöiden, kuntosalivalmentajien, terveydenhoitajien, internetin huutelijoiden ja kenen tahansa kadullakulkijan toimesta. "Otat vaan itseäsi niskasta kiinni!"

Kuvittele jokin muu "hoitomuoto", jonka tulokset olisivat yhtä huonoja? Syöpähoito, joka suurentaa kasvaimia? Rutiininomaisesti suoritettava polvileikkaus jonka onnistumisprosentti on alle kymmenen? Ajatuskin on naurettava. Lihavuuden "hoidossa" tämä on kuitenkin arkipäivää."
Laihduttaminen ei oo hoitokeino, eikä edes parannuskeino mihinkään. Musta on aika karmeaa, että vaikka tutkimuksiaki laihduttamisen hyödyttömyydestä ja terveydelle haitallisuudesta on jo paljon, niin silti sitä pidetään parhaana keinona. Tätä on totisesti laihdutuskulttuuri ja läskiviha. Tokihan monen sairauden oireet voi helpottua laihduttamalla. Onko siitä laihduttamisesta kuitenkaan lopulta yhtään mitään hyötyä, jos ihminen on parin vuoden päästä lihonu korkojen kera kaiken takas? Se siitä oireiden helpottamisesta.

Tässä Naisasiatoimisto Kaartamo&Tapanainen- podcastin jaksossa Laihduttamisen ei pitäisi olla niin normalisoitua lihavuustutkija Hannele Harjunen sanoo, että 96% laihdutuskuureista epäonnistuu.


"Painoindeksi on lyhyesti sanottuna numero, joka kertoo yksilön pituuden ja painon suhteesta. Sen voisi antaa olla vain sitä. BMI voisi olla vain numero, kuten vaa'an numerokin voisi olla vain numero.

Mutta kuten vaakalukema kertoo monille itseään punnitseville heidän ihmisarvostaan ja haluttavuudestaan tai itsekuristaan, kantaa painoindeksikin paljon määräänsä suurempia väitteitä yksilöistä.

Painoindeksin antama tieto on yksipuolista ja vääristynyttä. Silti painoindeksiä käytetään universaalina, muka-neutraalina mittarina. Painoindeksin numerot ymmärretään tieteellisenä totuutena, jonka perusteella voidaan arvioida yksilön kelpoisuutta, ihan konkreettisestikin.

BMI kertoo että maailma on sellainen, jossa yhden kilon muutos vaa'assa vaihtaa ihmisen kategorian normaalista ylipainoiseen. Se opettaa tuijottamaan vaa'an numeroita olennaisimpana datana omasta hyvinvoinnista. Paitsi että se sivuuttaa oman kokemuksen, se jättää huomioimatta esimerkiksi hapenottokyvyn, lihaskunnon, hormonitoiminnan, mielenterveyden, kaiken sen moninaisuuden joka hyvinvointiimme vaikuttaa.

Ja samalla, kun painoindeksi on epätarkka, vääristynyt ja riittämätön tapa kertoa oikein mistään mitään, BMI on mittari, jolla ihmisiä maailmassa katergorisoidaan. Tiedämme yhteiskunnallisen aseman, tulojen ja luokan vaikutuksesta terveyteen ja sairastamiseen niin paljon että yksilöiden nykytilaa ja terveyden kehittymistä voisi ennakoida painoindeksiä tehokkaammin postinumerosta tai veroprosentista."
Tämä on hurjaa! Toivon totisesti, että terveydenhuollossa lopetetaan ton käyttö ja heitetään romukoppaan koko paska. Itsekin olen oppinut siihen, että tärkein tieto musta on mun paino ja BMI-luku. Millään muulla ei oo terveyteni kannalta väliä. Millään muulla ei oo ihmisarvoni kannalta väliä. Olen kelpaava vain tietyssä BMI-lukemassa. Olen rakastettava vain tietyssä BMI-lukemassa. Lapsena ja nuorena uskoin, kiitos ympäristöni, jossa elin, että mua ei voi rakastaa, koska olen ylipainoinen. Huom. ylipainoinen, en ollu sillon vielä lihava. Ja sitten sain vielä parikymppisenä kuulla seurustelukumppaniltani, ettei hän voi rakastaa mua mun ylipainon  takia. Tämmönen tää maailma on, rakkauski riippuu BMI-lukemasta.


"Painoindeksi on vallan käytön työkalu." 
Esim. vakuutuksien BMI-rajat tai Yhdysvalloissa lääkärille pääsyn BMI-rajat.


"Painoindeksi on myös toisenlaisen sorron työkalu. Seurasin vierestä ystävän taistelua: hän on transmies, joka jonotti mastektomiaan. Hänelle kerrottiin että leikkaukseen oli painoraja: jos hänen painoindeksinsä olisi leikkauspäivänä yli 30, häntä ei leikattaisi. Hänen lukemansa oli korkeampi.

Kehodysforiasta kärsivälle rintakehäkirurgia on valtavan tärkeä asia. Ajatus leikkauksen epäonnistumisesta oli mahdoton, joten ystäväni laihdutti seuraavien kuukausien aikana kymmeniä kiloja. Samalla ystävän syömishäiriö alkoi oireilla uudelleen. Hän läpäisi kirurgin seulan ja pääsi leikkaukseen. Seuraavan vuoden aikana hänen painonsa nousi kohisten, lähtöpainoa suuremmaksi, kuten laihdutuskuureissa tapaa käydä. Minun on vaikea käsittää miksi tämä toimintatapa oli hänen keholleen parempi, toivotumpi ja turvallisempi. Läheisenä koin syvää avuttomuutta."
Tää on vaan täysin lohdutonta.


"Leikkauksen painorajaa perustellaan usein nukuttamisen turvallisuudella. Leikkaus on aina riski, toki. Mutta on yksi leikkaus jossa läskiys ei ole mitenkään haitaksi: lihavuusleikkaus. Sinne me läskit kelpaamme aina, melkein miten lihavina tahansa. Meidät voi nukuttaa ja vatsalaukkumme amputoida, sen voi tehdä aina, onhan se tärkeä ja tarpeellinen toimenpide."
Että se niistä nukutuksen riskeistäkin sitten.


"Painoindeksi on stigmatisaation työkalu. Lapsettomuushoitojen BMI-raja Helsingin yliopistollisen sairaalan HUSin lapsettomuushoidoissa on 35. Tämä sama huonosti toimiva, epätarkka, eurokeskeinen, mieskehoon perustuva tilastotyökalu määrittää myös sen, kuka on liian läski perustamaan perheen."
Tää tuntuu pahalta. Tuttavapariskunta haluaa saada lapsia ja lapsettomuushoidot on ainut keino heille. Ja BMI-raja kummittelee kivasti kaiken tiellä. Onkohan tolle rajalle oikeasti mitään perusteita?


"Sosiaalisessa mediassa toimiva aktivisti ja lääkäri Asher Larmie tekee paljon työtä tuodakseen näitä lääketieteen ennakkoluuloja näkyväksi. Minua hätkähdytti hänen esittelemänsä tutkimus polvileikkauksesta toipumisen onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä. On ihan standardihomma, että polvileikkaukseen valmistautuvalta ylipainoiselta potilaalta edellytetään laihtumista, sillä se on välttämätöntä jotta toipuminen sujuisi hyvin. Tutkimuksen mukaan painonpudotus ei kuitenkaan vaikuttanut paranemiseen tai leikkauksen lopputulokseen mitenkään. Ei yhtään mitenkään. Toipumisessa oli kuitenkin eroja. Toipumista avitti ja nopeutti leikkausta edeltävä lihaskuntoharjoittelu. Ja silti, silti, nimenomaan painonpudotus on aina ensimmäinen ohje, vaikka laihdutttaminen, varsinkin nopea sellainen, verottaa usein eniten lihasmassaa. Entä jos standardiohjeena olisikin lihaskuntotreeni? Toinen tutkimus johon törmäsin liittyi uniapnean hoitoon ja laihduttamisen vaikutukseen (aivan saman ja turhan ohjeen olen saanut minäkin). Tutkimuksessa todettiin, että uniapnean oireet helpottuivat kun potilas harrasti säännöllisesti aerobista liikuntaa - riippumatta painon muuttumisesta."
Tää on älytöntä, että käsketään laihduttaa leikkausta varten ja se kaikki laihdutustyö on lisäksi täysin hyödytöntä lopputuloksen suhteen. Käytännössä ihmisen terveyttä heikennetään ennen leikkausta. Miksi ihmeessä???


"Yksi kiinnostavista käsitteistä on obesity paradox, ylipainoparadoksi. Sillä tarkoitetaan tutkimustuloksia joissa huomattiin, että on monia tilanteita joissa ylipaino madaltaa kuoleman riskiä ja antaa paremman ennusteen tietyistä leikkauksista toipumiselle. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi monet sydänsairaudet, sydänkohtaukset, keuhkosairaudet, krooniset munuaissairaudet ja etenevät neurologiset sairaudet. Tutkimuksia vertaillessa lääkäreiden oli pakko todeta, ettei lopputulos ollutkaan odotettu, ja se nimettiin paradoksiksi, kuinkas muuten."
Paradoksi on näennäisesti loogiselta tuntuva ajatus tai väite, joka kuitenkin johtaa epäloogiseen tai mahdottomaan lopputulokseen. Eli lähtöajatus on, että lihavuus on aina epäterveellistä ja ku tutkitusti siitä onki joissain asioissa hyötyä terveydellisesti ni se on se mahdoton lopputulos. Ei se käy, joten nimetään tää paradoksiksi.


"Lihavuusstigma on tosiasia. Lihavat ihmiset nähdään yhteiskunnassa laiskoina, epäonnistuneina ja tyhminä. Heiltä -eli meiltä- puuttuu itsekuria ja elämänhallinnan taitoja, emme suostu laihtumaan, vaikka se on yksilön velvollisuus kunnon kansalaisena. Me läskit kohtaamme lihavuusstigman säännöllisesti. Kohtaamme ennakkoluuloja, stereotypioita, toisinaan avointa läskivihaa. Lihavuusstigma vaikuttaa siihen, miten tulemme kohdatuksi maailmassa: lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan toimesta, opiskelussa, työelämässä, vaatekaupassa, treffeillä, ravintoterapeutin tai psykologin vastaanotolla ja pahimmillaan läheisissä ihmissuhteissamme."
Mää pelkään AINA terveydenhuollossa käydessä, että mut kohdataan vaan lihavana, eikä ihmisenä ensinkään. Ja että mun oireita ei oteta tosissaan, koska oon lihava ja että ne oireet kuitataan vaan lihavuudella ja jään ilman apua kitumaan. Se pelko on tiukassa.


"Lihavuusstigma vaikuttaa sekä meidän läskien psykologiseen että fyysiseen terveyteen. Tutkitusti stigma lisää epätervettä syömiskäyttäytymistä ja vähentää halua harrastaa liikuntaa. Lihavuudesta varoittavaa käytöstä puolustavat ihmiset ovat sen saman tiedonantamisharhan vallassa kuin koko muukin yhteiskunta: ajatellaan, että kun läskille kerrotaan että hän on läski, se toimii automaattisesti moottorina elämäntapamuutoksen tekemiselle ja laihtumiselle. Tämä ei vain ikävä kyllä ole totta, tätä ei tapahdu muualla kuin näiden informanttien mielikuvituksessa. Yksikään läski ei ylläty tiedosta että on läski. Me kaikki tiedämme sen, meitä muistutetaan siitä joka taholta joka ikinen päivä. Stigma estää hakemasta apua somaattisiin sairauksiin, eikä avun hakeminenkaan auta jos vastassa on läskifobinen lääkäri." 
Tämmönen tutkimus, että häpeä ja ahdistus voivat vähentää liikkumista. Liikunta kuitenkin parantaa terveyttä paljon paremmin ku laihdutus.
Mulle on kerrottu mun ylipainosta siitä asti, kun oon ollu jotain 10-vuotias. Siitä ei oo koskaan ollu mulle mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Tuo tieto ei oo koskaan saanu muuttamaan mun syömis- tai liikuntatapoja. Tuo tieto ei oo koskaan motivoinu mua mihinkään hyvään. Lihavuustoitotus on saanut mut vaan vihaamaan itteeni entistä syvemmin ja lohtusyömään entistä enemmän.


"Läskifobia ja läskiviha ympäröivät meitä joka puolelta. Meistä jokainen on kasvanut vuosien, vuosikymmenien ajan maailmassa jossa lihavuus on naurettavaa, vastenmielistä, epäterveellistä, osoitus laiskuudesta ja ahneudesta, eli kaikin tavoin välteltävää. Me olemme jokainen täynnä läskivihamielisiä ajatuksia, ja niistä pois oppiminen on pitkä prosessi. Läskiviha voi pysyä omien korvien välissä tai se voi tulla ulos: "ai sä otat vielä lisää", "mä en ikinä pystyis pukeutumaan noin, sä oot tosi rohkea", "sun ei kyllä kantsis käyttää vaakaraitoja", "tiesitkö että poolopaidat ei oikein sovi povekkaille"."
Musta on surullista, että minä oon sisäistäny läskivihan ja että kaikki ihmiset on sisäistäny sen. Läskiviha ei tee kenestäkään laihempaa ja varsinkaan terveempää. Saatikka onnellisempaa.


"Läskin läheiset pukevat läskivihansa huoleen: oi olen niin huolissasi terveydestäsi! He eivät puutu kanssaihmisten tupakointiin, alkoholinkäyttöön, häiriön puolelle kääntyneeseen urheiluvimmaan, työnarkomaniaan tai vaikkapa kusipäiseen vanhemmuuteen yhtään samalla tarmolla kuin meidän läskien kehoihin."
Tää, niin tää! Ite oon saanu elämäni aikana ties keltä kaikilta painokommenttia, jopa terapeutilta, terveyshuoleen puettuna. Jännä, ettei se kommentointi oo koskaan parantanu tai saanu mua parantamaan mun terveyttä mitenkään. Mun puoliso on myös saanu painonnousustaan sukulaisiltaan paljo kommentointia, mutta kukaan heistä ei oo silti kysyny aidosti, että mitä kuuluu ja miten voit. Kuhan vaan päivittelevät puolisoni painoa. Perkele!


"Kukaan ei ole vapaa sisäistetystä läskifobiasta, en minäkään. Ja miten voisi ollakaan, kun läskiviha on niin sisäänkirjoitettu kulttuuriimme, että siltä ei voi välttyä."
Toivottavasti kellään ei oo harhakuvitelmaa olevansa vapaa sisäistetystä läskivihasta. Se harhakuvitelma ku ei auta ketään.


Lisäksi:

Raisa Omaheimo Puoli seitsemän- ohjelmassa
Raisa Omaheimo Takakansi-podcastissa
Molemmissa tää kirja aiheena.


Kiitos Raisa Omaheimo tästä kirjasta! Teki todella hyvää tulla nähdyksi ja kuulluksi!

11 marraskuuta, 2022

Aubrey Gordon: What we don't talk about when we talk about fat

Mää en oikein tiedä, että mistä aloittaisin tän kirjan purkamisen. Kirjoittaja on nimimerkin Your Fat Friend takana ja olen lukenut hänen kirjoituksiaan vuosien aikana monia.



 

Kaikki tässä kirjassa kertoo siitä, millaista on elää lihavana tässä maailmassa, miten väärin lihavia ihmisiä kohdellaan ja miksi se on väärin. Gordon kirjoittaa hyvin ja selkeästi ja ei jätä mitään arvailujen varaan. Oli hätkähdyttävää lukea esim. siitä, miten Gordon ruokakaupassa ollessaan joutuin erään ihmisen kiusaamisen uhriksi. Tää tyyppi tsekkas mitä Gordonilla on ostoskärryissä ja poisti sieltä ne, mitkä katsoi olevan vääriä ostoksia lihavalle ihmiselle. Helvetin tylyä paskaa. Samaten Gordon kertoo siitä, miten hän päivittäin joutuu huuteluiden ja muun kiusaamisen uhriksi vain koska on lihava ihminen. Yhdysvalloissa tämä on hyvin yleistä tällainen. En osaa sanoa miten Suomessa on tilanne tässä, koska itse en kohtaa sitä, vaikka lihava oon. Oletan, että Suomessaki huudellaan lihaville ja kiusataan heitä kaikin tavoin ja on muutenkin samanlaisia läskivihamielisiä asenteita ja paikkansapitämättömiä stereotypioita, kuten lihavat on laiskoja ja tyhmiä jne.

Gordon kirjoittaa myös siitä, että miten seksuaalisen väkivallan lihavia uhreja ei uskota niin helposti kuin laihoja vastaavia. Koska kuka nyt haluaa lihavan raiskata? Tai edes seksiä lihavan kanssa. Asenteet on sellaisia, että on häpeällistä tykätä lihavista ihmisistä. Ja silti lihavat kokee seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua samallain kuin laihatkin. Lihavia ei vaan uskota, koska he ovat lihavia.

Yhdysvalloissa on myös lääkäreitä, joilla BMI-raja asiakkaille. Se on ihan sallittua. Lääkärit myös kohtelevat lihavia asiakkaita paskasti, jos heitä edes ottavat vastaanotolleen. Yksinkertaiset ja helposti hoidettavat sairaudet jäävät löytymättä ja hoitamatta, vain koska kaikki oireet kuitataan sillä, että se johtuu sun lihavuudesta. Sitten tulee eteen tilanteita, että viimein joku ottaa tosissaan oireet ja löydetään terminaalivaiheessa oleva syöpä ja elämä oli sitten siinä. Kaikki tämä vain koska asenteet lihavia kohtaan ovat niin epäinhimillisiä. Ai niin, eiväthän lihavat edes ole ihmisiä. Tai voisivat olla, jos vain viitsisivät laihduttaa. Paitsi että, ei ole olemassa ainuttakaan keinoa, jolla sais aikaan pysyviä laihdutustuloksia. Ei ainuttakaan. Kaikissa keinoissa viimeistään viiden vuoden päästä lihominen taas alkaa. Miettikääpä sitä. Lihavuusleikkauksen jälkeenkin lihominen alkaa kahden vuoden päästä. Että semmonen pysyvä keino sekin. Ja minkä hirveän mankelin läpi ihminen joutuu menemään, että saa kahdeksi vuodeksi painon tippumaan. Hirveä mankeli, että saisin edes hetkeksi ihmisarvon.

Tää kirja kannattaa lukea. 

Mulla on tulossa kirjoitus Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille- kirjasta. Samaa sarjaa sekin tän kirjan kanssa ja helkkarin pitkä kirjoitus syntymässä.