Näytetään tekstit, joissa on tunniste betoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste betoni. Näytä kaikki tekstit

aurinkopihalta eteenpäin

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Aurinkopihalla, eli olohuoneen puoleisella terassilla, on pikkuinen hylly kesäkukille. Nyt siellä kasvavat minitaimista kasvatetut pelargonit, laventelit -huom! uudet betoniruukut-, hopeakäpälä, heliotrooppi ja suklaakosmos. Tämä taitaa nyt olla kolmas ja viimeinen kerta, kun lankean suklaakosmoksen itsekasvatteluun. Onnistun aikaan saamaan vain muutamia luikertelevia kukkavarsia. Mutta pelargonit ilahduttavat senkin edestä, näen ne omalta lekottelusohvaltani ikkunan toiselta puolelta mukavasti.
 

Näkymä kasvarinkulmalta eteenpäin.
Oikeassa alanurkassa Afrikka-penkki ja vasemmalla takana kuupuutarha.


Tässä alla kaikki kuvauskelpoinen Afrikasta. Mikä onni, että olen julistautunut ei-niin-paljon-kukista tykkäväksi tyypiksi, tämä kukkapenkkini antaa uskottavuutta :) On siinä maksaruohoa montaa laatua, uusi tummaselja Black Lace ja muutama muu yksittäinen lupaus. Akileijat ja liljat ovat juuri iloittelunsa lopettaneet.
 
        
Sitten hypätään kasvarin taakse. Vasemmalla näkyy nyt mainiosti elävä pajuaita, joka on juuri kynitty. Yleensä leikkaan sen hiukan myöhemmin, kun kasvari ei enää niin varjostusta kaipaa, mutta tänä vuonna kasvu oli niin huikeaa, että ei enää sekaan mahtunut. Oikean puoleisessa kuvassa goottipuutarha, jonka olen moneen kertaan jo esitellyt.


Goottipuutarhan edessä on myös kasvava pajuaita, joka rajaa mietiskelynurkkausta. Muna on ensimmäisiä betonijuttujani, siihen on upotettu matkoilta kerääntyneitä kauniita kiviä. Penkki on kotitaloni ensimmäinen saunanpenkki.


Ying ja jang- ympyrässä on matalia maksaruohoja. Sen takana hypertuffakokeilu, viiruhelpien oma, nyt jo sammaloitunut, kaukalo. Viime talvi tappoi myös kaikki viiruhelpit, näistä yksilöistä lähtee kiitos Leenan ipanoille <3


Kartiokuusi on kissojen kaikien aikojen suosituin kasvi. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monet vieraat kissat siihen ovat vuosien varrella käyntikorttinsa jättäneet.

Aurinkoista kesäviikonloppua kaikille!

The Betonipäivä

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Jo varhain keväällä laitettiin Akka-ystävien kanssa kalenteriin varaus betonihommille ja ilmoitettiin miehille, että heidät on sekottajiksi valittu. Mä olen kaikenmoista betonia tehnyt paljonkin ja edelleen homma on tosi kivaa. Koitin ohjeistaa ystäviä etukäteen valitsemaan erilaisia muotteja sun muita apujuttuja ja tuotosten määrästä päätellen se onnistui.


 


 

 Yllä on kolme erilaista raparperinlehtijuttua. Ekana M, joka teki kulhon avulla raparperinlehdestä kulhon. Hienoutena hän jätti lehden reunat krouviin muotoon, oon varma että tästä tulee huikea lopputulos! Tokana Ch, joka halusi useita suoria raparperinlehtilaattoja. Taisi saada 5 laattaa tehtyä. Meikäläisen raparperinlehtikulho muotoutuu pienen hiekkakasan päälle. Oikealla vielä mun listani, mitä kaikkea haluan tänä suvena tehdä. Kaikki toteutuivat, mutta käsien hanskamuotit olivat liian lyhyet mitenkään liikkuteltaviksi ja marokkolaattoja tehdään vielä lisää ja paljon. 



Videon laatu on huono, ei kestä suurentamista. Mutta äänet kannattaa pitää päällä.


 Ch teki tyttären saappaista ikuiset, mä valoin kirpputorisaappaisiin. Pöydällä näkyy pitsikulhotekeleitä. Ja eräät eivät välitä puuhailusta mitään, kunhan nukkuvat sisällä päikkäreitä.



 Isoissa säilyketölkeissä on hauskat raidat, mutta metallipurkit pitää rikkoa, jotta ruukut saa sisältä pois. Saapas nähdä, onko miten vaikeaa. Alla mun kulhotekeleeni joka eni plörinäksi, sekä kokoelma palloja. Eka tehty styroksin päälle ja neljä seuraavaa valettu. Jalkapallo tarvitsi tukea ympärilleen ja pääsi kukkapenkkiin suojaan.





 Puuhastelun jälkeen siirryimme sisätiloihin syömään! Nyyttikesteihin oli joka pari tuonut jotakin herkullista. Ja kissat sekä koira olivat mukana tutkimassa tilannetta.

 

Tässä päivänvanhoja pitsiruukkuja kuivumassa. Nyt saavat ihan rauhassa odotella viikonverran, kosttuttelen välillä etteivät halkea. Postaan sitten lopputuloksista uudestaan. 

Kiitos kahelille seuralle, eli Akoille ja Ukoille <3 <3

muoks* Ladattu video uudestaan, toivottavasti katsottavampaan muotoon.

puutarhan loppukesä

lauantai 29. elokuuta 2015

Pitkästä aikaa pikkuinen kurkistus puutarhaan. 
Viikonloppuna on tulossa talo täyteen vieraita ja puutarhassa on laitettu paikkoja kuntoon, käytetty hyödyksi viimeiset kivituhkat, leikattu kukkineet varret veks ja harjattu kivetykset. 
 
Hollywood Bouleward siistityssä loppukesän asussaan.

Kohta saadaan nauhuksien ilotulistusta

Rönsyilevä sänky ja catio

Béluska seuraa tapahtumia

Kunnes kyllästyy

Kuunliljojen seurana suikeroalpit

Hollywood Boulewardin pää, perheen jalanjäljet

Syysleimu Tiar Phlox paniculata

Goottipuutarha pilkottaa pienenä, omenapuukin jää pajuaidan taa

Tässä aurinkopihalla uusittiin kivituhkauksia, taas on siistiä!

Kuten kuvista näkyy, juuri mitään ei meillä ole kukassa.
Mutta onneksi vehreyttä riittää senkin edestä.
Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

kuin juhannusmorsian

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Betonimuna juhannuksen asusteissaan on kaunis kuin morsian, eikös?





Nipsu omilla jäljillään

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014




Me tehtiin koko perheen jalanjäljet betonilaatoille jokunen vuosi sitten. Lyhytkarvaiset tarkistaa, että kaikki on edelleen kunnossa. Nipsu ihmettelee omia jälkiään, Béla kummastelee kuinka Gebsun tassut on kasvaneet sitten betonivalun.

pikkuisia paloja pienestä kivikkopuutarhasta, San Diegosta

sunnuntai 25. elokuuta 2013

 Aiemmin kun Gebsu esitteli kivikkopuutarhaa, pääosaan taisivat päästä vain esittelijä itse ja esittelijän heinät.  Viimeisimmät korjaukset ja muutokset jäi siten esittelemättä. Tässä muutamia uusia pieniä yksityiskohtia meidän puutarha-askarteluista.

Muurin jatkeena on korkea betoniruukku, jossa kasvaa mehitähtiä. Tämän betoniruukun muottina oli vanha styroksinen kylmälaukku. Styroksi jätti pinnan mukavaksi, juuri haluamallani tavalla rouheaksi. Istutuksen pohjalla on hyvät salaojitukset, toivon että kasvit tässä myös talvehtisivat.

 

Aurinkoisena päivänä mehitähden kukka nauttii paisteesta kivellä.


 Taustalla pikkuruukujen kokous, johon innoite tuli matkamuistona keväiseltä Englanninreissulta, Wisley gardenista. Kivipuroihin käytetty rantakiviä,  muita nurkista löytyneitä koristekiviä sekä Kroatian matkatuliaiskiviä. Käärme on Tylsän Mörököllin kädentuote.


Ajuruohot saavat tuossa kasvaa ja levitä liuskekivipolullekin aivan rauhassa.
Olen jo pitkään haaveillut sellaisesta polusta ;)


Mukavaa sunnuntaita kaikille, meillä tehdään tänään verhoiluja -vaihteeksi kotona!

pienen kivikkopuutarhan laajennus ja edelleen betonia

perjantai 19. heinäkuuta 2013


 Taas oli ihan pakko napata kuva ennen tienoon siistimistä! 

Pikkuinen kivikkopuutarhamme nimeltään San Diego on laajentunut. Laajennusosassa, joka erottuu helposti kuvissa märästä hiekastaan, on valikoima erilaisia mehitähtiä. Reppanat joutuivat kyllä odottamaan laatikossa rantautumistaan niin pitkään, että eivät ole ihan parhaimmillaan enää. Yksi litteä kataja vielä meni kuvaamisen jälkeen laajennnusnenään. Hiukan pohdin myös keijuangervojen lisäämistä kivikkoon, mutta taimeni taisivat kuivua odotellessaan...


Vanhaa kivimuuria jatkettiin uuden suuren ja korkean betoniruukun voimalla, siihen on myös istutettu mehitähti. Simpukka (lahja veljenvaimolta, koska kutsuimme heidät matkalle!)  ja sen ympärillä olevat kivet ovat Kroatiasta. Vanhalla puolella näkyy ystäviltä (Herra Koiran ihmisiltä) Tanskan tuliaisiksi saatu keramiikkatatti, joka somasti kilkattaa tuulessa. 


San Diego on entistäkin mukavampi ja muistorikas :)

betonia goottipuutarhassa

tiistai 16. heinäkuuta 2013


Edellisviikonlopun betonitalkoissa Nettimartan luona syntyi nämä jättilaatat. Ihan extempore yhden kirjan innoittamana halusin jättää laatat sileiksi, ilman mitään koristuksia. Laattojen sisällä on vahvistuksena raudoitusterästä. Kotiin laatat saatuamme, maalasin ne sabluunoilla. Kukkakuviot ovat siis luonnonväristä betonia ja mustat osuudet maalattuja. Alimmaisen, pyöreän laatan ympäröivät pikkulaatat on vielä maalaamatta, kun ei kerta kaikkiaan malttanut enää odottaa. 


Maali kuluu laatoista aikaa myöten, mikä on mielestäni vain hyvä juttu, koska nyt nuo kuviot ovat liiankin selkeät. Joskus laatat saattavat saada ihan toisenlaisen pinnoitteen. Ympäristössä tehdäään vielä vähän siistimistä ja odottelen edelleen taimipakettia Turuusta. Siinä tulee Black Beauty keijunkukkaa, joka täydentää goottipuutarhan. Goottipuutarhan ympäristöä ei enempää laatoiteta, kivituhkan päälle tulee vain hiukan koristesoraa. Tai jos laatoitetaan, niin sitten omatekemillä....

Vielä riittää meillä liljojen loistoa!