Yhteiset kokemukset

IMG_4195, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Meillä on paljon yhteistä keskiajan ihmisen kanssa: luonto.

Kullakin vuodenajalla oli omat työnsä

Prahan kaupungintalon keskiaikaisen astronomisen kellon kellotaulussa kuvataan vuodenaikojen vaihtumista, joka toi vaihtelua elämään. Kullakin kuukaudella oli omat työnsä. Kirkonkellojen kuuluuttamat rukoushetket toivat ryhtiä päivään.

Limbourgin veljesten 1400-luvulla kuvittama  rukouskirja Les Tres Riches Heures du Duc de Berry kertoo, mitä kunakin kuukautena tehdään. Tammikuussa juhlitaan, helmikuussa lämmitellään takan ääressä, maaliskuussa kaivetaan ojat ja leikataan liiat oksat puista. Huhtikuussa on istutustöiden, maalaiselämästä nauttimisen ja kukkien poimimisen aika. Toukokuussa harrastetaan haukkametsästystä, kesäkuussa tehdään heinää ja heinäkuussa kootaan viljaa.

Elokuussa on viljan puimisen aika. Kuvassa talonpojat kokoavat viljaa ja vilvottelevat uimalla, mutta linnnanväki on menossa haukkametsästykseen. Syyskuussa on viininkorjuu. Lokakuussa kynnetään ja tehdään syyskylvöt, marraskuussa kootaan tammentehoja siolle, ja joulukuussa on sikojen teurastamisen ja leipomisen aika.

Samaa aihetta käsittelevät monien kirkkojen seinämaaalukset ja jopa lasimaalaukset sekä lukuisat muut keskiajan ja renessanssin taiteen tuotteet eri puolilla Eurooppaa. Elämä keskiajalla ei ollut tylsää ja yksitoikkoista. Augsburger Monatsbilder ovat kuvauksia keskiajan ja renessanssin augsburgilaisten elämästä. Kuvat ovat osia suurista maalauksista, jotka ovat esillä Berliinissä. En löytänyt valokuvia, jotka otin, mutta Flickristä löytyi Petrus Agricolan valokuvaama loistava kuvasarja [!!], jossa nähdään augsburgilaisen taiteilijan Jörg Breu vanhemman (1475-1537) kuvaus kotikaupunkinsa elämästä.

Berliiniläisessa valtionmuseossa esillä olevissa kookkaissa maalauksissa on paljon yksityiskohtia, muun muassa monia eri tyylejä edustavia rakennuksia, hevosrattaita sekä sauna, joka oli tavallinen ilmiö keskiajan Euroopassa.

Siellä näkyi myös kampaus, joka on edelleenkin tuttu pitkätukkaisille pikkutytöille: kaksi pitkää lettia, jotka riippuvat selässä. Keskiajalla se oli aikuisten hiustyyliä.