pelaguu.blogspot.com

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulusta uuden vuoden odotukseen..

Joulu meni vaihtelevassa säässä, yhdessä perheen kanssa mummolassa ja kaksistaan miehen + koiran kanssa kotosalla. Toissa päivänä käytiin retkellä, kun hieman ilma parani pikku pakkaseksi, josta teen postauksen sitten myöhemmin. Säät on ollut niin kehnot, että lähinnä sisällä oleskelua ja vieraiden odottelua on ollut meidän joulunaika. Blogini lukuluettelo on täyttynyt ihmisten joulujen vietosta, miksipä en siis minäkin. Vielä vähän joulua kuvien ja tarinoiden kera!

Vuosikin vaihtuu pian.. kohta voidaan summata yhteen mennyt vuosi, joka on tuntunut menevän vauhdilla.. Huomasin sen siitäkin kun eilen tuli ensimmäinen siemenluettelo postissa, vastahan se tuli.. Ihastellen katselin kuvastoa, mutta nyt ajattelin, että en laita nyt siemenkylvöjä, ainakaan vielä.. jos ei innostu sitten kaupasta ostamaan myöhemmin keväällä. Olen jo luonut ajatuksia vuosikollaasillekin, minkä olen tehnyt aina tammikuussa.. puuh tuntuu työläältä, mutta teen sen sitten, jos alakaa tuntumaan siltä, enpä aatellu ottaa paineita.

Joulu meni siis vaihtelevassa säässä. Aatonaattona oli pakkasta, sitten lauhtui, perjantaina jo niin, että sai jo hiekottaa pihaa, oli liukasta, sitten sateli lunta ja nyt pakastui sitten uudestaan. Ollaan hytisty täällä -25 asteen pakkasessa. Joulupäivän kuubongailut jäi tähän yhteen sunnuntai päivän kuvaan. Joulupäivän harvinainen täysikuu, joka muuten oli viimeksi jouluna täytenä 1977, jäi meillä nyt pilviharson taakse varsinaisena päivänä.


Matkalla mummolaan. Luonnonoma jouluköynnös oli joulupäivänä
pudonnut jo pois, lauhan sään vuoksi.



Sunnuntaipäivän kuutamo



Perinteisellä jouluaterialla oltiin siis mummolassa, minun synnyinkotona. Ostettiin toki kotiinkiin herkkuja ja kyllä niitä vieläkin saa syödä, suklaaähkyä, eri kinkkulaatujen vertailua, porkkanalaatikkoa, joulutorttuja... Jouluhalon tein joulunpyhiksi kotiin, jos vaikka vieraita sattuu käymään. Sitäkin sitten vielä on ihan mukavasti jäljellä, saa itse herkutella enempi. ;) Nyt pitäis vaan vielä löytää ohje uuden vuoden kakkuun, jos uuden vuoden pyhinä sattuu käymään vieraita. Oisko sulla jotakin ehotuksia? Suurella ilolla ottasin niitä vastaan. Jotain ehkä johon voisi hyödyntää piparkakkuja, mutta ei juustokakkua. Kiitos!


Jouluhalon ulkonäkö ei hivele täydellisyyttä, mutta maku on kohdillaan! Suosittelen kyllä, ohjeen löydät tästä. Ja kun kyseessä on halko, niin ei sen nyt niin kaunis tarvi ollakkaan. ;)
Perinteisessä halossa päät leikataan myös tuohon päälle, oikean halon oksia muistuttamaan..
oikasin vähän ja jätin pelkäksi pitkulaksi.



Aattoaamuna tein uunissa perinteisen riisipuuron, mantelinkin sinne sujautun, mutta se jäi pataan. Ylijääneestä riisipuurosta tein tapaninpäivänä karjalanpiirakoita.



Ei juurikaan saatu joululahjaksi suklaata. Höyrähdin ennen joulua ostamaan itse
joulunajan suklaat ja niitä syödään sitten vieläkin.
Korillinen suklaata alkaa olla jo huventunut puolilleen. :)



Saadut joulukortit pääsivät tuttuun tapaan pyykkipojilla naruun roikkumaan.



Mm. nämä itsetekemäni joulukortit saivat lähteä meiltä maailmalle.



Joulukoristeet saavat olla vielä paikallaan, ehkä jopa nuutin päivään asti. Kuinka pitkään sinä pidät?

Joulupallot olivat monen aiemman vuoden tapaan tässä Partyliten apteekkarin maljassa.
Joulukuusta meillä ei ollut tänäkään vuonna.



Tontutkin on vielä paikoillaan ja uusi joulukyläsomiste.



Joulukuusen virkaa teki pieni valokuitumuovikuusi. :)





Juhlapäivinä poltin marmorikynttilää.




Kauneimmissa joululauluissa kävin täällä asuinkuntani Sallan kirkossa ennen joulua, sieltä eteisaulasta bongasin tämän jouluasetelman, jossa paimenet ovat tulleet katsomaan suurta ihmettä.



Rauhallista uuden vuoden juhlintaa kaikille,
kuulemisiin ensi vuonna!




♥:llä Pelaguu



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!


On aika hiljentyä pikkuhiljaa minunkin perhejoulun viettoon..


Taas kosketti ruutua ikkunan
tutun jouluenkelin siipi.

Taas äänetön henkäys taivahan
läpi seinän sisälle hiipi.

* *

Lumi sataa hiljalleen,
peittää mustan maan.

Kaikkeen hyvään uudelleen
saa joulu uskomaan.





  Toivotan kaikille blogini lukijoille,


Hyvää ja ilon tuomaa joulua

ja 

onnellista uutta vuotta 2016!


:llä Pelaguu

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat -haaste

Kiitos Emilielle Hurahtanut -blogiin Älyttömät joululahjat -haasteesta. Tartun tähän pikaiseen, nimittäin meinasin lähteä potkuttelemaan kirkkoon kuuntelemaan ja laulamaan kauneimpia joululauluja. Ne järjestetään meillä nyt päivällä. Joulun alusaika on muutenkin kiireistä aikaa.

Lukiessani muiden vastauksia ja kuullessani haasteesta, ensimmäinen reaktioni oli, että minun on vaikea keksiä tähän mitään hyviä juttuja, koska minulla ei muutenkaan ole mitään älyttömiä suuria haaveita juuri tällä hetkellä. On olemassa asioita, joita muuttaisin, mutta niin voi varmasti olla meillä kaikilla.


1. Voittaisin lotossa miljoonia. Sillä tekisin kaikkea hyvää ja matkustelisinkin, mm. Hollantiin. Emiliellä oli aika hyvä kohta viimeisenä, miksipä en siis itsekin. Ostaisin ison vaatehuoneen/pukeutumishuoneen, pistäisin koko karderobin uuten uskoon ja olisin myös tyylitajuinen. Tiukkaa kun on rahasta, niin ei juuri tule satsattua kalliisiin vaatteisiin vaikka ne varmasti kestäisi aikaa.

2. Muuttaisin jonkin verran mennyttä aikaa.. omasta elämästä.

3. Maailmalle tulisi rauha!


Älyttömät joululahjat -haasteen tarkoitus:

"Älyttömät joululahjat" - haaste, jossa ideana on keksiä kolme joululahjatoivetta, jotka olisi ihana saada, mutta joita ei järjen nimessä tule  saamaan. Haastetta tulisi jatkaa kolmelle blogille.


Haastan seuraavat 3 blogia:





Iso tonttu sai kaverikseen pikku tontun.



Hyvää 4. adventtisunnuntaita kaikille!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Pikkujoulutunnelmissa..

Marraskuu ja joulukuun alku on pikkujoulujen luvattua aikaa. Meidän vuoro oli viime viikonloppuna, lauantaina. Pikkujoulupaikkana tänä vuonna oli viime syksynä vanhan ravintolarakennuksen viereen valmistunut uusi hulppea Sallatunturin tupien ravintola Kiela, Sallatunturin laskettelukeskuksen tuntumassa. Maistuva oli myös joulubuffet! Paikalla oli monta muutakin pikkujouluryhmään ja turisteja, näistä huolimatta tarjoilu ja liikkuminen sujuivat paikalla moitteetta, vaikka ravintola oli jo siis loppuillasta lähes tupaten täynnä. Suosittelen kokeilemaan paikkaa, jos liikutte täälläpäin! Makupaloja tuolta illalta tässä, olkaa hyvät!


Ravintola Kielan sisäänkäynti ja vastaanottoaula. 
Sallatunturin tuvilla on vuokrattavana myös mökkejä.

Kiela, tarkoittaa poronluusta/sarvesta tehtyä rengasta, jonka läpi
porotöissä käytettävä suopunki kulkee heitettäessä, tehden silmukan



Ravintolan keskelle on muurattu tulisija.









Tykkäsin kovasti Kielan joulubuffetista, ja kaikkia maistoin ja söinkin! Herkkuja olivat!

Tässä alkupalapöydän antimia, josta löytyy mm. katajanmarjagraavattua lohta, loimulohta, frittimuikkuja, matjeshyytelöä, savuporosalaattia, vihreä salaattia, savunauta, kananmunat tartar..



Pääruokaa en kuvannut. Pääruokana oli perinteinen joulukinkku lisukkeineen.

Jälkiruokana piparkakkumousse, konvehteja ja kahvi/tee.



Kiitos järjestäjälle ja Ravintola Kielalle!


Kuva lainattu netistä, Polarhouse.com

  Ps. tämä ei ole maksettu tai muukaan mainos.. ;) 

torstai 10. joulukuuta 2015

Ruuhijoen ulkoilureitillä..

Kun maahan sateli, tuossa marraskuun alkupuolella, pysyvän lumipeitteen alku, lähdin piipahtamaan Ruuhijoen ulkoilureitillä. Yhtä kauniina näyttäytyi reitin alkuosa talviasussa kuin kesälläkin. Lumi pukee maiseman kauniiksi.

Syksyllä tekemäni retken ulkoilureitille ja postauksen voit lukea tästä. Lähes koko matkan Ruuhijokivartta kulkeva reitti on talvisin moottorikelkkareitin pohjana, tuolloin tamppari ei ollut vielä käynnyt. Lumitilanne ei mielestäni tässä kirkolla ole tästä juurikaan lisääntynyt. Lunta on tullut kyllä, mutta lauhajakso taisi sulattaa lumia ja tänään takapihalla kävellessäni lunta oli vain nilkaan asti.




Tulistelualue



Silta. Sillalta reitti jatkuu kohti Sallatunturia.
Tai vaihtoehtoisesti voit jatkaa suoraan, kohti kirkonkylää.



Tulistelupaikka sillalta kuvattuna.







Taisi olla vähän tarpomis keli.. Koiran tassut paakkuuntui lumessa.






Vanha vesipumppu.



Kotimatkalle koivukujaa pitkin.




Ihania joulukuun päiviä kaikille ja
hyvää viikonloppua!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmaa..

Kävimme viime viikonloppuna Lapin pääkaupungissa, virallisessa joulukaupungissa, Rovaniemellä, joululahjaostoksilla ja joulutunnelmaa hakemassa. Tästä kauppojen jouluikkunabongailusta alkaa tulla tapa. Viime vuoden postaus täällä. Pikku hiljaa kotikin alkaa pukeutua jouluun.

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogini lukijoille.. ,







Rauhallista joulunodotuksen- ja
adventinaikaa!

* *

Hyvää itsenäisyyspäivää!