pelaguu.blogspot.com

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulukorttiaskarteluja + arvontaa

Tulin vain muistuttamaan, että vielä on viikko aikaa osallistua Joulun odotus -arvontaan! Käyhän kurkkimassa ja samalla osallistumassa, ois niin mukava saada vielä muutama osallistuja. Sillä lupailinhan jotain ekstraa vielä arvontapakettiin, mikäli saadaan mukavasti osallistujia ja sehän tarkoittaa sitä, että sun kannattaa jakaa tuota arvonta kuvaa... Sitten sujahtaa pakettiin vielä yksi oma tekemäni joulukortti!

Vähän jo vinkkailinkin tuolla aiemmin, että uutta harrastusta olen aloitellut. Kortit ja niiden askartelu veivät minut siis mukanaan.. Tai katsotaan nyt, kuinka kauan jaksan tästä intoilla. On mukava, kun voi tehdä kortteja aina silloin tällöin, synttäreille, juhliin jne. omille sukulaisille..., jotenkin pidän niistä nykyään enemmän kuin kaupan tusinakorteista, itse tehty on aina itse tehty - siitäpä se innostus oikeastaan lähti. Kerron myöhemmin lisää kuinka kaikki todella sai alkunsa. Ja kun vajaan viikon päästä lauantaina, itsenäisyyspäivänä, 4H -yhdistys järjestää täällä meillä joulumyyjäiset, innostuin sitten niistäkin ja tulin viime tipassa varanneeksi sieltä pöydän. Olihan siis alettava askartelemaan sinne jotain. Tohinaa siis riittää siihen saakkaa - päivittelyt jäänevät vähäisiksi, tai jos aikaa riittää, poikkean tännekin!

Eilisen ja tämän päivän aikana sain tehtyä nämä kuusi joulukorttia, joista sinulla, arpajaispalkinnonvoittajalla, on mahdollisuus valita joku yksi kortti lisäksi tähän arpajaispakettiin, mikäli vain itse niin haluat! Ja ei ole aikaakaan kun joulukortit täytyy jo postittaa, että ehtivät jouluksi perille ! ! Sen vuoksi tuo arvonta-aika oli tuohon 7.päivään asti, jotta ehdin paketin sinulle lähettää ja korttikin vielä perille ennättää.. ;)

Kun kokoajan askartelen lisää joulukortteja, niin vaihtoehtoja voijaan kattoa myöhemmin sitten lisää, mutta näistä nyt ens alkuun..









Ja jatketaanpas samalla tuota arvonta-aikaa, sinne sunnuntain (7.12) puolelle asti, n. klo11 ! !


Tänään onkin 1.adventti, marraskuun viimeinen päivä ja huomenna joulukuun ensimmäinen päivä, joulukalenterien ensimmäinen luukku - joulun odotuksen voi aloittaa jo tänään Antin päivänä!

Vanhan kansan mukaan Antin päivä aloittaa valmistautumisen jouluun. "Antti joulut aloittaa, Tuomas tupaan taluttaa!"  "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuuti pois sen viepi!"

Vielä on laitettava Facebookin Suomenusko -sivustolta yksi lainaus. Kun näitä on niin mukava seurailla, että kuinka paikkaansa pitäviä ovat vanhan kansan uskomukset. Tänään on aika leppoisa, ja nätti ulkoilusää, ei ole juurikaan pilviä. Pakkasta on vain muutamia asteita. Toivotaan leutoa talvea ja joulun aikaa.

" Päivän säästä on ennustettu talven ilmoja. Ennen Anttia sattuneet pakkaset ennustavat helppoa eli lauhaa talvea. Selkeä sää Anttina tarkoittaa tasaista talvisäätä, pilvinen vuorostaan tietää vaihtelevia ja epätasaisia säitä. Antin sää on myös joulun sään peilikuva. Jos Antti on ankara, joulu on joutava, siis sateinen ja lotiseva."


Tahdonkin nyt toivottaa Sinulle,

Oikein Hyvää 1.adventtia, 

marraskuun viimeistä päivää

ja

alkavaa joulukuuta!


Hyvää adventin aikaa kaikille !


Arvontaan tästä naps ! ! Vielä ehtii ! ! ;)


HOX!! HOX!!
Edit 2.12.2014:

Huomasin pienen sattumuksen nyt tässä käyneen!
Elikkä nämä kortithan ovat siis myös menossa myyntiin
sinne 4H:n joulumyyjäisiin ja sinullakin
on mahdollisuus ostaa ja tilata minulta kortteja.
Hinta 4€!

Jotenka, vien nämä ensin myyntiin ja katsotaan
sitten mitä jää jäljelle, -voittaja saa valita sitten niistä
itselleen mieluisen kortin ja teen kuitenkin
kokoajan lisää, niin saattaapihan
se järjestyä samanlainenkin,
(tosin materiaalivarauksella)!!

Suuren suuret pahoittelut tästä!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kaamoksen aikaa

Se on marraskuun viimeinen viikko. Viikonloppuna on jo ensimmäinen adventti, tai ainakin minun kalenterin mukaan.

Vanhankansan uskomusten mukaan Kaisan päivänä, jota tänään vietetään, pitäisi olla suojasää. Nyt on lauhaa, mutta satelee hiljokseen lunta.

" Säiden puolesta sanottiin, että Katrina pitäisi aina olla suojasää. Jos Kaisana on kuitenkin kylmää, seuraavasta sadosta tulee huono. Suojailma ennustaa leutoa talvea, hyvää vuodentuloa ja kaunista säätä jouluun saakka. Koska Kaisan ja joulun välillä on noin yksi kuunkierto, Kaisan säästä pääteltiin myös joulun säätä useilla - varsin ristiriitaisilla - ennustuksilla. " Fb Suomenusko

Lumi leijailee hiljalleen. Viime yönä on satanut n.10cm. Yhteensä sitä on nyt noin 15cm. On kauniin talvista. Herkkää ja hiljaista. Lumi on peittänyt valkeaan vaippaansa puut, metsät, polut.. On kaamos.

Utsjoen Nuorgamissa, Ylä-Lapissa, on alkanut tänään virallisesti kaamos. Kaamos siellä kestää kaksi kuukautta. Kaamos on sitä lyhyempi, mitä lähempänä napapiiriä ollaan. Hiljalleen laskeudutaan kaamokseen. Aikaan, jolloin aurinko ei nouse taivaanrannan yläpuolelle.

Huomaan jo itsekin kun hämärtää vielä yhdeksän aikaan, kun aamulenkillä käyn koiran kanssa. Koira ei ole suostuvainen rämpimään paksussa lumessa. Eilen siltä poistettiin hammaskiveä nukutuksessa, nyt jatketaan hoivailua kotona. Ennemmän luita ja hampaanharjausta, jotta saisi pitää hampaansa.

Päivät matelee hiljalleen. Ei ole kiirettä minnekään. Mutta täällä siis ollaan.. Pikkuhiljaa kohti joulua. Tänä kaamoksen aikana kirjoitettavaa keksii vain hyvin vähän.

Vaihdoin tänään jouluverhot. Onhan tulevana viikonloppuna kuitenkin jo se 1. adventti. Ja oli sopivan lauhaa, että sai keittiön ikkunankin pestyä, joo, onhan se vähän jäänyt..

Joulukollaaseja väsäilin viime vuoden tapaan. Tässä linkki toiseen joulukollaasiin. Kävimme "joulukaupungissa" joululahjoja shoppailemassa ja jouluikkunoita siinä bongailin samalla. Viime vuoden tapaan.



Lupailin arvontaan lisäpalkinnon!! No, mikäli vain saamme tarpeeksi osallistujia, lisään loppuviikolla siihen jotain mikä liittyy uuteen harrastukseeni.. Kuulette siitä sitten! Nyt vain kovasti jakamaan arvontakuvaa ja osallistumaan... En nyt suoriltaan mitään lukua uskaltas tähän antaa, mutta reilusti 30 pitää olla, että laitan tänne sen mitä suunnittelen! ;)

Tähän mennessä arvontaan on tullut valtavasti ihania kommenteja, jotka yllättivät minut kyllä täysin. On niin mukava lukea toisten tarinoita joulun vietosta ja virittäytyä itsekin joulutunnelmiin, viimeistään sitten itsenäisyyspäivän tienoilla, silloin se taitaa virallisesti alkaa.. joulunodotus.




Mukavaista joulunodotuksen aikaa - monissa paikoin varmisti on jo pikkujoulukausi käynnissä ja kaupungeissa avataan joulu virallisesti. Niin meilläkin!

Palajan taas, osallistukaahan arvontaan! ! ! ;)

 ...ja jakakaa.. ekstraa luvassa ! !

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulun odotus -arvonta

Mistä sinun joulun odotuksesi alkaa? Alkaako se juuri paistetun piparin tuoksusta, jouluvalojen sytytyksestä...

Vaikka en niin jouluihminen olekaan.. Itselläni se taitaa alkaa näillä paikkein. Ja siitä kun leivon ensimmäisen satsin joulutorttuja. Glögiä pipareiden kanssa voi myös jo maistella. Joululahjahankinnat lapsille alkavat jo hyvissä ajoin marraskuussa. Joululaulut tulevat sitten joulukuussa. Torttuja ja pipareita leivotaan joululauluja kuunnelleen. Jouluikkunoita katsastellen.

Missä vaiheessa koristelet kotisi jouluksi? Minulla se taitaa mennä sinne ensimmäiseen adventtiin, fiiliksen mukaan. Joulukoristeisiini, eikä pelkästän joulun aikaan vaan jatkuvaan vaihdan teeman, vuoden ajan, verhojen mukaan sopivat kahvi- tai ruokaservetit pöytään. Ja ne ovat siinä kokoajan odottamassa vieraita ja kahvihetkiä.

Joulu - se kestää niin vähän aikaa, että jouluverhot tekisi jo kohta mieli vaihtaa. Kun tarkemmin pohdin, tuleeko joulu sitten liian aikaisin? Voisiko kaikkeen kyllästyä, jos joulu olisi kokoajan. Eihän se varmaan tuntuisi ollenkaan samalta. Jouluverhot vaihdetaan joulukuussa, ne ovat kuukauden.



Mistä sinun joulun odotuksesi alkaa 

ja 

mitä siihen kuuluu? 


Joulu on antamisen ja saamisen aikaa.
Vaikka se antaminen ei tarvitse aina olla jotain materiaa,
voi tuottaa jollekin hyvän mielen
tekemällä jokin hyvän asian läheiselle.

Auttaa vanhempaasi joulusiivouksessa, 
ruokalahja on aina hyvä lahja..

Jotta joulunodotus olisi paljon jännempää,
ja siksi koska itse pidän hyvän mielen antamisesta,
järjestän kolme viikkoa kestävän 


Joulun odotus -arvonnan

kaikille blogini lukijoille!!


Arvonta kestää kolmisen viikkoa,

7.12.2014 klo 24 asti 

on aikaa osallistua arvontaan.

Kommentoimalla tähän postaukseen, olet mukana arvonnassa.
Anonyymit: Olisi mukava, jos laittaisit esim. s.postiosoitteesi tai 
jonkin tunnistettavan merkinnän jotta tavoitan sinut, jos 
voitat jotain.


Palkinto koostuu iki-ihanista

Ambienten -kahviserveteistä, 2 pitkästä kynttilästä 
(väri: valkoinen)
ja suloisista purppuran värisistä
"Little Beauty" -tulppaaneista.

"Little Beauty" -tulppaanit ovat kotoisin Kaakkois-Turkista Pohjois-Iraniin ulottuvalta alueelta. Ne kasvavat kivikkoisilla vuorenrinteillä. Sopii hyvin esim. lämpimiin kivikkopuutarhoihin. Viihtyy parhaiten hyvin läpäisevässä, runsasmultaisessa ja hiekansekaisessa, lievästi ravinteikkaassa maassa.



Arvonta päättyy siis kolmen viikon päästä, jotta sinulla olisi aikaa nauttia
palkinnoista joulun aikaan.

Voit jakaa oheisen kuvan blogissasi,
mutta se ei tuo tällä kertaa yhtään lisä arpoja.

Tähän arvontaan
kaikki osallistuu yhdellä arvalla!


ONNEA ARVONTAAN!



Ps: On mahdollista, että lisään vielä 
yhden pienen jutun palkintoihin,
kunhan saan sen valmiiksi.. ;)

HUOM!
On myös mahdollista, että mikäli en tuohon
 aikaan mennessä saa tarpeeksi osallistuja
jatkan arvonta-aikaa viikolla!


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sinisiin hetkiin, marraskuun auringossa..

Pian, kun kaamos syvenee, saamme jälleen palata näihin nautinnollisiinkin sinisiin hetkiin, jotka aina iltahämärissä tulevat. Vaikka näissä eilettäin kuvaamissani otoksissa ei vielä ole sitä syvintä sinistä, mitä kaamoksen aikaan saamme, niin taivaan liukuvärejä sieltä ainakin löytyy. Pakkaspäivinä kylvemme marraskuun auringossa.

Lumi on pysynyt jo muutamia päiviä, pikku pakkanen on pitänyt sen maan pinnassa. Parina edellispäivänä saimme nauttia upeista taivaan - ja nimenomaan auringon valonäytöksistä. Haloista. Mutta kuten aina, jälleen on retkilläni ollut niin monta muuttujaa mukana. Jos niitä nyt aivan retkiksikään voi kutsua. Eilen näin vilaukselta sivuauringon ja torstaina aamusella näin sen auton ikkunasta. Silloin näkyi myös kohti suoraa ylöspäin oleva auringopilari.

Kun lähes joka päivä tähän asti, olen kuvannut aamu-aurinkoa tutussa lenkkiympäristössä, päätin eilen, sattumien kautta, suunnata lenkkipolulla aivan toiseen suuntaan, yksin ilman koiraa sekä hakien korkeampaa kohtaa, nähdäkseni auringonlaskua ja haloja.. Ensinnäkin, myöhästyn, saamattomuuttani. Aurinko alkaa painua jo mailleen, kello on kaksi iltapäivällä. Toiseksi, puustoa on silti ympärillä liikaa.

Reippailen Lemminginkorvessa, joka kohoaa jonkin verran maanpinnasta ja siellä sijaitsee myös kännykkämasto.



 Aivan himmeästi, on taas nähtävissä, tässä seuraavassa kuvassa saatenkaari, sivuaurinko. Vasemmalla, voi olla hieman hankala erottaa (lähes mahdoton...)
Kun tietää sen siellä olevan, sen näen. :)




 Häivähdyksiä auringosta. 









Sivuaurinko?




Lopuksi vielä torstai-päivän kuvat sivuauringosta. Ja ne tosiaan oli molemmin puolin ja pitkin matkaa. Kuviin en ennättynyt saamaan niitä yhtä-aikaa. Oli jännää kun välissä sivuauringot kulkivat tietä pitkin, tien sivuilla. Huikeaa!




Ehkä minäkin vielä jonain päivänä saan kokea ja tallentaa kameralle ne upeimmat taivaan näytökset, jotka minua sykähdyttävät. Ja oleellista on että löydän paikan, josta taivasnäytökset ovat upeimmillaan nähtävissä.


Nyt, hyvää sunnuntai-illan jatkoa

ja

jälleen, hyvää alkavaa uutta viikkoa kaikille!


Ps: olehan kuulolla, jos tässä lähiaikoina saan
tänne blogiin laitettua jotain jännättävää joulun odotukseen liittyen... ;)

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Syksyisiä asetelmia

Ja haikeutta talven odotuksesta. Talvi tekee.. tai ainakin se yrittää kovasti tehdä tuloaan ulkosalla. Ja kun sää viime päivinä on ollut niin moninainen, että tähän hetkeen sopii hyvin syksyisten asetelmien esittelyt, joita tein ulos tähän syksyyn, säilyvät siinä tosin koko talviajan. Kun marjat kuihtuu, havujen vihreys kuitenkin jää. Tosin mustikassa marjat ovat säilyneet vieläkin eivätkä ole pudonneet.

Näistä etupihan asetelmista saittekin jo pienen maistiaisen siinä pyhäinpäivän postauksessa. Asetelmissa käytin kaikkea mitä metsästä löysin. Sammalta, havun- ja katajanoksia, käpyjä, pihlajanoksia marjoineen.. Ja peittelin myös arimmat sipulipenkit havunoksilla ja laitoin tänä vuonna myös sen koivutisleen sitten näitten herkkien penkien ympärille. Jokavuosi jääny laittamatta. Siinä toivossa, että estäis myyriä viemästä kukkasipuleja. Kaksi myyrää on jo jäänyt liskuihin, uusia odotellessa..

Etupihan asetelmia. 
Tähän kesällä ostamaani ruukkuun voi laittaa kynttilän talviaikaan, 
nyt siinä on jo siniset jouluvalot, ympäriinsä kulkemassa.
(ei ole kuvaa, kun siinä ois ollu se halloweenlyhtykin...)







Takapihalta löytyy myös kausivalot. Ja kuvissa esiintyy vielä ne oravien viemät halloweenlyhdyt.



 Tänä syksynä, en laittanut muita kanervia ulos kuin mitä on takapihalla "uusvanhassa" hedelmälaatikossa. Siitä olikin aeimmin jo juttua tuolla kun satoi sen ensilumen, jota tuli vähän säikähettyä, hehe.. ;)

Seuraavat kuvat ovat otettu tänään.



Tosiaan sää on ollut melkein kaikkea mahollista viime päivinä, on ollut kaljamakeliä ja vesitihkuakin on satanut - lämmin sää sulattanut taas kaiken pois. Ja taas yritetään uudestaan. Viime yön ja päivän aikana satoi n. 3cm uutta valkoista puhdasta lunta. Ja enään en lähe povaamaan tai yhtään arvuuttelemaan onko tämä nyt pysyvää vai mitä... Pikku yöpakkasta on ainakin luvannut. Ja viikonloppuun hyvin vähäistä sadetta. Pikkuhiljaa se talvi tulee.

Jouluvaloja vai kausivaloiksi niitä vielä tähän aikaan kutsutaan, olen myös viritellyt niitä ulos. Takapihan tikkaisin ja etupihalle. Ne tuovat mukavaa valoa ja valoisuutta näihin marraskuun harmaisiin päiviin ja pimeisiin iltoihin, kun ei ole vielä kovin paljoa lunta valaisemassa.




Ps: Kun inkiväärijuoma pääsi loppumaan ja flunssan uuden tulemisen kanssa täällä tuskastellaan, niin testasin eilenillalla laittaa inkiväärinpaloja kuumaan kiehuvaan veteen, etten tehnyt sitä juomaa kattilassa keitelen... Ja tulos oli se, että on aivan eri makuista kuin se kattilassa keitetty inkiväärijuoma. Laimeaa ja hieman vaatimatonta. Tykkäsin paljon enemmän siitä kattilassa keitetystä. Se oli tujumpaakin! :) Tosin se riippuu kuinka paljon inkivääriä käyttää..


Talven tuiskuja odotellessa, kuullaan taas! : )

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

torstai 6. marraskuuta 2014

Talviaamun auringossa..

Tänään olisi ollut mahtava sää käydä joella kuvailemassa ja retkeilemässä. Siihen ei ollut nyt mahdollisuutta, joten taas mennään tutulla kotipolulla. Yöllä on tosiaan ollut pakkasta ja se kuuraa puut. Ja kun lunta ei nyt niin hirvittävästi vielä ole, niin pääsee vielä hyvin kulkemaan tuttuja lenkkipolkuja. Ihastelemaan alkavan talven kauneutta.


Pakkasta -13, kuljen hiljalleen tuttua aamulenkkipolkuani. Jälleen.
Hengitän syvään.
Aistin pakkasaamujen raikkauden. Tunnen pienen nipistyksen.
Pakkaspoika tervehtii olemuksellaan.
Se ilmoittaa hiipivänsä hiljaa..

Hiipien se saapuu.
Hiljalleen alkaa talven tuntu.

Aurinko nousee. Taivas liukuvärjääntyy punaisen ja sinisen eri sävyihin.
Aistin rauhaa. Taustalla kuuluu lasten leikki, autot liikkuu.
Aika ei pysähdy, se jatkaa kulkuaan.
Hitaasti.










Pyörähdän myös tutulla lammella.
En arvele mennä kokeilemaan, mutta kovin ohut se jää on.
Jotkut uskaliaat ovat käyneet kävelemässä jään pinnalla,
uhkarohkeillen kokeillut ohuemman jääkohdan kestoa, 
näyttää pettäneen kengän alla.



  Pakkasaamun kuurapuut ovat kauniita, kun auringonvalo osuu niihin!





Aamusella valmistui toinen satsi joulutorttuja. 


 Aamusella loikki takapihalla orava. Sillä oli tarkka suunnitelma. Tarkkailin sen puuhia. On ollut jo ahkera vieras lintujen ruokintapaikalla, ahkerampi kuin linnut. Tänä aamuna se päätti viedä minun appelsiinista tekemän halloweenlyhdyn mennessään. Eikä se kuunnellut minun toppuutteluja siitä, että ei veisi sitä.. Niin se hetken mietittyään loikki pihan poikki se appelsiinilyhty hampaissaan. Tästä huvittavan näköisestä tilanteesta en ehtinyt napata kuvaa. Roskiinhan tuo ajanmyötä olisikin mennyt, se lyhty nimittäin. Ainoa vain, että siellä oli tyhjä muovinen tuikkukippo sisällä, vei senkin, roskaamaan luontoa. Vai ruokakupiksikkohan se sen aatteli?

Ainoastaan tämä kuva tarttui aamusta takapihalla...


Eivätkä vuodet ole veljiä keskenään. Muistellaan viime vuotta!

Postaus viime vuoden lokakuulta


Kauniita marraskuisia päiviä 
ja hitaita nautinnon aamuja Teille!