Näytetään tekstit, joissa on tunniste liitutaulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liitutaulu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kevättä keittiössä


Meillä on tapahtunut viime viikkojen aikana monia pieniä muutoksia sisustuksessa. 
Keittiössä on tapahtunut kaikkein suurin muutos. 
Päällystin yläkaappien ovia ja muutamia kaappien sivuja valkoisella dc-fixillä ja olen kyllä lopputulokseen tosi tyytyväinen. Pitkään haaveilemani Eijffingerin oranssi kukkatapettikin päätyi vihdoin meidän seinälle. 



Alla olevan kuvan seinässä pysyi vielä vanhat tapetit. Tuosta ikkunan kohdalta tulee käynti sitten siihen laajennusosaan, joten vielä en viitsinyt tuolle seinälle kummoisia tehdä. Odotellaan, millainen siitä sitten muotoutuu laajennusprojektin jälkeen. Tason päällä olevat yläkaapit haluaisin ainakin purkaa ja siihen tilalle tulisi avohyllyt. Elovenapurkin takana seinällä on iso ja ruma sähkökaappi, se siirtyyy sitten remontin yhteydessä, joten sitten avohyllyt saadaan toteutettua. 


Mutta nyt minulla on kyllä sellainen olo, että meillä on ihan uus keittiö :D Ihanaa, kun melko pienillä muutoksilla saa uudistettua vanhaa niin paljon. Kyllä se tämä kevät saa aina sisustuskärpäsen heräämään ja pörräämään ihan ylikierroksilla. Katsotaan mitä seuraavaksi keksitään ;) 

Mulla on ollut ongelmia kameran kanssa.. ja nytkin näköjään osa kuvista on tosi huonolaatuisia :( Höh! Haluaisin olla valokuvaamisen ja kuvankäsittelyn guru!

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Liitutaulut



Viime syksynä hurahdin näihin liitutauluihin niin että tein niitä joululahjoiksi ja tein joulukortitkin samalla tyylillä. Myös keittiön yhden kaapinoven päällystin liitutaulutarralla ja siihen on ihana taiteilla aina jotain kivaa :) 


Nyt olen ostellut kirppareilta lisää näitä tarjottimia ja tehnyt liitutauluja myyntiin joulun myyjäisiin ja tapahtumiin. Nämä on niin söpöjä, että tekis kyllä mieli ripustaa kaikki vaan omille seinille! 

Jos innostutte itse tekemään, niin nämä on kyllä ihan tosi helppoja tehdä. Liitutaulutarrasta vaan leikataan sopiva pala ja liimataan tarjottimeen. Olen porannut sivuille reiät ripustusnarulle ja itse olen käyttänyt tuollaista juuttinarua, se sopii kivasti. 


Ja minun mielestä liitutaulutussilla saa parhaan ja tarkimman lopputuloksen. Niitä saa tilattua mm. Teippitarhan nettikaupasta. Samoin liitutaulutarraa saa sieltä. 
Viime vuonna tekemät liitutaulut maalasin liitutaulumaalilla, mutta minusta se pinta jäi ikävän rosoiseki, eikä siihen saanut piirettyä kovin tarkkaa jälkeä. Ja itse maalatulle liitutaululle ei voi käyttää näitä tusseja. 

Launtaina on Pyhäjärvellä Kukka Marleenassa Kotoilu-päivä, jossa myös minä olen mukana. Minulla on siellä myynnissä mm. näitä liitutauluja, kestorättejä, koristetyynyjä, pompulahuiveja, Ninnimoi Designin postikortteja.. 
Lisäksi siellä on mahdollista kokeilla naruamppelin tekoa sekä paperitähtien taittelua. Myös arvontaa ja kahvitarjoilua on, joten kannattaa poiketa! :)