keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Mainin bileet

 Viikonloppuna juhlimme pientä myyryläistämme, Maini Isla Inkeria <3
Juhlapaikkana jo aiemmin hehkuttamani Perinnepiha, sää todella aurinkoinen, samoin meidän ihanat vieraat. Ajattelinpa, jotta kerron hieman tästä meidän nimijuhlan "kaavasta".


Elikkä meidän perhe kun ei kirkkoon kuulu, niin lapsia ei luonnollisestikaan kasteta. Me vietämme siis nimijuhlaa ja näin ollen ollaan saatu vapaat kädet siihen, että ollaan luotu oma seremoniamme tälle nimeämiselle. 
Joskus satuin vahingossa eksymään jollekin keskutelupalstalle, jossa tätä nimijuhla-aihetta käsiteltiin. Suurin osa tyrmäsi idean täysin, kommentit oli tämän kaltaisia: "jos lasta ei kasteta kirkon jäseneksi, silloin ei ole kyllä mitään oikeutta juhlaan.". PYH, sanon minä! 
Meillähän on ihan sama oikeus juhlia meidän vauvaa ja uutta nimeä kuin muillakin. 


Noniin, elikkä meidän juhla alkoi alkumaljoilla ja tervetulo-toivotuksella. Tämän jälkeen otettiin juhlaväestä yhteiskuva. Tämä heti alkuun siksi kun yleensä tällaiset aina unohtuu ja jälkeenpäin harmittaa. 

Yhteiskuvan jälkeen siirryttiin sisälle ja vieraat pääsi heti pienen kilpailun äärelle. Oltiin etukäteen jaettu vieraat kolmeen ryhmään. Tällainen pieni kisailu ryhmissä vapauttaa kivasti tunnelmaa, me ei missään nimessä haluttu mitään virallista ja vaivautunutta pönötystä vaan juuri niin, että kaikilla on kiva olla :) Ryhmät sai siis pienessä rasiassa vauvan nimen kirjaimet ja saivat pienen hetken aikaa pähkäillä nimeä.
Yksikään ryhmä ei arvannut oikeaa nimeä, mutta aika hauskoja ehdotuksia tuli! 


Tämän kisailun jälkeen oli aika kertoa hieman nimen taustaa ja historiaa, sekä kertoa, miksi juuri tämä nimi valittiin. Sen jälkeen tietysti se kaikkein jännittävin eli nimen paljastus :) 

Sitten kutsuttiin Mainin haltijakummit eteen ja kerrottiin hieman "tehtävistä", joita toivotaan heidän toteuttavan. Mm. tukemaan vanhempia kasvattamaan Mainista ennakkoluuloton, rohkea ja muut ihmiset huomioon ottava. Jokainen kummi sai kummitodistuksen. Kummitodistuksessa oli kaikissa sama teksti, mutta sen lisäksi jokaisella kummilla oma henkilökohtaisempi osio. 

Tämän jälkeen vieraat saivat vielä pöytäryhmissä pienen kirjoittelutehtävän; 
oltiin etukäteen tehty lomake, jossa kyseltiin mm. tämän hetken uutuus jätskimakuja, hittibiisejä, suosituimpia tv-sarjoja, jne.. 


Tässä välissä syötiin vatsat täyteen suolaisia herkkuja. (herkkupostaus on tulossa erikseen, niin voin sitten muutamia reseptejäkin jakaa)
Syönnin jälkeen pikkusysteri soitti kauniin kappaleen huilulla


Vieraat oli ennen juhlaa saanut tekstiviestin, jossa kerrottiin, että halutessaan jokainen voi tuoda juhlaan jonkin muiston tästä päivästä. Se voi olla vaikkapa kiintoisa lehtileike, karkkipaperi.. melkein mitä vaan. Yhtenä ohjelmanumerona kerättiin Mainille tällainen muistojen laatikko, joka suljetaan ja sen saa avata 16.3.2032, eli silloin kun Maini täyttää 18-vuotta. Lisäksi vieraat kirjoitteli Mainille terveisiä pikkulapuille ja nekin suljettiin laatikkoon. Ja nuo lomakkeet, joista jo aiemmin kerroin, laitetaan myös laatikkoon. Nyt laatikko on aika säilöä hyvään talteen ja ottaa esille 18-vuoden päästä. Maailma on varmasti muuttunut paljon silloin!





Mummu ja lapset poseeraa :) 
Ompelin meidän typyille juhlamekot vanhasta verhokankaasta, tuli ihanat! Helmassa puuvillapitsi. 
Tuure sai samasta kankaasta kaulaansa rusetin. 



 Kun muistojen laatikko oli kasattu, alkoi jo kahvihammasta kolottaa ja siitä siirryttiinkiin makeisiin herkkuihin ja kahviin.


Taustalla juhlassa soi mun kasaama soittolista, täynnä hyviä biisejä. Tietystikkin ;)


Loppuun vielä meidän perhepotretti!


Juhlista jäi tosi kiva fiilis, kaikki meni suunnitelmien mukaan. 
Juhlien järjestely ja juhliin osallistuminen on vaan niiiiin mukavaa!
Onneksi tänä kesänä on luvassa monet juhlat :) 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Ensimmäinen juhla

Viikonloppuna vietetään meidän tyllerön ensimmäisiä juhlia. Hurjan jännittävää! :) 
Joukko meille tärkeitä ihmisiä kokoontuu juhlistamaan pikku-Lahjaa ja hänen uutta nimeään. Syödään hyvin ja herkutellaan sekä toivottavasti vietetään kivaa aikaa yhdessä. 
Miljöö tarjoaa ainakin mukavan tunnelmalliset puitteet juhlalle ja ainakin toistaiseksi säätiedotuskin näyttää lupaavalle. 


Juhlien ensimmäinen "vaihe" oli kutsujen askartelu sekä niiden lähettäminen. 
Tällä kertaa himpun verran oikaisin ja tilasin korttipohjat valmiina. Löysin etsystä aivan mielettömän kutsu"kaupan", MissBliss Invitation. 
Tykkään kyllä, että noista tuli aivan super-ihanat!! Tykkään kovasti näpertelystä ja askartelusta, mutta tuossa kuvankäsittelyssä olen ihan onneton, joten mitään, läheskään tuollaista en koskaan osaisi tehdä. Tuo oli kätevä ja helppo vaihtoehto, eikä maksanut kovin paljoa. 
Lähetin siis kuvan ja tekstin myyjälle, hän teki kutsun ja lähetti sen minun sähköpostiin ja minä sain sitten tulostella niin monta kappaletta kuin halusin. 
Ja pitihän niihin vähän pientä krumeluuria laittaa ja sitähän minun varastoista löytyy :)
Niin ikään etsystä olen tilannut myös noita puisia koristeita paljon eri teemoissa, nuo hempeämmät sopi näihin oikein hyvin. 


Kuoriinkin laitoin vähän koristusta. 


Neiti pääsikin ekoihin mallikuvauksiin kun kuvailtiin nimiäiskutsua vasten. 
Tuli niin suloisia ja onnistuneita kuvia, että oli ihan valinnan vaikeutta. Etukäteen mietin epäilevänä, että mitäköhän koko kuvauksesta tulee, mutta olin kyllä niiiin väärässä. 


Olen leiponut jo paljon tarjottavia, sellaisia joita voi pakastaa. 
Lisäksi koristeita olen askarrellut, muun muassa näitä ihania Pompomeja. 
Kirkkaat ja voimakkaat värit on mun sydäntä lähellä, mutta jostain syystä näihin juhliin halusin hempeämpää "teemaa". Ja vähän tällaista överi-tyttömäistä :)
Pompomitkin on tehty teemaan sopivin värein. Näitä ripustellaan sitten tuvan kattoparruihin koristeeksi, näin saadaan vanhaan tupaan ripaus hempeää romantiikkaa.




Juhlien järjestely on niin huippua! Oon aivan innoissani, vaikka tiedänkin, että se hirmuinen kiire ja hässäkkä tulee. Mutta sehän kuuluu asiaan :)

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Mekkoja ja muuta kivaa


Ommeltu on, synttäreillä juhlittu, ulkona touhuttu, nimijuhlia valmisteltu. 
Mukava viikonloppu kaikin puolin! Joku ihmeen känkkäränkkä meillä kyllä tänään on vieraillut, mutta nyt onneksi siirtynyt jo seuraavaan osoitteeseen ;)


Lippiskaavaa olen hionut ja testaillut myös. Omat nappulat sai jo omat, koekappaleet ja kaava alkaa olla niin hyvä, että myyntiin astikin ajattelin niitä tehdä :) 
Tän viikonlopun synttärisankari sai lahjaksi tuollaisen lippislahjakortin kangasvaihtoehtoineen. 



Pehemiä ja Verson puoti valmistutti nostalgiakuosina tätä ihanaa Nalle-kangasta. Nalle-kuosihan on tuttu 77-78-vuosien äitiyspakkauksen makuupussista. 
Kangasta löytyy täältä vielä tuota ruskeaa joustofroteeta sekä vihreää jerseytä. 
Ja täältä näyttäis löytyvän jerseytä sekä ruskeaa puuvilla. 
Kangas iski kyllä tällaisen retromummon sydämeen ihan täysillä <3



 Nimijuhlaa varten rupesin tekemään tytöille mekkoja. Kuvassa vielä kovin keskeneräiset, mutta ihanat tulee :)


Kiurut lenteli viime viikonloppuna meidän olkkarin seinälle ja mää oon ihan rakastunut! Huoneen ilme muuttui ihan täysin ja on nyt juuri sellainen, millainen sen olisi pitänyt aina ollakkin. Ihana!


Huomenna taas pyöräytetään uusi viikko käyntiin. Minä en ole koskaan ollut sellanen maanantai-möllöttäjä. Maanantai on kiva ja siinä on aina sellainen toiveikas olo siitä, että tästä viikosta tulee mukava :) Uskon, että ensi viikosta todella tulee mukava! Lauantaina juhlitaan typykän uutta nimeä ja viikko täyttyy juhlajärjestelyistä. 

Mukavaa viikkoa sinullekkin!

torstai 15. toukokuuta 2014

Perinnepiha


Pikku-typyn nimijuhlat lähestyy. Niitä juhlitaan Perinnepihassa ensi viikolla. 
Perinnepiha sijaitsee Pyhäjärven kirkonkylällä ja tuo on minun mielestä ehdottomasti ihanin ja tunnelmallisin juhlapaikka Pyhäjärvellä. Ja Perinnepihalla tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessä koska siellä vietettiin meidän häitä ja pikku-Tuuren nimijuhlaa nelisen vuotta sitten. Onneksi saatiin ihanan aurinkoinen päivä, meidän satapäinen juhlaväki mahtui oikein hienosti juhlimaan tuolla. Kun häitä ruettiin suunnittelemaan, Perinnepiha oli ainoa vaihtoehto juhlapaikaksi. Ulkona oli kaksi juhlatelttaa. Siviilivihkiminen tapahtui ulkona, herkuilla vatsat täytettiin, ihanista ohjelmista nautittiin ja tanssin sekä nauruntäyteiset jatkobileetkin juhlittiin aamuun saakka tuossa ihanassa suomalaisessa maisemassa, järven rannalla. Oih voih, mitä muistoja! <3


Eilen saatiin hakea Perinnepihan avaimet hetkeksi lainaan ja käytiin lasten kanssa vähän fiilistelemässä paikkaa nimijuhlia varten. Suunnittelin vähän koristelua ja sitä, miten tarjottavat, yms laitetaan esille. Tarkastin myös astiatilanteen, että mitä tarvitsee kotoa tuoda. 



Suuren tuvan lisäksi Perinnepihassa on kaksi kamaria ja keittiö. Lisäksi ullakko, joka ei kuitenkaan ole asuttavaa tilaa. 
Voisin ihastella ja huokailla tuota paikkaa vaikka kuinka :) 
Jos tuollainen tulisi joskus tarjolle, niin silloin saattaisin voida tästä nykyisestä kodista luopua. 


Mutta nyt karkaan ompelupuuhiin! Pikku-nassu nukkuu päiväunia ja isommilla kuuluu olevan junaleikki meneillään :) Tänään taidan aloittaa leivontapuuhatkin juhlia varten. 

Mukavaa torstaita!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tyttöjen reissu

Me vietettiin eilen aika ihana päivä kivalla porukalla! 
Auto oli täynnä tyttöenergiaa kun suunnattiin kohti Jyväskylää ja Käsityökorttelia. 
Käsityökortteli  on Suomen Käsityöyrittäjien myyntitapahtuma, joka tänä vuonna järjestetään neljän tapahtuman kiertueena; Jyväskylässä, Seinäjoella, Helsingissä ja Tampereella. 
Me lähettiin viettämään mukavaa päivää yhdessä ja ihastelemaan suomalaista käsityötä. 
Jokaisessa kojussa oli kivoja tuotteita ja kaikkialta olisi voinut jotain ostaa :)
Minäpä kerron muutamasta, minun mielestä tosi kivasta, yrittäjästä.



Tietysti ystäväni Heinin tuotteita täytyy kehua :) Heini tekee ihania koruja, joista löytyy sopiva varmasti jokaiseen tilaisuuteen ja lisäksi ommeltuja tuotteita; laukkuja, pussukoita, ihania maatuskajuttuja.. Täältä löytyy Handmade by Heinin verkkokauppa.

Teelikamenttenin blogia olen seurannut jo pitkään ja nämä ompelukset on niin kovin ihania ja pirteitä :) Olipas kiva päästä näkemään ihan livenä. Tällä kertaa mitään ei lähtenyt mukaani kotiin asti, mutta kierrätyskankaasta valmistettu Tarina-mekko on varmasti jossain vaiheessa saatava!


Seuraan myös Susannan blogia ja hän kirjoittaa kyllä niin mukavalla tavalla; suoraan, hauskasti ja painavaa asiaa käsityöyrittäjän arjesta. Olikin tosi kiva päästä käymään Susannan riepukioskilla. Laina sai valita meille kotiin lähtevän rätin, se oli "keltainen kitu" (kisu siis). 
Vaikka kuvia onkin nähnyt, niin on silti kiva saada kasvot näille "virtuaalisille tuttaville".


Tämä koju sai minut ihan tolaltani :) Löysin Maheka Designin nettikauppaan vasta muutama päivä ennen Käsityökorttelia ja olikin kiva huomata, että näitä ihanuuksia löytyy myös Jyväskylästä. Nämä on siis aidoista vintagetapeteista (50-70-luvun) valmistettuja rasioita. Noista voisin kotiuttaa vaikka kaikki, joten valinnan vaikeus oli todella suuri! Päädyin lopulta tekemään tilauksen kahdesta rasiasta. Nyt oottelenkin innolla rasioiden saapumista :)


Ahdin tilan myyntikoju oli kyllä ehdottomasti kaikkein magein! Vau, mikä ihanan pirtsakka auto. Eikä myytävät tuotteetkaan kyllä kalpene kojulle. Toinen toistaan suloisempia juttuja, suosittelen tutustumaan! Erityisesti keppihepat oli ihania :)


Kirpparikierros jäi suunniteltua lyhemmäksi kun käytiinkin lopulta vain yhdellä kirppiksellä, Varikon kirppiksellä. Oli oikein mukava ja siisti kirppis. Mitään suurempia löytöjä en kuitenkaan tehnyt, mutta jotain pientä kuitenkin :) Meidän pikku-tytöt alkoi olla jo vähän väsyneitä ja nälkäisiä, joten päätettiin suunnata syömään. Ja masut pullolleen syötiinkin! :) 
Jälkkäripaikkaa etsiessä kohdattiinkin mukava yllätys; nimittäin kävelykadulla vietetiin jotain pyöräilytapahtuman avajaisia ja siellä esiintyi Jukkapoika. Tytöt tanssi ihan innoissaan ja meillä on vielä tänäänkin puhuttu on Jukkapojasta :) Ja toki se oli itsestäkin kiva juttu, hassu sattuma. Aurinkokin alkoi paistamaan niin tuli ihan kesäinen fiilis. 

Meidän päivän kruunasi ehdottomasti aika mielettömät jälkkärit. Pallot Ben & Jerrys-jädeä, cheesecakea ja browniesia. Nammmm! 


Blogissa on tullut tällainen ihan suunnittelematon hiljainen hetki. Olen innostunut tekemään pikkuremppaa kotona ja olohuone onkin kokenut aika ihana muutoksen. Kunhan saan fiilailtua kaikki pikkujutut kuntoon, niin kuvia tulee :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

perjantai 2. toukokuuta 2014

1/5


Arkihaasteita pukkaa blogienkin puolelle. Minut haastoi Laura Nauravanappi-blogista.
No, minäpäs nyt viiden päivän ajan pyrin laittamaan tällaisia meidän normaalia arkea kuvaavia kuvia. :) Tänään ei ole kyllä ollut ihan tavallinen arkipäivä vaan on tuntunut ihan lomalta, koska mies on pienellä vappulomalla niin ollaan oltu tänään kaikki kotona. Ihanaa! 
Nukuttiin pitkään, syötiin aamiaiset ja jälkkäriksi munkit (ei ihan jokapäiväistä sekään). 

Pihahommia ahkeroitiin monta tuntia. Sokkelin ympärille puuhaillaan sellaista nättiä kivireunusta. Haravointiakin riittää kun piha on niin iso. Mutta mukavaa puuhaahan ne kaikki on :) Lapset viihtyy pihalla leikkimässä samalla ja vauva nukkua tuhisee vaunuissa.


Pyykätty on ja se puhtaiden pyykkien kasa tuppaa aina jäämään johonkin pyörimään. Nyt se tuossa sohvalla nätisti nököttää.


Mahtui päivään monta tuntia ompelupuuhiakin. Ne on kyllä aika arkea, sillä joka päivä tulee jonkun verran ompelukoneen ääressä istuttua, joskus enemmän, toisinaan vähemmän. 

Paljon muutakin kivaa tähän päivään mahtui! 
ps. kuvat on puhelimella napsittu, joten laatu ei ole siksi mitä parhain