Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kevään värit


Meidän mökissä odotellaan jo pääsiäisviikonloppua ihan innolla. 
Pääsiäisenä saadaan koko perhe kasaan, tavataan ihania ystäviä, syödään hyvin (melkoisen herkulliset menut on kyllä viikonlopulle suunniteltu). Lisäksi pääsen kolmena päivänä nauttimaan hatha-joogatunneista, aika mieletön pitkä viikonloppu siis tulossa. 



 Mun herkkulakko katkeaa pääsiäisen aikana hetkeksi. 
Sanoinkin miehelle, että minut löytää sitten mitä luultavammin tuolta suklaamuna-kulhosta ;)
Noh, täysin överiksi ei sovi silti vetää, kohtuus kaikessa. 
Niin hyvään alkuun olen tässä nyt päässyt, että ei kannata sitä kaikkea haaskata. 



Kovin keväiseltä sää ei tällä hetkellä näytä; aurinko piilossa jossain pilviverhon takana ja lunta pyryttää taivaan täydeltä. Mutta silti valoa jatkuu pidemmälle iltaan ja siitä nautitaan. 
Sinnikkäästi vaan olen pitkiä lenkkejä tehnyt tuolla kasvoja vihmovassa räntäsateessa. 
Hyvän mielen musaa vaan korvanapeissa, niin loska unohtuu ihan täysin. 


Meidän perhettä on kyllä lykästänyt, sillä sairastellaan todella vähän. 
Nyt kevätflunssa on kuitenkin rantautunut meidänkin tupaan ja 4/5 perheestä on ikävää flunssa/kuumetautia sairastanut. Minä olen tuo viides sairastamaton ja kovasti tässä jännitän, että näinköhän tästä selviän ilman tautia. (Jos niin käy, niin se on tottakai eteeristen öljyjen ansiota ;D )


Pääsiäisen sunnuntai-aamuna meillä etsitään perinteisesti noita-akan piilottamia suklaamunia. Ja lisäksi pääsiäis-viikonloppuna meillä on tapana kokoontua useamman kerran suurella porukalla syömään herkku-ateria, alku- ja jälkiruokineen. Unohtamatta tietysti kahveja kakkuineen. 
Meillä pääsiäinen on oikeastaan "vain" ihana juhla, joka tavallaan aloittaa kevään. Meidän perhe ei kuulu kirkkoon, joten hengellinen puoli meidän juhlinnassa ei korostu, 

Minkälaisia perinteitä sinun pääsiäiseen kuuluu? Olisi kivaa kuulla :)


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Valoa


Ihana valo tuo tullessan innon ja inspiraation kodin puunaamiseen, tavaroiden järjestelyyn ja kaappien raivaamiseen. 
Oi, miten ihanan huojentunut olo onkaan, kun saa itselle tarpeettomat tavarat kiertoon. 


Nämä mielettömän ihanat hatturasiat on Maheka Designin valmistamia. Maheka Design on yhden naisen yritys, joka valmistaa ihanuuksia vanhoista tapeteista. Nuo hatturasiat on mun mielestä hirmuisen söpöjä, ehkä muutama erisävyinen voisi vielä olla kiva ;) Samoin nuo kellot on aivan ihania!

Nuo kauniit nahasta tehdyt korvikset on ystäväni, Mirellan tekemiä. Noista kahdesta
parista on tullut ihan mun lemppareita! On tosi kevyet, mutta silti näyttävät :)
Mirella tekee näitä myös myyntiin ja tilaustyönä, yhteyttä voi ottaa sähköpostilla:
[email protected]


Sisustusteksteistä en yleensä välitä. Mutta nämä Mollie makes-lehden mukana tulleet on vaan niin  kauniita :) Ja lisäksi vielä kovin osuvia meille!
Toi "Creative Mess" vallitsee meillä kyllä lähes aina :D








Iloa ja valoa sinunkin päivääsi! 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Uudet tuulet


Kun vuosi läheni loppuaan, tuntui luontevalta miettiä vähän Melutalon tilannetta. 
Mihin suuntaan haluan yrityksen kehittyvän? Mihin haluan panostaa? 
Vielä toistaiseksi, kun lapset on pieniä, yritykseen käytettävä aika on kortilla. 
Mutta haaveena ja tarkoituksena on kyllä, että tästä tulee minun päätoiminen työ kun lapset kasvaa. 
Siitä syystä onkin tarpeen miettiä, mikä on se toimiva konsepti, joka kantaa pitkälle eteenpäin. 


Minun tuotteet on saanut tosi ihanan vastaanoton ja olen saanut tämän lyhyen urani aikana tutustua tosi mukaviin ihmisiin, oppia uutta, kehittynyt niin käsityöläisenä kuin bisneksen tekijänä (jälkimmäistä täytyy kyllä todella vielä treenata :D)
Paljon on suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja tämän vuoden aikanakin on tarkoitus toteuttaa muutama jännä juttu, mutta niistä lisää myöhemmin :)


Suurin päätös, jonka nyt tein, on se, että jätän tilaustyöt tällä erää kokonaan pois valikoimasta. 
Tilaustöitä on ollut mukava tehdä ja niitä olenkin saanut paljon tehdä, joten siksi moni saattaa ihmetellä, mitäs järkeä tuossa päätöksessä on. Noh, muutama syy on tässä: 

- Vaikka tilaustyöllä ei ole kiire, niiden täytyy kuitenkin valmistua jossain tietyssä aikataulussa. Ja minulla tekemättömät työt pyörii mielessä ja "stressaa" siihen saakka kunnes saan ne valmiiksi. 

- Yksittäisen tilaustuotteet tekemiseen menee paljon enemmän aikaa (täytyy etsiä kankaat, kaavat; mahdollisesti vielä muokata niitä, valita sopivat resorit ja langat (jos sellaisia ei varastossa sillä hetkellä ole, ostaa ne), langoittaa saumuri ja ompelukone uudestaan, vaihtaa ehkä vielä sopivat neulat, ilmoittaa valmiista tuotteesta asiakkaalle, sopia haku). Nämä monet tuntuu ihan pikkujutuilta, mutta kokonaisuudessaan aikaa menee niin paljon enemmän, että tilaustöillä pitäisi olla selkeästi korkeampi hinta, jotta saisin työlleni asianmukaisen korvauksen. 

- Tällä hetkellä tärkeintä on tietysti perhe ja lasten tarpeet menee kaiken edelle. Siksi tähän hetkeen parhaiten sopii sellainen työskentelytapa, että saan tehdä juuri silloin kuin pystyn ja haluan. Vaikka yhden sauman kerrallaan. Tekemättömät työt ei ahdista eikä stressaa kun minkään ei tarvitse olla valmiina tiettyyn määräaikaan mennessä. 

Halusin avata tätä asiaa, jotta ymmärtäisitte syitä päätöksen taustalla :)
Kyllä varmasti taas jossain vaiheessa tilaustyöt palaa kuvioihin, mutta nyt mennään näin! 


Tää jengi + ukkokulta on ihan parasta. 
Ja nämä stailaamattomat kuvat kertoo sen, millaisissa olosuhteissa meillä touhuillaan ja työskennellään :D Kaikki vähän hujan hajan, mutta voi sitä tunnelmaa! Sitä ei voita mikään! 

Mä oon näistä pienoisista muutoksista ihan innoissani! Työtilat saattaa kokea pientä muutosta, tuotevalikoimasta tulee vähän suppeampi ja voin panostaa täysillä kaikkeen mitä teen. Ompelen tästä eteenpäin vähän isompia eriä vaatteita hartaasti ja tarkkaan valikoiduista kankaista. 

Melutalon fb-sivuilla ilmoittelen sitten myöhemmin uusista jutuista! 
Mukavaa loppiaispyhää ja arkeen paluuta :)

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Superpäivä!

Tänään on ollut hieno päivä! 
Aamulenkki luisti odotettua paremmin, aurnigonpaisteessa.
Torilla oli lämmin ja mukava tapahtuma, jossa olin mukana myymässä tuotteitani. 
Laina sai viettää laatuaikaa kummitädin kanssa ja Tuure touhuili mummulassa, Maini puolestaan nautiskeli äitin kanssa pelimannimusiikista torilla. 
Illan kruunasi uinti ja rantasauna. Ja tuo jälkimmäinen on kyllä kesän parhaimpia asioita!
Helteiden vuoksi me nukutaan koko sakki alakerrassa, olohuoneessa ja lauantain kunniaksi herkuttelin vähän tämän hetkisestä ruokavaliosta poikkeavan iltapalan. Herrrrkuvoileivät ja oikein kaksin kappalein, nammm!! 
Nyt tuntuu että ihan pakahtuu tästä onnesta, on kaikesta niin hyvä olo ja kolme pientä tuhinanenää nukkuu vieressä. Voih! :)


Niinjuu ja ehinhän minä aamulla, ennen torille lähtöä, ommella typyille hellehaalarit. 
Lainan haalarin tein Käpysen Neiti hirsi-jerseystä, johon rakastuin aivan täysin! 
Aivan mielettömän hieno kangas ja haalaristakin tuli kyllä just sellainen kuin olin ajatellut. 
Saksin tämän ihan summissa ja silloin saa aina loppuun asti jännittää, mikä lopputulos tulee olemaan. 
Mutta tästä tykätään ihan kympillä!!


Mainikin sai oman haalarin, mutta vielä en ole saanut sitä kuvattua. 




perjantai 2. toukokuuta 2014

1/5


Arkihaasteita pukkaa blogienkin puolelle. Minut haastoi Laura Nauravanappi-blogista.
No, minäpäs nyt viiden päivän ajan pyrin laittamaan tällaisia meidän normaalia arkea kuvaavia kuvia. :) Tänään ei ole kyllä ollut ihan tavallinen arkipäivä vaan on tuntunut ihan lomalta, koska mies on pienellä vappulomalla niin ollaan oltu tänään kaikki kotona. Ihanaa! 
Nukuttiin pitkään, syötiin aamiaiset ja jälkkäriksi munkit (ei ihan jokapäiväistä sekään). 

Pihahommia ahkeroitiin monta tuntia. Sokkelin ympärille puuhaillaan sellaista nättiä kivireunusta. Haravointiakin riittää kun piha on niin iso. Mutta mukavaa puuhaahan ne kaikki on :) Lapset viihtyy pihalla leikkimässä samalla ja vauva nukkua tuhisee vaunuissa.


Pyykätty on ja se puhtaiden pyykkien kasa tuppaa aina jäämään johonkin pyörimään. Nyt se tuossa sohvalla nätisti nököttää.


Mahtui päivään monta tuntia ompelupuuhiakin. Ne on kyllä aika arkea, sillä joka päivä tulee jonkun verran ompelukoneen ääressä istuttua, joskus enemmän, toisinaan vähemmän. 

Paljon muutakin kivaa tähän päivään mahtui! 
ps. kuvat on puhelimella napsittu, joten laatu ei ole siksi mitä parhain

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Työpäivä

Tänään iski inspiraatio tehdä vähä työhommia. Isommat lapset aloitti heti aamupalan jälkeen leikit yläkerrassa ja sinne ei äitiä mukaan kaivattu. Vauveli nukkua tuhisi tyytyväisenä niin päätin kaivella kynät ja paperit esille. Pitkään on pitänyt hinnasto päivittää ja ajatuksena oli jopa jos teettäisi sen jollain, jotta tulis hienosti tietokoneella tehtyä. Mutta sitten päädyin tähän mulle ominaisimpaan ratkaisuun eli ihan käsin kirjoittelemalla ja piirrustelemalla :) Nämä sitten skannaan, niin saan sähköiseenkin muotoon. Mutta tykkään että tällainen kotikutoisempi on mun juttu!


Jäisiä viinirypäleitä ja inana uni-tuhisija seuranani :)





Kyllä se tunne vain vahvistuu, että yrittäjyys on mun juttu. Ja nimenomaan käsityö-yrittäjyys ja kotona toimien. Voin suunnitella työpäiväni oman pääni mukaan ja jos välillä huvittaa puuhastella muuta, niin sen voin tehdä. Kahvikupposen äärelle voin istahtaa silloin kun haluan ja välillä tehdä vaikka muksujen kanssa palapeliä. 
Tietystikään ihan täysipäiväistä yrittäjyyttä en ole vielä päässyt kokemaan, koska tärkein tehtävä nyt on olla äiti ja olla lasten kanssa. 


Tokihan tästä voisi saada sen kuvan, että yrittäjän elämä on ruusuilla tanssimista. Voit syödä suklaakakkua, ihastella kukkia, leikkiä vähän lasten kanssa ja ommella jos huvittaa.. no, eihän se ihan niin mene! Jos lusmuilet ja lekottelet, niin ei niitä euroja silloin mistään tule. 
Tiedostan sen, että kun lapset kasvaa ja täyspäiväinen työskentely yrittäjänä alkaa, niin se ei tule olemaan helppoa. Täytyy tehdä tosi kovasti töitä, mutta kyllä mä ootan sitäkin. 


Onneksi tämä on sitä, mistä nautin. Eikä työnteko tunnu koskaan kamalalta. 
Ja tietysti tällainen työskentely mahdollistaa sen, että saan olla lasten kanssa kotona ja näitä vuosia ei koskaan korvaa mikään eikä niitä saa takaisin. Joten nautin tästä täysin siemauksin ja huomaan että lapsetkin nauttii. 


Tänään oon ommellut keväisiä perhosmekkoja, rakennellut palapelejä, ihastellut kevättä, haaveillut matkoista ja suunnitellut pirpanan nimijuhlia. Kivaaaaa!


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevät on meillä!


Vaikka en ole tippaakaan surumielisiin ja masentuneisiin ajatuksiin taipuvainen pimeänä vuoden aikana ja syksy/talvi on aina mun ehdoton lemppari, niin kyllä tämä kevät ja valo on silti aina yhtä ihanaa! Kyllä vetää suupielet hymyyn ja energiaa olisi taas vaikka muille jakaa. (Toki raskausaikana unentarve oli varmaan ainakin 15 tuntia vuorokaudessa, niin siihen verratessa olen nyt suuuuper-pirteä.)

Ollaan kylvetty rairuoho.
Kokkailtu, hömpötelty, siivottu pihaa ja kellaria, sisusteltu kevättä kotiin, uitu kuralammikoissa, katsottu leffoja, pelailtu, suukoteltu vauvaa ja pikkuisen olen jo tuonne työhuoneen puolellekkin karannut. Hassua, miten sitä ehtiikin paljon kun on sellanen hyvä flow päällä. Tykkään! :)







Lahja-vauva sai kummitädiltään taulun, joka minusta aivan hirmuisen ihana!
Aina ohi kävellessä pitää lukea tuo teksti ja oivoi kun se on suloinen :')



Niinkuin taisin aiemmin mainita, niin mää rrrrakastan meidän "uutta" eteistä. Homma on vielä vähän kesken, niin en laita kuvia vielä. Mutta pikkusen pitää vilauttaa näkymää portaikosta :)

Moimoiii!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Mökkihöperöt


 Blogin puolella on vähän hiljaisempaa, mutta meidän mökki on kyllä ollut touhua täynnä. Meidän isukki viettää vielä ensi viikon isyyslomaa ja meillä on kyllä ollut ihan huippukivaa. Vauveli on todella rauhallinen ja tyytyväinen tapaus, joten mukavasti on keretty tehdä monenlaista kotihommaakin. Pieniä remppajuttuja on tehty ja toki vietetty sitä kuuluisaa laatu-aikaa koko perheen voimin. Onneksi vielä viikko on jäljellä tätä ihanuutta ja sitten onkin aika opetella uudenlaista arkea. Mukavaa varmasti sekin!


Ompelukset on jäänyt vähän vähemmälle nyt parin viime viikon aikana. Todettiin kuitenkin, että typykällä on pulaa housuista, joten niitä piti surautella muutamat. 
Nämä resoripöksyt on mukavan nopeita tehdä ja aika pienestäkin kangaspalasta saa tehtyä näitä 56-kokoisia. Nämä molemmat on froteeta ja tein pitkät resorit, jotta nämä menee vähän pidempään. 
Ihanat tuli ja ihana on myös tuo minun pulloposkinen mallini :) 
Parit haaremi-malliset on vielä leikattuna ja odottaa ompelua. 


Muista projekteista kerron myöhemmin kunhan ne saadaan valmiiksi.
Yksi projekteista oli kuitenkin meidän eteinen. Tässäpä kuvaa siitä millainen kammotus se oli ennen. Kamalan epäkäytännöllinen eikä kaikille tavaroille ollut omaa paikkaa. Jonkin aikaa mulla ehti pyöriä päässä eräs idea tuota eteistä varten. Ja nyt se on melkein valmis ja olen ihan rakastunut siihen :) Kuvia tulee myöhemmin!


Iloista ja inspiraation täyteistä viikkoa jokaiselle!