Lapasia ja aikaansaannoksia

Alkusyksystä sain valmiiksi muutamat lapaset, jotka tuli heti päättelemisen jälkeen käyttöön. Piti hakea ne lapaslaatikosta kuvattaviksi aurinkoiseen syysilmaan.

Itselleni tein keltaharmaat lapaset ja pojille sinivihreät. 

Ärsyynnyin itseeni, kun en voinut olla näistä aikaansaannoksista iloinen, vaan näin heti tarpeita ja keskenräisiä töitä lisää; pitäisi tehdä vielä kolmet lapaset, kahdet sukat ja kolme pipoa. Otin heti puikoille uudet neulomukset ja ihmettelin, kun en saa mitään aikaiseksi. 

Tästä nousi kaksi asiaa. 

Tyytyväisyys siihen mitä on saanut aikaiseksi

sekä keskeneräisyyden sietäminen. 

Tästähän elämässä on kyse. 

Ensiärtymyksen jälkeen näitä kuvia katsellessa tulin ajatelleeksi, että kai sitä pieni ihminen saa saada pientä aikaiseksikin. Mitä siitä jos joku muu on tehnyt kolme villapaitaa siinä ajassa, kuin minä kolmet lapaset. (Onko tää se somen huono puoli...) 

Aikaansaannoksia ei voi verrata toisiinsa, ja oikeasti harva aikaansaannos on mitattavissa. Töissä mitataan koko ajan mitä saa tehtyä ja To do-listat vain vilkkuu silmissä. Mutta kaikkea ei voi vain mitata ylivedetyillä listoilla. Ja keskitynkö taas niihin mitä on tekemättä, vai siihen mitä on saanut ja saanut aikaiseksi.

Keskeneräisyyden sietäminen ja tyytyväisyys itseensä. 

Ihana keltainen syysaurinko ja kirpakka virkistävä pakkanen. 

Uskalletaan olla oikeasti ylpeitä siitä mitä saadaan aikaiseksi. 

Pieni ihminen ei voi pelastaa koko maailmaa, 

eikä edes puolikasta. Luulen, ettei maailma tule ikinä valmiiksi, eikä yksi ihminen voi kantaa koko maailman murheita ja keskeneräisyyttä harteillaan.

Siksi pitää olla tyytyväinen jos pelastaa yhdetkin kädet kylmyydeltä. 

Ollaan siis rohkeasti iloisia aikaansaannoksista ja niistä pienistä asioista. Nämä lapasetkin tuli valmiiksi silmukka silmukalta, ei puoli lapanen kerrallaan. 

Iloa ja tyytyväisyyttä viikkoosi! 

Muista että riität!

Kesäsukkiako ja päätöksiä

Kesän alussa otin heti kahdet sukat puikoille, 

toiset oli reissusukat ja toiset piti olla kesäksi uudet sukat omiin jalkoihin. 

No miten kävi. 

Aina ei mene niinkuin suunnittelee. 

Omiin jalkoihin tarkoitetut värikkäät sukat eivät valmistuneet kesäksi eivätkä ole nyt tulossa omiin jalkoihin.... Mutta yllätyksekseni ne saattavat hieman olla sittenkin myös syksyn väriset!

Vaaleanpunainen onkin kuin onkin lähellä Kanervaa!

Nämä ovatkin siis kanervasukat, 

ihan vapaasta ajatuksesta aaltoilevat sukat syntyneet, ilman ohjetta Novitan jostakin kausilangasta (kadotan aina vyyhdit neulonnan tuiskeessa...)

No toiset sukat aloitin helpolla ja ihanalla Novita Piirakkamallilla, 

helposti yhdestä pinkistä Roosa nauha langasta 

(tämänkin vyyhti hukassa, ostettu Taitoshopista Tampereelta)

Ja reissusukkina nämä kulkivatkin koko kesän mukana aina jalkapalloturnausten kautta 

Ruotsin Lappia ja Pallasta myöten, mutta valmistuivat vasta syksyksi. 

Tässä kohtaa kompastuskivenä liian monta mukavaa kesäkäsityötä kesken. 

Mutta kas kummaa. 

Nämäkin sukat sointuvat silti syksyn väreihin ja nimesinkin nämä Puolukkasukiksi :) 

Puolukkapiirakat!

Aina ei siis ihan päätökset ja ideat pidä ja kanna. 

Aina ei sillä ole väliäkään. 

Välillä syntyy jotain kaunista alkuperäisajatuksesta huolimatta. 

Mutta huomaan myös päätöksissä pysymisen olevan kovin vaikeaa. 

Priorisointi ajan ja kalenterintäytön kanssa uupumuksen jälkeen ei aina ole helppoa. 

On helppoa ladella kauniita lauseita, mutta kun aikaa on vähän, huomaan ettei ole helppoa sanoa ei. 

Koska kun päättää jotain, päättää priorisoida ja antaa aikaa kaiken muun lisäksi levolle, 

eikä ei-sanan sanominen ole aina helppoa. 

Joutuu luopumaan myös jostain mukavista asioista, 

mukavista asioista joita olisi tarjolla itselle, perheelle tai ystävälle. 

Mutta sitähän priorisointi on. 

Että oppii tuntemaan omat voimavarat, tarpeen tullen venyttämään niitä, mutta järjellä rajaamaan tunteikkaita hyppyjä ja loikkia, joita olisi polun viereen mukava tehdä. 

Jotkut hypyt polun viereen kannattaa, suora tie harvoin on kaikkein antoisin.

Mutta liikaa mutkia polkuun hidastaa matkaa ja saa polun katoamaan. 

Mutta tätähän kaikkea uupumuksesta ja kaikesta negatiivisen kokemisesta toipuminen on. 

Tasapainon ja levon löytämistä suoralla polulla, sekä joskus uskalluksen löytämistä vaihtaa kesäsukat syyssukiksi, jolloin saattaa syntyä jotain supersöpöä:

Kanervasukkia Taivaan sinen aalloilla 

ja raikasta Puolukkapiirakkaa!

Uskalletaan pysyä rohkeasti polulla kun tarvis on, ja 

uskalletaan hypätä myös polun viereen maistamaan kirpakkaa puolukkaa! 

Kirpakkaa ja turvallista viikkoa meille kaikille lomalle tai töihin!

Ja kiitos kaikille kommentoijille, ihania keskusteluja ollut edelleen!

Rokkipunkkipoppisukat

Mä en ole yhtään mustavalkoisen ystävä, siis en yhtään.
Mutta lahjaksi kun tekee, saa haastaa itsensä kunnolla :) 

Googlaten, piirtämällä ruutuja muutamaan kertaan uusiksi, osaksi tuurilla, 

sain kuin sainkin mustavalkoiset rokkipunkkipoppisukat valmiiksi. 

Kitaraa ja pianoa, 

Nuotteja ja pääkalloja....

Oli pakko neuloa myös sydämiä :) 

Rakkaudestahan missä tahansa musiikissakin on kyse!

Sukat käyttäjän mukaan, ei tekijän. 

Ihanaa omata erilaisia ja niin mahtavia ystäviä!!!!!

Mitäkö kuuluu?

Mitäkö kuuluu?

Nyt kuuluu melko hyvää. Vaikka perhettämme vaivaa sekä flunssa että vatsatauti, ei ne paljon itseasiassa meitä kiusaa. Ehkä asiat ovat syksyn kokemusten myötä loksahdelleet tärkeysjärjestykseen. Voisin nyt hehkuttaa teille ihanaa uutta lämmintä villapaitaa ja mahtavaa lumimäärää, josta muuten tykkään ihan älyttömästi. Mutta haluan olla rehellinen. Vaikka voin rehellisyydestä huolimatta hehkuttaa uutta villapaitaakin, jonka neuloin ajatuksen virrassa lähdes ilman ohjetta. Ja sitä talvea. 

Syksy oli aikamoinen. Haluaisin puhua rehellisesti, sillä luulen, etten ole yksin ongelmani kanssa. Ja en kokenut mitään kovin dramaattista, jolla olisi helppo perustella uupumiskriisiä. 

Sain itseni poltettua melko loppuun alkusyksystä. Ihan siis ilman mitään helposti perusteltavaa kriisiä. Kukaan läheiseni ei kuollut, ei loukkaantunut, eikä mitään muutakaan, joka olisi kaiken takana. Helpommin olisi noilla syin itsellekin myönnettävissä ja selitettävissä. 

Uupumukseni oli monen asian summa. Ei kenenkään vika. 

Tilanteen ollessa pahimmillaan moni kommentoi minulle, että miten voi olla, sinähän hymyilet. 

Siinäpä se, hymy ei kerro kaikkea. Sen taakse on helppo kätkeä monta ongelmaa ja tuntemusta. Ja näin ollen haluan kertoa rehellisesti kokemastani, jotta joku muu voi myös havahtua sopivan ajoissa. Ennen kuin ajaa kolarin, ennen kuin saa aivoinfarktin, ennen kuin hankkii itselleen avioeron tai ennen kuin lapset joutuvat osaksi kriisiä. Tai no osalliseksi he joutuivat kuitenkin. Mutta uupumus on aika salakavala. Se hiipii niin pikkuhiljaa, ettei sitä heti huomaa. Eikä sitä ole helppo myöntää. Ääneen sanominen oli melko vaikeaa. Varsinkin kun moni olettaa, että uupumuksesta toivutaan, kun nukutaan yksi viikonloppu hyvin.

Kadotin ilon. Huomasin, etten paljoa tuntenut mitään. En tuntenut nälkää, en nukkunut, mutta en myöskään kukkunut. Huomasin olevani usein itkuinen, etenkin kiukkuinen. Ja kiukkuinen niille, jotka eivät olisi sitä ansainneet. Onneksi minulla on lapset. Niiden vuoksi havahduin, kävin työterveydessäkin muutamaankin kertaan. Oireet oli pahemmat kuin luulin, jopa pelästyin itsekin uupumuskyselyn vastauksia. Kyynisyys oli selättänyt minut. Melko raskas vuorotyö, lapsiperheen arki, harrastuskuskaukset - Psyyke ei vain kestänyt enää kuormitusta. Kuvasin olevani kuin tukossa oleva risteys. Yksikään auto ei liiku, jos ei jonossa olevia autoja ensin pura pois tieltä. 

Työterveydestä sain myös lohtua. Neulominen voisi auttaa. Pienikin toivonkipinä on toivoa. 

Aloin neuloa. Neulominen käyttää molempia aivopuoliskoja. Uupumuksessa syntyy ihan fyystistä karstaa aivoihin (ihan muiden fyysisten oireiden lisäksi). Mutta tähän neuvoon oli ikäänkuin helppo tarttua. Tein työtä käskettyä ja neuloin itselleni villapaidan. Neuloin myös muutamat sukat ja pipoja. Toinen villapaita on vielä kesken. Kuten on toipuminenkin.

Enkä tiedä auttoiko eniten neulominen, päivätyöhön vaihtaminen, nukkuminen, innostava työ, aivan ihanat työkaverit ja ystävät, ja etenkin mies ja ne neljä lasta. Luulen, että kaikki yhteensä. Ihan siis elämän perusrytmi ja läheiset. Olen siis edelleen toipumassa, opettelen ruokailemaan tarpeeksi, nukkumaan tarpeeksi, työkuvioistakaan en tiedä. Mutta nyt keskityn huolehtimaan itsestäni. Tai yritän. Mikä ei ole helppoa. Olen edelleen kuin lasten karusellissa, jossa mukavan vauhdin ja liiallisen vauhdin raja on melko pieni. Pitää pysyä kyydissä leväten tarpeeksi. Terve itsekkyys on mahdottoman vaikeaa. Ja toipuminen tästä kestää vähintään vuoden. Oikea työuupumus ei  korjaannu yhden hyvin nukkumisella, yhdellä suklaapatukalla, yhdellä halauksella eikä yhdellä villapaidalla. Sen olen nyt ymmärtänyt. Ja antanut itselleni anteeksi. 

Miksi tämän halusin teille täällä jakaa, tutuille ja tuntemattomille blogiystäville. En tiedä. Ehkä siksi, että toivon, että tästä aiheesta voisi keskustella avoimesti. Työssäjaksaminen on melko moninainen aihe ja koskettaa meitä kaikkia, joko itseä tai läheistä.  Eikä siihen tarvita yksittäistä syytä. Se on usein monien asioiden summa. Aina ei jaksa kirjoittaa, blogata, eikä neuloakaan. Ja se on ihan ok. Kun lepää ja toipuu, voi syntyä jotain uutta. Kuten tämä ihanan suorastaan kuuma villapaita. Ensimmäinen ikinä itselleni neulottu villapaita! Johon ole tyytyväinen. 

Jos haluat kommentoida aihetta tavalla tai toisella, kirjoita ihmeessä kommenttikenttään tai @. 

Ja saa myös pelkkää villapaitaa ja lumimäärääkin kommentoida! Täällä somemaailmassa on parasta, että voi poimia itselle sopivan määrän ärsykkeitä, tai olla käymättä täällä laisinkaan, jos ei jaksa.  

 - Päivitellä lumimäärää ja vilkuilla vain villapaitakuvat. -

Ole vapaa tekemään kuin sinulle sopii! 

Kevättä kohti mennään, ja neulominen ei vielä tähän lopu! 

Puutarhakauteen on vielä hieman matkaa :) Vaikka ensimmäiset siemenpussit ostinkin jo :)

Villit villahousut

Yhteistyössä Novitan kanssa

Nyt kun ilmat ja illat viilenee, pääsee esittelemään villahousuja, jotka kesällä sain valmiiksi. Aloitin jo viime maaliskuussa kuvioneuletta, jota ensin suunnittelin neulovani sukkiin. Mutta sitten langan väri näytti kovasti kuopuksen villahousuilta, joten projekti vaihtui lennossa villasukista villahousuiksi! Samalla Alla Koivupuun - kuvioneuleella tietenkin. 

Halusin siis harjoitella uusia neulemalleja ja langat maaliskuussa sain Novitalta minulle uusien ohjeiden kokeilemista varten. Toinen yhteistyöprojekti on myös puikoilla. On tullut paljon neulottua kirjoneuletta, mutta pitsineuloksia vähemmän ja varsinkin ohjeista. Ja yllätyin positiivisesti kuinka helppoa kuvion neulominen oli, kun alkuun pääsi. Tähän kuvioon jäin ihan koukkuun, haluan tästä ne sukatkin! Ja Novitan Venla-lanka oli mukavaa neuloa, ohutta ja soljuvaa. Villahousut neuloin ihan omasta päästä, olisi kannattanut sen verran vilkaista ohjetta, että yläosasta olisi tullut pidempi. Mutta yllättävän kivat! 

Ja ainakin niiden haltija oli niistä innoissaan. Kuvaushetkikin meinasi saada vauhtia liikaa tällaiselle harrastelijalle. Pitihän niitä tietysti testata kunnolla käytössä. Kuviota oli helpompi kuvata Kesäkurpitsa kaverina.... 

Mutta suosittelen kokeilemaan uusia ohjeita näin syksyn tullen! Itsensä haastaminen saattaa osoittautua yllättävän mukavaksi puuhaksi!