Näytetään tekstit, joissa on tunniste kenkähylly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kenkähylly. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kevään ennakkonäytös

Yht´äkkiä päivät tuntuvat pidemmiltä ja valoisammilta -kalenteristakin voi todeta, että näin pitäisikin olla. Tuntuu, että allekirjoittaneellakin on pikkuriikkisen enemmän energiaa. Toiseen yllättävään asiaan ei valmistanut edes kalenteri!



Meillä(kin) on kevät!
Aamulehden nettisivut uutisoivat kukkivista sinivuokoista ja kiurujakin on jo nähty. 
Olisi niin mahtavaa jos kevät alkaisi nyt (ja myös pysyisi). 
Eikä enää tulisi pakkasta/lunta/loskaa vaan aurinkoa ja lämpöä.



Viime kesäisistä punahatuista on iloa vielä tässäkin vaiheessa ♥.


Tuulisella ilmalla me "lennätetään kattiloita" siis ulkoilutetaan niitä ihan normaalisti. Sulo kylläkin intoutui varsinaiseen matalalentoon, kun pelästyi lenkkeilijöitä.

Jalassani on Nokian Kuura -kumisaappaat, jotka muuten edelleen ovat blogihistorian suosituin hakusana. 


Aurinkoista viikkoa kaikille!


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Blogihistorian toiseksi suosituin hakusana

Kuten jo aikaisemmin kerroin kaksi hakusanaa on selvästi yli muiden ja niistä toisen jo paljastin.



Toiseksi suosituin hakusana on Nokia Kuura siis kumisaappaat, jotka kuvassa ovat in action. Parempia kuvia, joissa saappaat ovat uuden kiiltävät löytyy täältä.

Tennarin näköiset kumisaappaat ja vielä lämpimät sellaiset ovat kyllä yksi parhaista kenkäostoistani. Kumppareista kiilto näyttävästi häviää tosi nopeasti, sama juttu on jopa Hunter-kumisaappaissakin. Ratkaisu olisi varmasti kumisaappaiden kiillotusaine, kyllä sellaista myydään, aine suojaa myös haurastuttavilta UV-säteiltä.

Mutku vesilammikoissa on niin kiva hyppiä ♥.

torstai 21. helmikuuta 2013

Oranssia

Ns. oranssimania vain pahenee, nyt eivät enää riitä tyynynpäälliset ja servietit, vaan jotain oranssia asustettakin täytyy saada ensi kevääksi/kesäksi.




Monkin oranssi pikkulaukku oli yksi viime kesän lempparilaukuistani, klik.





The Leather Satchelin Companyn laukkua olen himoinnut jo useamman vuoden. Periaatteessa neonoranssi olisi hauskan värinen, mutta todennäköisesti sijoittaisin johonkin ajattomamman väriseen yksilöön roposeni.

Yoox:n sivuilta löysin J&C Jacky & Celine-merkin hauskan raidallisen "käsveskan". Yleensä yritän välttää tekonahkaisia laukkuja eli tämäkin jäänee tilaamatta.

Camperin oranssi tennarit -rakkautta ensi silmäyksellä. Olen ollut oikein tyytyväinen Camperin tennareihini eli nämä jopa voisin ostaa.

Kuvat lainattu klik, klik ja klik.

torstai 3. tammikuuta 2013

Lempitöppöset ♥

Joulupukki lähetti tämän lahjan vasta joulun jälkeen, ilmeisesti paketti oli tippunut reestä tai jotain?



Pehmoinen, paksu lampaankarvavuori + purppurainen väri  = lempitöppöset. 
Kiitos joulupukki tästä ja muista lahjoista :)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

June! Photo a Day: 9. You view today

Pienistä asioista sitä tulee onnelliseksi, kuten lakatuista varpaankynsistä ja kesäsandaaleista. Koko päivää en sentään varpaitani ole tuijotellut ;)



Kynsilakka on sävyltään tumman pinkkiä ja valkoiset puukengät ovat Swedis Hasbeensin ja H&M:n yhteistyön tulos. Kynsilakka + paljaat jalat + sandaalit = kesäkesäkesä

perjantai 4. toukokuuta 2012

Photo a Day: Something you wore today

Netti toimii jälleen jihuu! Nyt ensin eilisen päivän Photo a Day -kuva.




 Kesä ja tennarit ♥. Punaiset kenkäihanuudet ovat Camperin Imarit, jotka ostin pari vuotta sitten.


torstai 8. maaliskuuta 2012

Nokia Originals / Kuura

Nyt minun puolestani saa maassa olla lunta tai loskaa, koska ostin uudet kumisaappaat. No, ehkä voisi sataa vettä, jolloin lumi sulaisi pois, mutta kumppareille olisi käyttöä.


Nämä ihanuudet ovat Nokian Jalkineiden Kuura-kumisaappaat. Mikä parasta ne ovat hyvännäköiset nilkkurit, joissa on lämpöinen ja pehmeä karvavuori.


Lisätietoa: klik ja klik .