Tunnetila: väsynyt, mutta tyytyväinen.
Aamulla olimme kahden vaiheilla; pitääkö koko Turun seikkailu perua, koska keli näytti jokseenkin vaihtelevalta. Talviaikaan helposti skippaamme vähänkin tarpeettomat ajamiset, jos keli vaikuttaa surkealta -varsinkin, kun arkisin ajan töihin säässä kuin säässä. Onneksi rohkaistuimme matkaan, sillä Turussa oli sumuinen, mutta kuitenkin melko lämmin sää. Joulutunnelmamme ei kärsi lumen, jään ja pakkasen puuttesta.
Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla on aina käsityöläisiä myymässä tuotteitaan.
Aivan ensiksi suuntasimme
Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoille ja siellä joulukoristeiden vaihtopisteeseen ja taas tein hyvät vaihtokaupat (tosin en
viime vuoden vertaista). Joulumarkkinoilta löytyi muutakin kivaa.
Siitä jatkoimme Mieheni sanoin ostosh*****tiin, joka tunnetaan myös nimellä Hansakortteli. Ensin kävimme Aschanilla kakkukaffeella ja sitten jouluostoksille. Jopa löysin kolme lahjaa *helpotuksen huokaus*. Loppuhuipennukseksi kävimme Ikeassa.
Missään kaupassa ei ollut mahdottomia jonoja ja ihmiset tuntuivat olevan suht hyväntuulisia -onneksi.
Nyt joululahjat pitää paketoida ja huomenna postittaa, jotta lapsoset saavat lahjansa. Enää neljä päivää töitä ja sitten lomalomaloma :)