Iku-Turso

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo uskomusolennosta. Muut merkitykset löytyvät täsmennyssivulta.
E. N. Setälän mukaan tämänkaltainen tursaansydän-merkki on ollut nimensä mukaisesti Tursas-jumalan (tai olennon) merkki.

Iku-Turso (myös Tursas, Turso, Turisas, Iku Turilas ja Meritursas) on kalevalaisessa runoudessa esiintyvä vedenhaltija tai merihirviö, joka toimii myös alkuolentona ja tautidemonina. Iku-alkuliite viitannee ikuiseen olentoon, joka on ollut olemassa jo maailman syntymästä lähtien. Se on myös eräiden muiden myyttisten olentojen, kuten Iku-Tieran nimessä.

Nimi Tursas on ilmeisesti lainattu muinaisgermaanin sanasta þurisaz, joka tarkoitti hirviötä tai jättiläistä.[1] Se esiintyy 1700-luvulta alkaen itämerensuomalaisessa mytologiassa vesihirviönä. Kalevalamittaisissa loitsuissa Turisas esiintyy yhdessä myyttisen Ison tammen kanssa. Eeppisessä runoudessa Väinämöinen tai hänen seuralaisensa kyntää "tuhatpeällä tursahalla" Sammon juuret esiin. Joissain tarinoissa Tursas yhdistyy sekä kristilliseen Leviataniin, että skandinaaviseen maailmankäärmeeseen. Tursas-sanaa on käytetty myös mursuista. Nimi liittyy myös Pirkkalan Tursiannotkon nimeen.[2] Nykytutkimus katsoo, ettei Turso- tai Tursas-nimillä olisi yhteyttä skandinaavisen mytologian Thor- tai Tyr-jumalten nimiin.

Myyttinen Tursas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Tarkennus: Lähes viitteetöntä

Vanhimmat kirjalliset kuvaukset tästä uskomusolennosta ovat 1500-luvulta Mikael Agricolalta ja Sigfridus Aronus Forsiukselta. Heidän mukaansa ”Turisas” on ollut muinainen suomalainen (hämäläinen) sodanjumala. Forsius kertoo, että Turisaksen ase oli jousi.

Kristfried Ganander kertoo Mythologia Fennica -teoksessaan vuodelta 1789 Turrisaksen olevan suomalaisten sodan jumala, joka antoi voiton. Hänen mukaansa Karjalan Eurapäässä (Äyräpäässä) on Tyriän-vuori, jossa Turrisas asui. Paikkaa kutsuttiin vielä tuolloin Tyrjän-Äijäksi. Paikalliset uskovat jumalan kummittelevan ennen sodan syttymistä ja lyövän rumpua taivaassa.[3]

Myöhemmässä kansanperinteessä tursas-nimi on yhdistetty erilaisiin pelottaviin haltijaolentoihin, joiden on sanottu asuvan ainakin vedessä, tulessa tai muurahaispesässä. Martti Haavion mukaan yksi tursas-nimellä kutsuttu uskomusolento oli tautidemoni, joka ampui sairautta aiheuttavia nuolia.

Loitsuissa Tursas jonkinlaisena alkuolentona yhtyy pahaan eukkoon, kuten Loviattareen, joka synnyttää pakkasen, erilaiset sairaudet tai rujon, ramman ja perisokean. Meritursas mainitaan myös joissakin kansanrunoissa Väinämöisen isäksi. ”Meritursas partalainen” tekee Iro-neidon tiineeksi ”meren kuohuilla kovilla”. Myöhemmin Iro synnyttää Väinämöisen, Ilmarisen ja Joukahaisen.

Varhaisen kansanrunouden kerääjän Kristfried Gananderin 1700-luvulla taltioima runokatkelma tuntee olennosta myös usein taivaan haltijoihin liitetyn nimityksen Kave ja toteaa hänen olevan Väinämöisen isä. Runokatkelman mukaan Kave kasvoi kolmekymmentä vuotta äitinsä kohdussa ja syntyi lopulta tämän kupeelta miekkoineen ja hevosineen.

Kalevalan Tursas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevalassa Louhi on kostoksi Sammon menettämisestä loihtinut Turson tappamaan Kalevan kansan. Iku-Turso nostaa kammottavan päänsä vedestä sankarien laivan vieressä saaden meren kuohumaan. Väinämöinen tarttuu kuitenkin Iku-Tursoa korvasta, jolloin Iku-Turso lupaa, että jos saa säilyttää henkensä, ei hän enää nouse ihmisiä ahdistelemaan. Väinämöinen päästää Iku-Turson, joka on siitä lähtien pitänyt lupauksensa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Mikko Heikkilä: Birkan koivut vai Saksan karhu hiiden ja vesihiiden naapurina Pirkkalankylässä?. Pirkan maan alta 15, 2018. Tampereen museot - Pirkanmaan maakuntamuseo. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ Toimittaneet Kreetta Lesell, Marjo Meriluoto ja Sami Raninen: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle., s. 109. Tampereen museoiden julkaisuja 148, 2017.
  3. ↑ Kristfried Ganander: Mythologia Fennica, s. 154. Salakirjat (2016), toimittanut Juha Pentikäinen, 1789.


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Iku-Turso&oldid=21692299”