Ekoloinen: lokakuuta 2013

Elämä on lähtenyt rullaamaan hyvin täällä Afrikan lämpimän auringon alla ja alkukiireiden jälkeen löysin vihdoin aikaa (ja sähköä) blogin kirjoittamiseen. Olen majoittunut asumaan yliopiston asuntolaan yhdessä muiden vaihto-opiskelijoiden sekä paikallisten kanssa. Asuntolan puitteet ovat hyvin vaatimattomat, mutta sosiaalinen aspekti ja yhteisöllisyys peittävät alleen asumisen puutteet. Tyypillistä on, että joko vesi tai sähkö tai molemmat ovat katkolla, mutta niistäkin on selvitty, joten olen asumismuotooni erittäin tyytyväinen. Kun astuu ulos asuntolasta alkaa välittömästi ystävällisten tervehdysten ruljanssi: "mambo, poa, vipi, habari, hujambo!" Pelkkä englanninkielen "hi" on liian köyhä sana käytettäväksi, joten moninaisten tervehdysten ja niihin vastaamiseen opettelu on vienyt paljon aikaa, mutta nyt ne alkavat jo sujua. Itse yliopiston kampusalue on kaunis ja vehreä isoine afrikkalaisine puineen, ja siellä täällä voi nähdä apinalaumoja kuljeksimassa ympäri aluetta. Kyseiset apinat tosin saattavat vohkia eväät pahaa aavistamattoman kulkijan kädestä, joten eväshetki on parempi toteuttaa sisätiloissa. Ai niin, paitsi että täällä sisätilatkin ovat suurimmaksi osaksi ulkona! Tällä hetkellä talvi on lopuillaan ja ennen varsinaista kesää täällä on pienimuotoinen sadekausi, joka kestää noin pari viikkoa. Sen jälkeen kuumat ilmat vasta alkavatkin toden teolla. Itse afrikkalaisen ilmaston aistin heti astuessani lentokoneesta ulos, ilma on lämpimän kosteaa ja välillä tuntuu niin paksulta, että siihen melkein törmää kävellessään.

Vihermarakatti (?) ja poikanen

Yksi kampuksen apinoista

Niin, patjani alta tosiaan löytyy tikapuita muistuttava viritelmä, joka pitää sänkyni jotenkuten kasassa. Joten ihmisille, joita häiritsee herne patjansa alla, en lähtisi tätä kohdetta suosittelemaan. Sen sijaan teille kaikille muille, joille elämykset ja elämä itsessään ovat hienoja puitteita tärkeämpiä, voin kertoa että tähän maailmankolkkaan rakastuu ehdottomasti. Hyvin yleistä on, että mikään ei toimi, rikkinäistä ei korjata ja siisteyskin on vähän sinnepäin. Ja silti mielen valtaa tunne siitä, että kaikki elämiseen tarvittava on juuri tässä. Yksinkertaiset ja vaatimattomat olot ovat parhaimmillaan kerta kaikkiaan vapauttavaa koettavaa. Tulee tunne siitä, että elämä voi olla yksinkertaista, eikä tämän enempää tarvita. Ehkä kaiken takana on lämmin ilmasto ja rennot kanssaihmiset. Tai ehkä vapauttavan tunteen takana on ihmismielen tapa sopeuttaa tuota ajattelutapaa kaikkeen elämässä, samalla myös itseensä; kenties myös minä riitän ja olen hyvä näin, puolivalmiina.

Iso Baobab-puu

Tietenkin leppoisaa mieltä luovalla suurpiirteisyydellä on myös karu kääntöpuolensa. Kun esimerkiksi ui kauniin turkoosissa vedessä yhdessä erinäisten muoviesineiden ympäröimänä, on kulutustottumustemme kestämättömyys kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa. Ja koska asun kaupunkialueella, eivät roskaiset kuvat ole vain otoksia yksittäisistä paikoista, vaan sama roskaisuus toistuu joka puolella. Yllättävän äkkiä kaikkeen turtuu, mutta kun ajaa maanpäälliseltä helvetiltä näyttävien törkykasojen läpi paratiisia muistuttavalle rannalle, valtaa mielen väkisinkin turhautunut surumielisyys; niin kaunista mutta niin pilalla. Sama koskee myös rakennuksia ja kulkuvälineitä; yleisesti ottaen mitään ei huolleta tai korjata ja siksi joka paikka näyttää sortuvan hetkenä minä hyvänsä. Kaupunkialue on myös erittäin ruuhkaista ja joka paikassa joutuu pusertumaan valtavien ihmismassojen välistä. Afrikka on siis todellakin vastakohtien maa, ja kun koittaa kuvailla tällaista maata kaikessa sen kauneudessaan ja rumuudessaan on helppo ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat että se on koettava itse. Tuntuukin, että tehtäväni kuvata tätä maata on mahdoton, mutta yritän parhaani mukaan välittää jotain teille lukijoille eteenpäin. Tiivistäen tämä on kuin helvetti ja paratiisi yhdessä paketissa, jonka käsittämättömään hurmaavuuteen olen jo hukannut sydämeni.

Kana etsimässä ruokaa roskien keskeltä

Kunduchin kaunis ranta

Kaunis puisto mutta niin täynnä roskia..

Ja sanonta siitä, että eurooppalaisilla on kellot, mutta afrikkalaisilla aikaa pitää todella paikkansa. Vaikka elinolot ovat suurelta osin köyhempiä, on täällä ainakin kolme asiaa, josta tansanialaisilla ei ole puutetta; elämänilo, aika ja musiikki. Usein tuleekin tunne, että tällaista elämän pitäisi olla, puhdasta hetkessä elämistä. Olen myös juuri aloittanut opettamisen paikallisessa alakoulussa, joten siitä ja kenties herkullisesta paikallisesta ruuasta kerron seuraavassa postauksessani enemmän. Siihen asti: baadaye!