Idätyksen teoriaa ja käytäntöä

Erityisesti keväisin iskee aina oikea idätysinto. Idättäminen onkin palkitsevaa puuhaa. Muihin viljelyprojekteihin verrattuna sadonkorjuun aika koittaa todella nopeasti; tattarin idut ovat valmiita päivässä tai parissa, mungpavut ovat moninkertaistaneet massansa ja ravintoarvonsa n. 3-5 vuorokaudessa. Idätys on mahtava mahdollisuus kasvattaa omassa keittiössä helposti ja edullisesti terveellistä ja herkullista syötävää.

Pavut, jyvät ja pähkinät ovat siemeniä, joihin kasvi on varastoinut kaiken, mitä se tarvitsee uuden elämän alkuun. Siemenessä uinuvan elämän herättäminen käy helposti: siihen tarvitaan ainoastaan vettä ja hieman aikaa huoneenlämmössä. Kun siemen alkaa itää, kohoaa sen sisältämien ravintoaineiden määrä entisestään. Idut ovat täynnä A-, B- ja C-vitamiineja, proteiinia, hyviä hiilihydraatteja, antioksidantteja -ne ovat eräänlainen jalostettu versio jo itsessäänkin terveellisistä siemenistä. Idätettäessä arvokkaat ravintoaineet myös muuntuvat helpommin sulavaan muotoon. Esimerkiksi kivennäisaineita sitova fytiinihappo hajoaa idätettäessä ja näin kivennäisaineiden imeytyminen paranee merkittävästi.

Idättämisen perusohje on yksinkertainen:

Idätysastia kätevällä kierrekannella

• Huuhtele siemenet tai pavut lävikössä. Siementen määrässä kannattaa olla maltillinen, yleensä pari ruokalusikallista on sopiva määrä. Joka kerta yllätyn siitä, kuinka vähän siemeniä oikeastaan tarvitaan, muutama ruokalusikallinen onkin itäneenä muutama desi.

• Laita siemenet likoamaan -liotusaika vaihtelee hieman, mutta tämä ei ole niin kamalan tarkkaa. Minä laitan siemenet yleensä likoamaan illalla ja annan niiden olla vedessä yön yli. Monien siementen, kuten tattarin, kohdalla kuitenkin huomattavasti lyhyempikin aika riittää. Yleensä liotusaika on verrannollinen siihen, minkä kokoisia ja kuinka kovakuorisia siemenet ovat. Pienemmille ja pehmeäkuorisille riittää lyhyempi aika. Liotusvettä kannattaa laittaa reilu määrä, noin nelinkertaisesti siemeneiin verrattuna.

• Huuhtele liotetut siemenet haalealla vedellä- liian kylmä vesi hidastaa itämistä.

• Laita siemenet purkkiin ja purkki alassuin johonkin hämärään paikkaan (tiskikaappi sopii tähän mainiosti), n. 45 asteen kulmaan. Näin ylimääräinen vesi valuu pois. Huolehdi, etteivät siemenet peitä purkin suuta ja siten estä ilmaa kiertämästä. Idätystä varten on olemassa erityisesti tarkoitusta varten suunniteltuja astioita, jotka ovat näppäriä varsinkin enemmän idättävälle. Myös lasipurkilla ja jonkinlaisella purkinsuulle pingotettavalla verkolla tai harsolla pääsee homman alkuun.

• Huuhtele siemeniä huoneenlämpöisellä vedellä 2-3 kertaa päivässä. Minä huuhtelen yleensä aamulla ja illalla.

• Idätysaika vaihtelee lajeittain seesaminsiemenen 2-6 tunnista sinimailasen 5-7 vuorokauteen. Säilytä valmiit idut jääkaapissa, oikein säilytettyinä ne pysyvät hyvinä melkein viikon. Huuhtele valmiit idut aina ennen käyttöä. Itujen kuntoa kannattaa myös tarkkailla idätyksen ja säilytyksen aikana. Niiden pitäisi näyttää ja tuoksua raikkailta -paha maku tai haju kertoo, että jokin on mennyt pieleen, eikä ituja voi käyttää.

Mungpavun ituja

Idätettäväksi sopivat monenmoiset viljat, pavut ja siemenet. Omia suosikki-idätettäviäni ovat tattari, hamppu, linssit, seesaminsiemenet ja mungpavut. Mungpapu on itujen klassikko ja sen idätys onnistuu vaikka viherpeukalo puuttuisi kokonaan. Idätyksen seurauksena papujen proteiini muuttuu helposti sulavaksi. Mungpapujen idätys on palkitsevaa siinäkin mielessä, että muutama ruokalusikallinen papuja moninkertaistuu parissa päivässä muutamaski desiksi -idätetyissä mungeissa on siis reilusti enemmän syötävää. Idätysharjoitteluun sopivat mainiosti myös linssit. Punaiset linssit on halkaistu, joten ne eivät idä. Sen sijaan erilaiset vihreät ja ruskeat linssit toimivat idätettyinä oivallisesti.

Tattari itää nopeasti

Tattari ja seesaminsiemenet itävät palkokasveja pikaisemmin. Tattaria tarvitsee liottaa ainoastaan 10 minuuttia. Liotuksen jälkeen jyvät itävät valmiiksi vuorokaudessa. Tattaria ei tarvitse idätyksen aikana huuhdella. Seesaminsiemenen liotusaika on hieman pitempi, 5-8 tuntia (minulla yön yli). Noin puolessa vuorokaudessa siemeneen ilmestyy pieni musta piste ja idut ovat valmiita käyttöön. Seesaminsiemeniä ei idätyksen aikana tarvitse huuhdella ollenkaan. Myös hamppu itää muutamassa vuorokaudessa. Pitempi idätysaika pilaa helposti itujen maun. Tattarin, hampun ja seesaminsiemenen idut ovat minusta parhaimmillaan puuroissa ja pirtelöissä. Yhdessä marjojen ja hedelmien kanssa ne muuntuvat mainioiksi aamupuuroiksi, esimerkiksi näin:

Hamppu-mustikkapuuro

• 2 dl idätettyä hamppua
• 2 dl mustikoita
• 3 taatelia
• 2 dl kauramaitoa

Sekoita ainekset tehosekoittimessa. Hampunsiementen kuoret ovat kovia ja tekevät puuron rakenteesta aika rouskuvaa, puuron kannattaa siis antaa pyöriä tehosekoittimessa tarpeeksi pitkään. Tässä puurossa kaikki hampunsiementen arvokkaat proteiinit, vitamiinit ja rasvahapot ovat sellaisessa muodossa, että elimistö saa ne helposti käyttöön.

Ituja on helppo käyttää myös ihan sellaisenaan, esimerkiksi salaatin joukossa. Ennen salaattiin sekoittamista idut pitää huuhdella, mutta ne kannattaa myös kuivata hyvin, vaikkapa pyyheliinan tai talouspaperin päällä - salaatista tulee muuten helposti liian vetistä (kokemusta on). Seuraavassa meidän launtai-illan salaatti niillä iduilla ja aineksilla, mitä jääkaapista sattui löytymään. Mungpavun idut antavat salaatille mukavaa raikkautta, tattari puolestaan ruokaisuutta.

Itusalaatti

• 2 dl mungpavun ituja
• 2 dl tattarin ituja
• 2 luomuruukkusalaattia
• 1 dl luomukurpitsansiemeniä
• puolikas luomusuippopaprika
• 15 cm pätkä luomukurkkua
• 2 rkl Apilapihan bruschetta-maustesekoitusta
• 2 rkl luomuoliiviöljyä
• 1 rkl viinietikkaa
  

Mittaa astiaan kurpitsansiemenet, kaada niiden päälle oliiviöljy ja mausteseos. Sekoita ja anna maustua hetki. Sekoita sillä aikaa salaattikulhoon idut, pilkottu paprika, kurkku ja salaatti. Kaada mukaan kurpitsansiemenet ja sekoita joukkoon n. ruokalusikallinen viinietikkaa.

Tarkempaa tietoa eri siementen idätysajoista ja -tavoista löytyy täältä:
http://www.elavaravinto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=93:idaetystaulukko&catid=61:yleisohjeita&Item

Raakaa ruokaa

Raakaruoka on kypsentämätöntä kasvisruokaa – sitä ei ole kuumennettu tietyn lämpötilan yli, yleensä raja määritellään johonkin 42 ja 46 asteen paikkeille.   Kun keittäminen ja paistaminen on poissuljettu, aukeaakin yllättäen mitä moninaisimpien valmistusvaihtoehtojen maailma.  Käytössä on laaja valikoima konsteja, kuten liotus, marinointi, idätys, mehustus, hapatus, tehosekoitus ja kuivatus. Raakaruokailun idea on siinä, että kuumentamattomassa ruoassa kaikki ravintoaineet, mineraalit, vitamiinit ja entsyymit, ovat tallella.  Ruoka-aineiden ravinteikkuutta lisätään edelleen esimerkiksi idättämällä. Monien valmistusmenetelmien, kuten liottamisen tai tehosekoittimen ahkeran käytön ideana on helpottaa ruoan sulamista lisätä ravintoaineiden imeytymistä.  

Lifefoodin italialaisia raakanäkkäreitä

Raakaravinto on pikkuhiljaa kipuamassa pienen piirin harrastuksesta kohti ruokailun valtavirtaa.  Ruokablogeissa ilmiö on näkynyt yhä yleistyvänä jo useamman vuoden. Ruokatrendien päiväkohtaisuutta laajemmassa perspektiivissä raakaruokailun lähtökohtia voidaan jäljittää 1800-luvulle saakka. Jo silloin alettiin huolestua modernin elämäntavan mukana seuranneista ongelmista. Ja niin kuin nytkin, raaka, puhdas ja luonnollinen ravinto nähtiin keinona välttää yleistyvä ruoan teollistuminen ja elintasosairaudet.  

Elävällä ja raa’alla ravinnolla on toki paljon pidemmällekin historiaan ulottuvia ja eri tahoille haarautuvia juuria, mutta yleensä varsinaisena elävän ravinnon koulukunnan perustajana pidetään Ann Wigmorea (1909-1994), jonka luoman ravinto-ohjelman kulmakiviä ovat mm. idättäminen, hapattaminen ja vehnänorasmehu. Suomeen Wigmoren opit rantautuivat 1970-luvulla ja varsinaista elävän ravinnon kultakautta taidettiin elää 1980-luvulla. Nyt pikkuhiljaa pinnalle pulpahteleva raakaruokailu on monessa mielessä jatketta tälle.  Raakaravinnon ja elävän ravinnon erona on, jos olen oikein ymmärtänyt, se, että elävässä ravinnossa homma viedään vielä ikään kuin astetta pidemmälle ja kyse on ennen kaikkea terapeuttisesta, siis sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn tähtäävästä ruokavaliosta ja elämäntavasta. Myös raakaruokailusta voidaan puhua elämäntapana, jossa pyritään siihen, että mahdollisimman suuri osa ravinnosta nautittaisiin raakana. Toisaalta sekä elävän ravinnon että raakaruoan maailmasta jokainen voi poimia reseptejä ja valmistustapoja, joita voi kokeilla ja soveltaa sen kummemmin sitoutumatta mihinkään erityiseen ruokavalioon.

Omassa keittiössäni raakaruoilla on jo jonkinlaiset perinteet: vuosituhannen alussa vietin muutaman kesän elävää ravintoa valmistaen. Kesätyöni kautta erilaiset valmistusmenetelmät ja –mahdollisuudet tulivat tutuiksi. Smoothiet, tuorepuurot, siemen- ja pähkinäkastikkeet ynnä muut ovat henkilökohtaisten ruokatrendieni kestosuosikkeja. Pääaterioilla syömme yleensä kypsennettyä ruokaa, mutta erityisesti aamupala on muodostunut oivalliseksi hetkeksi sekoitella ja kokeilla pirtelöitä ja puuroja.

Lifebar Kirsikkapatukka

Nykyään raakaa ravintoa halajavan ei tarvitse myöskään tehdä kaikkea itse, pikku nälkään on helppo napata erilaisia valmiita raakapatukoita, -keksejä  tai näkkäreitä. Raakasuklaista puhumattakaan, niissä valinnanvaraa on vaikka millä mitalla. Raakapatukat ovat helppo mukaan otettava välipala myös lapsille ja raakasuklaat sopivat mainiosti karkkipäivän herkuiksi.

Omassa ruokailussani ja varmasti yleisemminkin raakaruokien suosiminen liittyy siihen, että teollisesti prosessoitu, turhilla lisäaineilla kyllästetty ruoka on alkanut tympiä. Puhtaista perusraaka-aineista hellävaraisin menetelmin valmistetussa ruoassa ravintoaineet ovat takuulla tallessa ja maut, ne ovat oikeita: aitoja ja intensiivisiä – ilman minkään valtakunnan aromivahventeiden apua.

Pikku hiljaa voimistuvassa raakaruokainnostuksessani isossa osassa ovat erilaiset raakaruokablogit -kuten Keittiökameleontti, Puolitiessä tai Moments, vain muutaman mainitakseni. Nämä pursuavat toinen toistaan houkuttelevampia reseptejä ja ennen kaikkea aivan ihastuttavia ruokakuvia. Kynnys raakaruokien kokeiluun on tosiaankin tehty matalaksi erilaisilla herkkuresepteillä ja -kuvilla.

Terveellisen ruoan ei tarvitse olla ankeaa mössöä, vaan todella sekä silmiä että makuaistia hivelevää –kuten tämä raakakakku, jota rohkenin kokeilemaan. Ohje löytyy alkuperäisenä Kaunis päivä tänään -blogista, puolitin ohjeen määrät (paitsi kuorrutuksen osalta-sitä tein alkuperäisen ohjeen mukaisen määrän) ja sain vuoallisen, josta riitti reilut palat kuudelle syöjälle.  Olen joskus vuosia sitten tehnyt elävän ravinnon kakkuja, mutta nykyisin raakakakkujen valmistuksesta näyttää kehittyneen todellista taidetta. Tämä keväisen keltainen kakku oli tottumattomalle raakaleipurille haastavuustasoltaan oikein sopiva. Maku ja koostumus olivat kerrassaan ihania, jopa täydellisiä (kuten yksi kakkukestien vieraista totesi). Tässä siis ohje, amatööriraakaleipurin huomioilla höystettynä :)

Mango-cashewkakku

pohja:

• 1,75 dl luomurusinoita
• 0,75 dl luomumantelijauhoa
• 0,5 dl manteleita
• 1 rkl luomukookosöljyä
• ripaus kristallisuolaa

Sekoita mantelit ja rusinat tehosekoittimessa rouheeksi. Sekoita joukkoon mantelijauho, suola ja sulatettu kookosöljy. Painele taikina vuoan pohjalle.

Täyte:

• 3,5 dl liotettuja luomucashewpähkinöitä
• 0,5 rkl luomuvaniljajauhetta
• yhden luomusitruunan mehu
• 1 dl sulatettua luomukookosöljyä
• 1/2 dl luomuagavesiirappia
• ripaus kristallisuolaa

Sekoite aineksista tasaisen kermainen massa tehosekoittimessa. Alkuperäisessä ohjeessa cashewpähkinät soseutettiin ensin erikseen, mutta minun tehosekoittimeni ei tähän aivan pystynyt. Lisättyäni tilkan vettä, kookosöljyn ja agavesiirapin, alkoi seos pyöriä kunnolla ja oli hetkessä sileää. (Alkuperäisessä ohjeessa täytteeseen tuli lisäksi pala tuoretta inkivääriä. Minä jätin sen pois, sillä en muistanut sitä ostaa.) Kaada valmis täyte pohjan päälle. Laita kakku hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.

Kuorrutus:

• 2 luomumangoa
• 1/2 dl sulatettua kookosöljyä

Soseuta mangot ja sula öljy tehosekoittimessa. Kaada täytteen päälle.

Laita kakku muutamaksi tunniksi jääkaappiin tai pakastimeen. Kakku on valmis, kun sekä täyte että kuorrute ovat hyytyneet. Minä valmistin kakun pienessä (n. 20 cm * 10 cm), aika korkeassa vuoassa, jonka olin "vuorannut" leivinpaperilla. Hyytymiseen meni aikaa muutama tunti, tämän jälkeen kakku pysyi hyvin koossa ja sen leikkaaminen oli helppoa. Kaunis kiitos ihanasta reseptistä :) 

Kalajuttu

Nuuskamuikkunen on taas narraamassa kaloja ja peikkovaarikin istuu pilkillä. Lastenkirjoissa ja –ohjelmissa kalajuttuihin törmää tämän tästä. Neuvola neuvoo, että kalaa tulisi syödä vähintään kaksi kertaa viikossa; kalan liha sisältää rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä kasvulle ja kehitykselle.  Meillä kalaa ei kuitenkaan syödä, eikä ajatus onkimisesta tunnu ainakaan vanhemmista viihdyttävältä. Mutta jäävätkö lapsemme nyt jostakin paitsi? Onko kala todella järkevä, terveellinen, eettinen ja ekologinen ravinnonlähde?

Mikään muu eläintuotannon ala ei yllä vastaavaan silmittömään ja summittaiseen tappamiseen kuin nykymuotoinen tehokkuudessaan äärimmilleen viritetty kalastus. Kaloja pyydetään aluksilla, joiden verkot ulottuvat satojen metrien syvyyteen, kalaparvia jäljitetään uusinta teknologiaa käyttäen.  Valtavia verkkoja vedetään merenpohjaa pitkin, tämä pohjatroolaukseksi kutsuttu kalastusmenetelmä haavoittaa syvänmereneliöstöä pysyvästi. Yli 70 % maailman merien kalastettavista kalakannoista on biologisesti kestämättömässä tilassa. Liikakalastus tuhoaa kokonaisia ekosysteemejä. Pyydyksiin jää suuri määrä alamittaisia kaloja, lintuja, delfiinejä, kilpikonnia. Jopa neljännes saalista viskataan kuolleena takaisin mereen.  Kalan kasvatus on ekologisesti kestämätöntä sekin.  Lohenviljely (eläimiäkin on siis mahdollista viljellä) kuluttaa kalaa enemmän kuin tuottaa. Kasvatus tuottaa myös huomattavia ravinne- ja antibioottipäästöjä vesistöihin. Kalat ovat tuotantoeläimiä siinä kuin kuivalla maalla elävät kollegansa, niitä vaivaa ahtaus ja mahdottomuus toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymismallejaan.   

Olisi tietysti epärehellistä väittää, että kaikki kalastus olisi kuvatun kaltaista ryöstökalastusta. Toki kalastus on myös onkimista laiturinnokassa tai katiskojen kokemista lähijärvellä. Mutta epärehellistä olisi myös väittää, että tällaisesta kotitarvekalastuksesta olisi kattamaan edes murto-osaa niistä kala-aterioista, joita meille suositellaan. Loppujen lopuksi kalan maine eettisenä ja ekologisena elintarvikkeena perustuu lähinnä nostalgisiin mielikuviin. Ja toisekseen, miksi kalastus esitetään erityisesti lastenkulttuurissa hauskana ajanvietteenä? En minä ainakaan muista, että onkiminen olisi ollut hauskaa. Madon laittaminen koukkuun oli inhottavaa, kalan irrottaminen koukusta aiheutti ilkeitä väristyksiä vatsanpohjassa. Kylmiä ja mykkinä tuijottavia kaloja kohtaan on niin paljon hankalampi tuntea myötätuntoa kuin vaikkapa koiraa tai possua. Kalat kuitenkin aistivat kipua siinä, missä muutkin eläimet. Kirjolohen suulle ruiskutettu happo saa sen menettämään ruokahalunsa ja keinuttamaan ruumistaan. Ihminen reagoi sietämättömään kipuun samoilla tavoilla. Miksi siis tappaa ja tuottaa tuskaa, jos ei ole pakko?

            

Ja pakkohan ei ole: Väite kalan terveellisyydestä on vahvasti yksinkertaistettu. Yleensä näkemystä kalanlihan terveellisyydestä perustellaan sillä, että se sisältää kahta tärkeää omega-3 –rasvahappoa EPA:a ja DHA:a. EPA eli eikosapentaiinihappo on edullista sydänterveydelle, DHA eli dokosaheksaeenihappo  lisäksi aivojen ja silmien toiminnalle.  Kokonaisuuden hahmottamiseksi on tarkasteltava laajemmin rasvojen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille. Monityydyttymättömät rasvahapot jaetaan omega-3 ja omega 6- rasvahappoihin.  Molemmat näistä ovat välttämättömiä terveydelle ja molempia ihmisen on saatava ravinnosta.  Terveyden kannalta olennaista näyttää olevan, että ruokavaliossa omega kolmosta ja kuutosta on oikeissa suhteissa.  Omega 3 –rasvahapoista tärkeimpiä ovat edellä mainitut EPA ja DHA sekä ALA eli alfalinoleenihappo. ALA on kasviperäistä, sen hyviä lähteitä ovat mm. pellavan-, hampun- ja chian siemenet sekä saksanpähkinät. Kalojen lihaan EPA ja DHA kulkeutuvat kalojen syömistä levistä (ja ylempänä ravintoketjussa oleviin petokaloihin tietenkin niiden syömistä kaloista, jotka ovat syöneet leviä). Tämä tarkoittaa, että hyviä rasvahappoja on mahdollista saada suoraan merilevistä ja mikrolevävalmisteista, kierrättämättä niitä kalojen kautta. 

Ihmisen elimistö myös pystyy muuntamaan ALA:a DHA:ksi ja EPA:ksi.  Huomionarvoinen juttu kuitenkin on, että tähän synteesiin vaikuttaa olennaisesti se, millaisessa suhteessa omega 3- ja omega-6 –rasvahappoja saadaan ravinnosta. Liiallinen omega-6 rasvahappojen saanti nimittäin haittaa ALA:n muuntumista EPA:ksi ja DHA:ksi.  Tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että kun O3:06 –saantisuhde on 1:3 nousee veren DHA-pitoisuus tasolle, jolla terveyshyödyt saavutetaan, siis  ilman suoria DHA:n lähteitä. Kasvissyöjän on siis ehdottomasti järkevää kiinnittää hitunen huomiota ruokansa rasvoihin ja huolehtia siitä, että ALA:n lähteitä on lautasella päivittäin. Omega 6-rasvahappoja kasvissyöjä saa helposti tarvittavan määrän ja liikaakin. 

Kalan terveyshyödyt ovat siis kaikkea muuta kuin kiistattomat. Sydäntautien ehkäisyssä kasvisruokavalio voittaa kalaa sisältävän ruokavalion –yleensä kalan syönnin hyödyt ovat seurausta siitä, että kalalla korvataan lähinnä lihaa. Syötävän kalan sisältämien rasvahappojen määrää on sitä paitsi vaikea arvioida: rasvahappojen määrä ja suhde vaihtelee kalalajeittain ja jopa -yksilöittäin. Vähärasvaisissa kaloissa, kuten ahvenessa tai hauessa rasvahappojen määrä on vähäinen. Suuri merkitys on myös tavalla, jolla kalan liha on valmistettu, esimerkiksi paistaminen tuhoaa ison osan terveyshyödyistä. Kalaöljyä markkinoidaan helppona ja järkevänä terveystuotteena. Kuitenkin, jotta saataisiin puristettua yksi litra kalaöljyä, tarvitaan satoja kiloja kalaa. Kannattaa myös muistaa, että erityisesti ravintoketjun yläpäässä uiskentelevien petokalojen lihaan kertyy erialaisia epäpuhtauksia, kuten elohopeaa, polykloorattuja bifenoleita (PsB) ja dioksiineja. 

Suoria EPA:n ja DHA:n lähteitä ihminen ei siis mitä ilmeisimmin välttämättä tarvitse, sillä edellytyksellä, että ruokavalio on muuten monipuolinen ja erilaisia siemeniä ja öljyjä käytetään vaihtelevasti. Minä lisäilen perheen puuroihin ja jugurtteihin pellava- tai rypsiöljyä. Leivän päällä käytämme margariinia, johon on lisätty camelina-öljyä.  Yritän myös ujuttaa ruokavalioomme erilaisia mikroleviä, kuten chlorellaa ja spirulinaa. Joissain tilanteissa erityisesti DHA:n saantiin voi olla syytä kiinnittää erityishuomiota. Raskaana ollessa tai imettäessä lisä saattaa olla tarpeen, samoin lapsilla, joiden ruokavalio ei aina välttämättä –kaikista yrityksistä huolimatta - ole riittävän monipuolinen.  Onneksi tässäkään ei tarvitse turvautua kalaan: mikrolevistä valmistetut puristeet ja kapselit ovat hyvä vaihtoehto, samoin esimerkiksi Ekolon jääkaapeista löytyvä kasviöljysekoitus, jossa on lisänä leväöljyä.

Lisää kalajuttuja:
http://www.vegaaniliitto.fi/vegaia/2004/syksy/kala.html
http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/mertensuojelu/
http://www.fauna.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=155&Itemid=47