Mitä kirahvi sanoo?

Siskoni mukaan "öri-öri", mutta meillä majaileva WSOY:n Oppi ja Ilo-sarjan Savannin silitysseikkailu-kirja väittää, että yleensä kirahvit ovat aivan hiljaa. Sama se, paidassa oleva kirahvi ei puhu. Eräs tuttuni puhui kerran iloisista vaatteista ja ihastelin termiä. Blogimaailmaa selatessani olen ihaillut värikkäitä, iloisia vaatteita ja päätin, että voinhan minäkin. Onnistuu, jos onnistuu. Kirahvipaita on ensimmäinen yritelmä. Noin kokoa 110cm. Hihat ovat naisten topista, jonka ostin tänään kirpparilta 50 sentillä. Muut kankaat omien paitojeni jämäpaloja, applikoinnin velourit lasten vaatteiden ja vaippojen jämätilkuista. Hain vielä värikkäämpää ja iloisempaa lopputulosta, mutta ihan kelpo tuokin ekaksi yritelmäksi.

Tekaisin esikoiselle myös sieni- ja siilitakin kaveriksi pipon. Vaihdoimme kaverin kanssa kyseisen kankaan jämätilkkumme ja molemmat saivat palan, josta riitti se, mitä itse halusi: minä neliöpipon, kaveri vauvan hatun. Pipon vuorina on pallotrikoota ja pipo on tarkoitus olla kääntömallia, kuten takkikin. Vaikka mahtuu nippa nappa minullekin, ei kuitenkaan ollut esikoiselle liian iso. Aika reilunkokoinen on siis jo 3-vuotiaankin nuppi.

Lopuksi tarveompelut. Koko talvi on tapeltu palelemisen kanssa. Tytöiltä puuttuivat villaiset alusvaatteet ja sitä vajetta täyttämään tein Myllymuksujen merinovillainterlockista aluspaidat. Noin kokoa 92cm, 110cm ja 42. Omastani tuli turhan väljä aluspaidaksi, mutta ehkä sitä voi pitää. Tai sitten pitää hikoilla se päällä niin paljon, että huopuu sopivaksi. Villapaitojen ompeleminen luultavasti takaa sen, että kunnon pakkaset ovat tältä talvelta ohi. Onneksi olin pakkasukkelia ovelampi ja tein jälkikasvun paitoihin kasvuvaraa.

Retroverhon muodonmuutos, osa II

Sain viimein tutustuttua ompelukoneeni napinläpitoimintoon ja ommeltua napit ja napinlävet retroverhosta tehtyihin mekkoihin. Kerran aiemminkin napinläpiä yritin, mutta silloin homma ei onnistunut. Aika tökerö systeemi tuossa Husqvarnassa on ihan uudeksi koneeksi. Jos kankaassa on yhtään paksumpi kohta ja kone tökkää, sitä tietenkin pitäisi oikoa nostamalla paininjalkaa, mutta paininjalan nosto taas tuhoaa napinläven asetetun pituuden. Onneksi tiedän nyt pari kikkaa, jolla onnistuu paremmin. Mekot on tehty Suuren Käsityölehden kaavalla. Valitettavasti en muista tarkemmin kuin että kesän 2009 numerossa se oli, samaisessa, jossa laitettiin leikkimökkiä kierrätysmateriaalein. Kaksi mekoista on siis 98cm ja yksi 110cm. Valitettavasti tästäkään ei ole in action-kuvaa. Tyttäreni eivät ole kovin mallihenkisiä (ei saisi edes sovittaa vaatteita) ja minä olen kömpelö ottamaan kuvia.

Piikkejä ja myrkkysieniä

Huh, kuulostaapa anarkistiselta, itsetuhoiselta ja pelottavalta. Mutta näyttääkö siltä? Ostin Kestovaippakaupasta ihanaa siilit ja sienet-joustofroteeta metrin, ajatuksena isommalle tyttärelle kesätakki. Vuoreksi pilkullista trikoota Eurokankaasta. Leikkasin hyvin tarkasti, jotta jäisi vielä muuhunkin. Hieno takki tuli, vetskarin pientä kupruilua lukuunottamatta oikein hyvä. Kaavana oli joku 116cm poikien hupparin kaava, mutta lisäsin pituutta hihoihin ja helmaan ja tein vähän a-linjaisen. Periaatteessa tästä tuli kääntötakki, tosin vetskari ei ole kääntömallia. Joustofrotee venyy ommellessa hurjasti, mutta kun vuorikankaanakin on vähän joustava kangas, ei tule kovin suuria ongelmia. Vetoketjureunoihin (tälle on varmaan joku fiksumpikin termi olemassa) laitoin kiinnisilitettävää tukinauhaa, joka tosin ei täysin estänyt vetskarin kupruilua, mutta aika hyvin kyllä ja auttoi ainakin kohdistamisessa. Takin pitäisi olla pitkäikäinen. On nyt lähes polvipituinen ja hihat saa kääntää reilusti, mutta luultavasti mahtuu vielä parin vuoden päästäkin hihat suorina ja lantiopituisena.

Näin Lindexillä ihania maatila-aiheisia velourpotkareita ja olin vähällä ostaa kuopukselle. Hillitsin itseäni ja koska potkarit jäivät kummittelemaan mieleen, tutkin, riittäisikö takkikankaan lopusta vielä olkainhaalarit. Riitti, juuri ja juuri. Kaavana Güntherin 3-vuotiaan kaava, ilman saumanvaroja. Ovat vielä kuopukselle reilut, mutta ei haittaa, sillä syksyiset maatuskahaalarit ovat nyt pidossa. Yläosaan tein tuplakankaat punaisesta trikoosta (Nanson halpista, paitoja oon siitä aiemmin tehnyt) ja kiinnitys tylsästi tarroilla, koska kotona ei ollut sopivia nappeja. Aika ärtsyn näköiset ovat, mutta eipä tuo käyttäjäkään mikään seinäruusu luonteeltaan ole...

Lopuksi vielä askartelu. Käsityökerhossa sidoimme kirjan. Ihanaa, kun on ihmisiä, jotka osaavat tällaisia asioita ja jakavat taitoaan muille! Oma kirjani ei mennyt ihan putkeen, en jaksanut keskittyä viimeisen päälle ja sidokset menevät selkämyksessä vähän rumasti. Paperitkin ovat vähän vinossa. Eipä haittaa, tuo oli eka versio ja mulle ihan riittävän hyvä. Kannet otin vanhasta lastenkirjasta ja päällystin ne kaverin anopilta saadulla retrokankaalla. Etukannessa on näköjään jotain tahroja. Taitavat paljastaa sen, että kirjaa tehtiin ahkeran herkkujen mussutuksen lomassa...

Retroverhon muodonmuutos, osa I

Ihana ystäväni antoi minulle vanhan retrokukkaisen verhonsa - tai vintageahan se on, aito Finlayson vuosikymmenten takaa. Lupasin osan tuotoksista myös ystäväni tytölle. Viikonloppuna huristelin kolme liivimekkoa, 2x98cm ja kerran 110cm. Niistä puuttuu vielä napit olkapäiltä (ja nappikauppaankin pääsen vasta joskus yli viikon päästä), joten eihän niitä voi vielä blogiin kuvata.

Hatut sen sijaan voi. Jokaiselle neitoselle oma. Isoimmalle tytölle tuli Güntherin Ompele lapselle-kirjan kaavalla suoraan, mutta toispuloleinen lieri oli aika outo ja 3-kappaleinen kupu jotenkin ruma. Niinpä pienemmille tyttölapsille muokkasin kaavaa. Pipari/kukkaleikkaus lierin reunassa oli hauska, joten sen otin Güntheristä mukaan. Lieristä symmetrinen ja kupu 6 tasakokoisesta palasta. Jo näyttää Hatulta, oikeastaan aika Hienolta Hatulta. Toisessa kuvassa pienempi hattu on isoimman tytön päässä. Vähän on nafti, mutta niin kuuluu ollakin, koska kohdehenkilöillä on pari senttiä pienempi nuppi. Kohdehenkilö itse on tällä hetkellä höyhensaarien suunnalla, joten siksi yhdistelin väärän pään ja hatun.

Yllätyin, miten riittoisa yksi täyspitkä verho voikaan olla. Toinen reuna siitä on auringonpolttama, mutta nämä kaikki vermeet tulivat priimakohdista. Vielä sitä on hieman jäljellä, saisin esim. itselleni hatun ja ehkä vielä päällystyksen kirjankansiin.

Norja on hiihtomaiden kuningas

Koska olympialaiset ovat alkamassa, ihan niiden kunniaksi (uskokoon ken haluaa) neuloin yhden norjalaisen pipon lisää. Tämä ei kuitenkaan jää omaan käyttöön vaan lähtee maailmalle. Lankana ihanan pehmeä ja neuloutuva Lucca. Puikkoina 3 ja 3½, silmukoita 121. Lisäyskertoja 14, kavennukset joka 2. kerros. Tein aluksi 116 silmukalla, mutta tuli turhan tiukka, 121 tuntui olevan sopiva määrä.

Vielä kuva askartelusta. Teimme käsityökerhossa paperimassatöitä. Tein auringon vanhan puuterirasian peilin ympärille. Paperimassan voi onneksi maalata melkein millä hyvänsä, joten aurinko sai värinsä kangasväreistä. Tuollaisenaan peili on vähä epäkäytännöllinen, joten ajattelin liimata sen taakse vielä magneettinapin. Ihan hauskaa, että kerhoillessa voi kokeilla kaikkea sellaista, mihin ei tulisi kotona ryhtyneeksi.

Mekkopäivä

Tänään oli oikea luksussunnuntai: mies lähti lapsien kanssa mummulaan ja sain olla kokonaista v-i-i-s-i tuntia yksin kotona, keskellä päivää. Paitsi että tein kaikkea sellaista, mitä lasten läsnäollessa ei voi tehdä eli söin pizzaa sohvalla, luukutin musiikkia ja jätin vajaita kahvikuppeja taaperokorkeudelle, ompelin. Keskellä päivää ja rauhassa on mahtavaa ommella, kun on paitsi valoisaa, myös ajatus luistaa.

Tein kaksi mekkoa tai tunikaa tai mitä lie. Kankaat on olleet kaapissa syksystä asti, joten oli jo korkea aika. Lisäksi hairahduin taannoin ostamaan pillifarkut ja ne tarvitsevat parikseen ehdottomasti ainakin puoli reittä peittäviä paitoja. Eurokankaassa oli syksyllä aivan ihanaa boordikangasta ja langansuuntaa vaihtamalla sai upean kaupunkikuvion mekon helmaan. Ohje on lehdestä Ottobre 5/09, muistaakseni Pigeon grey-mekko ja kokoa 40. Pituutta lyhensin 10 cm, koska olen todella persjalkainen.

Toinen mekko on hyvin laskeutuvaa Eurokankaan viskoositrikoota. Malli Ottobresta myös, numerosta 2/2008, Pintuck-tunika myöskin koossa 40. Kavensin etu- ja takakappaletta n.3 cm ja pidensin helmaa muutaman sentin. Samalla kaavalla tein marraskuussa kukallisen topin eli siis tuon paidan ilman hihoja. Tykkäsin Eurokankaan palalaarista löytämästäni kankaasta, mutta höh vain, lopputulos näyttää turhan paljon yöpaidalta.

Molemmat tunikat onnistuivat hämmästyttävän hyvin. Muutoinkin olen viime aikoina todennut, että ilmeisesti ompelussakin harjoitus tekee mestarin. Jopa siinä määrin, että blogin nimi tuntuu jo aikalailla itseironialta. Etenkin tuo boordikangasmekko on niin hyvä, että enpä juuri paranneltavaa keksi. Vaan enpä kyllä ihan heti keksi parempaakaan nimeä blogille.

Purkkeja ja pitkä kaula

Postilaatikkoon oli tullut uusi Suuri käsityölehti. Helmikuun numerossa olikin roppakaupalla mielenkiintoisia juttuja. Trikoo- ja neulottua tunikaa esikoiselle, villa-asuja kuopukselle, isoäidin neliöitä ja muuta kivaa. Ihan ensiksi kuitenkin halusin kokeilla muovipurkkien päällystämistä kankaalla. Jonkin aikaa olen kaivannut nättejä säilytyspurkkeja kynille ja muulle pikkusälälle. Kaapista löytyi muutama jugurtti- ja fetapurkki ja lisäksi servettitekniikkaan tarkoitettua lakkaa. Kankaantilkut tuntuvat pysyvän ihan kivasti kiinni silläkin. Tuli niin hienoja, että näitä pitää saada lisää. Tosin meillä ei ole enempää noita Partaäijä-ämpäreitä, joten täytynee kerjätä tutuilta.

Aiemmin virkkaamani kirahvi sai viimein silmät ja laikut. Pää ei ole niin kiva kuin olisin halunnut, mutta kai näissäkin harjoitus tekee mestarin...

Voittohon, voittohon!

Viimeinen vaippataisto on käyty. Taistelun tiimellyksessä ei vältytty vammoiltakaan. Sain viikonloppuna mummultani pari muovikassillista kaikenlaisia kankaita, joukossa myös helmiä. Leikkasin kivasta raitaisesta joustofroteesta innoissani vaipan kuosikankaita ja nukenvaatteita. Huomasin kyllä, että kankaissa oli vintin haju. Seuraavaksi huomasin, että hengityskoneistoni on mennyt ihan tukkoon. Pari yötä on mennyt vähän väliä tukkoiseen oloon herätessä ja tänä aamuna viimein heitin kankaat ulos. Selkeä allerginen reaktio, luulisin. Olkoot kankaat ulkovarastossa, kylmässä vintissä ne oli ennenkin. Jos joskus saan intoa, voin ehkä yrittää puhdistaa niistä hometta pois. Harmittaa. Tosin hiukkasen harmiani laski se, että leikkasin puuttuvat kuosikankaat hienoimmista ja kalliimmista kankaistani, kuviollisista joustofroteista.

Norsu ja kukka ovat joustofroteita, oranssi velouria, oranssi-keltakirjavat Nanson trikoota ja raitainen retrojoustofroteeta, sisätiloissa säilytettyä. Sisäpintana on auringonkeltaista coolmaxia ja tarrat mielikuvituksellisesti 38 mm Applixia.

Tuli huomattua, että on vaippaompelustaito tallella. Silti olen iloinen, jos ei tarvitse ainakaan pitkään aikaan vaippoja vääntää. Maistuvat jo puulta.

Viimeinen vaippataisto

Jo pariin kertaan olen luullut tekeväni viimeistä kertaa vaippoja. Vaan ei. Kuopuksella on hieno parinkymmenen taskuvaipan valikoima, mutta falskaavat järjestelmällisesti ekasta pissasta. Esikoisella pitivät ihan hyvin, joten vika tuskin on vaipassa. Sen sijaan vauva-aikainen yhdistelmä sisävaippa + pul-kuori pitää aivan hyvin, joten nielin laiskuuteni ja niihin on palattu. Eihän meillä tietenkään enää ole isoja sisätäyttövaippoja tarpeeksi. En muista onko niitä tarpeeksi ollutkaan, mutta jonkin verran niitä on lähtenyt jo kiertoonkin. Nyt ei auta muu kuin ommella muutama lisää, vaikka vaippaompelukset ei kummoisia kicksejä aikaan saakaan.

Kaapista löytyi riittävästi kuosikankaita ja melkein riittävästi tarrojakin. Sisäpinnoiksi löytyi mikrofleeceä kahteen vaippaan ja ne surautin tänään. Sivukiinnitteisiä, kaava on m-kokoisesta Swaddlebeesin vaipasta muokattu, joka on vielä toiseenkin kertaan muokattu. Huomenna pitää hakea kaupasta coolmaxia loppuihin sisäpinnoiksi ja surauttaa ne käyttöön. Jännä juttu muuten nuo kuosikankaat. Eihän sillä oikeasti ole mitään väliä, miten rumaa kangasta ovat, mutta silti haluaisin tehdä niistä omaa silmää miellyttäviä. Toisaalta taas nyt järki sanoi sen verran, että kun kerran on kankaita kaapissa niin on silkkaa tuhlausta hankkia jotain ihanaa kuosijoustofroteeta.