Opas lihanautojen ympärivuotiseen ulkokasvatukseen

Maa- ja elintarviketalous 86 Opas lihanautojen ympärivuotiseen ulkokasvatukseen Arto Huuskonen, Sauli Holmström, Marja Hägg, Risto Kauppinen, Timo Lehtiniemi, Jaakko Mononen, Jorma Pessa, Sami Timonen, Leena Tuomisto ja Jaana Uusi-Kämppä Kotieläintuotanto Maa- ja elintarviketalous 86 34 s. Opas lihanautojen ympärivuotiseen ulkokasvatukseen Arto Huuskonen, Sauli Holmström, Marja Hägg, Risto Kauppinen, Timo Lehtiniemi, Jaakko Mononen, Jorma Pessa, Sami Timonen, Leena Tuomisto ja Jaana Uusi-Kämppä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ISBN 952-487-050-9 (Painettu) ISBN 952-487-051-7 (Verkkojulkaisu) ISSN 1458-5073 (Painettu) ISSN 1458-5081 (Verkkojulkaisu) http://www.mtt.fi/met/pdf/met86.pdf Copyright MTT Kirjoittajat Julkaisija ja kustantaja MTT, 31600 Jokioinen Jakelu ja myynti MTT, Tietohallinto, 31600 Jokioinen Puhelin (03) 4188 2327, telekopio (03) 4188 2339 sähköposti [email protected] Julkaisuvuosi 2006 Kannen kuva Leena Tuomisto Painopaikka Tampereen Yliopistopaino Oy– Juvenes Print Opas lihanautojen ympärivuotiseen ulkokasvatukseen Arto Huuskonen1), Sauli Holmström2), Marja Hägg3), Risto Kauppinen4), Timo Lehtiniemi5), Jaakko Mononen6), Jorma Pessa3), Sami Timonen3), Leena Tuomisto1) ja Jaana Uusi-Kämppä7) 1) MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Kotieläintuotannon tutkimus, Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki, [email protected], [email protected] 2) Taivalkosken kunta, 93400 Taivalkoski, [email protected] 3) Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Luonnonsuojeluosasto, Isokatu 9, PL 124, 90101 Oulu, [email protected], [email protected], [email protected] 4) Savonia-ammattikorkeakoulu, PL 72, 70101 Iisalmi, [email protected] 5) MTK-Pohjois-Pohjanmaa, Rautatienkatu 16 C 22, 90100 Oulu, [email protected] 6) Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, [email protected] 7) MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Kasvintuotannon tutkimus, 31600 Jokioinen, [email protected] Tiivistelmä Tämä opas korvaa aikaisemmin ilmestyneen samannimisen julkaisun. Oppaaseen on pyritty kokoamaan tiiviissä muodossa tutkimus- ja kokemuspohjainen tieto lihanautojen ympärivuotisesta ulkokasvatuksesta. Nauta sopeutuu kylmään lisäämällä lämmöntuottoaan ja vähentämällä lämmönhukkaansa. Naudan kylmänkestävyys riippuu monista tekijöistä, joten sitä ei voida suoraan arvioida laskennallisten kriittisten lämpötilojen perusteella. Kylmänsietoa parantavat muun muassa ympäristön vedottomuus, hyvin kuivitettu makuualusta sekä eläimen hyvä kunto ja korkea tuotosvaihe. Nautojen ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa erityistä huomiota on kiinnitettävä säänsuojaan, makuupaikkojen kuivitukseen, riittävään syömäkelpoisen rehun saantiin ja sulaan juomaveteen. Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole esteenä lihanautojen ympärivuotiselle ulkokasvatukselle. Tutkimukset osoittavat, että nauta käyttää kylmissä olosuhteissa elimistön energiavarastoja ja siten myös rehuenergiaa lämmönmuodostukseen. Energiantarpeen lisääntyminen voi vaikuttaa negatiivisesti rehuhyötysuhteeseen. Kasvatusympäristö tai sään kylmyys eivät kuitenkaan vaaranna eläinten hyvinvointia, jos sääolosuhteisiin vastataan asianmukaisilla hoitoratkaisuilla. Karjan ulkokasvatuksessa tulee myös huolehtia siitä, etteivät kaivovesi, pohjavesi tai pintavedet saastu eläinten lannan ravinteista tai ulosteperäisistä mikrobeista. Metsälaidunten kasvilajistolle oikein toteutetusta laidunnuksesta on selkeää hyötyä. Hyötyinä voidaan nähdä muun muassa lajimäärän ja monimuotoisuuden kasvu, peittävyyden pieneneminen, lahopuuston määrän lisääntyminen ja maiseman avartuminen. Avainsanat: nautakarja, nauta, eläinten hyvinvointi, laiduntaminen, luonnonlaitumet, luonnon monimuotoisuus, metsälaitumet, rakennukset, kuivikkeet, vesiensuojelu 3 Alkusanat Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä -kehittämishankkeen toimesta julkaistiin vuonna 2003 opas lihanautojen ympärivuotisen metsälaidunnuksen toteuttamiseen. Hankekokonaisuuden toteuttajina olivat Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) ja ProAgria Oulun Maaseutukeskus. Oppaan toteuttamiseen osallistuivat tuolloin useat sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijat. Suurin osa hankkeen rahoituksesta tuli Euroopan Unionin EMOTR-ohjelmasta. Rahoituksen myönsi Pohjois-Pohjanmaan TEkeskus. MTT:n ja ProAgria Oulun Maaseutukeskuksen lisäksi hankekokonaisuuden toteutukseen ja/tai rahoitukseen osallistuivat: • • • • • • • • Juliana von Wendtin säätiö Junkkari Oy Kuopion yliopisto, Soveltavan biotekniikan instituutti Oulun lääninhallitus Savonia ammattikorkeakoulu, Maaseutuala, Iisalmi Taivalkosken kunta sekä taivalkoskelaiset karjatilat Valio Oy Vetman Oy Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä -kehittämishankkeen puitteissa ei ollut mahdollisuutta tarkastella ympärivuotisen metsälaidunnuksen vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen. Vuonna 2003 alkoi kuitenkin laaja, usean eri tahon yhteistyönä toteutettu Lumolaidun-hanke, jonka puitteissa tutkittiin ympärivuotisen metsälaidunnuksen vaikutusta luonnon monimuotoisuuskohteisiin. Lumolaidun-hanke sai rahoitusta luonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelmasta. Rahoituksen myönsivät maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Ympärivuotista metsälaidunnusta tutkineen osion rahoitukseen osallistuivat lisäksi MTT, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Taivalkosken kunta ja Kuusamon Osuusmeijeri. Tutkimusosioita toteutettiin tilakokeina yksityisten viljelijöiden tiloilla. Tämä opas korvaa aikaisemmin ilmestyneen samannimisen oppaan. Uuteen oppaaseen on nyt koottu myös Lumolaidun-hankkeen aikana saadut tutkimustulokset ja uudet käytännön kokemukset lihanautojen ympärivuotisesta ulkokasvatuksesta. Ohjeistuksia on myös tarkennettu joiltakin muiltakin osin. Ruukissa lokakuussa 2006 Arto Huuskonen MTT / Kotieläintuotannon tutkimus 4 Sisällysluettelo Johdanto ..........................................................................................................6 Nautojen kylmänkestävyys .............................................................................6 Eläinten hoitotyö ulkokasvatuksessa...............................................................7 Laidunnuspaine ja tarha-ala ............................................................................8 Suojarakennukset ..........................................................................................10 Aitausratkaisut...............................................................................................12 Ruokinta ja ruokintapaikat ............................................................................12 Juomavesi......................................................................................................15 Eläinten veden tarve..................................................................................15 Eläinten veden saannin turvaaminen ........................................................15 Juomaveden laatu......................................................................................17 Juomalaitteiston valvonta ja puhdistus .....................................................18 Makuupaikkojen kuivitus..............................................................................18 Kuivikkeen kulutus .......................................................................................19 Kuivitustiheys ja mahdollisuudet kuivikkeen kulutuksen vähentämiseen 20 Laiduntamisessa huomioitavia sairauksia ja taudinaiheuttajia......................20 Loissairaudet .............................................................................................20 Muita sairauksia ........................................................................................21 Sosiaaliset suhteet .....................................................................................22 Eläinten kasvu ja rehun kulutus eri kasvatusympäristöissä...........................22 Ympärivuotisen ulkokasvatuksen taloudellinen tulos...................................23 Ympäristökuormituksen minimoiminen .......................................................24 Laidunnus kasvillisuuden kannalta ...............................................................26 Laidunnus linnuston ja selkärangattomien eläinten kannalta........................26 Yhteenveto ....................................................................................................27 Lähteet ja lisätietoa .......................................................................................28 5 Johdanto Nautojen ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa toimivia ratkaisumalleja on kartoitettu kahdessa EMOTR-rahoitteisessa kehittämishankkeessa. Vuonna 1999 alkanut ”Lihanautojen kasvatus lämpimässä ja kylmissä olosuhteissa” kehittämishanke päättyi vuoden 2001 alussa. Vuosina 2000–2003 oli käynnissä ”Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä” kehittämishanke. Vuonna 2003 alkoi lisäksi laaja, usean eri tahon yhteistyönä toteutettu Lumolaidun-tutkimushanke, jonka puitteissa tutkittiin muun muassa ympärivuotisen metsälaidunnuksen vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen. Näiden kolmen hankkeen tuloksena on koottu tämä opas, johon on pyritty kokoamaan tiiviissä muodossa tutkimus- ja kokemuspohjainen tieto lihanautojen ympärivuotisesta ulkokasvatuksesta. Oppaan pohjana käytetyt tutkimukset ja selvitykset on toteutettu pääasiassa maitorotuisilla eläimillä, joten tässä esitetyt yksityiskohdat pätevät parhaiten maitorotuisten sonnien ja hiehojen ulkokasvatukseen. Emolehmien kasvatusympäristöistä on tehty tutkimusta MTT:n Tohmajärven emolehmänavetalla, ja noiden tutkimusten tulokset ovat luettavissa omissa raporteissaan (ks. Lähteet ja lisätietoa). Nautojen pitoa maassamme säätelevät eläinsuojelulaki (VpL 4.4.1996/247), eläinsuojeluasetus (MMMA 7.6.1996/396) ja maa- ja metsätalousministeriön päätös koskien nautojen pidolle asetettavia eläinsuojeluvaatimuksia (MMMp 23.5.1997/14/EEO/1997, MMMA 3.6.2002/6/EEO/2002). Tässä oppaassa tarkastellaan sitä, miten nautojen ympärivuotinen ulkokasvatus tulee toteuttaa, jotta se on eläinsuojelusäädösten mukaista ja jottei eläinten hyvinvointi vaarannu. Osalle ympärivuotisia metsälaitumia on haettu ympäristötuen erityistukea (perinnebiotoopeille myönnettävä tuki). Tällöin laidunnuksessa täytyy ottaa huomioon ympäristötuen erityistuen ehdot, jotka muun muassa edellyttävät, että laidunkauden aikana eläinten tulee saada ravintonsa pääsääntöisesti aluetta laiduntamalla. Myös talviaikaisen lisäruokinnan järjestämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota erityistukikohteilla. Tässä oppaassa on pyritty huomioimaan myös perinnebiotooppikohteiden laiduntaminen osana nautojen ympärivuotista ulkokasvatusta. Suositukset ovat parhaiten sovellettavissa metsätyypiltään, luonnonoloiltaan ja maantieteelliseltä sijainniltaan samankaltaisilla alueilla kuin Lumolaidun-tutkimuksessa mukana olleet Taivalkosken metsälaitumet. Nautojen kylmänkestävyys Eläinten sopeutuminen ympäristöönsä voidaan käsittää lajin sopeutumisena ja yksilön sopeutumisena. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin kannalta on oleellista, että eläinten sopeutumiskyvyn rajoja ei kasvatusoloissa ylitetä. Elinym6 päristön kylmyys asettaa haasteita eläimen sopeutumiselle. Kylmyys vaikuttaa eläimen aineenvaihduntanopeuteen ja sitä kautta ravinnon tarpeeseen. Kylmyys voi hankaloittaa eläimen elämää vaikuttamalla esimerkiksi rehun, veden ja lepopaikkojen saatavuuteen ja laatuun. Ääritilanteissa kylmyys voi vahingoittaa eläintä tai aiheuttaa jopa eläimen kuoleman. Nauta sopeutuu kylmään lisäämällä lämmöntuottoaan ja vähentämällä lämmönhukkaansa. Lämmöntuoton lisääminen on fysiologinen tapahtuma, jossa eläimen aineenvaihduntanopeus kasvaa. Lämmönhukan vähentäminen tapahtuu lisäämällä eläimen omaa eristystä (karvapeite, ihonalainen rasva), vähentämällä lämmön siirtymistä kehon ulko-osiin (pintaverisuonten supistuminen) ja käyttäytymisen avulla (esim. hakeutuminen suojaan tai ryhmään, ruumiin ääriosien suojaaminen ”käpertymällä”). Yleisesti naudat sietävät kylmää paljon paremmin kuin monet muut kotieläimet tai ihminen. Nautojen kylmänkestävyyttä ei voida suoraan arvioida laskennallisten kriittisten lämpötilojen perusteella. Käytännössä todelliset kriittiset lämpötilat vaihtelevat huomattavasti riippuen eläinsuojasta ja makuualueesta, eläimen kunnosta, rodusta, ruokinnasta, käyttäytymisestä sekä kyseiseen lämpötilaan tottumisesta. Naudan kylmänsietoa parantavat muun muassa ympäristön vedottomuus, hyvin kuivitettu makuualusta sekä eläimen hyvä kunto ja korkea tuotosvaihe. Vasikat ovat herkempiä kylmyydelle kuin vanhemmat eläimet, koska niiden iho ja karvapeite ovat vielä ohuet ja lämmöntuotto vähäisempää kuin vanhemmilla naudoilla. Lisäksi vasikoiden kehon pinta-ala on suuri suhteessa eläimen massaan. Karvapeitteellä ja pintakudosten lämmöneristyskyvyllä on myös suuri vaikutus eläimen kylmänkestävyyteen. Sateesta, lumesta, virtsasta tai ulosteesta märkä karvapeite heikentää lämmöneristyskykyä, ja lisää myös eläimen lämpövaatimuksia sulamiseen ja höyrystymiseen sitoutuvan energian muodossa. Tutkimukset ja käytännön kokemukset osoittavat, että Suomen talvi ei ole este nautojen ympärivuotiselle ulkokasvatukselle. Edellytyksenä on kuitenkin se, että kasvatusmuodon tuomat erityisvaatimukset huomioidaan eläinten hoidossa. Eläinten hoitotyö ulkokasvatuksessa Eläimiä on hoidettava hyvin ja säännöllisesti kaikissa mahdollisissa sääolosuhteissa. Eläinten hyvinvointi ja olosuhteet on tarkastettava riittävän usein, kuitenkin vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useamminkin. Ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa hoitajan työtä haittaavat kovat pakkaset, tuiskut ja räntäsateet. Sonnien ulkokasvatuksessa on myös aina olemassa tapaturmavaara eläinten arvaamattomuuden vuoksi. Yksin työskentelyä tulisi 7 välttää, sillä maatiloilla on syntynyt läheltä piti -tilanteita, kun sonni on puskenut hoitajan kumoon. Yleensä ruokinta- ja hoitotyöt tehdään laajoilla tarhaalueilla traktorin, mönkijän tai moottorikelkan avulla. Eläinten teurasautoon lastaus on parasta järjestää ajokujan avulla. Siirrettäessä nautoja navettaympäristöstä ympärivuotiseen ulkokasvatukseen eläimillä pitää olla riittävän pitkä aika sopeutua luonnon valaistus- ja lämpötilarytmeihin. Eläimet on totutettava ulkokasvatukseen vähitellen, eikä kylmään tottumattomia eläimiä saa siirtää lämpimästä pitopaikasta suoraan ulkokasvatukseen kylmänä vuodenaikana. Totutus kylmään vie noin neljä viikkoa, jona aikana eläin joko vähitellen totutetaan viileämpään ilmojen kylmenemisen myötä, tai sille annetaan mahdollisuus oman tarpeensa mukaan siirtyä kylmästä lämpimään tilaan. Totuttamisessa tulee käyttää tapauskohtaista harkintaa kyseessä olevien eläinten, pitopaikan ja siinä vallitsevien olosuhteiden sekä ajan suhteen. Aikuisten ja nuorten yksilöiden ero kylmänkestävyydessä on merkittävä. Erityistä huomiota tuleekin kiinnittää nuoriin eläimiin, joiden kyky sopeutua äkilliseen ja huomattavaan ympäristön lämpötilan laskuun on huonompi kuin täyskasvuisten nautojen. Laidunnuspaine ja tarha-ala Nautojen ympärivuotista ulkokasvatusta harjoittavalla tilalla tulee olla reilusti metsälaidunpinta-alaa, jotta ympäristön mekaaninen ja kemiallinen kuormitus voidaan pitää hyväksyttävissä rajoissa. Käytännön ulkokasvatustiloilta saatujen kokemusten perusteella pinta-alasuositus ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa voisi olla hyvin pienellä eläinmäärällä (1–5 eläintä) puoli hehtaaria / eläin. Jos eläimiä on ulkokasvatuksessa 5–15, pinta-alaa tulisi olla vähintään 1 hehtaari / eläin. Eläinmäärän ollessa 15–25 eläintä pitäisi tarha-alaa olla vähintään 2 hehtaaria ja siitä ylöspäin vähintään 3 hehtaaria eläintä kohden. Jos metsälaidunalueelle tai osalle sitä haetaan ympäristötuen erityistukea, on laidunjärjestelyissä otettava huomioon ympäristötuen erityistuen ehdot. Tällöin kesäaikainen laidunala on pyrittävä mitoittamaan siten, että laiduntavat eläimet tulevat toimeen pääsääntöisesti laidunalueen tuotolla ilman lisäruokintaa. Maa- ja metsätalousministeriön nykyinen suositus (Maa- ja metsätalousministeriön asetus erityistukisopimusten tekemisestä) keskimääräisistä eläintiheyksistä kesäaikaiseen laidunnukseen metsälaitumilla käy ilmi taulukosta 1. Ministeriön nykyiset eläintiheyssuositukset erottelevat hiehot ja lihanaudat alle ja yli yksivuotiaisiin eläimiin, ja suositus on hieman erilainen eri ikäryhmille. 8 Taulukko 1. Nykyinen suositus keskimääräisistä eläintiheyksistä (eläintä / ha) kesäaikaiseen laidunnukseen metsälaitumille (MMMa 14.11.2000/106). Laidunkausi noin 120 päivää. Hieho < 1 v. 0,2–0,8 Hieho > 1 v. 0,05–0,5 Lihanauta < 1 v 0,05–0,4 Emolehmä + vasikka 0,04–0,3 Tutkimustulosten ja käytännön kokemusten perusteella laidunnuksen alkuvaiheessa (ns. kunnostusvaihe) laidunnuspaineen tulisi erityistukikohteilla olla korkeampi kuin ns. ylläpitovaiheessa. Näin ollen eläintiheyssuositustenkin tulisi olla hieman erilaiset kunnostus- ja ylläpitovaiheessa. Käytännön tilatasolla on myös usein hankalaa eritellä lauman eläimiä yli ja alle yksivuotiaisiin keskimäärin laidunkauden aikana, eikä haetuissa erityisympäristötukihakemuksissa ole yleensä näin tehtykään. Käytännön kannalta olisi yksinkertaisinta antaa yksi suositus yli puolen vuoden ikäisille eläimille. Ehdottamamme eläintiheyssuositus sonnien ja hiehojen kesäaikaiseen metsälaidunnukseen erityistukikohteilla on esitetty taulukossa 2. Suositus on parhaiten sovellettavissa metsätyypiltään, luonnonoloiltaan ja maantieteelliseltä sijainniltaan samankaltaisilla alueilla kuin Lumolaidun-tutkimuksessa mukana olleet Taivalkosken metsälaitumet. Eläintiheyden mitoituksessa tulee ottaa huomioon alueen rehuntuotantokapasiteetti. Rehevimmillä alueilla, joilla kasvaa vähintään kohtalaisesti heiniä ja ruohovartista kasvillisuutta, voidaan käyttää suositushaarukan yläpäätä ja voimakkaampaa laidunnuspainetta, kun taas karummilla ja heikkotuottoisemmilla alueilla, joilla kasvillisuus koostuu pääosin varvuista, laidunpaineen tulee olla lähempänä suosituksen alarajaa. Taivalkosken metsälaitumet ovat rehuntuottokyvyltään selvästi eteläsuomalaisia lehtomaisia kangasmetsiä ja valoisia lehtoja niukkatuottoisempia, joten maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa eläintiheyksille mainitut ylärajat ovat näillä alueilla liian korkeita. Karuilla jäkäläkankailla laiduntamista ei suositella lainkaan, sillä niiden rehuntuotantokapasiteetti on heikko eikä laidunnuksesta ole merkittävää hyötyä luonnon monimuotoisuudenkaan kannalta. 9 Taulukko 2. Lumolaidun-hankkeen tulosten pohjalta ehdotettu eläintiheyssuositus pohjoisen Suomen metsälaitumille hiehojen ja lihanautojen laidunnukseen. Laidunkausi 120 päivää. Alkukunnostus (noin 5 vuotta Ylläpitovaihe laidunnuksen aloittamisesta) Lihanauta yli 6 kk 0,1–0,3 eläintä / ha 0,04–0,2 eläintä / ha Hieho yli 6 kk 0,1–0,4 eläintä / ha 0,05–0,3 eläintä / ha Suojarakennukset Nautojen pidolle asetettujen eläinsuojeluvaatimusten mukaan ”ympärivuotisesti ulkona kasvatettavilla naudoilla on oltava pitopaikassaan kyseessä olevan nautarodun tarpeet ja ympäristöolosuhteet huomioon ottaen asianmukainen suoja epäsuotuisia sääolosuhteita kuten suoraa auringonpaistetta, tuulta, sadetta, lumisadetta tai liiallista kylmyyttä vastaan. Suojassa on oltava kuivitettu makuualue, johon kaikki eläimet mahtuvat ja pääsevät yhtä aikaa makuulle. Kuivikkeita on vaihdettava tai lisättävä tarpeeksi usein ja huolehdittava siitä, että makuualue pysyy riittävän kuivana eikä pääse jäätymään. Suojan voi muodostaa esimerkiksi kolmiseinäinen rakennus, jonka oviaukko voidaan sääolosuhteiden niin vaatiessa peittää.” (Kuva 1). Eläinsuojan seinien tulee olla alaosastaan tiiviit, jotta eläimet ovat suojassa vedolta. Sitä vastoin yläosaksi suositellaan rakoseinää (Kuva 2). Muuten ilma ei vaihdu riittävästi, ja suojan kattoon voi tietyissä olosuhteissa tiivistyä kondenssivettä, joka kastelee eläimet. Suojarakennuksessa sijaitsevan kuivitetun makuualueen on oltava sellainen, että alueelle kertyvät ulosteet voidaan kerätä talteen, eivätkä ne pääse imeytymään tai huuhtoutumaan maaperään (Kuva 3). Tällainen rakenne saadaan aikaan noudattamalla lantalan rakennevaatimuksia. Kuivitetun makuualueen mitoituksessa tulee noudattaa eläinsuojelulainsäädännön ryhmäkarsinoille asettamia vähimmäistilasuosituksia (Taulukko 3). Taulukko 3. Lihanautojen vähimmäistilasuositukset kiinteäpohjaisessa ryhmäkarsinassa. Lihanaudan ikä, kk Tilaa, m2 / eläin 6–9 2,5 9–13 3,0 13–15 3,5 Yli 15 4,0 10 Kuva 1. Ympärivuotisesti ulkona kasvatettavilla naudoilla on oltava asianmukainen säänsuoja, jossa on kuivitettu makuualue. Suojan voi muodostaa esimerkiksi kolmiseinäinen rakennus. Säänsuojassa tulisi olla mahdollisuus neljännen seinän / oven sulkemiseen pressulla tai muovisäleiköllä todella kylmillä ilmoilla. Kuva: Sami Huttu. Kuva 2. Eläinsuojan seinien tulee olla alaosastaan tiiviit, jotta eläimet ovat suojassa vedolta. Sitä vastoin yläosaksi suositellaan rakoseinää. Kuva: Sami Huttu. Kuva 3. Suojarakennuksessa sijaitsevan kuivitetun makuualueen on oltava sellainen, että alueelle kertyvät ulosteet voidaan kerätä talteen, eivätkä ne pääse imeytymään tai huuhtoutumaan maaperään. Kuva: Sami Huttu. 11 Aitausratkaisut Ulkotarhan aitojen on oltava naudoille sopivasta materiaalista, ja aidat on pidettävä hyvässä kunnossa, jotta estetään nautojen vahingoittuminen ja karkaaminen. Koska aidattavat alueet ovat usein suuria, on myös aitauskustannuksella sekä aitaamisnopeudella merkitystä. Kokemusten perusteella laitumet kannattaa aidata siten, että nurkat pyöristetään, koska eläimet kulkevat pitkin aidanviertä ja karkaavat helpoiten nurkista. Suuria pinta-aloja aidattaessa aitaamiseen käytetään yleensä sähköpaimenta, jonka lisäksi käytetään piikkilanka-aitaa ja/tai riukuaitaa. Riukuaitaa ja piikkilanka-aitaa on lähinnä sen vuoksi, että talvella sähköpaimen ei välttämättä toimi riittävän tehokkaasti ja varmatoimisesti lumiolosuhteiden takia. Tyypillisesti aidassa on useampi lanka sähköpaimenlankaa tai piikkilankaa. Nykyisten sähköpaimenien teho on niin hyvä, että eläimet kunnioittavat sähkölankaa ja pysyvät aitauksen sisällä. Sähköpaimenet ottavat voimansa verkkovirrasta, paristosta tai akusta. Näistä verkkopaimen on paras ratkaisu, jos sen käyttö on suinkin mahdollista. Ruokinta ja ruokintapaikat Jos laidunnettava alue on maatalouden erityisympäristötukea saava kohde, tuen edellytyksenä on, että laidunkauden aikana eläinten tulee saada ravintonsa pääsääntöisesti aluetta laiduntamalla. Kivennäisruokinta on kuitenkin erityisympäristötukikohteillakin sallittua, ja eläinten kivennäisten tarpeesta on huolehdittava. Kivennäisten saanti on syytä turvata kivennäisrehulla ja nuolukivellä. Kivennäisen hävikki tulee pyrkiä pitämään mahdollisimman vähäisenä. Tarjottavan kivennäisen tulisi olla suojassa sateelta ja eläinten sotkemiselta. Ympärivuotisesti ulkona kasvatettaville naudoille on luonnollisesti annettava lisärehua ainakin laidunkauden ulkopuolisena ajanjaksona. Talvikauden aikainen ruokinta on järjestettävä siten, että siitä ei aiheudu perinnebiotooppikohteelle rehevöitymistä. Käytännössä tämä on järjestettävissä esimerkiksi siten, että osa metsälaidunalueesta aidataan muusta alueesta erilleen ja talvikaudella eläimet oleskelevat vain tällä ”talvilaidunalueella”. Talvilaidunalueella sijaitsevat eläinsuoja ja kuivitettu makuualue sekä ruokinta- ja juomapaikat (Kuva 4). Ruokintapaikan tulee sijaita riittävän kaukana makuupaikasta (mielellään useiden satojen metrien päässä). Talvilaidunalueeksi tulee aidata alue, jolla on vähiten arvoa luonnon monimuotoisuuden kannalta. Ympäristökeskusten tulisi asiantuntijalausunnoissaan ottaa kantaa talvilaidunalueen sijoittamiseen ja päätös alueen sijoittamisesta tulisi tehdä yhteistyössä karjankasvattajan kanssa. Alueen koko tulee määrit12 tää tapauskohtaisesti, ja sen tulee olla riittävän laaja, jottei ympäristökuormitus alueella muodostu ongelmaksi. Kesäkauden aikana eläimet voivat laiduntaa metsälaidunaluetta koko laajuudessaan. Tällöin kivennäisruokintapaikka ja vesipiste ovat edelleen sijoitettuna talvilaidunalueelle, eikä niistä aiheutuva pistekuormitus aiheuta rehevöitymisuhkaa laidunalueen arvokkaammalle osalle. Tämä järjestely mahdollistaa ympäristötuen erityistuen maksamisen sille laitumen osalle, jota käytetään vain kesäaikaisessa laidunnuksessa, jos alue muuten täyttää tuen saamisen ehdot. Kuva 4. Esimerkki ympärivuotisen metsälaidunnuksen toteuttamisesta maatalouden erityisympäristötukikohteella. Esimerkkialueen koko on 40 ha, ja alueella laidunnetaan 10–15 lihanautaa. Ruokintalaitteiden tulee olla sellaisia, joista eläimet eivät pysty repimään rehua maahan eivätkä likaamaan rehua ulosteillaan (Kuvat 5 ja 6). Rehua ei saa syöttää suoraan maasta, sillä silloin riski erilaisten tautien leviämiselle on erittäin suuri. Lisäksi huonot ruokintalaiteratkaisut lisäävät merkittävästi rehuhävikkiä. Ympärivuotista ulkokasvatusta harjoittavilla tiloilla on yleensä useampia ruokinta- ja juomapaikkoja, joissa ruokinta ja vesihuolto tapahtuvat. Ruokinta ja juotto tapahtuvat kuitenkin aina yhdessä paikassa kerrallaan. Paikkaa vaihtamalla voidaan rajoittaa ruokintapaikan ympäristön rasittumista. Jos ruokinta tapahtuu jatkuvasti samalla paikalla, tulisi ruokintapaikan olla tiivispohjainen, ja ruokintapaikalle kertyvä lanta ja virtsa pitäisi pystyä keräämään talteen. Ruokinta- ja makuupaikkojen sijoittelu tulee hoitaa siten, ettei niistä pääse huuhtoutumaan ravinteita eikä ulosteperäisiä mikrobeja ympäristössä sijaitseviin vesistöihin tai pohjaveteen. 13 Eläinten riittävä ravinnonsaanti korostuu kylmissä tuotantoympäristöissä. Eläin käyttää kylmässä rehuenergiaa ja elimistön energiavarastoja myös lämmönmuodostukseen. Eri tutkimuksissa nautojen rehun kulutus on lisääntynyt 5–15 % kylmissä tiloissa lämpimässä tapahtuneeseen kasvatukseen verrattuna. Eläinten ruokinnan tulee kylmissä olosuhteissa perustua vapaaseen rehun saantiin, jotta myös laumahierarkiassa alimpana olevat yksilöt saavat riittävästi ravintoa kylmimpinäkin ajanjaksoina. Naudanlihantuotannon perusrehu on nurmisäilörehu, jonka käyttöä kylmissä olosuhteissa rajoittaa rehun jäätyminen. Sulan säilörehun saanti on pystyttävä turvaamaan, tai muutoin joudutaan kovimpina pakkaskausina tyytymään kuivaan heinään ja väkirehuun. Ääriolosuhteita varten tilalla olisi oltava hyvälaatuista kuivaa heinää varastossa. Esikuivatun säilörehun käyttö helpottaa rehun jäätymisongelmaa. Toinen mahdollisuus on käyttää kokoviljasäilörehua nautojen karkearehuna. Taikinatuleentumisasteella korjattu kokoviljasäilörehu on niin kuiva rehu (kuiva-ainepitoisuus 30–35 %), että se ei tuota puristenestettä. Rehun kuivuus merkitsee myös sitä, ettei se jäädy pakkasella. Kokoviljasäilörehua voidaan käyttää ainoana karkearehuna yli kuuden kuukauden ikäisille lihanaudoille. Seosrehu- eli aperuokinta on eräs kylmiin tuotantotiloihin soveltuva ruokintamuoto. Seosrehun käytöllä voidaan helpottaa rehun jäätymisongelmaa ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa, sillä nurmirehun silppuaminen ja väkirehun lisääminen seokseen vähentävät jäätymisriskiä. Samalla seosrehun käyttö helpottaa ja yksinkertaistaa ruokintatyötä ja vähentää rehujen sotkeentumista ja rehuhävikkejä. Kuva 5. Ruokintapöytien- ja -laitteiden tulee olla sellaisia, etteivät eläimet pysty vetämään rehua maahan eivätkä likaamaan sitä ulosteellaan. Kuva: Sami Huttu. 14 Kuva 6. Rehua ei saa syöttää suoraan maasta, sillä silloin riski erilaisten tautien leviämiselle on erittäin suuri. Lisäksi huonot ruokintalaiteratkaisut lisäävät merkittävästi rehuhävikkiä. Kuva: Leena Tuomisto. Juomavesi Eläinten veden tarve Vesi on hapen jälkeen tärkein ravintoaine. Vedellä on erittäin keskeinen osuus kaikissa elimistössä tapahtuvissa reaktioissa. Noin ¾ lihaskudoksesta on vettä. Kasvava eläin tarvitsee vettä uusien kudosten muodostamiseen. Suurimman osan tarvitsemastaan vedestä eläin saa rehuissa ja juomavetenä. Elävät kasvit sisältävät runsaasti vettä. Esimerkiksi tuoreessa ruohossa on vettä noin 80 %. Kuivatussa rehussa vettä on sen sijaan vain 10–15 %. Eläimen veden tarve vaihtelee mm. eläinlajin, rehun laadun, tuotantomuodon ja ilmaston mukaan. Kasvavilla naudoilla veden tarpeeseen vaikuttavat erityisesti kasvunopeus, mutta myös elimistön erittämän virtsan/urean ja sonnan määrä. Pikkuvasikat tarvitsevat vettä suhteessa rehun syöntiin enemmän kuin aikuiset naudat. Vasikat, joiden ikä on 1–5 viikkoa, kuluttavat juomavettä 4,4–7,5 litraa rehun kuiva-aine kiloa kohti, kun vastaava määrä aikuisilla naudoilla on 3,5–5,5 litraa. USA:ssa tehdyn tutkimuksen mukaan ympäristön lämpötilan kohoaminen nostaa veden kulutusta selvästi (Taulukko 4). Taulukko 4. Lihakarjan päivittäinen juomaveden kulutus (kg) elopainovälillä 180–450 kg, kun ilman lämpötila vaihtelee (+10) – (+30) oC. (Irwin 1992). Eläimen elopaino, kg Ilman lämpötila ja veden kulutus kg/eläin 180 270 360 450 10 oC 9–16 11–22 14–29 17–36 20 oC 11–22 15–30 18–39 23–50 30 oC 18–36 23–45 29–64 36–82 Kasvavien nautojen hyvinvointi ja hyvä kasvu edellyttävät, että eläinten juomaveden saatavuus ja veden laatu eivät ole esteenä päivittäisen veden tarpeen täyttämiselle. Jos eläin ei saa vettä tarpeeksi, se vähentää syömistään, ja samalla kasvu heikkenee. Hyvä kasvu edellyttää, että eläin on vesitasapainossa. Hoitomuodosta ja rakennusratkaisuista riippumatta hyvä eläinten hoito edellyttää, että puhdasta ja sulaa juomavettä on aina saatavilla. Vaikka eräät luonnonvaraiset eläimet kykenevät ottamaan vettä lumesta, niin tiiviisti poljetuissa aitauksissa lumen käyttö veden saantiin on naudoille mahdotonta. Eläinten veden saannin turvaaminen Nautojen pidolle asetettujen eläinsuojeluvaatimuksien mukaan ”nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja. Juoma-astiat, kaukalot 15 ja juottolaitteet on sijoitettava nautojenpitopaikkaan siten, että ne ovat kaikkien eläinten ulottuvilla eivätkä ole niille vaarallisia. Juoma-astioiden kaukaloiden ja juottolaitteiden on oltava helposti puhtaana pidettäviä. Ympärivuotisesti ulkona kasvatettavilla naudoilla on oltava asianmukaiset ruokinta- ja juoma-astiat. Juoma-astioiden tai juottolaitteiden on oltava lämmitettäviä, jollei muutoin pystytä varmistamaan juomaveden sulana pysymistä.” Pihattokasvatuksen suhteen eläinsuojelulaki ja -asetukset määräävät seuraavaa: ”Pihatossa on jokaista alkavaa 10 lypsylehmän ryhmää kohden oltava yksi juoma-astia tai juottolaite. Muilla kuin lypsylehmillä on jokaista alkavaa 20 naudan ryhmää kohden oltava vähintään yksi juoma-astia tai juottolaite kuitenkin siten, että juoma-astioita tai juottolaitteita on yli 10 naudan ryhmälle oltava vähintään kaksi. Mikäli pihatossa käytetään sellaisia juomaastioita tai juottolaitteita, joista useampi nauta voi juoda samanaikaisesti, on juomapaikkojen määrän vastattava edellä mainittua juoma-astioiden tai juottolaitteiden määrää. Kylmäpihatossa juoma-astioiden tai juottolaitteiden on oltava lämmitettäviä.” Ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa lämmitettävä juomakuppi tai juottoautomaatti on paras ratkaisu varmistaa, että eläimet saavat vettä talvellakin. Markkinoilta on ns. perinteisten juomakuppiratkaisujen lisäksi saatavilla uimurikuppeja, joita on olemassa sekä tavallisen kupin mallisia että altaan muotoisia. Alimmaksi toimintalämpötilaksi valmistajat ja maahantuojat antavat mallista ja vastuksen koosta riippuen (–10) – (–30) ºC. Juomakupit asennetaan yleensä muovi- tai betoniputken päähän 40–45 cm:n korkeudelle tarhan pinnasta. Liitos tiivistetään ja asennusputki eristetään. Laitteiden myyjät toimittavat laitteiden mukana asennusohjeen. Juomavesi tulee johtaa ulkotarhoihin siten, että putki ei pääse jäätymään. Vaivattomin keino on suojata jäätymisherkät putket sähkövastukseen perustuvalla lämpökaapelilla. Kaapeleita on saatavana kahta tyyppiä: joko vakiovastus tai itsesäätyvä. Itsesäätyvä kaapeli on hyvä vaihtoehto, koska se lämmittää vain sitä kohtaa, missä on lämmitystarvetta. Vakiovastuskaapeli puolestaan lämmittää vesijohtoa koko asennuspituudelta niin kauan kuin sähkö on kytkettynä. Saatavana on myös ns. jäätymätöntä vesijohtoa, joka on valmiiksi varustettu itsesäätyvällä lämmityskaapelilla. Markkinoilla on myös juomalaite, jossa routimattomassa syvyydessä sijaitseva palloventtiili tyhjentää nousuputken vedestä eläinten lopetettua juomisen. Näin juomaventtiiliin ja nousuputkeen ei jää vettä, joka voisi jäätyä. Routimaton syvyys tarkoittaa Suomessa noin 1,3–1,5 metriä. Edellä mainitun laitteen hinta on noin 350 euroa. Halvin tapa suojata vesijohtoa on asentaa se suojaputken sisään siten, ettei vesijohto ota suojukseen kiinni. Kun suojaputki eristetään hyvin, pitää veden sisältämä energia ilmatilan plussan puolella. Jos vesiputki kuitenkin jäätyy, voidaan se sulattaa puhaltamalla suojaputkeen lämmintä ilmaa. 16 Yksi mahdollisuus vesihuollon järjestämiseen on rakentaa itse juottoautomaatti halvasta kierrätystavarasta. MTT:llä rakennettiin juottoautomaatti jääpankkitilasäiliön rakenteisiin ja yksinkertaiseen uimuritekniikkaan perustuen (Kuvat 7 ja 8). Automaatti on lujarakenteinen, siirrettävä ja vetoisuudeltaan 600 litraa. Toimiakseen järjestelmä vaatii yhden 0,5–1,5 kW:n valovirralla toimivan lämpövastuksen. Ratkaisu on halpa, varmatoiminen sekä hygieeninen. Kuvat 7 ja 8. Eläimillä tulee olla jatkuvasti tarjolla puhdasta ja sulaa juomavettä. Markkinoilta on saatavissa useita erilaisia ratkaisuja juomaveden järjestämiseksi. Kuvassa oleva juomalaitteisto on rakennettu kierrätystavarasta MTT:llä Ruukissa. Kuvat: Sami Huttu. Juomaveden laatu Juomavesi ei saa sisältää haitallisia mikrobeja, kemikaaleja, ulostetta tai muuta likaa, eikä vedessä saa olla vierasta hajua. Veden tulee olla kirkasta ja väritöntä, eikä se saa aiheuttaa merkittävää syöpymistä tai saostumista putkistoissa. Tuotantoeläimille suositellaan juomavettä, joka on kemialliselta laadultaan talousveden veroista. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä pienten yksiköiden laatuvaatimuksista sanotaan, että veden pH:n tulisi olla 6,5–9,5. Laiduntaville eläimille tarjotaan joskus juomavettä ojista tai järvistä. Tällöin vesi saattaa olla vielä alkukesästä moitteetonta, mutta veden laatu heikkenee helposti eläinten likaamana. Lämpimillä ilmoilla mikrobikasvusto lisääntyy herkästi pintavedessä. Juomavetenä olisikin hyvä käyttää pohjavettä kaivosta tai lähteestä. Jos pintaveden käyttö on välttämätöntä, veden laatu tulee varmistaa riittävän usein, ja se tulee nostaa pumpulla laitumelle. Tällöin eläimet saavat puhdasta vettä, ja vesistö ei rehevöidy. Lämpimän juomaveden vaikutusta lihanautojen kasvuun ja terveyteen on tutkittu yleisesti ottaen hyvin vähän, ja esimerkiksi Suomen olosuhteita mukailevissa ilmasto-olosuhteissa tutkimusta ei ole tehty. Joissakin ulkomaisissa, lypsylehmillä tehdyissä tutkimuksissa, lämpimän juomaveden käytöllä on 17 saatu hienoista maitotuotoksen kasvua, mutta tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että vaikutus olisi välttämättä saman suuntainen lihasonneilla. Vaikutus saattaa olla kesällä ja lämpimissä kasvatusolosuhteissa jopa päinvastainen. On tietenkin itsestään selvää, että pakkasella on ensisijaisesti varmistettava juomaveden sulana pysyminen. Juomalaitteiston valvonta ja puhdistus Juomavesilaitteet vaativat säännöllistä valvontaa ja puhdistusta. Tärkein asia on varmistaa, että kaikista juomalaitteista tulee vettä. Likaantuneet kupit ja altaat on puhdistettava, ja mahdollinen likainen ja pilaantunut juomavesi on laskettava pois. Vuotavat juomalaitteet tulee korjata välittömästi. Juomalaitteiston valvontaan kuuluu myös eläinten seuraaminen. Jos eläimet vaikuttavat levottomilta, tai ne eivät syö rehujaan, yksi mahdollinen selitys voi olla veden puute. Makuupaikkojen kuivitus Riittävä kuivitus on ympärivuotisen ulkokasvatuksen tärkeimpiä osatekijöitä nautojen kylmänkestävyyden, puhtauden ja viihtyvyyden kannalta (Kuvat 9 ja 10). Jos makuutilan kuivitus ja puhdistus ovat puutteellisia, eläinten likaisuus muodostuu suureksi ongelmaksi. Kuivittamisen tavoitteita: - Onnistuneella kuivikepohjalla eläimillä on lämmin makuupaikka kylmissäkin tiloissa. - Saadaan makuualue pehmeäksi ja eläimelle miellyttäväksi, jolloin eläin pystyy lepäämään kunnolla. Tällöin myös stressi vähenee ja tuotos ja terveys voivat parantua - Pitää eläimet puhtaana. - Vähentää eläintenpitopaikan märkyyttä. Tämä vähentää eläinten infektioriskiä ja parantaa eläimistä saatavien tuotteiden mikrobiologista laatua. - Ulosteiden ravinteita imeytyy kuivikkeisiin ja karjanlanta saadaan helpommin käsiteltävään muotoon. Kuivitukseen voidaan käyttää muun muassa olkea, turvetta, kutterinlastua, turvepehkua sekä jossain määrin myös haketta joko yksin tai yhdistelminä. Kuivikkeina perinteisesti käytetyn oljen korjuutyö on monilla, varsinkin yk- 18 sikkökokoaan kasvattavilla tiloilla, nähty niin suureksi ongelmaksi, että eläimille on rakennettu kylmän kasvattamon sijasta mieluummin lämmin navetta. Kesäkaudella kuivikkeena voidaan käyttää oljen ohella myös turvetta, jolla on olkea selkeästi parempi kosteuden ja ravinteiden sitomisominaisuus. Talvikaudella turpeen käyttö on kuitenkin ajoittain ongelmallista jäätymisen vuoksi. Parhaimmillaan turve on alle –10 ºC korkeammissa lämpötiloissa. Kutterinlastu tulee kysymykseen olkea korvaavana kuivikkeena, jos kylmäkasvattamon lähellä on sahateollisuutta, joka sitä tuottaa. Kutterinlastulla on olkea parempi kosteuden sitomisominaisuus. Ulkokasvatusta harkittaessa on syytä etukäteen varmistua kuivikkeiden riittävästä saannista. Jos kuivikkeita ei ole tarpeeksi käytettävissä, eläimet ovat märkiä ja ulkokasvatus epäonnistuu. Kuvat 9 ja 10. Riittävä kuivitus on yksi nautojen ulkokasvatuksen tärkeimpiä osatekijöitä. Kuivitettua makuualuetta tarvitaan 3–5 m2 eläintä kohti. Kuvat: Sami Huttu ja Susanna Järvikylä. Kuivikkeen kulutus Kuivikkeiden kulutusta on tutkittu lähinnä oljen osalta. Hyvin suunnitellussa kylmäkasvattamossa oljen kulutus kuivituksessa näyttäisi olevan 2–6 kiloa eläintä kohti päivässä, jotta kohtuullinen siisteystaso tulee ylläpidettyä. Tarvittava kuivikkeen käyttömäärä riippuu luonnollisesti myös eläinten koosta ja vallitsevista sääolosuhteista. Viileällä ja märällä säällä haihtuminen on vähäistä, ja kuivikkeita kuluu runsaammin kuin lämpimissä ja kuivissa olosuhteissa. Erittäin kylminä ajanjaksoina on syytä käyttää runsaasti kuivikkeita, sillä kuiva makuualusta parantaa merkittävästi eläinten pakkasenkestävyyttä. 19 Kuivitustiheys ja mahdollisuudet kuivikkeen kulutuksen vähentämiseen Kuivikkeet voidaan levittää päivittäin, joka toinen tai joka kolmas päivä. Kolmea päivää pidemmällä kuivitusvälillä ei yleensä päästä kylmäpihatoissa hyvään lopputulokseen. Turvepehkua käytettäessä kuivikkeiden levitysväli voi olla hieman pitempi. Luonnollisestikin jos laajoilla tarha-alueilla oleskelevat eläimet käyttävät makuusuojaa vain vähän (esim. makaavat kesäisin muualla laidunalueella), kuivitustarve vähenee. Kuivikekustannus on merkittävä kustannuserä nautojen ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa. Kuivikkeiden kulutusta voidaan yrittää vähentää seuraavilla toimenpiteillä: • Eläinten ruokintapaikka ja makuupaikka sijoitetaan erilleen toisistaan. • Ei sijoiteta juomapaikkaa kuivitetun makuupaikan yhteyteen. • Sopiva eläintiheys. Makuualaa tarvitaan 3–5 m2 eläintä kohti eläinten koosta riippuen. Koon kasvaessa tilan tarvekin kasvaa. • Eläimet yritetään jakaa sopuisiin ryhmiin, jolloin liikkuminen ja tappelu makuusuojassa ovat vähäisempiä. Tällöin myös makuuosasto pysyy siistimpänä. • Huolellinen kuivikepohjan rakentaminen ja palamisen edesauttaminen. Palaminen pääsee hyvin alkuun runsaalla kuivituksella ja pienellä eläintiheydellä. Kuivikepohjan tulisi lähestyä paksuudeltaan 40 cm:ä lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle. Haketta sopivina kerroksina lisäämällä voidaan edistää palamista ja parantaa ilmavuutta makuualustan kasvatusvaiheessa. Laiduntamisessa huomioitavia sairauksia ja taudinaiheuttajia Loissairaudet Nautojen maha- ja suolistoloisten kestomuodot selviytyvät laitumella hyvin Suomen talven yli ja voivat aiheuttaa vakaviakin oireita naudoille. Laidunolosuhteet suosivat sisäloisia, jos samoja laitumia käytetään toistuvasti. Erityisen ongelmallinen on ulkotarha, jota käytetään jatkuvasti. Kun samaa aluetta käytetään vuodesta toiseen, voi tartunta voimistua siellä koko ajan. Ma20 ha-, suolisto- ja keuhkomatojen munat ja toukat sekä kokkidialkueläinten ns. ookystat kulkeutuvat ulosteiden mukana maahan, josta ne eri kehitysvaiheiden jälkeen tartuttavat uusia nautoja. Elämänkierron pituus riippuu loisesta ja olosuhteista. Nuoret eläimet kärsivät sisäloisista eniten, vanhemmille kehittyy vastustuskykyä, joka rajoittaa tartuntaa. Nuorille eläimille mahasuolistoloiset aiheuttavat vakavia ripuleita ja kasvun hidastumista. Loisten vaivaaman eläimen karva on kiilloton ja irtoava. Ulkoloisista väiveet ovat yleisiä; myös täitä sekä häntä- ja karvatuppipunkkeja esiintyy. Ulkoloiset aiheuttavat levottomuutta, kutinaa, karvanlähtöä ja vuotavaurioita, joista koituu suuria taloudellisia tappioita. Loistorjunta lähtee olosuhteista. Mitä kuivemmassa ja puhtaammassa ympäristössä eläimet ovat, sitä heikommin loiset voivat ja lisääntyvät. Eläinmäärä tulee mitoittaa siten, ettei eläinten kuivittaminen missään olosuhteissa vaikeudu. Olosuhteisiin panostamisesta huolimatta voidaan joskus joutua turvautumaan loislääkkeisiin, joita nykyisin on saatavana mm. helposti annosteltavina selkäänvaleluliuoksina. Lääkityksestä kannattaa aina keskustella oman eläinlääkärin kanssa. Hän voi parhaiten auttaa loisen tunnistamisessa sekä sopivimman lääkkeen ja lääkitysajankohdan valinnassa. Huonosti suunniteltuna voi kalliskin loislääkitys olla tehoton. Muita sairauksia Virusperäiset ripulit voivat levitä myös laitumella ja ulkotarhassa. Samoin hengitystietulehdukset, joiden aiheuttajina voi olla useita eri viruksia ja bakteereita yhdessä. Salmonellatartunta on luonnollisesti mahdollinen myös ulko-olosuhteissa. Ihmiselle vaarallinen EHEC-bakteeri voi siirtyä elintarvikkeisiin lantaisista eläimistä. Puhdas juomavesi ja rehu, riittävän harva eläintiheys ja runsas kuivitus ovat avainsanoja kaikessa tautitorjunnassa. Erityisen tärkeää on ruokintapaikan ja makuupaikan ympäristön pitäminen kuivana ja puhtaana. Tottumattomille eläimille voidaan joutua käyttämään tuotantoeläimille hyväksyttyjä hyönteiskarkotteita alkukesällä. On huomattu, että eläimet, jotka ovat ulkona keväällä jo ensimmäisten vertaimevien hyönteisten ilmaantuessa, vaivautuvat niistä paljon vähemmän, kuin vasta pahimpaan hyönteisaikaan ulos lasketut toverinsa. Tottumattomalle eläimelle voi massiivinen hyttys- tai mäkäräisaltistus aiheuttaa jopa hengenvaarallisen myrkytystilan. Vapaana elävillä naudoilla sairaudet on tutun hoitajan suhteellisen helppo huomata muuntuneesta käyttäytymisestä laumassa. Ontuminen on useimmi- 21 ten merkki loukkaantumisesta, mutta voi johtua myös sorkkasairauksista, kasvuhäiriöistä ym. Yleiskunnon heikkeneminen näkyy eristäytymisenä ja hidasteluna ruokintapaikalle tulossa. Sairas eläin joutuu syrjäytymään ruokintapaikalla, ja sen asema laumassa alenee. Eläimen sairastuessa sille on viipymättä annettava tai hankittava asianmukaista hoitoa. Sairaat eläimet pitää poistaa laumasta nopeasti, ja niille pitää olla varattuna kuljetuskalusto sekä riittävän tilavat ja lämpimät sairaskarsinat. Sosiaaliset suhteet Pitkään yhdessä olleessa ryhmässä eläinten välinen nahistelu on vähäistä. Uusien eläinten tuominen laumaan samoin kuin ryhmien sekoittaminen järkyttää ryhmän arvojärjestystä, jolloin aggressiot ja astumiskäyttäytyminen lisääntyvät eläinten muodostaessa arvojärjestyksen uudelleen. Uudelleenryhmittelyn haitallinen vaikutus kestää 1–2 viikkoa. Uusi eläin on heikossa asemassa, kun se tuodaan ulkotarhassa olevaan laumaan. Tulokas ei vielä tunne paikkoja, ja lisäksi sen liikuntaelimistö saattaa aluksi kipeytyä, jos se ei ole tottunut liikkumaan. Toisaalta ulkotarhassa on runsaasti tilaa toisten eläinten aggressiivisten hyökkäysten väistämiseen. Jos laumaan on pakko tuoda uusia yksilöitä, tulisi niitä tuoda kerralla useampia. Näin alkuperäisen lauman vieroksunta ja sosiaalinen paine jakaantuu tasaisemmin useammalle tulokkaalle. Jos laumasta joudutaan poistamaan yksittäisiä eläimiä, esimerkiksi teuraaksi tai poikimisen vuoksi, jäljelle jäävät eläimet selvittävät arvojärjestyksen uudelleen kinastelemalla. Välienselvittelyt ovat merkittävä vuotavaurioiden aiheuttaja ulkoloisten ja virheellisten rakenteiden ohella Eläinten kasvu ja rehun kulutus eri kasvatusympäristöissä MTT:llä Ruukissa on suoritettu kaksi kasvatuskoetta, joissa vertailtiin sonnien tuotantotuloksia lämpimässä parsinavetassa, kylmäpihatossa ja ympärivuotisessa metsätarhakasvatuksessa Kasvatusympäristö ei tutkimuksissa vaikuttanut merkitsevästi sonnien kasvunopeuteen (Taulukot 5 ja 6). Navettaan ruokitut sonnit kuluttivat sekä ruokintapäiviä että tuottamiaan teuraskiloja kohti laskettuna vähemmän rehua kuin ulkona kasvatetut eläimet. Ulkona kasvatettujen eläinten suurempi rehunkulutus johtui osaksi sääolosuhteista ja liikunnasta. Elimistön energiavarastoja, ja tätä kautta myös rehuenergiaa, käytettiin sekä kylmäpihatossa että metsätarhassa lämmönmuodostukseen. Tämä vaikutti negatiivisesti rehuhyötysuhteeseen. On lisäksi luultavaa, että ulkokasvatus, etenkin tarhassa, lisäsi hiukan rehuhävikkiä. 22 Taulukko 5. Tuotantotulokset eri kasvatusympäristöissä hereford-sonneilla. Parsinavetta Kylmäpihatto Metsätarha Eläimiä, kpl Elopaino alussa, kg Elopaino lopussa, kg Päiväkasvu, g / pv Nettokasvu, g / pv 12 285 753 1340 751 10 284 785 1440 812 10 287 780 1410 771 Rehun kulutus Syönti, kg ka /pv Kg ka / lisäkasvu-kg Kg ka / nettokasvu-kg 8,69 6,48 11,61 9,49 6,63 11,72 9,34 6,61 12,15 Taulukko 6. Tuotantotulokset eri kasvatusympäristöissä ayrshire-sonneilla. Parsinavetta Kylmäpihatto Metsätarha Eläimiä, kpl Elopaino alussa, kg Elopaino lopussa, kg Päiväkasvu, g / pv Nettokasvu, g / pv 9 175 616 1090 546 10 189 608 1037 540 9 191 583 972 510 Rehun kulutus Syönti, kg ka /pv Kg ka / lisäkasvu-kg Kg ka / nettokasvu-kg 7,33 6,75 13,54 8,23 8,00 15,39 8,18 8,45 16,11 Eläinten rehun kulutuksen suhteen on huomattava, että Ruukin metsätarhaalueen merkitys laitumena oli lähes mitätön. Sonnit saivat tarha-alueelta lisärehua lähinnä pienikokoisia lehtipuita riipimällä. Eläimet siis tyydyttivät käytännössä koko ravinnontarpeensa niille vapaasti tarjotulla seosrehulla. Ympärivuotisen ulkokasvatuksen taloudellinen tulos Ympärivuotisen ulkokasvatuksen investointikustannukset riippuvat tarhan varustelusta ja sijainnista suhteessa tilan talouskeskukseen. Jos ulkokasvatuksessa voidaan käyttää eläinsuojana tilalla jo olemassa olevaa rakennuskantaa ja veden sekä sähkön saanti alueelle onnistuu ilman merkittäviä investointeja, suurimmaksi kustannukseksi muodostuu aitaus. 23 Hankkeen seurantatiloille laadittiin ProAgria Oulun Maaseutukeskuksen toimesta maidon ja lihantuotannon tuloslaskelma (L-MATU), jotta pystyttiin samaan tarkempaa tietoa tuotannon kannattavuudesta ja selvittämään ulkokasvatustilojen ja alueen muiden tilojen välisiä eroja. Lihantuotannon katetuotto eli tuotannon antama korvaus työlle ja kiinteille kustannuksille oli ulkokasvatustiloilla keskimäärin yli kolminkertainen saman tukialueen vertailutiloihin nähden. Eläintä kohti vaihtelu oli 236–615 euroa ja kasvukiloa kohti vastaavasti 0,65–1,52 euroa. Lihatulojen osuus tilan maatalouden tuloista (maito + liha + eläinten myynti + eläinpääoman muutos + tuet) vaihteli ulkokasvatustiloilla 9–10 prosentin välillä. Keskimäärin se oli kaksinkertainen vertailutiloihin nähden. Nautakarjatalouden katetuotto tilaa kohti oli ulkokasvatustiloilla keskimäärin 48 371 euroa ja vertailutiloilla 47 499 euroa, ero siis vain noin 840 euroa. Työansio sen sijaan oli ulkokasvatustiloilla 1 850 euroa suurempi, toisin sanoen tuotannon kiinteät kustannukset olivat tämän verran pienemmät. Kannattavuuskerroin vaihteli 0,80:sta 1,35:een, keskimäärin se oli 1,06 eli täsmälleen sama kuin vertailutiloilla. Työajan käyttö ulkokasvatuksessa oli keskimäärin 26,7 tuntia eläintä kohti vuodessa, tilakohtaisesti se vaihteli 20,0–30,5 tuntiin. Vertailutiloilla työn menekki oli lämpimissä tiloissa hiehoille 29,1 tuntia ja sonneille 21,5 tuntia, keskimäärin se oli sama kuin ulkokasvatustiloilla. Ulkokasvatuksen vaatimat investoinnit olivat tilaa kohti alimmillaan 420 euroa ja korkeimmillaan 5 365 euroa, keskimäärin 2 230 euroa. Kustannuksia oli aiheutunut kaikilla tiloilla pääasiassa sääsuojien rakentamisesta ja aitauskustannuksista. Ympäristökuormituksen minimoiminen Pienillä eläintiheyksillä (alle 1 eläin hehtaaria kohti) ja pienillä eläinmäärillä (laumakoko alle 20 eläintä) nautojen ympärivuotinen metsälaidunnus ei näytä tutkimusten perusteella aiheuttavan laidunalueilla sellaista typpi- tai fosforikuormitusta, josta koituisi merkittävää välitöntä haittaa pintavesille. Jos eläintiheyttä ja eläinmäärää merkittävästi lisätään, niin riskit typpi- ja fosforipäästöistä kasvavat eläinten talviaikaisilla makuu- ja ruokintapaikoilla. Ravinteiden kulkeutumista pohja- ja pintavesiin voidaan vähentää rakentamalla talvilaidunten makuu- ja ruokintapaikat sellaisiksi, että niistä saadaan lanta kerättyä helposti pois. Säännöllinen lannanpoisto vähentää ravinteiden sekä ulosteperäisten mikrobien kulkeutumista vesiin. Makuu- ja ruokintapaikat tulee perustaa sellaisille paikoille, jotka ovat riittävän kaukana pohjavesialueista, lähteistä ja vesistöistä. Makuu- tai ruokinta24 paikkaa ei tule myöskään sijoittaa paikkaan, josta lantavedet voivat kulkeutua esimerkiksi talousvesikaivoon, pihapiiriin tai valtaojaan. Ympäristöministeriön 1998 antamassa ohjeessa suositellaan kiertävän ruokintapaikan etäisyydeksi vesistöön vähintään 100 m ja valtaojaan vähintään 20 m. Tiivispohjaisen ruokintapaikan etäisyydeksi vesistöön suositellaan vähintään 30 m ruokintapaikan tiiviin pohjan ulkoreunasta. Kun karjaa pidetään ulkona talvella, tulee myös ottaa huomioon lannan vesistöön huuhtoutumisen vaara sulamisvesien mukana. Ohjeen mukaan karjaa ei tulisi talvella laskea 20 m lähemmäksi valtaojaa tai 100 m lähemmäksi vesistöä eikä lainkaan vesistöön tai vataojiin viettäville rinteille. Myöskään pohjavesien pilaantumisvaaraa ei saa syntyä ulkotarhauksesta. MTT:llä Ruukissa kasvatettiin ulkotarhassa 10 sonnia hehtaarin alalla. Tämä eläinmäärä pinta-alaa kohden oli niin suuri, että eläimet tuhosivat ruokinnasta huolimatta lähes kaiken tarha-alueen pintakasvillisuuden (Kuva 11). Puusto sai tällä eläin/pinta-alasuhteella jo kahdessa vuodessa merkittäviä vaurioita, ja varsinkin lehtipuut ja kuusi kuolivat kokonaan. Männyistäkin suurin osa vaurioitui. Jos laajojen, maapohjaisten metsätarha-alueiden puuston ja kasvilajiston halutaan säilyvän elinvoimaisena, eläintiheyden metsätarhoissa on oltava selvästi Ruukin metsätarhaa pienempi. Tällöin tulee kysymykseen ainoastaan hyvin laajaperäinen kasvatusmalli. Ympärivuotista ulkokasvatusta harjoittavilla maatiloilla käytössä oleva periaate, jonka mukaan eläinsuojaa pitää olla vähintään saman verran kuin eläinsuojelulainsäädäntö vaatii ryhmäkarsinatilaa ja laidunta vähintään yksi hehtaari nautayksikköä kohti, lienee varsin lähellä oikeaa mitoitusta. Jos halutaan kasvattaa suuria eläinmääriä, ja/tai laajoja metsälaidunalueita ei ole käytössä, on tiivispohjaisella jaloittelutarhalla varustettu pihatto suositeltavin vaihtoehto ympäristön kannalta. Kuva 11. Liian suuri eläintiheys johtaa maan pinnan rikkoontumiseen ja pintakasvillisuuden häviämiseen. Tämä yhdessä maan pinnan tiivistymisen kanssa lisää ravinteiden huuhtoutumista valumavesien mukana. Myös alueen puusto kärsii liian suuresta eläintiheydestä. Kuvan tarha-alueella on kasvatettu 10 sonnia hehtaarin alalla kahden vuoden ajan. Kuva: Sami Huttu. 25 Laidunnus kasvillisuuden kannalta Metsälaidunten kasvilajistolle oikein toteutetusta laidunnuksesta on selkeää hyötyä. Hyötyinä voidaan nähdä mm. lajimäärän kasvu, monimuotoisuuden kasvu, peittävyyden pieneneminen, kasvava lahopuuston määrä ja maiseman avartuminen. Mahdollisina haittatekijöinä ovat rehevöityminen lisäruokinnan seurauksena ja maaperän liika kuluminen lähinnä eläinten makuu-, ruokintaja juomapaikkojen ympäristössä. Ympärivuotinen metsälaidunnus poikkeaa perinteisestä talviaikaisen lisäruokinnan ja kuormituksen myötä. Tähän on mahdollista vaikuttaa järjestämällä erillinen laidunalue talviaikaiseen käyttöön (ks. kappale ruokinta). Metsälaitumen ominaispiirteitä ja monimuotoisuutta voidaan lisätä poistamalla tiheäpuustoisilla alueilla runsasta alikasvosta ja puita sopivista paikoista. Myös metsän ja pellon rajavyöhykkeellä voidaan tavoitella hakamaisia piirteitä puustoa harventamalla. Monimuotoisuuden lisäämiseksi avohakkuita ja maanmuokkausta on vältettävä. Suositeltavaa on lahopuuston ja vanhojen puiden säästäminen sekä vaihtelevasti eri puulajien ja puiden eri-ikäisyyden suosiminen. Rantoihin rajoittuvilla laitumilla aitauksien tulisi kesäaikaisen laidunkauden aikana ulottua veteen saakka. Eläinten päästessä syömään myös matalaan rantaveteen muodostuu rantaniittyjen ja ulompien kaislikoiden, ruovikoiden ja kortteikoiden väliin avovesivyöhyke, joka on erityisesti kahlaajien ja varpuslintujen suosimaa ruokailualuetta. Lisäksi monet kahlaajat välttävät pesäpaikkana niittyjä, jotka ovat korkean ilmaversoiskasvillisuuden ympäröimiä. Myös vesirajaan ja matalaan rantaveteen sijoittuva matala kasvillisuus eli niin sanottu mutayrttikasvillisuus hyötyy avovesivyöhykkeen muodostumisesta. Poikkeustapauksissa veteen saakka ulottuvaa laidunnusta on syytä rajoittaa vesiensuojelusyistä esimerkiksi uimarantojen läheisyydessä. Laidunnus linnuston ja selkärangattomien eläinten kannalta Osalle linnustoa metsien laiduntamisesta on hyötyä lahopuun määrän lisääntymisen seurauksena, jolloin ravinnon ja pesäpaikkojen määrä kasvaa. Lahopuusto tuleekin säilyttää laidunnetuissa metsissä. Koska laidunnus vähentää yleensä pensaikkoa ja puualikasvosta, laidunnuksen loppumista on pidetty osasyynä metsien pensaskerroksessa pesivän ja sieltä ravintonsa hankkivan lajiston määrien lisääntymiseen Suomessa. Käänteisesti tämä tarkoittaisi sitä, että riittävän voimakas laiduntaminen vähentää kenttä- ja pensaskerrosta ja pensaikkolajien pesimä- ja ruokailupaikkoja vaikuttaen kyseisten lajien määriin negatiivisesti. Metsälaidunnuksen merkitystä erityisesti kanalinnuille on arvioitu muissa aiemmin tehdyissä tutkimuksissa. Toisaalta on todettu, että entisaikojen met26 sälaidunnus todennäköisesti loi kanalintupoikueille otollisia ruokailuympäristöjä. Toisaalta mustikan on todettu olevan tärkeä ravinto- ja suojakasvi kanalintupoikueille, ja mustikan pitkän aikavälin vähentymistä Suomessa on epäilty yhdeksi syyksi metson yleiseen vähenemiseen. Mustikan on havaittu vähenevän metsien laiduntamisen seurauksena. Metsäkanalintujen poikasten suosimat ravintokasvit ovat sellaisia lajeja, jotka esiintyvät avoimemmilla ja laikuttaisilla paikoilla: aho-, kaski- ja laidunmailla. Tästä voisi päätellä juuri sopivan laidunnuspaineen olevan edullisen kanalinnuille: riittävän voimakas, jotta aukkopaikkojen kasvillisuus lisääntyy, muttei liian voimakas, jotta mustikka kenttäkerroksen tärkeänä kasvina ei taantuisi liiallisesti. Metsänlaitojen puuston harventaminen ja avoimien niittylaikkujen määrän lisääminen laidunten sisällä ovat suositeltavia toimenpiteitä hakamaille ominaisten kasvilajien lisäämiseksi. Selkärangattomien eläinten yhteisön monimuotoisuus kasvaa laidunnuksen seurauksena. Selkärangattomien eläinten kannalta on suositeltavaa pyrkiä jäljittelemään perinteisen metsien laiduntamisen käytäntöjä. Yhteenveto Suomen ilmasto-olosuhteet eivät ole esteenä lihanautojen ympärivuotiselle ulkokasvatukselle (Kuva 12). Kylmissä olosuhteissa eläinten energiantarve lisääntyy, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti rehuhyötysuhteeseen. Nautojen ympärivuotisen ulkokasvatuksen yhteydessä puhutaan usein kylmäkasvatuksesta. On kuitenkin huomattava, että hyvin suuri osa vuodesta on naudoille ns. optimaalista lämpötila-aluetta. Ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa erityistä huomiota on kiinnitettävä säänsuojaan, makuupaikkojen kuivitukseen, riittävään syömäkelpoisen rehun saantiin ja sulaan juomaveteen. Kasvatusmuoto edellyttää huolellisesti suunniteltuja rakenne- ja laiteratkaisuja. Puutteellisten tai heikosti suunniteltujen ratkaisujen mukana syntyvät tuotantotekniset haitat joudutaan maksamaan takaisin kohtuuttomasti lisääntyvien työkustannusten ja heikentyneen rehuhyötysuhteen kautta. Ympärivuotisessa ulkokasvatuksessa tulee aina varautua myös ääriolosuhteisiin, jolloin ilman lämpötila laskee pitkäksi aikaa 30–40 pakkasasteeseen. Tämä on otettava huomioon säänsuojan, koneiden toiminnan, rehu- ja vesihuollon järjestämisen sekä karjanhoitajan pukeutumisen suhteen. Laidunnuksella on mahdollisuus aikaansaada positiivisia ympäristövaikutuksia. Nautojen laiduntamisella voidaan torjua maaseudun perinnemaisemien pusikoitumista, ja oikein toteutettuna laiduntamisella voidaan edistää eläin-, sieni- ja kasvilajistoltaan rikkaiden perinnebiotooppien syntymistä ja ylläpi27 toa. Luonnollisesti karjan ulkokasvatuksessa tulee myös huolehtia siitä, etteivät kaivovesi, pohjavesi tai pintavedet saastu eläinten lannan ravinteista tai ulosteperäisistä mikrobeista. Kuva 12. Lumi ja pakkanen eivät muodostu naudoille ongelmaksi, jos sääolosuhteiden asettamiin haasteisiin vastataan asianmukaisin ja huolellisesti suunnitelluin rakennus- ja laiteratkaisuin. Lisäksi kylmät olosuhteet edellyttävät erityistä huolellisuutta eläinten tarkkailussa. Kuva: Leena Tuomisto. Lähteet ja lisätietoa Andersson, M. 1984. Drinking water supply to housed dairy cows. Influence on performance and behaviour of flow rate, water temperature, number of bowls, restriction in availability and social rank. Uppsala: Swedish University of Agricultural Sciencies, Department of Animal Nutrition and Management. Report 130: 54–57. Christopherson, R.J. 1976. Effects of prolonged cold and the outdoor winter environment on apparent digestibility in sheep and cattle. Canadian Journal of Animal Science 56: 201–212. Christopherson, R.J, Kennedy, A.D., Feddes, J.R. & Young, B.A. 1993. Overcoming climatic constrant. Teoksessa: Martin, J. (toim.). Animal Production in Canada. Edmonton, Alberta: University of Alberta, Faculty of Extension. s. 176–177. Halmeenpää, R., Itämies, J. & Välimäki, P. 2006. Metsälaidunnuksen vaikutukset maakiitäjäisten (Coleoptera: Carabidae) ja juoksuhämähäkkien (Araneae: Lycosidae) yhteisörakenteeseen Taivalkoskella. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuu- 28 den välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 346–375. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Helle,P., Belkin, V., Bljudnik, L., Danilov, P.I. & Jakimov, A. 2003. Metsäkanalintukannat Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Suomen Riista 49: 32– 43. Hissa, R., Saarela, S. & Nieminen, M. 1981. Development of temperature regulation in newborn reindeer. Rangifer 1: 29–38. Huuskonen, A. 2003. Lihanautojen kasvatus kylmissä tuotantoympäristöissä. MTT:n selvityksiä 53, Ruukki: MTT. 29 s. + 6 liitettä. Huuskonen, A. 2006. LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. 418 s. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Huuskonen, A., Pessa, J., Hägg, M., Timonen, S. & Uusi-Kämppä, J. 2006. Ohjeita ja suosituksia metsälaidunnukseen sekä ympärivuotisen metsälaidunnuksen toteuttamiseen. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 407–413. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Huuskonen, A., Tuomisto, L., Kauppinen, R. & Mononen, J. 2006. Eläinten hyvinvointi ympärivuotisessa metsälaidunnuksessa. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 396–406. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Hägg, M. & Pessa, J. 2006. Ympärivuotisen ja perinteisen laidunnuksen vaikutukset Taivalkosken metsälaitumien kasvillisuuteen ja maisemaan. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 290– 324. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Hänninen L., Hepola, H., Rushen, J., De Passille, A.M., Pursiainen, P., Tuure, V.-M., Syrjälä-Qvist, L., Pyykkönen, M. & Saloniemi, H. 2003. Resting behaviour, growth and diarrhoea incidence rate of young dairy calves housed individually or in groups in warm or cold buildings. Acta Agriculturae Scandinavica Section A - Animal Science 53: 21–28. Irwin, R.W. 1992. Water Requirements of Livestock. Ministry of Agriculture and Food. Ontario. Päivitetty: ei tiedossa. Viitattu: 29.8.2006. Saatavilla internetistä: http://www.gov.on.ca 29 Jahkola, P. 1987. Lihakarjan hoito. Teoksessa: Numminen, J. (toim.). Lihakarjan kasvatus. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava. s. 77–114. Järvinen, O., Kuusela, K. & Väisänen, R.A. 1977. Metsien rakenteen muutoksen vaikutus pesimälinnustoomme viimeisten 30 vuoden aikana. Silva Fennica 11: 284–294. Kauppinen, R. 2000. Acclimatization of dairy calves to a cold and variable micro-climate. Doctoral dissertation. 22nd September 2000. Kuopio: Kuopio University Printing Office. 105 s. Kauppinen, R., Huuskonen, A., Mononen, J., Järvikylä, S., Tuomisto, L., JokiTokola, E., Sepponen, J. & Lindeberg, H. 2004. Thermoregulation behaviour of cold-housed dairy bulls. Teoksessa: Hänninen, L. & Valros, A (toim.).Proceedings of the 38th international congress of the ISAE. Helsinki: ISAE. s. 229. Kauppinen, R., Huuskonen, A., Tuomisto, L., Järvikylä, S., Joki-Tokola, E., Lindeberg, H., Sepponen, J. & Mononen, J. 2002. Lihanautojen hyvinvointi eri kasvatusympäristöissä - tuloksia kasvatuskokeesta kylmäpihatossa, ulkotarhassa ja lämpimässä parsinavetassa. Teoksessa: Maataloustieteen Päivät 2002: Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 977. Helsinki: Maaseutukeskusten liitto. s. 11–14. Korpilo, B. 2002. Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö. 23 s. Lampinen, K., Harmoinen, T. & Teräväinen, H. (toim.) 2003. Kokoviljasäilörehun tuotanto ja käyttö. ProAgria Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja nro 993: Tieto tuottamaan 102: 60 s. Lehtiniemi, T., Perälä, M. & Huuskonen, A. 2001. Metsätarhauksella lisää liikevaihtoa. KM VET 7(4): 12–14. Lehtiniemi, T., Perälä, M. & Huuskonen, A. 2002. Naudat kasvavat ulkona ympäri vuoden. Koetoiminta ja käytäntö 2(10.6.2002): 13. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/koetoiminta/pdf/mtt-kjak-v59n2s13a.pdf LeRoy-Hahn, G.L. 1981. Housing and management to reduce climatic impacts on livestock. Journal of Animal Science 48: 103–112. Linden, H. 2002. Metson elinympäristöt kolmella eri mittakaavalla. Suomen Riista 48: 34–45. Manninen, M. 2000. Kolmiseinäinen katos vai eristämätön pihatto nuorille emoille? Nauta 4: 55–57. Manninen, M., Järvenranta, K. & Virkajärvi, P. 2002. Erityyppisten kylmien tuotantotilojen soveltuvuus nuorille hf-emoille. Teoksessa: Maataloustie- 30 teen Päivät 2002: Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 977. Helsinki: Maaseutukeskusten liitto. s. 40–43. Manninen, M., Saarijärvi, K., Huhta, H., Jauhiainen, L. & Aspila, P. 2004. Effects of winter feeding strategies with alternative feeds on the performance of mature suckler cows and their progeny. Agricultural and Food Science 13: 348–362. MMMA 7.6.1996/396. Eläinsuojeluasetus. Annettu Helsingissä 7.6.1996. Suomen säädöskokoelma 396/1996: 1019–1028. MMMA 3.6.2002/6/EEO/2002. Maa- ja metsätalousministeriön asetus nautojen pidolle asetettavista eläinsuojeluvaatimuksista annetun Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen muuttaminen. Annettu Helsingissä 3.6.2002. Päivitetty: 6/2002. Viitattu: 3.1.2006. Saatavissa internetistä: http://www.mmm.fi/el/laki/F/f20m1fi.pdf MMMp 23.5.1997/14/EEO/1997. Maa- ja metsätalousministeriön päätös F20 nautojen pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset. Annettu Helsingissä 23.5.1997. Viitattu: 3.1.2006. Saatavissa internetistä: http://www.mmm.fi/el/laki/F/f20.html Mount, L.E. 1960. The influence of huddling and body size on the metabolic rate of the young pig. Journal of Agricultural Science 55: 101. Oksanen, A. & Syrjälä, P. 2003. Loiset ensimmäistä kesää laiduntavan nuorkarjan riesa. Nauta 3/2003: 17–19. Patkin, J.K. & Masoro, E.J. 1961. Effects of cold acclimation on lipid metabolism in adipose tissue. American Journal of Physiology 200: 847–850. Pentinsaari, M. 2006. Taivalkosken metsälaidunten lantakuoriaiset. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 376-386. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Perinnemaisemien hoitotyöryhmä 2000. Perinnebiotooppien hoito Suomessa. Perinnemaisemien hoitotyöryhmän mietintö. Suomen ympäristö 443. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto. Helsinki: Edita. 162 s. Pykälä, J. 2001. Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suomen ympäristö 495. Vammala: Suomen ympäristökeskus. 205 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, J. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Helsinki: Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. 432 s. 31 Rassi, P., Kaipiainen, H., Mannerkoski, I. & Ståhls, G. 1992. Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1991:30. Helsinki: Ympäristöministeriö. 328 s. Siivonen, L. 1952. On the reflection of short-term fluctuations in numbers in the reproduction of tetraonids. Papers on Game Research 9: 1–43. Soveri, T., Manninen, M. & Sankari, S. 2000. Täysikasvuisten emolehmien sopeutuminen kylmiin tuotanto-olosuhteisiin. Teoksessa: Maataloustieteen päivät 2000: Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 952. Helsinki: Maaseutukeskusten liitto. s. 165–168. Soveri, T., Manninen, M., Sankari, S., Haapakoski, M. & Suvitie, M. 2002. Hereford-hiehojen fysiologinen sopeutuminen erityyppisiin tuotantotiloihin. Teoksessa: Maataloustieteen Päivät 2002: Kotieläintiede. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 977. Helsinki: Maaseutukeskusten liitto. s. 168–171. Tennessen, T., Price, M. A. & Berg, R. T. 1985. The social interactions of young bulls and steers after re-grouping. Applied Animal Behaviour Science 14: 37–47. Thompson, G.E. 1977. Physiological effects of cold exposure. Teoksessa: Robertshaw, D. (toim.). Environmental Physiology II. Baltimore: University Park Press. s. 31–69. Tiilikainen, M. 2000. Väiveet luultua yleisempiä ulkoloisia lihanaudoissa. Maatilan Pellervo 7/2000: 60–61. Timonen, S., Pessa, J., Holmström, H. & Sjöholm, J. 2006. Ympärivuotisen ja perinteisen laidunnuksen vaikutukset Taivalkosken metsälaitumien linnustoon. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 325–345. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf Tuomisto, L. 2005. Hereford-sonnien ajankäytön vertailu parsinavetassa, kylmäpihatossa ja metsätarhassa. Pro gradu –tutkielma. Kuopion yliopisto, Soveltavan biotekniikan instituutti, Soveltava eläintiede. 52 s. Uusi-Kämppä, J. 2002. Nitrogen and phosphorus losses from a feedlot for suckler cows. Agricultural and Food Science in Finland 11: 355–369. Uusi-Kämppä, J., Huttu, S. & Huuskonen, A. 2006. Ympärivuotisen metsälaidunnuksen aiheuttama typpi- ja fosforikuormitus Taivalkoskella. Teoksessa: Huuskonen, A. (toim.). LUMOLAIDUN: Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä - tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Jokioinen: MTT. s. 387– 395. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met79.pdf. 32 Uusi-Kämppä, J., Puumala, M., Nykänen, A., Huuskonen, A., HeinonenTanski, H. & Yli-Halla, M. 2003. Ulko- ja jaloittelutarhojen rakentaminen ja tarhoista aiheutuva ympäristökuormitus. Teoksessa: Uusi-Kämppä, J. ym. (toim.). Lypsykarjataloudesta tulevan ympäristökuormituksen vähentäminen. Maa- ja elintarviketalous 25. Jokioinen: MTT. s. 48–93. Saatavissa internetistä: http://www.mtt.fi/met/pdf/met25.pdf Vainio, M. & Kekäläinen, H. (toim.) 1997. Pohjois-Pohjanmaan perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 44. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. 245 s. Vainio, M., Kekäläinen, H., Alanen, A. & Pykälä, J. 2001. Suomen perinnebiotoopit. Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. 163 s. Virta, P. 2002. Lehmä juo jopa 20 litraa minuutissa. Terve eläin -liite. s. 6–7. Maatilan Pellervo 5M/2002. Virta, P. 2003. Nautojen ja sikojen vedentarve ja juomalaitteistojen kunto. Syventävien opintojen tutkielma. Helsingin yliopisto, eläinlääketieteellinen tiedekunta, kliinisen eläinlääketieteen laitos. 40 s. + liitteet 4 s. VNa 12.12.2001/1220. Valtioneuvoston asetus luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 12.12.2001. Saatavissa internetistä: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2001/20011220. VpL 4.4.1996/247. Eläinsuojelulaki. Annettu Helsingissä 4.4.1996. Suomen Säädöskokoelma 247/1996: 721-733. Päivitetty 21.4.2004. Viitattu: 3.1.2006. Saatavissa internetistä: http://www.mmm.fi/el/laki/f/default.html Väisänen R.A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998. Muuttuva pesimälinnusto. Helsinki: Otava. 567 s. Webster, A. J. F. 1974. Heat loss from cattle with particular emphasis on the effects of cold. Teoksessa: Monteith, J. L. & Mount, L. E. (toim.). Heat loss from animals and man. s. 205–231. Ympäristöministeriö 1998. Ohje kotieläintalouden ympäristönsuojelusta 30.9.1998. Helsinki: Ympäristöministeriö. 27 s. Saatavissa internetistä: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=22354&lan=FI Young, B.A. 1981. Cold stress as it affects animal production. Journal of Animal Science 52: 154–163. Young, B.A. 1983. Ruminant cold stress: Effect on production. Journal of Animal Science 57: 1601–1607. 33 Maa- ja elintarviketalous –sarjan kotieläintuotantoteemassa ilmestyneitä julkaisuja 2006 86 Opas lihanautojen ympärivuotiseen ulkokasvatukseen. Huuskonen, A. ym. 34 s. Hinta 15 euroa. 79 LUMOLAIDUN Maisemalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä – tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Huuskonen, A. (toim.). 418 s. Hinta 25 euroa. 2004 58 Quantitative trait loci for egg quality and production in laying hens . Tuiskula-Haavisto, M. 60 s. + 5 liitettä. Hinta 25 euroa. 54 Ympäristötekijöiden vaikutukset lihanautojen kasvuun ja hyvinvointiin. Huuskonen, A (toim.) 106 s. Hinta 25 euroa. 55 Genetics of Sow Efficiency in the Finnish Landrace and Large White Populations. Serenius, T. 92 s. + 5 liitettä. Hinta 20 euroa. 2002 8 Lehmäkulttuuri ja sen tulevaisuus. Professori Kalle Maijalan 75vuotisjuhlaseminaari, Helsinki, 27.5.2002. Maijala, K. (toim.) 71 s. Hinta 20 euroa. Julkaisuviitteet löytyvät sarjojen internetsivuilta www.mtt.fi/julkaisut/sarjathaku.html. 34 86 Maa- ja elintarviketalous 86 Opas lihanautojen ympärivuotiseen ulkokasvatukseen