Suloinen maanantai

Miten suloista herätä uuteen viikkoon täydessä auringonpaisteessa eikä ole kiire mihinkään. Suihkuhuoneen ikkunasta näkyy vielä mongolianvaahterassa olevan lehdet jäljellä.

Nostan kuivurista puhtaalle tuoksuvat sohvan päällyspeitot.

Terijoensalavat ovat karistellet jo lehtensä.

Purppuraheisiangervon punaiset lehdet välkkyvät auringon paisteessa.

Verenpisarat kannan sisätiloihin.

Leikkelen kannoista ja daalioista kasvustot kompostoriin ja juurakot nostan porstuaan kuivumaan. Yleensä olen näiden kanssa odotellut ensimmäisiä pakkasia, mutta muistelen viime syksyä, jolloin ensilumi yllätti jo lokakuussa. Päätän etten ota nyt mitään riskejä, kun en tiedä, koska seuraavaksi ehdin tämän homman tekemään.

Hurmesilkkiheinät nostelen ruukkuineen sisälle. Tämä kun on minulle uutuuskasvi, enkä vielä tunne sen tapoja. Haluan nauttia siitä vielä ensi kesänäkin.

Sorvarinpensaat, jotka ihastuttivat varhaiskeväänä ruukuisssa keltaisten orokkien kannsa, kaivan kukkapenkkiin talveksi. Toivon, että selviävät seuraavaan kevääseen. Näin niitä hotellimme edustalla Kappadokiassa. Jotkut ryhmästämme nipsasivat niistä pari oksaa juurrutukseen.

Vene on jo nostettu ja käännetty nurmikolle odottamaan talven tuloa. Vielä voisi vähän haravoida ja ajaa ruohonleikkurilla viimeisiä lehtiä silpuksi nurmen lannoitteeksi. Vaikka sataisi ensilumi tänään mitään suuria menetyksiä ei tulisi.

 Vielä jään pohtimaan noita hortenssioita. Terassihortensian sain nuorimmaiseltani äitienpäivälahjaksi. Kaivanko sen maahan vai nostanko sisään? Jalohortensiani on kukkinut myös ruukussa tänä kesänä. Se oli sisätiloissa viime talven. Ainakin ne pikkupakkasta kestävät. Jätän tämän päätöksenteon tulevaisuuteen. Porstuani alkaa täyttymään.

Silkkitietä pitkin Kappadokiaan

Ystäväni juhli pyöreitä syntymäpäiviä Alanyassa ja kutsui meitä muita mukaansa. Tutustuimme Alanyan ympäristöön päiväretkellä.

Myyntikojuja oli nähtävyyspaikoilla runsaasti. Tässä valmistuu uutta huivia perinteisin menetelmin myynnin lomassa.

Kiertoajeluun sisältyi makoisa lounas, joka leivotiin ja paistettiin silmiemme alla pienten lasten hääräillessä ympärillä.

Kappadokian matkalle starttasimme varhain aamulla. Olihan matkaa yli 600 km. Ylitimme Taurus-vuoriston vielä unenpöpperöisinä. Kuvassa näkyy taikaviittaan puketunut bloginpitäjä. Kuva on otettu Kervan Sarayn, siis karavaanien kohtauspaikan,  edestä. Niitä löytyikin aina 30 kilometrin välein. Se on kameleiden päivävauhti.

Pysähdyimme matkalla Konyan kaupunkiin. Se on Turkin vanha pääkaupunki ja sijaitsee suurella ja viljavalla tasankoalueella. Tutustuimme Mevlana-museoon. Mevlana oli 1200-luvulla elänyt suuri filosofi ja runoilija. Länsimaat tunnistavat hänet Rumi- nimestä. Hänen sarkofaginsa sijaitsee museossa.

Mevlana kehitti dervissitanssin, joka kuvaa henkistä matkaa, jossa valkokaapuiset miehet pyörivät tanssien ympäri. Olimme seuraamassa tätä uskonnollista seremoniaa.

 

Loistava oppaamme Erhan esittelee maanalaisia luolia. Kristityt pakenivat aikoinaan maanalaisiin asumuksiin ja luoliin vihollisiaan. Siellä asuivat eläimet ja ihmiset. Vesi- ja viemärijärjestelmä toimi näissä paikoissa. Luolissa saatettiin piiloitella kuukausia. Luolastoihin mahtuu jopa 2000 ihmisä ja ne ketjuuntuvat kyliksi maanalaisten käytävien välityksellä.

 Kappadokian maisema on todella erikoisen näköistä. Se on muodostunut miljoonia vuosia sitten tulivuorenpurkausten jälkeen. Vesi, jää ja tuulet ovat muovanneet maan pintaa ja kuljettaneet huokoiset maalajit tiehensä muodostaen mielikuvitusta kiehtovia kivimuodostelmia.

Tämä kivimuodostelma näyttää aivan kamelilta.

Kivimuodostelmissa on asuttu ja joissakin asutaan edelleen. Nykyisin niihin rakennetaan myös hotelleja ja ravintoloita.

 

Näissä maisemissa on tehty useita elokuvia, muun muassa Tähtien sota ja Kadonneen aarteen metsästäjät ja monia monia muita. Nytkin näytti joku filmiryhmä olevan kuvaamassa. Kuvassa bloginpitäjä poseeraamassa noilla filmaattisilla paikoilla.

Ulkokukkia sisälle

Siistin ulkoruukkujen sisällön kompostoriin. Asetelmissa on vielä muutamia eläviä kukkia ja siemenkotia. Saksin  elävät kukat koriin ja kannan sisälle. Niistä on mukava tehdä kimppuja.

Taikaviitta HEHKU

No niin, nyt se sitten tuli postissa. Se taikaviitta, jonka tilasin Lapista. Lähetin langat Lappiin ja Johanna kutoi minulle taikaviitan. Järjettömän ihana!

Keneltäkään ei jää huomaamatta, että taikaviitassa todellakin hehkuu Vironperän ruska. Voin siis asennoitua täysin turvallisin mielin marraskuuhun, aikaan, jolloin puut ovat karistelleet värikkään lehtimassansa ja sojottavat paljain rungoin kylmenevässä pihassa. Minä nimittäin puen ruskan HEHKUN päälleni ja heti tulee lämmin.

Neuleen helmassa ja hupun reunassa keinahtelee hauskat karvapallukat.

Jos tässä valtakunnassa on joku yhtä tumppusormi-kutoja kuten minä ja haluaa itselleen hullunhauskan taikaviitan tai vähän arvokkaamman neuleen, voi kääntyä Johannan puoleen. Itse saatte asioida suoraan hänen kanssaan sähköpostin välityksellä osoitteessa: [email protected].
Kiitos Johannalle! Olen todella onnen tyttö! Kuvat eivät tee oikeutta tälle mahtavalle taikaviitalle. Luonnossa se on paljon upeampi.

Syksyn viimeinen ryhmä Vironperällä

Tänään oli museolla tämän vuoden viimeinen vierailu. Linja-autosta purkautui ulos retkeläisiä. Helsinkiläisen Kustaankartanon palvelukeskuksen seniorit olivat lähteneet retkelle Lohjalle. Tytyrin kaivoksessa oltiin jo käyty ja sitten vielä Vironperälle.

Olin jännittänyt ilmoja. Sateella ei ole mukava istuskella puutarhassa. Ja tänä syksynä on sateita piisannut. Aamu avautui kuitenkin kauniiseen auringonpaisteeseen. Tuntui, että oli lämpöisempää vielä nyt kuin monena tuulisena ja kylmänä toukokuun päivänä.

 

Tässä Vironperän opas Eira Mikkola kertoo ryhmälle ruokasalin esineistöstä. Kun ryhmä on suuri, me jaamme ryhmän niin, että Eira opastaa osaa ryhmästä ja minä toista osaa. Silloin jokainen kuulee ja näkee paremmin.

Kuvassa näkyy ruokasalin ikkunan sininen lasikokoelma.

 

Kyllikin juhlapuvuissa ja koruissa riiittää ihmettelemistä uima-allashuoneessa.

 Virallisen kierroksen jälkeen Eira vastailee vielä kiinnostuneiden kyselyihin.

Vielä on jotakin jäljellä syksyn upeasta ruskasta. Ryhmä oli hyväntuulinen ja vastaanottavainen. Jäi mukava muisto itsellekin tämän vuoden vierailuista.

Onni on siivottu kasvihuone

Vihdoinkin kasvihuone on siivotttuna ennen kevättä! Viime syksynä lumi yllätti lokakuussa ja kevättyöt sai aloittaa siivouksella. Keväällä kun muutoinkin tuota puutarhahommaa piisaa.

Kyllä nyt kelpaa fiilistellä! Ja polttaa kynttilöitä!

Sunnuntain puhdetöitä

Suurin osa lehdistä on nyt varissut maahan. Niin ja lentänyt terasseille. Päätin hankkia nyt jokaiselle terassille harjan. On vaivatonta putsata lehdet pois sitä mukaa, kun ne putoavat. Ei tarvitse aina juosta tontin toiseen päähän harjaa hakemaan, kun haluaa siivota märät ja liukkaat lehdet pois. Se on liukastumisen ennaltaehkäisyä. Puoli naamaani on edelleen sinisen musta perjantaipäiväisestä ilmalennostani. Onneksi ei tullut sen vakavampia jälkiseuraamuksia.

Mies ajoi nurmikon tänään ja lehdet silppuuntuivat siinä samalla. Jätimme ne nurmikolle. Eipä tarvitse erikseen lannoittaa nurmikkoa.
Itse piilottelin Korpikankaan153 kukkasipulia eri kukkapenkkeihin. Eniten oli tulppaaneja, kolmenlaista narsissia, Libanonin laukkoja, suvikelloja ja Assyyrian pikarililjoja. Aina löytyy penkeistä tilaa kukkasipuleille.

Värinokkonen, Coleus

Tänä kesänä on värinokkosta kasvanut ihan joka puolella Vironperän pihapiiriä. Se on fiinimmältä nimeltään isokirjopeippi. Puhutaan yleisesti värinokkosesta, koska se muistuttaa kovasti nokkosta. Se ei kuitenkaan pistä.

Kylvin lähes pussillisen Korpikankaan siemeniä helmikuun lopulla. Kasvia on riittänyt jokaiseen ruukkuun, amppeliin ja asetelmaan. Ystäville olen myös kasvia jakanut. Värinokkosta on todella helppo kylvää siemenestä. Olen niin ihastunut kasvin lehtien väriin. Ne ovat herkullisen vahvan värisiä. Jokainen kasvi osoittautui myös ihan oman väriseksi yksilöksi.

Kasviin kasvaa siniset tähkämäiset kukinnot. Olen antanut sen kukkia. Ohjekirjoissa on neuvottu, että kukinnot kannattaa leikata, jos haluaa vahvistaa lehtien väriä. Samoin on neuvottu, että kannattaa latvoa kasvia, niin se pensastuu. Itse tein sen havainnon, että sisätiloissa ikkunalaudoilla kasvaneet yksilöt kasvoivat vaan pituutta latvomisesta huolimatta. Ulkona kasvaneet pensastuivat vaikka en niitä leikellytkään. Ne ulkona kasvaneet, joita lannoitin, kasvoivat ja haaroivat valtaviksi pensastoiksi.

Tänä kesänä miellyin erityisesti kelta-, oranssi, -ruskeanpunaiseen yhdistelmään. Yhdistin monissa ruukuissa värinokkosen kanssa keltaista tai oranssia samettikukkaa.

Viime viikonloppuna meillä oli pari astetta pakkasta. Täytyy alkaa kantamaan näitä kaunokaisia nyt sisätiloihin. Niin ja ne monet muut ruukut, painavat pasuunakukatkin, joita terassit ovat pullollaan.

No niin, vielä varoituksen sana. Varokaa liukkaita syksyn lehtiä! Liukastuin juuri noihin vaahteranlehtiin rahdatessani painavaa enkelipasuunaa sisään ja mätkädin ulko-oven karmiin. Silmälasitkin lensivät, mutta eivät rikkoutuneet. Poskipäähäni on nyt kasvamassa valtava mustanpuhuva paukama. Toivottavasti selviän vain sillä tästä haverista!