Kreikan talo on edennyt toiseen kerrokseen.
Tässä näkymä suoraan edestä, yläkerran parveke odottaa vielä kaiteita.
Ulko-oven molemmin puolin on muuratut kukka-altaat (pahvia) sekä etupihan kiveys (kananmunapakkauksesta revittyjä paloja). Kiveyksen saumaus on pikasilotetta.
Rappuset kiertävät yläkerran makuuhuoneelle. Tasanteelta puuttuvat vielä kaiteet.
Pienin ikkuna taitaa olla suosikkini. Rakensin sen keittiön ikkunasta sahatusta osasta eli hyödynsin kahdeksanruutuisesta ikkunasta kaksi ruutua erikseen.
Seinän rappaus on pikasilotteella tehty, paikoin aika karkeaakin.
Ulko-ovesta vasemmalle olisi puutarhan paikka. Sen voisi tehdä erillisille alustalle ja säilyttää pölyltä suojassa...
Kurkistetaan sisään:
Vihreään seinään vasemmalle on tulossa takka. Olen hyödyntänyt vaneria vihreäksi maalatusta entisestä lipastosta. Yläkerran lattia oli pakko väliaikaisesti maalata, koska en kestänyt enempää vihreää...
Tein ovien yläpuolisen holvauksen taivuttamalla pahvisuikaleen kaarelle pystyrimojen väliin.
Yläkerran seinien rakenne koostuu rimoilla tuetusta vanerista, jonka kolot olen täyttänyt kapalevyllä ja ¨rapannut¨päälle. Ikkunalaudat ovat pätkiä rakettikepistä.
Alakerta näyttää nyt tältä tiskipöytä ja liesi paikoillaan. Tein huuvan rimoista ja kapalevystä.
Valmista kaakelimateriaalia oli juuri sopivasti jäljellä ja sain vielä ikkunalaudankin laatoitettua.
Alakerran lattian tein puupahvinpaloista (akvarellilehtiön taustasta), jotka käsittelin liimauksen jälkeen gessolla sekä useilla kerroksilla akryylimaalia. Maalin kuivuttua lakkasin pinnan kahteen kertaan satiinipintaisella lakalla. Saumausaineena oli jälleen pikasilote.
Hiontapöly ei ole mittakaavassa. Loppusiivous tehdään varmaan rakennuksen valmistuttua...
Tähän asti en ole ostanut taloa varten muuta kuin tuubin pikasilotetta. Yritän hyödyntää kaapista löytyvää materiaalia. Ovet ja ikkunat olen toki aikoinaan ostanut kuten kapalevynkin.
sunnuntai 23. heinäkuuta 2017
tiistai 11. heinäkuuta 2017
Vettä & kaasua / Running Water & Gas
Kreikkalaisen talon keittiöön tulee kaasuhella ja vanhanaikainen tiskipöytä. Tein hellan rungon puusta ja pahvista Léa Frisonin kirjan ohjeella.
Keittopolttimet tein soveltaen Pinterestistä löytynyttä ohjetta, missä ritilät on tehty vaatteen hakasista.
Kaasupullon kokosin kahdesta muovikorkista, helmestä, pätkästä rikkinäisten kuulokkeiden piuhaa sekä Tiger-kaupan pikaripelin pikarista.
Hellan kanssa meni useampi päivä ja se taitaa olla vieläkin hieman kesken. Lika ja patina puuttuvat!
En löytänyt hakas-pussiani viime ompelun jäljiltä ja jouduin vääntämään osat muovipäällysteisestä rautalangasta. Keittopolttimien keskiosa on haaraniitistä, jonka liimasin litteän helmen päälle. Pyörylät voisi leikata kartongistakin. Käytetyt materiaalit:
Lavuaari on yhdeltä sivultaan viistosta puurimasta koottu, akryylivärein ja puuvärein marmoroitu. Pinnassa on kerros lattiavahaa. Taso on mdf- ja puupaloista koottu. Pinnassa pikasiloite ja kalkkimaali sekä palat valmista kaakeliarkkia.
Hana oli pronssinvärinen. Maalasin sen uudella suosikillani Humbrol Enamel Gunmetal -sävyllä sekä hopeanvärisellä akryylillä päälle. Humbrol haisee pahalle ja kuivuu hitaasti, mutta tarttuu aivan kaikkeen. Ja sitä on runsaasti jäljellä lapsuudesta.
Nyt on hyvä jatkaa Kreikan talon seinien pystytystä.
Kiitos paljon ystävällisistä kommenteistanne edelliseen päivitykseen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)