Riihen ikkuna kuva

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Nyöripussukka

nyöripussukka tilkuista
 
tilkku pussukka
 
Purkkivärjättyä kangasta ja muita yhteensopivia värejä vapaasti yhdistellen.
 
konekirjontaa tilkkupinnalle

Kirjailuilla haluan "sekoittaa" raitoja. Tikatessa kuvioita takana on kangas, joka vielä osaltaan tukevoittaa pintakangasta.
 
tilkkupussukka
 

Pussiksi ompelu ja kaitaleet nauhakujia varten. Vuoriksi vaalean sininen puuvilla.

nyöripussukka

 
pussukka nyörikiinnityksellä
 
Nauhana on satiininauha, kulkee sujuvasti kujassa. Pussukan koko on 35 cm korkea x 28 cm leveä. Mukaan mahtuu virkkuutyö tai pikkuneuletyö. Tai mitä nyt kenelläkin olisi kuljetettavanaan.
 
pussukka nyörikiinnitys
 
 
Raidallisin terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vertigo

pikkulaukku
 
Punainen on päivän väri. Tuossa aiemmin ompelin noita blokkeja näillä väreillä ja meinasin tehdä jotain "suurempaa". Niin se vaan kumminkin kääntyi että se suurempi työ sai tällä(kin) kertaa odottaa. Pikkulaukuksihan tämä sai muotoutua. Jos ei muuten niin vaikka väkisin. Mies sanoi että kuviosta tulee mieleen Hitchcockin Vertigo. Miten tuohon nyt suhtautuisi, nauraa vai suuttua, vai ollako ylpeä että osasin sellaisen tehdä. Noh, laukku on kumminkin nyt tässä.

Tilkkukassi
 
Eestä ja takaa. Pikkusangat laitoin. Menee vaikka käskynkässä heiluen tai toilettilaukkuna. Mahtuu enemmänkin tavaraa pullistelemaan. Leveyttä on 35 cm ja korkeutta 22 cm. Pohjan mitta 8 cm.

Tilkuista laukku
 
Kokeilin myös tätä vetskarin ompelemista tuollain sisälle, vähän kun kassiin. Kuvassa vinksottaa vähän miten sattuu. Vetoketjun lipareet on omaa värjäämääni kangasta sillai rypistelemällä ja se lisää vielä tuota vinksahtanutta vaikutelmaa.

Kukkia ompelemalla
 
Sitten innostuin vielä kukkia pyöräyttelemään, ihan käsin ompelemalla. Se olikin ihan mukava työvaihe. Sisällä on pari taskua kummankin puolen. Saapi vähän erotella tavaroita mitä ikinä sinne sitten meneekin.

Tilkuista pussukka
 
Tällaiset harmaat on maisemat tänään. Punainen piristää, ainakin minua. Kankaat on tilkkukurssilla värjättyjä kierrätyspuuvilloja. Joten ei hyvä häviä vaikka tästä tuli taas yhdenlainen kokeilu.

Nalle
 
Omaa hauvelia minulla ei ole mutta laitan tyttäreni lemmikistä kuvan. Sain viime viikolla olla koira- kissa- ja talovahtina. Kissasta koetin saada kuvaa mutta se livahti oitis aitan alle. Koirimuksestakin oli vaikea saada minkäänlaista kunnon otosta kun se oli niin liikkuvaista sorttia. Hauskaa meillä oli frisbeetä heitellessä. Keväisessä metsässä aamutuimaan oli niin ihanaa lenkkeillä ja kuunnella lintujen sirkutusta.
 
 
Huhtikuisin terveisin
Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


tiistai 24. helmikuuta 2015

Omppupussukka

tilkkupussukka


Punaisen ja vihreän yhdistelmä on kiinnostava. Teki mieleni voimaväriäni punaista ja herätellä kevättunnelmaa, joten himppu keväistä vihreää. Hirsimökki on tuttua joten siitä vaan suikaleita ja ompelemaan. Ompelin ne samalla tukevalle puuvillalle. Vuorin ja päällisen väliin laitoin vielä jäykkää laukkutopinkia.
 

hirsimökki tekniikka tilkuista
 
Hassuttelin kaavan ja muodon kanssa, herkullinen omena mielessäni.

tilkuista pussukka
 
Siitä tulikin teknisesti konstikkaampi kuin olin kuvitellutkaan. Hirsimökki ei istunut parhaalla mahdollisella tavalla muotoon leikattuun. Jommassa kummassa asiassa olisi ollut tarpeeksi yhteen pussukkaan: hirsimökissä tai hassussa muodossa. Ja kaavankin tein tietty omasta päästäni.

ommeltu pussukka
 
Pussukaksi se kumminkin muotoutui, pidemmän pähkäilyn tuloksena. Sivukappaleella sain pulleutta ja tilaa. Tyttäreni jo sanoi että miksei sinulla itselläsi ole omaa tekemää meikkilaukkua. No nyt on.

toiletti pussukka

meikkipussi ommeltu
 
 Käytin vaalean vihreää vetskaria, löytyi sopivasti samaa sävyä kuin kangas tilkkupinnassa. Vuori on vaaleanpunainen ja taskunsuita korostin tilkkupinnassakin esiintyvällä punaisella. Tilkkupinnassa on yksin omaan omia värjäämiä kankaita.

tilkuista ommeltu meikkipussi
 
Väritys on ainakin mieleiseni. Ompelu ei ole teknisesti aivan priimaa. Eteneminen tökkäsi huomattuani tiettyjä probleemia vetskarin kiinnityksen ja laukun suun viimeistelyssä.  Päätin että kyllä tästä pussukka vielä tulee. Sisulla sain tehtyä valmiiksi. Tämä on ollut työn alla, en edes kehtaa mainita kuinka kauan. Aika hauskalta se kokeiluksi loppujen lopuksi näyttää. Mitat: leveys 37cm ja  22cm korkeus pohjan ollessa 7cm riittää minun jokapäiväisille meikkitarvikkeilleni. Nyt voinkin heittää oman vanhan muovisen meikkipussukkani pois tämän uuden uutukaisen tieltä.
 
 
Terkuin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


perjantai 26. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu pussukka

meikkipussi tilkuista
 
Minulla oli palanen kivaa puutarha-aiheista kangasta. Pala oli pieni mutta siitä huolimatta olin säästellyt sitä ja pähkäillyt mitä siitä tekisin. Kokeilujeni lopputuloksena oli pussukka.
 
 
Tämä oli lähtötilanne. Puutarha-aiheinen keskellä, yläreunaan reippaasti violettia ja alareunaan optimistisesti oranssia. Värit poimin puutarhakankaasta ja mitä sattui varastossani sinnepäin olemaan, punajuurten ja porkkanoiden väristä. Olin kirjonut viime talvena vihreitä köynnöksiä violetin rajakohdalle ja ruskehtavia pisaroita oranssille osalle. Siihen se sitten olikin tössännyt. Kankaan koko oli epämääräinen eikä siitä suoraan saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi.

meikkipussi ommeltu malli helppo
 
Kokeilukappaleeni oli sen kokoinen, että ei oikein kassiksi riitä ja pussukaksikin siinä ja siinä. Halkaisin kokeiluni kahtia ja jatkoin sivuille päin. Ompelin raidalliset kaitaleet sivuille jotta sain leveyttä lisää.

pussukka helppo ohje
 
Huomaatteko tässä mitään omituista? Taas minulla oli kiire nähdä miltä pussukka näyttäisi valmiina ja miten värivalintani toimisivat käytännössä. Olin tehnyt muutaman kassin perättäin, niin tietysti aloitin pussukankin kuten kassin. En millään raaskinut purkaa ja niin päätin tehdä pussukkani kuten kassin.

pussukka vuoritettu
 
Ja tässä seuraava munaus. Tikkasin vuorin kiinni toppaukseen. Hassusti toisen kappaleen vaakasuoraan ja toisen pystyyn. Ei voi olla totta, miksen huomannut tätä jo tehdessäni! En antanut tämänkään häiritä vaan jatkoin silti, halusin saada työni valmiiksi. Ottaisin tästä taas opikseni ja muistaisin virheeni seuraavalla kerralla.

kirjonta ompelukoneella
 
Tässä lähikuvaa koristeompeleistani.

syksyn satoa

tilkkutyöt
 
Sivukappaleisiin kirjoin myös vihreätä köynnöstä yhtenäisyyden vuoksi.

vetoketjupussukka
 
Kuten kassissa, minun piti tehdä kaitaleet vetoketjun kiinnitystä varten. Samoin reuna piti huolitella kaitaleella. Vetoketjun laitoin molemmista päistä yli jotta sitä on helpompi vetää kiinni ja auki. Sekään ei onnistunut ihan kivuttomasti. Vetoketjun alkupäähän ommeltavan lärpäkkeen laitto ei ollut mitenkään helppoa. Vetoketjun vedin haittasi kangaspalan kiinnitystä ja jos vetoketjun jätti auki ei homma onnistunut sen paremmin. Ensin se meni vinoon, sitten jotenkin muuten huonosti enkä kelpuuttanut sitä. Laitoin sen varmaan neljään kertaan ja sittenkään se ei näytä täydelliseltä.


vetoketju pussukka
 
Kaikista kommelluksista huolimatta pussukka on vihdoin valmis. Kokoa sille kertyi ihan riittävästi, korkeus 20cm, leveys 28cm, pohja n. 8cm. Minusta siitä tuli ihan nätti, ainakin omaan käyttöön se kelpaa. Ja aina pussiin kurkistaessani muistan töppäykseni.
 
 
suppilovahvero
 
Jotain hyvääkin sentään tähän sadonkorjuu aiheeseen liittyy. Kävimme toissapäivänä poimimassa ensimmäiset suppilovahverot. Enpä ollut hoksannut ottaa kameraa mukaan. Emmekä myöskään ajatelleet että sieni paikassa olisi lunta. Perille saavuttuamme meitä todella odotti yllätys. Sieniä kumminkin pilkisteli suloisesti lumenkin keskeltä. Tästä olisi saanut hienoja kuvia. Toivottavasti lumet vielä sulavat eikä nämä jääneet viimeisiksi.
 
Mukavaa viikonloppua kaikille ja parempaa sienestys onnea!
 
 
Terkuin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tilkkulaukku ja pussukka

tilkkulaukku
 
Valmis  tilkkulaukku, jonka tilkkupinta on tehty tyynynpäällisistä ja tilkkuhameesta jääneistä tähteistä. Lisäksi otin vaalean ruskean vanhan tyynyliinan, josta sain pohjan, sangat ja vetoketjun kiinnitys kaitaleet. 

tilkkupinta kaistaleista
 
Tämä on kankaiden sommittelua. Kukkakangastilkkuja oli eniten ja niitä sain useamman raidan. Tilkut olivat lattialla mieleisessäni ompelu järjestyksessä, josta ne sitten poimin yksitellen.. Hameesta jäi kapeita kiilanmuotoisia tilkkuja ja tyynynpäällisistä suorakaiteen muotoisia suikaleita.
 

tilkku mallit
 
Tilkut yhteen ommeltuina.

helppo tilkkutyö tekniikka
 
Saatu tilkkupinta suikaleiksi. Saksilla totta kai, koska en vielä omista leikkaavaa rullaa.

tilkkutyö suikaleista ohje helppo
 
Suikaleet sekaisin ja uudelleen yhteen. Helppoa kuin mikä ja syntyi kuitenkin ihan hauskaa tilkkupintaa näin vasta-alkajalta.

 
Vuoriksi löytyi pikkuruudullinen vaalean ruskea kangaspala joka oli jäänyt tähteiksi mökille ommelluista salusiineista. Taskuksi oli sopiva pala violeteista tilkuista. Reunaan kirjoin vahvikkeeksi koristeommelta. Reuna on kolmin kerroin jotta se on tarpeeksi tukeva.. Vähän piti toteuttaa intohimoani ja kirjoa vaikka muuten jätin tilkkupinnan melkein tikkaamatta. Tasku on avoin ja siinä on sopiva tila puhelimelle ja vähän isompi tila muille tarpeellisille tavaroille kuten vaikka huulipunalle ja puuterille.


pussukka tilkuista
 
Tilkkupinta on mielestäni hyvä näin. Tikkasin suoraompeleella vain suikaleiden saumat. Laukun jäykistin tukevalla ja  mielestäni äklöllä kankaalla (jolle en ollut keksinyt muuta käyttöä). Se kiinnittyi näillä tikkauksilla ja sivusauman ompeleilla.

pussukan vetoketju ohje
 
Laukun suulle ompelin vetoketjun. Halusin vetoketjun sopivan sävysävyyn ja valitsin tyynyliinan väriin sopivan vaalean ruskean. Loppupään koristelin kukkakangas tilkulla. Vetoketjun ompeluun katsoin mallia Tilkunviilaajan sivuilta. Siellä on myös hyvät ohjeet, joita sovelsin omassa laukussani.

laukku ommeltu tilkuista
 
Tässä laukku päältäpäin katsottuna. Reunan huolittelin vaalean ruskealla kangas suikaleella. Se on leikattu lankasuoraan. Sangoiksi leikkasin 70 cm pitkät ja 12 cm leveät suikaleet. Niistä tuli juuri minulle sopivan pituiset laukkua olalla pidettäväksi. Kangas on nelinkerroin ja välissä on keskipaksua vanua antamaan vähän pulleutta ja tukevuutta.

 
Pohjassa ompelin tikkaukseksi muurahaisen polkuja, joka on koneeni ohjelmassa. Tikkauslangan valitseminen tuotti päänvaivaa. Ensin tikkasin laukun väriin sopivalla värillä mutta se ei tullut mielestäni tarpeeksi esille. Vaihdoin langan luonnon valkoiseksi ja pidensin tikin pituutta. Sitten tikkaus tuli paremmin esille ja sain sen melkein mieleisekseni, edes vähän erottuu ja kolmiulotteisuus tuli paremmin esille. Ompelin tikkaustaustalle paksuhkoa trikoota, jotta sain pohjasta mahdollisimman tukevan.

pitsivetoketju

Tilkkuja jäi vielä ihan vähäsen ja ne riittivät juuri ja juuri tähän pieneen pussukkaan. Pohjaan ja pariin raitaankin jouduin tekemään sauman kuten kuvasta paljastuu.
 

meikkipussi
 
Pussukasta tein tosi romanttisen ja kirjoin köynnöstä melkein kaikkien saumojen kohdalle.

meikkipussi ommeltu
 
Vetoketjuksi laitoin pitsireunaisen luonnonvalkoisen vetoketjun, jossa oli vielä pikku pampulat somisteena ihan valmiiksi. Tätä päällepäin ommeltavaa vetoketjua pähkäilin tovin miten se kannattaa kiinnittää. Ompelin ensin tilkkupinnan ja vuorin oikeat puolet yhteen ja silitin hyvin. Sitten tikkasin päällepäin vetoketjun. Tein vetoketjulle pienet jatkokappaleet mutta ommeltuani kappaleet pussukaksi jatkokappaleet hävisivät näkyvistä. Tilkkupinta oli hieman liian pieni suhteessa vetoketjun pituuteen. Nämä jatkokappaleet kuitenkin helpottivat sivusaumojen ompelua. Ei tarvinnut ommella vetoketjun yli ja jännittää että neula osuu juuri metalliosaan ja neula katkeaa. Ehkä vetoketjun päistä tuli tällä konstilla kaiken kaikkiaan kuitenkin siistimmät ja sivusaumat kääntyivät paremmin.
 

Jäykisteeksi tikkasin vuoreen samaa kangasta kuin laukkuunkin. 

tilkkutyö
 
Laukku ja pussukka yhteiskuvassa. Laukun kooksi valmiina tuli 38 cm leveä, korkeudeksi 27 cm ja pohja on noin 12 cm. Pussukka on 20 cm leveä ja 14 cm korkea.

tilkkukassi
 
Olen valmis kansalaisopiston tilkkutyökurssille tämän laukun ja pussukan kanssa. Odotan jo innoissani kurssin alkua ja mitä sieltä opinkaan. Jospa vaikka ihan oikeita tilkkutöitä tekemään, se jää nähtäväksi. Ohjelmassa on myös kankaiden värjäystä joka minua myös kiinnostaa. Tämä on ihka ensimmäinen vetoketjullinen laukkuni ja onnistuin mielestäni kohtalaisen hyvin. Aikaa meni tosin aika paljon ja työstin laukkua monena päivänä. Seuraava laukku sujuukin sitten nopeammin, tai ainakin näin voisi olettaa.
 
Luvatuista sateista huolimatta hyvää alkavaa viikkoa!
 
Terveisin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Pioni -pussukka tilkuista

nyörikiinnitys pussukka kaitaleista
 
Tähän pussukkaan värit valikoituivat nimensä mukaisesti pionin kukasta: hentoa vaaleanpunaista, valkoista, vaaleanvihreää ja tummempaa vihreää. Materiaalit ovat kierrätystilkkuja, tummanvihreä omaa kylmäreaktiiviväreillä värjäämääni lakanakangasta. Näitäkin tuntuu riittävän vaikka värjäsin lakanoita ja tilkkuja jo kauan aikaa sitten.

pussukka tilkuista pioni nyörikiinnitys
 
Pussukkaa varten ompelin kapeista suikaleista suorakaiteen muotoisen palan. Tästä muotoilin nyörillä suljettavan pussin. Kirjailin tilkkujen saumakohtiin köynnöksiä vihreällä ja vaaleanpunaisella. Olen ihan hurahtanut noihin köynnöksiin ja ompelen niitä joka paikkaan.

koristeompelu pussukka nyörikiinnitys
 
 
Pussukan yläreunaan kirjailin vihreällä ikään kuin pisaroita. Vuoriksi valikoitui valkoinen lakanakangas.
 
Aurinkoinen sää jatkuu, mukavia kesäpäiviä!
 
T: Poutapilvi