Terveisiä Pietarista! Pääsimme tuttavaperheen auto kyydissä Lappeenrannasta. Matka sujuikin tullimuodollisuudet mukaan lukien oikein sutjakasti. Olin ottanut etukäteen selvää paikallisista kangaskaupoista ja niiden osoitteista. Kolme kauppaa löytyikin aika helposti keskustan tuntumasta. Tällaisia kankaita ostin itselleni tuliaisiksi ja ihan paikallisella kielellä pärjäsin. Minkäänlaista suunnitelmaa minulla ei ole kankaiden käytöstä mutta kuten mummoni tapasi sanoa että: aika tavaran nauttii. Eiköhän niistä jotakin valmistu sitten joskus.
Ostin myös huvikseni yhden tilkkutyölehden. Osaan vähän kieltä mutta tämän lukeminen vaatii jo enemmän tietämystä. Sekin tietysti auttaa kun osaa lukea kirjaimet, tässäkin otsakkeena on Kvilting. Lehdessä mainostetaan myös Moskovan tilkkuilumessuja. Se olisi varmasti aikamoinen kokemus.
Kauniita töitä on lehden sivuilla, kuten nämä tähtöset.
Vaikkei kaikkea osaisikaan lukea niin kuvat ovat kyllä sen verran selvät, että näinkin vähän tilkkutöihin perehtyneenä, osaa tulkita tekotapaa.
Tuliaisiksi löytyi myös muutama pullo kaukaasialaisia ja georgialaisia viinejä. Maku on poikkeuksellinen meillä normaalisti saatavilla oleviin viineihin, paljon aromikkaampi. Auttaako tilkkutyöohjeiden tulkinnassa, sitä en ole vielä kokeillut!?
Pietari on hieno kaupunki jo historiansa ja kulttuurinsa vuoksi. Kävimme myös muutamassa kirkossa ihastelemassa taidokkaita koristeluita niin sisällä...
...kuin ulkonakin.
Kävelyretkillämme osui silmiimme myös kauniita maisemia, kuten tämä kaunis silta joka heijastuu yhdestä lukuisista kanavista.
Sää sattui paras mahdollinen. Aurinko paistoi, lämpötila oli juuri pakkasen puolella eli oli kuivaa eikä satanut mitään. Suunnistimme metrolla paikasta toiseen, katselimme upeita metroasemia mosaiikkitöineen. Harmi vaan ettei niitä saanut kuvata. Välillä putkahdimme maan pinnalle ja tutkimme toreja ja kaupan olevia tavaroita, kauppahallien erikoistakin tarjontaa. Ostimme maistiaisiksi marinoituja valkosipuleita ja muutakin eksoottisempaa paikallista syötävää. Osa makumatkailua olivat paikalliset pikkukahvilat maistuvine piirakoineen.
Eremitaasi on aina yhtä vaikuttava. Kävimme katsomassa Rembrantteja ja muita upeita maalauksia vuosisatojen takaa. Jo rakennus itsessään on nähtävyys. Ei voi kuin ihmetellä kaikkea taidokasta työn jälkeä.
Oma lukunsa oli tietysti seurustelu perheen kanssa jossa majoituksemme oli. Kielitaito karttui kummasti viikon keskustelujen myötä. Maistuvat ateriat kruunasivat matkaamme. Olemme käyneet Pietarissa useita kertoja mutta kangaskaupoissa en ole juurikaan kierrellyt. Tilkkutyöt kun on niin uusi harrastus minulle. Jatkossa osaan paremmin pohjustaa matkaani tämän suhteen. Kulttuuriähkystä väsyneinä mutta onnellisina ja virkistyneinä pärjäämme tämän harmaan kauden yli. Muutama päivä menee sulatellessa tätä kaikkea näkemäämme ja kokemaamme. Sitten taas alkaa uudet suunnitelmat ja haaveet mottoani noudattaen eli...
Kohti uusia seikkailuja!
Terveisin Poutapilvi