Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

Arjen juhlaa ja ihmeellisyyksiä


Arjesta tekee juhlaa kunnon kotiruoka. Siis sellainen rakkaudella ajan kanssa tehty eikä nälkäisenä kiireellä väsätty, jossa on vähän mitä nyt sattuu jääkaapista tai kaupasta kiireessä löytymään, niinkuin valitettavan usein meillä.. Siispä eilen kun tilanne antoi myöten lähdin töistä hieman aikaisemmin jotta ehdin kauppaan ennen ruuhkaa ja sitten kotiin valmistamaan kunnon illallista.

 Teki niin kovasti mieli jotain hyvää, 
mieltä ja sydäntä lämmittävää, 
koleaan ja sateiseen lokakuun viimeiseen päivään. :-)

Tällä kertaa päätin tehdä halloween teemaan sopivasti myskikurpitsakeittoa. Paloittelin myskikurpitsan ja sipulit kattilaan ja keittelin ne hiljalleen kypsäksi. Lopuksi lisäsin joukkoon muutaman chilipalon ja tuorejuuston sekä lorauksen kasvisfondia ja soseutin kaikki sauvasekoittimella samettisen pehmeäksi. Soseutuksen jälkeen lisäsin vielä keittoon muutaman desin kypsiä rusettimakaroneja antamaan kaivattua suutuntumaa. Keiton lisukkeeksi paistoin mehevän suppilovahveropiirakan ja kääretorttupohjan valkosuklaa-omenakääretortua varten jonka väsäsin saunakahville. Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan tavallista arkea juhlistamaan. :-)

 ❤
Ja seuraavaksi voisin todeta, 
että kehitys kehittyy.

Lopuksi en malta olla kertomatta, että meidän perheeseen on hankittu pikkuapulainen. :-) Siis mikä?! No pölypallojen ja villakoirien paimentaja, uusi robotti-imuri! Imuri on merkkiä iRobot Roomba e5. Se on iRobot sarjan uusin tulokas ja sen pitäisi testien mukaan olla mainio siivousapuri, joten katsotaan saako se vakituisen pestin meidän huushollista. Mielenkiinnolla sitä nyt testailen ja hymy herkässä seurailen sen huristelua. Tuntuu vain niin riemastuttavalta kun se toimii ihan omin päin. :-))

Lisää raporttia ja käyttökokemuksia imurista tulossa heti seuraavassa postauksessa.

Tsau, tsau!


~Katja~









Viikonlopun marjapiirakka


Taas mökin viereiseen marjametsään vei toiveikkaana tieni, kun halusin testata uutta kiertoilmauunia ja pyöräyttää siinä kokeeksi herkullisen marjapiirakan. Vain vaivoin sain piirakkamarjat poimittua. Suurin osa marjoista oli kuivuneita pieniä rupilaita ja täytteeseen sain lopulta vain pari kourallista vadelmia ja mustikoita ja loput marjat täytyikin korvata pihan punaisilla viinimarjoilla joita tulikin sitten yli puolet.  
Pelkäsin, että piirakasta tulee liian hapan, mutta eikö mitä, täytteen kermaviili kesytti marjat aivan suussasulavan herkullisiksi, nam!

Kirjoitan tänne ylös tämän helpon ja takuuhyvän piirakkaklassikon, jos siellä vaikka innostuttaisiin viikonloppuna leivontapuuhiin.

Ohjeesta tulee yksi pyöreä 8 hengen piirakkavuoka tai tupla-annoksesta pellillinen.

Ohje

Pohja
100 g voita 
1 dl sokeria 
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 

Päälle 5 dl marjoja

Täyte
2 dl kermaviiliä 
1 muna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria 

Voi ja sokeri vaahdotetaan, lisätään muna hyvin vatkaten ja lopuksi jauholeivinjauheseos.
Pohjataikina taputellaan  leivinpaperilla vuoratun tai voidellun vuoan pohjalle. Päälle ripotellaan marjat ja lopuksi täyteseos.

Paistetaan kiertoilmalla 175 C tai 200 C normaaliuunissa, paistoaika 30-40 min. Itse tein tupla-annoksen (pellillisen) ja paistoin 50 min.

Maistuu parhaiten jäähtyneenä.
Vink, tähän piirakkaan sopii ihanasti myös puolukat tai vaikka kirsikat. Marjoja ja hedelmiä voi yhdistellä ihan oman maun mukaan.
Makoisia kahvihetkiä toivotellen. :-)

❤ 

~Katja~




Sunnuntai, my lazy Sunday



Leipominen on sopiva laiskan sunnuntain piristäjä. 
Kääretorttu sopii tähän teemaan kuin nakutettu, koska se on nopea 
simppeli herkku, johon löytyy usein kaikki tarvikkeet kaapista. 
Yleensä käytän kääretorttupohjaan 1/2 vehnäjauhoja ja 1/2 perunajauhoja.
Tällä kertaa kokeilin perunajauhojen tilalla maissijauhoja
ja onnistui ihan yhtälailla. 


Kääretortun väliin tein rahka-kermavaahtoa jonka maustoin valkosuklaalla.
Valkosuklaa sopii aivan täydellisesti happamien marjojen kuten lakan, puolukan ja karpaloiden kera. 
Tykkään sopivan karkeasta suklaarouheesta, joka rouskuu mukavasti suussa, eikä häviä kokonaan kermavaahtoon. 
Parhaiten suklaalevyn saa rouhittua leikkulaudan päällä terävällä veitsellä, koneella siitä tulee helposti jauhoista.


Sunnuntaina minulla on monesti hyvää aikaa sisustaa, leipoa, ulkoilla, 
touhuilla mökkipuutarhassa tai keskittyä blogien lukemiseen. 
Silloin on sopivasti aikaa, katsella ympärilleen.
Tehdä just niitä omia pikkujuttuja joista on viikolla haaveillut
ja nautiskella kahvin kera reilu kimpale lakkakääretorttua,
ihan kaikessa rauhassa. :-)

Leppoisaa sunnuntai-iltaa.

Hey, lovely dudes, happy lazy Sunday, enjoy it!  :-)
Katja
 

 ps. kaikille sunnuntaileipureille tiedoksi, kääretorttupohjan ohje löytyy parilla klikkauksella,
siten en kirjoittanut sitä tänne.






Joulukalenterin luukku 16



Makeaa viikonloppua. 
Toivottaa piparkakkutalon väki. 
❤❤❤

Joulukalenterin luukku 15



Taatelikakku on kuulunut meillä aina perinteisiin joululeivonnaisiin. Kakku on herkullinen ja aina yhtä takuuvarma onnistumaan joten siitä on tullut meidän kahvipöydän ehdoton suosikki. Ohje on myös sopivan yksinkertainen joka on iso plussa varsinkin joulukiireiden keskellä. Kakusta löytyy nykyään vallan vaikka millaisia variaatioita, mutta meillä kakku valmistuu ilman kermaviili, suklaa ym. lisukkeita, perinteiseen malliin Kotiruokakirjan ohjeella. 

Lupsakkaa alkavaa viikonloppua ja onnistuneita joululeivonnaisia.
Katja

Mehevä omenarahkapiirakka

Pohja
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
250 g marjariinia tai voita
2 munaa
250 g kermaviiliä

Täyte
5 omenaa 
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet ja pehmeä voi murumaiseksi seokseksi.
Ota muruseoksesta 1/4 erilleen piirakan päälle ripoteltavaksi.
Sekoita lopputaikinaan munat ja kermaviili.
Kuori ja raasta omenat.
Painele taikina jauhotetuin käsin tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja levitä päälle omenaraaste.
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä se omenaraasteen päälle.
Ripottele lopuksi muroseos rahkan pinnalle.
Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 50 min. 
Kypsennyksen loppuvaiheessa uunin lämpötilaa voi pienentää 180 asteeseen jos pinta alkaa ruskistua liikaa.

Tästä annoksesta tulee uunipellillinen.
Voit myös tehdä puolikkaan annoksen jolloin saat sopivan annoksen pyöreään piirakkavuokaan. 
 Piirakka kestää hyvin pakastusta ja siksi se sopii mainiosti vierasvaraksi.
Herkullisia hetkiä toivotellen.
~Katja~